”Visokki?” Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki. ”Minä juuri” hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä. ”Sinä… sinäkö minun päässäni olet?” ”En.” ”Vaan?” ”Avde on päässäsi. Minä… no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa.” ”En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?” ”Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?” Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti. ”Tuota, kait minä sitä hipaisin.” ”Eli siis sen takia… Aa, tässä on nyt järkeä.” ”Tuota… Täh?” ”Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua.” ”Varoittamassa?” ”Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!”
Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.
Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.
Marionetti osoitti Snowmania miekalla.
Piru vie.
Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?
”Valmistaudu.”
Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.
”Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita… Olen enemmänkin semmoi-” ”Valmistaudu.”
No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.
ShhhhhhklonkPAAUUUM!
Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan. ”Oletkin kova kaveri,” Snowman aloitti. ”Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-”
Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin. ”Nimda” se sanoi. ”Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja…. Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-” ”Nimda.”
Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.
Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.
Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se… Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja veriset loukkaukset.
Ainoastaan kolmesta sellistä ei kuulunut mitään. Yksi niistä oli tyhjä, toisen asukkia ei suositeltu edes katsomaan silmiin ja kolmannessa istui henkilö, jota Guardian oli tullut tapaamaan.
”Hiljaa selleissä!” samalla käytävällä Guardiania vastaan kävelevä vartija huusi ärtyneenä. Kaikesta päätellen tämä Toa ei erityisesti nauttinut aamuvuorostaan. Ainoa asia, joka piristi vartijaa oli se, että Domek oli suostunut ottamaan seuraavan vuoron.
Santor-nimellä kulkeva vartija vaikutti suorastaan säikähtävän Guardiania ja veti selkänsä välittömästi suoraksi. Toa hymyili leveästi ja veti toisen kätensä sotilastervehdykseen. ”Hyvää iltaa, herra Guardian!”
”Heipä hei”, Guardian vastasi rennosti. ”Sinähän olit Toa San…” Santor keskeytti Guardianin välittömästi, mutta vaikutti sen jälkeen pyytävän sanattomasti anteeksi töykeyttään: ”Super Toa Santor, palveluksessanne!”
Guardian nyökkäsi. Hän ei pitänyt tällaisista asenteista, sillä ne muistuttivat häntä sisällissodasta. Ainakaan Guardiania ei kutsuttu erityisen usein everstiksi.
”Anteeksi suuresti, herra Guardian!” Santor sanoi alistuen. ”184 pääsi yöllä pakoon.”
”Eiköhän hän tule parissa päivässä takaisin häntä koipien välissä”, Guardian sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Kunhan ei olisi ehtinyt…niin.”
Guardian piti hetken tauon. ”En ole kyllä täällä puhumassa pikkurikollisista.”
Santorin silmät laajenivat. ”Ai. Tietty. Hän on viimeisessä sellissä.”
Guardian käveli käytävän läpi. Hän ohitti kaksi sellien vakioasukkia, mutta päätti jättää heidät huomioimatta. Yksisiipinen Toan kokoinen olento ja pirullisesti hymyilevä ja tiukasti sidottu hahmo katsoivat Guardiania pitkään.
Guardian kääntyi katsomaan viimeistä selliä. Sellissä istui jalat ristissä sinivalkomusta nais-Toa, joka yritti aiheuttaa sähkönpurkauksia oikealla kädellään, mutta sellin voimakkaiden elementtirajoittimien takia hän sai vain aikaiseksi pientä staattista sähinää. Toa kääntyi katsomaan Guardiania.
”Hei, Guardian”, Sheelika sanoi lämpimästi hymy kasvoillaan, mutta lämmön alta pilkisti jäinen viha. ”Pitkästä aikaa.”
Guardian ei hymyillyt. ”Niinpä. Sinua ei ole näkynyt sen jälkeen, kun karkoitimme sinut.”
”Niinpä, mutta nyt olen palannut.”
Guardian siirsi päänsä kalterien väliin. ”Mitä osaa lauseesta ’sinut on karkoitettu’ et tajunnut, Sheelika?” Sheelika ei vastannut kysymykseen. Hänen hymynsä hyytyi. ”Tiedätkö, mitä kosto tarkoittaa?” Guardian nyökkäsi ja katsoi poispäin Sheelikasta. ”Liittolaisesi tappoivat 20”, Guardian sanoi ilme täynnä vihaa. ”Hyvä homma. Tyydyttikö tämä verenhimosi?”
Sheelika oli ilmeetön. ”En voi vastata Arsteinin teoista. Pahoittelen, jos joku sinulle tärkeä potkaisi tyhjää, en koskenut yhteenkään heistä.” Sheelikan kasvoille hiipi jälleen pieni hymy. ”Tämä ei ole kostoni, Guardian, mutta kyllä minä sen vielä saan”, Sheelika sanoi. Guardianin ilme oli vihainen, vaikka hän yritti turhaan piilotella sitä.
