Klaanon

Avainsana: 437

  • 437 vs. festivaalit

    Kolmannen kuun festivaalin juhlapaikkana käytetyn laivan yläkansi

    Joukko ruskeita kinttuja asteli laivojen välille asetettua lankkua pitkin laivan yläkannen hienolle, tasaiseksi hiotulle ja kiiltäväksi lakatulle lattialle. Festivaalien juhlamenot olivat tyssänneet kuin sienään. Koko juhlaväki oli seisahtunut seuraamaan juhlapaikkana toimineen paatin viereen seisahtunutta, metallista, raskaasti aseistettua alusta.

    Jännittyneen festivaaliväen ja kuokavieraiden välissä seisoi mystinen, tummaan kaapuun sonnustautunut hahmo, jota kutsuttiin Amakaksi. Tämän selän takana seisoi pari isokokoista, jonkinlaisin ampuma-asein varustautunutta vartijaa. Tunnelma oli varsin hiljainen. Ainoa ääni lähti kannen laittalta ruoanjämiä etsivistä linnuista. Amaka siirsi katsettaan vihollisesta toiseen. Nämä näyttivät jonkin sortin torakoilta. Näihin verrattuna torakat kuitenkin olivat söpöjä pinkkejä pandoja nauttimassa eukalyptusta. Otuksia oli astunut laivalle ainakin parisenkymmentä. Monet niistä olivat melko identtisiä keskenään, jotkut taas olivat hieman isokokoisempia. Amakaa kiinnitti erityistä huomiota mauttomaan siniseen hattuun pukeutunutta yksilöä, joka oli hieman muita alamittaisempi. Oli ilmeisiesti hieman vastahakoinen. Porukan isoin oli muita ainakin yli puolet pidempi. Tämän lisäksi sillä oli melkoinen lihaksisto. Tai sitten se oli syönyt enemmän pekonia kuin pystyi sulattamaan. Yksi niistä taas oleskeli hieman kumarassa, hieroen käsiään yhteen. Varsin kirjava joukko. Amakaa aprikoi. Vieraat olivat aseistautuneet erilaisin asein. Ampuma-aseiden määrä tosin oli yllättävän vähäinen. Viereisen laivan kannella tilannetta seurasi lukuisia yksilöitä lisää.

    Pian torakkajoikon takaa alkoi kuulua outoja askeleita. Torakat asettuivat tasalukuisesti lankun edestä molemmille sivuille. Amakaa hermostutti. Muita hieman pidempi, isokokoisimman rinnalla kuitenkin kalpeneva torakka astui kylmän viileästi lankkua pitkin kohti puisen paatin kantta. Sen metallinen tekojalka kolahti puiselle kannelle. Se ehti kävellä muutaman askeleen ennen pysähtymistään muutaman metrin päähän Amakaasta. Se oli erilainen kuin muut. Olisiko sitä pitänyt muiden tapaisena otuksena vaiko koneena. Kaksikko tiiraili toisiaan silmästä silmään. Amakaa alkoi olla yhä hermostuneempi.

    ”Keitä olette”, Amakaa rikkoi hiljaisuuden kysymällä varovasti.
    ”Hyvää iltaa”, puolimekaaninen torakka aloitti pian määrätietoisen puhumisen, ”Sallikaa meidän esittäytyä. Voitte kutsua minua Eversti 437:ski. Olemme pienellä tiedusteluristeilyllä. Ilmeisest iolette eksyneet hieman väärille vesille.”
    ”Kuinka niin”, Amakaa kysyi. Hän alkoi hermostua.
    ”Koska aivonne raksuttavat hieman vajaavaisesti, sallinette demonstraation; meidän joukkomme esiintyvät juopuneina merimiehinä…”, 437 lausui viittoen mekaanisella kädellään Nazorakien suuntaan. Pian hän osoitti kätensä kohti juhlijoita. ”…ja te taas olette jokidelffiininpoikasia. Jaaaaa käy.”

