Klaanon

Avainsana: Avhrak

  • Hildemar 10: Päätös

    Bio-Klaani

    Tawa asteli käytävällä nukkuva Nöpö sylissään. Alkuilta oli tavallista hiljaisempi, eikä kahviossakaan ollut juuri väkeä norkoilemassa, kuten tavallisesti. Tawa huokaisi ja istahti erään pöydän ääreen.
    Hän tilasi laimean minttuteen ja pohti, oliko hänelle mahdollisesti tulossa nuha.

    Hetken juomaansa siemailtuaan hän huomasi Matoron, joka saapui kahvion ovesta sisään. Tämä äkkäsi Tawan, joka istui yksinään, ja käveli tämän pöydän luokse.
    ”Saanko istua seuraksi?”
    ”Martti, sinua juuri kaipasinkin”, Tawa sanoi. Matoro istuutui. Hänen perässään seurasi Bloszar ja leijuva turkoosi akvaario.
    ”Mmmikä tuo on?” Tawa kysyi hämmentyneenä osoittaen sanansa Bloszarille.
    ”Olen Tronie!” hihkaisi akvaarion asukki. Tawa hätkähti kuullessaan kalan puhuvan ja miltei hyppäsi kattolamppuun.
    ”Oletko varmasti kunnossa, Tawa?” Matoro kysyi huolestuneena.
    ”Kyllä, kyllä”, Tawa sanoi ja yritti näyttää vakuuttavalta. ”Minulla olikin teille asiaa.”
    ”Kävimme juuri hankkimassa menopelin reissullemme”, Matoro selosti. Bloszar nyökkäsi täydentävästi. Tronie teki voltteja akvaariossaan.
    ”Ahaa”, Tawa sanoi hitaasti. ”Millä te olette lähdössä?”
    ”BKS Hildemarrilla, Hain laivalla.”
    ”Mitä asiaa sinulla meille oli, Tawa?” Bloszar kysyi. Tawa näytti vaivaantuneelta.
    ”Sadje vaatii, että te otatte mukaanne Nimdan sirun. Betan”, Tawa sanoi ahdistuneelta kuulostavasti. Sekä Matoro että Bloszar yllättyivät.

    ”Ja minä ajattelin”, Tawa jatkoi, ”kysyä teidän asianosaisten mielipidettä.”
    Kumpikin oli hetken hiljaa Tawan katsoessa heitä tutkailevasti. Troniekin keskittyi tuijottamaan kaksikkoa.
    ”No, minun mielestäni”, Matoro sanoi lopulta, ”sirun ottaminen on riski.”
    Tawa kohotti kulmaansa.
    ”Todellako?”
    ”No… joo”, Martti sanoi punastuen hieman. ”Munkkien taholta asian ymmärtää, mutta jos molemmat sirut katoavat matkan aikana, tilanne on paha. Mutta en usko, että kukaan oikein pystyisi pöllimään sitä sirua meiltä. Joten mikäs siinä.” Sitten Matoro tilasi itselleen luumupiirakan.
    ”Minä en pidä ideasta”, Bloszar myönsi. ”Jätetään mieluummin tänne.”
    ”Tokihan, jos sitä voidaan välttää, olisi parempi jättää se tänne”, Matoro sanoi. Tawa näytti mietteliäältä.
    ”Pitäisikö minun luottaa nyt siihen, että osaatte pitää sen hallussanne.”
    ”No hei, ne ovat Matoraneja”, Matoro sanoi kohauttaen olkiaan. ”Mitä mahdollisesti voisi tapahtua?”
    ”Se, että ne eivät ole Matoraneja”, Tawa kuiskasi pahaenteisesti. Matoro katsoi häneen kysyvästi.
    ”Mitä, jos tässä on koira haudattuna?” Tawa jatkoi. ”Jos joku yrittää kaapata sirun matkan aikana.”
    ”Sitten me suojelemme sitä”, Matoro tokaisi.
    ”Niin kyllä teemme”, Bloszar vahvisti, ”jos se siru on mukana.”
    ”Jätätte minut kahden vaiheille”, Tawa voihkaisi.
    ”No kysy Hailta ja muilta”, Matoro sanoi hilpeästi. Hän oli juuri nyt hyvällä tuulella saatuaan eteensä ruoka-annoksensa. Hänellä oli nälkä.
    ”En minä jaksa!” Tawa huudahti. ”Haluan tehdä päätöksen nyt.”
    ”Siis tee”, Bloszar tokaisi. Tawa raapi vasemmalla kädellään niskaansa ja kurtisti kulmiaan tuskastuneena.

    Tawa painautui syvälle tuoliinsa. Hän mieti asiaa monelta kannalta, muttei sanonut mitään. Lopulta hän tyytyi tokaisemaan:
    ”Viekää se.”
    Matoro oli yllättynyt.
    ”Me siis… otamme sen?”
    ”Niin te teette. Varmistamme, että saamme Epsilonin. Jos koko juttu on huijausta, minä olen tehnyt virheen.”
    Matoro katsoi hetken Tawaa silmiin. Sitten hän nyökkäsi. Bloszar katseli hieman haikeana Nöpöä, joka tuhisi yhä Tawan sylissä.
    ”Lähdemme huomenna”, Matoro ilmoitti. Tawa nyökkäsi hänelle.
    ”Toimitan sen sirun teille siis huomenna.”
    Sitten Bloszar ja Matoro lähtivät valmistautumaan seuraavaa päivää varten. Tawa jäi yksin kahvioon. Ketään muuta ei siellä enää ollut.

    Tawa silitti Nöpön päätä pikku rahin nukkuessa kevyesti. Hänen ajatuksensa kääntyivät häntä eniten huolestuttavaan asiaan.
    Visokki, missä olet? Me tarvitsemme sinua.

    [spoil]Tawa kirjoitti puolet. Eikun… teki päätöksen Nimdan sirun ottamisesta mukaan.[/spoil]

    Sijainti tuntematon, valkoinen huone

    ”Kredipselleeni”, Manu sanoi itsekseen kammiossa, joka oli miltei jo sokaissut hänet. ”Vihaan sitä.” Hän pohti, mitä Keetongulle ja Guardianille oli mahtanut tapahtua, kun ovi aukeni puhtaan valkoisen seinän keskellä ja sisään käveli mustaan pukeutunut skakditiedemies.
    ”Ah, Arsestein, viimein. Pieni piriste tämän huoneen synkkyyteen”, Manu sanoi ivallisesti painottaen sanoja ”piriste” ja ”synkkyys” nähdessään Arsteinin, joka asteli suoraan hänen luokseen. Zorak ei vastannut Manulle muulla kuin hyvin ylimielisellä hymyllä. Hän puki päälleen valkoisen takin ja käveli Manun vieressä olevalle metallipöydälle, jonka päällä oli kirurgivälineitä. Manu alkoi aavistaa pahaa.

    ”Oletko varma, että sinulla on oikeanlainen koulutus tuohon hommaan, Perämies?” hän sanoi ilkeästi. Hänellä oli kokemusta epäpätevistä tohtoreista – olihan hän itsekin sellainen.
    ”Tiedätkö, miksi olet täällä, pikku Makuta?” Zorak sanoi hyvin hiljaisesti päätä kääntämättä Manuun päin.
    ”Olisiko tällä kenties jotain tekemistä sen kanssa, että kaappasit minut?”
    ”Puhdistaaksesi itsesi synneistä”, Zorak vastasi kuin Manu ei olisi juuri sanonut mitään. Zorak kääntyi Manuun päin kirurgiveitsi kädessä.
    ”Vai synneistäni. Sinä olet tämän keskustelun likaisempi osapuoli, jos saan huomauttaa. Sinä olet murhannut varmasti jo satoja pikku matoraneja elämäsi aikana, kun taas minä vain kymmeniä. Ja laita tuo veitsi pois. En pidä siitä lainkaan.”
    Makutan kasvojen ilme alkoi olla huolestunut. Zorak alkoi hykertää hieman häiriintyneesti nähdessään Makutan ilmeen.

    ”Olet murhannut paljon enemmän, kuin kymmentä matoralaista.”
    Manu oli hetken hiljaa.
    ”Voi olla, että olen. Mutta minä en orjuuttanut Nynrah-haamuja ja yrittänyt saada heitä rakentamaan tuomionpäivän koneita, joilla voisi yrittää vallata koko univerAAARGH!”
    Zorak työnsi veitsen Makutan rintakehään ennen kuin tämä ehti lopettaakaan. Makuta katsoi tuskaisin ilmein skakdia, joka virnisti hänelle. Sitten hän sylki verta Zorakin päälle. Valkoinen takki likaantui verestä tummaksi.
    ”Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi siitä, että silvot minua? Minua, makutaa, joka pystyy kasvattamaan takaisin raajansa ja ulokkeensa.”
    Zorak pyyhki veren päältään. Takki jäi kuitenkin likaiseksi.
    ”Tyypillistä sinun kaltaiseltasi likaiselta olennolta”, Zorak sanoi ja työnsi veistä vain syvemmälle. ”Vai oletko edes olento?”
    Manu irvisti. Sitten hän sanoi niin sarkastisesti kuin kykeni: ”En. Olen hallusinaatiosi sen jälkeen, kun päätit nauttia liikaa kredipselleeniä, jota niin rakastat. Pian muutun satapäiseksi lonkerohirviöksi. Ja pyyhin sinulla takamukseni, rakas Zorak.”
    Zorak vain nauroi pilkkaavasti Makutalle. Hän nauroi tämän typeryydelle ja sille, miten tämä ei voinut pitää suutaan kiinni edes tällaisessa tilanteessa.
    ”Luulet yhä olevasi maailman huipulla, pikku Makuta”, Zorak sanoi inhottavasti osoittaen sormellaan Makutaa ja hymyillen pirullisesti. Manu yskäisi. ”Ja… sinä luulet… että olen päässäsi, niinkö?”
    ”En”, Zorak vastasi kuivasti. Sitten hän otti toisen veitsen ja viilsi sillä syvän aukon Makutan vasempaan käsivarteen. Manu voihkaisi, mutta yritti tukahduttaa äänensä. Hän epäonnistui.
    ”Tiedätkö, minkälainen ’olento’ olet, Makuta?”
    Zorakin lopetettua seurasi toinen, vaakasuora viilto Makutan käsivarren läpi. Manu ähkäisi tuskasta kuuluvasti, ja Zorakin virne leveni.
    ”Ja minä luulin olevani sairas”, sai Manu vaivoin sanottua. ”Mitä ajattelit… tehdä, kun olen… vuotanut ulos?”
    Zorak hykersi uudelleen.
    ”Ajattelitko vain seisoa katsomassa… kun… antidermikseni tunkeutuu sieraimiisi ja… suuhusi… korviisi… tukehduttaa ssssinut.”
    Zorak nauroi häiriintyneesti Makutalle. ”Sitähän sinä pelkästään olet. Pelkkää kasa vastenmielistä limaa, joka leikkii kaikkien kustannuksella.”

    ”Luulette olevanne niin paljon korkeammalla kuin kaikki muut”, hän jatkoi pienen tauon jälkeen.
    ”Sekö sinua riivaa? Se, että… me… olemme teitä… kaikin puolin parempia? Me teimme teidän lajistanne… mitä olette”, Manu vastasi. Zorak käänsi katseensa Manuun päin. Hänen silmissään paloi puhdas viha ja kostonhimo.

    Zorak alkoi viiltää ja sivaltaa Makutan kehon läpi ja repi lukemattomia syviä haavoja häneen. Skakdi hengitti raskaasti. Hän alkoi nauraa. Manu yskäisi jälleen. Verta lennähti Zorakin takille uudestaan, mutta tällä kertaa skakdi ei alkanut pyyhkiä sitä pois. Verta valui myös puhtaanvalkealle lattialle. ”Nyt sinäkin näytät todellisen luontosi”, Zorak kuiskasi intohimoisen raivontäytteisellä äänellä.
    ”Te olette kaikki eläimiä. Eläimiä, jotka me loimme”, Manu sylkäisi takaisin. Lisää yskimistä.
    ”Tsot tsot, pikku Makuta”, Zorak vastasi ivaten Makutan haavoja. ”Eläinkin puree omistajaansa nurkkaan ajettuna.”
    Zorak repäisi toisen aukon Makutan rintakehän läpi.
    ”Kostonhimo, Arsestein?” Manu kysyi kuiskaten, eikä pystynyt puhumaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan. ”Viha? Mitä sinä hyödyt tästä?”
    ”Monellakin tapaa, pikku Makuta” Zorak vastasi. ”Juuri nytkin minä hyödyn monella tavalla. Myös sinä hyödyt tästä.”
    ”Kuvitteletko, että tappamalla minut… saat Spiriahin teot tekemättömiksi?” Manu sanoi pilkallisesti. ”Ja minä en käsitä… Zorak… miten minä hyödyn siitä, että… sinä silvot minua.”
    Zorak hymyili inhottavasti Makutalle: ”Jotta tiedät paikkasi tässä maailmassa.”
    ”Minä tiedän paikkani”, sanoi makuta ja väänsi kasvoilleen virnistyksen ja irvistyksen välimuodon. ”Se on sinun yläpuolellasi.”
    ”Sitten, hyvä Makuta, kerro minulle”, Zorak puhui pilkkaavasti. ”Miksi sitten olet täällä?”
    ”Ehkä minun… pitäisi kysyä sinulta”, Manu sanoi pyöräyttäen silmiään. ”Miksi… en ole… ilma-aluksessa, jossa olin ennen heräämistäni?”

    Zorak hymähti.
    ”Teidän ’eläimenne’ saattavat olla paljon korkeammalla kuin te luulette.”
    Zorak otti pöydästään kahdelta koukulta näyttävän välineen.
    ”Minä tavallaan toivon, että elän tarpeeksi kauan voidakseni iskeä tuon työkalusi sinuun.”
    ”On aina hyvä pitää toivoa yllä, vaikka kuinka… epätodennäköistä se olisi.” Zorak työnsi metallikoukut Makutan vasemman käden haavaan ja avasi niillä haavan suuremmaksi. Manu parkaisi ja haukkoi sitten henkeään.
    ”Epätodennäköisinkin voi tapahtua, sinä iloinen herrasmies”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen tuskissaan.

    Zorak otti pöydästä jonkinlaisen kemikaalien täyttämän muovipussin ja työnsi siitä ohuen putken läpi. Putken toisen pään hän työnsi Makutan oikeaan käsivarteen. Manu katseli putkea hetken. Sitten hän sulki silmänsä.
    ”Kemia on erittäin mielenkiintoista, rakas Arsestein, mutta sinun pitäisi valita koehenkilösi hieman tarkemmin.”
    ”Tiedän, mutta sitten ajattelin… Kuka sinun kaltaistasi tarvitsee?”
    Manu naurahti hiljaa. ”Minä itse.”
    Huvittunut virne ilmestyi Zorakin kasvoille. ”Minä itse? En tiennytkään, että Makutoilla on yksilöllisyyttä.”
    Zorak otti pöydästä suurimman kirurgiveitsen.
    Hän laittoi terän keskelle Makutan ruumista, missä sydänvalon olisi pitänyt olla ja alkoi leikata.
    ”Typerys”, Makuta sylkäisi yhtäkkiä niin, että Zorak hätkähti. ”Sinä et tiedä, mistä puhut.”
    Zorak lopetti leikkuun ja katsoi Makutaa silmiin.
    ”Sinä olet Makuta. Sinä olet osa väistämätöntä pimeyttä. Miten sinä tiedät, ettei sinun minuutesi ole vain harhakuvaa, joka piilottaa totuuden, jota et uskalla kohdata?”
    Zorak palautti otteensa veitseen. Manu näytti kuin jäätyneen paikalleen. Hän muisti hallusinaatiot. Hän muisti kredipselleenin vaikutuksen. Hän muisti, mitä oli pelännyt.
    Olenko minä osa jostain suuremmasta?
    Missä on yksilöllisyyteni?
    Ehkä hän on oikeassa. Ehkä minä olen. Ehkä minä olen vain muurahaisyhdyskunnan työläinen, joka tekee, miten kuningatar käskee.
    Ehkä minua ei ole. Pimeys. Mitä pimeys on?
    Mutta täytyyhän minun olla, jos minä olen tässäkin. En ole veljeskunnan asioilla. Olen omana itsenäni. Minä itse.
    Arsestein.
    Minua ei niin vain manipuloida. Sitten Manu sanoi skakdille myrkyllisellä äänellä: ”Jos minä olen osa isoa massaa, sinä olet massatuotantoa, skakdiystäväni.” Zorak hyräili.
    ”Näetkö? Me taidamme sittenkin olla tasoissa.”

    Zorak viilsi syvän aukon Manfredin rinnan läpi ja työnsi useita putkia sen sisään.
    ”Ehkä niin”, Manfred kuiskasi. ”Minä olen sairas murhaaja. Mutta sinä olet sairaampi.”
    Skakditiedemies kytki putken toisen pään jonkinlaiseen koneeseen, joka oli yhdistettynä lasitankkiin.
    ”Nyt haluan osan tuosta minuudestasi.”
    ”Idiootti”, tuhahti makuta halveksivasti ja irvisti tuskasta. ”Sinä et ole tiedemies. Olet sadisti. Tiede on hauskaa.”
    ”Anna veresi minulle. Anna minulle Antidermis”, Zorak sanoi piittaamatta yhtään Makutan puheista. Hänen silmiensä kiihko sai Manun voimaan pahoin.
    ”Mitä sinä saasta kuvittelit sillä tekeväsi?” hän kysyi terävästi, muttei niin terävästi, kuin olisi toivonut pystyvänsä.
    ”No, kuten itse sanoit.

    Tiede on…

    hauskaa.”

    Zorak käynnisti koneen ja alkoi varastaa Makutan antidermistä. Kun lasinen tankki alkoi hurista hitaasti, Manu alkoi tuntea jonkinlaista imua haavassaan, johon putki oli kiinnitetty. Vihreän sameaa nestettä alkoi virrata hitaasti tankkiin. Samalla hänen kehoonsa alkoi muista putkista virrata kemikaaleja, jotka näyttivät siltä kuin ne lamaannuttaisivat ja jähmettäisivat Makutan veren. Makuta Nui tuijotti herkeämättä skakditiedemiestä silmiin. Sitten hän sulki omansa hitaasti. Sitten Zorak alkoi kuulla naurua, joka tuntui tulevan kaikkialta huoneesta.
    ”Zzzorak von Maxitrillian Arsssstein. Kahdeksssassssss.”

