Avainsana: Gekko

  • Valottujen suosekoilu osa 28: Mökkivandaalit

    Järvi, zyglakien linnoituksen sellit

    ”Se mitä Quewa nyt tekee on suureksi avuksi, aliarvioin sen turhan ankarasti”, Glatorianking sanoi nolona. Quewa hymyili hänelle, ehkä näiden kahden välit alkoivat
    Parantua. Hetken kuitenkin keskeytti Umbran huuto:”Hei, meiltä loppuu pian happi.”, Violetti Matoran oli oikeassa, heille alkaisi pian tulla kiire ja he hukkkuisivat
    Järveen mistä kukaan ei heitä osaisi etsiä. Gekolla oli puku joka tuotti hänelle sen verran energiaa, että hän ei tarvinnnut naamiota, Umbralla sen sijaan olisi isoja
    vaikeuksia. Kaksikon hiipiessä epämääräisen seinän takana, nämä löysivät itsensä Zyglakien kätköstä, siellä oli kaikenlaista rompetta ja roinaa, harmiksi jok’ikinen
    Kanohi oli rikki tai vain käyttökelvottomassa kunnossa. Kaksikko kaivoi kuumeisesti kasaa löytääkseen varusteensa, mutta tuloksetta, ainut mitä he löysivät oli
    muutamia teräaseita, tällä hetkellä parhain aseistus taisi olla Fikoun seitti. ”Ei tässä kai voi muutakaan, ounastelen, että ne on tungettu johonkin syvemmälle
    linnoitukseen”, Gekko koitti puhua viisaasti. ”Meillä tulee joka tapauksessa kiirettä, vähintään nyt-”, Umbra keskeytti ja pinkaisi vauhdilla poispäin lähestyvistä
    Zyglakeista jotka olivat selvästi valmiita saamaan nämä kiinni keinolla millä hyvänsä. ”Pukuni ei pysty korjaamaan välttämättä tulevia vaurioita jos sen pitää tuottaa itsessään pelkkää energiaa.”,
    GK sanoi nähdessään nämä otukset, otti Fikoun olalleen ja ryntäsi eteenpäin. Zyglakit vaanivat nopeasti kintereillä, kahdella hyvin erikokoisella soturilla oli vain pienet miekat vyöllään.
    Gekko aikoi käyttää omansa edes johonkin hyvään tarkoitukseen. Olettaen puun ja muun rakennusaineen olevan heikkoa ja mätäää, hän yritti sorruttaa sitä vastustajiensa päälle, vieressä sattui sopivasti olemaan pieni mökki.

    Mökki
    Vanhus oli juuri haukkaamassa palan ortonista, kun yhtääkkiä talo rupesi vaappumaan, tavarat rojahtivat hänen häntänsä päälle ja papparainen karjaisi katon iskeytyessä hänen päähänsä, vaivalloisesti tämä selvitti tiensä läpi romujen seasta.
    Hän jäi ilman päivällistä ja kaksi zyglakia päättivät elämänsä raunioiden alle.

    GK hymyili hetkisen, ja lähti Fikoun kanssa Umbran luo.

  • Valottujen suosekoilu osa 27: Zyglakien historiikki Flygelin mukaan

    Zyglakien historiikki, tekijänä: Flygel

    Olet varmaan kuullut monesti tarinoita petollisista Zyglakeista, jotka seilaavat merirokkojen peittämillä aluksilla, ryöstelevät rannikkokaupunkeja ja tappavat niin Toat, Matoranit kuin monet muutkin olennot räjähtävillä keihäillään ja raa’alla voimallaan. Olet myös voinut kuulla siitä kuinka Suuret olennot kirosivat Zyglakit, vahinkolapsinaan. Aina kaikki ei ole ollut näin. Tämä on katsaus Zyglakien historiaan.

    Zyglakien tarina alkoi kauan ennen universumin syntymää, kun suuret jumalat, Suuret olennot loivat uusia elämänmuotoja. Heidän epäonnekseen, osasta materiaa muodostui petomaisia Zyglakeja.
    Suuret olennot eivät pitäneet Zyglakien ulkonäöstä ja olemuksesta ja asettivat lajille kirouksen, joka tulisi vaikuttamaan Zyglakeihin koko universumissa. Zyglakit pakenivat Matoranien universumiin, ja alkoivat asuttamaan alueita jonne ehtivät ensin asettua. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, ja Zyglakeista tuli hallitseva merimahti nuoressa universumissa. Zyglakien suuret lippulaivat partioivat hopeisen meren ulapoita ja Zyglakien rantakaupungit loistivat ylväinä rannikoilla. Tämä kaikki kuitenkin loppui kun Suurten olentojen suosima laji, Matoranit asettuivat universumiin.
    Ensitöikseen nämä jumalten lellikit alkoivat vaatimaan monien muiden lajien asuinalueita itselleen, perusteena oli Mata Nuin tahto. Näissä vainoissa Zyglakit menettivät monta dynastiaansa, ja alkoivat asuttamaan universumin kolkkia joissa moni ei tahtonut elää.

