Klaanon

Avainsana: Fikou

  • Operaatio Beeta osa 6: FIGGE!

    Meri (tai oikeastaan taivas sen yllä)

    Gukkojen siipien räpyttely alkoi olla entistä harvempaa. Etenkin GS vaikutti jo hyvin väsyneeltä, sillä se oli koulutettu taisteluihin, eikä lentämään pitkiä matkoja yhteen putkeen.

    ”Pidetään tauko. Gukkojen tulee antaa levätä”, Killjoy sanoi ja muut nyökkäsivät. Seurue kaartoi alas kohti lähintä saarta ja he laskeutuivat rauhallisesti.

    Päivä oli kirkkaimmillaan, mutta yön jälkeen oli vähitellen alkanut tuulla. Killjoy toivoi, ettei tulisi myrskyä, sillä se käytännössä pysäyttäisi heidän kulkunsa.

    Kapura oli luonut pienen nuotion voimillaan ja nelikko istui nyt sen ympärillä saaren rannassa. Saaren kasvillisuus koostui lähes kokonaan heinästä ja Summerganon ihmetteli kovasti, miten niin tasankoinen saari ei peittynyt vedellä.

    Jonkin aikaa istuttuaan ja Gukkojaan syöttäen, he törmäsivät paikallisiin matoraneihin. Matoranin olivat ystävällismielisiä ja iloisia, sillä heidän saarellaan vierailtiin harvoin. Yksi heistä kertoi tarinan saaren historiasta, joka oli ilmeisen dramatisoitu, sillä matoran mainitsi muun muassa ”makuta-armeijat” ja ”matoranin, joka osasi tuhota vuoria aivastamalla”.

    Kesken matoranin tarinan, Killjoyn sensorit huomasivat yllättävää ja suurta liikettä jostain pohjoisesta ja liike tuli suoraan heitä kohti. Matoro oli ilmeisesti huomannut tämän myös, sillä hänkin oli noussut seisomaan.

    ”Jotain on tulossa!”, Matoro huusi ja Summerganon ja Kapura nousivat myös, tarttuen aseisiin.

    Matoranit huusivat kurkku suorana sanaa ”FIGGE!” samalla, kun Killjoyn sensorit näkivät kohteen tulevan yhä lähemmäs ja nopeasti. Muut eivät huomanneet sitä sensorien avulla, he huomasivat sen siten, että maa tärisi, se tärisi kovaa.

    Jokainen sotureista otti askeleen taaksepäin, kun töminän aiheuttaja paljastui. Heinien yläpuolelle nousi varjo, jonka aiheutti Fikou. Valtavin Fikou, mitä he olivat eläessään nähneet. Hämähäkki oli miltei viisi metriä korkea ja sen leuat louskuivat uhkaavasti Klaanilaisia kohti.

    ”Takaisin leipätyöhön siis”, Summerganon sanoi ja lähti aseet tanassa juoksuun kohti villiintynyttä rahia.

  • Flygel ja toismaallinen aarre

    Klaanin linnoitus

    Umbra katseli linnoituksen muurin harjalta merelle oransseilla hohtavilla silmillään. Hänen saapumisensa tähän maailmaan oli ollut outo. Ensin hän oli pudonnut mereen, jolloin ulottuvuusporttitykki oli kadonnut, esine joka olisi ainoa keino päästä tästä maailmasta kotiin. Tykki oli kai hukkunut jonnekin meren aaltoihin.

    ”Pitäisi hommata Matoranien versio mukautuvasta haarniskasta meriseikkailua varten…” Umbra mutisi katsellen horisonttiin.

    Saaren rantaan päätymisen jälkeen hän oli tutustunut Orton Levahiin, josta oli tullut hänen ensimmäinen ystävänsä tässä maailmassa. Valitettavasti Levah oli nyt palasina arkussa…

    Umbra pyyhki silmäkulmiaan. Pieniä kyyneliä valui hänen Pakarissaan kun hän ajatteli ystävänsä uhrausta.

    Lokkirahit raakkuivat auringon alkaessa painumaan mailleen. Katsellessaan rannalle linnoituksen harjalta, Umbra kaivoi laukustaan löytyneen kiikarin, koska huomasi liikettä muutaman sadan bion päässä rannalla.

    Muutama Zyglak oli löytänyt erikoisen tykin, joka muistutti paljon ulottuvuusporttitykkiä, jolla Umbra oli päätynyt tähän maailmaan. Liskomaiset olennot lähtivät viemään sitä metsään, pois rannalta.