    ”Sssinä leikit sssssuuremmilla assssioilla kuin ussssskotkaan.”
    Nauru, joka aluksi oli ollut matalaa ja käheää, kiihtyi nyt dissonanssisesti kirkkaaksi ja kimeäksi kirkunaksi, kunnes vaipui hiljaisuuteen. Zorak katseli Makutaa hämmentyneesti. Hän tarkkaili konetta samalla, eikä antanut katseensa erkaantua Makutasta. Kone oli yhä toiminnassa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
    ”Täällä on niin valoisssaaaa… kuin olissssime ydinfuussssion kesssskellä. Mitäpä muuta varjo olisssssikaan kuin valon puutetta.”
    Makutan värit alkoivat tummentua. Kaiken sotkeva veri alkoi muuttua mustaksi, kuin siihen leviäisi jotain värjäävää ainetta.
    ”Mutta toissssaalta… mitäpä muuta valo onkaan kuin varjon puutetta.”
    Zorak piti itsensä valmiina varmuudenvuoksi. Katossa olevan kristallikynttiläkruunun kynttilät sammuivat huomaamattomasti. Makuta avasi jälleen silmänsä. Punainen hehku oli voimakasta ja melkein kokonaan jo mustaksi muuttuneesta ruumiista hyvin erottuvaa. Silmät vainosivat Zorakia.
    ”Voit leikkiä pahaa noitatohtoria, Arsssstein, mutta sssssinun on hyvä muisssstaa, kuka on todellinen varjojen messssstari.”
    Makutan ruumis oli jo täysin mustaa massaa. Haavoihin johtavat putket jäivät siihen kellumaan kuin säilötty silmämuna etikkaan. Manun ruumiista alkoi kasvaa mustia lonkeroita, jotka alkoivat heilua ympäriinsä hallitsemattomasti. Samalla makutan koko ruumis muuttui veltoksi massaksi ja alkoi pursuta yli pöydän laitojen.
    Zorak perääntyi vähitellen taaksepäin ja tarkasteli tilannetta hätkähtäneenä.

    Huoneen valot alkoivat himmetä. Tuntui, kuin huoneen keskellä olevalla pöydällä makaava musta massa olisi absorboinut kaiken valon huoneesta. Zorak katseli järkyttyneenä, kuinka musta massa valui alas leikkauspöydältä ja alkoi liikkua häntä kohti. Lonkerot tavoittelivat hänen kurkkuaan. Zorak käynnisti nopeasti huoneen turvallisuusjärjestelmän. Makuta Nui lipui yhä lähemmäs Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:tta, joka oli perääntynyt huoneen ovelle. Makuta oli peittänyt massallaan koko pöydän ja valunut siitä vielä yli. Yhtäkkiä siinä kohtaa, missä oli ennen luultavasti ollut rintakehä, avautui verenpunaisena törröttävä suuri silmä. Valtava pupilli tuijotti skakdia herkeämättä eikä päästänyt katsettaan tästä sillä välin, kun lonkerot lähestyivät Zorakia.

    Turvajärjestelmän käynnistämisen seurauksena huoneen seinistä ilmestyi tykkejä, jotka tähtäsivät Makutaa päin ja ampuivat. Makuta ei näyttänyt huomaavan siihen kohdistuneita ammuksia. Itse asiassa ammukset katosivat mustan tahmean massan sisään. Makutan silmä kääntyi yhden tykin suuntaan, ja siitä sinkoutui sokaiseva verenpunainen säde, joka räjäytti tykin kappaleiksi. Sama toistui nopeasti muillekin tykeille, ja seiniin jäi muutama savuava reikä. Zorak tunsi kylmän hien valuvan otsaltaan. Juuri sillä hetkellä Zorak ehti muistaa varmuuden vuoksi hihassaan olevan ässän. Skakdi hakkasi viereistä seinää, jolloin seinä avautui pudottaen suurikokoisen kiväärin hänen kätensä ulottuville.

    Arstein nappasi kiväärin ja ampui heti Makutaa. Kivääristä lensi sähköistetty valokivestä muokattu ammus, joka onnistui osumaan varjomassaan. Alkoi kuulua hirvittävää korvia riipivää kirkumisääntä, joka oli tehdä Zorakin kuuroksi. Lonkerot olivat kietoutuneet valokiviammuksen ympärille ja peittäneet sen, mutta se hehkui mustan varjomassan läpi. Ääni vaipui hitaasti hiljaisuuteen, ja musta massa alkoi kerääntyä ammuksen ympärille kuin se olisi imenyt kaiken massan huoneesta itseensä. Massasta muodostui epämääräisen hahmon tukiranka, jonka sisään kaikki vetäytyi. Siinä vaiheessa, kun Zorak pystyi erottamaan Kraahkanin pään kohdalta Makutaa, tämä alkoi nauraa mielipuolisesti. Kun makutan muoto oli täysin palautunut ennalleen, nauru yhä vain jatkui. Kun Zorak uskaltautui menemään lähelle, Makuta Nui jatkoi nauramistaan. Skakdi tarkasteli Makutaa nyt läheltä – kuitenkin turvallisen välimatkan päästä. Lopulta tämä lopetti nauramisen ääni särkyen ja lyyhistyi kasaan valokiven viereen.

    Zorak silmäili hetken Makutan kehoa ja sitä, mitä oli jäljellä huoneesta.
    Huone itsestään oli hämmästyttävän ehjä, mutta useimmat tavarat huoneen sisällä olivat tuhoutuneet Makutan toimesta. Arstein tarkisti Antidermistä pumppaavan koneen. Lasitankissa ei ollut enää antidermistä, ja mitä ainetta ikinä olikaan sen sisällä, hän oli varma, ettei se antaisi paljonkaan hyödyllisiä testituloksia. Zorak arveli, ettei Makuta tainnut sittenkään olla pelkkää vastenmielistä limaa. Hän katseli hetken Makutan kaatunutta ruumista. Hän oli nähnyt Makutan silmiin. Hän oli nähnyt tämän silmissä tyhjyyden, joka on vastassa kaikkeen, mikä on olemassa.
    Zorak päästi heikon hykerryksen.

    Skakdi poistui huoneesta ja käski oven ulkopuolella odottavia Avhrak Feterrojaan upottamaan Makutan uudelleen protodermiksen sisään. Sitten hän asteli käytävää pitkin ulos huoneesta hiljaa hyristen.

    [spoil]user posted image[/spoil]

  • Nynrah osa 43: Valon edustaja

    Zakaz

    Moottoripyörät kiisivät Domekia ja Pegghua kohti, mutta he ehtivät hypätä pois tieltä ennen kuin heidät ajettiin yli. Irnakin Pirut kiersivät koko ajan matkalaisten ympärillä, estäen heitä pakenemasta.
    Lisää pyöriä hyökkäsi heitä kimpuun.

    Domek otti nopeasti aseensa esiin ja iski terättömällä päällä lähestyvän pyöräilijän pois ajokiltaan. Pyörien aiheuttama paksu pölypilvi ohensi Toan näkökenttää huomattavasti, mutta hän ehti väistää viime hetkessä toisen tulevan moottoriajoneuvon.
    Pyörien äänen lisäksi niitä ajavat skakdit pitivät melkein yhtä kovaa melua kun yrittivät iskeä rautaketjuillaan matkalaisia. Pegghu otti kiekonheittimensä esiin, mutta pölypilven takia hän ei nähnyt saapuvaa skakdia, joka löi metalliketlingeillä hänen aseensa käsistään ja toinen potkaisi hänet maahan. Osa pyöräilijöistä nousivat ajokeistaan kaatuneen matoralaisen luo kuin haaskalinnut.

    Domek huomasi tapahtuman ja juoksi äkkiä auttamaan häntä, mutta Skakdien moottoripyörät estivät häntä etenemästä.
    Yksi Irnakkin piruista sai rautaketjuillaan otteen Valon Toan oikeasta käsivarresta ja ajeli ympäriinsä pyörällään saadakseen Toan kaatumaan. Mutta Domek sen sijaan kiskoi rautaketjua voimaakkasti itseä päin, vetäen hätkähtyneen skakdin pois pyörästään ja iski kämmenellään häntä rintakehään.
    Pyöräilijät tiivistivät piiritystään vastauksesi odottamattomasta toiminnasta. He eivät silti pystyneet odottamaan Toaa hyppäämään monta metriä ilmaan heidän yli, käyttäen yhtä heistä astinkivenä ja kaatoi skakdin pyörän mukana.
    Valon Toa potki yhden Irnakin Piruista tieltään ja kaatoi toiset kaksi ennen kuin nämä ehtivät huomata. Domek auttoi Pegghun takaisin jaloilleen.

    Moottoripyörät alkoivat tiivistää piiritystään. Pegghu latasi kiekonheittimensä ja tähtäsi Skakdeja päin.
    ”Älä tapa ketään”, Domek käski hyvin vakavasti ennen kuin Matoralainen ehtikään ampua. ”Älä edes ajattele sitä vaihtoehtona.”
    Pegghu vilkaisi Domekiin päin ja päätti totella. ”Hyvä on, mitä me sitten teemme?”
    Valon Toa piteli katsekontaktinsa Skakdin piiriin. Piiritys oli yllättävän paljon organisoidumpi kuin Toa olisi odottanut. Heidän oli mahdotonta juosta läpi ilman parhaissa olosuhteissa mahdollisia vammoja kehonsa joka puolella.

    Painosanalla ”juosta”.

    Valon Toa nappasi Pegghun kainaloon ja hyppäsi uudelleen skakdien yli. Irnakkin pirut kirosivat siitä, etteivät odotaneet tätä.
    Pegghu hätkähti myös hieman tyytyväisesti, koska pääsivät pois skakdien kuolemanympyrältä.
    Matkalaiset juoksivat minkä pystyivät karkaamaan Irnakkin Piruilta. Pakoyritys jäi kyllä haaveeksi edessä olevan jyrkänteen takia. Ei myöskään auttanut, että vastustajia oli enemmän ja jokaisilla ajoneuvoja.

    Matkalaiset käänsivät takaisin Irnakkin Piruja päin. He vilkaisivat toisiinsa päin ja nyökkäsivät yhteisymmärrykseksi toisilleen.
    Domek otti Veden elementin puolustavan taisteluasennon. Pegghu latasi kiekon heittimeensä tavallisen tainnutuskiekon ja otti vartijan miekansa esiin.

    ”Klaanin puolesta, Domek?”
    ”Ehkä henkiemme puolesta myös.”

    ”Mitä te vielä odotatte?!” Rotakk huusi moottoripyöräjengilleen. ”Hyökätkää!”
    Moottoripyörät käynnistyivät ja alkoivat taas ajata raivokkaasti matkalaisija päin. Häikäisevä valonvälähdys syttyi yhtäkkiä heidän silmiin. Silmiäsokaisevassa valossa vain osa moottoripyöristä ehtivät jarruttamaan. Toinen osa törmäsi kovaan, kiinteästä valosta tehtyyn seinään, joka esti myös heitä putoamasta jyrkänteeltä.
    Näön palatessa Irnakkin pirut yrittivät kiireisesti etsiä vastustajiaan. Ei merkkiäkään heistä.

    ”Lekuri” tajusi joukon ainoana henkilönä katsoa ylös päin. Matoralaisen varjo oli ilmassa hänen kasvojensa edessä.
    Ennen kuin hän ehti reagoida, Matoralainen suoritti lentopotkun ja osui jalanpohjallaan Irnakin Pirua kasvoihin, lennättäen hänet pois pyörältään.

    ”Pojat! KIMPPUUN!!” Rotakk huusi täydellä voimalla. Skakdit ottivat rautaketjunsa ja metallikeppinsä esiin. Ne jotka törmäsivät valoseinään nousivat takaisin pyöriinsä.

    Domek ja Pegghu hajaantuivat, mutta pysyivät tarpeeksi lähellä. Yksi heistä olisi hoidellut Irnakkin Pirut vasemmalta suunnalta, toinen oikealta. Jyrkänteen reunoilla oli paljon vähemmän hiekkaa, mikä paransi matkalaisten mahdollisuuksia.
    Pegghu otti pitävän asennon ja ampui aseellaan jokaisen hyökkäävän moottoripyörän. Yksi skakdeista ajoi pyörällään Matoralaista päin ja iski häntä metallitangolla, mutta Pegghu ehti puolustautua hyökkäykseltä laittamalla kiireisesti kiekonheittimensä itsensä eteen.
    Skakdi käänsi pyöränsä heti takaisin huomatessaan hyökkäyksensä epäonnistuvan ja yritti iskeä uudelleen.
    Pegghu ehti väistyä hyökkäykseltä tekemällä kuperkeikan kello 3:n suuntaan ja samalla iski miekkansa skakdin etupyörään, kaataen koko moottoriajoneuvon ajajansa mukana.

    Toisaalla, moottoripyöräjengin ”Hessu” loikkasi pois pyörästään suoraan Valon Toa päälle. Hessu yritti lyödä kaatamaansa Toaa kovalla oikealla koukullaan, mutta Toa ehti torjua tämän. Sen sijaan, Domek iski vapaalla kämmenellään skakdia vatsaan ja lennätti hänet pois päältään.

    Sävähdyttävästä näystä huolimatta Irnakkin Pirut eivät luovuttaneet.
    Domek juoksi hakemaan maahan pudonnutta hilpariaan takaisin. Moottoripyörä hyppäsi Toaa kohti takaapäin.

    Domek nappasi hilparinsa. Hän kääntyi nopeasti ja leikkasi aseellaan pyörän halki.
    Tuhansittain metallinosia lensi hänen joka puolelle, pyörä katkesi kahteen osaan.

    ”Näettekö…”
    ”… Samaa…”
    ”… Kuin me?” Kharlinn-siskot sanoivat yksimielisesti lopettaen toistensa lauseenpätkät. Sam vastasi heidän kysymykseen typertyneellä ilmeellä.

    Pyöräilijä osui maahan eikä enää uskaltanut nousta takaisin.

    Joko Irnakkin Pirut olivat erittäin rohkeita tai erittäin typeriä, kaksi pyöräilijöistä hyökkäsivät yhteisvoimin kimppuun.
    Yksi heistä nosti moottoripyöränsä eturenkaan ilmaan ja suunnitteli lyödä sillä vasaramaisesti Toaa. Domek kaatoi pyörän potkaisemalla tämän ilmassa olevaa eturengasta ja Pegghu ampui kiekonheittimellä toisen skakdin pois ajokistaan.

    Irnakkien Pirujen ihmisvoima alkoi niukenea. Rotakkin alunperin hieman säälittävä kärsivällisyys vihan kontrolli joutui todelliseen koetukseen.
    Matoralainen nosti kaatuneen Irnakkin Pirun moottoripyörän pystyyn ja päätti ratsastaa sitä itse.

    Se oli viimeinen pisara Pirujen johtajalle.

    Rotakk karjaisi kovalla äänellä, mikä yllättävästi herätti jokaisen skakdin huomion, moottoripyörien ja Pirujen aiheuttamasta kovasta metelistä huolimatta.
    Muutamien käskyjen jälkeen Irnakkin Pirut perääntyivät kaikki Rotakkin taakse siistiin riviin.

    Domek ja Pegghu seisoivat taas jyrkänteen ja Irnakkin Pirujen välissä.
    ”Te siellä!” Rotakk osoitti sormellaan matkalaisia. ”Haastan teidät kaksintaisteluun!”
    Matkalaiset hieman hämmentyivät pyynnöstä.
    ”Hoidetaan tämä mies miestä vastaan. Mano-a-mano. Jos yksi teistä pystyy päihittämään minut, saatte lähteä. Jos minä päihitä yhden teistä, te kuuntelette meitä”, Rotakk jatkoi yhtä kovalla äänellä, mikä melkein sai pyynnön kuulostamaan enemmänkin käskyltä.

    ”Minä hoidan tämän”, Pegghu sanoi päättäväisesti Valon Toalle ja nousi pois moottoripyörästä.
    ”Mitä? Ei, minä hoidan tämän. Ei huolta”, Domek ehti pysäyttää hänet ennen kuin matoralainen astui areenaan. ”Minähän tämän sotkun aiheutin…”
    ”Mutta…”
    ”Se on mitä Toan kuuluu tehdä”, Domek käveli kunnes oli metrien etäisyydestä Rotakkista.
    Virne ilmestyi Rotakkin kasvoihin. Hän otti taskuistaan erilaisia veitsiä, jotka hän heitti syrjään. Sitten hän riisui nahkatakkinsa pois ja heitti myös kolmion muotoiset aurinkolasinsa. Domek heitti oman aseensa Pegghulle vartioitavaksi.
    ”HAAAAAAAARRRGH!” Rotakk karjui sotahuudon pullistaen lihaksiaan Toaa päin. Irnakkin Pirut hurrasivat hänen mukana melkein yhtä kovaäänisesti.
    Domek oli hiukan ymmällä mutta myös huvittunut. Hän vastasi ottamalla perinteisen taisteluasennonsa ja karjui oman sotahuudon.
    ”TOOOOOOOOOOH!”
    Toan huutoa seurasi petyttävä hiljaisuus kaikilta. Domek rykäisi hiukan. Pegghu vain katseli tolkuttomasti ja hieroi takaraivoaan hieman turhautuneena.

    Kampailijat olivat nyt valmiina. Toa ja skakdi tuijottivat toisiaan intensiivisesti. Taustalla ei kuullut enää muuta kuin tuulivirtaus ja jalanpohjien osuminen ohuen hiekkakerroksen päälle, taistelijoiden seuratessaan hienovaraisesti toistensa sivuaskelia.
    Yksikin äkillinen liike voisi koitua suureksi virheeksi.

    ”Voitakohan pomo?”
    ”Suu kiinni Lekuri”

    Viimein, Rotakk heitti oikean nyrkkinsä Toaa päin. Toa väisti nopeasti oikealle ja hakkasi samalla kädenpohjalla Rotakkin olkapäähän.
    Skakdi melkein liukastui liian äkillisen ja epäonnistuneen lyönnin takia. Rotakk yritti kestää Toan iskun ja lievän nöyryytyksen ja kääntyi takaisin häntä päin.
    Domek piti asennonsa vakaana.
    ”Hmph”, heikko virne palasi takaisin Rotakkin kasvoille.
    Skakdi käveli Toan ympärillä, mutta Toa seisoi vain paikallaan seuraten hänen liikkeitä.

    Skakdi puristi kätensä nyrkkiin ja heitti vahvan vasen koukun. Valon Toa torjui skakdin lyönnit nopeilla käden liikkeillä. Toinen luuvitonen lensi, mutta Toa vältti osuman. Hän iski heti takasin kämmenellä skakdin ylävatsaan.

    Rotakk jarrutti jaloillaan ettei kaatuisi ja kesti kivun. Hän palautti katseensa Toaa kohti yhtä kopealla ilmeellä. Skakdi sylki sivulle näyttääkseen välinpitämättömältä.

    Ilmapiiri oli taistelijoiden ympärillä kireä.
    Pegghu sekä Irnakkin Pirut seurasivat keskittyneesti eivätkä päästäneet yhtään ääntä, mikä oli varsin yllättävää moottoripyöräilijöiden kohdalla.

