Sekalainen joukko jatkoi matkaansa yhä syvemmälle sisämaahan. Heidän karttansa mukaan sopivanoloinen Matoran-kylä sijaitsi saaren keskiosan vuorten tällä puolella joen yläjuoksulla. He olivat löytäneet kuin onnen kaupalla joen, mutta näky ei miellyttänyt heitä.
Uoma oli kuivunut. Kartassa vuolaaksi merkatun virran tilalla lorisi murheellisesti pieni purontapainen. Uomassa oli kivien lisäksi metalliromua ja muuta jätettä. Kuolleiden Ruki-kalojen mätä haju täytti sankareiden sieraimet. Vaikka he kävelivätkin muutaman kymmenen metrin päässä ainoasta maamerkistään, kuollut joki sai muutenkin ahdistuneen tunnelman suoraan sanoen pelottavaksi.
”Toivoin, että olisimme päässet lentämään tehtaille saakka”, Guardian aloitti keskustelun pitkän hiljaisen marssin jälkeen, ”Mutta tervetuliaiset olivatkin vähemmän hauskat.”
Meitä on viisi ja kaksi on Matoraneja. Vastassamme saattaa olla koko ”Allianssin” johto. Ainakin, hmh, Avhrak Feterrat. Ne saivat koko Klaanin polvilleen. Minulla olisi 42 Rahkshi-voimaa, varjon elementtivoimat ja muodonmuutoskyky, mutta ei, minä”
”Turpa kiini”, Tongu sanoi. Hän ei halunnut ajatella koko asiaa. He saattoivat olla nyt kulkemassa kohti katkeraa kuolemaa täällä universumin kaukaisessa haarassa. Kukaan ei saisi tietää. Niin lähellä Visorakia”
”Koko Allianssin johto”, G jatkoi kaikesta huolimatta, ”se on mahdollista. Mutta emme voi muutakaan. Nazorakit lienevät sen suurin sotilasmahti ja lymyilevät pesässään, mutta heillä voi olla muitakin liittolaisia. Jos tukikohta on todella täällä, Visorakit voivat olla ilmeinen vaihtoehto.”
”Visorakit olisi pitänyt pommittaa jo vuosia sitten”, Keetongu murahti puoliääneen.
”Mahdollisesti. Mutta emme ole sodassa niitä vastaan, vaikka ehkä pitäisi. Ja muutenkin” Pärjäämme edes tuskin torakoille. Emme ole sotilaallinen ryhmittymä”, Guartsu vastasi. Hän katui jo sitä, että oli ottanut asian puheeksi.
Keetongu katsoi surumielisesti kantamaansa konekivääriä. ”Näyttää siltä että olemme”, hän sanoi, ”Ja ihan tosissaan, Nazorakit” Oikeasti, kuinka moni klaanilainen on koskaan menettänyt ystäväänsä tai sukulaistaan tai raajansa tai mitään torakoiden takia? Koko tämä sotajuttu, se on ihme homma” Ne vain seilaavat alueellamme ja levittävät propagandaa ja niin, mutta eivät ne mitään sodi! Tietojemme mukaan niillä olisi resursseja pommittaa Klaania joka yö, mutta ei, ne vain piilottevat luolissaan! Ja tämä muka sotaa!”
Tongu laski tykkinsä mättäälle ja kävi istumaan suurelle, moottorisahalla katkotulle kannolle. Hän olisi painanut päänsä käsiinsä jos se olisi ollut irrallaan hänen ylävartalostaan. Mädän kalan haju teki hengittämisestä hankalaa. ”Jos joku vertaa torakoita Visorakeihin, hän ei tiedä, mitä tekee”, keltainen kyklooppi lisäsi vielä.
Guartsu laski kätensä istuvan jättiläisen hartijalle. ”Isku tulee kyllä”, Skakdi sanoi, ”Iloitkaamme ajasta, jonka saamme ennen sitä. Meidän on pelastettava itsemme, ennen kuin voimme pelastettava muun maailman. Toivotaan vain, että maailma kestää tarpeeksi pitkään.”
Neljän hahmon sekalainen joukkue hiipi rannikon havumetsissä. Nynrahin saaren metsien kärsimä vahinko oli osoittautunut huomattavasti pienemmäksi kuin klaanilaiset olivat odottaneet ensinäkymästä päätellen. Metsiä ei ollut tuhottu satunnaisesti sodan nimissä, vaan tuho oli pikemminkin järjestelmällistä ja harkittua. Savupatsaat nousivat rannan suunnalta, mutta saaren sisäosissa niitä ei näkynyt kuin yksi. Vaikutti siltä, että hyökkääjien tarkoituksena ei ollut tuhota saarta. Guartsu kulki joukon etunenässä. Hän katsoi kiikarisilmällään syvemmälle metsään vaihdellen sen silmän linssin väriä sekuntien välein. Vartija nojasi havupuuta vasten ja tutki näkymiä joitakin sekunteja ennen kuin viittoi takana seuraaville merkin siitä, että reitti oli selvä. Guardian puristi Vartija-kivääriään tiukasti. Makuta Nuin lasipurkki oli kiinni adminin varustevyössä. Keetongu käveli seuraavana. Keltaisen jättiläisen olisi vaikea pysyä huomaamattomana metsässä oikeassa tilanteessa, mutta se ei estänyt häntä yrittämästä. Tongun olkapäillä ja niskassa roikkui pari suurikokoista oksaa, jotka hän oli nykäissyt irti puista.
”Kiva valeasu”, Guardian heitti.
”Kiitos vain.”
