Avainsana: Bio-Klaani

  • Uudelleensyntymä

    Ranta, Bio-Klaanin saarella

    Hiukan Matorania suurempi violetti musta, Pakaria kantava hahmo huuhtoutui laineiden mukana rantaan. Matoran oli tajuton ja piteli kädessään mustaa miekkaa, joka oli kulunut taisteluista.

    Joukko tummahaarniskaisia, pieniä olentoja, kerääntyi violetin olennon ympärille ja kantoivat hänet syvälle metsään. Olennoilla oli kehoissaan valonlähteitä ja valokiviä ja monet heistä kantoivat välineitä joilla kaivaa maata ja tehdä tunneleita, mutta eihän sinun tätä tarvinnut tietää, eihän.

    Olennot veivät Ba-Matoranin metsään, ja jättivät sammalpedille. Sitten pieni Ortonien joukko suuntasi kulkunsa kohti Ma Wetin tunneleita.

    Myöhemmin, Ba-Matoran heräsi. Mitä tapahtui? Missä minä olen? Sen tiedän että nimeni on Umbra ja että kohtaloni liittyy jotenkin tähän outoon trooppiseen saareen, mutta muuta hän ei tiennyt. Umbra… Umbra… Tätä nimeäkö siis tottelen, Matoran sanoi, katsoen kolmisormisia käsiään. Musta miekka lojui Umbran vieressä mättäällä. Ottaen miekan käteensä, Umbra tunsi kuinka hänen mielensä yhdistyi säilään, luoden siteen siihen, kuin elävään olentoon.

    Heilauttaen säiläänsä, muutama puu lensi kaaressa muutaman bion ja rysähti läheiseen lampeen. Hätääntyneet Ghekulat ja muut Rahit säntäilivät ympäriinsä mudan seassa.

    Pudottaen miekan takaisin mättäälle, Umbra katseli ensin kättään, sitten miekkaansa. Hän keskitti voimansa samallalailla kuin säilän kanssa, ja sai lennätettyä joukon kiviä ilmaan ajatuksensa voimalla, jonka jälkeen hän iski kivet maahan.

    ”Voima on minussa, ei säilässä”, Umbra puheli itsekseen, ja sai flashbackin bio-klaaniksi kutsutusta järjestöstä.

    ”Bio-Klaani. Bio-Klaani. Se ei voi olla kovin kaukana”, Umbra puheli itsekseen, lähtien talsimaan Matoranin askeleita syvemmälle metsään.

  • Yö kauhu: Punainen mies ei huomannut minua

    Bio-Klaani (mitä muuta on odotettavissa?)

    GK juoksi, juoksi lujempaa kun kokskaan ennen, ilman mitään lisävarusteita. Avde seurasi häntä itseasiassa hän jopa ehkä johdatti Avdea, mutta toisaalta Admin siipeen oli ehdittävä ennen häntä.
    Musta massa kuitenkin oli nopea, GK litistyisi sen alle jos ei tekisi mitään.
    Hän Hyppäsi seinää vasten ja ritti roikkua nyrkkirautansa kanssa kiinni seinässä, Avde ei selvästikkään välittänyt hänestä jaa kiiti likeltä GK:stä ohi, Gk hakkasi seinää miekallaa ja siitä irtosi pala ja hän tippui seinältä.
    Noustuaan hän lähti juoksuun. Kulman takan näkyi Avde jolle ositti vastarintaa Visokki Rhotukoita ampumalla Visorak parka olisi tuhoon tuomittu ilman apua.

    [spoil]Epic Avde VS Visokki, GK ja Jake Battle..[/spoil]

  • Yö Kauhu: Petturi tapahtuu

    Bio-Klaani, käytävä

    Guardian tähtäsi kiväärillään sätkivää mustaa olentoa pitkään. Hän odotti, että se lopettaisi vastenmielisen yskimisensä ja sätkimisensä ja valahtaisi veltoksi. Kuvottavan varjovanukkaan yskäisyt ja vinkaisut alkoivat vähitellen hidastua ja lopulta sen lonkeromaiset raajat kaatuivat lattialle lässähtäen nestemäisiksi. Guardian tökkäisi mustaa limaa kerran kiväärinsä pistimellä eikä se reagoinut.
    G kääntyi kohti Kepeä.