    Tällöin Zyglakit keksivät myös perustaa kaupunkeja veden alle ja rakentaa kelluvia saaria.
    Zyglakit alkoivat vaatia alueita itselleen, kun oli kulunut jonkin aikaa ja katkerat Zyglak-sukupolvet halusivat oikaista vääryyden jota Matoranit olivat heitä vastaan tehneet. Matoranit vielä kutsuivat Zyglakeja raheiksi ja säilyttivät joitain kaapattuja Zyglakeita Metru Nuin kaupungin Arkistoissa.
    Tämä johti siihen että Zyglakit alkoivat toden teolla vihata Matoraneja, ja perustivat tukikohtia Eteläisille saarille, joilla Matoranien tarujen mukaan ei asunut Raheja älykkäämpiä olentoja. Zyglakit saivat asuttaa saaria melko vapaasti, kunnes Kuuden kuningaskunnan liiga nousi valtaan, tuhoten näitä Zyglakien linnoituksia. Zyglakit regeneroituivat ja alkoivat asumaan merenalaisissa kaupungeissaan, samalla palvoen Skakdien Irnakk-tarusta inspiraatiota saanutta Rhak’elakk hirviöjumalaa, joka Zyglakien tarujen mukaan tulee Demoninsa kanssa maan päälle, syöden valon ja varjon, jolloin jää vain tyhjiö, jota Zyglakit hallitsevat. Hirviöjumalan todenperäisyyttä ei ole koskaan todistettu, ja monet suhtautuvat siihen skeptisesti.

    Loppu Flygelin muistiinpanosta oli revennyt irti, jättäen jälkeensä ikäviä riekaleita pöytälaatikon pohjalle.

    Järvi

    Glatorianking ja Umbra sekä Qewa olivat valkoisessa, luista tehdyssä häkissä veden alla, Zyglakien eräässä kodassa. Häkki oli pyöreähkö ja todella ahdas, jolloin Gekko ei voinut edes istua suorassa. Kodan lattialla oli rikkoutuneita Kanohi-naamioita ja erilaisia osia jotka olivat joskus kauan sitten kuuluneet Matoraneille tai Ortoneille. Zyglakit olivat vanginneet kolmikon muutamia tunteja aiemmin, vieneet heidän aseensa ja happilaitteensa ja jättäneet heidät ilman naamioita tänne häkkiin kuolemaan. Zyglak-joukko oli uhannut uhrata heidät hirviöjumalalleen, Rhak’elakkille tulevien päivien seremonioiden aikana.

    Umbra mietti kuumeisesti mitä tekisi tässä tilanteessa. Tykki oli nyt Glatoriankingin oudon kaksosen ja hullun Zyglak-tiedemies Flygelin käsissä. Kaksikko olisi vaarallinen yhdessä toimiessaan, mutta Umbra oli saanut kuulla kaksikon vanginneilta Zyglakeilta että nämä eivät tienneet mitään tykistä. Se että muut kuin Flygel eivät tykistä tiedä, voisi tulla Umbralle ja Glatoriankingille arvokkaaksi tiedoksi ja he voisivat käyttää sitä Flygeliä vastaan. Nyt kuitenkin piti keskittyä siihen miten päästä pois täältä vankilasta.

    Umbra kokeili ties kuinka monetta kertaa voimiaan. Hän keskitti kaiken energiansa ruumiinsa violetin muuttamiseksi kellertäväksi. Umbran ruumis alkoi hohtaa kellertävää valoa kun isohko Matoran otti yhteyden muinaisiin elementaalivoimiinsa. Laittaen silmät kiinni ja istahtaen lootusasentoon, Umbra heilautti etusormellaan kohti rautalukkoa.
    Glatorianking katseli kuinka Umbra koetti ottaa yhteyden elementaalivoimiinsa. Umbra mutisi jotain itsekseen, koettaen samalla tehdä outoja liikkeitä sormellaan. Etusormi liikkui ilmassa, tehden kryptisiä kuvioita veteen.

    ”Mitä oikein yrität?” Glatorianking kysyi, kun Umbra loi veteen äärettömän lukua. Tämän jälkeen Umbra heilautti kätensä kohti lukkoa.

    ”Yritän ottaa yhteyden elementaalivoimiini, mutta se on todella vaikeaa ilman Kanohi-naamiota. Olen tulossa heikoksi ilman Pakariani”, Umbra kertoi. ”Toivon todella etten vaivu koomaan naamion puuttumisen takia”, Umbra kertoi.

    ”Älä vaivu pessimismiin, ystävä”, Glatorianking sanoi, lyöden nyrkillä rautalukkoa. Mitään ei tapahtunut.

    Gekko alkoi hakata lukkoa toden teolla, mutta se ei tehnyt paljoa eroa mihinkään.

    ”Nazorakien tekemiä lukkoja”, Glatorianking sanoi. ”Näitä on perin vaikea murtaa tai tiirikoida”, hän kertoi murheellisena.