”Sinä näytät aivan puulta”, Guartsu sanoi naama peruslukemilla. Skakdin äänensävyssä ei erityisesti hehkunut varmuutta tehtävän onnistumisesta. ”Kävelevältä, keltaiselta, ilmatorjunta-asetta kantavalta puulta.”
Keetongun käsissä oli yksi Kirikori II:n Cordak-tykeistä. Se painoi muutamia satoja kiloja ja tätä mallia ei missään nimessä tarkoitettu jalkaväen kannettavaksi. Tämä jalkaväen yksikkö sattui tosin olemaan valtava kyklooppi, joka oli saanut tykin irti muutaman mutterin pyöräyttämisellä ja rennolla nykäisyllä. Nyt Tongu tähtäili ilmasta ilmaan -taisteluun tarkoitetulla aseella liikutellen sitä niin kevyesti, että se näytti höyhenkeveältä.
Keltaisen jättiläisen syvälle havumetsän maastoon painuvissa jalanjäljissä seurasivat matoranit Ontor ja Ternok. Innokkaiden laivaston matoranien käsistä ja selkärepuista pilkotti naurettavan suuri määrä varusteita. Ontor kantoi monenlaisia korjaus- ja ensiaputyökaluja, kun taas Ternok näytti ottaneen aluksesta mukaansa kaiken mahdollisen aseeksi kelpaavan. Matoranit yrittivät pysyä kahden suuremman hahmon perässä niin hyvin kuin niiden pienille jaloille vain kelpasi. Ternok läähätti voimakkaammin.
Näkyykö lautasia? Manu uteli. Guardian kohautti olkapäitään lannistuneen näköisenä. ”Ei, joudumme syömään käsin.” …haa haa. Tongu hörähti kumeasti. ”Sinulla on huono vaikutus häneen.” Se taitaa olla molemminpuolista.
Tongu hymyili huomaamattoman pientä hymyä ja kääntyi katsomaan perässään seuraavia matoraneja. Sitten hän käänsi katsettaan ja tutkaili metsää. ”Kaikki varmaan jo tietävät, että tämä ei ole torakanpenikoiden tekosia?” Ternok ja Ontor vilkuilivat toisiaan hämmentyneinä. Guardianista ja Makuta Nuista ei tullut erityisempää reaktiota. ”Sähkölaitteet sammuivat kun olimme kilometrin päässä”, Guartsu kertasi katsoen Tongua. ”Ja nuo lautaset eivät olleet aivan samanlaisia kuin aiemmin, mutta…” Vartija vilkuili jalkojaan. Hetken oli hiljaista. Manun purkissa värisi jotain. …’Avhrak Feterrat’?
Matoranit pysähtyivät hetkeksi. Ternok nielaisi äänekkäästi. Matoranit muistivat aivan hyvin tuon kohtalokkaan yön. Molemmat olivat menettäneet ystäviä ja kaksi laivaston suurta sankaria olivat kuolleet tuhoisien metallitynnyrien luisevissa kourissa. Ontor oli ollut yksi hautajaiskulkueen arkunkantajista. Nyt hän hieroi olkapäätään ja tuijotti maastoa vaitonaisena.
Guartsu nyökkäsi ja vilkuili varustevyöstään roikkuvaa Makuta Nuita. ”Vanhat merkit sanovat että kyllä.”
…ja minä kun halusin vain haarniskan.
Guardian kääntyi kohti Tongua. ”Mitä mieltä olet. Onko meillä mitään mahdollisuutta?”
Keltainen jättiläinen kohautti olkapäitään ja niillä makaavat kuusenoksat rahisivat. ”En tiedä. Nynrahin valtaaminen ei kyllä isoa joukkoa vaadi.” Guardian nyökkäsi. ”En minä niiden määrää pelkääkään. Mutta miksi hyökätä Nynrahille…” Entä jos nekin haluavat jotain? Manu viesti.
Tongun suurille kasvoille ilmestyi jotain merkillistä. Hänen suuri silmänsä näytti huomaavan jotain, mitä muut eivät. Hämmentyneet matoranit etsivät katseillaan sitä, minkä laivaston johtaja oli löytänyt, mutta kaksikko hämmensi pieniä päitään vain entisestään. Keetongun suu avautui puoliksi. ”Ah.”
Ah? ”Ah?”
Keetongu nosti valtavan kätensä vähitellen aseensa päältä ja osoitti yhdellä vasaran kokoisella sormella jonnekin kauas. ”Tuo savu on ihan normaalia.” Missä mielessä. Keetongu hieroi jämerää leukaansa hetken. ”Tuotantolaitoksissa ei pala mitään. Tuo tulee savupiipuista.” Ymmärryksen verho laskeutui aavemaisesti koko joukkion päälle.Tongu hymähti. ”Herra ZMA maksaa tilauksensa mielenkiintoisella tavalla.”
* * *
Nynrah Takomo
Pienen matoran-ryhmän äänet kuiskailivat pimeässä varastohuoneessa. Kukaan ei nähnyt mitään ja kaikilla oli tukalan ahdasta. ”Näkikö kukaan Cefiä?” ”…e-e-en usko. Hän oli tuotantosiipi kolmosessa kun tämä alkoi.” ”Voi luoja.” ”Samat sanat. En nähnyt mitään, mutta kuulin kaiken.” Elteksi kutsuttu matoran pisti kätensä puuskaan ja hieroi kyynärpäitään. Hän oli poikkeuksellisen hermostunut, mutta pystyi olemaan onnellinen siitä, että kukaan ei nähnyt.
”Kuvitelkaa, että se pisti meidät rakentamaan niitä nelikätisiä piruja”, vanhemman matoranin auktoriteettia puhkuva ääni jyrisi vihaisena. ”Kuin pistäisi miehen sitoman oman hirttosilmukkansa.”
