Klaanon

Avainsana: Bio-Klaanin saari

  • Liskojen yö 4: Odotus

    Bio-Klaanin saari, luola

    Pullea vesipisara tipahti luolan harmaasta katosta lattialle yhtä vauhdikkaasti kuin Guechexin mieliala oli tehnyt viestinviejän kertoessa asiansa. Sateesta märkä, likaisenharmaa Zyglak oli tullut piilotettuun luolaan apea ilme kasvoillaan ja murhe sydämessään. Pelonsekaisin tuntein odotettu oli viimein tapahtunut: Skakdit olivat ottaneet Zyglak-joukot komentoonsa. Kuulemma ainoastaan Nazorakien läsnäolo oli estänyt tilannetta räjähtämästä täysin kahden sotaisan lajin johtoportaiden yhdistyessä.

    Ilmeisesti Guechexin johtama, parikymmenhenkinen iskuryhmä oli viimeinen itsenäisesti toimiva Zyglak-joukko. Se tarkoitti, että tämä oli viimeinen tilaisuus todistaa Zyglakien kyvyt. Se tarkoitti, että oli ensisijaisen tärkeää onnistua. Ensisijaiseen tärkeää eliminoida Tawa.

    Luolan suurimman tilan toisella laidalla Alinnel katseli lajikumppaneidensa kanssa oman puolisonsa ja lähetin keskustelua kuulomatkan ulkopuolelta. Uutiset eivät selvästikään olleet hyviä, mutta hän huomasi Guechexin suhtautuvan kuulemaansa rauhallisesti, kuten johtajan kuuluikin. Samalla kivi vierähti Alinnellin sydämeltä: Meille ei ollut voinut käydä mitään paluumatkalla muiden luo. Sitä Gue ei olisi ottanut vastaan moisella asiallisuudella, ei edes kaikkien miestensä edessä.

    Bio-Klaanin linnake

    Pieni sammakkorahi Napo keinutteli takajalkojensa varassa pyöreässä, miellyttävästi valaistussa huoneessa. Siellä oli myös muutama muukin lemmikkinä toimiva pikkurahi, jolle ei ollut erityisen suurta hyötyä sotatilan poikkeusoloissa.

    Edesmennyt respa-Toa oli pitänyt sydämen asianaan huolehtia kaikenkarvaisista lemmikeistä omistajien tehdessä jotain kiireellistä, mutta hän oli, kuten mainittua, edesmennyt. Nyttemmin useat vapaaehtoiset hoitivat lemmikki-raheja ehtimistensä mukaan, ja uusimman lemmikinhoitajan vuoro oli juuri alkamassa. Napolla oli nälkä, joten sen mielestä vuoro voisi alkaa tasan nyt.

    Ovi aukesikin juuri parahultaisesti, ja sisään astui sininen Matoralainen, joka kantoi kasvoillaan limeä Hauta. Lisäksi hän hymyili liikaa. Ihan liikaa. Napo unohti nälkänsä, ja sen sammakkosieluun iski pelko kuin tuhat tikaria, joihin kaikkiin on kaiverrettu sana ”Dinem”.

  • Tärtäläisten hyökkäys

    Bio-Klaanin saari

    Die Tärtä oli hyökkäillyt linnakkeen lähistöllä sijaitseviin Matorankyliin hankkimaan epämääräisiä ammuksia. Kaikki oli kuitenkin tehty niin pienin äänin, että mitään suurehkoa taistelua ei ollut vielä tapahtunut. Vielä. Kymmenet soluttautujapiraatit olivat onnistuneet heikentämään saaren tärkeimmän sataman puolustusta. Mustassa yössä oli helppo varastaa suuria määriä, eikä kukaan Matoran voinut herätä varkauteen. Vielä.

    ”Avatkaa tuli!” Kuului huuto Maan Turaga Anonymmeliltä.
    Sadat sekalaiset ammukset lensivät satama päin. Moottoroidut tai soudettavat veneet rantautuivat merirosvoja kyydissään. Pahinta oli, että kukaan ei yrittänyt vastaiskua.

