Klaanon

Avainsana: Harmaa Aine

  • Abzumon laavatemppeli: Safari

    Saari

    Orjakaleeri oli työnnetty pitkälle rantahiekkaan. Aallot iskivät hiekkaiseen rantaan trooppisen saaren huokuessa lämpöään. Makuta Abzumo käveleskeli samaisella hiekalla katsellen palavia taloja, jotka olivat olleet hetki sitten rannan läheisyydessä. Athiin uskovia typeryksiä kaikki tyynni.

    Harmaa Aine ei pitänyt hiekasta. Ne tarttuivat rullaluistimiin. Hänen pitkä takkinsa olisi varmaankin ollut äärimmäisen hiostava tällaisessa paikassa, mikäli Aine olisi tuntenut jotakin androidikehollaan. Hänen lasikuvun alla lilluvat aivonsa ajattelivat, kuinka epämiellyttävää sellainen olisi.

    ”Aine”, Abzumo lausui virnistäen. ”Otitko vankeja?”
    ”Kyllä, herra. Yhden.”
    ”Mukavaa, että ajattelet asioita.”
    ”Sitä varten minulla aivot on.”
    ”Tosiaan. Missä hän on?”
    ”Veimme hänet laivalle. Voitte vilkaista häntä heti halutessanne.”
    ”Vie minut hänen luokseen heti.”

    Makuta ja hänen pitkätakkinen luomuksensa palasivat laivaan. Makuta jäi kannelle odottamaan sillä välin, kun Harmaa Aine haki vangin ruuman sellistä. Saari oli melko iso. Sen rannat olivat hiekkaiset, mutta muutaman sadan metrin päässä vesirajasta alkoi vihreys. Kasvillisuus peittikin koko maan saaren keskeltä niin tiheästi, että lentävät tiedustelijat eivät olleet nähneet siellä mitään erikoista. Ja juuri erikoista Abzumo etsi.

    Sitten Harmaa Aine palasi vanki mukanaan. Tämä oli itsepäisen näköinen Ta-Matoran, jolla oli päässään tummanoranssi voimaton kanohi Garai. Makuta tiesi, että tämä ei murtuisi, mutta aina oli hyvä yrittää.
    ”Hyvää päivää”, Abzumo sanoi hilpeästi. Matoran mulkoili häntä. ”Ette vaikuta järin kohteliaalta”, Makuta jatkoi.
    ”Pah”, Matoran murahti.
    ”Pitääkö minun opettaa sinulle, kuinka ollaan kohteliaita?”
    Matoran vääntyi mielensisäisestä tuskasta kaksinkerroin. Irvistäen hän kuitenkin nosti päätään ja sanoi: ”Voi anteeksi, herra isoherra.” Sitten hän sylkäisi Abzumon kasvoille. Abzumo katsoi hetken pientä Matorania, pyyhki sitten kanohinsa Harmaan Aineen takin helmaan ja nosti Matoranin ilmaan.
    ”Ssssssinä et ssssiisssss halunnut elää tämän enempää? Mikä ssssssssssääli hukata hyvä opassssss.”
    Matoran näytti hetken hämmentyneeltä, mutta vakavoitui heti ja sulki silmänsä. Abzumo kuitenkin pakotti hänet avaamaan ne uudestaan. Sitten hän jähmetti pikku Matoran-paran aivan paikoilleen.
    ”Tämä ssssattuu”, hän sanoi. Sitten hän muodosti käteensä sysimustan pallon energiaa ja syöksi sen jähmettyneeseen Matoraniin, joka hajosi pirstaleiksi kuin lattialle putoava lasiastia.

    Harmaa Aine olisi irvistänyt, jos olisi voinut. Tuo mahtoi tehdä kipeää. Abzumo puhalsi savuavaa sormeaan.
    ”Jatkakaamme matkaamme, Aine”, hän virkkoi. Aine nyökkäsi.
    ”Emmekö ota Rahkshi-partiota mukaan?” hän kysyi, kun Abzumo näytti olevan jo lähdössä takaisin maihin.
    ”Emme. Menemme kahdestaan.”
    Aine oli hämmästynyt, muttei näyttänyt sitä.
    ”Selvä on, herra.”

