Metru nuii
Onu-Metru
Suuret Arkistot
Nurukan, Umbra, Deleva ja Matoro menivät Whenuan perässä Arkistojen suuria käytäviä. Joka paikka oli yllättävän siisti, missään ei näkynyt pölyä ja kaikki oli kliinisen puhdasta.
”Tästä oikealle on hyönteistiedon sali”, Whenua opasti. Hän oli ohjastanut joukkoa jo jonkin aikaa Arkiston sokkelomaisissa käytävissä. He olivat matkalla ensin Nurukanin tahdosta kerrokseen -65, historian osastolle.
Deleva haukotteli. ”Onko siellä niitä nazorakeja?”
”Ei, meillä ei ole nazorakia. Eivätkö ne ole melkein älyllinen laji. Joka tapauksessa hyvin vähän tutkittuja.”
”Meiltä te saisitte vaunulasteittain tutkimusaineistoa…” Matoro mutisi niin että Whenuakin kuuli.
”Mistä olittekaan tulleet?” arkistomestari kysyi.
”Bio-Klaanin saarelta, suurmantereiden väliseltä merialueelta”, Umbra vastasi. Hän piti tästä arkistomestarista, joka puhisi ja ei sanonut paljoa, mutta esitteli silti kattavasti arkistojen kokoelmia. Musta matoran oli työlleen omistautunut ja sen huomasi siitä että tämä hymyili koko ajan. Whenua vaikutti luotettavalta, mutta tietty etäisyys piti näihin metrunuilaisiin pitää.
”Yhteytemme etelään ovat aika heikot. Valtaosaa ei erityisemmin kiinnosta muu maailma”, Whenua totesi ehkä vähän ankeana. ”Tulitteko sieltä asti vain käydäksenne Arkistossa?”
”Meidän pitää löytää tietoa eräästä Arupak-nimisestä matoranista, joka on Ga-Metrussa mielisairaalassa”, Matoro kertoi. ”Mistä pääsisimme psykiatriselle osastolle?”
”Se on kerrosta alempana Suuren Sodan historian osastosta”, Whenua opasti.
”Kiitos”, Matoro vastasi. Whenuan vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.
”Nauttikaa ensin tästä meidän hyönteisrahinäyttelystämme”, Whenua kertoi. ”Täällä on näytteillä kaikki kaupungissa tavatut hyönteiset ja tietoa niistä. Olemme dissektoineet monia yksilöitä ja selvittäneet erilaisia tapoja niiden elimistöistä. Minäkin olen ollut näissä tutkimuksissa hyvin mukana.
Pitkän käytävän kumpaakin seinää reunusti erilaiset lasivitriineissä ja lasitauluissa olleet hyönteiset. Niiden vieressä oli tauluja täynnä tekstiä.
Oli kaikenlaisia happoa sylkeviä kärpäsiä ja eteläisen mantereen veitsihämähäkkejä. Putkihämähäkkien ja katapulttiskorpionejen kaltaiset suuret rahit olivat jähmetettyinä stasis-putkiin. Visorakejakin oli, mutta ei ainuttakaan elävää. Eräs kaksikymmentä biota pitkä lasihäkki piti sisällään kolme paria Nui-Ramoja.
”Millaiset turvajärjestelmät täällä on? Lähinnä mitein sitä, että mitä teette jos nämä elävät rahit pääsevät pakoon”, Matoro kyseli rinnallaan kulkevalta Whenualta.
”Turvajärjestelmämme ovat tämän maailman huippua. Mikään ei pääse Rorzakheilta huomaamatta pois, koska ne valvovat kaikkea liikennettä. Siis ihan kaikkea. Sinä tai minä voimme olla nytkin niiden silmiä ja korvia”, Whenua kertoi. Tabletti hänen kädessään näytti tietokonemallia nui-jaga-rahista. Sininen tietokonemalline pyöri ympäriinsä ja sen ympärillä oli metrunuilaisia matoran-aakkosia, pyöreää variaatiota.