    ”Nuo ovat löytäneet Ulottuvuusporttitykin!” Umbra huusi, tajutessaan aseen olevan kuin se jolla hän oli päätynyt tähän maailmaan. Muutama Matoran-vartija katsahti Umbraan kuin tämä olisi menettänyt järkensä ja jatkoi sitten partiointiaan ja valonheittimien liikuttelua.

    Umbra lähti juoksuun, kohti huonettaan, tai sitä minkä oletti hänen vastineensa huoneen olevan.

    Juosten portaikossa tuhatta ja sataa, Umbra päätyi huoneelleen. Huoneen ovi oli kaadettu lattialle, ja sieltä oli pengottu tavaroita. Modekomentokeskuksen tietokone oli yhä päällä ja sieltä näkyi selvästi että tietoja oli vuodettu Klaanin vihollisille.

    Varoittamatta, Umbran Fikou Qewa, hyökkäsi nurkan takaa tunkeilijan kimppuun, ampuen verkkoja hänen päälleen. Rahi oli hämmentynyt koska tämä tunkeilija muistutti sen isäntää ja samalla se oli niin kovin etäinen, kuin muusta maailmasta tullut olento.

    ”Tule tänne Fikou. Älä pelkää”, Umbra sanoi, kun oli katkonut verkot miekallaan ja alkanut lähestyä nurkkaan piiloutunutta Rahia.

    Umbra puhutteli Rahia hellästi ja leperteli kaikkea somaa Rahille. Pian pieni olento tuli ulos seittikääröstään ja alkoi hitaasti lähestyä Umbraa, samalla tunnustellen ympäristöä eturaajoillaan, joissa oli myrkkyrauhaset.

    Umbra kumartui Fikoun lähelle kun se oli tullut tarpeeksi lähelle häntä. Hän laski kolmisormisen violetin kätensä Rahin eteen ja Fikou haisteli ilmaa ja tunnusteli raajoillaan ilman väreilyä. Sitten, odottamatta tai ei, se hyppäsi Umbran kädelle, juosten Umbran selkään.

    ”Ollaankos partnereita kaveri?” Umbra kysyi olkapäällään kököttävältä ystävältään.

    ”Onneksi tässäkin maailmassa Umbralla on lemmikki-Fikou”, Umbra ajatteli, lähtien Fikounsa kanssa kohti portaikkoa. Guardian pitäisi tavata ennen tutkimusretken aloittamista.

    Metsässä

    Joukko Zyglakeja tutkaili lahonneella jättiläispuunrungolla löytämäänsä laitetta. Yksi liskoista piteli laitetta käsissään, kun toinen painoi sen sinistä hohtavaa nappia ja laite sinkautti ulottuvuusportin, joka imi sisäänsä yhden joukkion tyhmimmistä Zyglakeista.

    ”Mitä tapahtui?! Minne Gehrax katosi?” harmaa Zyglak kysyi hätääntyen. Gehrax oli kadonnut hänen viereltään kuin Kinloka Zakazille.

    ”Tämä laite tekee varmaan jotain hienoa ja tätä pitäisi tutkia tukikohdassa”, yksi silmälapulla varustettu Zyglak sanoi, hän vaikutti joukkion aivoilta. ”On kai parasta viedä tämä piiloon Klaanilta ja Allianssilta”, hän jatkoi. ”Emmehän halua että Nazorakit pompottavat meitä taas kuin jotain typeriä Kikanaloja”, silmälappuinen valkomusta Zyglak jatkoi.

    ”Hyvä idea Flygel”, yksi turpaansa saanut Zyglak sanoi tutkien laitetta. Flygel otti aseen pois Nazorakeilta turpaansa saaneelta lajinsa jäseneltä ja päätti tutkia sitä tarkemmin.

    ”Mielenkiintoisia yksityiskohtia”, Flygel sanoi, painellen nappuloita ja analysoiden vekotinta.

    ”Mutta, nyt on aika lähteä tukikohtaan”, Flygel ilmoitti, lähtien johdattamaan ryhmää kohti Zyglakien tukikohtaa, joka sijaitsi jossain.

    Pieni ryhmä alkoi taivaltaa havumetsikössä kohti tukikohtaa.