    Kaksikko marssi sinne, missä hiekkainen maasto muuttui viheriöiväksi nurmeksi. Makuta tarkasteli kasvillisuutta hetken. Siitä ei päässyt hevillä läpi. Hän huokaisi. Kaikki täytyi tehdä itse.
    Pian mustat liekit nuolivat tiensä läpi kasvuston tiheimmän kohdan antaen Abzumolle ja Aineelle tilaa kulkea läpi. Safari alkoi.

  • Abzumon laavatemppeli: Kun on piiskaa, tahtoa piisaa

    Meri

    Aallot keinuivat. Aalloilla keinui. Aalloilla keinui laiva. Laiva oli matkalla jonnekin.

    Jostain kuului hyminää, laulua. Sitten tuskan kiljaisu. Hyminä jatkui. Rumpujen pauhu sai lokin pelästymään.

    Suuri kaleeri lipui ohi pienen luodon, jolla lintu istui. Linnun päälle roiskahti vettä, jolloin se lähti kirkuen lentoon.

    Laiva oli Makuta Abzumon.

    Rummut löivät tahtia, soutajat soutivat.

    Makuta itse istui hytissään tutkimassa karttoja, jotka hänelle oli tuotu.
    ”Hienoa työtä, Aine.”
    ”Kiitos, herrani.”
    Abzumo oli löytänyt kartasta heidän määränpäänsä ja etsi nyt paikkaa, jossa he olivat paraikaa. Löydettyään sen hän laski, kuinka kauan matka luultavasti kestäisi.
    ”Sssaavumme perille oletettavassssti huomenna, kunhan pysssymme nykyisessssä vauhdissssamme.”
    ”Kerron orjapiiskurille, että hänen on pidettävä tahti”, Aine sanoi kepeästi.
    ”Teepä sssssse.”

    Harmaa Aine ei ollut täysin varma, mikä oli matkan tarkoitus, mutta hän luotti siihen, että hänen johtajansa tiesi, mitä halusi. Siispä hän vain totteli käskyjä. Hän luisteli ulos kapteenin hytistä, sen jälkeen asteli portaat alas soutajien luokse ja herätti orjapiiskurin huomion läiskäisemällä tätä takaraivoon. Matoran kääntyi pieksijäänsä päin nöyrästi.
    Harmaa Aine hymyili ilkeästi. Hänen herransa oli julma mies, mutta melko nerokas: oli erittäin ilkeää laittaa yksi Matoraneista ruoskimaan ystäviään, jotta nämä pysyisivät tahdissa, jota toinen soutamattomista Matoraneista iski rummulla. Moni Matoran oli peräisin Metru Nuilta, mutta kolmekymmenpäiseen joukkoon mahtui myös Klaanin asukkaita, joita Skakdit olivat tuoneet ”sotasaaliinaan”.