”Tulisi vain eteeni puhumaan tämä ’herra ZMA’!” hieman nuorempi matoran-mies puhkui innostuneen vihaisena. ”Tämänkaltainen on todella infant-” Aiemmin puhunut Nynrah-haamu huokaisi ja hyssytteli toveriaan, joka vaikeni miltei välittömästi. ”…ei nyt. Ne voivat kuulla.” Innokas matoran vaikeni melkein välittömästi. Se oli melkein jo hankaamassa vastaan ennen kuin kuuli jotain ulkoa.
Varastorakennuksen ulkopuolelta kuului mekaanisia ääniä. Jotain leijaili aivan liian lähellä. Koneen kepeistä ja hiljaisista liikkeistä ei voinut päätellä, oliko se yksi nelikätisistä painajaisista vai vain pieni ryhmittymä ’lautasia’. Ääntä kesti hetken eikä yksikään Haamuista edes hengittänyt ennen kuin äänet olivat kauempana.
Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta. Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta. Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän. Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi. Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään. Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.
”Moderaattori Same, teille on vieraita”, Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.
Tuli taantui.
”Kutsu heidät sisään”, Samen käheä ääni kuului. Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.
”Palasimme tehtävästämme”, punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti. ”Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit”, Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä. ”Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä… Ja, noh…”, Takama vastasi hieman vaivautuneena. ”Tehtävä epäonnistui”, Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena. ”Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä”, Maan Toa Kowambra lisäsi.
Same hieroi kasvojaan. ”Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?”, Same puhutteli masentavasti. ”No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-”, Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.
”Sori”, Takama pyysi alakuloisena. ”Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin”, Same vastasi hyvin ankarasti. ”Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen”, tulen Toa selitti. ”Ja kuten on kerran sanottu: ’Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme’”, Kowambra lisäsi Takaman perään, ”Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta”.
”Niinkö?”, Moderaattori sanoi yhtä käheästi, ”Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman”. ”Selvä, ymmärsimme…”, tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, ”hyvää päivänjatkoa teille”.
Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä. Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain. Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.
”Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?”
”Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!”
”Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille.”
”Selvä, päällikkö-Same!”
Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.
”Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti.”
Merellä
Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.
Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana. Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon. Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.
”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen. ”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.
”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.
Hetken hiljaisuus.
”… Olitko paikalla silloin…” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?” Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.
”Kyllä, kyllä olin.”
”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.
”Miten niin?”
Pegghu ei sanonut mitään.
”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.
”Feterra”
”Mitä?”
”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.
”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.
”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.
”… Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi. ”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt…” Matoralainen hiljeni eikä jatkanut. Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa. ”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”. Pegghu ei vastannut. Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.
Auringot laskivat horisontissa.
Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä. Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.
”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”. Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta. Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin. Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.
”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa. Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.
”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan. ”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.
Pieni saari Kolmen tunnin matka Xialta, monia kuukausia sitten
”Kas päivää Malcirem, sinua ei ole näkynyt aikoihin”, vihertävä Vortixx tervehti hyvin rentoutuneesti edessä kävelevää punertavaa Vortixxia. Joukko heidän lajinsa edustajia olivat saapuneet veneillään punaisen saarelle heidän takana. ”Päivää sinullekin Kelbuuno”, punainen Vortixx vastasi apaattisesti. ”Mitä luulet sen Maxitrillianin keksivän tällä kertaa?”, vihreä Vortixx kysyi Malciremilta. ”Jotain täysin käsittämätöntä, siitä olen varma”, hän vastasi. Useat Vortixxit kokoontuivat pölyisen, pienen saaren päälle. Pieni, lautasen muotoinen kamera saapui Vortixx joukon eteen ja ohjasi heidät yhdestä kalliosta avautuneeseen oviaukkoon läpi. Joukon käveltyään pitkän ajan portaita alas kylmien korridorien läpi. ”Eikö se Skakdin kuvatus vieläkään luota meihin?”, yksi joukon Vortixxeistä mainitsi, ”Oletko katsonut peiliin lähiaikoina”, toinen Vortixx vastasi, jonka jälkeen muut Vortixxit nauroivat ivallisesti. Käveltyään tovin he viimein saapuivat sovittuun kokoontumispisteen oven eteen.
Avhrak Va avasti oven Vortixxeille. Huone oli suuri ja keskellä oli pöytä joka otti suurimman osan huoneen tilasta. Vortixxit istuivat pöydän ääreen yleisiin paikkoihinsa ja alkoivat odottamaan. Aika alkoi kulumaan enemmän kuin Vortixxit pystyivät sietämään. Yksi heistä naputteli pöytää kärsimättömästi ja toinen haukotteli ja laittoi kyynärpäänsä pöydälle. Malcirem nousi tuolistaan äkkipikaisena; ”Karzhanin Maxitrillian! Minä en tänne jää odottamaan hänen egoistista pärstäänsä täällä näin kauan! Sanokaa, että olen sairaana, sillä minä lähden!”, Malcirem huusi ja marssi ovea päin. ”Noh, hyvä Malcirem, minne kiirehdit?”, ääni kuului hänen takaa. Harmaa, samettitakkinen Skakdi oli ilmestynyt yhtäkkiä pöydän ääreen istumaan tuolilleen, kun kaikki huoneet olevat Vortixxit keskittivät huomionsa punaiseen lajitoveriinsa. Malcirem palasi takaisin paikalleen sanomatta mitään. On parasta pysyä hiljaa ellei halua lisää hankaluuksia. ”Hyvää päivää hyvät herrat”, Maxitrillian aloitti hyvin tekoiloisesti, ”Kutsuin teidät kaikki tänne ilmoittaakseen ilouutisen; Projekti: Rautainen Kuolema on läpäissyt jokaisen testin. Se on valmis”. Vortixxit alkoivat heti näyttämään paljon kiinostuneemmalta. Maxitrillian näppäili pöydän alla olevaa ohjainta, joka käynnisti hologrammi-projektorin heidän keskelle. Joukko keskitti katseensa hologrammikuvaan, jossa esiintyi Projektin viimeisimpien mallien sinipiirrustukset.