”20 kuollutta, kamalaa”, Sheelika sanoi. ”Sheelika on murhaaja, Sheelika on piraka. Viekää minut vain jonnekin asevarastojen taakse ja ampukaa. Kukaan ei surisi.”
Guardian nielaisi. ”Me emme menettele täällä niin ja sinä tiedät sen.”
Sheelika kääntyi poispäin ja katsoi sellinsä seiniä. ”Mutta kuitenkin luovutitte minut Makutoille. On se kumma.”
Guardian jätti vastaamatta ja yritti siirtyä toiseen aiheeseen. Hän koputti yhtä sellin kaltereista saadakseen Sheelikan huomion. ”Ole välillä hyödyllinen, niin voimme harkita tuomiotasi uudelleen”, Guardian sanoi. ”Kuka tai mikä on Avde, Sheelika. Mitä ovat Feterrat. Kuka on Z.M.A?”
”Avde?” Sheelika sanoi yllättyneenä. ”Kertoisin, jos oikeasti tuntisin hänet. Hän on todella hurmaava tuttavuus. En luota häneen tippaakaan. Feterrat? Ne ovat jotain kaunista. Arstein?” Sheelika kääntyi jälleen kohti Guardiania. ”Hän on joko elämäni valo tai suurin hirviö, jonka tunnen”, Sheelika sanoi huomattavasti pirteämmin. ”En ole vielä päättänyt, kumpi.”
Guardian nyökkäsi. Hän tiesi, että tässä oli kaikki, mitä Sheelika kertoisi tänään. Klaanin admin poistui selliosastolta sanomatta sanaakaan.
Vuorokausi yön jälkeen Kapura heräsi huoneessaan ja päätti lähteä töihin, mutta huomasi kurjekuoren.
Kapura, viimeaikaisten tapahtumien varjolla olen tehnyt päätöksen valita kolme soturia mukaani Xian-matkalle. Kuten varmasti jo tiedät, tavoitteenani on löytää Purifier ja hankkia takaisin kaksi hänen varastamaansa Nimda-palasta. Keskustelin adminien kanssa ja tulin siihen tulokseen, että otan mukaan apuvoimia. Jos suostut pyyntöön, lue kirje loppuun jos et, palauta kirje välittömästi postinjakelukeskuseen, jotta tiedän kysyä jotain muuta.
”Kyllä toiminta kelpaa.” Kapura mietiskeli. ”Sitä paitsi, jos Avde yön aikana vilautti nimeni jollekkin, olisi parempi todistaa uskollisuuteni Klaanille jotenkin.”
Tehtävämme on yksinkertainen ylihuomenna illalla, lähdemme matkaan neljän Gukko-linnun avulla, lento Xialle kestää noin kaksi päivää ja kaksi yötä. Sinne päästyämme, meidän täytyy löytää tiemme Xian asuntolakeskukseen, jossa meidän tulee löytää Purifierin olinpaikka. hankimme palaset, päihitämme Purifierin ja palaamme Klaaniin. Meidän tulee toimia nopeasti, huomaamattomasti ja tehokkaasti. Tule huomenna kello 20.00 Klaanin kokoustila 3:een. Tapaat siellä muut ryhmän jäsenet.
~Mr.Killjoy
Luettuaan kirjeen loppuun Kapura piilotti sen sänkynsä alle ja lähti Pajaa kohti.
Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut. Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia. Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.
”19 kuollutta”, Guardian sanoi hiljaa.
”Älä”, Tawa kuiskasi. ”Ei nyt.”
”Suurin osa Matoraneja”, Guardian jatkoi. ”Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?”
Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle. Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.
”Visokkia ei ole näkynyt”, sininen skakdi aloitti. ”Luuletko, että Avde-” Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena. ”Ei! Älä.”
Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä. Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä. ”Hänet löydetään kyllä”, Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. ”Ne löytävät aina.”
Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.
”Ja hän on aivan kunnossa”, Guardian sanoi hiljaa perään. ”Olen varma siitä.”
* * *
Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.
Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.
”Bladis”, Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. ”Tule katsomaan.”
Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman. ”Mitä löysit?”
Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää. Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti. ”Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle.”
Same näytti pettyneeltä. ”Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin”, Same sanoi. ”Vihollinen pisti varman päälle.” BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. ”Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?” skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää. Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.
”Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z”, hän sanoi siristellen punaisia silmiään, ”mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma.” Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle. ”Vie jollekin tutkijoistamme.”
BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.
Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi. ”Same”, Skakdi sanoi varoen, ”et tainnut huomata jotain.” ”Mitä?”
BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi. ”Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa”, BV aloitti. ”Itse pommi taas tuli…no…”
Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään. Siinä luki ”Verstas”.
Nazorakien pesä
Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.
Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.
Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.
Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.
Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.
Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä. Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.
Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.
Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.
Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.
Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. ”Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi”, hän sanoi ylimielisesti.