    Koko vangitsemisaikansa ajan, Fikou Qewa oli kerännyt verkkoihinsa vapaana olevia ilmakuplia, joita oli ympäri häkkiä ja pyydystänyt kodassa olevia ilmataskuja verkkoihinsa. Hämähäkki piti yllä kolmikon happivarantoja pyytämällä lisää ilmaa seiteillään kalterien välistä.
    ”Olet hyvä lemmikki”, Umbra sanoi Qewalle, joka lassosi juuri uutta ilmakuplaa kodan seinältä. Lasso osui keppiin, joka kaatui kolisten lattialle.
    Idea alkoi hahmottua Umbran aivoissa, kun hän tajusi jotain. Hän voisi kyllä lainata Qewan selässä olevaa Kanohi-naamiota ja saada voimansa käyttöönsä, mutta hän tajusi paremman idean vapautumiseen.

    ”Qewa, lassoa tuo seinällä oleva keihäs!” Umbra huusi, ilmakuplien lentäessä hänen suustaan, kun hän puhui. Glatorianking koetti vetää luukaltereita irti paikoiltaan, mutta huomasi nopeasti että ne olivat liian vahvaa materiaalia. Näissä luissa oli myös jotain tuttua.

    ”Umbra, tiedätkö mitä luuta nämä kalterit on?” Gekko kysyi ohimennen.

    ”En, miten niin?” Umbra kysyi, katsellen samalla kuinka Qewa ampui seittiä päin keihästä. Ensimmäinen meni ohi, toinen osui Matoranin raatoon ja katkesi, mutta kolmas kerta onnistui. Vihreä seitti osui Zyglakien räjähtävän keihään varteen, jolloin Umbra ja Qewa alkoivat vetää sitä kohti häkkiä.
    ”Nämä luut muistuttavat erehdyttävästi Matoranien ja Ortonien luita”, Glatorianking sanoi. Yhdestä luusta saattoi erottaa muutamia lihastenriekaleita, ja monissa luissa oli teräaseiden ja hampaiden jättämiä uurteita.

    ”Zyglakeilla tosiaan on karmaiseva tyylitaju”, Glatorianking puheli itsekseen, kun Umbra ja Qewa saivat kiskottua keihään lähelle häkkiä.

    ”Nyt pitää saada vain tuo kärki osumaan häkkiin”, Umbra sanoi, ottaen Qewan selässä olevan Pakarin. Vaikka Rahi rimpuilikin ja pani vastaan naamion lainaamista, Umbra asetteli hopeisen naamion päähänsä, saaden voimansa käyttöönsä. Nopeasti hän otti yhteyden painovoimaan ja muutti keihään painovoimaa sitten että keihään kärki olisi raskaampi kuin muu keihäs. Heilauttaen sormeaan, Umbra sai keihään nousemaan ylös vaakatasossa. Hän liikutteli keihästä kohti häkkiä, muuttaen keihään painovoimaa äkisti, jolloin keihäs iskeytyi voimalla häkin kattoon.
    KRAPUUUM! ääni kuului kun keihään kärki räjähti, särkien häkin katon. Luupölyä levisi veteen ja kolmikko paiskautui häkin ovenpuoleiseen seinään.

    ”Aika lähteä täältä”, Umbra sanoi, alkaen uimaa Qewan keräämien happikuplien vapautuessa ympäröivään veteen. ”Ai niin”, Umbra sanoi, ”Tässä Qewa”, hän lisäsi, asetellen naamion Fikoun selkään.

    Kolmikko lähti etsimään piilotettuja aseitaan ja naamioitaan Zyglakien linnoituksen sokkeloista.

    Järvi, Flygelin mökki

    Flygel oli vienyt tämän oudon muukalaisen kotiinsa katsomaan ulottuvuusporttitykkiä, koska ajatteli tämän voivan korjata tykin. Flygel oli saanut sen kuvan muukalaisesta, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan olennon mielessä. Flygel aisti pahan tahdon ja suuren voiman ison soturin olemuksesta ja aisti kuinka jättiläismäistä Zyglakia muistuttava olento tutki koko ajan hänen hullua mieltään, joka oli täynnä sokkeloita ja labyrintteja.

    Flygelin epäilykset olennon olomuotoa kohtaan nousivat entisestään, kun jättiläinen vastaili Flygelin kysymyksiin ennen kuin hän oli edes kysynyt niitä, ja kuinka jättiläinen tutki innokkaasti tykkiä, painellen sitä tietämättömänä.

    ”Ehkä on parempi että minä pidän tykkiä”, Flygel sanoi, kun köriläs loi ulottuvuusportin lattialle. Flygel painoi tykin nappia ja portti sulkeutui.

    ”Pidäkin se tallessa, veljeni ei saa saada tykkiä”, olento örisi.

    ”Veli, oliko se valkoinen tämän olennon veli?” Flygel mietti itsekseen, kun olento mulkoili häntä uhkaavasti. Penkki jolla köriläs istui oli alkanut rutistua kasaan, sillä eiväthän Ortonien luut nyt kaikkea kestä, karzahnin nimeen!

    ”Kyllä, veljeni Glatorianking haluaa tämän tykkisi päästäkseen omaan maailmaansa”, punainen köriläs murahti vastaukseksi kysymykseen jota ei oltu edes esitetty vielä. ”Ajatusten luenta on hieno voima, tiesitkös?”