    ”Kiitos”, hän sanoi henkäisten hitaasti. ”mutta vaahtosammutin?”
    Kepe oli hiljaa hetken ja siirteli painoaan jalalta toiselle. Hän nosti kädessään olevaa tyhjää purkkia päänsä tasolle ja katsoi sitä epävarmana.
    ”Vaihtoehtoina olivat lasinsirut, Cordak ja tämä”, hän sanoi.

    ”Etkö sinä ole Toa?” Guardian sanoi silmät puoliksi ummessa.

    ”Joo?”

    ”Sinä voit jäädyttää asioita ja luoda köynnöksiä.”

    ”…ja?”

    ”Ja ensimmäinen asia, joka tuli mieleesi, oli vaahtosammutin.”

    ”…minä panikoin, hei. Jotain piti tehdä.”

    ”Ainakin se toimi.”
    Guardian kytki kiväärinsä varmistimen päälle ja laittoi sen selkäänsä. Hän katsoi maassa olevaa mustaa limaa hetken yökiikarillaan varmistaakseen, liikkuiko se.
    ”Lämpö. Päälle.”

    Lima oli kylmempi kuin Tawan reaktio parin kuukauden takaiseen kahviojekkuun. Tämä tarkoitti, että lonkeroisen möykyn täytyisi olla kuollut, mutta Guardian ei ollut täysin varma, oliko lima koskaan ollut elossa.
    ”Lämpö pois. Skanneri. Päälle.”

    Guardianin silmän mikrotietokoneen osoitin lukittui limaan ja kulutti viisi sekuntia sen analysoimiseen pitäen tasaista piipitystä. Piipitys loppui pehmeään ”valmis”-ääneen. Skannauksen tulos ja liman ominaisuudet ilmestyivät Guardianin silmäskannerin näytölle.

    404. Virhe. Skannatussa kohteessa ei järkeä. Ei. Ei. Ei. Virhe. Virhe. Virhe.
    se sattuu

    liian pimeää

    auttakaa

    äiti

    Viestin sisällöstä ei ollut selvästi paljoakaan hyötyä Guardianille. Hän päätti vain sulkea skannerin.

    ”Mitä täällä tapahtuu?” Kepe kysyi huolestuneena.
    Guardian harkitsi hetken, mitä vastaisi. Todennäköisesti joku teknisesti taitava oli häirinnyt Klaanin radiosignaaleja ja pommittanut apuvirtageneraattorin. Ei ollut salaisuus, että Kepen tekninen osaaminen olisi viholliselle hyödyllistä.
    Kepe olisi kuitenkin yksi niistä harvoista, joilla oli tarpeeksi teknistä tietotaitoa apuvirtageneraattorin korjausoperaatioon. Vaihtoehtoja ei ollut.

    ”Petturi”, Guardian sanoi. ”Petturi tapahtuu.”
    Kepen silmäkulma nousi saaden hänet näyttämään hämmentyneeltä. ”Mitä?”

    ”Joku häiritsi Klaanin sisäisiä radioaaltoja ja vahingoitti apuvirtageneraattoria”, Guardian sanoi. ”Joku päästi vihollisen sisään.”

    ”Ovatko Nazorakeja vai…?”

    Guardian näytti merkillisen ilmeen. ”En tiedä. Jotain mekaanista on liikkeellä. Mahdollisesti. Mutta tämä musta möykky ja tuo nauru…”
    Sininen Skakdi piti pohdiskelevan hiljaisuuden.
    ”Kepe”, hän sanoi.

    ”Niin?”