    Domekin näkö alkoi sumenea hivenen, mitä hän arveli johtuneen edellisestä taistelusta. Siitä huolimatta Domek pysyi keskittyneenä ja piti taisteluasennonsa pystyssä.

    Rotakk heitti raivokkaasti oikealla koukulla Toan rintakehä kohti. Toa ehti estää iskun, jolloin Rotakk iski heti toisella nyrkillä vyötäröä kohti. Domek torjui lyömällä kädenpohjansa skakdin käsivarteen. Skakdi jatkoi hyökkäystä väkevällä oikeayläkoukulla, minkä Toa pyyhkäisi sivulle käsivarrellaan ja iski uudelleen kämmenellä skakdin oikeaan rintakehään. Rotakk oli kaatua huonon jalansijan takia.

    Domek tunsi yhtäkkiä olonsa hieman veltoksi, mutta laittoi senkin väsymyksen piikkiin.

    Rotakkin saadessaan takaisin tasapainonsa hän löi uudelleen Toaa päin. Domek puolustautui oikealla kädellä. Silloin skakdi iski heti ankaralla potkulla. Toa suojautui nopeasti toisella kädellä, yllättynyt hyökkäyksen vahvuudesta.
    Rotakkin heitti lujasti toisen luunelosensa perään ja osui Toan kasvoihin.

    Pegghu hätkähti ja Irnakkin Pirut hurrasivat äänekkäästi. Rotakk käski heidät hiljenemään heti.

    Toa pysäytti oikealla jalallaan kaatumisen.
    Jos Domek olisi voinut, hän olisi läimäyttänyt itseään siitä kuinka hän ei puolustautunut niinkin yksinkertaiselta iskulta. Rotakkin ego parantui hiukan onnistuneesta iskusta ja hän hymähti.

    Domek puristi tiukasti kätensä nyrkkiin. Tämän pitää saada loppumaan nopeasti.
    Skakdi hyökkäsi uudelleen, tällä kertaa paljon nopeammin kuin ennen. Domek vältti tämän lyönnit. Skakdi potkaisi uudelleen, Toa käytti molemmat kädet iskun torjumiseen. Skakdi yritti uudelleen osua vasemmalla nyrkillä. Domek suojasi nopeasti kyynärvarrella ja huitaisi skakdin vasemman käden torjumaan hänen omaa oikeaa koukkua. Rotakkin keskivartalo oli nyt vailla suojaa.
    Domek iski sarjassa kahden nyrkkinsä skakdin kehoon ja lopetti työntämällä hänet kumoon.

    Pegghu hurrasi hiljaa Domekin tuloksellisista lyönneistä.
    Mutta Skakdi ei vieläkään pysynyt maassa. Hän nosti itsensä ylös, samalla läimäytäen vihapäissään maata. Hiekantomu kellui ilmassa.
    Valon Toan näkö heikkeni vielä enemmän. Kaikki hänen edessä alkoi huojuta. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi samaan Toaa voimaan hieman pahoin.
    Rotakk nousi jaloilleen ja melkein heti heitti aggressiivisesti nyrkkejään Toaa kohti.
    Toa torjui iskut, mikä vain raivostutti Rotakkia enemmän.
    Rotakk hyökkäsi voimakkaasti etupotkulla, mutta Toa väisti toiselle puolelle potkua, iskien vastaan sivupotkulla. Siitä huolimatta Rotakk pakotti pysymään silti jaloillaan.

    ”Valon Edustaja”

    Domek kuuli yhtäkkiä äänen kaikuvan hänen korvissaan, mikä hätkähti ja häkellytti Toaa.
    Rotakk heitti vahvan nyrkin työntäen melkein kehonsa sen kanssa. Domek ehti juuri ja juuri väistyä ja työntää Skakdin iskun sivulle. Rotakk iski sen jälkeen toisella koukulla Toaa kohti, jonka hän torjui käden pyyhkäisyllä. Domek osui takanyrkillä Rotakkin kasvoihin, kaataen skakdi uudelleen maahan.

    ”Valon Edustaja”

    Yhtäkkiä, kireä aristus alkoi puristaa Valon Toan päätä. Domek yritti lieventää sitä puristamalla kätensä päätään vasten, mutta se ei auttanut paljon.
    Irnakkin Pirut ihmettelivät tästä ja Pegghua alkoi vähitellen huolestua.

    Rotakk nosti itsensä vähitellen jaloilleen. Hän oli alkamassa viimein väsyä taistelusta.
    ”No niin”, Skakdi pyyhki suunsa ja huusi Toaa päin. ”Anna palaa, vanhus.”

    Rotakk imitoi Toan sivupotkua. Toa torjui hyökkäyksen, mutta ei pystynyt keskittymään enää taisteluun. Skakdi onnistui osumaan Toan vatsaan. Domek yritti iskeä vastaan, mutta Rotakk ehti lyömään hänet maahan ennen kuin hän huomasikaan.

    ”Valon Edustaja”

    ”Valon Edustaja”

    ”Valon Edustaja”

    Äänet kuuluivat yhä kovemmin Toan korvissa, samalla hänen päänsä särki yhä enemmän. Hiki valui Toan otsalla. Hän ei enää kyennyt nousta maasta kunnolla. Maailma alkoi huojua Domekin ympärillä hänen yrittäessään pysyä pystyssä, eikä hän kyennyt pitämään katsetta skakdiin.
    Rotakk löi uudestaan Toaa, joka hädin tuskin pystyi seisomaan kunnolla. Skakdi sekä riemuitsi että myös erittäin hämmentynyt Toan tilasta, mikä vei huomattavan osan hänen voitonriemusta.
    ”Mikä hätänä, Toa?” Rotakk kysyi pöyhkeilevästi.

    Kaksi hahmoa ilmestyi Domekin silmiin. Hahmot olivat ainoa asia minkä hän näki tarkasti. Hahmot eivät seisoneet maan päällä. Ne ulottivat kätensä Toaa päin.

    ”Valon Edustaja, tulimme hakemaan sinut”.

    Domek huusi. Mitä hän näki oli jotain mitä hän ei koskaan halunnut kohdata uudestaan.

    ”Domek!” Pegghu juoksi nopeasti Toaa päin auttamaan häntä. Mutta yksi Irnakkin Piruista pysäytti hänet ennen kuin hän pääsi etenemään.
    ”Sori, taistelun säännöt”, skakdi sanoi matoralaiselle keveästi. Liian keveästi.
    Pegghu nappasi Skakdin nahkatakista vetäen hänet alas, kunnes hän pystyi katsomaan skakdia kasvokkain ja laittoi miekkansa hänen kurkun päälle.
    Irnakkin Piru päätti olla ottamatta riskiä oman elämänsä kanssa, vaikka vastassa onkin matoralainen, ja päästi hänet menemään lävitse.
    ”Domek, mikä hätänä?” matoralainen kysyi hätäisesti pelon valtaamalta Toalta. Valon Toa ei katsonut edes Pegghua päin ja löi hänet pois.
    Domek ei lopettanut kauhunhuutojaan. Toa tarttui omaan päähänsä ja näytti kuin melkein repii itseään. Toa horjui satunnaisesti, kunnes hän pääsi vaarallisen lähelle jyrkänteen reunaa.
    Pegghu nousi äkkiä ylös iskusta huolimatta ja juoksi Toan perään. Hän tarttui nopeasti Domekin huiviin estääkseen Toan putoamasta. Mutta huivi oli liian löysästi Toan kaulassa.

    Pian Pegghun käteen ei enää jäänyt kuin Domekin huivi.

    Vaikka jyrkänne ei ollut niinkään korkea ja sen juurella oli kivimäki, joka lievensi hieman putoamista, se ei siltikään auttanut liian paljon.
    Valon Toa makasi liikkumatta jyrkänteen alla.

    ”DOMEK!” Pegghu huusi lohduttomasti Toan perään. Irnakkin Pirut saapuivat myös jyrkänteen reunalle.
    ”Kurja juttu”, Rotakk puhui itselleen ja liitti kätensä rukoilevaan asentoon. ”Toivomme sinun löytävän rauhaa toisella puolella. Olet ollut hyvä vastustaja”.
    ”Ei, ei hän voi kuolla”, Pegghu vastasi epätoivoisesti. ”Ehkä hän on vielä elossa, meidän on haettava hänet”
    ”Sori kamu, mutta nyt kuuntelet meitä”, Rotakk sanoi matoralaiselle ja laittoi aurinkolasinsa päälle. ”Sehän oli sopimus.”
    ”Ei, hetkinen, ette-”, ennen kuin Pegghu ehtikään sanoa mitään, kaikki pimentyi hänen silmissä.

    Skakdit ottivat matoralaisen ja kantoivat hänet heidän mukaan, jättäen Valon Toan ruumiin yksin kallion juurelle.

    Tuntematon

    Kun Guardian heräsi, ensimmäinen tunne skakdin aivoissa oli sotarumpumainen jyskytys. Kivuliaat tömähdykset kaikuivat läpi sinisen skakdin pääkopan yhtenäisenä tahtina, jonka jokainen isku kovensi päänsärkyä entisestään. Silmien avaaminen ei auttanut, sillä häikäisevä, pirullisen valkoinen valo tulvi välittömästi Guardianin näkökenttään. Skakdi sulki silmänsä miltei välittömästi.
    ”Au”, kuului Guardianin kurkusta käheällä, kuivalla äänellä.

    Päänsäryn heikennyttyä hieman vanha Vartija alkoi aistia myös muunlaisia tuntemuksia. Kylmä metalli puristi skakdin ranteiden ympäriltä ja pakotti tämän kädet kiinni toisiinsa. Riuhdottuaan molempia käsiään hetken Guardian ymmärsi, että se ei auttaisi juurikaan. Hän oli käsiraudoissa.

    Ha ha ha. Hauska jekku, Tawa.
    Käsiraudat olivat painavaa ja tiheää metalliainesta. Klaanin admin tulisi ainoastaan lohkaisemaan hampaansa, jos yrittäisi purra ketjua katki.
    Skakdeja ei ollut kuitenkaan onneksi siunattu vain kauniilla hammasrivistöllä. Kun Guardian saisi silmänsä kokonaan auki tuskaisasta valkoisesta valosta huolimatta, käsiraudat maistaisivat plasmakatseen sulattavaa ja kaiken läpäisevää voimaa.

    Tai ainakin saisivat, jos Guardianilla ei olisi ollut sillä hetkellä vain yksi silmä.
    Guardian pudisti päätään ja luetteli mielessään kaikki skakdin kielen rumimmat kirosanat huomatessaan, että hänen vasemman silmänsä korvaava mekaaninen kiikarilaite seisoi pystyasennossa pienellä pöydällä kuuden metrin päässä hänestä. Guardian itse oli kahlittu monin ketjuin jonkinlaiseen tuoliin, jonka yläpuolella olevasta lampusta heijastui muuten säkkipimeään huoneeseen vitivalkoista valoa kuin taivaan portista.

    Silloin harmaa, mustaan pukeutunut Skakdi saapui Adminin eteen. Admin ei tarvinnut edes arvata kuka kyseinen henkilö oli.

    ”Nukuitko hyvin, rakas Admin?” Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ivallinen ääni kuului.

    Guardian yrittää riuhtoa itseään irti, mutta huomaa että ei pysty siihen.
    Hän näyttää päänsärkyiseltä. Kaikki on sumeaa. Lopulta hän saa kohdistettua katseensa Arsteiniin.
    Admin on aika vihainen.
    ”Mitä… miten…”
    ”Turha yrittää paeta. Yksikin väärä liike ja turvallisuusjärjestelmä varmistaa ettet lähde ulos täältä elävänä”, Zorak alkoi hymyillä inhottavasti. Admin yritti vältellä suoraa katsekontaktia, jottei mahdollisesti katkettaisi jokaista hermoaan.
    Guardian katseli ainoalla silmällään huoneympäristöä pohdiskelevana. Hän yritti muistaa, mitä ilmalaivassa tapahtui.
    ”Kredipselleeniä”, Zorak vastasi kuin olisi tiennyt mitä Gurvana ajatteli.
    Guardian kalpeni, kun muistikuvat kaasun vaikutuksista ja harhakuvista sujahtavat pikakelauksena hänen silmiensä ohi. Se ei ollutkaan painajaista.
    Kalpeus muuttuu sekunneissa jälleen raivoksi. Terävät skakdinhampaat ovat puristuneet tiukasti yhteen.
    Hän yrittää riuhtoa ruumistaan lähemmäs Arsteinia.
    ”Sinä… sinä pelkuri!” Guardian puhui hampaiden välistä. ”Et sitten voinut vain luovuttaa.”

    ”Se onkin minun parempia puoliani. Sitä paitsi, miksi luovuttaa näin aikaisin?” Zorak hykersi hyvin omahyväisesti hieman. ”Mutta on myönnettävä, olet aiheuttanut paljon enemmän ongelmia minulle kuin kukaan muu.”
    ”Paljon kiitoksia siitä”, Zorak vastasi yllättävän ehtaalla äänensävyllä.
    Guardianin ilmeessä on yllättyneisyyttä. Hän tutkii katseellaan Zorakia, joka seisoo edessä ryhti suorana.
    ”Pidätkö tätä jonkinlaisena pelinä, Arstein?” Admin sanoi hyvin halveksivasti

    ”Elämä on peliä, rakas Admin. Kaikki jää siihen, miten teet seuraavan siirtosi”, Zorak vastasi sanavalmiina. Tämä vain sai Adminin vieroksua häntä entistä enemmän.

    ”Olemmeko me kaikki sinun silmissäsi vain nappuloita, Arstein?”
    Guardian katsoi Zorakia silmiin pitkään räpäyttämättä. Halveksiva ilme ei värähdäkään. ”Voitko katsoa yhtään elävää olentoa ilman, että ajattelet, miten voisit hyötyä siitä?”

    ”Voi rakas Admin. Rakas… Guardian”, Zorak vastasi kuin ei olisi edes kuullut Adminin kysymystä. ”Et tietenkään ole pelkkä nappula. Sinä olet arvoiseni pelaaja.”
    Nämä hämmentävän vilpittömiltä kuulostavat sanat sanottuaan Zorak osoitti Guardiania vasemmalla kädellään. Sinisellä skakdilla kesti hetki huomata, että Zorak osoitti hänen Nynrahin tehtaassa vakavasti vahingoittunutta kylkeään.
    Valtava haava oli tikitty umpeen hyvin hygieenisesti ja siististi. Kaikesta huolimatta Guardian ei voinut pakottaa itseään kiittämään Zorakia. Halveksuva ilme ei kadonnut sinisen skakdin jämeriltä kasvoilta, mutta siihen tuli pieni häivähdys hymyä.

    ”Ja ajatella, että joudumme olemaan vihollisia tässä pelissä”, Zorakin äänensävy alkoi tasapainotella limaisuuden ja rehellisen vaikuttavuuden rajalla.

    ”Pelisi on ohi. Tehdas mureni”, Guardian keskeytti. ”Shakkimatti. Kuningasvärisuora. Ihan miten vain haluat.”
    Guardian yritti hymyillä, mutta virne oli enemmänkin vihainen.

    ”Voi rakas Guardian, et voi rehellisesti kuvitella, että minulla ei olisi ässä hihassani”, Zorak hykersi huvittuneesti.
    ”Tehdas on vain yksi osa minun suurta orkesteriäni. Osa, jonka voin vaihtaa milloin haluan”

    Guardian näytti pohdiskelevan.
    ”En niin. En halua myöntää tätä, mutta olet tätä fiksumpi, Arstein”, Guardian myönsi hyvin vastahakoisesti.

    Zorak hymyili uudelleen. ”Aivan oikein, rakas Guardian.”

    Guardian miettii tiiviisti. Jokin ei vaikuta täsmäävän.
    Nynrahin tehtaan ja Feterrojen menetys olivat epäonnistumisia Arsteinille. Mutta mitä skakditiedemies tarkoitti ”ässällä”?

    Guardianin katse oli lattiassa, Arsteinin jaloissa. Se nousee kuitenkin vähitellen takaisin harmaan skakdin silmiin.
    ”Nynrah oli harhautus”, Admin alkoi selittää itselle. ”Sinä… te halusitte meidät pois Klaanista.”
    Guardianin ainoa silmä hohti punaisena raivosta. ”Miksi?”

    ”Koska kuten olen sanonut: Arvoiseni pelaaja”, Zorak vastasi. ”Se ja myös, että yksi minun… liiketovereistani katsoo sinua myös hyvin tärkeänä”

    ”Älä jauha minulle tätä saastaa, Arstein. Sille, että johdit huomiomme Nynrahille oli joku syy”, Guardian vastasi entistä ärtyneempänä.
    Mitä te haluatte. Mitä sinä haluat?”

    Zorakin ilme muuttui paljon määrittelemättömäksi. Guardian yrittää lukea Zorakin ilmettä kuin hän olisi keskellä jonkinlaista uhkapeliä.

    ”Muistat kai Zakazin sisällissodan?” yhtäkkiä Zorak alkoi puhua vakavammalla äänensävyllä.

    Guardianin katse järkkyy hienovaraisesti, kun Zorak mainitsee sisällissodan. Hän pitää katseensa tiukasti harmaan skakdin silmissä ja nyökkää vaitonaisesti.
    ”Voiko sellaista unohtaa?”

    ”Muistat kai sen tunteen jolloin sotaveljesi kaatui sinun vieressäsi? Muistat kai kuinka jokainen hetki oli kuin tasapainottelisit kuoleman ja hengen rajalla? Kuinka sinä et enää taistellut kenenkään muun kuin oman henkesi vuoksi?” Zorak pommitti Guardiania kysymyksillä, jotka kaikki osuivat liian lähelle kotia.
    ”Muistat kai sen tunteet, kun veit jonkun hengen?

    Guardian näyttää epäröivältä. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana hänen silmissään on jotain muuta kuin inhoa Zorakia kohtaan. Hän siirtää katseensa hitaasti pois Zorakin silmistä ja katsoo pöydällä lojuvaa kiikarisilmäänsä.
    Guardian tuijottaa mekaanista silmää ja puhui hiljaa. ”Kenen riveissä taistelit, Arstein?”

    Zorakin ilme muuttui selvästi paljon vakavammaksi.
    ”Onko sillä enää väliä?” hän vastasi hyvin tunteettomasti.

    Guardianin katse siirtyi takaisin Zorakiin. Hetkellinen empatian hippunen oli kadonnut.
    ”Eipä kai.”

    ”Me taistelimme omiamme vastaan, Guardian”, Zorak selitti. ”Skakdit vastaan Skakdit. Me taistelimme omiamme vastaan kuin saastaisia villipetoja.
    Ja sitä Skakdit enää ovat: Pelkkiä villipetoja.”