  • Yö kauhu: Seppä ja Femme fatale

    Klaanin linnoitus jossain käytävällä(kö)

    Umbran Fikou johdatti Kapuraa kierreportaissa kohti Umbran huonetta. Vikkelä Rahi kiipeili seiniä koristavissa köynnöksissä, hyppien lehdeltä toiselle, jääden aina välillä odottamaan Kapuran nousemista portaissa.

    ”Hidasta vähän pikkukaveri”, Kapura puuskutti. Rahi kiiti niin kovaa vauhtia köynnöksiä pitkin että Kapuran oli hankalaa seurata sitä.

    Tulen Toa nousi askelmia askelmien jälkeen, päätyen lopulta Umbran ovelle. Mutta ovi oli lukossa.

    Fikou hyppi hänen jaloissaan rauhattomasti. Rahi osoitti eturaajallaan Kapuran välinettä, että tämä hajoittaisi oven.

    Umbran huone, Modekomentokeskus

    Sheelika tutkaili klaanilaisten tietoja suurelta tietokoneen ruudulta. Hän oli onnistunut syöttämään paperinpalalla olleet salasanat järjestelmään ja päässyt tarkastelemaan salaisia asiakirjoja, jotka koskivat Klaanin operaatiota ja muita tehtäviä.

    Kopioiden tiedostoja muistikristalliin, Sheelika otti tietoja ylös Arsteinille.

    Uppoutuneena työhönsä, Sheelika ei huomannut Umbran huoneen oven takaansa lentävän auki ja Kapuran sekä Fikoun astuvan Umbran huoneeseen. Kaksikko suuntasi kohti komentokeskusta.

    Kaksikko astui huoneeseen jossa Sheelika oli istumassa Umbran tietokoneen ääressä. Umbran Fikou lähti heti juoksemaan kohti Sheelikaa ja naksutteli leukojaan, ampuen seittiä tämän jalkaan.

    Sheelika potkaisi Rahin pois nurkkaan ja kääntyi Kapuran puoleen.

    ”Tulen Toa Varjon ja Salaman Toaa vastaan”, Sheelika sanoi pehmeästi, nuolaisten pitkiä kynsiään. Kapuran suu loksahti auki. Sheelika oli käyttänyt viehätysvoimaansa Toaan.

    ”Ei meidän tarvitse taistella, Kapura”, Sheelika sanoi pehmeällä äänellään, kävellen Kapuran ympäri. Kapura laittoi säilänsä reppuunsa ja kuunteli mitä Sheelikalla oli sanottavana.

    Sheelikan naamio hohti kun hän sai Kapuran yhä paremmin pauloihinsa. Tämä oli yksi niistä monista Kanoheista, mitkä Sheelika oli Hagah-koulutuksessaan saanut ja vienyt Suvaansa.

    Nurkassa, Fikou oli alkanut toipua ja hyökkäsi Sheelikan kimppuun, mutta lumoutunut Kapura käytti painovoimavoimiaan, nostaen Rahin ilmaan. Limevihreä hämähäkki sätki ilmassa, narskutellen hampaitaan.

    ”Hienoa, Kapura”, Sheelika sanoi pehmeästi, kietoen kätensä Kapuran ympäri. Hiki valahti Kapuran naamiolle.

    ”Nyt, Kapura, voisitko unohtaa tämän vierailuni Umbran huoneeseen”, Sheelika sanoi pehmeällä ja viettelevällä äänellä lumoutuneelle Kapuralle, jota pystyi viedä kuin koiraa hihnassa.

    Kapuran vastarinta oli pudonnut lähelle nollaa, ja klaanilainen lähti lumoutuneena pois huoneesta, jättäen Umbran Fikoun Sheelikan armoille. Kapuran kädet olivat veltot ja hänen silmissään oli lasittunut tyhjä katse. Sheelika oli yhdistänyt taitonsa hypnoosin naamiovoimaansa, ja se oli tehonnut paremmin kuin hyvin.

    Luoden varjoista sähköisen häkin Fikoun ympärille, pieni Rahi jäi vangiksi kiviseen huoneen nurkkaan.

    ”Pysykin siellä sinä typerä Rahinkuvatus!” Sheelika karjui, vaihtaen äänensävyään yhtä nopeasti kuin tuulen suunta muuttuu. Tämän jälkeen hän jatkoi klaanilaisten tietojen keräämistä.