    ”Herätä kaikki parhaat taistelijat ja hae Paaco. Yrittäkää korjata apugeneraattori parhaanne mukaan. Haluan jotain hiton valoja.”

    ”Miten luulet minun löytävän oikean paikan tässä pimeydessä?” Kepe kysyi skeptisesti. ”Toisilla ei ole yökiikaria.”

    Guardian ei vastannut kysymykseen heti. Hän käveli kaapille, josta Kepe oli juuri kaivanut esiin vaahtosammuttimen. Kepe ei nähnyt mitään, mutta hän kykeni kuulemaan tavaroiden putoilevan seiniltä kolisten, kun Guardian kaiveli hyllyjen läpi kiireisesti.
    Pian Skakdi palasi Kepen luo. Guardian ojensi Kepelle jotain pientä ja kevyttä. Se oli neliön muotoinen.

    Kepe katsoi kysyvästi.
    ”Ne ovat tulitikkuja”, Guardian vastasi yksiselitteisesti.

    Kepen suu aukesi puoliksi. Suusta ulos lennähtävä ”mitä” oli niin tunteeton, hämmentynyt ja hidas, että sen oikea kirjoitusasu olisi ”Mitä.”

    ”Ei löytynyt muuta”, Guardian vastasi. ”Noilla vähillä tikuilla löydät tiesi edes Paacon luo. Jossain pitäisi olla hätäsoihtuja, mutta ei näemmä tässä kaapissa.”

    Kepe oli sanomassa jotain taskulamppujen hyödyllisyydestä, mutta sitten valkovihreä Toa muisti tilanteen vakavuuden. Hän lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Pian hän kuitenkin hidasti hieman vain huutaakseen jotain Guardianille.
    ”Mihin sinä sitten menet?”

    ”Kuulithan naurun?” Guardian huusi takaisin.

    ”Niin?”

    Guardian kääntyi kohti toista käytävää ja otti kiväärin selästään.
    ”Se on menossa admin-siipeen.”

    Admin-siipi

    Musta massa syöksyi läpi käytävien ja konferenssihuoneiden villipetolauman tavoin. Se veteli itseään eteenpäin pitkillä ja höllyvillä käsillään, joita oli kymmeniä. Välillä massalla oli pää, välillä se katosi sen satojen raajojen kaaoksen keskelle. Valtavalla rujolla hammasrivillä varustettu suu nauroi edelleen, mutta nyt erilaisia ääniä oli kuusi. Äänet vaihtelivat korkeuksiltaan. Yksi kuulosti Matoranilta, toinen oli käärmemäistä sihinää ja kolmas oli matalaa demonista murinaa, joka tärisytti lasisia esineitä ja ikkunoita Klaanin linnoituksessa. Yksi olennon kuudesta äänestä kuulosti kuitenkin enemmän itkulta kuin naurulta.

    Välillä pienet Matoraneilta tai Toilta näyttävät hahmot ilmestyivät mustan massan eteen. Ne nostivat säälittävät aseensa kohti massaa ja vetivät liipaisimistaan. Ammuksia lenteli läpi ilman ja jotkut niistä osuivat, mutta useimmat vain läpäisivät yönmustan hirviön, joka ei näyttänyt merkkejä kivusta vaan vain jatkoi epäluonnollista naurukuoroaan.

    Jotkut säälittävistä tinasotilaista eivät ymmärtäneet väistää edes silloin, kun musta massa tuli lähemmäs. Jotkut niistä yrittivät yhä vastarintaa pienillä teräaseilla. Yleensä ne lensivät päin seiniä. Välillä ne lensivät niiden läpi. Jos kaoottisen massan keskellä oli yhä mieli, sen täytti suuri huvittuneisuus.

    Musta massa alkoi saapua määränpäähänsä. Syvä Nauru ei ollut tarvinnut aikaisemmin näkemänsä Toan opastusta löytääkseen kohteensa. Ainoa syy, miksi kammottava massa oli antanut Toan opastaa hetken aikaa oli se, että se nautti suuresti pienen olennon sisällä vellovasta pelosta. Syvä Nauru oli jättänyt Toan jälkeensä jo minuutteja sitten.

