Klaanon

Avainsana: Hai

  • Hildemar 9: Bloszarin värvääminen

    Bio-Klaani

    Klaanin arki alkoi palautua rutiineihinsa. Iltapäiväinen Kahvio oli jälleen täynnä väkeä, vaikka terassi olikin vielä remontissa. Pommituksen jäljistä näkyvimmät oli saatu korjattua, vaikka vielä moni asuintalo oli raunioina.
    Pommituksen aiheuttamista inhimillisistä ja materiaalisista vahingoista huolimatta iskusta oli koitunut Klaanille hyviäkin asioita. Se oli herättänyt kaikki sodan todellisuuteen. Oli tehty väestönsuojia ja lisätty ilmavalvonnan ja vartijoiden määrää. Edelleenkin oli pulaa sotalaitteista, eikä sukellusveneet ainakaan helpottaneet sitä. Klaanin metalliteollisuus kävi täyttä häkää. Nazorak-aluksien tekniikkaa tutkittiin ja niiden metalli otettiin hyötykäyttöön.

    Matoro nappasi valkoisesta metallitelineestä uusimman Klaanilehden, tilasi juotavaa ja vilkuili pöytää. Hän suuntasi pöytään, jossa Bloszar vietti aikaa jonkin… asian kanssa. Matoro meinasi pudottaa kuppinsa tajutessaan sen olevan akvaario.
    Leijuva, turkoosi akvaario, jonka sisällä oli ankeriasmainen kala, joka hohti valoa.

    ”Mikä tuo on?” Jään Toa sai suustaan.
    ”Päivää! Olen Positronie!” kala hihkaisi ennen kuin Tulen Toa ehti reagoida.
    ”… hauska tutustua. Olen Matoro”, Matoro sanoi ja tunsi olonsa tyhmäksi. Hän puhui akvaariokalan kanssa.
    ”Ainahan se on hauskaa”, Tronie vastasi iloisena.
    ”Löysin Tronien Verstaasta”, Blozi selitti.
    Matoro istui pöydän ääreen ja hörppäsi juomaansa.
    ”Tuleeko se… tai sisi hän… mukaan?” Matoro kysyi, ottaen katsekontaktin hopeaa Arthonia kantavaan Toaan.
    ”Joo. Tronie piristää ilmapiiriä”, Bloz vastasi. Sen Matoro uskoi. Outo kala tuntui suorastaan säteilevän hyväntuulisuutta.

    ”Niin, oli minulla asiaakin. Minä niinkun etsin ryhmän porukoita. Puhuin sen munkin kanssa. Olsii tarkoitus päästä lähtemään huomenna kello yhdeksän maissa”, Matoro vaihtoi pikaselitysvaihteelle.
    Bloz näytti miettivän. Tronie oli innostunut kaikesta uudesta.
    ”Millä ja minne matkaamme?” Tulen Toa kysyi.
    ”Hankin paatin vielä tänään. Päämäärää en tiedä”, Matoro vastasi.
    ”Hei, eikös Hailla ole aika laadukas laiva? Se Hildemar vai mikä?” Bloszar ehdotti.
    ”Hmm, joo. Pitäisi heti etsiä hänet ja kysäistä, suostuuko kuskaamaan meitä.”
    ”Mitä jos mennään etsimään Hai käsiimme?”
    ”Mennään”, Matoro vastasi ja kolmikko lähti pöydästä kohti satamaa.

  • Sodan hinta

    Paja Klaanin liepeillä

    Vielä yksi isku. Kuumana hohkaava ahjo kuumensi huonetta tuskaisasti ja Hain piti välillä käydä ulkona hengähtämässä. Hän löi vielä yhden iskun, ja miekan melko paksu terän alaosa oli avattu. Hai katseli kuumana hohkaavaa miekkaa. Hän oli ostanut miekan lomapaikastaan eteläisiltä saarilta. Se oli ollut alueen sepälle tusinatuotantoa. Oli aika tehdä siitä vähemmän tusinatavara. Hän kaivoi laukustaan sinisenhohtoisen kiven. Hai höllensi otettaan kivestä, katsellen siihen vuosien saatossa tulleita naarmuja ja kulumia. Kivi kiilsi ikkunoista tulevasta auringonvalosta. Hai katsoi kiveä vielä hetken ja asetti sen sitten koloon jonka hän hetki sitten oli tehnyt miekkaansa. Hai sulki aukon metalliseoksella, odotti hetken ja kastoi miekan kylmään veteen. Hetken kuluttua Hai nosti miekan pöydälle ja kaiversi siihen nimen. Kalem. Aiemmin se oli ollut tavanomainen Craon-sarjan miekka. Jos kaikki oli onnistunut, se oli nyt elementaalivoimien kanavointiin sopiva, kauan sitten kuolleen Toan mukaan nimetty miekka.