    Kapura asteli lasittunut ilme portaissa. Hypnoosi oli saanut hänet unohtamaan kohtaamisensa Fikoun ja Sheelikan kanssa. Nyt hän vain käveli kohti huonettaan.

  • Yö kauhu: Seppä ja lemmikki

    Klaanin kahvio

    Kapura istuutui tyhjään pöytään. Muutama päivä sitten hän oli kohdannut oudon Matorania muistuttavan olennon, joka oli taivutellut häntä petturuuteen. Kapura ei ollut kertonut kohtaamisesta kenellekkään. Tänään Kapuran huoneeseen oli ilmestynyt eräs lappu…

    Tiedät, missä tavata
    Avde

    Vaikka Kapura ei ollut varma petturuudestaan, hän halusi kovasti käydä katsomassa. Itse asiassa hän oli melko varma, ettei osaisi takaisin huoneeseen, jossa tämä Avde oli häntä puhutellut. Mutta luultavasti ei ollut kyse siitä. Avde oli luvannut hänelle täyden kontrollin naamiostaan…

    Kapuran naamio, Shan, loi satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Sitä oli vaikeaa, ellei mahdotonta, hallita. Naamio oli pelastanut Kapuran monta kertaa, mutta pessimistinen Toa ei mieluiten luottaisi tuuriinsa.

    Kapura nousi pöydästä. Hän halusi palavasti kertoa jollekulle. Mutta kenelle? Ehkä ei kuitenkaan pitäisi. Sitä paitsi hän oli melko varma, että Avde tarkkaili häntä. Jotenkin. Tarjouksen hylkääminen saattoi maksaa hänelle henkensä.

    Kun Kapura oli jo melkein huoneensa ovella, hän huomasi jonkin seuraavan häntä. Vaistonvaraisesti hän käännähti ympäri ja valmistautui hyökkäämään… Seuraaja oli Fikou. Eikös Umbralla ollut tuollainen? Rahi hyppäsi ilmaan pari kertaa ja juoksi muutaman metrin. Kapura tajusi seurata Umbran lemmikkiä.

  • Kipitä kipitä lemmikkini

    Umbran huone, portaikko

    Pieni limevihreä Fikou kipitti pölyisiä kierreportaita alaspäin linnoituksesta. Jokin oli tunkeutunut sen isännän huoneeseen ja Umbra oli käskenyt häntä ilmoittamaan klaanilaisille tunkeilijoista. Pienet jalat kopisten Rahi viilletti alas synkkää portaikkoa, ohittaen klaanilaisten huoneita.

    Juosten liian lujaa, Fikou horjahti, pudoten noin kaksikymmentä porrasta alas, jolloin Rahi törmäsi lopulta erääseen kivipatsaaseen ja pökertyi vähäksi aikaa.

    Fikou ei ollut taintuneena kuin hetken, vaan nousi pölyn seasta, lähtien kipittämään lattiaa pitkin etsimään joitain tuttuja klaanilaisia…

  • Vakoojatar Bioklaanissa!

    Umbran huone

    Sheelika hyppäsi ketterästi ikkunasta pölyiselle kivilattialle. Kuun valo loi varjoja Sheelikasta lattialle, ja varjoista Sheelika piti. Katsellen ensin ympärilleen Sheelika näki Umbran huoneen koko loistossaan. Keskellä Umbran huonetta oli läjässä kasa elementaalienergian naamioita, joita Umbra oli joskus ostanut Metru Nuilta pilkkahintaan. Niitä Umbra tarvitsi jokaisen tehtävänsä jälkeen, koska tehtävät kuluttivat usein hänen Elementaalivoimiaan suuresti.

    Yhdellä seinämällä oli suuri kivestä kaiverrettu kirjahylly, jossa oli Umbran kivitauluille tehtyjä kirjauksia aina hänen Karda Nui päiviltään asti. Sheelika tutkaili näitä ja sai selville asioita Umbran menneisyydestä, kuten sen että hän oli Toiveiden kiven yksi suojelijoista, ja tappanut kylällisen Matoraneja ollessaan Toa Hordika.

    ”Perin mielenkiintoinen hahmo tämä Umbra”, Sheelika puheli itsekseen, luoden terävästä kynnestään varjosäteen seinään. Hän kirjoitti seinään: Siellä missä Salama ja Varjo kohtaavat, vain kuolema korjaa kaiken.

    Kaivellen kivitauluja, Sheelika ammensi itseensä tietoja Umbrasta.