”Sepäs on… huojentavaa”, Matoro totesi, eikä kuulostanut erityisen helpottuneelta. Erilaisia hyönteisiä jatkui ja jatkui heidän kävellessään käytävää. Umbra ja Deleva olivat ainoita, jotka osoittivat erityistä kiinnostusta hyönteisiin. Matoro mietti mitä Kapura puuhasi. ”Yksityisiä tutkimuksia”, tai jotain sen suuntaista, niin Kapura oli kebab-pöydässä sanonut. Jään toa päätti antaa asian olla.
Umbra oli haltioissaan näistä erilaisista lajeista joita ei ollut koskaan edes nähnyt. Po-Metrun tappajamehiläinen oli jättiläismäinen mehiläinen, joka eritti hallusinoivaa myrkkyä, joka sai uhrit hyppäämään patsaiden päältä kuolemaan, Ko-Metrun peilittäjä huijasi uhrinsa luomillaan peilikuvilla ansaan ja umpikujiin, joskus rotkoihinkin. Rahilla oli kuusi raajaa ja siivet ja se muistutti kovakuoriaista, jonka siivissä oli peilimäinen pinnoite. Muita mielenkiintoisia raheja olivat tappajakiitäjä, välähdystäkin nopeampi perhonen joka saalisti nopeutensa avulla. Se imi matoranien ja muiden sisäelimiä imukärsällään. Perhonen oli väreiltään punakeltamusta ja se oli varoitusvärinä lajin myrkyllisyydestä. Muita huomattavia yksilöitä olivat monipäiset muurahaiset, jotka oli oletettavasti mutatisoitu sekä suuret, monista erilaisista yksilöistä koostuvat jättiläismäiset termiitit, jotka olivatkin yhtenä organismina liikkuvia pesiä. Kaikkea näitä oli näyteillä arkistoissa.
”Hyönteiset. Miksi ne kaikki näyttävät siltä kuin ne olisi suorastaan suunniteltu tappamaan kaikki ei-kuusijalkaiset?”, Matoro kysyi katsellessaan Umbran vieressä outoa kovakuoriaista, jolla oli seitsemän häntää, joissa kaikissa oli parinkymmenen sentin pituiset sakset.
”On teorisoitu että makutat ovat luoneet näitä lajeja, tai ainakin niiden kantamuotoja ja antaneet evoluution tehdä työtään”, Umbra kertoi.
”Maailmamme on vaarallinen ja valitettavasti useimmiten pärjää vain jos puhkaisee ensin naapurinsa pernan ja repii tämän sitten kappaleiksi”.-
”No okei, jos nämä ovat makutojen luomuksia niin sitten asian ymmärtää”, Matoro totesi. Hän näki päässään Manun mielipuolisen virneen. Hyönteisrivit alkoivat päättyä. ”Tästä oikealle olisi sitten kalat. Vasemmanpuoleisesta käytävästä pääsee lintujen luo. Me menemme tuosta keskeltä hissillä vielä pari kerrosta alaspäin”, Whenua selitti.
”Missä pidätte sammakkoeläimiä?” Umbra kysyi kun Whenua kertoi vain kaloista ja linnuista.
”Ne ovat yksi kerros alas tästä. Haluatteko käydä katsomassa?”
”Ehkä menemme mieluummin Sotaosastolle. Ranamat ja ghekulat on niin nähtyjä juttuja”, Umbra vastasi ja liikkui kohti Toain sotanäyttelyä.
”Selvä sitten”, Whenua vastasi ja viittoili joukkiota oikeaan suuntaan. Pieni matoran oli yllättävän nopea jalkojensa kokoon nähden.
Hissi, jota joukko käytti, taisi olla viides, mikäli Matoron laskelmat eivät olleet seonneet. Arkistosta huomasi sen, että sitä ei oltu rakennettu yhteen menoon. Sitä oli aina vain jatkettu eri suuntiin, ja seurauksena oli ollut paljon, paljon hissejä.
Digitaalinäytössä vilisi numeroita. Ne laskivat 54:sta 65:een. Ovi aukeni sihahtaen. Naisääni lausui mekaanisen kuuloisesti kerroksen ja osaston nimen.
”No niin”, Matoro sanoi. ”Nyt pääsemme asiaan.” Sotahistorian osasto levisi valtavan laajajana toien silmien edessä. Vasemmalla oli kammio Kuuden Kuningaskunnan Sodille ja Sisällissodalle. Oikealla oli suuri kammio Suurelle Metsästäjä-sodalle. Salissa oli paljon myös pienemmistä konflikteista materiaalia. Oli valtavasti kirjahyllyjä ja paljon vanhoja aseita, luurankoja, kuvia ja äänitteitä.