    Hetken aikaa Hai katsoi miekkaa tyhjin silmin. Kalem. Ystävä.

    Taistelukentälle alkoi nousta savua. Pudonneet lentokoneet. Kuolleiksi palaneet ja kappaleiksi räjähtäneet matoranit. Tuho oli ollut jo valtavaa, mutta loppua ei näkynyt.

    Jos Vapausrintama voittaisi, he voisivat valloittaa Itsenäisyysallianssin pääkaupungin. Taistelu olisi ratkaiseva sodan lopun kannalta.

    Nuori matoran Hai yritti epätoivoisesti tähdätä näkymättömyyteen. Hän oli rättiväsynyt. Taistelu oli jatkunut kaksi tuntia, ja vihollinen yritti taas läpimurtoa. Hai valmistautui kuullessaan vihollisen taisteluhuudon. Sumusta alkoi erottua hahmoja. Hai ampui laukauksen ja kuuli tuskanhuudon. Hän latasi aseensa ja kurkki välillä lähestyvää vihollisjoukkiota. Joukossa oli jotain poikkeavaa.

    Matoraneja johti skakdi. Punavalkoinen, kookas ja hyvin panssaroitu skakdi. Skakdin punavalkoiset terät välähtelivät.
    Juoksuhaudoissa kaikui huuto: ”Lähitaisteluryhmä 1 taisteluun!” Hai säpsähti. Lähitaisteluryhmä 1 oli erikoisjoukko. Sitä johti saaren viimeinen Toa. Toa Kalem. Joukkio nousi haudoista, ja Toan johdolla lähti puolustamaan alueitaan. Ensimmäisen taistelukosketuksen saivat matoranit. Skakdi silpoi nämä. Skakdi oli silpomassa seuraavan matoranin, kunnes hänen teränsä osui miekkaan. Kalem pyöräytti taidokkaasti skakdin terän poispäin matoranista. Matoran sännisti kiitollisena taisteluun toista matorania vastaan. Skakdin repaleinen viitta lehahti. ”Kalem. Odotinkin sinun tulevan.” Skakdi sanoi rahisevalla äänellä. Kalem katsoi skakdia hieman hämmästyneenä, mutta pysyi silti valmiina. ”Työni on jäänyt ikävästi kesken. Sinun ansiostasi voin päättää sen,” skakdi rahisi. ”Sinä… Sinä olit murhaaja?” Kalem kysyi. ”Kyllä. Ja sinun kaatumisesi jälkeen, tämän saaren Toat ovat lopullisesti poissa pelistä.” Skakdi vastasi rauhallisesti. Kalem ei enää vastannut, vaan nosti miekkaansa ja löi todella kovaa. Skakdi väisti, kuin huomaamatta kohtitullutta iskua. Skakdi lähti vastahyökkäykseen ja Kalem torjui vain vaivoin.

    Matoran Hai katseli hämmästyneenä näiden kahden taitavan miekkamiehen taistelua, jotka olivat kuin eivät huomaisikaan ympärillä olevaa, jatkuvasti raa-emmaksi muuttuvaa taistelua. Hai ampui jälleen.

    Miekkamiesten terät kohtasivat, luoden keltaisena hohtavia kipinöitä ympäristöönsä. Kalem väisti ylhäältä tulevan iskun ja löi. Skakdi torjui vaivattomasti.