    Un-Tak katseli suunnitelmia enemmän tai vähemmän noudattavaa iskua. ”Neiti Kapteeni, uskotteko, että Klaanilla on tarpeeksi laadukkaita laitteita tarkoituksiisi?”
    ”Jos heillä ei olisi…” Anonymmeli aloitti synkällä äänellä, jonka jälkeen huokaisi. ”…kenellä sitten?”
    ”Ehkäpä Nazorakeilla?”
    Turaga katsoi perämiestä kummissaan. ”Mitä ne ovat?”
    Un-Tok ei vastannut. Hän sieppasi Megafonin ja huusi tykistölle: ”Sytyttäkää seuraavat ammukset!”

    Jopa puolet Klaanilaisten aluksista olivat tyhjennetty sekalaisista luotaimista ja arvoesineistä. Ympäröivä alue paloi suurehkoissa liekeissä, mutta silloin merirosvojen riemu keskeytettiin. Puolustusvoimat olivat saapuneet.

    Un-Tak katsoi joukkoja. Niitä ei ollut monta, eikä Le-Matoran huomannut yhtään Klaanin jäsentä siinä. He olivat vain Matoraneja. Monia eri elementisiä Matoraneja. Osa teki Matoran Nuita, ollakseen vahvempia. Un-Tak katsoi noita Matoraneja.

    Hän hyppäsi alas ja lähti juoksuun. Pari Ko-Matorania yritti estää, mutta toiselta Un-Tak löi miekallaan pään irti, toiselta käden, jolloin Matoran jäi makaamaan maahan ja jäi sitten merirosvojen jalkojen alle. Nämä Matoranit eivät ehtineet tehdä enää Matoran Nuita.

    Monia piraatteja lähti taisteluun. Osa jäi laivaan valmistautumaan laivan valtaukseen. Osa hyppäsi veteen. Kapteeni Anonymmeli katsoi kummissaan noita Matoraneja. Miten he olivat voineet tulla näin nopeasti. Kapteenilla ei ollut suunnitelmaa tälläistä varten. Mutta Un-Takilla näytti olevan. Kapteeni ihmetteli tuota Le-Matorania.

    Matoran Nuit saivat kaadettua monia piraatteja. Kahdeksan Matoran Nuita oli muodostettu ja niistä noin kolme oli kaadettu. Klaanin Matoranien joukkojen määrä oli ollut n. 60 joista 48 muodostanut Matoran Nuin. Loput kaksitoista olivat valmistautuneet ottamaan takaisin Merirosvojen ryöväämät tavarat.

    Näistä kahdestatoista oli enää seitsemän jäljellä. Piraatteja oli ollut satoja ja vain muutamia kymmeniä ruumiita oli maassa. Matoranit eivät voineet oikein mitään piraateille, eikä heillä ollut aikaa kutsua muita. He pidättelisivät niin kauan, kunnes muut Klaanilaiset saapuivat.

    Maan Turaga ei arvannut ryöstöretken olevan näin helppoa. Pian he saisivat lähteä pois täältä. Mutta Un-Tak oli vielä arvoitus hänelle, jonka Anonymmeli selvittäisi. Sen hän tiesi.

    Un-Takin taistelu meni hyvin. Hän oli kaatanut jo yhden Matoran Nuin ja lisää joukkoja saapui koko ajan auttamaan häntä. Pian suurin osa Matoraneista oli kaadettu tai vangittu. Heidät oli pakotettu muuttumaan takaisin Matoraneiksi ja heidät oli viety laivaan. Anonymmeli oli käskenyt miehistönsä viedä pois kaikki kuolleet ruumiit, jotta ryöstöä ei huomattaisi heti. Nämä ruumiit oli viety veden hautoihin.

    Anonymmeli lähti nyt miehistönsä kanssa Die Tärtällä kohti merta. Pois Bio-Klaanista. Häntä vain arvelutti ne Nazorakit. Mitä ne olivat?

    [spoil]Tämän viestin teki yhteistyössä Tronie ponie ja Blozie. Kunnia heille.[/spoil]

  • Tuhlaajapoika palaa kotiin

    Gaggulabion työhuone
    Bio-Klaanin saari

    Skakdikenraali oli piristyneempi nyt kuin ennen kokousta. Vaikka Nimda-asioiden paljastuminen oli ollut ikävää, Skakdit olivat saaneet jotakin tekemistä.
    Keltaruskea skakdi pyyhkäisi nopealla otteella pöydältään kaiken ”turhan” alas. Hän nappasi seinältä Klaanin lähisaarten kartan ja hetken tutkittuaan hän löysi nimettömät saaret, joita Ilmavoimat yrittivät parhaillaan valloittaa.
    Tunarit, skakdi ajatteli. Ei ollut edes tiedossa mitä saarella oli vastarintana. Silti torakat eivät olleet edenneet juuri mitenkään.
    Gaggulabio kelasi suunnitelmaansa mielessään. Pari kuljetusalusta, skakdit maihin, rynnäkkö läpi viidakon ja saari olisi puhdas.