    Flygeliä karmi tämä hänen uusi liittolaisensa, mutta tuon oudon painovoimatyypin ja valkoisen soturin voittaminen vaatisi kaiken avun.

    Flygel jäi kaksin punaisen jättiläisen kanssa tutkimaan tykkiä ja keskustelemaan jatkosta…

  • Valottujen suosekoilu osa 26: Verkossa

    Järvi, kiikissä!

    Se mitä oli juuri tapahtunut tapahtui melko nopeasti, itseasiassa Glatorianking ei ollut varma mikä tuo jätti zyglak oli, mutta hänellä oli kuitenkin siitä iso aavistus ja aavistus itsessään järkytti häntä enemmän kuin kahden Zyglakin puheet illallisesta: ”Kerrankin jotain muuta kuin iänikuista Ortonia ja Matorania”, toinen sanoi, Zyglakien kuljettaessa kaksikkoa Flygelin luo oli Quewa säikähtynyt ja
    joutunut erilleen Umbrasta, Gekon mahan päälle. ”Sitten vielä jokin kiva kastike tuosta hämähäkistä”, zyglakien hymyilessä GK oli hitaasti sahaamassa miekallaan verkkoon reikää, heillä voisi olla mahdollisuus voittaa, nämä koska Toa oli massaltaan näitä hiukan suurempi, Umbra seurasi Gekon esimerkkiä ja puolet köydestä alkoi olla poikki, nopeutta ei olisi hyvä lisätä tai kieltään lipovat otukset huomaisivat sen. Verkon yksi kohta repesi ja zyglakit eivät huomanneet sitä ja Umbran saadessa omansa poikki, Gekko huitaisi miekallaan koko verkon auki, ongelmallista oli, että vedenpinta alkoi jo näkyä, rannalla he olisivat zyglakeille kuin kala ilman vettä. Umbra mietti vain tykkiään, GK halusi lähinnä päästä tuhomaan pahan minänsä lopullisesti ja Quewa: ”Nälkä”.

    [spoil]Minua häiritsee kun KGB on aikomassa hutkia Zyglakeja melkein kuin kärpäsiä.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 24: Märkä uudelleensyntymä

    Järvi, Zyglak linnoituksen yläpuolella

    Tähän mennesä onnistuneesti mennyt matka aalkoi tuntua jo liiankin helpolta, Zyglakien ohi saattoi päästä naurettavan helposti, ongelmia oli tulossa vasta kun alettiin lähestyä tornia joka yltää pinnalle asti, vartio oli melko tiukkaa mitä lähemmäs sitä pääsi, saattoi olla, että torniin yrittäminen yläkautta voisi olla tappiollista. ”Mitäs nyt tehdään?”, Gekko kysyi hämmentyneenä. ”Meidän on mentävä… kylän läpi, monia zyggejä”, Umbra sanoi. ”Olen onnekas kun olen joutunut kahnauksiin näiden kanssa ”maan päällä”, siellä Mt. Ämkoon alapuolella.”, GK sanoi mietteliäänä.
    ”Onkohan meidän tosiaan pakko mennä rynnäköllä koko hökkelikasan läpi…”, Umbra mietti.

    ”Minulla ei ole harmainta aavistusta mitä tehdä”, Umbra sanoi mietteissään.

    Jossakin päin järveä

    Kala ui synkässä vedessä, se tunsi yhtä äkkiä suurta kipua, sitten se rauhoittui. Sen saattoi tunnistaa pieneksi rukiksi, se yritti parhaansa mukaan väistellä karhuahiden hyökkäksiä, kala saavutti järven ehkä synkimmän paikan, jota kutsutaan hautuumaaksi, sinne oli jätetty monia luita, raatoja ja kaikkea muuta kuollutta, se uiskenteli karhuhain luurangon välistä, sitten kala repeytyi ja jotakin valui ulos siitä, kalan vaivuttua kuolleena maahan,luuta alkoivat liikkua, muodostaen ensin pieniä liitoksia, sitten yhdistyen ja lopulta kehiittäen kehon joka oli Karhuahiatakin suurempi, se kasvoi ja ylettyi kahden toan mittoihin, sitten se alkoi muotoutua, Terävät kynnet kasvoivat sen jalkoihin, kahlitun ortonin luurangon ketju kietoutui sen vatsan ympärille, Sille kehittyi kädet, valtaisa häntä ja pää. Juuri syntynyt olento notkautteli niskaansa ja nosti häntänsä pystyyn, valmiina huutamaan korvia särkevästi, Zyglakmainen olento kuitenkin keskeytti sen kun Karhuahai lähestyi tätä, Olento rusensi sen kuoliaaksi, sitten se lähti kävelemään verkkaasti kohti Zyglakien linnoitusta…

    [spoil]Keksi oikeasti jotakin Umbra, en osaa jatkaa tuosta.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 22: Papereita hylystä

    Järvi, Zyglak linnoituksen porttejen lähellä

    ”Hmm… jos meiltä meinaa loppua happi näin nopeaan tahtiin, niin miten kummassa pääsemme etenemään, kun vähän väliä joutuisimme etsimään happea?”-Gekko sanoi mietteissään.