    Miekkamiehet taistelivat kymmeniä minuutteja. Kalem alkoi jo väsyä. Skakdi ei osoittanut mitään merkkejä väsymyksestä. Kalem hypähti taaksepäin, keräten kaiken voimansa iskuun. Kalemin miekka lähti liikkeelle, kohti skakdin kalloa. Ennen kuin miekka osui skakdiin, tämä teki matalan hypähdyksen eteenpäin, lävistäen Kalemin vatsan. Kalemista alkoi hiljalleen tursuta verta. ”Toa. Minä voitin,” Skakdi sanoi, ja hävisi salamannopeasti paikalta. Vaikutus Itsenäisyysallianssin joukkoihin oli valtava. Heidän johtajansa oli juuri haihtunut savuna ilmaan. Rohkea Vapausrintaman upseeri, Erkal, karjaisi: ”Hakkaa päälle, Kalemin puolesta!”

    Vapausrintaman sotilaat lähtivät uhkayrityksille. Kaikki konepistoolimiehet ja lähitaistelusotilaat säntäsivät taisteluun. Itsenäisyysallianssin vasen sivusta alkoi horjua. Vapausrintaman konekiväärit tulittivat jatkuvaa sarjaa kohti vihollista. Vasen sivusta murtui.

    Käytännöllisesti katsoen Vapausrintama oli voittanut sodan. Mutta millä hinnalla. Taistelukentällä lepäsi tuhansia ruumiita, silvottuja, ammuttuja.

    Sodalla oli hintansa.

    Hai heräsi transsistaan. Unen viimeisinä hetkinä hän oli puristanut miekkansa kahvaa luonnottoman kovaa, ja sen punos olisi hajonnut hetken kuluttua.
    Huolimatta huoneen järjettömästä kuumuudesta, Hain otsalla valui kylmää hikeä. Hän alkoi teroittaa miekkaansa, mietiskellen.

    Tunnin kuluttua miekka oli valmis. Hai meni ulos kokeilemaan sitä. Hän keskitti vieläkin väsyneitä elementaalivoimiaan ja miekan kärjestä alkoi pursuta vettä. Salamannopeasti vesi jäätyi ja putosi maahan.

    Hai oli lepoa vaille valmis Nimdan hakemista varten.

  • Hildemar 3: Troopperin värväys

    Bio-klaani, keskipäivä

    Matoro lähti kokoustilasta mietteliäänä. Hänen pitäisi värvätä viisi tyyppiä mukaan, miellelään luotettavimamsta päästä. Hänelle tuli heti mieleen tiimin värväys Manulle.

    Kahviosta on varmaan fiksuinta aloittaa… Matoro ajatteli ja lähti portaita ylös. Hissi ei olisi vielä aikoihin kunnossa. Tulisi vielä kymmeniä ja taas kymmeniä kipuamisia Klaanin suuria kierreportaita ylös ja alas.

    Matoro yllättyi astuessaan kahvioon. Se oli raivattu yhdessä päivässä miltei kokonaan kuntoon. Ulkoseinä puuttui edelleen, yhtälailla Terassin kanssa. Kahvio toimi nyt tosin melkoisen hienona näköalatasanteena.
    Siivotun kahvion kalustus oli samanlainen kuin ennenkin, suuret vaaleat pöydät punaisine sohvineen. Tällä kertaa osa pommituksessa tuhoutuneista sohvista oli korvattu yksinkertaisilla puisilla penkeillä. Seinien vierissä oli pienempiä pöytiä ja niiden ympärillä pienempiä sohvia. Yleensä nurkkapöydät menivät ensimmäisenä, sillä niitä yleisesti pidetiin Kahvion parhaina paikkoina.

    Matoro tervehti laiskasti Mokelia ja muita, harvoja paikalla notkuvia olentoja. Suurin osa oli kuitenkin korjaamssa vahinkoja alhaalla kaduilla.

    Jään Toa bongasi yhdessä nurkkapöydässä Hain ja Troopperin pelaamassa korttia. Nopeasti Matoro istui pöydän ääreen.

    ”Terve”, hän sanoi pirteästi. Kaksikko tervehti. Hai iski viisi korttiaan pöytään, voittaen taas. Troopperi mumisi jotain.

    ”Tota, kiinnostaisiko teitä yksi pienoinen tehtävä, liittyen Nimdaan?” Matoro kysyi ensimmäisenä.

    ”Minkälaisesta jutusta on kyse?” Hai kysyi, silminnähden innostuneena.
    ”En tiedä tarkkaan. Autamme kuitenkin yhden sirun kuljettamisessa joltain saarelta Klaaniin”, Matoro selitti.