    Skakdille tuli mieleen Ninja-ryhmä. Hän oli lähettänyt joukkojaan Nimdan perässä auttamaan Amazuaa. Amazua oli palannut, skakdeista ei ollut kuulunut mitään. Ilmeisesti Amazualla ei ollut ollut edes kontaktia skakdiehin saarella.

    Nazorak-tiedustelu oli luovuttanut Gaggulabiolle jokin aika sitten raportin, jossa skakdien alus oli saapunut Klaaniin klaanilaisten ohjastamana.

    Käytävästä kuului askelia, kuten tavallista. Skakdi otti sikarin ja ajatteli onnellisena tulevaa valloitusretkeä. Skakdit saisivat taas tehdä sitä mihin heidät on tarkoitettu.

    Ovi avautui. Ei, se potkaistiin auki. Gaggulabio jähmettyi nähdessään tulijan.

    Skakdi oli hopean ja sinisen sävyinen. Sen kulunut ja paikoin sulanut haarniska näytti hahmon olleen lukuisissa taisteluissa. Vyöltä roikkui lukuisia teriä sekä tuliaseita.

    ”M-metorakk?” Gaggulabio ähisi.
    ”Sinä”, Metorakk vastasi ja lähti kävelemään päättäväisenä kohti kenraaliaan.
    ”Sinä skrarrarrarrin peluri! Heit kun minusta ei kuulu, sinä skrarrarrar unohdat minut. Aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, olet nimittänyt jonkun skrarrarrarin luuserin paikalleni. Etkö sinä skrarrarrar ole oppinut, että minua ei skrarrar lyödä!” skakdi vaahtosi aivan Gaggulabion edessä.

    Gaggulabio oli yllättynyt eikä hänen olonsa ollut mukava. Hän tiesi, millainen Metorakk oli vihaisena. Hän tiesi, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia Metorakkia vastaan, ja että hänen joukkonsa olivat uskollisempai Metorakkille kuin hänelle.

    ”… sinä. Sinä palasit! Hyvä, nyt voinkin potkia sen pellen virastasi! Tervetuloa hommiin, Metty!” Gaggulabio teeskenteli ilahtunutta ja puhui erittäin imelällä ja myötäilevällä äänellä. Oikeasti hän oli ilahtunut Metorakkin paluusta, mutta Skakdin ei sopinut näyttää positiivisia tunteitaan.

    ”Oi Labio, sinä luulet että kaikki olisi anteeksiannettu tältä seisomalta. Ei, se ei ole. Haluan sinun tietävän, että voin ottaa paikkasi koska itse haluan. Sinun ei siis kannata ärsyttää minua”, Metorakk selitti. Hänen äänesä oli palautunut hänelle tyypilliseen matalaan ja kylmään ääneen.

    Sitten sininen skakdi kääntyi ja lähti pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

  • Jalka Miehen Punaisen

    Bio-Klaanin saari
    Ranta
    Seitsemän kilometriä Nazorak-pesistä

    Sade oli puhdistanut ilman savusta, jonka yöllinen taistelu oli ilmakehään nostattanut. Rantavesi oli tyyntä ja lyhyen hiekkarannan takaa häämöttävä nurmikko alkoi jo kuivata varhaisen aamun auringossa. Kevyt syystuuli alkoi vähitellen yltyä.
    Pieni puinen vene ajelehti rantaveteen täysin varoittamatta. Tummanvihreää kokovartalokaapua kantava luonnottoman pitkä lautturi laski pitkän aironsa veneeseen ja astui hitaasti veneen reunan yli matalaan rantaveteen. Lautturin raajat natisivat ja naksahtelivat ruosteisesti sen kahlatessa kohti hiekkarantaa.
    ”Perillä”, lautturi sanoi pikaista öljyämistä kaipaavalla ja kuihtuneella äänellä.
    ”Kiitos, Nihilisti”, vastasi veneessä vielä istuva sinipunainen matoran.

