Klaanon

Avainsana: Abzumo

  • Zakaz 15: Makuta Nuin monet murheet

    ”On synkkä muttei kovin myrskyinen yö. Pakkasta on kaksi astetta. Kello tikittää puolenyön jälkeen. Tunnelma on rauhallinen. Minä olen Iunatu Kam ja tämä on Ustraug&Iunatu show. Seuraavana vuorossa kappale nimeltä Give Your Life for Rock ’n’ Roll.”

    Skakdit katselivat Manua, joka piteli juomapulloa kuin mikkinä suunsa edessä. Jotkut näyttivät kummastuneilta, toiset pyörittelivät silmiään. Kolmannet näyttivät ärsyyntyneiltä.

    Warrek kittasi kymmenennettä tuoppiaan karhuhaita, kunnes sammui. Guardian katseli paikkaa, jossa he olivat. Se oli pienempi kuin Kuollut Ruki mutta myös rauhallisempi. Sitten Manu yhtäkkiä kysyi:
    ”Saanko laboratorion?”
    ”Laborator- mitä?”

    ”Manuseni”, Guardian sanoi ja joi pienen kulauksen tuopistaan. ”Uskallanko kysyä, miksi?”
    Manu hymyili pahaenteisesti.
    ”Haluan jatkaa… harrastustani. Muistahan, että minulta evättiin jo yksi.”
    Guardian vakavoitui.
    ”Älä vain sano, että…”
    ”Tawa ei antanut minun tuoda urkupillejä sisään!” Manu keskeytti.
    ”Hmm. Miksiköhän ei. Hienot urut.” Guardian ryyppäsi jälleen lasistaan. ”Mutta laboratorio. Sinä ja geenimuuntelu, sehän on ollut aiemminkin niin hyvä yhdistelmä?”
    ”Jos viittaat siihen pinkkiin jänikseen, olin tuskin mukana.” Manu irvisti. Skakdit pelasivat nyt vaihteeksi korttia. Manu pidättäytyi menemästä mukaan peliin. Häviäminen ei ollut Skakdien mielestä hyvä asia. Sitä se ei ollut myöskään Makuta Nuin mielestä.

    Guardian kohotti kulmaansa ankean näköisenä. Hän näytti ikään kuin pettyneeltä siitä, että Manu ei ollut ymmärtänyt täysin. Sitten hän siirsi molemmat kätensä suunsa ympärille ja muodosti sormillaan hyönteismäiset leuat. Guardian irvisti ilkeämielisesti ja teki parhaan mahdollisen imitaationsa Nazorakin sotahuudosta. Manu naurahti hieman, käänsi sitten katseensa Guardianiin ja sanoi:
    ”Kerronko, mitä tapahtui todella?”
    ”Voi, kaikin mokomin.”

    Ensimmäinen muna kuoriutui. Olimme erittäin tyytyväisiä.
    ”Kyllä. Täydellissä”, sanoi Abzumo ja otti munan käteensä.

    ”Lopeta nauraminen, jos haluat kuulla, perhana”, Manu sanoi. Guardian hykerteli hetken, mutta jatkoi sitten kuuntelemista.

    ”Sen nimeksi tulee ’0001’”, sanoin minä. ”Me järjestämme tämän armeijan niin, että toisena syntynyt torakka on ’0002’ ja niin edelleen.”
    ”Ei”, Abzumo vastasi. ”Hänen nimensä on Steve.”
    ”…”
    ”Kylläh.”
    ”Miksih. Mehän suunnittelimme, että organisoimme tästä armeijan, joka valloittaa koko universumin.”

    ”Hei, viekää pois tuo sammunut käppänä. Se vie tilaa tuosta penkiltä”, huusi baarimikko. Manu ärsyyntyi keskeytyksistä. Guardian huojui hieman nostaessaan Warrekin jalat ilmaan. Manu tarttui Warrekin käsistä, ja he raahasivat sitten Warrekin huoneeseen, jonka he olivat varanneet pubin yläkerrasta. He nostivat Warrekin resuiselle sängylle ja istahtivat omille punkilleen. Siinä he vain istuivat kumpainenkin ajatellen omiaan. Sitten Makuta jatkoi. Tai olisi jatkanut, ellei Guardian olisi nukahanut sängylle. Makuta huokaisi ja meni myös itse makuulle.
    Mitähän Klaaniin kuuluu? hän ajatteli itsekseen. Sitten hän päätti vilkaista. Hän oli säilyttänyt mielensisäisen linkin kaikkiin tiimiläisiinsä, jotka olivat olleet mukana nazoraktukikohtaan tunkeutumisessa. Nyt Makuta Nui otti yhteyden Matoroon. Hän oletti tuntevansa Klaanin, mutta tunsikin jotain aivan muuta. Hän tunsi vuosisatojen takaisen pimeyden, synkkyyden, joka huokui kivisistä seinistä ja tummanpunaisista ja -vihreistä, himmeistä lampuista.