”Tämä tuo epämiellyttäviä muistoja pintaan”, Umbra mutisi. Hän näki sodasta tehdyn propagandamaalauksen, jossa oli suurimpana hahmoina Lhikan ja Dume ja muita hahmoja olivat Lheko, hänen mentorinsa ja Svarle, mystinen ja suurena soturina pidetty tulen toa, joka tosin oli kuollut jo sodan alkuvaiheissa. Toat olivat uljaina panssareissaan ja poseerasivat Metru Nuin kartta takanaan. Heidän vierellään oli Turaga Dume ja muita toia. Kartan ja Toain yläpuolella oli Suuren hengen symboli, joka edusti Yhtenäisyyttä, Velvollisuutta ja Kohtaloa, kolmea suurta hyvettä, elämän peruspilaria.
Taulussa Nidhikin volitakia oltiin tärvelty ja sitä oltiin osittain sensuroitu. Nidhiki oli pettänyt toat metsästäjille suuressa Po-Metrun taistelussa. Huhuttiin että Lariska oli viekoitellut hänet vastapuolelle.
”Jep”, Matoro vastasi. Matoroa kiehtoi huomattavasti enemmän sotahistoria, johon hän itse ei ollut osallistunut. Sellaisesta löysi positiivisiakin asioita.
”Minä taidan livahtaa tuonne muinaisemmalle osastolle. Ilmoittakaa, kun siirrytte alemmas. Nurukan, eikös sinulla ollut jotakin tutkimustyötä täällä?”
”Minä yritän etsiä tietoja Toain suursodasta, koska haluan tietää osuuteni siinä”, Nurukan kertoi. Hän alkoi kuumeisesti miettiä että mistä aloittaisi, koska kyseinen sota oli hyvin dokumentoitu sen tuoreuden takia.
”Tätä tietä”, maaveli. Whenua lähti opastamaan Nurukania kohti Toain sota-osastoa. Umbra ja Deleva seurasivat kaksikkoa myös.
Historiaharrastajana Umbra olisi myös pitänyt siitä että olisi liittynyt Matoron seuraan, mutta oli tässäkin sodassa asioita joita hän ei tiennyt, vaikka toimikin sodassa kirjurina ja rivisotilaana.
Nurukan ja Whenua johtivat joukkiota omalla tahdillaan kohti Toain sotaosuutta. Erilaiset rikkoutuneet aseet, sankaritoain panssarit sekä metsästäjien naamarit ja muut esineet koristivat näyttelyä. Tavaraa oli silmän kantamattomiin ja siellä täällä näkyi kuvia mustasta kämmenestä, logosta joka toistui liian usein.
”Tämä tässä on suuren toa Lhekon laserkeihäs ja hänen zamorpistoolinsa. Lheko taisteli urhoollisesti sodan ensipäivät ja hän vei mukanaan monia metsästäjiä hautaan”, Whenua kertoi. ”Hänen kuolinsyykseen kerrotaan koituneen peikon hyökkäys, kun hän puolusti erästä kirjureistamme”, Whenua kertoi ja katsoi Umbraa. Onu-Matoran tiesi. Hän tiesi Umbrasta ja sodasta sekä siitä miksi tämä oli Toa.
Lhekon naamio, kultainen kualsia muistuttava naamio, oli vitriinissä aseiden ja panssarinkappaleiden kanssa. Toa oli ollut väreiltään kultaharmaa ja hän oli ollut todella ikoninen soturi. Hänen kuolinsyytään oltiin peitelty sodan loppuun asti, ettei omien taistelumoraali olisi mennyt.
Umbra nielaisi nähdessään Lhekon panssarinpaloja ja naamion. Syy miksi hän oli toa oli juuri hänen edessään, mutta samalla niin kaukana. Kyynel tipahti hänen silmästään kun hän ajatteli asiaa. Lheko voisi olla elossa ja hän vielä pieni matoran, vailla suurta velvollisuutta ja kohtaloa, vailla voimia ja vaaroja. Vain tavallista elämää kirjurina. Mutta kohtalo oli ollut hänelle kenkku. Ja piti vain elää sen kanssa.