    Kun Nihilisti ja Avde olivat molemmat astuneet pois veneestä, se upposi.
    Useimmat veneet upposivat joskus. Tästä uppoamisesta teki maininnan arvoista täyden selittämättömyyden lisäksi se, että rantahiekkaan tiukasti ankkuroituneen veneen alla ei ollut vettä, johon upota. Hiekkaan ei myöskään jäänyt jäljen jälkeä puuveneen mystisestä katoamisesta.
    Oli kuin kulkuneuvo ei olisi koskaan ollutkaan tällä rannalla.

    Avde astui vedestä rantahiekkaan kevyesti. Punainen matoran käveli harkitusti ja hitaasti nurmikolle ennen kuin kääntyi hetkeksi kohti vihreäkaapuista lautturiaan.
    Matoranin kasvoilla oli hymy. Hän katsoi Nihilistin kaavun sisään.
    ”Ilmoitan kun tarvitsen sinua”, Avde sanoi lämpimällä äänensävyllä. ”Nyt sinua kuitenkin tarvitaan muualla. Minulla on kolme ystävää, jotka saattavat kaivata kyytiä hyvinkin pian.”
    Vihreäkaapuinen hahmo katsoi hetkeen mestariaan hengittäen hiljaa. Kevyt syystuuli riepotteli hahmon kaapua hieman ja myös hahmo itse huojui hitaasti. Hahmon huojumisesta lähti ääni, joka kuulosti vanhojen saranoiden kitinältä.
    ”Lähetti”, Nihilisti sanoi kysyvästi vuosisatoja vanhalla äänellä. ”Torni. Sotilas?”
    Avde hymyili uskolliselle lautturilleen ja nyökkäsi pitkään. ”He. Käsittele ystäviäni hellävaraisesti.”
    Nihilisti ei vastannut, mutta se ymmärsi.

    Punainen Mies kääntyi ympäri. Jäljelle jäivät vain täysi hiljaisuus ja kevyt syystuuli, joka riepotteli lehtiä rannalla ja hälvensi yöllisen ilmataistelun viimeisiä savuja.
    Vihreäkaapuinen hahmo kääntyi ruosteisesti natisten ja vinkuen kohti tuulen kulkusuuntaa ja katseli kaukana siintävään horisonttiin kuin pohdiskellen hetken olemassaoloaan.
    Silloin kuului hiljainen, vanhalta ovelta kuulostava narahdus ja Nihilisti astui läpi Ikuisen.

  • Koin Ensimmäinen Tehtävä

    Nazorakien lentotukikohta
    Bio-Klaanin saari

    Kapteeni 088 käveli ryhdikkäästi metallista laskusiltaa pitkin. Hänen pitkä, ruskea takkinsa hulmusi hieman kovassa pohjosituulessa, joka alkoi tähän aikaan jo olla kovin kylmää. Varsinkin Mt. Ämkoon pohjoisrinteden tukikohdassa.

    Torakka suoristi hieman kapteeninlakkiaan ja veti harmaan takin tiukasti ruskean kehonsa ympärille. Takin rintapieltä koristi useampi arvomerkki sekä hänen hiljattain saamansa kapteenin merkki. Hän oli edennyt tavallisesta ilmavoimien torakasta komentamaan yhtä Ilmavoimien suurimmista aluksista: Koita.

    Metallinen laskusilta loppui pian ja kapteeni siirtyi astelemaan kierreportaita ylöspäin kahden saattajansa kanssa. Kylmä teräs kolisi inhottavasti, mutta kolmikko saapui suhteellisen nopeasti suurelle tasanteelle. Se oli kuin lentotukialus, mutta se oli kiinnitetty jyrkkään vuorenrinteeseen, ikään kuin kielekkeeksi. Yhdessä nurkassa oli jälleen kerran teräksestä tehty rakennelma, jossa sotilaat viettivät aikaansa.