    Guardian kuunteli nyökkäillen hiljaa. Yllättävää kyllä, hän ei keskeytä Zorakia kertaakaan.
    ”Mitä ne tekivät harjallesi?” Admin viimein kysyi Zorakin lopettaessaan puheenvuoronsa.
    Kysymys näytti yllättävän Arsteinin, tai ainakin Guardian arveli tämän yllättävän.
    ”Älä teeskentele, että et tiedä, mistä puhun. Voit peittää selkäsi tuolla takilla, mutta olen nähnyt sen jo pitkään”, Admin jatkoi kunnes Skakdi tiedemies viimein vastaisi.

    ”Villipetojen aikaansaatoksia ne ovat, rakas Guardian”, Zorak hymyili lievästi, mutta Guardian ei pystynyt määrittämään mitä tunnetta se esitti. ”Et uskoisi mitä he tekisivät saadakseen haluamansa. Tiedätkö mitä idän kenraalit käyttivät kuulusteluissaan?”

    ”En taistellut siellä. Olen kuullut vain… huhuja”, Guardian vastasi kuulostamatta siltä, ettei ymmärtäisi mistä hän puhuu.

    Zorak hykersi hieman. ”Sanotaan, että olin onnekas kun paikka joutui soluttautujien pommittamaksi.”

    Zorak avasi takkinsa ensimmäiset napit ja näytti useiden syvien arpien ja palovammojen peittämän rintakehän.

    ”Nämä jäivät muistoksi siitä päivästä.”

    Guardian irvistää hieman katsellessaan Zorakin irvokasta rintakehää. Ilme kuitenkin tyyntyy nopeasti. Vanha vartija on nähnyt paljon, paljon pahempaa.
    ”Olemme kaikki sisällissodan lapsia”, Guardian sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Zorakille.

    ”Me olemme samanlaisia”, Zorak sulki takkinsa ja jatkoi keskustelua.
    ”Olemme molemmat kokeneet sodan turmeluksen. Olemme molemmat oman kansamme luopioita.”

    Guardianin ainoassa silmässä syttyy tuli. Vaikka Guardianin kasvot ovat näennäisesti rauhalliset, näkyy kauas, minkälaista raivoa skakdin sisuksissa kiehuu. Guartsun kämmenet puristuvat nyrkeiksi.
    ”Meissä ei ole mitään samaa”. Skakdin äänensävy on pelottavan rauhallinen, mutta sen alla sykkii jotain voimallisempaa.

    ”Minä en ymmärrä mitä tarkoitat, rakas Guardian”, Zorak näytti ensimmäisen kerran olevan yllättynyt koko keskustelun aikana.
    ”Olemme molemmat nähneet kuinka oma kansamme tuhosi itsensä, mutta emme itse ole sortuneet heidän tasolle.

    Etkö näe, Guardian?

    Muistatko minkälainen kansa Skakdi oli ennen Makutan tuloa?”

    Guardian nosti koko kehonsa hitaasti ja rauhallisesti niin lähelle Zorakia, kuin oli kahleiden estosta huolimatta mahdollista.
    ”Minä muistan. Tiedän myös, että niihin aikoihin ei ole enää paluuta”, osa Guardianin ärtyneemmästä äänensävystä palasi hieman.
    ”Sinä olet irvikuva niistä ajoista. Sisällissodan jättämistä kappaleista epätoivoisesti kasaan kursittu tilkkutäkki.
    Sinussa on enemmän sisällissotaa kuin haluat myöntää, Arstein.”

    Guardianin katse siirtyi hänen omiin jalkoihinsa.
    Meissä kaikissa on, hän ajatteli tajuntansa syvyyksissä.

    Zorak hieroi otsaansa. Hänen tunteettoman ilmeensä alla piili selvä viha ja turhautuneisuutta.
    ”Olet väärässä Guardian”, Zorak puhui paljon matalammin. Skakdi tiedemies käveli pari askelta Guardiania poispäin.
    ”Tiedätkö, mitä ymmärsin sodan aikana?”

    Guardian hiljeni kuuntelemaan.

    ”Jos oma kansamme ei kykene palaamaan entiseensä, jonkun täytyy opastaa heitä, inspiroida.
    Jonkun pitää ottaa Kohtalosta kiinni ja määrätä itse mitä kuuluisi tapahtua.”
    Zorak kääntyi takaisin Guardianiin päin.

    ”Me voimme napata Kohtalon, Guardian.”

    ”Me voimme hallita sitä.”

    Guardian pureskeli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sanoja pitkään. Uupunut admin ei ollut täysin varma, uskoiko skakditiedemies omiin haaveisiinsa vilpittömästi vai paistoikovatko tämän puheista vain sisällissodassa repeytyneen järjen kappaleet.
    Katsekontakti Zorakiin ei hiipunut.

    ”Tiedätkö, mitä minä taas ymmärsin?”

    Zorak palautti katsekontaktinsa Guardianiin ja hiljeni.

    Guardian pudisti päätään. ”Ei ole yhtä jumalaa, joka vahtisi meitä. Ei Mata Nuita. Ei Athia. Ei jotain zyglakien skarrararrin meridemonia.”
    ”Kohtaloa ei ole. Ei ole näkymättömän olennon näkymättömiä kätösiä, jotka ohjaavat kaikkea. Ja vaikka Kohtalo olisikin olemassa, en usko sen olevan hyvä ja armollinen.”
    Punainen tuli syttyi jälleen Guardianin ainoaan silmään.
    ”Paholainen on kuitenkin olemassa. Hirviöitä on.

    Jonkun pitää taistella niitä vastaan.”

    Guardian katsoi Zorakia räpäyttämättä silmäänsä. Sininen skakdi vaikutti sulkeneen suunsa lopullisesti.

    ”Niinkö tosiaan arvelet, rakas Guardian?” Zorak katsoi hetken Guardianiin ja käänsi selkänsä.

    ”Mutta mistä tiedät, kuka on oikea hirviö?” Zorak jatkoi puhettaan. ”Yhtä ja oikeaa hyvyyttä tai pahuutta ei ole, rakas Guardian. On vain peli ja sen nappulat. Ja pelimme jatkuu vielä.”

    Skakdi tiedemies käveli pois huoneesta, mutta Guardian ei käskenyt häntä takaisin. Koko keskustelu painasi hänen mieltään liian paljon, jotta hän pystyisi aloittamaan sitä uudestaan.

    Zorakin kävellessään yksin harmaissa käytävissä, hän alkoi pohdiskella erilaisia asioita. Hän toisti ja käänsi keskustelua päässään ja yritti miettiä mitä tulisi nyt tehdä.

    Silloin hänen muisti erään asian, joka oli päässyt unohtumaan. Asia ei ollut hänelle liiankaan tärkeä, joten hän ei ole ajatellut siitä pitkään aikaan.
    Hän otti taskustaan pienen kommunikointilaitteen ja loi yhteyden Avhrak Feterra Xa:iin.

    ”Yksikkö Xa, mikä on Sheelikan tilanne?”[spoiler=Hrm]Kiva megaviesti on kiva.

    Erittäin paljon kiitoksia Guardianille ZMa-keskutelun kanssa[/spoiler]

  • Nynrah osa 41: Se viimeksi nauraa…

    Kipua. Tuskaa. Kauhua. Pelkoa.

    Päähän sattuu. Siinä aineessa oli enemmän potkua kuin osasin kuvitella.
    Vai oliko?
    Osasinko?
    Sattuuko?

    Auts. Missä? Valoa. Kirkasta. Liian kirkasta. Valkoinen huone. Täysin puhtaan valkoinen ja kirkas. Seinät ovat valkoista marmoria ja ikkunat, joista virtaa helvetillisen kirkasta valoa, ovat kuin kirkkainta timanttia. Katto samaa marmoria. Sieltä roikkuu timanttinen kattokruunu, jossa on kuusi puhtaanvalkeaa kynttilää. Ne on sytytetty, ihan kuin valoa ei olisi tarpeeksi muutenkin. Ei varjon varjoa missään. Missä on ovi? Pää ei käänny taaksepäin. Missä?

    Kirkkaat ketjut, säteilevät sateenkaaren väreissä. Pohjimmiltaan valkeat – tai ehkä hopeat. Kiinnittävät raajat jonnekin. Katse kiertää, päähän sattuu. Ajatukset lentävät. Kauanko minä nukuin? Miksi olen täällä? Kuka minut tänne toi. Makaan jollain. Pöydällä? Kun nyt yltäisi. Kaulaa ei saa pidemmäksi. Kyllähän se on ennen toiminut, mutta nyt ei. Johtunee ketjuista. Leikkaussaliko tämä on? Turhan koristeellinen. Pöytä sopisi hyvin kirurgiseen operaatioon, mutta kirurgia ei näy. Ehkä parempi niin. Ketjut sitovat pöytään.

    Raskas olo. Mitähän tapahtui. Ja missä. Kuka. Miksi.
    Muistele. Se oli taas sitä kaasua. Epämiellyttävä kokemus. Ja voi, kuinka hallusinaatiot voivat olla irrationaalisia. En pidä siitä. Pääni sisällön on oltava järjellinen. Looginen. Kristallinkirkas.

    Väärä sanavalinta. Ei kristallia. Kristalli ei ole ikinä hyvä. Kristallinen kattokruunu, kristallisoitunut antidermis merkitsee kuolemaa.

    Nyt muistankin. Se oli ilma-aluksessa. Kaikki sujui hyvin. Kunnes se perhanan Arsestein. Eikö se tajunnut jo hävinneensä?

    Nynrahin ilmatila, Ilmaraptori I

    ”Vihdoinkin pääsemme täältä”, Manu hihkaisi.
    ”Tämä reissu olikin aika saada päätökseen”, Guartsu myönsi. Tongu väänteli ruoria, ja Matoranit nukkuivat ohuilla patjoilla lattialla. Taivas alkoi kirkastua sitä mukaa, kun he pääsivät kauemmas saaresta.
    ”En malta odottaa, että pääsemme Klaaniin”, Tongu sanoi hyväntuulisena. Ilmapiiri oli kaikin puolin mukava.
    ”Ehkä tämä matka muuttuu vielä miellyttäväksi”, Guardian tuumaili puoliääneen.

    Manu venytteli ohuita raajojaan ja lysähti tuolille Guartsun viereen. Sitten hänen päähänsä alkoi virrata informaatiota.
    ”Öhm, minä kuulen jotain”, hän sanoi.
    ”Mitä niin?” Guartsu kysyi, vaikkei oikeastaan kuunnellut.
    ”No, tämä on aika pitkä sarja ykkösiä ja nollia. Se Avhrak Va -vaihde taisi jäädä ikään kuin päälle…”
    ”Ykkösiä ja nollia?” Tongu sanoi huvittuneena.
    ”Kyllä”, Manu sanoi närkästyen. ”Ja se informaatiovirtaus tulee jostain päin tätä alusta.”
    ”No minä tarkistan”, Guartsu sanoi.
    Yökatse. Päälle.

    Hän tutkaili hetken huonetta. Sitten hän sammutti yökatseen.
    ”Olet vakavan näköinen”, Manu totesi.
    ”Tuolla nurkassa on jotain.”

    Manu lähestyi nurkkaa. Hän ei ehtinyt kovinkaan lähelle, kun sieltä jo singahti lentävä lautanen, Avhrak Va. Se liiteli katoon ja jäi sinne rahisemaan.
    ”Mitä hel-” Manu aloitti, mutta sitten Avhrak Va teki jotain odottamatonta. Se alkoi sihistä.
    ”Mitä se tekee?” kysyi Tongu, joka oli kääntänyt huomionsa hetkeksi ohjaamisesta.
    ”Se taitaa…” Guartsu mutisi. Hän yritti katsella tarkemmin sitä päin, mutta hänen päänsä alkoi tuntua raskaalta.
    ”Harmaata kaasua”, Manu tuhahti. ”Mitä tuo romu yrittää?”
    ”Se… se on…” Guardian sanoi ja yskäisi kerran. Sitten hän putosi lattialle tuoliltaan. ”Kredipselleeniä.”

    Tongu pongahti seisaalleen tuoliltaan. Manu perääntyi robotin luota. Vaaleanharmaata kaasua, vaikeaa huomata, valui robotin sisältä alukseen. Matoranit nukkuivat yhä lattialla ja Manu oli kompastua heihin. Tongu syöksähti kohti ovea, mutta Avhrak Va sinkoutui suoraan häntä päin ja suihkutti hänen naamalleen kaasua. Tongu tuupertui kasaan lattialle huitoen käsillään ilmaa.
    ”Ei, ei… PYSYKÄÄ KAUKANA!”
    Manu sävähti tätä karjaisua. Hän oletti tietävänsä, mitä Tongu näki mielessään. Guardian vääntelehti lattialla toisella puolella alusta. Nukkuviin Matoraneihin kaasu ei näyttänyt vaikuttavan. Manu oli nyt viimeisessä nurkassa, jonne kaasu ei ollut vielä päässyt. Avhrak Van robottisilmä tarkkaili häntä vaarallisen tietoisen näköisenä.
    ”Pirullinen kone”, Manu yskäisi. ”Minuahan sinä et saa!”
    Sitten hänkin kaatui polvilleen, tarttui päähänsä ja yski.

    Kammottava tilanne. Kredipselleeni ei ole terveellistä, ei varmasti ole. Minä jouduin tänne. ZMA. Arsestein. Vielä minä kostan hänelle tämänkin tuskan. Henkisen, fyysisen, kaiken. Hän kärsii erittäin paljon. Kyllä, erittäin paljon. Minä näytän hänelle.

    Muisto… vihattavaa. Missähän muut ovat? Guardian, Tongu… miksi. Missä. Arsestein. Minä tapan sinut tästä hyvästä.

    Hallusinaatio. Hah. Minä hallitsen omaa mieltäni täydellisesti. Huumausaineet eivät vaikuta minuun.

    ”No miksssssi sinä sitten uneksssssit?”
    ”Turpa kiinni, Abzumo. En minä sinua pelkää. Eikö se ole jo osoitus siitä, että tämä ei toimi?”
    ”Onko ssssse?”

    Manu näki edessään vain tyhjyyttä, mustaa pimeyttä. Hän ei pelännyt pimeää. Hän hallitsi sitä. Jotain oli pielessä. Miksi kredipselleeni näytti hänelle varjon, pimeyden?

    ”Olen täällä. Me olemme täällä. Sssssinun veljesssssi.”
    ”Älä uhoa siellä.”

    Makuta Nui käveli pidemmälle. Hänen edessään alkoi erottua hahmo. Hahmolla oli kasvoillaan kanohi Kraahkan.
    Olenko se minä? Onko tuo peilikuvani?
    Hän käveli lähemmäs. Ei, se en ole minä. En todellakaan. Se on     tuo.

    ”Kas, Makuta Nui”, sanoi kylmä ääni.
    ”Kas, Tyranni. Miten on aika kulunut? Oletko leikkinyt vallalla, jonka anastit Miserix-paralta?”
    ”Hän oli huono johtaja. Ja sinun tulisi pelätä minua.”
    ”Niin ehkä tulisi, mutta en valitettavasti pelkää. Mikä tätä kredipselleeniä vaivaa?”

    ”Ehkä ssssse oli vanhentunutta”, sanoi Abzumo, joka astui varjoista. Hän jäljessään astuivat Mutran ja Chirox. Heidän perässään astuivat kaikki muut Makutat.
    ”Mitä te luulette tekevänne? Minä en pelkää ketään teistä, saastat.”
    ”Etkö tosiaan.”
    ”Mitä sinä sitten pelkäät?”
    ”Etkö sinä itsekään tiedä?”
    ”Eikö sinulla ole ajatustakaan siitä?”

    Makutojen äänet sulautuivat yhteen hirvittäväksi kakofoniseksi kuoroksi. Heidän ruumiinsakin näyttivät sulautuvan yhdeksi mustaksi massaksi. Manu perääntyi massan tieltä. Massa kasvoi niin suureksi, että katto, joka heidän yllään näytti yhtäkkiä olevan, romahti alas. Osa siitä tarttui mustaan limaan ja jäi kiinni siihen. Erilaisia epämuodostuneita lonkeroita työntyi esiin aaltoilevasta massasta ja yritti tavoitella Manua.