    ”Tämä sama tahti on säilytettävä”, Aine murahti osoittaen sanansa sekä rummuttajalle että orjapiiskurille. Tahti oli selvästikin epämiellyttävän nopea, sillä orjat voihkaisivat ääneen. Harmaa Aine tarttui orjapiiskurin ruoskaan ja sivalsi salamannopeasti lähintä soutajaa. Tämä kirkaisi kuuluvasti, mikä sai Aineen lyömään uudestaan.
    ”Teidät kaikki pitäisi ruoskia oikein kunnolla niin, että selkänahkanne irtoaisi kokonaan!” rullaluisteleva olento karjui. Soutajat vapisivat. Aine oli tyytyväinen suoritukseensa ja paiskasi ruoskan päin piiskuria niin, että tämä sai haavan kasvoihinsa. Jokainen Matoran vapisi pelosta, kun lasikuvun sisällä lilluvat rullaluistelevat aivot katosivat takaisin portaisiin.
    ”Miksi me olemme joutuneet tänne! Mata Nui, miksi hylkäsit meidät?” parkui joku. Orjapiiskuri yritti hyssytellä häntä, mutta oli liian myöhäistä. Tumma hahmo ilmaantui oviaukosta, josta Harmaa Aine oli juuri kadonnut.
    ”Herra, älkää”, voihkaisi orjapiiskuri. Makuta Abzumo katsoi häntä halveksien.
    ”Kuka täällä itkee jumalaanssssa?” hän kysyi kylmästi sihisten. Matoranit osoittivat syyllistä yksimielisesti; he olivat oppineet, että Makuta Abzumolle ei kannattanut valehdella. Hän sai aina tietää totuuden, joko hyvällä taikka pahalla. Makuta vilkaisi syyllistä häijysti ja nosti hänet ylös joukosta. Matoran hytisi.
    ”Kai ssssssinä ymmärrät”, Makuta sihisi, ”että toivoa ei ole? Mata Nui ei sssssinua pelassssta, vaikka ei nukkuisssssikaan ikiunta. Hän ei kossskaan palaa, eikä edessss välittäisssssi kaltaisssesssstasssi pienesssstä ja mitättömässsstä olennossssssssssta.”
    Matoran painoi päänsä. Hänen ruumiinsa oli muuttunut värittömän harmaaksi kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kokenut, joten hänen elementtiään ei voinut päätellä ruumiin väreistä. Harmaa, ehkä ruskeaan vivahtava jalo kanohi Akaku oli arpinen ja nuhjuinen.
    ”Ottakaa tästä oppia, pikkuiset”, Abzumo sanoi ja nuolaisi alahuultaan. Matoran, joka roikkui hänen kourassaan, päästi valittavan vinkaisun.

    Laiva jatkoi kulkuaan samaa vauhtia jättäen kuitenkin jälkeensä verivanan. Ilkeät merirahit yrittivät napata suihinsa veden pinnalla kelluvaa verta, mikä näytti erittäin huvittavalta Abzumon mielestä. Hän palasi hyttiinsä. Ikävät välikohtaukset olivat aina mukavia.

    Aine kuljeskeli kannella komentamassa Visorakeja, jotka hoitivat kaikkia tehtäviä. Aine oli julma johtaja, ja Visorakit tiesivät sen. Ensimmäinen perämies oli vedetty kölin ali edeltäneellä matkalla. Alhaalta kuului edelleen tuskan kiljahduksia, kun Matoran-orjapiiskuri pakotti itsensä ruoskimaan ystäviään selvitäkseen hengissä. Harmaa Aine naputteli sormiaan puista kaidetta vasten rummun tahdissa. He lähestyivät määränpäätään.

    Muutaman tunnin kuluttua saari ilmaantui horisonttiin. He olivat ehkä jopa etuajassa. Harmaa Aine sai kuulla saaren näkyvyydestä tähystäjä-Visorakilta, joka kapusi alas mastosta. Sitten hän meni ilmoittamaan kapteenille. Abzumo oli mielissään ja päätti kiristää yhä tahtia. He ehtisivät rantaan samana päivänä. Matoraneille se tarkoitti lisää työtä ja tuskaa sekä lihasten repeilyä. Mutta pian he saisivat levätä.

  • Liskojen yö 3: Guechexin iskuryhmä

    Klaanin saari, luola

    Guechex katsoi iskuryhmäläisiään, jotka kaikki pakkasivat viimeisiä kamppeita reppuihinsa. Zyglakit olivat varustautuneet kevyesti mutta tehokkaasti. Tehtävän luonne ei sallinut äänekkäitä tai liian raskaita aseita tai apuvälineitä, oli liikuttava nopeasti, tehtävä johtoportaasta mahdollisimman tehokkaasti selvää ja poistuttava paikalta.

    Guechex ei ollut ainoastaan karismaattinen johtaja, vaan myös hyvä sotastrategi, eikä määrällisesti ylivoimainenkaan vastustaja ollut hänen laskuissaan mahdoton tehtävä. Se oli vain haaste, joka vaati uuden lähestymistavan. Klaanin poikki liikuttaisiin ripeästi ja äänettömästi, yli kymmen Zyglakin joukkio repisi yllätetyn vastarinnan helposti kappaleiksi.