    Matoro, missä sinä olet?
    … Mitäh?
    Sinä et ole Klaanissa. Minne olet itsesi raahannut?
    Matoro tunnisti äänen päänsä sisällä Manuksi. Hän ei ollut tosiaankaan odottanut kuulevansa sitä.
    Mitenhän tämän nyt selittäisi. Olen… Destralilla.
    ”DESTARILLA?” Manu huusi ääneen. Guardian hätkähti hereille ja veti aseen sänkynsä vierestä. Hetken hän katseli ympärilleen huohottaen. Warrek kuorsasi edelleen lattialla, jonne kaksikko oli hänet jättänyt. Makuta Nui seisoi sänkynsä vieressä selvästi järkyttyneenä.

    MITÄ PIRUA SINÄ TEET SIELLÄ?
    Se on pitkä juttu. Etsiskelen tietoja Makutasta nimeltä Itroz. Koetan pysyä hengissä. Tämän paikan sisustus on muuten harvinaisen tylsä.
    Se ei olekaan niin helppoa. Sinä luultavasti kuolet sinne.
    No, tähän mennessä on mennyt ihan hyvin…
    Ketä muita olet ottanut mukaasi tapattamaan itseään?
    Semmoiset heput kuin Xxonn ja KooGeeBee. Jälkimmäinen on käynyt täällä kerran ja siitä viisastuneena jäi veneeseen, Matoro ajatteli. Mutta hei, haluaisitko helpotata hommaani ja tehdä dramaattisen paljastuksen siitä, että olet Itrozin elämänkerturi?
    Minä tuskin tunsin häntä. Kaikki, mitä hänestä tiedän, on suurin piirtein asuinpaikka ja kuolinsyy.
    Asuinpaikkaa minä tässä etsiskelen. Tai siis stereotyyppistä ”pahan tiedemiehen salaista laboratoriosaarta”.
    Eikä mieleesi juolahtanut, että olisit voinut odottaa minun paluutani sen sijaan, että tapattaisit itsesi paikassa, josta ei voi selvitä hengissä ellei ole Makutain veljeskunnalle uskollinen MAKUTA?

    Guardian katseli Manua ihmeissään. Mitä tämä puuhasi? Hän käveli tämän luokse. Manu vilkaisi häneen yhdesti ja hieroi otsaansa. Guardian istahti hänen sängylleen ja jäi odottamaan.

    No siis, ensinnäkin, olen selvinnyt jo kerran Destralilta. Toiseksi, en osaa odottaa. Kolmanneksi, olet ties missä kadonneena ilman varmuutta elossa olemisestani, Matoro sanoi. Manu aikoi sanoa jotain, mutta Matoro ehti ensin:
    ”Elossa” tarkoittaa tässä yhteydessä asiallisessa ruumiissa olemista.
    Viimeksi, kun selvisit Destralilta, sinulla oli mukanasi kaksi Toaa, jotka olivat myös erittäin kokeneita. Nyt sinulla on mukanasi… Matoran?
    Matoro ei vastannut. Hän ei ollut oikeastaan sen kummemmin ajatellut, mitä Destralilla odottaisi. He olivat nyt tulleet edellisiä synkempään käytävään. Siellä ei ollut valoa juuri ollenkaan. Edellisten käytävien valoa kajasti sinne hieman, mutta muuten se oli aivan pimeä. He kulkivat varovaisesti.

    Seinä näytti epäilyttävästi pimeyttäkin mustemmalta. Se tuntui hyllyvän, kuin se olisi valmistettu limasta. Musta, limainen seinä, josta valui jotain mustaa. Yhtäkkiä seinästä syöksähti kymmeniä lonkeroita, jotka tarttuivat sekä Matoroon että Xxonniin. Kaksikko yritti pyristellä vastaan, mutta seinä veti heitä itseään kohti. Lonkerot tunkeutuivat heidän suihinsa. Ne kiertyivät heidän ympärilleen. Pian seinä otti heidät omakseen.