    ”Kuulostaa hyvältä. Jotain vaihtelua tähän Klaanissa oleskeluun”, Troopperi sanoi, sekoitellen korttipakkaa.
    ”Olette siis mukana?” Matoro varmisti.

    ”Joo”, Hai vastasi samaan aikaan Troopperin kanssa.
    ”Hienoa. Tapaamme ilmeisesti aulassa huomenaamuna”, Matoro selvensi.
    ”Tuletko peliin?” Troopperi kysyi ja alkoi jakaa kortteja. MAtoro vastasi myöntävästi, ja kolmikko jatkoi pokeripeliään.

  • Hildemar 4: Sota on pahuutta

    Bio-Klaani, ranta

    Hai nojasi aitaan jonka takana kuohui meri. Hai katsoi aaltoihin. Lähistöltä kuului korjaajamatoranien hyörintää. Pommitus oli tehnyt paljon tuhoa. Hai oli rättiväsynyt. Hän oli ensin juossut yöllä useita tunteja sammuttamassa paloja ja myöhemmin kuljettanut haavoittuneita ja auttanut korjaustöissä. Hänen kätensä olivat rutistuneen oloiset. Elementtienergia oli levon tarpeessa.
    Meri tyrskyi. Jos merestä ottaa ämpärin vettä, meri paikkaa itsensä. Ja aika ajoin tulevat sateet, jotka jälleen vahvistavat sen. Niin Klaaninkin täytyisi tehdä. Meri pystyi tuhoamaan ja pelastamaan. Meri oli vahva. Meri oli tuhoutumaton.

    Aurinko oli laskemassa. Vesi värjääntyi oranssihtavaksi ja lokkirahi liiteli erään tolpan nokkaan. Se koputteli tolppaa nokallaan ja katseli hupaisan näköisesti ympärilleen. Sitten se pyrähti lentoon, kiisi korkelle ja lähti kuin putoamaan. Se koukkasi suoraan vedenpinnasta napaten itselleen kalansaaliin, jota se lähti lentäen kuljettamaan.
    Hai oli uppoutunut syvälle ajatuksiinsa. ”Mitä se uni pommituksen alussa tarkoitti. Miksi Hain mieleen oli palautunut juuri kotisaaren Toinen Sisällissota. Se, jossa hän oli toiminut kiväärimiehenä. Se, joka lopulta päättyi onnellisesti. Onnellisesti. Sota ei koskaan päättynyt onnellisesti. Sodissa ei ole voittajia. Sodissa ei ole niitä jotka ovat oikeassa.
    Sota ei anna armoa. Sota ei pyydä armoa. Sota on pahuus.

    Ilta-auringon kajossa Hai säpsähti yhtäkkiä kalan polskaistessa vedenpinnassa. Olisi ihanteellinen sää ongintaan. Mutta nyt ei ollut aikaa. Piti huoltaa Hildemar.
    Hai käveli sataman hieman syrjempään kolkkaan ja huomasi Hildemarin varaston oven olevan raollaan. Hai vetäisi miekkansa esiin. Siellä saattaisi olla mitä vain. Hai oli kuullut että Klaanin sisässä oli yhä Nazorakeja. Hai astahti kissamaisin liikkein oven taakse ja pyörähti sisään. Hän puristi miekkaansa, kun laivan sisältä kuului kummallista naputusta. Hai hypähti laivan kannelle ja astui varovasti kannen alle. Ääni kuului radiohytistä. Hai asteli ovelle ja kuuli jonkun olevan sisällä. Hän hypähti sisälle, valmiina listimään mahdollisen uhan. Tuolissa istunut Korek kiljahti. ”Korek? Mitä sinä täällä teet?” Hai hämmästyi. ”Murran Nazorak-sukellusveneestä saatua koodia, Kapteeni,” Korek vastasi. ”Selvä. Tulin huoltamaan aluksen. Jatka vain rauhassa.”
    Hai poistui radiohytistä ja alkoi öljytä ja puhdistaa aseita.