    Tämä punaisen ja mustan sekava yhteensulautuma tiesi, mitä etsi ja tiesi, missä se oli. Kohteen olemus heijastui kauas Klaaniin. Harva kykenisi tuntemaan sen lähettämät aallot, mutta Syvä Nauru haistoi, maistoi, tunti, kuuli ja näki ne.
    Ja kyseiset aallot olivat kauneinta, mitä Syvä Nauru oli koskaan nähnyt tuhannella silmällään. Se oli puhdasta ja voimakasta ja se tulisi kuulumaan työnantajalle.

    Adminien komentokammio

    Visokki seisoi taisteluvalmiudessa pimeässä komentokammiossa. Valot olivat poissa, mutta Visorak kykeni tarkoilla aisteillaan kuulemaan ja haistamaan, että jotain oli tulossa.

    Jokin iskeytyi komentokammion paksuun metallioveen. Ovi tärähti voimakkaasti, mutta pysyi kiinni liitoksissaan. Pian ovi tärähti kuitenkin uudelleen.

    Hohtava Rhotuka-kiekko alkoi latautua Visorakin selässä.

  • Yö kauhu: Kepen point and click

    Bio-Klaani, käytävä käytävä

    Kepen täytyi keksiä jotain groteskin otuksen saamiseksi irti G:stä. Hän tajusi, ettei hänellä ollut muita apuvälineitä kuin lasinsirpaleet, jotka säiliöstä olivat jäljelle jääneet.
    Käytä lasinsirpaleet -> groteski otus
    Ei taida toimia, Kepe ajatteli.
    Hänen oli löydettävä jotain muuta. Pimeässä hän haparoi kohti sivuhuoneen ovea. ”Odotas, tulen juuri!” Hänellä kesti hetki löytää ovenkahva.

    ”Voisitko pitää vauhtia? Haluan pitää suurimman osan ruumistani.”, G ehdotti.

    ”Piiiikku hetki.”

    Sitten hän sai oven auki.
    Huoneessa oli kovinkin yllättäen pimeää. Valonkatkaisija ei tietenkään toiminut, mutta hän tunnisti huoneen vara-asevarastoksi ikkunaa vasten näkyvistä hilparinhahmoista. Täydellistä, hän ajatteli.
    …Mutta toisaalta, jos G:n piikikäs panssari ei repinyt otusta kebablihoiksi, mikä sen voisi tehdä? Jos hän taas ampuisi tätä Cordakilla selkään mikä takaisi G:n yhtenä kappaleena pysymisen?
    Ahaa, Kepe keksi.
    Poimi -> vaahtosammutin
    Hän poimi punaisen putelin seinältä ja syöksyi G:n luokse. Hän suuntasi suuttimen kohti otuksen silmää ja painoi liipasinta.
    Käytä vaahtosammutin -> groteski otus
    Valkoinen, pimeässä hyvin näkyvä aine puski paineella otusta päin. Se vinkaisi ja näytti saavan jonkin allergisen reaktion.
    ”Menikö vaahtosammutinvaahtoa silmään, peto?” Kepe kysyi toimintaelokuvan sankarilta kuulostaen. Mistäköhän minä tämänkin kikan keksin, hän ajatteli.

    Otus hellitti otteensa ja valahti lattialle sätkien.

    [spoil]G kirjoitti toisen ja kolmannen repliikin. Pahoittelen myös hänelle mielikuvituksen puutettani.

    Joo, ja tästä oli ihan pakko tehdä point’n’click.[/spoil]

  • Yö kauhu: Guardian painii limassa

    Bio-Klaani, käytävä

    Guardian nousi istumaan. Oli säkkipimeää, mutta Klaani oli kaaoksessa. Jossain päin alakertaa taisteltiin. Guardian oli oppinut tunnistamaan Zamorien ja Kanoka-kiekkojen äänet näinkin kaukaa.