    ”Tuurilla”-Umbra vastasi tyylikkäästi.

    ”…”

    ”Hei, tuolla on jonkinlainen luola!”-Gekko meni lähemmäksi, kun Umbra oli varoittamassa häntä.

    ”Karhuhaiden koti”-Umbra sanoi rauhallisesti.

    ”…”

    ”Jatketaan siis etsintöjä?”-Gekko kysyi.

    ”Mikä ettei”- Umbra sanoi tyynesti vaikka oli itsekkin melko hermostunut, siitä, että vähän ajankuluttua he olisivat tajuttomina liejumössössä.

    ”Luin jostain kerran Mahritoraneista, salaisesta kansasta merenpohjassa, he keräsivät happea levistä.”-Umbra sanoi pohdiskellen.

    ”Mitä jos vain menisimme-”, Quewan köhiminen keskeytti Glatoriankingin.

    ”Voi sinua, tarvitset sinäkin lisää happea.”-Umbra sanoi silittäessää lemmikkiään.

    ”…Jos menisimme pintaan.”, mutta Umbra keskeytti Gekon, riemukkaalla huudahduksella: ”Hei, katso tuonne!” Kallio muodostelmiin oli jäänyt kiinni metallinen alus varustettuna Nazorakien logolla.

    Quewa hyppi riemusta pienen tovin.

    ”Kaksikko ui vinhaa menevän Quewan perässä kohti hylkyä.

    Hylky

    He astuivat sisään reiästä, joka laivassa oli. Se ei ollut mikään ylisuuri sotalaiva niinkuin voisi olettaa, hieman isompi kuin normaali purjevene.
    Quewa näytti tietävän mistä löytäisi ilmaa ja ui vieläkin ylemmäs, tai tässä tapuksessa ruumaan. Umbra ja Gekko seurasivat perässä. Huone oli täynnä ilmaa, GK otti säiliönsä irti ja avasi sen. Jostain kumman syystä hän välttämättä halusi repiä naamion kasvoiltaan hetkeksi, sitä hän ei ollut juuri koskaa tehnyt. Karmea haju leimahti päin hänen kasvojaan ja hän pisti sen mielellään takaisin, Quewa kyhäsi epäämäräistä happihäkkyrää ympärilleen, samalla kun Umbra täydensi varastoja.

    ”Otin vähän varalta näitä pulloja, kaksi meille molemille, ota koppi.” Umbra sanoi ja heitti pullon Gekolle, hetken näpertelyn jälkeen toa oli saanut yhdistettyä pullojen happikanavan. Kaikki oleilivat hylyssä hetken aikaa ja Gekko päätti lähteä pienelle tutkimusmatkalle, huoneen toiseen päähän. Siellä oli hieman mätä kaapisto, sisältä löytyi epämääräinen nippu papereita, ne alkoivat mureta heti kosketuksesta ja Gekko sai muutaman pelastettua ja tunki ne hätäisesti vyöllänsä olevaan lokeroon.
    ”Ei näitä täällä voi lukea, hajoavat tohjoksi tässä myrkyssä, sitten hän ui kohti Umbraa joka oli pienessä ekstaasissa puhtaasta hapesta.

    ”Harmi, niissä olisi voinut olla jotain kiinnostavaa, meidän täytyy näemmä palata vielä klaaniin ennen kuin olemme päässeet käyttämään ulottuvuusporttitykkiä.”, Umbra sanoi niinkuin olisi nähnyt Gekon antamassa ne Kepelle ja mennessään pois kuulleen ison ”Ahaa”.elämyksen Kerosiinin suusta.

    ”Taitaa olla aika jatkaa matkaa, nämä riittänevät toviksi, mennään.”

    Järvi

    Laitettuaan happilaitteiston päälle he sukelsivat syvyyksiin.

    ”Kuule, mistä kummassa tiedämme missä näistä hökkeleistä on tuo tykkisi?”-Gekko kysyi oudoksuen.

    ”Tiedätkö mitä, minulla ei ole hajuakaan, täytyy toimia… randomilla.”-Umbra vastasi virne kasvoillaan.

    ”…”

    ”Moni hökkeleitä juu, yhdessä tykki, toisessa kuolema, ja jossakin jotain vielä hirveämpää.”-Umbra sanoi mietteissään.

    Gekko sanoi katsellessaan kelluvaa karhuhain raatoa:”Onko meillä mitään mahdollisuutta liikkua, kylän ”yläpuolella”, voisimme helposti välttää taistelun, ei tarvitsisi käppäillä pitkin tuota muta lammikkoa.”

    [spoil]Klaanin ropen johtoporsiasto saa päättää, mitä paperit sisältävät, toivomukseni vain on, että niissä on jotain oikeasti oleellista tietoa.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 21: Merihirviö on kotini

    Meri, T’haokin lounas

    Suuri merihirviö, yksi ensimmäisistä Raheista ja äärimmäisen nälkäinen olento, T’haok lillui meressä imien planktonpitoista vettä jättimäiseen kitaansa. Olennolle kelpasi ravinnoksi niin korallit, kalat kuin kasvitkin ja se lappoi pyyntilonkeroillaan ruokaa moniosaiseen ja alati liikkuvaan kitaansa.