    S͇͓̥̪ͨͮ̑͊ͅͅi͚̟̲̫̕n̷͆̃̎ä̵̮͍͈̠̯̗̋̚ ̘͓͉̩̻̔ͧ̅̃̅̓̚ͅy̲͙͔̜̌ͧ͊̍r̉̀ͦ̈́i̻̣̦̥̲̰̟̅̉̾t́̅̒͗ͣͧͯ҉̰͇̙̱̦͖ä̳̠̻͉̫͂ͨ̐͠ẗ̖̰͖͎ͩ͑͐ͮ̂ ͍̰͔̂ͤơ͙̠̮̈́͐͛l̴̮̜͓͛͑̏̂lͩ͂ͥ̑̀a͔̗ ̙̄̓̀o̡͒ͩͩ͛̓ṃ̂͒̈́̏ͫa̴ͯ̑͑̽́ ̯̹͍͍̟͉̻̒́i̖͔̫̅͢t͚̂ͅş͙̠̰e̙̺̱͖͎̩͕͊̑ͧ̀s̷̀͆ͪ̈ḯ̶ͯ̀͒,̨̞̙ ̪̯͖̮̗̭̯̓ͤͫe͚̮̯̫͔̩̳͒̀̽ͣ̀t̫̙̥͖͙ͮ͂ͫ̅͛̆́k͉̼̲̾͂̊ͣͭ̃͝ö̥̥̘̗̐ͭ̾̉ͅ ̟̀͛ͩ̌̔ͫ͐vͣ͛ͮ҉̘̺̫̳͎á̦͖̠͚̟̗̓̑͝i̞ͧͥͬ̋ͧͣ̀n̡͇̞̫̘̞̟̑̉̅͐̀̉͗?̛̈́̅ ̵͕̹͙͉̏̀̏̐͗̈͊Ÿ̪͚͙̃͑͋͆̆ͩ͠r̰̟͕̾̓͘ͅiͨ҉̼t̩̻̱̦̱͎̪̄̄͋̆͗͑͠ä̖̦̦͉̤̌ͮ̇͆̿̚t͎̀ͫ̑̍ͬ ͕̘̟̠̲̖̉̓̃̄͒̑̎͡ͅe͖̪͈̹͉͐͐ͅr҉͖͖̳o͂͛͆ͥ̿t̪̼͌̀̉̓͂͠t͎͙̜̋̉͑u͎̞͕͊͐a̬͎̩̟ͣ́ͅ ̮ͬͨͯ̓j̲͕̼̙͐ͅo̠̼ͧ́uͬͩ͐ͫ͠k͉̣̩̤̙͈̙͐ͯ͝o̕s͔͐t̄͡a͈̳̩̠̪͚̘ͪ͆ͨ͛͑̉̏.̱̜͎̳̞̙̤̒ͥ͗̈́̽̇̍ ̳̠͚ͬ̋ͧ̊̑̑̓
    S̯̤̩̈́̓̓̓ͩ̈́͋i̤͖̓̈́͠n̸͉ͫ̈ǟ͔̮̼̇ͣͩ ̖̤̼̦̘̌̚yͪr͔̭͓̫̪̭͊i̫̞͇̿ͬ͊̌͑̿͌̀t̠ͤͨä̻̦̜͖͂̊ͤ͘t͈̫̟̹ ̙̍ͧ̃̕p̡ͭ̓͗ï̡͎͚̻̆͛͒ţ̫̺̦͓̝̦̄̀̄ä͓̪̭͓͢ä̯̪̱͇͈̦͌͆̌͂͑́ ͒҉͈̹͓̦ǐ̒̅t̪͗s͔̯͍͉͑͊̊́ẹş̳̲͑̔iͩ̌̔ͫ̚ ̨̦̥̺̝̝̲͉͌̑ͨͤ̀̐ḛ̙̝̀r͉o̮̼̹̺̙̥̱͛͂s̩̳̻͙̙͛̅s̲̺̘̟ͫ̓̀̏̔̑ͬ́a̓͑̓̿ͪ͛ͅ ̗͙͖͓͔̝ͭ̔ͪ͐̌v́̂̀͆̊̋҉̦e͍̙͈̫ͮ͌͋́̎l͚̟̟ͤ́̃ͦͯ́͋j̨͔̔ͤe̎̃͝s̨͓̺͍̺̀̊ͅk̳̪̪͓ǔ̳̣͔̬̒ͪ̆ǹ̯̤͖̼̜̦̔ͪͅn̙̦̯͈̺̼͖ͩ͛́ͫả͍̖̦͚̮̐̓ͭ̂ͣs̵̠̘͆̅̚t͍̖͕̝̭͒ͮͤͥͦͥ͘a̪̳̫͔͇ͩ͌ͯ͆m͋͒ͨm̦̳͚͍̉͂e̥͙̘̟̍ͫͨ͗̈́̑ͧ̀.͆̈͏͍̭̼̤̦͈ ͎͎͕͗̾̌͌ͭ͐̏̀
    M̴͕̬̺͈̔ͨͅu̞̹͎̒ͣͦ̊̏͒t̡̼͓͙͉̖͐̿t̓͐̾a̼̼͉̺̪̘̓̐̀ͭͅ ͕̪͖̲͢et̺̺k͍̮͈̩̪͕͊̔öͩͪ ̧̌ẗ̶͔̲̬̼̳́͐̈́͒̓̎a̠͖͔̱̻̳ͩ̿ͬ͋̆̉̌j̬͝ú̈́̏͌̔ͦå̳̼̥̠̅ͧͤ͢,̯͉̯ͨͅ ̝͙̭̙̟͍̇̐̑͋̅̚̚ͅe̳̱̮̩͇̙̮ͭ͋̔ͫt͛t̫̠̖ͮä̘͍͔̲͚̓̐̄̂ͥͭ͛͜ ͇̟͖̯̿ͬ̊̉̓̎m̷̲̤̰͔͂ͮ̃e̵̺͇͉̞̼̩ͥ ͇͓̲͎̞̉̽̊ͣo̵̩̖̐̓̑̂̇̐l̡̳̼͎̱̳̯̣̎̆̚e̛̮ͅm̵̥̤̞͇͗̂͒͆̍m̮̰̦̤̖͆̀e̩̼ ͖ȳ̭͇͖̰̣͙h̨͖̲̫̬̻̟͈̾̄̍̈́ͮ̊t͎̥̳̣͔ͦ̒͒́ä̯ͫͤ̊̽̀̚̚?̷͉̫̫̄ͬͣ ̨̲̜͕̻͉̣̺ͩͭ̆ͪM̀̿ͮ̈́e̘̗̣̤̝̾͐ͭ̏ͅ ̜̩̤̦͓ͯ̄ͫ̅ͯ̌o̱̲͖͖̻͔͂ͫ̂ͯl͓̫͔̞̥͍̓̎ͨ͗̾͛e̩̤̫̼̻͕ͫͯ͐̽̎ͭ̚ḿ̤̱͚ͣ̌ͫm̱̙̮̥͍̤͆ͧ́ͮ̉͞ͅe̜͊ͧ͑͋́ͩ̚ ͣͦ̾͊͗͠M̳ͦͨ͋͐͐ͬ̂ā̏͒͏̝̗̳̪̙͙k̸͖̩̫̫̤̞ͤù̦ͦͩt̴̰͐a̋͗̒͏͙.̘̲̄͠ ̷̣̔͗ͭ
    M̵͕̯̥e͚͔̤̗̰ͦͧ̑ ̷̍̓ő̜̪͍͓̻̔̽ͮl͔͖͊͌̀̈ͪ̔͡e͖̞͕̺̼̽ͯm̯̙̌͌͘m̛͓̝̘̗ͯ̒̉̑̆̈ͬẹ̪̯̀ ̲ͭ͆̆̓̿̏y̱̎̏ͩ̽͊̕kͨ̀̆ͯ̎̂̚͞s̛̜̥̘̼̟̈́i͖̯̗.̜̲̬̝͚͙̌̋ͬ̾ͯͯͧ ̛̝̦͔ͪ̑̓͑ͣ̓y̪̭̖ͬͬ̔̂̍̇̕h̴͓̳͇̋ͥ̑ͧd̡̩̹̰͂ͨ̊̋e̛̳̹̳͕̰͈̒ͯ͌͋ͮ̅sͮ̏s̷̻̬̖̫̘͉̫͂ä̡͖͚ͥ̾̑̾ ̴͙͇̫͊̽ͣͮ͛̎ͣͅo͐̂͐ͮ͑̈ͩ͏̜̼͓̝͉l̠͈̙͙̾̈̾͌ͮ̇̚e̶̖͕̟͓̺̠̜ͧͥ̒͑̈́͒m̔̎̀m̺̞̮̤̺̌e̩̖ͮͫ̊ͩ ̶͈̬̖ͩ̔k͋̄o̙̖̱̣̤ͨ̄̃̿̅͠k̯̬̰͓̜ͣͦó̡̓ͨ̆ͫ̔n̦ą̪̣̬͇͔̄͊͗̊ͅi͍̗̤n̯̦ͭͅe̓҉̤͎̳͇͍n̮̤̖̳̼̥̾̎̀̆ͮͧ͝ͅ,̢͚ ̬ͤ̏̊ͫ̚j͉͈̝̹ͩo̶̯̬̺̻̤k͓̲̺͌ͯ͆͒̏̏ͯǎ̞͑ͦ̐i̎̓͑̋ń̑̿̇̚e͇̞̯̗̥n͂̒̀ ̟̃ͦ͆̉̅̔͡m̗͉̯͈̤̰ĕ̯͎̦̺̺͓̱͘į̈ͫ̂͆s̵͓͈̬̟͙̔ͅt͉̭̹̽͂̅͗ͨͨ͒ä͖͙̣͕̳̌͗͊ͧ͐̀ ̞̓̾̅͟o̊́̀͌ͧ̏ͤͅn̲̬ͧ͠ ̞̯̅͗͊͐̆́͗o̭̤̒š͚a̭̟ͣ̆̈́̿ ͨͬͦ͊̅̋͠k̨̞̱̫̍͑͑̋̒̓̚o̪̖̹̰̭͒͠k͇̜͙͍ͅō͚̮͍͔͍̟n͓̺̄͐̏ͨ̑͗ͭȃ̙̜̻̼̣̯̀̆ͯ͌iͯ̀s̢̼̪͍̳̻̘͕ͩ̄͒̒̚u̹̖͖ͬ̿͜u̍̇̈́͢t̤̫͎t͚̼͕̦̼̳̣a̜͎̣̺.̫̺ͫ̐ͣ͛ͩ͊ͫ ̼̫̻̐͗̾̉ͅS̛͑̇͑ͥ̄i̵̠n̘̰̺̟ͥ̓̓͘ä͕̟̱̌k̬͈̘̤̰̝͖̊̌ͤͪ́̇́i̸̻̻̳̟̞͈̣̇ͯͭ̇̿n̙͕͕̗.̱͖̟̠̓̎̈́̇ͤ̀

    ”Ei.”

    E̢͙̥̥̳̺͈̍͂̒̋ͭt̘͎̬͘ ̼̥̰̰̈́͐ͩ͗ͤ̌ͭv̎̎o̰͙̣̤ì̾̓͏̹̯̳̝͔̫̤ ͔̱̪̟̖̦̠̑͋ͨͫͬ̽v̹̝ͦ̒̄̍͋͒̿a̛̭̗͖̥̝̔ͥ̐̚s͈̩͈ͭ͠t̵̗̱͙̬̜͒u̵͖͚̟͍̤ͧ͛͗̃ͪ̚s͂̈́̇ͨ͂͆̚ṯ̾͊̓͌ͨe͍͠l̝̿ͭ̑͢l̦͗ͩ͌́̚a͓.͉̝̫͎͑ ̏҉̱̠͔̹T͈͓͍̦̺͔͈͑̓̆̕i͛̆͏͙̩e̮͊d̛͚̳̱̼͍̩ͧ̽̊ͧ̃̊ä͔̙͔̜̠̥ṫ̛̹̹͓ͥ̂̓͊ͪ ̤̐͌͋̽̀̾̚i̵͚̭͕̙̣̓͊̽ͯͨͤͣt̵͎̻̄̇̐̒̽̄s̱̲̭̥̪͓̅ͪ̚ͅe̶̹͈̘̦̺͗̉͌͆ķ̖̤̩̘ͨi͍͕̤̰̤͔̥͛͘ṇ̴͈͍̇̓̾ ̴͙̱̝͒͐̃̑ͥ̓t͔̲̼̿̓̇̏o͔͖̖̼̫̝̅ͩ̿ͅt̟̾̂͐͑͞u̳̫̺͋ṵ̼̜̱̘̻̌͆ͮͧ͢d͔͈͇̜̟̅͌ͫ̐ͯ͌e̗̅̈̅ͫ̓̔̇n̫ͯ͑ͮ̔ͭ.̼̲͕̠͔̥ͨ̅͋ͣ̑͟

    Punainen varjokäsi syöksähti irvokkaan olennon vatsasta kohti Manua ja tarttui tämän keskiruumiiseen. Hän pyristeli ja rimpuili, mutta käsi veti hänet hitaasti ja varmasti kohti mustaa limaista massaa, joka vääntelehti hänen edessään.

    ”Ei, minä olen yksilö! Minä en kuulu veljeskuntaanne! Minä lähdin… minä jätin teidät. Te olette heikkoja ja minä vahva. Ette voi tehdä tätä!”

    H̷͍̖̲́ͣ̊ȇ̫̘̺͔̏̔ͭͩ̾͋ḯͥ̏̀ͯ̀k̐ͪk̤̳̱̆ͥ͐̆̆͛o̳̺̠̘ͥͮͯͯͧ̋u̬̰̦ͫͅͅs̱̰͔ͮͅ ̧̪͆͒̅͐j̬͚̘̲͒̕o̬̯̜̦̮ͧ͐̔̍͘ͅͅh̨͎̟̿͐̉͑͒ͤ̎t̼̟ͤͪ͒ͫ̇u͇̝̯͛̉̈́̓͐ͣ͒uͧͫ͊̈́̐ͩ̊͡ ̘͖̲̱̭̱̫̐̍̆̃ͪ̉ͫv̹̟͔ͦ͂͂̋̓a̪̳ͫͫ̿͗i̼̭͆͆ͭ̀ͩ̋͞ṋ̖̭ͪ̈́͗́ ̧̼̙̺̻̈́̋͌̄̽ͅs͚͖̦̣̫̱͛̽ͮ̆̌̏̚i̠ͮ̚i̪͙̮̯ť̠ͩ̀̃ä̦͎̮͈̞̖ͧ̊ͭ͒͊,̗̓̎ͯͦ ̖̤̰̳̼ͯ͋̊̿̚e̖̬͔̻̻͔͍̾͆t̴͎̐̈̒͂͑ͮt͕̼͇̭͎͖́ͤͫ͡ä̘̟̩̯̙͔̱̔ͥͮͨ ̻̔̂͋e̢̹̩̮̖̐ͨ̂m͔̭͗̅̔̈́m̧̩̘̪̳̻̮̳̀ͩͩͫ͐ḛ̙̘̂̒ͯ̚ ͋̐҉̺̳̺ŏ̭̜̻̠͔͐͆̋l̸͓̱̓̆͆̋͋͋̔eͪ̌̅͒̉͡ ̦̳͍̦̲ͣͯ̇ͪ̄̿k͕͎͐̔̉ͫͨ͝o͈̠̞͚̮̲͙͊̏̌͆͟k̘͙̠ͭͮ̆͂oͩͯ̏̅̅̉҉n͉̻̹͙ͣ̆̋͑ḁ͖̠͓͑̈̓iͥͪ͂҉̳̯̫͓̳s̻̱̦ͮ̾ͧ̌ͣi̷͍͚͍̯͓̬̓̊̈́͌ͣa̰͔̥̗̻̥̒…̴͕̻̎͛̑͐ͭ̃ͅͅ ̺̇ͫ̑̑̚e͉̤̔ͣ͜m̮m̝̲̖̮͔̭͈͌̾͗̔͢e̻̹̪̰͝ ̯̯͚͓͓͚̥̓̓ͩ̊͗̈̅i̱̱̜͈̲͕͗ͭͩ̀l͙ͣ̍ͬ̀m̛̬̘̟̗̈́ͫ̄̓͒̓ͩa͐ͪ͒ṉ ̵͎̳̦̭̖͛̓̈͂͌̃s̮̀̾ͯ͐ͯ͠i̮̇ͦͣͦ͂ͭͫn̫̻̝͊u͋ͯ̓ͫͬa҉̲̰͈͍̙̩,̜͕̯͎͝ ̰̳͈̞͚͉̪͂̆̈̅͂̌M͇̝a͚͉̥k͈̹̰͇̀́̽̾̏u̱̦͚͍̻̍̉̄͑ͨ̑̚t̮̹̟͕̹̍ͦȁͭ̑͑ͩ ̭̣̄̎͑N̡̫̖̞͑͛̓ͦ̄͋̔u͇̓̓̓̉̚i̜̝͉͚̪ͅ.̲̰̳͕

    ”EI. EI. PÄÄSTÄ IRTI.”

    P͝a̋̈́̐ͭ̔̾͏l̴̆ͮ̈́̃aͯͤͨ̓҉͕̪̞͚͉ͅa̛̱̼̰ͧ ķ̟̝̲ȏ͍̯͕͑̔̋̄ͪt̗͌ͯͭ́i͈̻̪͕ͥ̿̈͠i̴̝̹͈̣ͯn͇̫͓͒.ͪ̄̆͂ͥͬ҉̱̮

    Manua näki ympärillään suuren katsomon. Katsomo oli täynnä hänen luomuksiaan. Nazorakit täyttivät suurimman osan koliseumin tilasta, mutta niiden joukosta pilkisti myös vaaleanpunainen jänis, jonka suusta valui verta hukuttamaan torakoita. 001 istui valtaistuimella ja näytti alaspäin suuntautunutta peukaloa.

    ”STEVE. MINÄ LOIN SINUT. SINÄ OLET MINUN.”
    001 vain hymyili. Julmasti.
    Massa lähestyi.