    Korek kuunteli kuulokkeistaan Nazorakien signaalia. Nakutus kuulosti yhä hieman kummalliselta, mutta Korek oli jo selvittänyt yhden kirjaimen. Hän kokeili paperille eri vaihtoehtoja. Hän sai murrettua kaksi kirjainta kerralla ja väläytti terävän hymyn. Hai laittoi aluksen täyteen toimintakuntoon ja lähti Klaanin Kahvioon syömään jotakin. Sen jälkeen lepoa. Kaivattua ja ansaittua lepoa.

    Hyvin, mutta väsynein mielin Hai lähti kohti Klaania, jättäen Korekin murtamaan koodia.

    Satama, yön pikkutunnit

    Korek hymyili. Viimeinen koodikielen aakkonen murrettu. Hän kuunteli yhä nakutusta kuulokkeistaan. Monta tuntia siihen oli mennyt, mutta nyt homma oli valmis. Sataman edustalla toimivien Allianssin sukellusveneiden koodikieli oli murrettu. Tästä lähtien reissut olisivat paljon helpompia.

    Korek lähti astelemaan yön pimeyteen, kohti asuntoaan.

  • Kuinka tuhoisaa sota onkaan

    Bio-Klaani, Hain huone

    Hai lopetti tulituksen. Hän nosti päätään nähdäkseen paremmin ikkunastaan ulos. Suojametalleissa ikkunan ympärillä oli vain vähän vauriota, mutta Hai ei ollut saanut pudotuksiakaan. Yhtä alusta hän oli vaurioittanut, mutta se oli kadonnut näköpiiristä. ”Aseen kaliiperi on liian pieni nykyaikaisia pommittajia vastaan. Pitää vielä hienosäätää asetta,” Hai ajatteli. Hän siveli konekiväärinsä pintaa, joka oli melko sileä. Ase ei ollut kuumentunut juuri ollenkaan. Se oli tämän erikoisaseen hienouksia. Hai katseli tyhjiä ammuslaatikoita, joita oli 5. Suurin uhka oli poistunut. Hai oli nähnyt kuinka Koi räjähti. Hai oli nähnyt kuinka loputkin pommittajista olivat tuhoutuneet. Hai oli nähnyt palavat rakennukset. Veden toalle olisi tarvetta.

    Hai veti kookoonsa suojaan ja kiiruhti kaduille. Hai juoksahti läpi tuhottujen katujen sammutustöihin.
    Hän näki useita matoraneja, toia, turagoita ja useita muita lajeja sammuttamassa tulipaloja, viemässä haavoittuneita turvaan, taistelemassa Nazorak-hyökkäyksen rippeitä vastaan. Kaduilla makasi kymmenittäin kuolleita, vaurioituneita ja vahingoittuneita. Osa olisi saanut traumoja, osa fyysisiä vammoja. Nyt Laivaston Lohrakit vartioivat yläilmoissa. Voitto se oli. Mutta millä hinnalla.

    Hai juoksi yhdelle palopaikoista. Hai alkoi nopeasti syöstä käsistään vettä tuleen. Palanut ruumis tuli näkyviin. Hai käänsi katseensa pois näystä ja jatkoi sammutustöitä.

    Kuinka tuhoisaa sota onkaan.

  • Yksi saaren upeimmista konetuliaseista

    Bio-Klaani, Hain huone

    Hai katsoi hämmentyneenä ikkunasta. Hän näki, kuinka Allianssin tunnuksin varustettu pommituslaivasto lipui Klaanin yli.
    Kuului räjähdys. Lattia tärähti. Hai kaatui lattialle komealla kuperkeikalla ja löi päänsä.

    Hain kotisaari, kauan sitten
    ”…Lähdemme hyökkäämään kohteenamme alue viisi. Konekiväärit asettuvat paikkoihin A ja B…” Nuhjuuntunut komentajamatoran piirsi väärin päin olevan laatikon päällä olevaan karttaan kirjaimet samalla kun selosti. ”…Tykistö tukee hyökkäystä puolen minuutin raskaalla sulkutulella alueelle viisi ja sen lähelle. Kun tykistötuki loppuu, lähitaisteluryhmät 1 ja 2 lähtevät etenemään. Konekiväärit ja kivääriryhmä 5 tukevat hyökkäystä. Konepistooliryhmät 3 ja 4 hyökkäävät käskystäni. Onko selvä?”