    Mutta vaikka Klaanin johtajien luokse päästäisiinkiin nopeasti, oli valmistauduttava äärimmäisen kovaan taisteluun. Pelkkä Tawa oli paikalla Bio-Klaanin legendaarisesta johtajanelikosta, sikäli kun huhuihin oli luottaminen. Guechex oli tästä kiitollinen, ei ainoastaan pienemmän vihollismäärän vuoksi, sekin oli helpottava tieto, että he kohtaisivat Toan. Zyglakien luonnollinen immuniteetti elementaalihyökkäyksiä vastaan olisi iso valttikortti, eikä taitavinkaan Toa mahtaisi yli kymmenelle Zyglak-sotilaalle.

    ”Gue?” kuului ääni Guechexin selän takaa. Hän kääntyi ympäri, ja näki edessään hyvin hintelärakenteisen naaraspuoleisen Zyglakin.
    ”Mei? Mitä sinä täällä? Tiedät hyvin, ettet saisi-”

    Guechexin lause kuitenkin jäi kesken, kun pienempi ja tummemmanpunainen Zyglak halasi häntä.
    ”Gue, en tahdo että lähdet!” Meiksi kutsuttu lisko sanoi yllättäen pitäen pitäen käsivarsiaan tukevasti Zyglak-ryhmän johtajassa.
    ”Mei, minä…”
    ”Minä vain tiedän, että tämä ei pääty hyvin. Minä aavistan niin.”
    ”Mei, kaikki hyvin,” Guechex sanoi rauhoittavaan äänensävyn, ja pienempi Zyglak irrotti otteensa. ”Minun täytyy tehdä tämä. Zyglakien täytyy tehdä tämä. On tä-”
    ”Zyglakien täytyy tehdä sitä ja Zyglakien täytyy tehdä tätä, mutta entä perheemme? Entä Alinnel? Entä minä?”
    ”Minä… Sinä… Mei, sinä tiedät, että sinä ja Ali olette minulle tärkeämpiä kuin kukaan muu.”
    ”Miksi sitten lähdet?”
    ”Mutta… Äh, Alinnel, tule tänne.”

    Musta, parhaillaan hajotuskeihäällä ilmaa keskittyneesti huitova musta naaras-Zyglak keskeytti toimensa ja kääntyi katsomaan puhuttelijaansa. Alinnel käveli kohti kaksikkoa.
    ”Mei, sinä olet niin nuori… Zyglakit ja perhe ovat yhtä ja samaa.” Mustan liskon matala ääni oli rauhallinen.

    Mei käänsi katseensa Guechexista Allinneliin, muttei vastannut mitään. Musta Zyglak jatkoi puhettaan.
    ”Jonain päivänä ymmärrät.”
    Hän laski kätensä äidillisesti Mein olkapäille, ja katsoi tätä silmiin. Sitten Alinnel lääntyi kohti Guechexiä ja tarttui tätä käsistä.
    ”Ymmärrät varmaan, että meidän on viivästytettävä operaation alkua. Mei täytyy lähettää takaisin muiden luo.”
    ”Totta kai, rakas, totta kai. Odota kun kerron miehille. Yritä sinä saada tyttö uskomaan, ettei hän voi hiipiä leiristä meidän mukaamme.”

    Abzumon mahtipontinen laiva

    Jotain voisi tapahtua, Harmaa Aine tuumi.

    Pieni mökki luodolla

    Onneksi mitään ei tapahdu, Kapher myhäili mielessään.