    T’haok piti elämästään Zyglakien aluksena. Nämä oudot liskot huolehtivat hänen puhtaudestaan, ja pitivät poissa tunkeilijat jotka pystyisivät vahingoittamaan häntä. Zyglakit myös toivat aina välillä Matoran-kyläläisiä T’haokin kannelle, uhrasivat niitä jumalalleen Rhak’elakkille ja antoivat sitten T’haokille ruuaksi. T’haok piti Matoraneista, ja paljon pitikin.

    Tämä aamu oli erikoislaatuinen, sillä T’haok oli aistinut pienen kalastaja-aluksen lähellä yhtä pyyntilonkeroaan. Alus keinui hitaasti aallolta toiselle, jolloin kapteeni, wanha Po-Matoran kalastaja, nosti verkkojaan ja varmisti että onkensa oli oikeassa paikassa. Kalastaja ei osannut aavistaa että saisi elämänsä saaliin.

    Kalastaja, jota kutsumme Arskaksi, oli jo wanha ja kokenut merenkävijä. Hän oli lähtenyt tänään aikaisin töihin kalastuspaatilleen, Takealle ja oli mennyt alueille joilla kalastajia ei yleensä ollut.

    Valitettavasti Arska oli havainnut että kaloja ei alueella ollut yhtään, ja meressä oli pitkä vana kalanruotoja ja jätteitä. Kuka roskaisi avomerta, oli Arska ajatellut, mutta jättänyt sitten tämän huomion omaan arvoonsa.

    Nyt jokin kuitenkin nyki, tai pitemminkin veti kohoa. Jokin iso ja valtaisa.

    Arska kiiruhti ongelleen. Onki oli alkanut taipua kohti vedenpintaa ja Arska joutui taistelemaan kaksinkäsin pitääkseen saaliin aisoissa.

    ”Et nyt karkaa!” hän huusi, hikikarpaloiden tippuessa pitkin Arskan Rurua.

    Saalis alkoi kiskoa venettä pitkin merta, jolloin alus meni nopeampaa kuin koskaan ennen. Tämä tuli yllätykseksi Arskallekin, joka ei koskaan uskonut että hänen veneensä yltäisi näihin nopeuksiin.

    Lopulta T’haok kyllästyi, ja riuhtaisi lonkerollaan jolloin Arska lensi veteen. Pyyntilonkeron imukupit iskeytyivät Matoraniin ja alkoivat vetää onnetonta merikapteenia läpi meren kohti T’haokin kitaa.

    ”Mata Nuin nimeen, minä pyydän, pelasta minut”, Arska rukoili pärskien samalla merivettä suustaan. T’haokin lonkeron myrkky oli alkanut vaikuttaa Matoranin hermostoissa ja kalastaja vaipui ikiuneen. Tämä tuli hyvään paikkaan, koska T’haokin suu ja partaveitsenterävät hampaat lähestyivät kokoajan.

    Lopulta kuului vain OMNOMNOM ääni kun T’haok raastoi moniosaisella kidallaan uuden saaliinsa kappaleiksi.
    Tämän jälkeen T’haok jäi lepäämään meren aaltoihin. Sen verenjano oli tyydytetty, vähäksi aikaa.

    Takea-alus jäi yksin seilaamaan merelle, ilman miehistöään tai mitään. Se liittyi kapinallisten veneiden järjestöön ja koki uskomattomia seikkailuja ulapalla.

    Järven pohja

    Umbra ja Glatorianking vilkuilivat kivimuodostelman takaa kahta Zyglakia jotka partioivat järvitukikohdan porttia. Kaksikko katsoi Zyglak-vartijoita, jotka uhmakkaanoloisina seisoivat sisäänkäynnin edessä, keihäin ja kilvin varustautuneina.

    Umbra näki kuinka kaksi karhuhaita, verenhimoista ruskeaa petokalaa, uivat saastuneessa vedessä. Ne olivat jääneet vangiksi tähän Zyglakien tekemään tekojärveen, ja olivat stressaantuneet ja halusivat vain kotiinsa, mereen.

    Karhuhait uivat levottomasti edes taas, kun Umbra muisti vanhat tietonsa verenhimoisista tappajakaloista.

    ”Nyt keksin idean, Gekko”, Umbra sanoi, keskittäen voimansa miekkansa läpi. Umbra sai vangittua rahit paikalleen, ja siirsi ne tahdonvoimallaan kohti linnoituksen suuaukkoa, suoraan Zyglak-vartijoiden sekaan.
    Syntyi raivokas taistelu Zyglakien ja petokalojen välillä, kun verenhimoiset, ärsyyntyneet Rahit repivät jättiläismäisillä torahampaillaan Zyglakit kappaleiksi, murskaten niiden luut leuoillaan, ja retuuttaen ruumiita pitkin järven pohjaa. Taistelusta jäi todistamaan suuri verivana, joka levisi ympäröivään mutaveteen, josta näki jo muutenkin todella hyvin ja muutamia aseiden ja panssarinkappaleita, joita Rahit eivät halunneet syödä itse.