”Satojen Toien voima, tuhansien Zyglakien raivo. Panssari, jota ei edes kestävin Prototeräs voi lävistää ja älykkyys, jota suurinkin sotataktikoija ei uskalla haastamaan”, Maxitrillian ilmoitti ylistävästi ja nousi seisomaan tuolistaan.
”Hyvät ystäväni: Avhrak Feterra.”
Joukko alkoi taputtamaan ylevästi ja onnittelivat Maxitrillianiä ja itseään. Maxitrillian hymyili tyytyväisesti ja käveli hitaasti huoneen ympäri, jolloin jokainen Vortixxit joutuivat kääntämään päänsä pitääkseen katseensa häntä päin.
”Loistavaa työtä Maxitrillian”, yksi heistä sanoi. ”Hienoa”, Kelbuuno lisäsi. Taputtuksien taantuessa, yksi vanhemmista Vortixxeista jatkoi: ”Tänäänhän on oikea juhlapäivä. Kuvittelkaa, kuinka suuren omaisuuden voimme tienata näistä upeaista aseista, Maxitrillian. Meistä tulee vuosisadan rikkaimmat ja aseteollisuuspohattat mitä Xia… Ei, mitä koko maailma tulee muistamaan!” Vortixxit nyökkäsivät tästä toisilleen, mutta Skakdi lopetti kävelynsä heti ja pysähtyi huoneen oven eteen. Hän käänsi katseensa Vortixxeja päin, hymyillen hyvin ivallisesti.
”Teollisuuspohatta vai?”, Maxitrillian aloitti hyvin sarkastisella sävyllä ja hykersi itsetyytyväisenä, ”Voi hyvät ystävät, onko tuo tosiaan kauaskatseisin unelma mitä teillä on?” Vortixxien hymyt alkoivat katoa heidän kasvoistaan. Malcirem yritti hillitä itseään lyömästä Skakdia kasvoihin.
”Öh, ai niin. Me tietysti ostamme myös jokaisen tehtaan Xian päällä. Meistä tulee maailman johtavin asetuotannon suuryritys”, vanhempi Vortixx alkoi hätäisesti korjaamaan itseään, jottei joutuisi nöyryytetyksi Skakdin ja muiden edessä, mutta Skakdi vain jatkoi hiljaista hykertämistä. ”Voi hyvät ystävät, kuinka naiiveja te olette”, Maxitrillian jatkoi. ”No, mitä sinä muka ehdottaisit itse, Herra Maxitrillian sir?”, Malcirem vastasi hampaiden välistä. ”Niin, Maxitrillian. Mitä sinä ehdottaisit?”, Kelbuuno lisäsi toverinsa perään. Maxitrillian huvittui hieman ja laittoi kätensä selän taakse. Oletteko kuulleet Punaisesta Tähdestä?”, Skakdi kysyi, jolloin samalla pöydän keskellä oleva projektori näytti hologrammi kuvan tähtien täyttämästä iltataivaasta, jonka keskellä oli punainen pyrstötähti.
Maxitrillian aloitti: ”Tuo on Punainen Tähti. Matoralaisten mukaan Tähden osuessaan tietyyn järjestykseen muiden ympäröivien tähtien kanssa, jotain suurta ja merkittävää tulee tapahtumaan, siksipä he käyttävät sitä ennustusvälineenään. Ja tähän asti, kaikki heidän kääntämistä Tähden ennustuksista ovat käyneet toteen yksi toisensa jälkeen. Heidän legendojensa mukaan, Tähti on itse Suurien Olentojen lähettiläs, joka määrää koko maailmankaikkeuden kulun.”
”Ja miten tämä liittyy asiaan mitenkään, Maxitrillian?”, Malcirem jatkoi kyselyään.
”Yksinkertaista Malcirem; Minä haluan sen Tähden. Haluan myös jokaisen sitä ympäröivän taivaankappaleen minun käsiini.
Minä haluan komentaa koko luomakunnan tulevaisuuden.”
Joukko hiljeentyi eivätkä tienneet miten olisi voinut vastata. ”… Maxitrillian”, Malcirem rikkoi hiljaisuuden, ”Tuo on rehellisesti sanottuna typerin Karzhanin asia minkä olen koskaan kuullut. Jos tuo on tosiaan mitä suunnittelet, minä en enään jää tänne”. Malcirem nousi vihaisesti tuolistaan ja alkoi kävellä Maxitrillianin takana olevaa ovea päin. Silloin ovi avautui ja takaa ilmestyi nais-Toa. ”Anteeksi, mutta sinä et lähde minnekään”, nais-Toa sanoi ja osoitti häntä salamakeihäällän.
Vortixxit hätkähtivät ja osa heistä nousivat tuoliltaan. ”Toa?”, yksi heistä sanoi, ”Mitä Toa tekee täällä? Maxitrillian, mitä tämä tarkoittaa?” Huoneen katoista ilmestyi kahta automaattista Zamor-laukaisinta, jotka osoittivat Vortixxeja päin.
Sheelika käveli ovesta sisään, Malcirem alkoi perääntymään.