    Ko-Huna-Koro

    Make, Kepe ja Snowie seisoivat miltei lantioon ulottuvassa nietoksessa kylän suurimman mökin ulkopuolella. Öinen myrsky oli jättänyt jälkensä, ja nyt paikalliset Matoralaiset hyvästeltyään klaanilaiset huomasivat matkansa kohti saaren sisäosia jatkuvan sangen kahlaushenkisissä tunnelmissa. Lisäksi Make hytisi kylmästä.
    ”Eh, tarvitsisitko jotain lämmikettä?” Kepe huolesteli toverinsa puolesta.
    ”Onhan täällä aika viluisaa,” Make vastasi. ”Se, että aurinko paistaa ei riitä tulen olennolle näissä korkeuksissa.”
    ”Onkohan minulla mitään ylimääräistä,” Kepe mutisi tonkiessaan reppuaan.
    Snowie kuitenkin jo iloisesti hymyillen ojensi paksun, laukustaan kaivamansa kaavun kiitokseksi nyökkäävälle Makelle.

    Kepe oli jo aloittamassa kävelyn, mutta pysähtyi sitten kesken ensimmäisen askeleensa.
    ”Hetkinen, eikö tuo kaapu ollut minun?”
    ”Oli.”
    ”Se oli sinun laukussasi.”
    ”Jepulis.”
    ”Jonka sinä pakkasit huoneessasi?”
    ”Näin juuri.”
    ”Eh?”
    ”Eh.”
    ”…”
    ”…”

    Kolme klaanilaista lähtivät talsimaan/kaivautumaan halki puhtaana kiiltelevien nietosten.

  • Aivokapasssiteettia

    Pikku saari Klaanisaaren lähettyvillä, ranta

    Abzumo oli rentoutumassa riippumatossa, joka oli sidottu kahden palmun välille.
    Stephen kykenee hoitamaan asiat, hän ajatteli. Aurinko paistoi miellyttävästi lämmittäen, mutta palmun varjo suojasi Zumon kasvoja. Visorak tarjoili Makutalle virvoittavaa porkkanamehua. Lisäksi pari muuta visorakia istui löyhyttelemässä palmunoksaa viilentäen Makutan oloa.

    Sitten rantaa pitkin heidän luokseen asteli uusi Visorak, jolla oli jotain sanottavaakin. Se mutisi omalla kielellään Toain korvaan käsittämättömiä, mutta Makuta ymmärsi kyllä.
    ”Ai, Aine tahtoo tavata? No lähetä tänne.”
    Lisää mutinaa.
    ”Mitä se siellä hytissä.”
    Visorak painautui maahan.
    ”Ai, minäkö sen sinne lähetin. No, käske silti tänne.”

    Kuuliainen Visorak kääntyi ympäri ja kipitti takaisin rantaviivaa pitkin.

    Abzumo muutti hieman asentoaan riippumatossa ja mietti, mitä asiaa Harmaalla Aineella mahtoi olla. Tai mitä sillä edes voisi olla.

    Ei kai niitä soluja nyt niin paljon ole, että se mitään omaa kehittelisi.

    Hetkisen odoteltuaan Abzumo huomasi Visorakin tulevan takaisin rannalta. Tällä kertaa sillä oli mukanaan hieman Exo-Toan näköinen hahmo, joka liikkui kummallisen näköisesti. Abzumo hihitti mielessään omalle tyylitajulleen, kun Harmaa Aine rullaluisteli hänen eteensä.

    Kaunis luomukseni.

    Harmaa Aine oli Exo-Toasta muokattu ja raskaasti panssaroitu haarniska. Pelkkä suurien, harmaiden panssarilevyjen peittämä keskiruumis näytti kolmen Toan painoiselta. Pienillä renkailla varustetut jalat ja äärimmäisen hienostuneet kämmenet eivät olleet niin järkälemäisiä, vaikka raajatkin olivat liki kahden Toan reiden paksuiset. Panssaroidut kaulukset piilottivat päänä toimivan lasisen kuvun, niin että siitä näkyi vain pieni osa.