    Kapteeni loi katseensa aluksiin. Neljätoista pyörein muodoin koristeltua syöksypommittajaa odottivat tiukassa muodostelmassa lentäjiään. Koneet olivat keskiosaltaan hieman herneenpalon mallisia, mutta niiden takaosa muuttui lähes neliöksi joka kätki sisäänsä voimakkaan moottorin. Siipien alle saisi laitettua runsaat määrät räjähteitä ja erilaisia asejärjestelmiä.

    Tukikohdan ylpeys kuitenkin oli massiivinen Koi.
    Vaaleanharmaa ilmalaiva odotti ylväänä lentokentän päässä, katsoen alas kallioerämaahan. Aluksen kylkeä koristi suuri Nazorakien tunnus sekä punaruskeat raidat, jotka menivät koko matkan aluksen kärjestä aina suuriin peräsinlapoihin asti.
    Ulkopuolelta aluksen aseistusta ei käytännössä edes huomannut: kaikki oli sisäänvedettävää parhaan mahdollisen auredynamiikan aikaansaamiseksi. Taisteluvarustuksessaan aluksen kyljistä pistäisi useita järeitä ilmatorjuntatykkejä. Koin, kuten muidenkin nazorakien ilmalaivojen, pääasiallinen aseistus oli kuitenkin syvällä aluksen sisällä. Pudotuskapseleita torakkasotilaille sekä erilaisia pommeja riitti suuriinkin hyökkäyksiin.

    088 katseli ylpeänä komentamaansa alusta vasten vaaleaa taivasta. Pian koittaisi Koin ensimmäinen suuri tehtävä.

  • Numeroita ja nimiä

    [spoiler=Ehe.]Olen tosissani pahoillani, minä en muista, mistä minä olen tämän pätkän pohdintaosion vahingossa plagioinut. Se on vain yksinkertaisesti liian tuttu. Mutta kertokaa joku ihmeessä, mistä mieleni sen on lainannut. [/spoiler]

    Bio-Klaanin saari, luoteisrannikko

    Kivimurskan ja hiiltyneiden puiden keskeltä nousi savua. Talonrauniot ja kaadetut aidat peittivät parinkymmenen neliömetrin alueen, sen jälkeen alkoi joko autio tundra tai vaahtoipäiden täyttämä meri. Kuolleen kylän keskellä liikkui parikymmentä hahmoa, jotka osoittelivat eri suuntiin kantamillaan metalliaseilla.

    Nazorakit liikkuivat järjestelmällisesti vahinkoja tutkien. Teräväkyntiset hyönteisjalat jättivät jälkensä hiiltyneisiin kodinrippeisiin ja potkivat syrjään entiset arjen pikku esineet, jotka olivat nyt osa murhenäytelmää.

    Suuri sininen viitta maata laahaten ja pölyä ilmaan nostaen Amiraali 002 linkutti muuannen paikallaan seisovan seinän viereen ja katsoi sen lasittoman ikkunan läpi. Toisella puolen jatkui samaa lohdutonta näkyä, aina rantakallioille asti. Hän pudisti päätään alkeelliselle infrastruktuurille, ja kääntyi muita pitemmän Nazorakin puoleen.
    ”Paljon ilmoititkaan ruumita löytyneen?” Amiraali kysyi Eversti 437:lta katsellen ympärillään savuavaa entistä kylää.
    ”Neljä, sir.” kyborgitorakka vastasi asialliseen sävyyn.
    ”Hmh”, Amiraali päästi arvoituksellisen äänen ja lisäsi itseään seuraavalle sinibarettiselle torakalle: ”Kirjoita se raporttiin.”

    Nuori Nazorak kirjoitti luvun paperiin. Neljä.

    Hän painoi kynän päätä ja kirjoituskärki vetäytyi sisään. Hänen olisi pitänyt sulkea kansio viimeisteltyään raportin, mutta jäi tuijottamaan äsken piirtämäänsä numeroa. Neljä.

    Ylikersantti 1034 koetti saada ajatukset pois mielestään, epäonnistuen siinä kuitenkin surkeasti.

    Ennen heillä oli elämät. He tekivät työtä, puhuivat ystävilleen. Nyt he olivat neljä. Neljä sodan uhria, neljä ruumista. He olivat numero.

    1034 suoristi hattuaan ja koetti olla katsomatta takavasemmalleen, jossa tiesi yhden kuolleen Matoralaisen makaavan.

    Nyt he ovat numero. Ennen heillä oli nimet.