    P͈̙̱̻͇̂̑̂ͥa̹̼̤̮͖͙̥̅͋ͤͣl̷͖͚̥̐ͨͪ̎aͧͧ̎ͯ͌̊̾ḁ̣̣̬̪ͦ ̮̰͕͈̼̬͉ͭͥ̀k̷͉̝͌̋͌ͥͨ̈͒ͅo̥̘̤̜̱̗̼ͯ̀ͬ̊ͩ͢t̶͍̝̤̝͛̾ͨͪ̅͑ͫï̸̗̩̻i̪͋̉̊͆̂͜n̗̙͍̞͢,͓̥͇͖ ̑̎ͤ҉̜͉ŗ̫͚̒̿̈́ǎ̎̃͗͞k̻ͦ͒ͨ͞a̶̖s̻͍̗͎̻̟̰̀̏̍̐̔.̟̉̄ ̥̀̂̍̿̚R͉͉̫͔̼̻ͮ̍̽́̋̚͜a̺͖̻͓̜͆k̞̫ͣ̓͛͗̾͟a͓ͮs͎͚̠̞̭̈ͬ̕ ͬ̏ͣͣ͟yͩͤ̑̍̅͋s̘̘͖̹̹͓t̫͙͔͔̮̳̔̀̃̑ä̟̉v͖̣͎̗̙̐̏̿̍͋͒͡ä̰̺̫̻͚̥̙̾,̔ͣ̈́̿ͫ ̬͔̙͙̙͉̬̓͐k͖͍̱̀͒̌̊ͯ̚̕oͮͭ̃̏ͦͪ̿́k̥̰̼̱ͩ̉͊͘ó̟͉̽n͈͕̮å̪͉̤̳̣̟͇̍͑̀i̡s̬͋ͯ̄̅ͧụ̪̪̣̦͋͑̾̿u̟͛̅ͤ͆ͣ̚d̬ę̜͍̱n͕ͬ̅͠ ̬̩̰̖͖̱̗̅̎ͮ̾ͮͩ͑o͇̺̱̦̗͓̮ͫ̆̐̿̋̒s̺̺͔̔̃͐ͯ͜a̗̹͚͖͔̘̕.̗͕̓ͥ ̻̮͈́̿̾̅M͍̩͖̜̜̲͎u̩̇̑̀͆͟u̠͇̙ͮ̀̔r͞a̧̺̝̜̪͛̈́́͊ͅh͔͉͕ͬ͂̅͂͆́ā̴̯̪̻̺̥̇ͤ̎i͇̼̪͙̫̰ͯ̾̉̿̐͑̂n͕̹͔̰̺̯e͂ͪ̊̓̑͐̚͏̥̖n̜̤̫͉̂̽ͧ̚͠ͅ ͇̯͕͒ͥo͚̥̼͙̘̰̪n̯̼͖̯͗̇͐̽͋͂̚ ̼̭̠̉͋
    ṿ͖ͅȁ͇̮̱̥̝̥̘ͦͮͨ͝ỉ̵ͧͥͥͤn͉̻ͫ̈́͢ͅ ̪̖̥ͥ͂͑o̰̼͎̝͕ͬͩͩ̿ͅs͎͔̦͒̔͛a̝͌͂͡ ̀͌ͬp̼̝̈́͗̔̊͊e̡̹̾̾͂ͥ͂s͉͑ͤ́̀̓ä̋̚ä̴̝͋ͅ,̢̹͎̱̦͒͆̄̓ͥ͊ ͋͐ͪͣ̒ͬk̛̥̟̠̘͌̂͊u̡̯̼̩͛̀n͚̼̿͆̈̀i̜̞͋̀ṉͮͧͣͣ͟g̯̲͍̭̘̟͂͆͆ȧ̯̖̳̞̉ͤ͛̑t̖̗̗̘̞͉͓͑̑͒̓̄ͥa̦̜͉̞ͯ̂̇ͣ̐͆r̨ͪͥ ͣͬ̃̈͏̱̙k̮̼̪ͣͥ̊ͬ̌ͨͧo͌m̲̞͙͎ͫ̓͛͠ͅë͙́ͤͨ́̿͞n̝͌͒̌͛ͦ̐͂ț̐ͅa̢̮̥͓͕̟̮̤ͪ̃͒͆ͥ̌a͕͡ ͚ͨ̓ͩm̪̦͎̱͖ͥ̓͂̈́̅e̦̠̝̗̩͙ͨͥ̒̽̀͛i͈̘̹̺̬̤ͥ̋̿̏̍̕t̹̠͛̈ä͓̩̅ͩ̒̈̿ ̟̰͍ͧͫ̔͒ͧ̚k͝ä́̋͌i̥̭ͮ͆ͨk̂̐̈́͂̆̈̾ͅk̥̀i̛̠̼̰̤̟͔ͅa͓̰̒̉ͤͭ̓ͪ͌.̉ͧ̅̌͠ ̥͉̩ͫ
    O̠̻̗̰̜͔̬͋ͤ̈́̄̈̃͝l̦̘ͬͅḛ̢͉͎͗ͪͬm̼͖̣͈̞ͪͣ́̀m̜̂ͧ̄ͨ͠e̘̗̺̯̚ͅ ̛͖͎͆̇̉ͨ͋̚v̟̯͕͈ͭͣ̏̇̈́ͤa̮̖̻̗͇͙̙̐ͣ̈́i̱͖̼n̿̔̈́ͦ҉̥̻̻̜͚ ̹̑̐o͕̤ͭͯͮ̚ś̹̼ä́ ͮ͆̉͑͛͘t̝̞̹̥̐ͤ͋y̧̙̼̟̣ͯͮ́ͅö̭̹̹̱ͨ̿ͦͦͯk̨̙̋a̔̀̎̌͆̽l͇͍̪̹̗̀ͭu̶̖̞̖̮̙͛͐ͫ̓ͅa̛͉̳̻̎ͪ,̷͇̜̯̮̖̔͗͛̎̿͑ ̸̱̣͒y͖̰̪̗̣̙͋̄̋ͧ̋̃h̷͇͍͎̱̙͓͍͂d̛̼̫̍͑ͨͩͫ̈́e̳̊ͮ̓ͨ̏š̗̰̭̤̱͘s̰̠ͤ̅̅ͨä̹̙̤͔̻͂̎̓ͦ ṁ̟̭̝̋͑u̢̼̘̤̲ͨō̠̙̗͖͒́d͉̙͇̲͈͉̮̓̀̌̋͡o̼̟̠̱̕s̮̘ͣͫ̉ͫt̜̯̱͕͎ͮͧ̇ͩ́ȧ͈̥̈́̐͢m̒ͤ͆͏m̘̞̖̥̪̟̃̄ͥ̉̀e̛͎̝̾ͯ̉ͧ̎ ̙͇ͮ͗k̘̯͉͂̈́ͣͯ̍͛ͅo͍̻̱̰̼̦̐͊ͮͩ̽k̯͔͇͓̉̎ͦ̍͝o͈͕͋ͥͪͣ͑̀n̪͔̻̟͔̙̟͂̊̀ͭͦ̂a͙̣̹̯̭̰̗͒ͮ̅̾͞i̫̣̪̩̺s̵͂͆̃̓̊ûͣ̿ͦ҉̙̘̳̗̼͚u̵̞͂̂̿͐͊̎d͇̯̠̲̱ę̹̩͛͆͋̆̂͐̑n͔̑̈́ͬͪͣ.͖̼̩͖̲̔̀ ̼̮͙ͮ̉̽̈͘Kͭ͋̀͏̦̰̬͓̟̥u̗̩̞̻͒̒ͣ̅͐t̳̳̙̲͔ͦͣe̜̟͎̪̠̠͌͡n̂̓̚͏̲̝ ͍̹͇̯̲̙̘̾ͤm̝̯̦͚̘̫͓ͮ̅ͬ̾ͤ̏͜ủ̱͕͆͌ͦ̐͞ụ̗̰͌̓̈́ͮr̜͕̈́͆͒ͪ̾̅ȧ͙̪̱̻͚͓̻h͏̻̞̜͕͎͓a̠͍̖͈̥̠̐̍̈́ͤ̀̕i̶̤̟̤̰̫̦ͤ̆s̖͈̘͚̜̃̈́́̋̚̕e̳̥͖͌ͥͬͯ͐t̬͐̃ͭ̍̚͞.̙͙ͣͯ͆ͥͬ̚ ̹̞̗̮̇ͨͤͦ̐͞
    Ṭ̲̮͓̭͢a̘͑̽̿ͩi̴̠ͫͦͪ̓̑̽ ̢̣̑v͉̖͂̂̇ͮ̇̂a̹̠̘̭̙ī͝kk̛͓̹̝̟̏ͣͥ̇ͭ͊a̹͉̻̝̾͌̆̔p̬̱͓̰̟̪̮ͦ̎ͯa̢͇̐ͤ̓͆̚ ̹̠̗͕̯̗̈́̊ͤ̂ͥ̐͐N̛͍͍̜͖̗ͥ̆̏ȁ̲̟̔͜z̘͕̤̱̈́͗͗͊̈̾͂o͎͈̘͛̍r̸̫̘̻̞͕̠͇̽ͦ̀ͭͭ̓ͩa͓̭̦͎ͬ̋ͯͮͦk͉̰̻͈̋ͫ̒̓ỉ͚̫͔̥̗̱͑t̡̪̪̗̣̻̱̂̌̇ͬͅ.͍̝͇ͥ̒ͯ̽͑͗̚͡ͅ

    ”EEEEIIIIIIII.”

    Manu huomasi katsomossa Matoron. Tämä katseli häntä surullisin silmin, hymyillen. Hänen vieressään oleva Nazorak alkoi yhä enemmän muistuttaa Guardiania. Tämäkin hymyili surullisesti ja zoomaili häntä päin kiikarisilmällään. Matoron toisella puolella Nazorakien joukosta nousi esiin Keetongu. Tämä tuijotti ainoalla silmällään häntä – yhtä surullisesti kuin toiset kaksi. Maken pää pilkisti Matoron olan takaa. Keetongun takaa esiin astui Gekko. Summerganon asetti kätensä Guardianin olalle. Killjoy makasi kyljellään ylemmällä rivillä. Kepe istui toimettomana hänen vieressään. Tawa ja Visokki lojuivat pitkin katsomoa kuin katselisivat laiskana televisiota. Kaikki tuijottivat häntä surullinen ilme kasvoillaan.

    Musta massa saavutti hänet.
    ”Auttakaa nyt minua! Auttakaa!”
    Kukaan ei vastannut. Hitaasti Makuta Nui sulautui osaksi Makutain veljeskuntaa, osaksi isompaa kokonaisuutta, osaksi yhteiskuntaa. Osaksi mustaa, limaista massaa.

  • Nynrah osa 40: Ilmaraptori I

    Nynrah, rannikko

    Projektinimellä Kewa kulkeva keskeneräinen ilma-alus rantautui ilkeiltä katseilta suojaavaan lahden pohjukkaan. Jonkun matkaa rannasta kohoavat kukkulat kertoivat, että sankarit olivat lähellä paikkaa, jossa heidän vanha aluksensa Kirikori II teki ikävän pakkolaskun havumetsän sekaan. Kaikeksi onneksi aluksen raato oli suhteellisen lähellä rantaa, eikä Klaanilaisilla mennyt kauaakaan, kun yksi Haamuista paikansi aluksen taskukokoisella tutkavitkuttimella. Kaikkialla romun ympärillä oli ruostumattomia Avhrak Va:ita ja niiden kappaleita. Kaikki olivat iloisia huomatessaan, että alusta ei ollut ryöstetty. Tongu siirsi moottorin alle rakennetun arkistomyyrän pesän pois ennen kuin hän alkoi Matoranien avustuksella järkkäämään Kewaa lentokuntoon.

    Ensin Tongu kantoi Kirikorin suuret potkurimoottorit rantaan ja asetti Kewan siipien juureen. Nynrah-haamut olivat rakentaneet koneeseen millilleen sopivat kolot moottoreille, putkistoille ja muille monimutkaisen höyrykoneiston osille. Haamut ahkeroivat kuin vanhat tekijät aluksen kimpussa ja työ eteni nopeasti. Keetongu kantoi kaksi Kirikorin jäljelle jäänyttä Cordak-tykkiä, toisen raskaan jonka paria hän oli kantanut Takomossa ja toisen kevyemmän. Uudessa aluksessa ei ollut vielä niille paikkaa, joten Tongu tyytyi pulttaamaan kevyemmän kiinni aluksen perään ja jätti toisen matkustamoon. Kirikori II:n gramofonin hän pisti Kewan ohjauspöydän jatkeeksi. Ohjauspaneelit ja navigointilaitteistot Haamut ottivat vanhasta aluksesta ja virittivät ne Kewalle ominaisella N.N.E.N.N-tekniikalla suoraan höyrymoottoreihin. Nyt alus ei tarvinnut ollenkaan sähköä tai muuta energianlähdettä halkojen tai hiilien lisäksi.

    Tongu katsoi ylpeänä penkereeltä uutta alustaan. Sen siivet pystyi vetämään suppuun ohjaamon suuresta vivusta ja sen mielikuvituksellinen muotoilu harhautti varmasti vastustajaa. Nynrahin käsityöläiset olivat todellakin ylittäneet itsensä.
    ”Kewa on hyvä nimi alukselle”, Keetongu aloitti, ”Mutta tarvitsemme jotain, jonka torakat muistavat, kun heidän naurettavat aluksensa uppoavat yksi toisensa jälkeen. Tämä lentoalus on Ilmaraptori I ja se tullaan muistamaan Klaanin historiassa.”

    Q-mies laski varovaisesti jakoavaimensa nurmikolle jalkojensa juureen ja pyyhki hikeä otsaltaan rätillä, joka oli jo öljystä musta. ”Se on tosiaan kaunokainen, vaikka itse sanonkin”, uupunut matoran sanoi virnuillen. ”Sääli, että en pääse lentämään sen mukana.”
    Matoranit Ternok ja Ontor vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Keetongu huokaisi. Kyljestään pitelevä ja pahoinvoivan näköinen Guardian nousi nurmelta ja asteli kohti matoran Qinftatheousia.

    ”Oletko varma, että haluatte jäädä?” Guardian kysyi. ”Aluksessa olisi takuulla tilaa.”

    Työstä uupunut seitsemän Nynrah-haamun joukkio kerääntyi vähitellen Q:n taakse. Keltaista Komauta ylpeänä kantava Takomon matoran seisoi selkä suorana nousten muiden Aaveiden yläpuolelle. ”Ehkä olisikin, admin Guardian. Mutta hidastaisimme vain matkaanne. Lisäksi Nynrah on täynnä ystäviämme, ettekä mitenkään saisi kaikkia evakuoitua edes Laivaston voimin.”

    Makuta Nui oli jo astumassa Ilmaraptori I:n sisään, mutta sitten hän kääntyi ympäri hämmentyneenä.
    ”Ei mitään väliä, jos haluatte oikeasti kuolla, mutta onko teillä aavistustakaan, mitä Rahkshit tekevät?” Makuta ärisi. ”Tänne on tulossa pieni armeija Tridaxin poikia. Tiedättekö, mitä ne tekevät teille?”

    ”Tiedän hyvinkin, Makuta”, Q sanoi pitäen kunnioittavan äänensävyn. ”Minä olen sentään työskennellyt sinun väellesi.”
    Qinfatheous katsoi maastoa vaiteliaana. Manu ei poikkeuksellisesti keksinyt minkäänlaista nasevaa vastausta.
    ”Ne jättävät meidät henkiin, koska tämä ei ollut syytämme”, Q totesi. ”Ne voivat rangaista, ne voivat uhkailla. Mutta ne pitävät meidät hengissä, koska työskentelemme niille.”
    Matoran-aaveet olivat hiljaa eivätkä hymyilleet enää. Guardian seisoi joukkion edessä ja katsoi Q:ta silmiin.

    ”Kaadoimme Arsteinin imperiumin vain jättääksemme ne suurempien hirviöiden käsiin”, Keetongu sanoi vaiteliaasti.

    ”Ei”, Guardian sanoi. ”Ei, Q.”
    Qinfatheous katsoi hämmentyneenä Guardiania. ”…mitä ’ei’?”

    ”Ei”, Guardian sanoi. ”Siinä on kaikki, mitä sinun täytyy sanoa. Tiedän, että sisällänne on rohkeutta taistella Arsteinin kaltaisia hirviöitä vastaan.”
    Sininen skakdi kumartui Q:n ja muiden Aaveiden tasolle.
    ”Ehkä jonain päivänä löydätte myös rohkeutta taistella makutoja vastaan.”
    Tämän sanottuaan Guardian hymyili pientä hymyä ja nousi pystyyn, lähtien kävelemään kohti uutta ilmalaivaa. Makuta Nui ja matoranit Ternok ja Ontor lähtivät myös lähestymään alusta, mutta Keetongu jäi katsomaan pientä Aaveiden joukkoa sanomatta sanaakaan.

    Nynrahin Aaveet olivat hetken hiljaisia ja hämmentyneitä. Pian koko Aaveiden joukkio kuitenkin nosti pienet kätösensä sotilastervehdykseen seuraten Q:n esimerkkiä.
    ”Kiitos, Keetongu”, Q sanoi. ”Kiitos, Makuta Nui. Kiitos, admin Guardian. Kiitos, Laivaston Ternok ja Ontor. Olemme… ikuisessa kiitollisuudenvelassa.”

    ”Yrittäkää ensiksi itse selviytyä”, Keetongu sanoi hymyillen. ”Ehkä voitte maksaa velkanne jonain toisena päivänä.”
    ”Toivon niin, Keetongu.”

    Viimein myös Keltainen Jättiläinen asteli Ilmaraptori I:n sisälle ja sulki sen oven. Q ja Aaveet jäivät katselemaan aluksen tulevaa lentoonlähtöä.
    ”Mata Nui siunatkoon heidän siipiään”, joku Aaveista sanoi.

    Vihdoin kaikki oli valmista paluumatkaa varten. Tongu oli saanut seikkailukiintiönsä liiankin täyteen eikä malttanut odottaa pääsevänsä Klaaniin ja Telakalle muttereita kiristämään. Ilmaraptorin ohjaustuoli oli mukava ja ajosauvat tuntuivat tutuilta kädessä. Ontor oli sytyttänyt pesään tulen ja vesi alkoi kiehua. Guartsu kävi matkustajain penkeille makuulleen ja Manu katseli saarta lasittomista ikkuna-aukoista.

    Tongu ei ollut koskaan ennen lähtenyt vedestä ilmaan. Alus kuitenkin kellui moitteettomasti, ja merenpinta oli ainoa sopiva kiitorata lähimaastossa. Ilmaraptorin siivet oli taitettu runkoa vasten. Keetongu puristi suuret kouransa ohjaussauvojen ympärille ja veti ne napakasti taakse. Höyry pääsi turbiineihin ja alus syöksyi eteenpäin veden pintaa pitkien jättäen suuren V-aallon taakse. Oikealla hetkellä Tongu vetäisi siivet levittävän vivun taakse ja Ilmaraptori nousi ensimmäistä kertaa ilmaan.

    ”Kotimatka on aina parasta”, Keetongu totesi, ”Ihan kuin vierisi alamäkeen.”
    ”Älä puhu vierimisestä”, poikkeuksellista ilmailupahoinvointia poteva Guardian murahti penkeiltä. Skakdin tilaan saattoi vaikuttaa osittain tämän vatsassa oleva valtava haava. Tongun parannuskyky oli alkanut vaikuttaa, mutta kipua se ei vähentänyt.
    Guardianin oli kuitenkin pakko hymyillä hieman. He olivat onnistuneet ja kotimatka odotti. Nähdessään sinisen skakdin hymyilevän terävät hampaat kiiltäen matoranit Ternok ja Ontor eivät voineet muuta kuin jakaa saman hymyn. Jonain päivinä onnetar oli suosiollinen klaanilaisille.

    [spoiler=* * *]Tongulle kiitos siitä, että hoiti puolet(kaikki, millä on jotain tekemistä ilmailun kanssa).[/spoiler]

  • Nynrah osa 39: Pako Takomosta

    Nynrah
    Varasto

    Kylmän ja pimeän varastorakennuksen läpi kaikui voimakas ääni, kun sen suuret ulko-ovet pamautettiin auki. Sisään huohottaen juoksivat matoranit Ternok ja Ontor, Makuta Nui ja olkapäällään haavoittunutta Guardiania kantava Keetongu, jonka haarniskan raoista tulvi vettä varastorakennuksen kivilattialle. Keetongu laski Guardianin alas ja koko viisikko pysähtyi hetkeksi hengittämään.

    ”Juuri oikeaan aikaan, ystävät!”
    Matoran Qinfatheousin iloinen ääni kaikui varastorakennuksen pimeydestä, jota oviaukosta tuleva valonkiila hieman halkoi. Mustanpunainen ja keltaista Komauta kantava Q käveli valoon hymyillen ja valtava jakoavain käsissään. Seitsemän muuta Nynrah-aavetta tuli esiin Q:n takaa kantaen monenlaisia työkaluja. He kaikki nostivat kätensä kunnioittavaan sotilastervehdykseen.

    Keetongun katse tarkentui pimeyteen. Hän näki jotain suurta.
    ”Onko tuo se, minkä luulen sen olevan?”

    Q nyökkäsi pitkään. ”Moottori puuttuu ja maalaukset jäivät pahasti kesken, mutta-”
    ”Aikaa ei ole”, Guardian keskeytti.
    ”Aivan. Oli miten oli, teillä oli joku suunnitelma.”

    ”Kyllä vain”, Makuta Nui puhui huohotuksensa välistä. Hän tutki metallista Feterra-kouraansa. Se ei kestäisi enää kauaa.
    ”Sitä ennen”, Keetongu sanoi kaivellen jotain haarniskansa raoista. ”Q. Minä tulin Nynrahille vain tekemään kauppaa.”
    Q-mies näytti hämmentyneeltä. ”Ei, tämähän on keskeneräinen. Lisäksi… te pelastitte Nynrahin!”
    Qinfatheous hymyili leveästi ja osoitti takaan varjoissa lojuvaa suurta runkoa. ”Ottakaa tämä kiitoksena koko Takomon puolesta!”
    Keetongu pudisti päätään. ”Ostos on ostos”, keltainen jättiläinen sanoi tiukasti astellen kohti keltanaamioista matorania. Hän kyykistyi tätä kohti ja ojensi pienen, litimärän shekin. Q puristi parhaansa mukaan vedet pois paperista.
    ”…kiitos sitten.”