    Kukaan ei nähnyt sitä pimeydessä, mutta Guardian otti plasmakiväärinsä käsiinsä. Hän ei tarvinnut valonlähdettä ladatakseen sen ja säätääkseen oikean tähtäystilan, sillä tämä kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti.

    ”Yökatse. Päälle.”

    Guardian näki heti paremmin, mutta ei ollut silti täysin varma, mistä avunhuudot, räjähdykset ja petomainen karjunta kuuluivat. Äänet ympäröivät häntä pyörien kuin jonkinlainen tuhon ja kuoleman karuselli.

    ”G!” joku huusi Guardianin takaa. Kesti hetken, että Guardian tunnisti puhujan Kepeksi. ”Varo!”

    ”Varo mitä?” Guardian ehti sanoa kääntyen katsoakseen Kepeä. Se ei ollut välttämättä hyvä siirto.
    Jotain mustaa hyppäsi Guardianin rintaan ja tönäisi hänet maahan. Se alkoi kietoutua hänen ympärilleen jatkuvasti pitenevillä limaisilla raajoillaan. Guardian tarttui limaiseen mustaan olentoon vasemmalla kädellään ja yritti repiä sitä irti kaikilla voimillaan. Tämän seurauksena olento kuitenkin sai kiinni Guardianin kädestä ja vangitsi senkin kiinni itseensä vahvalla otteellaan.

    Guardian ei ollut ihan varma, kuuliko hän oikein, mutta olento vaikutti hihittävän todella kimeästi.

    ”Hmm”, hän sanoi yllättävän rauhallisena. ”Tämä on uutta.”
    Silloin olento avasi ensimmäistä kertaa suunsa. Sen hampaat olivat pienet, mutta erittäin terävät. Olennon silmät olivat jokseenkin epäloogisessa paikassa, sillä ne näkyivät pääasiassa silloin kun se yritti syödä Guardianin päätä.
    Guardian huolestui hieman enemmän.

    ”Kepe!” hän huusi. ”Toivon että sinulla on joku todella fiksu idea!”

  • Yö kauhu: Lääkäri, Valottu ja Seppä

    Bio-Klaani

    ”Missä sinä olit?” Radiak kysyi puoliksi raahatessaan Glatoriankingiä ympäri Klaania vältellen mekaanisia olentoja.
    ”Ei puhuta siitä nyt. Selitän myöhemmin.” Glatorianking vastasi.
    ”Tästä ei tule mitään. Kaikkialla on vihollisia. ” Radiak huokaisi. ”Parantaisin sinut mieluummin jossain muualla kuin keskellä käytävää, jossa on täysi sota käynnissä.”
    ”Tiedätkö turvallista tietä huoneeseeni?” Glatorianking kysyi, ja Radiakin pudistaessa päätään lisäsi: ”Pääsetkö kenenkään huoneeseen?”
    ”Voin lainata teille omaani!” Ohi juokseva Kapura huikkasi ja työnsi Radiakin käteen huoneen 338 avaimen.
    ”Kiitos. Tiedätkö turvallista tietä sinne?” Radiak kysyi. Kapura oli hetken hiljaa.
    ”Seuratkaa.” hän sanoi.

    Bio-Klaani, Kapuran huone

    Radian avasi huoneen 338 oven. Kapura oli juossut takaisin taisteluun. Autettuaan Glatoriankingin Kapuran sängylle Radiak katseli ympärilleen. Seinille oli kiinnitetty iso kasa Smugleaf-julisteita, ja ainoat kalusteet sängyn lisäksi olivat muutama tuoli ja jättikokoinen lipasto täynnä roinaa. Uusin Klaanilehti lojui lattialla.