”Mitä tämä on Maxitrillian?”, punainen Vortixx kysyi raivostuneemmin, ”Oletko seonnut?”. ”Sitä haluaisin kysyä teiltäkin!”, Maxitrillianin ääni nousi heti, ”Te rakkaat säälittävät, kermaposkiset petturit. Luuletteko, etten tiedä mitä teette selkäni takana? Siitä asti kun aloitimme tämän projektin möitte jokaisen sinikopion mitä saitte käsiin säällittävän säkin metallirattaiden takia. Tiedättekö kuinka kauan kesti minun hiljentämään jokaisen ostajanne?”. Maxitrillian käänsi päänsä Malciremiin päin, ”Rakas Malcirem, kuinka Larekallesi kuuluu? Kelbuuno, luuletko tosiaan yhtiösi tappion olevan vain väliaikaista? Ja te muut… Oletteko muistaneet hyvästellä rakkaimallenne ja yrityksillenne ennen lähtöä?” Kylmä hiki alkoi valuta Vortixxien päälaella. ”Mitä hemmettiä sinä oikein teit…?”, Malcirem kysyi hermostuneemmin. ”En vielä mitään, rakas Malcirem”, Maxitrillian vastasi ja hymyili taas pilkkaavasti. ”Hyvä jumala, Maxitrillian. Pyydän, älä satuta häntä. Teen mitä ikinä haluat.”, Malcirem anoi. Loput Vortixxeista olivat liian peloissaan sanoa mitään, paitsi Kelbuuno joka alkoi vain jaaritella hermostuneesti itselleen. ”Rakas Sheelika, mitä sinä ehdotat?”, Maxitrillian kysyi itsetietoisesti nais-Toalta. ”Mitä ikinä sinä haluat, Arstein”, Sheelika vastasi. Skakdin hymy alkoi kadota hänen kasvoistaan. Hän napsautti sormiaan, jolloin Zamor-laukaisimet katosivat takaisin laipion sisään. Samalla huoneen seinistä avautui useita salaovia ja niiden takana seisoi mekaanisia olentoja, jotka tuijottivat Vortixxeja kylmästi ja lähestyivät heitä päin. ”Viekää terveisiä Kohtalolle. Sanokaa, että Zorak Von Maxitrillian Arstein lähetti teidät”, Skakdi hyvästeli Vortixxeja ja poistui huoneesta sulkien oven perässä. Malcirem juoksi ovea päin ja yritti epätoivoisesti avata sen. ”Luojan tähden Maxitrillian!”, hän huusi, ”Teen mitä ikinä tahdot! Päästä minut!”. Metalliolento ilmestyi Vortixxin taakse ja ennen kuin Malcirem huomasikaan, mekaaninen käsi iski hänen päänsä ovea vasten.
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä. Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.
Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.
Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.
Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.
Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. ”Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi”, hän sanoi ylimielisesti.
”Olen saanut melkein kaiken haluamani”, Avde sanoi, ”ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua.”
”Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori”, Arstein lausui sarkastisesti. ”Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?”
”Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla.”
Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä. ”Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas.”
”Kiitos kovasti”, musta olento vastasi. ”Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme.”
Arstein huokaisi. ”Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan.”
”Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?”
”Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään.”
Pihamaa
Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.
Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen. ”Se on kuollut”, Tawa sanoi.
”Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta”, maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.
”Taidat tarvita uuden haarniskan?” Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.
”Jättäkää se Creedylle”, Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. ”Creedy osaa. Creedy tietää.” Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.
Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.
”Jos on näin vaikea tuhota edes yksi…” Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan. ”Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?” Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi. ”Kadotin sen”, Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.
Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi. ”Ne voi tappaa”, Tawa totesi puoliääneen.
”Ehkä”, Guardian sanoi. ”Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin.”
”Luulen, että pärjäämme”, Tawa sanoi. ”Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni.” Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: ”Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus.”
Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi. ”Se on harhautus.”
”Avde”, Tawa sanoi. ”Hän meni reaktoria kohti.”
”Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-”
Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä. Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta. Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.
Kahvila
Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.
Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.” Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.
”Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.
Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.
”F-Frottik?”
Majakka
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.” Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.
”Mitä?” joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. ”Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-” ”Sinä”, Same sanoi. ”Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi.”
Sellit
Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla. Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.
Bio-Klaanin linnoitus, korkealla
Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.
Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt. Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.
Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.
Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.
Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.
Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.
[spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]
Paaco ja Kepe katselivat molemmat peloissaan suurta, mustaa massa heidän edessä. Visokki jatkoi taukoamatta Rhotukojen lähettämistä tätä päin, liikkuen ja hyppien suurta huonetta pitkin ilman minkäänlaista rasituksen merkkiä, aivan kuin koko paikka olisi vain suuri tanssilava hänelle. Jokaisen energiakiekon iskiessään mustan painajaiseen, se vastasi kasvattamalla aina vain lisää lonkeroa ja silmiä. Avde alkoi näyttämään yhä ja yhä ärsyyntyneemmältä jokaisen iskun osuessaan ja alkoi levittämään myös lattiassa olevaa varjoa kuin valuvaa nestettä. Visokin astuessaan lattiaan levinneeseen tummaan aineeseen, lukemattoman määrä käsiä alkoi nousta aineesta ja yrittivät tarrautua häneen. Edes Adminin nopeat liikkeet eivät auttaneet häntä pakenemaan mustista käsistä ja joutui nopeasti niiden taltuttamaksi. Guardian ja Tawa alkoivat vaistonomaisesti juosta auttamaan Visokkia, mutta joutuivat pian myös itsekin Avden käsiin, ja myöhemmin myös Paaco ja Kepe. Avde piteli Klaanilaisia ilmassa. He yrittivät taistella vastaan niin hyvin kuin raajoiltaan kaapattuna pystyi, mutta joutuivat pian luovuttamaan yrityksestä. Viha ja pelko alkoivat vieritä klaanilaisten mielessä, mikä näytti saavan Avdea vain tyytyväisemmäksi.