    Komentajaansa nuhjuisempi ja vihollisluotien verottama ryhmä kuittasi:”Selvä, herra komentaja”
    Kivääriryhmä, joukossaan nuori matoran jota kutsuttiin Haiksi, lähti asemiin. Kuului surinaa.
    Juoksuhaudoissa kajahti huuto: ”Pommikoneita, maihin!”
    Hai käpertyi suojakoloon joita oli juoksuhaudan sisällä useampia. Pommit järisyttivät maata. Hai näki suojasta, kuinka vihollispommikoneet kiisivät juoksuhaudan yli. Yhtäkkiä, ryhmä omia lentokoneita syöksyi pommittajien kimppuun. Taivaalla pommikoneen taka-ampuja tulitti perässä pörrääviä Vapausryhmän torjuntahävittäjiä. Hai katsoi haltioituneena näkyä taivaalla, jossa osittain kankaasta, osittain metallista tehdyt hävittäjät pörräsivät taivaalla. Yhtäkkiä, eräs Itsenäisyysallianssin pommikone kaartoi jyrkästi oikealle. Vapausryhmän torjuntahävittäjä kaartoi perään.
    Pommikone ampui tiukan sarjan, joka osui suoraan torjuntahävittäjän moottoriin. Hävittäjä lehahti liekkeihin ja syöksyi maahan. Korkeus oli niin alhainen, ettei lentäjä ehtinyt hypätä. Kone räjähti maanpintaan, lentäjän taustalta kuuluvien tuskanhuutojen säestyksellä. Toinen torjuntahävittäjä näki tapahtuneen, ja syöksyi suorin tein pommikoneen kimppuun. Hän tähtäsi tuskin lainkaan ja ampui pitkää sarjaa pitkin konetta. Yksi luoti osui taka-ampujan otsaan. Torjuntahävittäjä viimeisteli helposti homman, ja pommikonekin putosi maahan. Pian paikalle ilmaantui lisää Vapausryhmän koneita ja vihollinen ajettiin pois. ”Vaara ohi, asemiin!” Huuto kajati juoksuhaudoissa ja Hai kömpi pois suojasta. Hän näki ystävänsä Ekamin, joka juoksi juoksuhaudan mutkasta ja huomasi Hain. ”Ekam. Komennettiinko sinut konekivääreihin?” Hai kysyi.
    ”Kyllä. Pitää kiiruhtaa, onnea.” Ekam vastasi.
    ”Onnea.” Hai tokaisi ja lähti hänkin kiiruhtamaan.

    Pian sotilaat olivat asemissa. Kivääriryhmä valmistautui. ”Lähitaisteluryhmät, HYÖKKÄYKSEEN!”
    Hai jännittyi äärimmilleen. Konekivääri alkoi laulaa. Miekoilla aseistetut lähitaisteluryhmät nousivat juoksuhaudoista ja lähtivät juoksemaan kentän poikki. Hai nosti päätänsä. Hän näki vihollisen vastapuolen juoksuhaudassa. Hän tähtäsi…

    Luoti napsahti täsmälleen keskelle Hain otsaa. Nuori matoran kaatui juoksuhaudan pohjalle…

    Hai heräsi. ”Ei se noin mennyt…”
    Hänen selässään ja otsassaan valui kylmää hikeä. Hai ymmärsi pian että pommitus oli yhä käynnissä. Hai nousi seisomaan, katsoi nopeasti ympärilleen. Hätävarustus.
    Hai työnsi sohvaansa sivuun, painoi seinää sen takana. Pieni luukku aukeni. Hai painoi punaista nappia ja kuului rahinaa. Hän juoksahti kaapilleen, avasi sen ja tiesi takaseinän kadonneen. Hai otti muodostuneesta aukosta itsevirittämänsä konekiväärin ja hyllyltä muutamia metallilevyjä.

    Hai vuorasi ikkunan ympäristön metallilla ja viritti sitten konekiväärin toimintakuntoon. Se oli hänen mielestään koko saaren upeimpia konetuliaseita. Kaikki mukavuudet. ”Kannatti tehdä tämä pahan päivän varalle. Nyt on paha päivä.”
    Hai etsi tähtäimeensä Nazorakien sijainnin, työnsi konekiväärinsä piipun ikkunasta, ja painoi liipaisimen pohjaan.