    Yhteys katkesi. Makuta nui jäi seisomaan pöllämystyneenä sänkynsä viereen. Guardian katsahti häneen. Hän istui sängylle ja näytti siltä, kuin olisi nähnyt juopuneen Matoranin lakana yllään kadulla.
    ”Mitä tapahtui?” Guardian kysyi.
    ”Matoro”, Manu vastasi. Guardian katsoi häntä kysyvästi. ”Matoro on Destralilla. Ja jokin juuri tunkeutui hänen mieleensä ja katkaisi mieliemme välisen yhteyden.”
    Guardian pohti tätä hetken. Sitten hän sanoi:
    ”Selviävätkö he?”
    ”En… tiedä. Luultavasti eivät.”
    Guardian nyökkäsi surumielisenä. Heidän täytyisi vain toivoa.

  • Zakaz 14: Makuta Nuin karmaisevat laulut

    Kuu auringolta taivaan varastaa.
    Horisontti punertaa.
    Olen valmis savuiseen
    yöilmaan astumaan.

    Maa nukkuu unta kaiken peittävää.
    Tänä yönä selviää
    salaisuudet jotka maailmankaikkeudenkin avaavat.

    Huuma joka siivillensä nostaa lentämään,
    kuuma elinvoima sekoittaen pään.

    ”Viitsishitkö lopettaa?” Warrek sanoi. ”Lauluäänesi on karmaiseva.”
    Manu näytti loukkaantuneelta.
    Guardian pudisti päätään heidän vieressään.

    He istuivat kivellä kaukana baarista ja katselivat tähtiä. Sitten Manu sanoi yhtäkkiä:
    ”Olen ollut kuukauden ilman saunaa… Sellainen syö miestä.” Skakdit olivat hiljaa. Hetken kuluttua Warrek sanoi:
    ”Guardian”, hik, ”en olisi uskonut, että liikut Makutan seurassa. Luulin sinun olevan itseään kunnioittava Skahdi.”
    ”Skahdi…” Manu mutisi. Guardian oli hiljaa. Lopulta hän sanoi:
    ” Warrek. Sinuna en puhuisi huonossa seurassa liikkumisesta.”
    ”Et kai shinä suinkhaan vihjaile mitään, Guartsu, ystäväiseni?”
    ”En toki”, Guardian sanoi kylmästi. Manu päätti ottaa tilanteen haltuunsa.
    ”Mitä, jos minä tarjoaisin sinulle ryypyn jossain toisessa baarissa?” hän ehdotti Warrekille. Tämä katsoi häntä epäluuloisena, mutta näytti selvästi harkitsevan.
    ”Montako tuoppia?”
    ”Montako juot?” Warrek näytti ponnistelevan ajatellessaan tilannetta.
    ”Liian hyvä tarjous”, Warrek tuhahti. Manu hymyili. Warrek lähti saapastelemaan kohti asutusta Manu kannoillaan. Guardian huokaisi ja seurasi.

    Nazorakien luolasto

    Makuta Abzumo ei ollut mielissään vakoojiensa tiedoista. Sekä Avde että kenraali salasivat jotain häneltä. Hän halusi mieluiten pitää kaikki langat kynsissään, mutta hänen kumppaninsa eivät olleet luotettavia. Oli aika alkaa etsiä seuraavaa Nimdan sirua. Ilmeisesti klaanilaiset olivat saaneet Nazorak-tukikohdan sirun.

    Makuta saapasteli jälleen 001:n toimistoon. Tämä murahti ja kääntyi hänen puoleensa.
    ”Mitä nyt olet vailla?”
    ”Minä tahtoisin… tehdä pieniä kokeita.”
    ”Anteeksi?”
    ”Minä olen luoja.”
    ”…”
    ”Kyllä vain. Ja minä luon. Lisää.”
    ”…?”
    ”Steve, älä kyseenalaista.”
    ”Minä olen kenraali 001.”
    ”Ei, Steve. Minä olen isäsi.”
    ”Mitä pirua?”
    ”Käytän siis hieman labraa, jos sallit.”
    ”Käytä”, 001 tuhahti. ”006 ei ole saanut mitään aikaan koko viikkona.”
    Abzumo hymyili ja katosi sitten ovesta. 001 kääntyi takaisin papereihinsa. Siniset kädet olivat saaneet työnsä päätökseen trooppisessa tukikohdassa.
    Hienoa, 001 ajatteli. Nyt minulla on aikaa keskittyä polttavampiin asioihin.

    Abzumo käveli kohti tunnelin päätä, joka sijaitsi eräällä pienellä saarella kymmenisen kilometrin päässä pääsaaresta. Hän nousi ylös kivisen rakennuksen sisällä. Muutama torakka nukkui vartiossa. Abzumo katseli paikkaa. Kiviset, rumat seinät olivat matalat – Abzumo löi päänsä kattoon. Torakat olivat töhrineet seinät täyteen graffiteja luullessaan, että kukaan ei juuri koskaan käyttänyt sitä uloskäyntiä. Mutta juuri nyt Abzumo tarvitsi sitä, ja torakat saivat maksaa hengellään.