    Karhuhait lähtivät pois metsästyspaikaltaan, asettuen läheiseen luolaan nukkumaan.

    ”Tule nyt Gekko”, Umbra huikkasi, lähtien johdattamaan ystäväänsä kohti nyt vapaaksi tullutta oviaukkoa, joka johtaisi suureen linnoitukseen.
    Kävellen kivisellä, ja mutaisella järven pohjalla, kaksikko onnistui pysyttelemään veripilven suojissa, jos vaikka jokin Zyglak onnistuisi näkemään heidät.

    ”En pidä tästä, menemme veressä. Veressä!” Gekko huusi, Umbran tukkiessa hänen suunsa merilevällä.

    ”Hiljaa, ystäväiseni”, Umbra sanoi, johdattaen Gekkoa puusta ja savesta tehdylle sisäänkäynnille, jota koristi ruostuneesta metallista tehty Zyglakin pää. Sahalaitaisissa hampaissa roikkui levää ja merirokkoa, Zyglakit olivat varmaan tuoneet sen jostain muualta, ehkä Orto Nuilta, Umbra ajatteli.
    Hiipien linnoituksen sisään, Umbra ja Glatorianking, sekä Qewa, huomasivat että linnoitusta valaisi aavemainen valo, joka tuli vihreistä meduusoista, joita oli häkeissä pitkin seiniä. Meduusat liikkuivat sulavasti häkeissään, tuoden tätä aavemaista valoaan ympäri linnoitusta.

    Umbraa ja Glatoriankingiä pelotti hiukan tämä tehtävä, mutta se oli elintärkeä kummallekin. Kaksikko lähti kävelemään puisia kierreportaita ylöspäin.

    ”Jossain täällä on pakko olla ilmatasku”, Umbra sanoi, huomaten että hänen ja Gekon happikuplat olivat alkaneet huveta.

  • Valottujen suosekoilu osa 19: Paino-ongelmia

    Järvi, sisämaassa

    Umbra ja Glatorianking, sekä Umbran Fikou tutkailivat kuusen latvasta Zyglakien tukikohtaa. Joukkio oli päättänyt päättänyt tutkia ennen kuin hutkia, koska Zyglakit olivat vaarallisia olentoja, ja heillä oli ulottuvuusporttitykki. Umbra oli huomannut erään vakoiluoperaationsa aikana että valkomusta, yksisilmäinen Zyglak, nimeltään Flygel käytti usein tykkiä, muiden huomaamatta. Tämä oli hyvä tieto, koska tykillä ei ainakaan olisi mitään erikoislaatuista vartijointia.

    Joukkion alapuolella, muutama Zyglak kiiruhti veteen. Olennot hyppäsivät mutaveteen ja sukelsivat linnoituksen uumeniin. Tätä kolmikon pitäisi soveltaa tehtäväänsä.

    Umbra oli pannut merkille Zyglakien vedenpuhdistamogeneraattoripatolaitoksen, joka oli rakennettu toisen laskujoenhaaran eteen. Yhdellä vakoiluoperaatiolla, Umbra oli kohdannut Kirilä kantavan Matoranin, joka oli päättänyt kostaa Zyglakeille, koska nämä olivat saastuttaneet hänen kylänsä juomaveden ”puhdistamon” avulla. Matoran oli lähtenyt omille retkilleen, kehittelemään suunnitelmaansa vihollistensa tuhoamiseen.

    ”Meidän on aika lähteä veteen”, Umbra sanoi, hypäten alas puusta. Käyttäen painvoimakykyjään, Matoran sai laskeuduttua ääneti. Qewa laskeutui seittinsä varassa alas puun oksalta ja Umbra käytti voimiaan Glatoriankingiin, joka putosi puun oksalta. Valkoinen Toa putosi hiljakseen maahan, lähes ääneti.

    ”Kiitos painovoimavoimiesi, en rysähtänyt maahan”, Gekko kiitti.

    ”Ole hyvä vain kaveri. Mutta nyt meillä on kiire. Ties mitä Flygel on saanut selville aseen käyttötarkoituksista”, Umbra kertoi ja lähti johdattamaan ystäväänsä veden ääreen.

    Muta lätisi kaksikon jalkojen alla kun he kävelivät kohti vettä. Fikou peitti jaloillaan heidän jälkensä, etteivät Zyglakit saisi selville tunkeilijoita.

    ”Olet ovela pieni Fikou”, Gekko sanoi Qewalle, joka hyppi mudassa.

    ”Nyt tarkkana, Glatorianking”, Umbra sanoi. Matoran laski mustan jalkansa mutaiseen ja kylmään järviveteen. Vesi ei tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta mitä muutakaan toivoa hänellä olisi löytää tiensä takaisin kotiinsa.

    Ollen pian kaulaansa myöten vedessä, Umbra hoputti Glatoriankingiä tulemaan perässään. Valon Toa laskeutui veteen, katsoen haikeasti metsää. Jos hän kuolisi tänne veden alle, ruumista ei löydettäisi varmaan koskaan.