”Olen saanut melkein kaiken haluamani”, Avde sanoi, ”ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua.”
”Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori”, Arstein lausui sarkastisesti. ”Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?”
”Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla.”
Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä. ”Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas.”
”Kiitos kovasti”, musta olento vastasi. ”Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme.”
Arstein huokaisi. ”Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan.”
”Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?”
”Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään.”
Pihamaa
Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.
Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen. ”Se on kuollut”, Tawa sanoi.
”Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta”, maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.
”Taidat tarvita uuden haarniskan?” Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.
”Jättäkää se Creedylle”, Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. ”Creedy osaa. Creedy tietää.” Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.
Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.
”Jos on näin vaikea tuhota edes yksi…” Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan. ”Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?” Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi. ”Kadotin sen”, Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.
Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi. ”Ne voi tappaa”, Tawa totesi puoliääneen.
”Ehkä”, Guardian sanoi. ”Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin.”
”Luulen, että pärjäämme”, Tawa sanoi. ”Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni.” Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: ”Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus.”
Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi. ”Se on harhautus.”
”Avde”, Tawa sanoi. ”Hän meni reaktoria kohti.”
”Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-”
Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä. Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta. Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.
Kahvila
Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.
Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.” Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.
”Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.
Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.
”F-Frottik?”
Majakka
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.” Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.
”Mitä?” joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. ”Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-” ”Sinä”, Same sanoi. ”Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi.”
Sellit
Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla. Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.
”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.
Bio-Klaanin linnoitus, korkealla
Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.
Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt. Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.
Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.
Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.
Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.
Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.
[spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]
Jake istahti maahan. Miksi hän oli lähtenyt Klaanin pihalta? Glatoriankingistä ei näkynyt jälkeäkään, ja oli toivotonta löytää ulos törmäämättä niihin mekaanisiin olentoihin tai Avdeen.
”Jae?” Glatorianking huudahti lievästi yllättyneenä. ”Voitko auttaa meitä yhdessä jutussa?”
”Voin, ei minulla ole parempaakaan tekemistä. Muuta kuin taistella niitä olioita vastaan.” Jake vastasi. ”Mitä siis tarkoitat?”
”Aiomme tehdä tänne Matoranien evakuointipaikan.” Troopperi vastasi. ”Hae tänne mahdollisimman monta Matorania. Älä kuitenkaan lähde liian kauas.”
”Selvä!” Jake sanoi ja lähti etsimään Matoraneja.
Muut Toat aloittivat piilopaikan tekemisen. Troopperi ja Glatorianking irrottivat seinästä palasia, ja Kapura siirsi painavimmat painovoiman avulla. Hetken päästä, kun piilopaikka oli puoliksi valmis, Jake palasi mukanaan neljätoista Matorania. Hän alkoi auttamaan kolmea Toaa, ja evakuointipaikka oli hetkessä valmis. Toat astuivat ulos, ja siirsivät viimeisen palasen paikoilleen.
”Noin.” Troopperi sanoi. ”Hajaannutaan ja lähdetään etsimään Matoraneja evakuoitaviksi.”
”Sopii. Minä ja Jake menemme tänne.” Glatorianking sanoi. ”Mene Kapuran kanssa tuohon suuntaan.”
”Ottakaa mukaan myös haavoittuneita Klaanilaisia, yritän löytää Kupen jostain.” Kapura sanoi.
”Selvä.” Jake vastasi. ”Kenenkään ei pitäisi päästä sisään ilman painovoiman hallintaa.”
”Tavataan täällä viidentoista minuutin kuluttua.” Troopperi sanoi.
”Odottakaa, teen vähän höyryä jotta ne mekaaniset oliot eivät varmasti löydä tätä paikkaa.” Glatorianking ehdotti. Muut nyökkäsivät. Hetken päästä Toat lähtivät etsimään evakuoitavia Klaanilaisia ja Matoraneja. Kaksi Matorania sijoitettiin vahdeiksi, kaiken varalta.
Troopperi oli saapunut Klaanin pääaulaan. Siellä ei näkynyt ristin sielua. Salin maaluksia oli pudonnut seiniltä, ja lattialla oli kaikeinmoista romua.
”Ovatkohan ne päässeet sisälle?” hän mietti.
Yllättäen, portaita juoksi alas hätäinen Matoran.
”Seis, älä mene ulos!” Troopperi käski.
”Si… sitä en aikonutkaan”, selitti pelokas Matoran.
”Oletko nähnyt mitään erityistä sisällä?” kysyi Troopperi.
”Ky… kyllä. Näin mustan olennon. Se… sen muodosta ei voinut saada selvää kuku… kuvaa, koska se näytti muuttuvan aina. Se nauroi julmasti.”
”Avde…?” mietti Troopperi.
”Mene turvaan päärakennuksen itäsiipeen, tulin sieltä, ja se oli silloin koskematon”, hän jatkoi.
Matoran otti neuvosta vaarin ja lähti.
”Julmaa naurua…” Troopperi mietti, ja lähti ylös portaita…