    * * *

    Entisen padon ja Takomon raunioiden suunnalta syöksyi tuhansia litroja vettä, jonka mukana virtasi suuria puunrunkoja ja teräksisiä pilareita. Zorak von Maxitrillian Arsteinin imperiumi oli musertunut, mutta niin oli Takomokin.

    Sekalainen parvi hajanaisessa muodostelmassa lenteleviä Avhrak Va -lautasia syöksähteli hyönteismäisesti vastasyntyneen kosken yläpuolella. Punaisia hälytysvaloja vilkuttavat tiedustelurobotit olivat vailla komentavaa parviälyä, sillä sen signaalia lähettävä laitteisto oli tuhoutunut. Nyt koneet toimivat vain hätätilanteita varten sisäänrakennettujen alirutiinien ja Avhrak Feterroilta saamiensa komentojen varassa. Ne skannasivat mahdollisia eloonjääneitä koskesta, etsien monenlaisten olentojen elonmerkkejä. Mitään ei löytynyt.
    Yksi, hieman vahingoittunut ja märkä Avhrak Feterra leijui paikallaan kosken yläpuolella. Sen kommunikaatiojärjestelmä rahisi epäselvästi, mutta se ei estänyt sitä puhumasta.
    ”P-päärutiini: Löytäkää Mestari. Alirutiini: Evakuoikaa joukot.”
    Sekavasti sinkoilevassa Va-parvessa oli liikaa komennettavaa yhdelle Avhrak Feterralle. Siksi se ei huomannutkaan välittömästi, että puolivalmis lentokoneen runko syöksyi alas koskea uskomatonta vauhtia kantaen kymmentä matorania, yhtä skakdia, yhtä jättiläistä ja yhtä Makutaa.

    Feterran silmävalo alkoi punertaa keskittyessään koskea alas syöksyvää kohdetta.
    ”Alirutiini 2: Tappakaa. Ne. Kaikki.”

    * * *

    Keetongu puristi tiukasti kiinni puisesta, maalaamattomasta ruorista. Hän virnisti.
    Toimiihan tämä näinkin, keltainen jättiläinen mietti.

    Suuresta ilma-aluksesta oli valmiina vain runko ja siivet, mutta niissäkin oli puutteita. Puuta ja metallia saumattomasti yhdistävä ulkokuori oli vielä maalaamaton ja ikkunoita ei ollut. Lisäksi katossa oli huomattavia aukkoja, joista roiskui sisään vettä, kun puolivalmis, moottoriton alus syöksyi alas koskea.
    Sekavasti sinkoileva Avhrak Va -parvi kiisi perässä ja vitivalkoiset energialaukaukset iskeytyivät aluksen pintaan, vahingoittaen sitä. Guardian makasi selällään pidellen kiinni kyljessään olevasta haavasta, mutta jaellen silti revolverillaan laukauksia kohti robotteja. Manukin oli liittynyt ammuskeluun, mutta teräksisen Feterra-kouran energia-aseen teho alkoi vähitellen hiipua. Kaikki kymmenen matorania pysyivät istuimissaan turvavyöt tiukasti kiinni. Ontor puristi kädessään suosikkijakoavaintaan luodakseen edes jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

    ”Herra… herra Keetongu!” Ternok huusi kurkku suorana kosken pauhannan yli.

    ”Sano asiasi, Ternok”, Tongu huusi tehden tiukan käännöksen, jolloin massiivinen vesiryöppy pesi Kewana tunnetun puolivalmiin aluksen komentosillan. Kaikki kastuivat.

    ”Eikö tämä malli ole…” Ternok aloitti, mutta sai ämpärillisen vettä suuhunsa. ”Pthyi. Vähän kallis?”

    ”Se taitaa olla pienin ongelmistamme”, Guardian köhi. Avhrak Va -parvi lenteli liian arvaamattomasti eri suuntiin, että niihin olisi voinut osua. Makuta Nui puri hammasta huomatessaan, että Feterra-kädessä ei ollut enää virtaa.
    Makuta ei jäänyt leikkimään tehottomalla aseellaan. Yksi Avhrak Vaista koki nöyryyttävän lopun, kun aluksen rungosta heitetty irtonainen Feterra-käsi lävisti sen.

    Makuta Nui tuijotti epäuskoisena kohtaa joesta, johon Va oli uponnut.
    ”Sepäs oli…” Manu aloitti. ”… kätevää.”
    Guardian kääntyi hitaasti kohti makutaa. Hänen ilmeensä ei edes värähtänyt, mutta Manu virnuili totutun mielenvikaisesti.
    ”Kieltäydyn nauramasta tuolle”, Guardian sanoi äänensävy tasaisena.
    ”Älä ole tylsä”, Manu iski.

    Ennen pitkää Avhrak Va -joukkio alkoi vähitellen hajaantua. Osa jatkoi yhä klaanilaisten ja näiden kulkupelin jahtaamista, mutta vaikutti siltä kuin ne olisi käsketty aivan toiseen suuntaan. Lopulta kukaan ei enää seurannut koskea pitkin laskevaa ilmalaivan runkoa.
    ”Pakenevatko ne?” Guardian kysyi.
    ”Siltä… näyttää”, sanoi Manu. ”Rahkshit. Ne taitavat olla jo aika lähellä.”

    Kosken pauhua lukuunottamatta Nynrahilla oli hiljaista. Vat ja Feterrat olivat jo kaukana, mutta jotain pahempaa oli tulossa.
    Koski alkoi rauhoittua ja Kewa matkustajineen lähestyi Nynrahin metsien ja kallioiden täyttämää rannikkoa. Moneen osaan hajonnut Kirikori II odotti rannalla.

  • Nynrah osa 37: Katkeraan loppuun

    Nynrah, Takomo, liukuhihna

    Guardian laski aseensa masentuneena. Feterrat valmistautuivat ampumaan. Zorak käveli pois heistä päin edes vilkaisematta taakseen. Tilanne vaikutti pahalta.

    ”Idiootti”, Manu tuhahti.
    ”Minä voisin haukkua häntä vaikka koko päivän, mutta mitä se hyödyttäisi”, Guardian vastasi heikolla äänellä. Manu käänsi katseensa häneen.
    ”Tarkoitin kyllä sinua.” Guardian katsoi häneen kysyvästi. Manu jatkoi:
    ”Minä olisin ampunut tuon ääliön pään tohjoksi, kun vielä oli mahdollisuus, kun kuolemme nyt muutenkin.”
    Guardian katseli häntä hölmistyneenä suu auki hetken. Sitten tulitus alkoi ja kumpikin alkoi väistellä parhaansa mukaan plasma-ammuksia. Feterrat lentelivät muodostelmissa heidän ympärillään, ja oli vain ajan kysymys, kun jompikumpi heistä saisi surmansa. Guardian juoksi pysähtynyttä liukuhihnaa eteenpäin vastakkaiseen suuntaan Zorakin kanssa ja Manu oli hypännyt toiselle, liikkuvalle hihnalle ja yritti kimmottaa ammuksia lähimmällä metallikouralla juosten samalla paikallaan kuin juoksumatolla.

    He onnistuivat väistelemään hetken. Sitten Manu sai osuman jalkaansa, joka suli irti, ja Makuta putosi reunan yli. Hän sai juuri ja juuri kiinni liukuhihnan reunasta, ja hänen sormensa jäivät rullien väliin rutisten ikävästi. Seuraavassa hetkessä Avhrak Feterra Xa lähestyi häntä tähdäten kaikilla aseillaan tuhoon tuomittua Makutaa. Sillä välin Guardian oli pudonnut koneistoon yrittäessään väistää kaikkien muiden Feterrojen yhtäaikaista hyökkäystä. Koneistot eivät olleet hänen onnekseen käynnissä, joten hän ei silpoontunut liikkuvien osien väliin.

    Xa oli liitänyt noin metrin päähän Makuta Nuista. Se painoi tykkinsä Manun kasvoille ja aikoi ampua. Makuta katseli metallisen parven kaiteen takana astelevaa Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta murhanhimoisesti. Oli viimeisen iskun aika, eikä Zorak selviäisi siitä. Manu päästi irti reunasta, josta piti kiinni ja laukaisi energiasäteen kohti Zorakia, mutta Xa lensi väliin, ja säde kimposi jonkin laitteiston ohjaimiin. Guardian sai pian selville, mihin se oli osunut: koneisto, jonka sisään hän oli käpertynyt robotteja piiloon, oli käynnistynyt valmiina tekemään hänestä selvää. Manu yritti vetää toisen koneiston sisään murskaantunutta jalkaansa irti. Hän kirosi tuuriaan; tämän jälkeen hänellä ei olisi jalkoja ollenkaan.

    Sitten tapahtui jotain, mikä kiinnitti Avhrak Feterrojen huomion: kuului valtaisa räsähdys. Feterrat kääntyivät päin niiden takana olevaa betoniseinää. Siihen oli ilmaantunut halkeama. Halkeaman läpi tihkui vettä. Toinen räsähdys kaikui huoneessa seinän musertuessa rikki vedenpaineen kasvettua liian suureksi. Vesi tulvahti sisään valtaisana hyökyaaltona, ja Feterrat olivat nopeasti liitämässä karkuun sitä pakoon. Manu katsoi aaltoa järkyttyneenä. Miten heidän oli tarkoitus selvitä siitä hengissä? Guardian, jonka ruumis oli vääntynyt koneiston sisällä, tuumaili samaa. Oliko tämä loppu?
    Oli hauska tuntea, Manu viestitti Guardianille.
    Kiitos samoin.

    Vesi syöksähti Manun yli ja veti tämän mukanaan irti koneistosta. Guardiankin joutui veden pyöreisiin, ja koneistot hukkuivat massan alle. Kaikki oli yhtä hullunmyllyä, eikä kumpikaan tiennyt, mitä tapahtuisi. Sitten Manu näki jotain: merimiina oli aivan hänen vieressään. Se vilkkui aktivoituneena. Kauhistunut Makuta yritti virrata toiseen suuntaan epätoivoisesti. Miina räjähti.
    Avhrak Feterroista jokainen ehti pois huoneesta tulvan ottaessa vallan, ja ne päätyivät katsomaan ulkoapäin, kun koko Takomo räjähti ja sortui virtaavaan veteen.

    Q heräsi. Hän ja hänen Matoran-toverinsa olivat ajelehtivalla metallikappaleella, joka ei ollut tuhoutunut joen raivon iskiessä heitä ja ajelehtinut vähän matkan päähän saaresta. Olisi helppoa soutaa takaisin käsivoiminkin. Kolmasosa heistä, jotka olivat jääneet auttamaan klaanilaisia, oli kadonnut, luultavasti hukkunut, viime näkemältä. Q huokaisi ja onnitteli itseään hengissä pysymisestä. Heidän tarvitsisi vain rantautua ja selitellä Makutain veljeskunnalle, mikä oli tuhonnut heidän Takomonsa. Tuskallisesti Q nousi istuma-asentoon. Feterra oli ollut taittaa hänen kätensä poikki paetessaan ja tönäistessään hänet takaisin koppiin. Hän katseli muita selviytyjiä ja mietti, mitä klaanilaisille oli mahtanut tapahtua.

    Makuta Nui heräsi aivan toisenlaisessa paikassa kuin Q-mies. Hän katsoi ympärilleen ja näki olevansa yhä saarella. Kaukana hänen sijainnistaan näkyivät Takomon rauniot, ja nyt oikealla paikalla virtaava joki oli ottanut sijainnin hallintaansa. Hän ei nähnyt Feterroja missään lähistöllä ja oli huojentunut. Seuraavaksi hän tarkisti ruumiinsa saamat vahingot. Ne olivat yllättävän vähäiset: hänen kummatkin jalkansa olivat poissa, mikä olikin ollut odotettavissa. Hänen ruumiinsa kaikki koristeelliset piikit olivat kadonneet. Ne olivat käytännössä turhia, mutta aina oli mukavampi, kun näytti hyvältä. Elämälle ne eivät olleet tärkeitä. Hän lyhensi ruumiinsa Toaa lyhyemmäksi ja kasvatti itselleen heiveröiset jalat. Hän otti massaa myös käsistään, joista tuli myös yhtä heiveröiset kuin uusista jaloista.
    Perhana, tarvitsen lisää massaa, hän ajatteli katkerana. Sitten hänen mieleensä pulpahti ajatus: Guartsu?
    Mihin admin oli joutunut? Manu nousi uusille jaloilleen ja lähti etsimään muutaman palaneen puun sekaan. Hänen ei tarvinnut etsiä kauan: pian hän löysi maasta kasan metallista tavaraa ja Guardianin sen keskeltä. Tämä roikkui metalliputkesta. Ei käsillään. Eikä jaloillaan. Putken katkennut ja teräväksi repeytynyt pää oli lävistänyt hänen ruumiinsa kyljen kohdalta. Manu puri huultaan, jottei olisi älähtänyt. Guardian avasi silmänsä.
    ”Kuinka paha se on?” hän kysyi.
    ”Tuota… eihän se kovin.”
    ”Eli minä kuolen?”
    ”Eh…”
    Sininen Skakdi pudisti päätään kivualiaasti.
    ”Kun palaat Klaaniin, sano, miten minä kuolin.”
    Manu ei ottanut moista kuuleviin korviinsa.
    ”Sinähän skarrarrar tulet skarrarrar minun mukaani skarrarrar! En minä sinua siihen jätä.”
    ”En minä tästä selviä, mene sinä ilman minua. Feterrat voivat palata milloin hyvänsä.”
    ”Ja Makutain veljeskunnan Rahkshi-joukotkin”, Manu lisäsi voihkaisten. Guardian vilkaisi häneen kysyvästi ja sulki silmänsä.
    ”Minä ikään kuin soitin ne paikalle”, Makuta selitti.
    ”Mene nyt ja jätä minut!” Guartsu karjaisi niin lujaa kuin pystyi. Manu hätkähti ja otti askeleen taaksepäin. Sitten hän pudisti päätään.
    ”Sinä tulet mukaan. Minä tarvitsen sinua.”
    Guardian oli hiljaa. Sitten hän sanoi: ”Toistaisitko tuon uudestaan?”
    ”Minä tarvitsen sinua”, Manu sanoi hiljaa. ”Me tarvitsemme. Tongu ei voi lentää alusta ilman tarpeellista määrää miehistöä.”
    Guardian katsoi Manua hetken ja purskahti sitten hysteeriseen nauruun.
    ”Hyvä on”, hän sanoi ja sylkäisi maahan. Verta pulppusi hänen kyljestään ja sitä kihosi hänen huulilleen. ”Kai minun on pakko tulla pitämään teistä huolta.”
    Hän irrottautui kivuliaan näköisesti. Ääni, joka syntyi, kun liha vedetään metallia vasten, oli vastenmielinen. Guardian lankesi maahan päästyään irti, ja verinen piikki jäi törröttämään maasta kuin irvokas hammastikku, joka on työnnetty lihapalaseen.

    Skakdi nousi maasta ja otti tukea Makutasta. Jälkimmäinen alkoi taluttaa edellistä pois paikalta, kun he näkivät ne: Rahkhsit lensivät saarta kohti. Niitä oli ainakin kaksikymmentä kappaletta, aivan tarpeeksi tekemään selvää kaksinkertaisesta määrästä Toia. Kun ne saisivat tietää, mitä saarella odotti, ne epäilemättä kutsuisivat apujoukkoja. Manu epäili, että Feterrat johtajineen lähtisivät käpälämäkeen ja jättäisivät saaren. Heidän tehtaansa oli mennyttä.

    Manu asetteli Guardianin lepäämään puun runkoa vasten. Sitten hän otti palasen kangasta, jota löytyi metalliosien kasasta ja teki siitä tälle siteen. Seuraavaksi hän kiipesi puuhun tarkastelemaan tilannetta. Rahkshit olivat laskeutuneet raunioiden luokse. Manu oli huolissaan siitä, että Rahkshit saattaisivat tulla heidän kohdalleen, mikä olisi kohtalokasta.
    Hän hypähti alas puusta ja istahti Guardianin viereen.
    ”Mitähän Zorakille mahtoi tapahtua?” hän mietti.
    ”Joko kuoli, tai sitten Feterrat pelastivat hänet”, Guartsu spekuloi ja yritti unohtaa kivun.
    ”Epäilen hänen kuolemaansa, Feterrat eivät varmaankaan antaisi hänen menehtyä.”
    ”Ehkä niin. Mutta ainahan sitä saa toivoa.”
    Manu nyökkäsi synkeänä.

    [spoil]Tongu laittoi minut silpomaan loppukohtausta hieman.[/spoil]

  • Nynrah osa 35: Makuta Nui soittaa kotiin

    Nynrah, Takomon piha

    Makuta Nui astui ulos Takomon ovesta ja tarkasteli ympäristöään hieman tarkemmin, kuin metallisen panssarioven takaa oli voinut nähdä. Rakennusten yläpuolelle kohoavat puut notkuivat, ja osa oli edelleen liekeissä. Usealta suunnalta virtasi savua taivaalle, joka näytti erittäin violetilta. Aurinko, joka sekin oli näkyvissä, ei juurikaan valaissut, mitä nyt loi violettia hehkuaan. Violetti ei miellyttänyt Makutaa. Se toi hänen mieleensä Abzumon. Kiviset ja metalliset rakennelmat seisoivat paikoillaan uhkaavina. Manu mietti, mitä tehdä seuraavaksi.
    Hmm, jonkun on evakuoitava Matoranit.

    Hän lähti kävelemään kohti parakkeja, joissa oletti Nynrah-haamujen asustelevan. Ketään ei näkynyt; Feterrat olivat luultavasti menneet muualle, mistä Manu oli todella tyytyväinen. Hiljaa hän hiippaili aukion poikki parakin ovelle. Sisältä ei kuulunut ääntäkään. Hän avasi hitaasti oven ja kurkisti sisään.