    Kun Glatorianking oli parannettu, Radiak tiedusteli tämän suunnitelmia. Glatorianking mietti. Hänen aikomuksensa ei ollut kertoa Radiakille kaikkea.
    ”Minulla on juttu tehtävänä.” Hän sanoi.
    ”Tulen mukaan.” Radiak sanoi päättäväisenä. Glatorianking mietti tekosyytä.
    ”Älä, haavoittuneet Klaanilaiset tarvitsevat sinua enemmän kuin minä.” Glatorianking keksi. Hetken päästä kaksikko juoksi eri suuntiin Klaanin pimeillä käytävillä.

  • Pitkän yön alku

    Pimeys

    GK heräsi ja näki vain mustaa.

    Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.

    ”Haloo?” hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. ”Onko täällä ketään?”
    Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.

    GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
    Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.

    ”Ei”, joku puhui pimeydestä hiljaa. ”Et ole kuollut.”

    Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
    ”Ku-kuka siellä?”

    ”Et ole tosiaankaan kuollut, GK”, pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. ”Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on.”
    Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
    ”Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni”, suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. ”Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa.”

    GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
    ”Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!” kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. ”Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä.”

    Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
    ”Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?”
    Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.

    Bio-Klaani, komentokeskus

    ”Sinussa on loinen, Snowman!” Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
    Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.

    Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
    ”Ongelma?” Paaco sanoi.

    ”Kyllä”, Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. ”Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi.”

    Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
    ”Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?” hän sanoi.

    ”Kyllä?” Guardian sanoi kysyvästi.

    ”Sitten en voi tehdä mitään.”

    ”…”

    ”Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä.”
    Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
    ”Anna minulle minuutti”, hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
    Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
    Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.

    Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.

    Hän aavisti pahaa.

  • Sota administon harteilla

    Bio-Klaani, Admin-siipi

    Guardian tuijotti ulos ikkunasta. Oli ilta ja punaisella taivaalla hehkuva aurinko alkoi lähestyä horisonttia. Guardian katseli Klaanin muurien sisäisiä tapahtumia. Pienet Matoran-työläiset kasasivat sotakoneita ja vahvistivat muurien puolustusta uutterasti muutaman Toan ja steltiläisen auttamina.

    Guardian otti hörpyn kädessään pitelemästään kupista. Se oli juuri tarpeeksi kuumaa.

    Sininen Skakdi oli juuri pitänyt pieniä keskusteluita muutamien klaanilaisten kanssa näiden tulevien tehtävien luonteista. Ämkoo ja Snowman tutkisivat Guardianille annettujen koordinaattien sijaintia. Makuta Nuin monipäinen tiimi tekisi hallitun iskun Nazorakien pesään. Killjoy lähtisi yksin Purifierin perään. Mikään tehtävistä ei tuntunut Guardianin mielestä erityisen varmalta.
    Guardian otti toisen hörpyn. Hänen luottamuksensa klaanilaisiin ei ollut pieni, mutta oli silti vaikeaa ravistaa mielestä ajatusta, että Klaani oli vain pieni kala isossa vedessä.
    Kyseisen ajatuksen katkaisi oven aukemisen ääni. Guardian tiesi takuuvarmasti tulijan olevan Tawa, vaikka ei edes kääntynyt varmistamaan arvaustaan. Jos kyseessä olisi Visokki, Guardian kuulisi neljän jalan tasaisen ja nopean kipityksen. Jos kyseessä olisi Ämkoo, Guardian ei kuulisi mitään.

    ”Terve”, Guardian sanoi juomakuppi puoliksi suussa.
    ”Helei”, Tawa vastasi. ”Kaikki näyttäisi olevan valmista tältä päivää. Muurien puolustusta on lisätty. Vartiovaloja on myös lisää yötä varten.”

    ”Hienoa kuulla”, Guardian vastasi rauhallisesti kääntäen päätään hieman Tawan suuntaan. ”Mutta olemmeko me valmiita?”
    ”Siihen minä en osaa vastata”, Tawa sanoi.

    Guardian nyökkäsi. ”Sota. Ikävä sana.”

    ”Miten niin?”