    Hetken Makuta odotteli. Sitten hän kuuli ulkoa askelia. Kolme vaimeaa koputusta kuului puisen oven takaa. Makuta avasi sen. Lyhyt, punainen Skakdi, joka pukeutui mustaan, hupulliseen viittaan, seisoi oven takana.
    ”Anteeksi, että myöhästyin tämän pienen hetken, herrani”, Sakdi sanoi. Makuta hymyili.
    ”Ei se haittaa, Moltraz, jos sinulla on haluamani tieto.”
    ”Tietysti.” Skakdi kaivoi pienestä repustaan paperikäärön, jonka hän sitten ojensi Makutalle. Tämä otti käärön Moltrazilta ja alkoi lukea sitä. Moltraz odotti kärsivällisesti. Luettuaan koko tekstin Makuta hymyili ja yhtäkkiä käärö liehahti mustiin liekkeihin. Moltraz hätkähti.
    ”Saat seuraavan tehtävän, ystäväiseni”, Abzumo sanoi edelleen hymyillen.

  • Trooppinen saari: Allianssin voitto

    Avomeri

    Valkoinen, kasvoton hahmo asteli tyynen meren pinnalla. Sen laihojen jalkojen askeleet eivät aiheuttaneet pintaan edes väreilyä. Merituulikin oli kadonnut. Kaikki tuntui kuin pysähtyneeltä, mutta valkoinen tabula rasa jatkoi hidasta kävelyään kohti horisonttia. Olennon uusi miekka tärähteli lievästi sen selkää vasten kävelyn tahtiin.
    Olennon vasen käsi roikkui löysästi auki sen lantion vieressä, mutta oikea käsi oli kuin lukittunut nyrkiksi. Sormien välistä pilkotti jotain hopeista ja jotain sinistä.

    Olento jatkoi matkaansa pohjoiseen. Kului tunteja. Se kulki mahdollisimman kaukana kaikista lähialueiden saarista ja jatkoi matkaansa vain meriteitse. Sätkynukkemainen hahmo halusi välttää kontaktia kaikkeen elävään.

    Marionetti oli voittanut. Se oli saanut Gamman. Mestari olisi tyytyväinen.
    Lähetti kuitenkin eli vielä. Se saisi elää vielä.
    Marionetti ei taistellut haavoittuneita vastaan. Tämä oli yksi niistä säännöistä, joita se ei antaisi itsensä rikkoa.

    Nukkemainen hahmo jatkoi matkaansa tuulettomalla merellä.

    * *

    Pimeys


    Kyllä.
    Sait sen.

    Tiesin, että pystyisit siihen, poikaseni.

    Tuo se minulle.

    *

    Trooppinen saari, etelä

    Kaksi tummanpuhuvaa torakkaa käveli läpi Nazorakien eteläisen tukikohdan metallisten seinien suojaamia käytäviä. Tukikohdan valot oli sammutetttu, mutta Kädet näkivät silti. Agenttien sinisten, mekaanisten käsien molemmissa kämmenpohjissa hohti kirkkaan sininen ultraviolettivalo, joka täytti käytävät ja sai kaiken epäilyttävän ja ulkopuolisen näkymään erittäin tarkasti.
    Mattamustien visiiriensä läpi agentit 019 ja 020 tutkivat tukikohtaa sentti sentiltä.

    Kun Kenraali oli saanut tietoonsa, mitä trooppisessa tukikohdassa oli tapahtunut, hän ei ollut ollut erityisen tyytyväinen kuulemastaan. Objektiivisesti katsottuna syy tässä tukikohdassa tapahtuneeseen täydelliseen epäonnistumiseen ei voinut olla yksin prikaatinkenraali 457:n, sillä tukikohtaa ei oltu varustettu tällaisia hyökkäysmääriä varten. Paikallisten matoranien äkillinen kapina yhdistettynä tappavan klaanilaistoan hyökkäykseen, raivokkaaseen soturimunkkiarmeijaan ja tuntemattoman kolmannen osapuolen toimiin olivat varmistaneet, että kaikki ei ollut mennyt täydellisesti.