    Sitten joku löi häntä paistinpannulla päähän. Hän suoristautui täyteen mittaansa ja katsoi, kuka uskalsi tehdä sellaista. Yhtäkkiä Matoran-joukko oli hänen kimpussaan. Hänet kaadettiin maahan ja häntä hakattiin mitä eriskummallisimmilla asevalinnoilla, kuten jakoavaimella, taikinakulholla, sienipuimurilla ja suolistoimurilla. Makuta Nui ei aikonut sietää sellaista. Hän vapautti kehostaan energia-aallon, joka paiskasi pikku miehet ympäri huonetta. Sitten hän nousi nopeasti ylös.
    ”Kukaan ei liiku!” hän karjaisi. Matoranit jähmettyivät paikoilleen. Manu oli tyytyväinen.
    ”Minä en suinkaan ole vihollisenne, vaan ystävistänne paras.” Matoranit vilkuilivat toisiaan ja sitten häntä epäluuloisena.
    ”No, ehken paras… ainakaan paras mahdollinen… mutta tuota…”
    ”Mitä tahdot, Makuta?” sanoi joku.
    ”Minä. Hmm. En ole varma. Mikähän oli syyni tulla…”
    ”Etkö tiedä?” Matoran kysyi hämmästyneenä.
    ”Minä unohdin”, Manu myönsi.
    ”…”
    ”Ai niin. Juu, minun piti evakuoida teidät.”
    ”Me emme kaipaa evakuointia”, tiuskaisi joku joukon keskeltä. Muut nyökyttelivät.
    ”Kaipaattepa”, sanoi uusi ääni, ovensuulla seisova Matoran. Hän oli Q.

    ”No olipa sinulla aika saapua”, Manu huikkasi. ”Miten Gurvanaattori ja Kielimies pärjäävät?”
    ”Ovat elossa”, Q totesi.
    ”Q, miksi vehkeilet tämän Makutan kanssa?” sanoi yksi haamuista, Komauta kantava Matoran.
    ”Siksi, koska hän auttaa meitä. Hän on Bio-Klaani jäsen.”
    ”Niin, ruojat. Olen Klaanista. Kuunnelkaa johtajaanne.”
    ”Mikä saa sinut uskomaan, että hän on johtajanne, Makuta?” sanoi joku uhkarohkea.

    user posted image

    Matoranit kavahtivat taaksepäin.
    ”Noin on parempi”, Manu sanoi myhäillen. ”Nyt. Mitä meidän pitäisi tehdä?”
    ”Meidän on jätettävä saari joksikin aikaa oman turvallisuutemme tähden”, sanoi Q.
    ”Ei!” huusi joku. ”Emme voi jättää saartamme!”
    ”Hiljaa, Elte. Meidän on ajateltava henkeämme”, Q tokaisi.
    ”Kuunnelkaa häntä, jos ette minua”, Manu sanoi.

    Q istahti tynnyrille, jonka muut olivat raahanneet esiin. Manu katseli huonetta. Seinät olivat karun harmaat ja koko huone tyhjä lukuun ottamatta muutamaa tynnyriä ja laatikkoa.
    ”Oletteko täällä piilossa?” Manu kysyi. Q nyökkäsi.
    ”No, mitä nyt tehdään”, Makuta jatkoi.
    ”Eikö sinulla ollut suunnitelmaa?” Elte tivasi. Manu hymyili.
    ”No onhan minulla toki. Höm höm, tehän olette kuolemanvaarassa.”
    ”Niin?” Elte tiuskaisi.
    ”Tulkaapa kaikki tänne niin minä absorboin teidät. Teidän ei tarvitse kärsiä enää Avhrak Feterrojen käsissä, ja minäkin hyödyn.”
    Hiljaisuus laskeutui.
    ”Ei ehkä ole ihan hyvä aika vitseille”, Q kuiskasi huolestuneena.
    ”Ei se mikään vitsi ollut vaan kehotus.”
    ”Nyt tehdään näin”, Q sanoi, ”että te kaikki lähdette ja vähän äkkiä livohkaan täältä. Makuta voi hälyttää apua jostakin tuolla seinässä olevalla puhelimella.”
    ”Ah, rakastan puhelimia”, Manu sanoi sarkastisesti. ”Niillä voi soittaa, kuten rakkailla uruillanikin.”
    Q alkoi evakuoida Matoraneja. Makuta Nui katseli hetken toimitusta ja asteli sitten puhelimelle. Se oli vanhanaikainen ja varmaankin käytöstä poistettu. Makuta katsoi sitä inhoten ja otti luurin varovasti käteensä. Puhelin oli mitä ilmeisimmin joskus ollut tehtaan sisäisessä käytössä, joten sillä ei ehkä voisi soittaa ulkopuolelle. Mutta pian sillä voisi.
    Makuta hymyili omalle pirullisuudelleen. Hän ei ollut mikään mekaanikko, mutta hän oli aikoinaan laittanut Metru Nuin Turaga Dumen ajanvarauspalvelun puhelinnumeron ohjautumaan Chiroxin yksityiseen puhelimeen. Chirox oli ollut raivoissaan monta vuotta siitä hyvästä, mutta Manulla oli ollut hauskaa.
    ”Hmm, katsotaanpa…” hän mutisi itsekseen. Q heitti häneen vilkaisun. Manu alkoi hihittää itsekseen. ”Tuosta tuo johto tuonne, jos muistini ei petä, ja eihän se koskaan… ja sitten tämä tuonne…”
    ”Tuollainen käytös on minusta erityisen infantiilia, Q”, eräs haamu ilmoitti. Q huokaisi.
    ”Menehän sinäkin, jo.”

    Manu sai ainakin jotain toimimaan, sillä nyt luuri piippasi tyhjää.
    ”Ei teillä sattuisi antennia olemaan?” Manu huikkasi Q:lle, joka oli ainoana jäljellä rakennuksessa. Q ei vastannut vaan käveli ulos ovesta. Manu näytti hetken pettyneeltä, huokaisi ja heitti puhelimen lattialle. Sitten ovesta lensi sisään antenninpätkä. Manu katsoi ovensuussa seisovaa Matorania kiitollisena ja otti antennin. Hetken sählättyään hän päätti olevansa valmis ja painoi yhtä nappuloista. Sitten hän nosti luurin korvalleen ja nosti peukaloaan Q:lle.

    Haloo?
    ”Tuota noin, tänne Nynrahille on hyökätty ja me tarvitsisimme vähän apua”, Manu sanoi puhelimeen.
    Mitä? Nynrahilla?
    ”Kyllä, kyllä. Etkö sinä kuuntele, kuka lienetkin.”
    Ihanko hyökkäys?
    ”Hyökkäyspä hyvinkin. Invaasio. Devastaatio. Korporaatio. Tai siis…”
    Odottakaa. Lähetämme Rahkshi-partion.

    Manu oli hiljaa. Q katsoi häntä kysyvästi. Puhelimeen vastannut sulki oman puhelimensa ja luuri piippasi tyhjää.
    ”Kenelle minä juuri soitin.”

  • Nynrah osa 33: Abzumon laavatemppeli intermission

    Nynrah, takomo, käytävä

    Avhrak Feterrat rymistelivät halki käytävien. Harmaat kiviseinät olisivat näyttäneet monien mielestä tylsiltä, mutta Feterrat eivät kiinnittäneet huomiota asiaan. Käytävän päässä olevan oven kehykset olivat kaikesta poiketen erittäin kauniit puusta veistetyt karmit. Feterrat eivät kiinnittäneet siihenkään erityistä huomiota metsästäessään Makutaa. Ne kulkivat oviaukosta seuraavaan käytävään.

    Kun metallihirviöt olivat kadonneet kulman taakse, Makuta Nui palautti alkuperäisen muotonsa. Puinen karmi muuttui sulavasti Makutan muotoiseksi kappaleeksi. Yksityiskohdat palasivat haarniskan muotojen mukana; prototeräksiset piikit ja punamusta väritys. Kanohi Kraahkan palasi paikalleen Makutan kasvoiksi. Makuta Nui palautti mieluisimman olemuksensa. Mutranit vihreys oli poissa.

    ”Ehkei sitten ollutkaan niin huono idea tekeytyä ovenkarmiksi”, Makuta totesi itsekseen ja naksautti niskaansa ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Sitten hän lähti kulkemaan siihen suuntaan, josta Avhrak Feterrat olivat tulleet.

    Trooppinen saari, temppeli

    Abzumo näki valoa käytävän päässä.
    Kuinka ironista, hän ajatteli. Nytkö minä näen valon käytävän päässä ja menen sitä kohti?
    Portaat olivat loppuneet hetki sitten ja kaksikko käveli tasaisella käytävällä. Edestäpäin tosiaan kajasti punahehkuista kajoa. Oviaukkoa lähestyessään Makuta alkoi tuntea voimistuvan kuumuuden. Huone, johon he olivat saapumassa, alkoi erottua yhä selvemmin.

    Pian he olivat jo tulleet oviaukosta sisään huoneeseen, jonka seinät olivat samaa kiveä kuin kaupungin rakennukset. Samanlaisia kaiverruksia oli näissäkin seinissä ja samanlaiset maalaukset kuvasivat samanlaisia hahmoja. Kasvillisuutta ei tosin näillä seinillä ollut, ja jos joskus oli ollut, se oli kuihtunut kuumuudessa. He seisoivat kivisellä sillalla, joka kannatteli heitä laavan yllä. Laava peitti huoneen lattian, eikä Abzumo pystynyt arvioimaan sen syvyyttä. Kivinen silta jatkui huoneen toiseen päähän, jossa oli uusi, kivinen oviaukko. Oviaukon alla oli myös aukko, josta laava pystyi siirtymään toiseen huoneeseen.
    ”Täällä näyttää perin vaaralliselta”, Harmaa Aine totesi. Abzumo vaiensi hänet kätensä heilautuksella ja nuuhkaisi ilmaa.
    ”Jatkamme matkaa”, hän sihahti ja lähti kävelemään kohti uutta oviaukkoa. Aine tarkasteli kaiverruksia ja maalauksia. Moni niistä esitti Toa-soturia lävistymässä seipääseen. Aine alkoi aavistaa pahaa.

    Seuraava huone oli valtava. Oviaukon kummallakin puolella oli tilaa varmaankin viitisenkymmentä metriä ennen seinää. Noin sata metriä oli matkaa myös vastapäiselle seinälle. Keskellä huonetta oli kivinen rengas, joka oli kuin jatkoa sillalle, jolla he seisoivat. Kehän etäisyys jokaisesta seinästä oli kymmenisen metriä Abzumon arvioiden mukaan. Silta yhdistyi kehään siis kymmenisen metrin päässä seinästä, jonka oviaukosta he olivat juuri kulkeneet. Samalla tavalla kehä yhdistyi vastapäiseen seinään, jossa oli samanlainen oviaukko. Heidän allaan oli samalla tavalla laavaa kuin edellisessä huoneessa.

    Kivikehän keskellä laavasta kohosi suuri jalusta. Jalustalla seisoi patsas, jonka joku oli murskannut rikki polvista ylöspäin. Patsaan oikeasta jalasta oli jäljellä hieman enemmän kuin toisesta, melkeinpä nivusiin asti, muttei ihan. Jalat olivat irvokkaat, karvaiset ja sorkalliset. Ilmeisesti patsas oli esittänyt ehjänä jonkinlaista sorkkajalkaista rahia, joka oli kohonnut takajaloilleen.

    Makuta Abzumo hymähti nähdessään patsaan. Hän ei välittänyt katsella sitä hetkeä pidempään ja jatkoi kivikehää pitkin huoneen toiselle puolelle. Mennessään hän vilkaisi seiniä, jotka olivat nyt kaiverruksettomia. Aine luisteli hänen jäljessään varoen visusti laavaan putoamista.

    Seuraava oviaukko johti heidät kolmeen osaan haarautuvaan käytävään. Käytävien lattiat eivät edelleenkään kattaneet koko alaa, ja alla näkyi laavaa, mutta seinät estivät toisiin käytäviin näkemisen. Abzumo katseli mietteliäänä jokaista käytävää vuoron perään. Harmaa Aine ei pitänyt tilanteesta.
    ”Minkä valitsemme?” hän kysyi hermostuneena.
    ”Minusta tuntuu, että tämä on…” Abzumo sanoi hiljaa.
    ”… labyrintti?” Aine päätti lauseen. Abzumo nyökkäsi.
    ”Eli mitä teemme?” Aine kysyi.
    ”Me menemme johonkin noista. Emmekä eroa eri käytäviin, siinä ei olisi järkeä.”
    ”Hyvä on.”
    Abzumo päätti valita keskimmäisen käytävän. Se johti suoraan eteenpäin eikä haarautunut kertaakaan. Laavan hehku valaisi hiukan, mutta käytävillä oli melko pimeää. Pian he huomasivat, että vastaan tuli vain seinää. Makuta oli ärsyyntynyt.
    ”Mikä hemmetin järki on tehdä käytävä, joka ei oikeasti edes eksytä kulkijaa vaan pelkästään saa hänet turhautumaan ja juoksemaan useita kymmeniä metrejä turhaan!”

    He kulkivat takaisin. Mutta saapuessaan paikalle, jolta he lähtivät, he eivät nähneetkään ovea, joka vei kivikehän ja edesmenneen patsaan huoneeseen. Ei, edessä oli seinä, ja sekä oikealle että vasemmalle johti käytävä. Abzumo raapi hieman päätään. Aine tuhahti. Hän tiesi, että jotain tapahtuisi. Hetken mietittyään Abzumo kohautti olkiaan ja sanoi:
    ”Me jatkamme oikealle, koska satun olemaan oikeakätinen.”
    ”Ahaa.”
    Kaksikko jatkoi siis oikealle. Mutkittelevat käytävät veivät ja veivät eteenpäin, haarautuivat useista kohtaa ja kiemurtelivat ja silmukoituivat ja liittyivät toisiinsa. Pian kaksikon suuntavaisto oli täydellisen hävitetty labyrintin suhteen eikä kumpikaan tiennyt, missä he olivat tai olivat olleet.

    He olivat kulkeneet ehkäpä tunnin verran, kun Makuta yhtäkkiä pysähtyi.
    ”Kerro minulle, Aine, miksi tässä vaeltelussa on järkeä”, Abzumo sanoi.
    ”Öh. Siinä ei ole?” Harmaa Aine vastasi kysyvästi.
    ”Aivan”, Abzumo totesi. Sitten hän asetti kätensä seinää vasten ja sulki silmänsä. Hän tunsi energian virtaavan itseensä.
    ”Hmm… tämä paikka… täällä on jotain…”
    ”…?”
    Abzumo odotti vielä hetken. Sitten hän tuhahti itsekseen. Seinä räjähti rikki heidän kohdallaan. Harmaa Aine säpsähti yllättyneenä. Abzumo käveli reiästä toiseen käytävään ja räjäytti seuraavankin seinän.
    ”Käyhän se noinkin”, Aine mutisi. He jatkoivat suoraan. Kolmen seuraavan rikkinäisen seinämän jälkeen he näkivät jotain käytävässä. Se oli suuri hahmo, ulottui melkein kattoon asti, joka sentään oli kahden Toa-soturin yhteenlasketun pituuden korkeudella. Hahmo liikkui nopeasti heitä kohti.
    ”Mikähän ssssse mahtaa olla?” Abzumo pohti.

    Hän ei ehtinyt ajatella pidempään, kun hahmo törmäsi häneen ja iski hänet seuraavan seinän läpi. Harmaa Aine vilkaisi ylös. Olento oli suuri rahipeto. Sillä oli Kane-Ran pää ja Zyglakin ruumis. Jaloissa oli sorkat kuin härällä. Kädet olivat pitkäkyntiset ja valtavat.
    Tätä se patsas siis esitti… Aine ajatteli ja perääntyi seinän reiästä takaisin edelliseen käytävään. Abzumo ryömi esiin sieltä, minne oli lentänyt iskun voimasta.
    ”Piru periköön mokoman härkäpään”, hän ärjäisi ja ampui varjoimpulssin petoa kohti. Tämä lensi selälleen lattialle, mutta nousi heti entistä raivokkaampana.
    ”Ei näytä hyvältä, herra!” Aine huikkasi. Abzumo katsoi häneen ärtyneenä.
    ”Pelkuri, piilotellako yrität?”
    ”Eeeen toki. Minä vain suojauduin.”
    ”No tule auttamaan minua tämän karjun hoitelemisessa!”
    ”Kyyyllä…”

    Yhdellä hetkellä he valmistautuivat taisteluun härkäotusta vastaan. Seuraavalla he juoksivat käytävää pitkin karkuun ärjyvää petoa.
    ”Ei tässä näin pitänyt käydä”, Abzumo murisi.
    ”Siihen ei näköjään tehonnut RKP99-räjähde…” Aine valitti.
    ”Eikä rahinhallinta…” Abzumo sanoi.
    Härkä jahtasi heitä labyrintin keskelle, tai ainakin paikka näytti keskukselta. Se oli pyöreä huone, josta lähti kymmeniä ovia eri suuntiin. Keskellä seisoi patsas, joka esitti samaa härkää. Härän käsi oli ojennettuna ylös pitelemään soihtua. Soihdussa ei tosin juuri nyt ollut liekkiä. Makuta ja androidinen lasikupu juoksivat patsaan luokse. Härkä puski heitä kohti. Kumpikin hyppäsi pois alta, jolloin härkä puski sarvensa kiinni patsaan rintaan. Abzumo huomasi tilaisuutensa tulleen ja aloitti koreografiansa. Spektrin violetin ääripään sävyt alkoivat pomppia kipinöinä hänen levitettyjen käsiensä välillä ja muodostivat kipinöivät pallon, joka muistutti planeetta kiertoratoineen. Abzumo kohotti katseensa härkään. Se oli saanut sarvensa irti ja kääntyi häntä päin. Abzumo työnsi energiapallonsa kohti härkää.

    Pallo nielaisi härän pään, joka katosi olemattomiin, kun pallo räjähti. Abzumo suojautui hyppäämällä sivuun ja putosi samalla melkein laavaan. Hän jäi roikkumaan kivisen lattiakaistaleen reunalle. Harmaa Aine piilotteli toisella puolen patsasta. Abzumo vilkaisi ylös. Päätön härkä seisoi paikallaan. Makuta päätti kiivetä ylös ja astella sitten katsomaan kättensä työtä. Noustuaan hän huomasi, että härkä oli hänen vierellään. Se tarttui häntä kyljistä molemmilla käsillään, ja hän ähkäisi kuuluvasti.
    ”Miten se piru on yhä elossa”, hän voihkaisi. Harmaa Aine ampui ohjuksen härkää kohti. Otus päästi otteensa ja Abzumo lennähti syrjään. Härkä oli viimein kuollut.
    ”Hyvää työtä, Aine”, Abzumo onnittelil. ”Nyt. Mitä täällä kammiossa on?”
    ”Ei mitään?” Aine sanoi.
    ”… ei mitään”, Abzumo myönsi.
    ”Miksi me tulimme tänne?” Aine kysyi. Abzumo ei vastannut. Hän istahti härän jäännösten päälle.
    Miksi se ei ole täällä? Sen piti olla täällä. Oliko koko saari huijausta? hän ajatteli.
    ”Lähtekäämme, Aine.”
    Harmaa Aine ei ollut varma, mitä hänen herransa ajatteli, mutta oli onnellinen päästessään pois tästä paikasta.