    ”Näistä tulee hyödyllisiä tietoja, joita voimme käyttää Klaania vastaan. Arstein tulee olemaan minusta ylpeä”

    Tutkien Umbran sängyn vieressä olevaa yöpöytää, Sheelika huomasi kaiverretun kuvan Umbrasta ja eräästä naispuolisesta Matoranista. Kuvaan oli kirjattu tekoaika: Karda Nui n. 100 000 vuotta sitten.

    ”Hmm… Umbralla on joku sydänkäpy jossain kaukana… Miehet. Tarvitsevat meitä naisia, vaikka me naiset emme kaipaa muuta kuin valtaa ja hiukan peliä”, Sheelika puheli taas itsekseen ja löysi kivisen yöpöydän laatikoista Matoranien mytologiaa käsitteleviä teoksia kuten
    Karzahni, myytti vai legenda, Tren Krom, tuhoa vai trikkejä sekä Toa Matat, tietoja ja legendoja sankareista. Heittäen nämä teokset pölyiselle lattialle, pieni pölypilvi pöllähti kirjojen osuessa pölykerrokseen. Salaman Toa piteli nenästään ja koetti olla aivastamatta, pölyn kutittaessa yhä hänen nenäänsä.

    Pölyn takia, Sheelika lähti Umbran pienempään, viereiseen huoneeseen, jossa oli paljon kuolleita heiniä ja mädäntyneitä hedelmiä. Täällä Umbran lemmikki Kahu ja Fikou yleensä asuivat, mutta nyt Kahusta ei kuulunut mitään. Umbran Fikou nukkui luomassaan seittipedissä lähellä Kahun ruokintakippoa. Pieni Rahi keinui suloisesti vihreässä seittikeinussaan, tuhisten ja hampaitaan naksutellen. Sheelika päätti olla herättämättä tätä hämähäkkiä, vaan jatkoi tutkimuksiaan.

    Lattialta, Sheelika löysi Umbran holoprojektorin, joka lähetti viestiä Umbran lähdöstä Ritarikunnan tehtävälle. Napaten sen käsiinsä, Sheellika laittoi sen kiinni ja hellästi laukkuunsa.

    ”Tätä Arstein tarvitsee”, Sheelika ajatteli heittäen semalla paperista tehdyn Rahi Beasts- oppaan Umbran sängylle. Potkien maassa lojuvia lappuja, Sheelika sai vahingossa esiin Moderaattorien salasanatietoja.

    ”Tätä me juuri tarvitsemme”, Sheelika sanoi, keräten oudolla ja koukeroisella käsialalla tehtyjä Matoraniksi kirjattuja lappuja laukkuunsa.

    ”Arstein. Olen löytänyt tietoja, joista voi olla hyötyä meille”, Sheelika sanoi radioonsa. Arstein kuunteli Sheelikan informaatiot ja vastasi: ”Pysy siellä Umbran huoneessa. Voit vakoilla siellä olevasta Moderaattorin taulusta koko Klaania. Ilmoitan sitten kun tarvitsen sinua taas”

    Radio rätisi ja ääni sammui. Sheelika lähti tutkimaan Umbran huoneistoa.

    Salaman Toa pani merkille ettei Moderaattori pahemmin välittänyt siisteydestä. Pienet köynnökset risteilivät yhdellä seinämällä, ja niissä roikkui Fikoun tyhjiin imemiä Niazeskeja ja perhosraheja. Heilautus Sheelikan kädestä, ja kaikki kuolleet Rahit olivat lattialla.

    ”Että minä vihaan Raheja”, Sheelika sanoi. ”Ne pilaavat yleensä kaiken…”

    Kävellen Umbran sotkuisessa huoneistossa, Sheelika päätyi lopulta lukolla varustetulle ovelle. Iskien oven hajalle keihäällään, ovi rysähti palasiksi Sheelikan eteen ja hän marssi sen ylitse.

    Sheelikan eteen aukeni suuri tietokoneilla ja sähkökaapeleilla täytetty huone, jossa Umbran Moderaattorikomentotaulu oli yhä päällä. Sheelikan astuessa koneen ohjaimiin, hän pääsi vakoilemaan aukottomasti kaikkia Klaanilaisia, tai sabotoimaan heidän tehtäviään.