    Nyt 457:tä syötettiin parhaillaan pala palalta Äidille, tukikohdan alemmat upseerit vapisivat kauhusta ja tilanteeseen sotkeutunut Makuta Abzumo yritti valehdella parhaansa mukaan Kenraalille, kuinka epäonnistumisella ei ollut yhteyttä hänen joukkoihinsa. Käsille jäi kaksi tehtävää: ne tutkivat ja puhdistivat.

    * *

    Zakaz, suolakurkkutynnyri Kuolleen Rukin tavernan ulkopuolella

    Skakdi oli huutanut apua kymmenien minuuttien ajan ennen kuin oli tajunnut, että kukaan ei kuunnellut. Tavernaan oli laskeutunut hiljaisuus. Ne, jotka eivät olleet saaneet tuolista päähän ja menettäneet tajuntansa olivat todennäköisesti sammuneet jollekin baaripöydistä.
    Kukaan ei tulisi päästämään tätä skakdia ulos ennen aamua. Ja hän oli allerginen.
    Oli siis aika ottaa oikeus omiin käsiin. Skakdi laittoi kätensä tynnyrin kantta vasten, sormet edellä. Sitten se löi.
    Skakdi parahti kivusta. Kansi ei ollut hievahtanutkaan. Hetken aikaa voivoteltuaan skakdi kuitenkin kasasi itsensä ja yritti uudelleen. Toinen yritys ei ollut yhtään vähemmän tuskallinen, mutta skakdi jatkaisi yrittämistä.

    Sen illan aikana jostain tavernan ulkopuolelta kuultiin monen monta skarrararrrr-karjahdusta.

  • Zakaz 10: Ken lehmällä ratsastaa

    Zakaz, joutomaa

    Tasaisella aavikoituneella seudulla talsiva Skakdi oli matkalla lähimpään kylään. Se oli kaukana. Hänen kävelyvauhtinsa oli hidas. Hän oli vanha ja turvautui kävelykeppiin. Mutta sitten hän tallautui lehmän jalkojen alle.

    Guardian ravasi lehmällään päin suurta kaktusta ja parkaisi.
    ”Et sinäkään ole tainnut ajella vähään aikaan, G”, Manu naureskeli. Hänen ajokkinsa käveli verkkaisesti juuri sinne, minne hän itse halusi.
    ”Senkin pirullinen Makuta”, Guardian raivosi. ”Käytät rahinhallintavoimiasi!”
    ”Niin teen”, sanoi Manu ivallisesti.
    ”En sittenkään haasta sinua kilpailuun”, Guardian tuhahti. ”Huijaisit.”
    ”Niin tekisin.”
    ”…”
    ”…?”
    ”Hurr.”
    ”Anteeksi?”
    ”Ei mitään.”
    ”Selvä.”

    He tallustivat vielä tunteja. Sitten he pysähtyivät pitämään taukoa. Aurinko porotti kuumasti. Guartsu lypsi heille hieman maitoa.
    ”Olemmeko vielä kaukanakin määränpäästämme?” Makuta Nui kysyi.
    ”Emme. Pian olemme itse asiassa perillä. Tuolla kanjonin takana sijaitsee kohteemme.”
    ”Onhan sinulla jonkinlainen suunnitelma siltä varalta, että jokin menee pieleen?”
    ”Hmmm-hmm.”
    ”On?”
    ”On”, Guartsu sanoi, mutta lisäsi mielessään vielä: … toivottavasti…

    Liigan tukikohta

    Kuka se oli?

    ”Mnä… n… tedä… aaargh!”

    Kuristettu torakka lensi päin seinää, johon törmätessään se levisi luonnottomasti vihreäksi tahmaksi. Abzumon silmät hehkuivat raivosta.
    ”Kysyn uudestaan, torakat. Kuka se oli?”
    Muut torakat vakuuttelivat häntä syyttömyydestään.
    ”Minä en usko teitä, saastat! Te tiedätte, ketä täällä kävi!”
    Eräs torakka yskäisi heikosti ja alkoi sitten puhua.
    ”Me emme ole ne, jotka olivat silloin vahtivuorossa.”
    ”Ette tosiaan”, Makuta tuhahti halveksivasti.
    Hän käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ruhjoutuneen torakan jäännöksiä. Nazorakista jäänyt tahma valui seinää pitkin. Se näytti erittäin ällöttävältä muiden Nazorakien mielestä. He pelkäsivät Makutaa, eivätkä suotta: tämä oli murhannut jo useamman miehen paluunsa jälkeen. Yksi näistä oli ollut heidän ystävänsä, tai niin ystävä, kuin Nazorakeilla voi olla.