Silloin Avden miljoonat suut alkoivat huutamaan yhtä aikaa hyvin käsittämätöntä ääntä, mikä raastoi klaanilaisten mieltä. Ääni tuntui kuin se repisi jokaisen verisuonen heidän ruumistaan ja pistäisi miljoonia neuloja sisuksiin. Sitten se lopetti. Kuin kepillä isketty, Avde yhtäkkiä lopetti huudonsa ja sen valtava ruumis alkoi luhistua kasaan. Lonkerot ja kädet luovuttivat otteestaan ja tiputtivat Klaanilaiset maahan ennen kuin he huomasivatkaan. Avde muuttui takaisin voimattoman näköiseksi Matoraniksi, hyvin ivallinen virne kasvoissaan. ”…Mutta nyt on aika rientää. Pyydän anteeksi, että joudun poistumaan. Ei hätää, ystäväni kyllä pitävät teille seuraa”, Avde sanoi yhtä ivallisella äänellä. ennen kuin Klaanilaiset ehtivät koota tarpeeksi hyvän lauseen sitä päin, Avden ruumis peittyi taas mustaaseen aineeseen ja muuttui lattialla olevaksi varjoksi ja alkoi liikkui loishyönteisen tapaan huonetta pitkin käytävääseen, jättäen jälkeensä maanisen naurun kaikumaan huoneen läpi. Valot syttyivät taas huoneeseen, mutta hyvin heikosti. Useat tuhoutuneet pöydät ja muut huonekalut makasivat lattiaa pitkin ja lasin siruja levisi rikkoutuneen ikkunan alla. Guardian nousi jaloilleen ja tuijotti hieman hämmentyneesti käytävään johtavaan ovea päin. Pian ilme muuttui vihaksi ja hän puhui itselleen hiljaisesti: ”Se pitää meitä pilkkanaan. Hemmetin Pirakan penikka pitää meitä pilkkanaan.” Syvä raivo alkoi nousta hänen mieleen. Guardian tunsi kuin haluaisi tehdä mitä tahansa saadakseen punaisen matoranin tuntemaan tuskaa. Myös Kepe ja Paaco tunsivat samanlaista raivoa sisällään, mutta ainoastaan Tawa kykeni rauhoittamaan itsensä tästä. ”Mitä vielä siinä seisotte. Meidän on napattava hänet välittömästi, ennen kuin hän karkaa”, Visokkin telepaattinen ääni kaikui klaanilaisten mielessä. He heräsivät heti pois mielentilastaan ja alkoivat seurata jo edellä menneen Adminia.
Visokin kadotessaan käytäville, he alkoivat yhtäkkiä kuulla matalan huminan takana, ikkunoiden suunnasta. Juuri silloin klaanilaisten takaa kiisi punainen plasmasäde heidän läpi ja osui oven yläpuolella olevaan kattoon sortaen sen ja peittäen ainoan uloskäynnin kivivyöryn alle.
Klaanilaiset käänsivät katseensa plasmasäteen lähteeseen ja näkivät kahta hieman sylinterimäistä metalliolentoa lasin takana: Avhrak Feterrat. Metalliolennot liitivät sisään ja Klaanilaiset viimein näkivät hyökkääjiensä ulkomuodon valon alla. Feterrat käyristyivät ja näyttivät tekevän jonkinlaisen taisteluasennon. Klaanilaiset vastasivat tähän tekemällä parhaimman tietämänsä taisteluasennon, mutta Feterrat eivät näyttäneet liikkuvan yhtään. Ne näyttivät odottavan jotain. ”Nuoko ovat hyökänneet linnoitukseemme koko ajan?”, Paaco kysyi hiljaisesti. ”Siltä näyttää. Mutta mitä ikinä ne ovatkaan, kaiken sen teurastuksen jälkeen ne eivät lähde elävältä”, Tawa lausui hyvin vakavasti ja yllättävän sodanhaluisella äänensävyllä. Guardian tiesi ettei mikään estäisi häntä, ja virnisti hieman tyytyväisen näköisenä. ”Mikä on suunnitelmasi?”, hän kysyi rauhallisena ja hieman innokaana. Tawa vastasi viipymättä Guardianin kysymykseen; ”Kepe ja Paaco, te hyökkäätte vasemapaa robottia päin. Minä olen vastuussa oikean puoleista. Guardian pitää molempien selustaa.” ”Älkää unohtako minua”, yhtäkkiä ääni kuului heidän takaa. Killjoy ilmestyi kirjaimellisesti paikalle Stealth-puvussaan. Kukaan ei kysynnyt milloin hän saapui paikalle ja mitä hän teki kokoajan, sillä he tiesivät ettei aikaa ole nyt hukattavissa. ”Minä hyökään Tawan kanssa,” Killjoy ilmoitti, johon Tawa vastasi myönteisesti.
Avhrak Feterroiden sisällä olevissa kommunikaattoreissa alkoi kaikua niiden odottamansa käsky: ”Haluan nähdä miten heidän taitonsa lähitaisteluissa. Jättäkää yksi admineista eloon. Tappakaa loput”
”Vastaus: Tottelemme.”
”Nyt!”, Tawan käsky kuului.