    ”Tahdoit tavata?” Makuta kysyi laiskasti luomukseltaan, ja nousi istuma-asentoon riippumatossaan.
    ”Odotin laivassa, kuten käskit” massiivinen haarniska vastasi oudolla äänellään. Harmaan Aineen puheesta oli hyvin vaikea sanoa, kuuluiko se robotille vai elävälle olennolle. Pientä hienostuneisuutta äänessä kuitenkin oli.
    ”Ja se onkin oikein hienoa että odotit. Mutta oliko sinulla jotain asiaakin?”
    ”Rahkshi-partio saapui ja ilmoittautui minulle suunnitelman mukaan. Olivat löytäneet etsimänsä.”
    ”Aaah, tämäpä hienoa. Onneksi jätin sinut Rakhshi-ryhmän komentoon. Hienoa työtä. Nyt, takaisin kaleeriin siitä.”

    Harmaa Aine oli juuri kääntymässä ympäri, kun Abzumo vielä avasi terävähampaisen suunsa.
    ”Olet Rakhsheille korvaamattoman tärkeä, sinulla kun on tuota aivokapassssssssiteettia.”

    Makuta alkoi nauraa sihisevää nauruaan ja koputti huvittuneesti Harmaan Aineen päänä toimivaa kupua, jonka alta näkyivät irtonaiset aivot.

    ”Ja kuka antoi teille luvan lopettaa tuulettamisen?” Abzumo kivahti palmunlehtiä suussaan kantaville Visorakeille, jotka kävivät heti hätäisesti nöyrään työhönsä.

    [spoil]Pisteitä Manfrediukselle, kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]

  • Liskojen yö 2: Allianssin ässät

    Klaanin saari, luola

    Viisi Zyglakia oli kerääntynyt kartan ympärille. Kaikki katselivat keskittyneinä monimutkaista tunneliverkostoa ja painoivat taas ties kuinka monetta kertaa mieleensä sen mutkia ja kiemuroita. Punainen ja harteikas Guechex kurtisti kulmiaan erityisen ankarasti. Hän oli suostunut sopimukseen sen metallihirviön edustaman Skakdin kanssa, joten luonnollisesti hän tunsi myös olevansa vastuussa operaation onnistumisesta.

    Pian olisi lähdön hetki ja Guechex loi kartaan vielä viimeisen katseen. Kyseinen paperi oli äärimmäisen arvokas. Se hologrammissa virnuileva Skakdi oli väittänyt kartan vievän vanhoja Ortonien tunneleita pitkin Klaaniin. Ja pieni vertaileva tutkimus oli osoittanut tämän todeksi: jos kartan tunneliverkosto tosiaan piti kutinsa, pitäisi Zyglakien päästä sitä pitkin iskemään suoraan Klaaniin. Guechex mietti kovasti, mistä tämä Z.MA. oli kartan saanut käsiinsä. Skakdi ei ollut kertonut.

    Punainen Zyglak katseli ympärilleen luolassa. Hän ja reilu tusina lajikumppaneitaan olivat pakanneet varusteet, aseistautuneet ja tulleet tänne viime yönä, ja tämän päivän he olivat odottaneet kärsivällisesti.

    Kärsivällinen odottaminen ei ehkä ole lajini parhaita piirteitä, Guechex mietti. Mutta ainakin olemme siinä parempia kuin ne skakdit. Kärsimättömät olennot. Tai ne ötökät, niistä ei ole tehokkaaseen toimintaan, liikaa byrokratiaa.

    Ilta kuitenkin tummui jo ja pian oli aika iskea. Todistaa Allianssille Zyglakien mahtavuus. Tälle epäreilulle liittoumalle on asetettava rajat.

    Guechex ei ehkä pitänyt liittolaislajeistaan, mutta ymmärsi strategisen edun. Hän tahtoi syrjityn kansansa parasta, ja oli tarpeen tullessa valmis menemään vaikka paljon tätä liittoumaa pidemmällekin. Mutta tämä ei ollut oikein, muut osapuolet ajoivat Zyglakeja alas oikein urakalla. Siksi Zyglakit eivät olleetkaan kertoneet muulle Allianssille tästä iskusta.

    Tällä kertaa me saamme kunnian.

    Kapteenin hytti

    Taas näitä harmaita päiviä.

    Harmaa Aine odotti kärsivällisesti.