  • BK/S Hildemar, lokikirja

    Bio-Klaani

    Hai asteli pitkin Klaanin käytäviä. Punainen kokolattiamatto tuntui mukavalta jalkojen alla. Pienen kävelyn jälkeen haluttu huonenumero tuli vastaan. Hai otti taskustaan avaimen ja avasi oven.
    Hän kiepautti selässään olleen repun työpöytänsä viereen ja rojahti nojatuoliinsa työpöydän takana.
    Hetken levättyään Hai otti reppunsa, avasi vetoketjun ja etsi sieltä kirjan. Kirjan kannessa luki ”BK/S Hildemar, lokikirja”

    Hai nosti kirjan pöydälleen ja alkoi selata sitä.
    Toinen päivä merellä
    Ostin muonavarastoomme sinappia siltä turagalta ja palasimme merelle. Saimme tutkaamme yhden vihollisen sukellusveneen, mutta se katosi ensimmäisen syvyyspommin jälkeen. Loppupäivä oli hiljainen, lukuunottamatta Orkelin tippumista veteen. Onneksi hänet saatiin nostettua takaisin kannelle. Merkol on varsinainen suursyömäri. Lepäämisen ohessa hän ei muuta koko päivänä tuntunut tehneenkään.

    Kolmas päivä merellä
    Kohtasimme pintaan nousseen sukellusveneen. Lignok on erinomainen cordak-ampuja. Vahingoitimme sukellusvenettä ja
    se todennäköisesti upposi. Korek on haka puhdistamaan aseita ja huomasi myös Turkasen käyvän kiväärinpuhdistukseen. Merkol oli tänään kannenkuuraajana. Nyt tiedän senkin, että se matoran voi nukkua vaikka seisaaltaan.

    Neljäs päivä merellä
    Eräs sukellusvene yritti vallata laivamme nousemalla huomaamatta laivan viereen, mutta onneksi Korek huomasi ohimennen kulkiessaan katsoa tutkaa. Otin mukaan Olkarin, Korekin ja Gefelin, ja yritimme vallata aluksen. Vastarinta oli melko kovaa heti kun nazorakit toipuivat yllätyksestä. Olkar haavoittui lievästi juostessaan suorin tein erään kulman taakse. Saimme saaliiksi ammuksia ja nazorakien radiolähettimen. Korek murtaa parhaillaan lähettimen koodia, jonka avulla voisimme saada tärkeää informaatiota.

    Viides päivä merellä
    Tänään palaamme Klaaniin. Kohtasimme heti aamusta pari lentotorakkaa, mutta Orkelin melko tarkka, vähintään innokas tulitus pudotti molemmat ennen kuin ne ehtivät Tahtorakia sanoa. Klaanin satama näkyy jo.

    Mukava olla taas turvassa.

    Hai sulki taas kirjan, ja aloitti taas löhöilyn nojatuolissaan. Hän nappasi kirjahyllystä sarjakuvalehden ja alkoi lukea sitä. ”Alfred Ussal. Mainio tämä lehti,” Hai ajatteli.
    Tunnin lukutuokion jälkeen Hai avasi kaappinsa ja otti pölyyntyneen laatikon. Hän laski sen varovaisesti pöydälle avasi laatikon. Laatikko oli täynnä ties minkälaista komponenttia ja hilavitkutinta. Hai purki aina rikkinäiset laitteet ja yhdisteli niiden osia, luoden kummallisia vekottimia. Hän löysi laatikosta myös pari vanhaa laitettaan, mukaanlukien mekaanisen kilpikonnanpuhdistimen.
    Hai alkoi yhdistellä osia päämäärättömästi.

    Tuntien näpräyksen jälkeen Hailla oli kauko-ohjattava kelluva pilailuevä, konepesussa räjähtävä pierutyyny ja epämääräinen kuukkelinpää joka räpytti silmiään.
    Hai päätti mennä kahvioon juomaan kaakaon ja syömään jotakin. Hai tervehti kahviossa muutamia vanhoja tuttuja, osti makkaravoileivän ja kupin kaakaota ja istahti erääseen pöytään. Hän söi sapuskansa ja palasi huoneeseensa. Yhtäkkiä kuului outoa moottoriääntä. Jossakin tärähti ja Hai kaatui lattialle. Hän nousi ja kuuli ilmahälytyssireenin.