    Makuta mutisi itsekseen. Torakoiden silmät seurasivat pelokkaina. Sitten hän yhtäkkiä huudahti:

    ”Kysyn viimeisen kerran:

    KUKA HEMMETTI TUHOSI MINUN HUONEENI?”

    Torakat vapisivat.
    ”Saa-saanemme hake…a vahtivuorossa olleet?” kysyi torakoista sillä hetkellä korkea-arvoisin.
    ”MENE”, sylkäisi Abzumo.

    Pian torakka palasi mukanaan vahtivuorolaisista toinen.
    ”Teille toimitettiin jotakin, herra”, vartija sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
    ”Ja mitä ssssssssse oli?” Abzumon silmät olivat pelkät viirut. Hänen kielensä lipoi huulia. Torakan polvet tutisivat.
    ”Teille tuotiin… Toa… joka… tavallaan… pa-pa-pa…”
    ”Pa-pa-pa?” Makuta toisti halveksuen.
    ”Pakeni”, torakka parkaisi ja lysähti maahan nelin kontin. Makuta polkaisi hänen päänsä murskaksi.
    ”Missä toinen on?” hän kysyi säälimättömästi.
    ”Ehti tehdä itsemurhan, ennen kuin noudin hänet, herra”, torakkakomentaja sanoi. Hän odotti iskua, mutta sitä ei tullut. Makuta mietti.
    ”Millainen se Toa oli?”
    ”Emme tiedä, herra”, komentaja sanoi varovasti. ”Tapoitte juuri ainoan tietolähteen…”
    ”Hiljaa, saasta. En tarvitse neuvojasi!” Torakka värähti ja vetäytyi sivuun, kun Abzumo paiskasi oven saranoiltaan ja poistui huoneesta.

    Se on varmasti jokin typerä klaanilainen, joka onnistui toimittamaan itsensä lahjapaketissa. Se oli salajuoni, jonka avulla ne sotkivat huoneeni. Murrrr.

    ”Tarvitsen viisisataa torakkaa”, Abzumo kajautti saapuessaan 001:n kammioon. Tämä kohotti katseensa papereistaan ja mulkoili Makutaa hämmästyneenä.
    ”Et saa.”
    ”Saan.”
    ”Et.”
    ”Minä tarvitsen ne. Otan kiinni klaanilaiset ja petturit, jotka juoksentelevat ulkona.”
    ”Mitä sinä hourailet? Olisimme saaneet ne jo kiinni.”
    ”Ette näköjään saaneet! Ne ovat tuhonneet minun huoneeni!”
    ”Jospa sinä nyt häipyisit häiritsemästä puuhiani!”
    ”Hyvä on, Steve, jos et kerran usko minua.”
    ”Älä kutsu minua Steveksi!”

    Makuta marssi pois raivoissaan.

  • Operaatio Beeta osa 62: Cencordin mielenkiintoinen lore

    Viidakkosaari, tuhansia vuosia sitten

    Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.

    Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.

    Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa ”naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
    Mielen voimalla tappavalle aseelle.

    Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ’Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.

    Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.

    Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
    Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.

    ”Iltaa.”
    ”Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.

    ”Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
    Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.

    ”Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.

    Jääsaari, jyrkänne

    Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.

    Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.

    Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.

    ”Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä.
    ”Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
    ”Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi.
    ”Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.

    Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.

  • Valottujen suosekoilu osa 18: PAHA GEKKO kuolee…

    Eeeppinen taistelu metsän reunassa, järven vieressä

    Toa oli järkähtämättömän sitkeä, Mustassa, palavassa haarnsikassaan ja naamio sulaneen ja hajonneena lähestyi heitä.

    ”Umbra, et sitten ehtinyt olla painamatta?” Surullinen Glatorianking sanoi synkkänä.

    ”E-ehkä torakka erehtyi”, Umbra yritti takelellen.

    Panokset: tyhjä.

    Pala nousi Umbran kurkkuun, sinko oli tyhjä.

    ”Ehkä siinä on virhe, pakko olla virhe!”, Umbra hakkasi singon kojetaulua ja se hajosi.

    Sitten hän tähtäsi kohti etenevää tuhoa.

    Naks

    ”Ei laukaise…”, Umbra kohotti singon päänsä yläpuolelle ja paiskasi sen kohti Palavaa toaa.

    Toa katsahti hetken sinkoa, sitten hän kohotti kätensä sitä kohti ja se räjähti pirstaleiksi Glatorainkingin anelevien silmien edessä.

    ”Hyvästi, Umbra tästä olisi tullut mahtava voitto, mutta nyt minä kuolen…”, GK sanoi kyyneliä pidellen, samalaiseen olo tilaan hän oli joutunut kun Abzumo oli leikkinyt hänen päänsäpäällä kirveellä.