Klaanilaiset jakaantuivat heti sovittuun kahteen ryhmään ja pitivät huomattavan etäisyyden toisistaan. Guartsu otti plasmakivärinsä esiin ja alkoi tulittamaan Feterroja päin. Feterrat reagoivat vain hyvin lievästi tulitukseen ja alkoivat ampumaan omilla plasma-aseillaaan edessä juoksevia klaanilaisia päin ja jakaantuivat myös samalla lailla. Klaanilaiset väistelivät jokaista lähestyvää ammusta ja aloittivat hyökkäyksen. Kepe loi itselleen veitsen kaltaisia jäänteriä joita hän heitteli vasemmanpuolista Feterraa, mutta ei pystynyt naarmuttamaan sitä. Paaco hyppäsi ilmaan ja valmistautui hyökkäämään edessä olevaa Metallihirviötä kahdella hakullaan. Mutta kohde väistyi hänen näköpiiriltään ennen kuin hän ehtikään iskeä ja Feterra sysäsi yhden käsistään Paacoa päin. Paaco väisti Metalliolennon kouran ja iski hakullaa sen kylkeen. Raudan kalskeesta huolimatta Feterra oli naarmutta, jonka jälkeen Feterra käänsi itsensä Paacoa päin ja ampui plasma-asellaan jälleen kerran. Viherkultainen Toa hätkähti tästä ja ehti väistämään säteen, mutta ei ehtinyt väistämään Olennon toista käden iskua ja läimäytettiin maahan. Guardian alkoi tulittamaan mekaanista oliota harhauttaakseen sitä pois Paacosta. Sillä välin Tawa yritti iskeä keihällä omaa kohdettaan, väistäen sen jokaista plasma-ammusta hyvin akrobaattisesti eikä antanut oman hyökkäyskuvionsa järkkyä. Feterra puolusti jokaista iskua kestävillä käsivarsillaan, mutta Tawa ei lannistunut. Killjoy yritti sitten myös iskeä ionikatanallaan Metalliolennon sivusta, mutta osui sen sijasta Olennon puolustavaan kyynärvarteen. Toinen Feterran käsistä hyökkäsi Killjoytä päin, mutta Tawa ehti potkaista sen pois keihään avustaman harppauksen avulla ja jatkoi taas hyökkäyskuviotaan Killjoyn kanssa löytääkseen heikon kohdan. Killjoy ei voinut käyttämään näkymättömyytään, koska Olento näytti silti tietävä missä hän on. Kepe käytti useita jäähyökkäyksiä määrättyä Metallilentoa päin. Valkovihreä Toa loi esiin jäistä tehdyt tikarit joita hän yritti iskeä sen kaulaan, mutta joutui aina perääntymään Olennon ampuessaan plasma-aseillaan. Sitten Kepe loi useita partaveitsen teräviä jääpuikkoja kohteensa ylle, mutta jokainen joutui sen väistämäksi tai murskaamaksi. Hän olisi käyttänyt yksinkertaisimman tavan ja jäädyttänyt kohteensa, mutta ei pystynyt lähestymään sitä plasma-säteiden ja käsien iskujen vuoksi. Kepe väistellessä Metalliolennon plasma-säteitä häntä alkoi kaduttaa, että unohti ottaa oman keihäänsä mukaan taisteluun. Paaco viimein nousi ylös ja lähti heti avustamaan Kepeä. Metallin kalskeet kaikuivat kammion sisällä. Klaanilaiset alkoivat vähitellen väsymään rasituksesta, mutta tekivät parhaansa ollakseen antamatta periksi. Feterrat analysoivat Klaanilaisten strategiaa. Ne alkoivat huomata, kuinka tietyt jäsenet hyökkäävät vain tiettyä yksikköä päin. Viimein Tawalle ja Killjoylle määrätty Feterra muutti yhden neljästä raajoistaan energia-aseeksi ja tähtäsi Paacon kehoa päin. Guardian huomasi heti tämän ja ampui plasmakiväärillään Olennon energia-aseeksi muuttunutta raajaa. Se osui, mutta ei ehtinyt estämään Feterran aseen laukaisua, mikä iskeytyikin Paacon oikeaan käteen sen sijaan. Paaco ähkäisi kivusta, eikä kyennyt tästä ehtimään väistää edessä olevan Feterran käden liikettä, joka tarttui kiinni Viherkultaisen Toan kurkkuun. Paaco tuskin kykeni hengittämään kovan otteen takia. Kepe kavahti. Hän alkoi kiireesti hyökätä käteen muodostuneella jääkirveellä. Mutta valkovihreän Toa ei ehtinyt huomata Metallihirviön kolmea muuta raajaa, joista yksi niistä paiskasi Kepen seinään päin ilman minkäänlaista vaivaa ja käänsi nopeasti itsensä Guardiania kohti pitäen Paacoa edessä kilpenä ja otti lopuilla metallisilla kourillaan Toan raajoista kiinni kuin sätkynukke. Kylmä hiki alkoi valua siniharmaan Skakdin otsassa. Jos hän ampuisi nyt, Paaco olisi mennyttä, mutta ilman toimeenpiteitä hän olisi silti mennyttä. Tawa ja Killjoy eivät enään voineet keskittyä omaan kohteeseen ja olla huomaamatta. Heidän vastassa oleva Feterra käytti tilaisuutta hyväksi ja tarttui kahdella kädellä Killjoyn asetta pitävään käteen ja kasvoihin ja toisella kahdella Tawan keihääseen ja kurkkuun. Killjoy yritti hätäisesti taistella otetta vastaan, mutta se oli aivan liian voimakas ja pudotti oman aseensa metallikouran kuristaessaan rannettaan. Tawan ajatukset liikkuivat luotijunan vauhdilla. Hän ei voinut ajattelemaan kunnolla kun kolme Klaanin jäsenistä ovat kuoleman ja elämän ohuella rajalla. He olivat pahasti aliarvioineet vihollisensa voiman. Guardian ei voinut muuta kuin heittää aseensa lattialle. ”Me antaudumme. Päästäkää heidät pois”, Guardian sanoi hyvin katkerasti. Tämä oli ainoa loogisin keino, mikä olisi voinut ehkäistä Klaanilaisten raa’an kuoleman.