    ”Kai se oli täysin korrekti sanavalinta, mutta en pidä sen kaiusta. Minulla ei ole kovin voitokasta sotakokemusta, tiedäthän. Me emme ole armeija.”

    ”Voisimme tietysti hakea apua”, Tawa ehdotti. ”Killjoyn armeija ei tule olemaan tarpeeksi.”

    ”Apua?” Guardian kysyi epäuskoisena. ”Keneltä? Mata Nuin ritarikunnaltako?”

    Tawa pudisti päätään. ”Ritarikunta ei antaisi meille apua. Paitsi jos luovutamme Manun, Ämkoon ja Visokin heille.” Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kummankaan ei tarvinnut sanoa, että kyseessä ei ollut vaihtoehto, jota sietäisi käyttää.
    Guardian joi kuppinsa tyhjäksi. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneessa olevan kaapin luo ja laittoi kupin pois.
    ”Taidan lähteä huomenna”, Guardian sanoi sulkien kaapin oven.

    Tawa nosti kulmaansa yllättyneen näköisenä. ”Minne?”

    ”Etelään. Ja ehkä käyn myös kotona.” Guardian katsoi ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Tawaa silmiin. ”Pari ystävää etelässä ovat minulle kiitollisuudenvelassa. Ja Zakaz, no…”
    Guardian ei sanonut loppua, sillä se oli turhaa. Tawa näytti ymmärtäväiseltä.
    ”Me selviämme hetken”, hän sanoi vaitonaisesti ennen siirtymistä uuteen aiheeseen. ”Muuten, mitä luulet Nimdan olevan?”

    ”Henkilökohtaisesti en ole varma, haluanko tietää”, Guardian vastasi. ”Mutta se on ase, sen verran tiedän. Mutta…jos se on ase, onko meillä oikeus käyttää sitä tässä sodassa?”

    Tawa olisi selvästi halunnut vastata jotain, mutta keskustelu keskeytyi Visokin rynniessä sisään. Sekä Tawa että Guardian kääntyivät kohti naispuolista Vohtarakia, jonka vihertävistä silmistä hohti asian vakavuus. Telepaattinen verkko iskeytyi kolmen adminin välille miltei automaattisesti, yhdistäen Tawan, Guardianin ja Visokin mielet yhdeksi kommunikaatioväyläksi. Tällä Visokki ilmaisi muille , että tämä keskustelu tultaisiin käymään ilman sanoja.

    Jotain tärkeää, Visokin ääni kaikui vakavana. Joku toi Snowmanille tämän paketin.
    Visokki pudotti pihtiensä välissä olevan sinivalkoisen postipaketin, jossa oli Bio-Klaanin leima. Paketin osuessa lattiaan siinä olevasta raosta tupsahti ulos pieni pilvi valkoista jauhoa. Jauho laskeutui lattialle hitaasti leijaillen ja muodosti täydellisen valkoisen ympyrän paketin ympärille.

    En tiedä, mitä tämä on, mutta Snowman tainnutettiin sillä, Visokki sanoi. Yksi omistamme kuljetti tämän Snowmanille tietämättä sisällöstä. Sen vaikutus kesti kai parikymmentä minuuttia, eli juuri tarpeeksi sille, että joku tai jokin kävi Snowmanin luona.

    Guardian ja Tawa kurtistivat kulmiaan. Molemmat miettivät kiivaasti, mitä Visokki voisi tarkoittaa. Pian punainen hämähäkki vastasi tähän pohdiskeluun puoliautomaattisesti.

    Joko kaasussa oli jotain tai sitten vastassamme on telepaatti, Visokki sanoi. Oli miten oli, minulla on tallenne Snowmanin muistoista. Katsokaa tarkkaan.

    Etkö voi vain tallentaa sitä myöhemmin katsottavaksi tai jotain? Guardian mietti.
    Visokki katsoi häntä vakavana. En ole nauhuri. Keskittykää nyt.