    Toan ruumis oli ollut raunio, nyt hänen mielensäkkin alkoi muistuttaa sitä.

    ”GK, lupaan, että onnistumme tässä, luota itseesi, olet toa!”, Umbra huusi sanat sellaisella voimalla, että GK:n onneksi Liekehtivä musta toa katsahti Umbraa kohti.

    ”Yritä selvitä, kaveri.” ja kyynel vierähti pitkin GK:n Avohkiita.

    ”Onpas tämäkin olevinaan liikuttavaa.” Musta toa heitti miekan kohti Umbraa ja tämä väisti kauhuissaan miekan viimeisellä hetkellä.

    ”En olisi odottanutkaan,että olet kömpelö, matoraninkuvatus.”,jos tämän olisi sanonut joku jokseenkin ei selväpäinen Skakdi Umbra olisi toden näköisesti näyttänyt tälle kaapin paikan, mutta nyt tilanne oli täysin erilainen.

    ”Mitäs pidät jos silvon valkoisen ystäväsi?”, kuului liekehtivän naamion alta.

    GK yritti keksiä strategiaa, sillä olisi kiire.

    ”Umbra, ota tästä.”, GK heitti plasma aseensa Umbralle.

    Toa otti miekan selästään ja nosti sen GK pään yläpuolelle, ”Sano hyvästit.”.

    Ensimmäisen sanan kuullessaan Umbra painoi liipasimesta ja plasmaa lensi Toan käteen, miekka suli siihen kiinni.
    Hämmentynyt toa katsahti Umbran kädessä olevaa asetta.

    ”Olet säästynyt suurimmilta vahingoilta, anna sinulle pinen lahjan.”
    Toa repi Puoliksi irronneen tulisen haarniskan palasen ja heitti sen Umbran kasvoille. Matoran kaatui maahan ja köhi savua.

    Umbra otti haarniskan palasen kasvoiltaan.

    ”Tämä on meidän taistelumme, häivy täältä keskenkasvuinen.”

    GK:lla ei ollut suunnitelmaa, mutta jotakin oli yritettävä, ja hän nousi äkillsiesti maasta ja sivalsi toan ase käden irti.

    Umbra käytti siitä seuraavaa parkaisua ja tilaisuutta hyväkseen ja ampui GK:n plasmaseella toaa rintakehään.

    ”Okei, olette johdossa, tapatte minut ja jatkatte pikku piknikkiänne, ei se minua liikuta, minä vain olen.”

    ”Ja siksi sinut luotiin ihan turhan takia.”

    Henkilökohtaiset kysymykset eivät vaikuttaneet tyrannin mielentilaan.

    GK sivalsi toisen jalan poikki ja toakaatui maahan.

    Umbra laukaisi plasmaa kohti toan rintaa, nestettä alkoi valua ulospäin, vihreää nestettä.

    ”Antidermistä, se oli suojattu hyvin.”, Umbra sanoi helpottuneena.

    ”Olisiko vaihteeksi minun vuoroni?”, toa heitti väliin ja löi GK:n jalan poikki.

    ”Jaa… sekin oli… pelkkää johtosotkua, kiitä onneasi”.

    Toa oli liian kiihtynyt huomatakseen vihreän nesteen valuva ulos hänen kehostaan.

    Toan katse herpaantui vihreään lätäkköön maassa ja GK sai tilaisuuden iskeä ja sivalti ulos lisää vihreää antidermistä, toa alkoi tuntea sen mielen hajotessa.

    ”Niin, minä kuolen, mutta varmistan, että te tulette mukaani…”

    Toa oli lataamassa energiaansa ja näytti siltä, että hän aikoisi luoda nova-räjähdyksen.

    ”Ei Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi ja nousi kiireesti ylös.

    ”Se tuhoaa, meidät ja suuren osan metsää!”, Umbra kailotti hädissään.

    ”Umbra, anna ase tänne, jos kuolemme, ei ole syytä syyttää sinua.”

    GK laukaisi plasma ammuksen ja se osui tuhoisin seurauksin toan päähän ja tämä kaatui humsiten maahan.

    ”Onkä hän…”,Umbra sanoi, mutta GK keskeytti, ”En usko.”
    Molemmat etenivät varovaisesti kohti savuavaa ja humisevaa toan ruhoa.

    Sen silmiin syttyi kiilto.

    ”Olette voittaneet, oletteko tyytyväisiä?”

    ”En yllättynytkään tästä.”, GK sanoi jokseenkin voitonriemuisesti.

    Toan tajunta oli katoamassa.