Feterrat tuijottivat hyvin kylmästi sinistä Skakdita. ”Kysymys: Miksi päästäisimme?”, yksi niistä vastasi.
Pimeys alkoi hiipiä Guardianin mielessä. Hän alkoi katua sitä päivää, jolloin koskaan suostui Adminiksi.
Samaan aikaan Klaanin kaaoksen keskellä, monet lautasen muotoiset leijuvat robotit vaeltelivat Klaanin Linnakeen pimeissä kujissa ja heikoilla valokivillä valaistetuissa rakennuksissa. Toisin kuin metallijoukkue, ne eivät olleet mukana tuhoamassa kaiken tieltään, vaan tutkivat jokaista nurkkaa ja seurasivat jokaista klaanilaista varjoissa. Jokainen niiden näkemä liike oli lähetetty kenenkään tietämättä tuntemattomalle päämajalleen.
Aivan kuten olevat Klaanin Linnake sillä hetkellä, päämaja oli hyvin pimeä ja peitti useat yksityiskohdat varjoihinsa. Yksi päämajan huoneissa istui suuri, vaalean sininen näyttö joka koostui useista pienemmistä näytöistä ja valaisi sen ruosteen värisiä, metallisia seiniä. Näytöstä näkyi jokainen mitä lautasmaiset robotit näkivät; Jokaisen käytävän, jokaisen rakennuksen, jokaisen tien ja jokaisen klaanilaisen. Näytön edessä istui harmaa Skakdi. Hän pukeutui siistiin mustaan takkiin, jossa oli pieni hopeinen pinssi johon kirjoitettiin kirjaimien ”Z”, ”M” ja ”A” yhditelmä. Skakdi katseli näyttöä tarkasti ja hymyili hyvin ivallisesti itsekseen. Hänen viereensä saapui yksi metallipataljoonan olennoita: Avhrak Feterra, joka erosi muista himmeän kultaisesta väristään.
”Tiedotus: Mestari Z.M.A, kolmasosa Klaanin Linnoituksesta neutralisoitu. Vastarinta täysin olematon”, Kultainen Feterra kertoi Skakdille ruosteisella äänellään. ”Hienoa. Onko raporttia meidän Toastamme ja Sheelikasta?”, Skakdi alkoi kysymään vieressä olevalta metalliolennolta.
”Vastaus: Toan sijainti vielä tuntematon. Kontakti Sheelikaan katkennut”, vastasi Kultainen Feterra.
”Täysin odotettavissa häneltä. Yrittäkää löytää Toa ja nappakaa hänet elävältä, keinolla millä hyvänsä”, Skakdi alkoi sanomaan vakavemmalla äänellä. Hän keskittyi takaisin suureen näyttöön ja tutki jokaista robottiensa lähettämät kuvat. Yhtäkkiä pieni osa kuvista alkoi liikkumaan tavallista nopeammin. Tusina näistä vakoilevista roboteista alkoi hyökkäämään raivoisasti vastaan tulijoita päin ampuen punaisia neutralisointisäteitä. ”Mitä tapahtuu?”, Skakdi alkoi kysymään Kultaiselta Feterralta. ”Vastaus: Avhrak Va:t ovat menettäneet hallinnan ja suorittavat neutralisointioperaatiota”, Kultainen Feterra vastasi Skakdille ilman viivästystä. ”Tiedän sen”, Skakdi lausui sille takaisin hieman kärsimättömästi, ”Mutta miksi?” Skakdi alkoi painella edessä olevaa näppäimistöryhmää ja kohdisti näytöt ainostaan kontrolloimattomien Avhrak Va:en näkymään. Silloin niiden näkötutkiin ilmestyi siteisiin ja metalliosiin pukeutunut valkoinen Toa. Lautasmaiset robotit alkoivat hyökätä tätä päin, mutta heidät tuhottiin yksi toisensa jälkeen, täyttäen koko suuren näytön lumisateella. ”Tiedotus: Kohde tunnistettu: Toa Glatorianking, klaanilainen. Vihollinen. Vakavasti haavoittunut.”, Kultainen Feterra tiedotti Mestarilleen. ”Kerro, miksi luulet Va:ien menettävän hallinnan”, harmaa Skakdi kyseli piittaamattomana Feterran edellisestä vastauksesta. ”Hypoteesi: Mestari Sheelika oli henkilökohtaisesti vastuussa kontrolloimattomista Avhrak Va:ista. Hän on hyvin mahdollisesti muokannut näiden ohjelmointia”, vastasi Kultainen Feterra. ”Niinkö on?”, harman Skakdin sanoi muuttaen heti äänensävynsä, ”Voi Sheelika rakas. Näin kauan etkä vieläkään luota minuun. Fiksu tyttö”, Skakdi alkoi sen jälkeen hykertämään hillitysti, ”Missä Avde on?” ”Vastaus: Liittolainen Avde etenee Bio Klaanin Linnoituksen Admin-siipeä päin”, Kultainen Feterra vastasi. Skakdi hymähti uudelleen, ”Käske Feterra-joukko 4:n seuraamaan häntä. Emmehän saa antaa hänen katoa pois silmistämme”, Skakdi lausui puoli-ivallisesti. ”Vastaus: Tottelen”, Kultainen Feterra vastasi. Harmaa Skakdi näppäili uuden koodisarjan näpäimistöön. Yksi Avhrak Va:sta alkoi leijumaan Admin-siipeä kohti, piilottaen itsensä varjoissa.
[spoiler=OOC]Noin, GK:n yksi edellisistä viesteistä korjattu. Muistakaa ettei Avhrak Feterroja voi hutkia pois kuin kärpäsiä.[/spoiler]