    [spoil]700 viestini, näemmä[/spoil]

  • Kapteeni Harmobod

    Aavalta mereltä Klaanin saarelle

    Nidhiki vilkuili sivuilleen, katsoi eteensä ja ylöspäin. Mihin hän katsoikin, Nazorakeja ilmaantui esiin. Hänen mieleensä hiipi ajatus, ettei tästä selvitä taistelematta. Mutta miksi ihmeessä Nazorakit haluaisivat iskeä sinappialuksen kimppuun? Mitä oli tapahtunut Nidhikin poissaollessa? Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, ja pamautti lähenevän Nazorakin kuoliaaksi haulikollaan.

    Turaga onnistui keppinsä avulla läpäisemään tien ruumanluukulle. Omasta mielestään hän oli yhtä ketterä kuin Toanakin. Harmobod könysi esiin ruumasta kahden muun miehistön jäsenen kanssa. Harmobod ja kaksi matorania hyökkäsivät Nazorakien kimppuun huutaen raivokkaasti.
    ”Ei noista mitään hyötyä ole”, Nidhiki mutisi, ”täytynee taas kerran mennä itse.”
    Hän ampui muutamaa Nazorakia haulikollaan, ja iski lähelle päässeitä kepillään. Toinen miehistön jäsen makasi maassa loukkaantuneena, toista raateli kolme Nazorakia yhtä aikaa. Harmobod oli taistellut tiensä laivan kokkaan. Samassa laivan keskeltä pamahti Zamor-ammus, ja Nidhiki käännähti katsomaan paapuurin puolelle, mihin oli seilannut suuri sota-alus. Vanha papparainen näki myös pitkän, sinivalkoisen Toan suuri katana kädessään.
    ”Toivottavasti tuo hönelö osaa auttaa”, Nidhiki huudahti Harmobodille sysätessään erään Nazorakin kauemmas kepillään.

    Samassa jysähti taas. Uusia Zamor-ammussarjoja ammuttiin jatkuvasti Nazorakeja päin. Ei kauaa kestänyt, kun laivat olivat vieri vieren, ja Toa hyppäsi laivaan ja sivalsi samalla katanallaan Nazorakia. Toa iski tiensä Turagan luokse.
    ”Mitä teillä on kyydissä?” Toa kysyi.
    ”Kuka saamari sinä olet?”
    ”Olen Toa. Toa Hai.”
    ”Mitä täällä on tapahtunut poissaollessani?”
    ”Ääh, liian pitkä tarina selittää… tämä taitaa kuitenkin olla kauppasaarto.”
    ”Olemme kuitenkin pian Klaanissa, yritetään karistaa nuo ötökät pois kimpustamme.”
    ”Teidän on parasta tulla laivaamme, Turaga”, Hai sanoi. Nazorakeja ei ollut enää paljoa jäljellä, mutta ilmeisesti hänen mielessään kynti pelko lisäjoukoista.
    ”Ja en helkkuri tule! Mitä teidänkaltaistenne päässä liikkuu, kun tässä laivassa – TÄSSÄ LAIVASSA on kyydissä elintärkeää ravintoainetta!” Turaga hermostui. ”Mene alukseesi ja pistä hinaukseen. Eivät nuo torakat saarelle tule.”

    Heidän saapuessaan rantaan, Nazorakit olivat häipyneet raivoavan Turagan laivalta. Sekä Nidhiki että Hai astuivat pois aluksistaan, mutta miehistöt jäivät laivoihin köyttämään tajuttomia Nazorakeja, joita oli muutama. Kahden tusinan Nazorakin hyökkäyksestä oli selvitty, liekö sitten onnella vai Hain nopealla saapumisella apuun.
    ”Saanko kysyä, mitä tuossa laivassa on niin elintärkeää?” Hai kysyi väsyneenä.
    ”TURKANEN-sinappia. Ei tässä maailmassa muuta elintärkeää olekaan”, Nidhiki sanoi hymyssä suin. ”Saat tietysti korvaukseksi pari kymmentä purkkia tästä avustasi.”
    Turaga Nidhiki lähti kulkemaan kohti Klaanin linnaketta väsynein jaloin, mutta onnellisena siitä, että sinappi oli saatu pelastettua.