    Seuraavaa ajatustaan 1034 erityisesti pelkäsi. Hän tiesi sen olevan kielletty.

    Millaista on elää nimen kanssa?

    Sinihattuisen torakan ajatus kuitenkin keskeytyi, kun Amiraalin puheille kipitti muuannen kiireisen näköinen, lyhyenläntä Nazorak
    ”Sir! Sir!”
    Laivastoa komentava 002 kääntyi tulokasta kohti ja kohotti kulmiaan laiskan kysyvästi.
    ”Sain kaapattua hätäviestin, sir. Se lähetettiin kukkuloilta, vajaan kilometrin päästä länteen.”
    Amiraalin ilme muuttui kiinnostuneemmaksi.
    ”Tahdotteko minun virittävän oikealle taajuudelle. sir?”
    ”Olisin kiitollinen.”
    Lyhyt torakka painoi mukanaan olevan metallilaatikon kyljessä olevaa nappulaa, käänsi erästä mittaria, ja pian pienet kaittumiet päästivät ilmoille kohisevaa keskustelua.
    ”…a olette varmoja, että ne ovat Nazorakit? Eihän laivasto ole ampunut laukaustakaan Harmaansaaren länsipuolella, ja nyt sanot, että mokomat olisivat aloittaneet täysimittaisen tykistökeskityksen asutuskeskukseen?”
    ”Aivan varmoja, herra Paaco. Pääsimme hädin tuskin evakkoon. Muodostimme radioyhteyden heti, kun pääsimme turvallisen välimatkan päähän.”

    Muutama paikalle tullut Nazorak virnisti sanalle ”turvallinen”.

    ”Hyvä on, lähetämme jonkun vastaan. Koettakaa päästä Mt. Ämkoon luo, sinne torakoiden on vaikeampi seurata.”
    ”Hyvä on. Pidämme jatkuvan yhteyden yllä.”

    Radioa käyttelevä torakka aloitti puhumisen.
    ”Lähetämmekö miehiä joukkion perään, sir?”
    ”Emme.” Amiraali vastasi rauhallisesti. ”Muodostakaa yhteys Rautasiipeen.”
    ”Sir?”
    Amiraali ei vastannut.

    Tilannetta hämillään seuraava 1034 ei tiennyt, mitä Amiraali aikoi, ja katseli kun hänen esimiehensä nilkutti hieman syrjemmälle radiopuhelimen kanssa. Hetken kuluttua meren suunnalta kuului yksi, valtaisa jysäys. Sitä seurasi ulina ja sen jälkeen idässä mosahti oikein kunnolla.

    Amiraali käski kääntää taas Klaanin ja evakkojen käyttämälle kanavalle. Keskustelu oli kuitenkin muuttunut sangen yksipuoliseksi.
    ”Haloo? Kuuluuko mitään? Hei? Haloo? Haloo?”
    Hetken hiljaisuus.
    ”Pomo, taisimme menettää Va-Ba-Koron.”

  • Vanhat liskojäärät

    Bio-Klaanin saari, luola

    Vanhukset Welsix ja Olthal tallustivat poispäin kokoontumispisteeltä. Palaveri oli ollut lähinnä kertaava tilannekatsaus, mutta ilmeisesti pian aloitettaisiin hyökkäys Klaanin linnakkeeseen. Kuitenkin kaksi veteraani-Zyglakia kommetoivat hieman paheksuvaan sävyyn operaation johtajia.

    Pian he pääsivätkin erääseen yleisimmistä puheenaiheistaan, eli ”nuoren johtajan vaisuun puolisoon”, Alinneliin. Kahden vanhuksen harmiksi tämä ”vaisu” Zyglak sattui olemaan kuulomatkan päässä, eikä edes oikeastaan ollut niinkän vaisu kuin lyhytpinnainen ja tuliluontoinen.

    Ja Welsix ja Olthal, ”vanhat jäärät”, saivatkin kuulla kunniansa.

    Hetken kuluttua, kun Alinnel oli jo lopettanut ”kurinpalautuksensa”, Vasell-niminen naaras-Zyglak liittyi hänen seuraansa. Alinnel kihisi vieläkin, mutta Vasell tunsi Alinnelin vuosien takaa, ja tiesi tämän paitsi suuttuvan, myös leppyvän nopeasti.