    Tawa ja Guardian nyökkäsivät. He sulkivat silmänsä yhteistoimin ja Visokki teki pian samoin. Visokki keskittyi pian koko mielensä voimilla työntämään Snowmanin muiston muiden ajatuksiin. Pian kaikki kuulivat voimakasta sydämentykytystä ja jotain alkoi näkyä.

    Muisto ei ollut täydellinen. Siinä oli joitain aukkoja ja kaikki ei tapahtunut takuulla samoin kuin alunperin, mutta hajanaisista muistinsiruista Guardian ja Tawa kykenivät hahmottamaan tasaisen kuvan tapahtumista. Häiritsevintä kuitenkin oli, että muistikuvassa oli paljon sysimustia aukkoja. Aukkoja, jotka vaikuttivat syövän muistoa ympäriltään. Yksi aukoista osui juuri siihen kohtaan, jossa Snowman oli vastaamassa mystiselle ”Avde”-nimellä kulkevalle hahmolle.
    Kolme adminia avasivat silmänsä. He katsoivat toisiaan pitkään huolestuneen näköisinä. Tawa avasi suunsa ensimmäisenä.
    ”Luuletteko, että hän-”
    ”Ei”, Guardian sanoi. ”En halua uskoa, että hän suostui.”

    Epämiellyttävä hiljaisuus täytti huoneen. Adminit katselivat toisiaan seinäkellon pitäessä kodikasta tikitystään.
    ”Toisaalta minä luotin Sheelikaankin”, Guardian sanoi katkerana, laskien katseensa lattiaan.
    Tawa kääntyi kohti Guardiania. ”Sheelika ei ollut petturi!” hän sanoi tiukasti.

    ”Ei”, Guardian sanoi pyöritellen päätään vaimean ironinen hymy kasvoillaan. ”Ei petturi. Ihan tavallinen piraka vain.”

    ”Sheelika ei ollut piraka”, Tawa sanoi. ”Se, mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni.”
    Visokki päätti vaihtaa aihetta vauhdikkaasti.
    ”Oli meillä petturi tai ei, saimme sentään lisätietoa”, hän sanoi tällä kertaa tavallisella telepaattisella viestillä. ”Avde. Sanooko mitään?”
    Tawa ja Guardian vastasivat kieltävästi. Guardian kyykistyi maahan ja tarkkaili pakettia. Hän käänsi sen ympäri ja pian valkoinen jauhe suihkusi lattialle. Se muodosti valtavan pilven, joka leijaili hitaasti sotkien lattian samalla.

    ”Älä hengitä sisään”, Visokki sanoi. Guardian otti jauhekasasta kourallisen käteensä. Hän tunnusteli jauhetta liikuttelemalla sitä sormillaan ja kaatamalla sitä toiseen käteensä. Guardian nosti vasemman kätensä kasvoillensa ja nuuhkaisi varovaisesti.

    ”Tämä ei ole kemiallista. Olisimme jo unten mailla.”

    ”Mitä se sitten on?” Tawa kysyi kiinnostuneena.

    ”En tiedä. Haiskahtaa metallilta. Kepe saa tutkia.” Guardian otti postipaketin käteensä ja tutki sitä tarkemmin. ”Avasiko Snowman tämän itse vai…?”

    ”En usko”, Visokki sanoi. ”Näetkö, se on revitty auki sisältä. Snowman ei avaisi pakettia noin.”

    ”Jokin tuli ulos omin avuin”, Tawa sanoi aavemaisesti.
    Guardian käänsi paketin ympäri. Tehdessään sen hän huomasi, että lähettäjä oli ollut ystävällinen ja kirjoittanut nimikirjaimensa. Kolme pyöreää kirjainta seisoi paketissa, mutta Guardian ei osannut yhdistää niitä yhteenkään tietämäänsä nimeen. Hän kääntyi katsomaan Tawaa ja Visokkia.

    ”Kuka on Z.M.A?” hän kysyi hämmentyneenä.

    ”Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia”, Tawa sanoi pistäen kätensä ristiin. ”En pidä tästä.”