    ”Arstein tulee olemaan ylpeä tästä”, hän myhäili itsekseen, hymy naamiollaan…

    Sheelika ei kuitenkaan huomannut pientä olentoa, joka kipitti hänen takaansa varjoissa kohti linnoituksen portaita…

  • Rautaiset kuolemat

    Ma Wet, vanhat tunnelit.

    Vesipisarat kaikuivat osuessaan Ma Wetin maa lattiaan.

    Bio Klaanin saaren pinnan alla oleva tunneliverkosto Ma Wet on tunnettu monien klaanilaisten keskuudessa hämmästyttäväksi toteutukseksi, jossa voi helposti eksyä ja jopa kuolla ellei ole tottunut maan alla elämiseen. Ma Wetin laajuutensa vuoksi ei ole yllättävää, että monet tunneleista käytetään yhä ja yhä vähemmän, joko epäkäytännöllisyyden tai maaperän heikkenemisen vuoksi, kunnes ne kokonaan suljetaan ja niiden tilalle kaivetaan. Mitään Fikou-hämähäkkejä suurempia olentoja ei liiku näissä suljetuissa luolissa.

    Ja silti jokin uskaltaa liikkua siellä.

    Kolme Toaa korkeampaa konemaista olentoa liikuvat vanhojen ja pitkien tunnelien nopeasti läpi ja kääntyvät hyytävän sulavasti jokaisessa nurkkauksessa. Niiden punaisia valonläikkiä muistuttavat mekaaniset silmät valaisevat sen ympäröivää pimeitä seiniä. Valokivet oli poistettu niistä jo vuosia sitten, mutta se ei estänyt niitä näkemästä. Niiden muotoa on erittäin vaikea hahmottaa luolaston synkkyydessä, mutta se on selvää etteivät nämä ole mikään mitä on tavattu ennen.
    Niiden alapuolla ei ollut jalkoja. Ne leijuivat matalasti tunnelin läpi. Kaikuvien vesipisaroiden äänet peittivät matalan huminan mikä syntyi näiden liitäessään tunnelin läpi.

    ”Hyökkääjä 02, tilanneraportti”, ääni kuului niiden kommuunikaatiojärjestelmästä, jonka vain ne kykenivät kuulemaan. Ääni oli hyvin hienostunut ja sulava, mutta samalla hyvin omahyväinen ja uhkaava.

    Kuiva ja raskas hengitys alkoi kuulua yhdestä olennoista.
    ”5 kiota sovittuun sijaintiin”, se vastasi.
    Olentojen ääni oli hyytävä yhdistys lihaa ja metallia, kuin ruostuneen rautasahan terä nahkan päällä.

    ”Hienoa. Jatkakaa matkaa, Sheelika on jo saapunut saarelle ja hän odottaakin jo teitä. Siellä odotatte seuraavaan käskyyn saakka. Tuhotkaa jokainen joka näkee teidät”, ääni vastasi takaisin. Yhteys katkesi ja olennot jatkoivat matkaa.

