Pimeä ”Visokki?” Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki.”Minä juuri” hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä.”Sinä… sinäkö minun päässäni olet?””En.””Vaan?””Avde on päässäsi. Minä… no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa.””En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?””Tajusin, että … Jatka lukemista Trooppinen saari: Marionetti VS Lumiukko
Avainsana-arkisto: Avde
ZMA
Pieni saariKolmen tunnin matka Xialta Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta. Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan … Jatka lukemista ZMA
Tuomari ja Sheelika
Sellit Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja … Jatka lukemista Tuomari ja Sheelika
Ilonpilaajan värväyskirje osa 2
Bio-Klaani, Kapuran huone Vuorokausi yön jälkeen Kapura heräsi huoneessaan ja päätti lähteä töihin, mutta huomasi kurjekuoren. Kapura, viimeaikaisten tapahtumien varjolla olen tehnyt päätöksen valita kolme soturia mukaani Xian-matkalle. Kuten varmasti jo tiedät, tavoitteenani on löytää Purifier ja hankkia takaisin kaksi hänen varastamaansa Nimda-palasta. Keskustelin adminien kanssa ja tulin siihen tulokseen, että otan mukaan apuvoimia. Jos … Jatka lukemista Ilonpilaajan värväyskirje osa 2
Kauhujen aamu
Bio-Klaani, ulkopiha Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä. ”19 kuollutta”, Guardian sanoi hiljaa. ”Älä”, Tawa … Jatka lukemista Kauhujen aamu
Yö Kauhu: Loppu
Bio-Klaani, käytävä reaktorille Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.Käytävän valot olivat vihdoin … Jatka lukemista Yö Kauhu: Loppu
Yö Kauhu: matoranien evakko
Klaanin käytävä Kapura ja Glatorianking harhailivat Klaanin käytäviä pitkin. Heitä vastaan tuli Troopperi. ”Ai moi, Kapura ja GK.” Troopperi sanoi. ”Tiedättekö, mitä täällä tapahtuu?” ”Avde hyökkää Klaaniin.” Glatorianking sanoi. ”Yritämme keksiä tapaa evakuoida Matoraneja.” ”Huomasin äsken erään umpikujan. Sinne voisi evakuoida Matoraneja ja sitten peittää, jättäen vain Matoraninmenevän aukon.” ”Kuulostaa hyvältä.” Jake sanoi. ”Vie meidät … Jatka lukemista Yö Kauhu: matoranien evakko
Yö Kauhu: Troopperi ja Syvä Nauru
Mikä tätä sivua venyttää? Klaanin pääaula Troopperi oli saapunut Klaanin pääaulaan. Siellä ei näkynyt ristin sielua. Salin maaluksia oli pudonnut seiniltä, ja lattialla oli kaikeinmoista romua. ”Ovatkohan ne päässeet sisälle?” hän mietti. Yllättäen, portaita juoksi alas hätäinen Matoran. ”Seis, älä mene ulos!” Troopperi käski. ”Si… sitä en aikonutkaan”, selitti pelokas Matoran. ”Oletko nähnyt mitään erityistä … Jatka lukemista Yö Kauhu: Troopperi ja Syvä Nauru