    Sen silmien loiste hiipui ja ruho kaatui.

    Elämä oli kaikonnut.

    Kesti hetken, että GK sai mekaaniset osat taas paikalleen.

    ”Voimme kai jatkaa matkaa.”, Hän sanoi helpottuneena, taistelu oli ohi.

    ”Mennään nyt järvelle, se oli alkuperäinen tarkoituskemme Zyglakit ovat saattaneet jo keksiä jotain korvaamatonta”, Umbra sanoi päättäväisenä.

    ”Hei, odota, tämä jos mikä oli rankkaa…”.

    Ja kaksikko saapui järven rantaan.

    [spoil]Mwahhhaa, se oli siinä, kirjoitin kaiken itse. Luulen, että Umbra sinulla on hyvä mahsollisuus jatkaa tästä.

    Tähän ei sitten käytetty R&C, siitä syystä, että olin jo kuluttanut niistä parhaimman, tämä musiiki on Jak 3:sta.[/spoil]

  • Zakaz 8: Makuta Nui rypee itsesäälissä

    Makuta Nui käveli ja mietti.

    Hän mietti hieman elämäänsä. Mitä se oli ollut? Pelkkää samaa tyhjää Matoranien suojelua ja Rahien luomista. Terry-poju petti Miserixin ja ryhtyi hallitsemaan. Manu ei jaksanut enää veljeskunnassa. Se oli rappiolla.

    Minä tiedän, kuka olisi paras Makuta johtamaan sitä, Manu ajatteli.

    Tietysti. Kukapa olisi parempi. Abzumo julistettaisiin kuolemaan heti, kun paras mahdollinen johtaja olisi vallassa. Mutta huipulle oli pitkä matka. Siihen tarvittaisiin – torakoita. Suuri armeija voisi pysäyttää Makutat. Helposti. Mutta ei siitä mitään tulisi, projekti epäonnistui.

    Manu vihasi. Hän vihasi veljeskuntaansa. Hän vihasi Matoraneja, Toia, Turagoita. Ja torakoita. Ja Abzumoa. Sihisijä ei ansaitsisi elää. Ansaitsiko Manu? Ei. Ei kukaan ansaitsisi. Koko Universumi ansaitsi kuoleman.

    Kuka oli luonut kaiken?

    Kuka oli luonut heidät?

    Olivatko he ylipäätään olemassa?

    Oliko mitään olemassa?

    Miksi tuo kivi yritti kommunikoida hänen kanssaan?

    Näiden kysymysten pohtimiseen meni muutama tovi. Ei sillä, että millään olisi ollut mitään väliä.

    Itsesääliin sortuminen ei ollut hyväksi. Sitä paitsi pitkittynyt syyllisyydentunne vaikuttaisi negatiivisesti mielenterveyteen. Kukapa sellaista haluaisi?

    Kenen mielenterveys oli kunnossa? Eksistoiko mielenterveys?

    Typerät kysymykset herättivät vain lisää kysymyksiä. Näin ollen Manu päätti olla pohtimatta Universumia hetkellä, jona Rahkshit olivat piirittäneet hänet eräällä eteläisellä saarella. Ne olivat halpatuotannossa syntyneitä, ensimmäisen asteen Kraatoista tehtyjä haarniskoita. Niitä hallitsevat oliot olivat varmasti yhtä heikkoja.

    Ja pian ne olivat kuolleita. Ne eivät mahtaneet mitään Makutoista omaperäisesti parhaimmalle. Tämä oli mielipide, mutta sitä ei toki sopinut kyseenalaistaa. Varsinkaan itse.

    Manu keräsi ajatuksensa. Se ei ollut vaikeaa, kun myrsky heitti vettä hänen päälleen. Guardian yritti ohjata venettä ankarien luonnonvoimien yrittäessä tuhota heidät. Manu hymyili hetken, ennen kuin ryhtyi jälleen tähystämään, mitä edessäpäin näkyili.

    Pitäisikö minun aloittaa uusi projekti? Manu pohti. Luoda jotain uutta, torakoiden kaltaista?

    Hän hymyili.

    Tällä kertaa en epäonnistuisi.

    ”Mitä sinä virnuilet, me kuolemme tänne!”
    ”Ai, tosiaan. Anteeksi, G.”
    Manun jatkaessa tähystämistään hänen aivonsa työskentelivät uuden idean parissa.

    Mwahahahahaha.

  • Zakaz 6: 666 hyökkää majataloon

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.

    Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.

    Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.

    Stelt

    Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.

    Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.

    Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.

    ”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
    ”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
    Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
    Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
    ”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
    ”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
    ”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.