    Tunnelien toisessa päässä käveli nuori Ortonilainen tunnelinkaivaaja. Sen panssariin upotetut valokivet valaisivat vanhan tunnelin seiniä, mikä sai hänet näyttämään kaukaa katsottuna pieneltä kimaltavalta pisteeltä. Nuori Ortonilainen oli, kuten monet muut nuoret Ortonit yleensä, eksynyt reitiltään ja tietämättään kävellyt vanhoihin tunneleihin.
    ”Voi ei. Voi ei, voi ei. Pitikin juuri kävellä tänne. Hitto, miksen koskaan opi?”, nuori Ortonilainen toisti hiljasti itselleen. Hänen äänensä kaikui osittain luolan läpi. Hän marssi pitkin epätasaista maata ja katseli ympäriinsä yrittäen löytää mahdollisen reitin pois.
    ”Juuri tänään, juuri uuden ”Huudon Vaeltaja”-kirjan julkaisupäivänä”, nuori Ortonilainen ajatteli. Muutamien askelien jälkeen hän päätti alkaa miettimään positiivisia asioita helpotakseen oloaansa; kukkien haistelua, auringonlaskuja, hyvin valmistetun luonaan nauttimista, kuinka hän voisi tavata yhtäkkiä suuren mutta hyvin aran Muakan jolta puuttuu vakavasti itseluottamusta, jota hän voisi päihitää ja viedä kylään voittamaan mielitiettynsä sydämen. Nuori Ortonilainen alkoi hymyillä ajatuksesta ja tanssahteli hieman. Silloin hän huomasi punaisia valonläikkiä lähestymässä itseään päin.
    ”Hei! Kuka siellä!?”, Nuori Ortonilainen huusi.
    Ei vastausta.
    Nuori Ortonilainen, laittoi luolalasinsa päälle nähdäkseen paremmin. Hän ei koskaan nähnyt mitään tuon kaltaista otusta ennen.
    ”Minä varoitan teitä!”, Nuori Ortonilainen huusi lähestyviä olentoja päin. Punaiset valonläiskät alkoivat suurentua ja hän alkoi yhä ja yhä nähdä paremmin olentojen yksityiskohtia. Niiden muoto on lievästi pystysuoraisen kiilan ja kartion muotoisia. Otuksien sivuista erottui olkapäät ja neljä, pitkää raajaa.
    Nuori Ortonilainen alkoi hätääntyä. Hän alkoi perääntyä taaksepäin ja yritti vastustaa halua juosta ja huutaa kuin pikkutyttö. Hän tavoitteli selässä olevaa keihäsasettaan ja alkoi karjua olentoja päin.
    Ei vieläkään vastausta.
    Nuori Ortonilainen viimein luovutti yrityksen ja otti aseensa esiin. Hän otti parhaimman ammattilaiselta soturilta näyttävän asennon. Olennot lähestyivät yhä ja yhä nopeammia ja nuori Ortonilainen näki heidän teknologista ruhoa paremmin kuin koskaan.
    Ennen kuin Nuori Ortonilainen olisi huomannut, metallinen koura osui ja peitti hänen kasvonsa. Olennot pitivät kasvoista tiukasti kiinni. Nuori Ortonilainen ei pystynyt huutamaan apua.

    Tappavan punainen valo syttyi tunnelin keskellä.
    Jokainen mahdollinen ääni peittyi vesipisaroiden kaikuun. Nuoren Ordonilaisen ruumis makasi elottomana karhean kivilattian keskellä. Hänen panssariin upotetut valonkivet oli revitty pois, jättäen jälkeen vain loputtomaan pimeyteen peittämä ruumiis.

    Bio Klaanin linnoitus, Vuatan puutarha.

    ”Ai niin, uusi ”Huudon Vaeltaja”-kirja on tullut. Parasta käydä hankkimaan se”, Valon Toa Domek julisti itselleen. Hän käveli pienen Kuon-kukkaniityn viereisellä kivipolulla, kuunnellen samalla pienen puron vesipisaroiden ääniä.
    ”Joskus on parasta kadota hetkeksi poissa maailmasta”, Domek julisti toisen kerran itselleen.

  • Lintuviesti Sugalta

    Kaja-Wahi, Killjoyn mökki

    Killjoyn pieni kivijalkainen tönö nökötti keskellä tuhkaista kenttää Kaja-Wahin tyhjillä erämailla. Erakoituneen Pimeyden Metsästäjän uskollinen Gukko-lintu suki höyheniään lieassaan mökin takapihalla. Isoon puiseen oveen kalahti koputus ja juuri kypärän päästään saanut metsästäjä löntysteli avamaan. Oven takana seisoi hintelähkö Po-Matoran käärö kädessään.

    ”Tuota… her… herra Killjoy. Tä…tässä olisi teille tä… tällainen kirje.”

    Killjoy katsoi jaloissaan tutisevaa matorania tuimasti, nappasi käärön tämän käsistä ja sulki oven. Metsästäjä leväytti käärön yhdellä riuskalla otteella auki ja luki:

    Hei, Killjoy.

    Matoro, Umbra ja Kapura ovat matkalla kohti kummitusten rämettä. Sen merkkaaminen tason kuusi vaaralliseksi alueeksi ilmeisesti jäi heiltä huomioimatta. Fikou-ongelma niillä paikkein on edelleen vakava. Haluatko käydä varmistamassa, että heillä on tarpeeksi tulitukea? Sinähän taidat partioida siellä päin muutenkin.

    Ystävällisin terveisin: Summerganon.

    Killjoy hymähti hieman tyytymättömästi ja laski kirjeen eteisensä puiselle tasolle. Muutamalla isolla askeleella hän harppoi olohuoneeseensa, nappasi kypäränsä ja asteli ulos kohti Gukkoaan. Ei mennyt kuin hetki ja punamusta soturi kiisi jo pitkin taivaita, suuntanaan Kummitusten Räme.