    Fikou hyppäsi viimeisenä veteen. Arasteleva hämähäkki ei ollut mikään Boggarak, joka olisi omiaan vedessä. Seuraten kuitenkin uskollisesti isäntäänsä, hämähäkki hyppäsi veteen. Keltainen hämähäkki sukelsi veteen ja keräsi ilmakuplia päänsä ympärille, jonka jälkeen Rahi kiinnitti ne paikoilleen hienonhienolla seitillään. Tämä riittäisi Rahille joksikin aikaa.

    ”Seuratkaa minua”, Umbra sanoi, sukeltaen pinnan alla oleviin syvyyksiin. Umbra laittoi mechalaitteistonsa päälle, ja ropellit alkoivat käynnistyä. Ne antoivat Umbralle nopean ja äänettömän tavan kulkea vedessä.

    Kolmikko ui hiljaa vedessä kohti vedenalaista tukikohtaa. He eivät tajunneet kuinka syvä järvi todellisuudessa oli. Järven todelinen syvyys oli monta sataa bioa ja järven syvimpään kohtaan oli perustettu Zyglakien kotarakennelmista tehty linnoitus, joka ylsi aina järven pintaan asti.

    Umbra johdatti ystävänsä vesikasviviidakkoon, jonka suojista he vakoilivat Zyglakeja, jotka menivät sisään linnoitukseen. Oviaukolla oli kaksi Zyglak vartijaa, jotka käyttivät kilpiä ja Zyglakien erikoisuuksia, räjähtäviä keihäitä. Zyglakit myös pitivät sarvekkaita kypäriä.

    ”Kuinka pääsemme noiden olentojen ohitse?” Glatorianking kysyi, osoittaen Zyglakeja.

    Umbra mietti. Veden alla taistelu oli jotain mitä hän ei ollut ennen kokeillut. Hän katseli linnoitusta joka oli tehty kallioista, koralleista ja puunrungoista. Ilmakuplat pitivät linnoituksen kasassa ja kotarakennelmia oli kyhätty kasaan köysillä ja valkoisilla ketjuilla.

    Umbra alkoi hiipiä mukanaan olevien vesikasvien kanssa pitkin merenpohjaa. Hän oli nostanut painoaan että pystyi kävelemään pohjaa pitkin. GK oli mennyt suureen kotilonkuoreen ja naamioitunut kaksikko lähestyi linnoitusta kokoajan.

    Päätyen hiljaa hiipien kallionkielekkeen taakse piiloon, joukkio tutki tilannetta. Zyglakeja ei näkynyt muualla kuin nuo kaksi jotka vartioivat oviaukkoa. Tämä olisi otollinen yllätyshyökkäyksen paikka.

  • Valottujen suosekoilu osa 17: Singolla silmään!

    Metsä, aukio järven lähellä.

    Umbra nousi pusikosta vaivalloisesti, hän oli saanut pieniä ruhjeita, mutta ei mitään vakavampaa, eversti selvitti päätään sokaistukselta.

    ”Sinä et sitten pysy kuolleena, vai?”

    Eversti latasi asettaan, tällävälin Umbra iski tätä aseeseen.

    Eversti ei ollut kovinkaan voimakas ja häpesi sitä, että joutui käyttämään isoa sinkoa ja tekoniveliä kyetäkseen edes puolustautumaan, eversti tähtäsi singolla toistamiseen Umbraa, Zamor-sinkoa ei ollut tarkoitettu lähitaisteluun se oli valmistettu lähinnä isojen massiivisten joukkojen torjumiseen, Sinko hölskyi everstin kädessä ja tämä laukaisi, Umbra väisti sen helposti.

    Glatorianking oli kaatunut maahan pidelleen rintaansa, Glatoriantyranni lähestyi uhkaavan näköisenä.

    ”Miksi sinä teet tämän minulle?”, Toa köhi maassa.

    ”Sinä ’pieni’ olento et voi sitä ymmärtää ja nyt pysy vain hiljaa niin siistin tämän”. Mustan puhuva toa sanoi ilkeästi ja kohotti miekkansa viimeiseen iskuun.

    Eversti oli epätoivoisena ladannut singon nopeasti ja Umbra näki Gekon tilanteen, olisi vain yksi mahdollisuus.

    Everstin pitäessä sormeansa liipaisimella, Umbra pamautti nyrkillään sinkoa ja se kääntyi kohti kaksikkoa. Juuri sekuntia ennen laukaisua GK ehti kierähtää sivuun, ammus lensi suoraan kohti Glatoriantyrannin rintaa ja tämä lensi metsikköön.

    Häkeltynyt eversti latasi viimeisen panoksen, Umbra löi everstiä päin näköä ja tämä horjahti kumoon pelokkaana.

    ”Anna se sinko tänne!”, Umbra huusi.

    ”Siinä on vain y….yksi panos.”

    ”Se riittää vallan mainiosti.”

    ”Umbra älä!”, Gekko huusi.

    Umbra pamautti Everstin ruhon kohti metsikköä.

    ”Umbra, et olisi…”

    Palava toa näkyi kävelevän heitä kohti se oli rähjääntynyt ja hajonnut, mutta se oli elossa ja käveli edeten hitaasti.