”Lheko… Kuulostaa tutulta. Olen kuullut hänestä joskus, mutten muista paljoa. Haluan muistaa. Tietää miksi en tiedä asioita joita minun pitäisi tietää. Ei kukaan unohda noin vain kymmeniä vuosia elämästään. Ei. Sille täytyy olla jokin syy”, Nurukan kertoi päättäväisenä. ”Tälle täytyy löytää looginen selitys”.
Deleva ei pitänyt siitä mitä näki. Hän näki etsintäkuulutuksia monista skakdeista, yhdessä oli hänen eniten vihaamansa skakdi, Metorakk. Myös monia muita etsintäkuulutuksia oli näytillä. Sota oli ollut raakaa ja se oli kohdistunut myös siviileihin.
Nurukanin katse kulki kirjojen selkämyksissä. Hän ei oikeastaan tiedä mitä etsi. Maan toa tarttui yhteen vahkeja käsittelevään teokseen. Toinen, jonka selkämyksessä luki ”Musta Käsi: liittolainen vai oman edun tavoittelija”, myös tavoitti hänen huomionsa.
”Minä taidan jäädä tänne lukemaan. Käykää Umbra te siellä psykologian osastolla vaikka nyt jos haluatte”, Nurukan sanoi ja istuutui yhden pöydän ääreen napaten vielä pari kirjaa eteensä.
Umbra ja Deleva ottivat neuvosta vaarin ja lähtivät tutkimaan psykologian osastoa. Whenua lähti heidän oppaakseen ja Nurukan painui kirjojen maailmaan. He kävivät ennen lähtöään hakemassa Matoron Kuuden kuningaskunnan sodan näyttelystä, jossa tämä tutki Kalmahin arkistomyyriltä jäänyttä karttaa.
Nurukan imi tietoa itseensä. Tietoa siitä kuinka Nuparu oli luonut ensimmäiset vahkiprototyypit, Kralhit, ja luonut sen jälkeen monia sukupolvia vahkeja. Tietoa tulvi Nurukanin mieleen ja alkoi osittain täyttää ammottavia aukkoja.
Kolme toaa ja matoran laskeutuivat hissillä vielä yhden kerroksen. Psykologian kerros oli valaistu sinertäväksi, ja lähinnä täynnä kirjoja ja muita tiedontallennusvälineitä. Matoro etsi välittömästi potilasraportit ja alkoi selaamaan kyseistä hyllykköä. Siihen oli taltioitu Metru Nuin historian mystisimmät mielisairaudet ja muut eriskummallsiet tapaukset, joita ei oltu kyetty parantamaan. Umbra oli mennyt Delevan kanssa toiselle hyllylle etsimään mahdollista tietoa Nimdasta.
”Arawaz, Areus, Aryan… Arupakin pitäisi olla tuossa välissä”, Matoro mutisi. Siitä ei kuitenkaan ollut kirjaa. Oli vain tyhjä paikka, jossa oli joskus ollut kirja.
”… Whenua, hei”, hän hihkaisi. Onu-Matoran tuli juoksuaskelin ovelta hänen luokseen.
”Puuttuuko tästä kirja?” Matoro kysyi osoittaen aukkoa.
”Näyttää siltä. Joku saattaa olla lukemassa sitä.”
Kylmät väreet hiipivät Matoron selkäpiihin. Oliko joku samoilla jäljillä.
”Voiko sen tarkistaa?”
”Kyllä, voimme paikantaa kirjat, niissä on mikrosirut. Tuolla nurkassa on kone sitä varten”, Whenua selitti.
”Okei, katsotaan onko se jollakulla. Tämä on tärkeää”, Matoro sanoi. Sitten Kapura ilmestyi hyllyjen välistä rautakangen kanssa ja iski Matoroa voimalla niskaan. Jään toa kaatui eteenpäin. Whenua kääntyi ja katsoi tulijaa kauhulla. Isku halkaisi matoranin naamion ja lennätti tämän maata pitkin hyllyä päin.
Tulen Toa syöksyi kirja kädessään kohti hissiä.