    Vasell hymyili ystävälleen.
    ”Oli jo aikakin, että joku pistää nuo vanhukset hiljaisiksi. Edes viideksi minuutiksi.”
    ”Kiitosta, inhottaa moinen tyhjänpäiväinen jauhanta.”
    ”Mutta muista kuitenkin, että pitää ’senioreillakin’ olla hupinsa.”
    Alinnel virnisti Vasellille. Hän tiesi, että jos äärimmäisen kurinalaiselta Vasellilta irotsi hymy ja ystävällisiä sanoja, ne todella tarkoittivat jotain.

  • Deltan temppeli 57: Klaanilaisten kotiinpaluu

    Nimdan saari

    Skakdien leirissä saaren pohjoispäädyssä vallitsi kireä tunnelma.

    ”Hittolainen, eikö saarella tosiaan ole ainuttakaan purjehduskelpoista alusta?” skakdi puheli tuohtuneena leirinuotion ääressä. Toinen skakdi huikkasi jotakin epämääräistä juomaa ja kirosi itsekseen.
    Gaggulabiolle oli lähetetty radiolla viesti tilanteesta ja sieltä oli luvattu, että kyyti saapuisi parissa päivässä. Se aika olisi vain odotettava.

    ”Kammiossa ei ollut sirua”, musta-asuinen skakdi aloitti puheensa. Sinihopea skakdi istui hänen edessään vihreän teltan sisällä. Teltassa oli kuuma, mutta silti viileämpi kuin ulkona. Jokin ötökkä pörräsi ilmassa.
    ”Mitä siellä oli?” Metorakk kysyi.
    ”Lähinnä ruumiita”, ninja kertoi. ”Merirosvoja ja paikallisia munkkeja. Tutkimme ne kammiot, jotka eivät olleet täynnä vettä”

    Metorakk iski nyrkkinsä puiseen pöytään. Pöytä romahti.
    ”Klaanilaisilla on Nimda”, hän murisi.
    ”Ja te päästitte ne pakoon”
    Ninja nro. 1 katsoi viisaimmaksi lähteä teltasta. Hän livahti kuumaan helteeseen pienempään telttaan, jossa muut ninjat olivat suojassa auringolta.

    Bio-Klaanin saari
    Sataman vartiotorni

    ”Hei, onko tuo Gaggulabion lippu?” Pyytoj kysyi toveriltaan.
    Ko-Matoran ojensi kiikareita kaverilleen, joka myös katsoi alusta.
    ”Mata Nui, se on vihollisalus!” toinen panikoi.
    Komaukasvoinen Ko-Matoran syöksyi alkeelliseen radiolaitteeseen. Hän katsoi hetken tornista käsin kaukana lipuvaa mustaa alusta, joka ei näyttänyt merkkiäkään vihamielisyydestä. Hän tarttui kuulokkeeseen ja napsautti päälle toiminnon, joka etsii yhteyden kyseisen laivan radioon.
    Hän pisti varmuuden vuoksi hätäviestin Laivastolle.

    Radiolaite tuuttasi. Lopulta kuului kohinaa ja joku vastasi.

    ”Olette Bio-Klaanin aluevesillä, skakdit. Kehoitan teitä kääntämään kurssinne, tai aluksemme upottavat teidät”, Pyytoj käski ääni hieman väristen. Hän ei osannut olla tiukan määräilevä.

    Toisessa päässä oli hiljaista.

    ”… skakdit? Mitä hippiä?”

    ”… teidän laivanne mastossa liehuu Gaggulabion joukkojen lippu”

    Toisessa päässä oli jälleen hiljaista.

    Kuulokkeesta kuului etäisesti vihaisen matoranin karjuntaa miehistölleen. Kiikareilla näkyi, kuinka lippu putosi mastosta.

    Radiossa puhuva ääni vaihtui.

    ”Haloo, olemme Klaanilaisia. Täällä puhuu Matoro, mukana on moderaattori Umbra ja jäsen Xxonn sekä muita Klaanin liittolaisia. Palaamme epäonnistuneelta tehtävältä. Selitämme aluksemme satamassa”

    ”Ah, okei. Tulkaa satamaan”, Pyytoj sanoi ja sulki radion. Hän ilmoitti vielä Laivastolle sen olleen väärä hälytys.