    Hetkessä 437:n rinnalla seissyt torakka lähti nopeaan kiitoon. Pian se seisoi erään konfliktia eturivistä seuranneen olennon eteen. Tämän selkäranka taittui pian melko epäluonnoliseen asentoon ennen tämän kaatumista elottomana maahan. Koko juhlaväki tuijotti näkyä järkyttyneinä. Kaikki perääntyivät hirmuteo nsuorittaneen Nazorakin läheltä.
    ”Ja poikki”, 437 tokaisi viileästi. Vanha kunnon sotilas teki jälleen hienoa jälkeä.
    ”M-mitä meistä haluatte”, Amakaa yritti kysyä järkytyksensä läpi. Hänen olisi pysyttävä vahvana, jotta festivaalilaiset välttyisivät paniikilta.
    ”Satuimme olemaan pikku risteilyllä ja havaitsimme että tämä alus olisi täydellinen alus – mitä skamaharaa luulette”, 437 kysyi hieman ärtyneenä.
    ”Laivamme? Ruokamme?”, Amakaa yritti miettiä kaikkea varastamisen arvoista.
    437 kurtisti silmäkumpiaan. Hän tokaisi juuri hyökkäyksen suoirittaneelle Nazorakille; ”0388, tee pari lisää.”
    ”Pari lisää?”
    ”Pari lisää.”

    Hetken päästä pari muuta tyyppiä koki saman, kivuliaan kohtalon. ”Oikein hyvä, 0388”, 437 kehui torakkaa. Tämä vetäytyi takaisin kyborgitorakan viereen. Amakaa oli lievästi sanoen järkyttynyt. Nuo otukset tappoivat viattomia pelkästään huvin vuoksi/pelotellakseen. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Näiden tyyppien kanssa piti varoa. keskustelu piti hoitaa kylmän viileästi.
    ”P-pyydän. Älkää harmistuko…”, Amakaa aikoi yrittää sovittelevia neuvvotteluja.
    ”Oih, minä en harmistu”, 437 keskeytti lähes välittömästi. Hänen kanssaan oli turha yrittää neuvotella. ”Minulla on miehiä tekemään se puolestani. 0278?”, 437 käänsi katseensa körilästorakan vieressä seisovaan torakkasotilaaseen. Tämän esille ottama ase sai Amakaan juhlaväkineen entistä suuremman kauhun valtaan… konekivääri.

    Nimdasaari, ranta

    Laivaa vahtimaan jääneet piraatit olivat yrittäneet tappaa aikaa parhaansa mukaan. Uusi kapteeni pienine ryhmineen oli viipynyt matkalla jo ehkä liiankin kauan.
    ”YARRRR”, keulaan asettunut päivystävä piraatti karjahti. Koko piraatti joukko säntäsi keulaan seuraamaan retkikunnan paluuta. Pian kaikki joutuivat palaamaan hommiinsa suorastaan pettyneinä. Ainoa laivaa kohti talsiva hahmo oli heidän uusi, mystinen, tummahaarniskainen kapteeninsa. Päivystäjä asteli hiekalle ottamaan kapteenin vastaan. Aarteiden ja/tai tovereiden menetys oli tuttua kauraa. Päivystäjä huomasi kapteenissa jotain outoa. Tämä ei ollut kylmän viileä ja mystisen rauhallinen kuten aiemmin. Hän vaikutti hermostuneelta, ehkä jopa pelästyneeltäkin. Kapteeni kulki hänen vierelleen .

    ”Ei tainnut mennä hyvin?”
    ”No ei.”
    ”Kuolivat?”
    ”Ilmeisesti.”
    ”…”
    ”…”
    ”Jokin… hätänä?”
    ”Miksi olisi?”
    ”Tuotaah. Vaikutatte hieman hermostuneelta.”
    ”…”
    ”…”
    ”Lokki.” Amazua nosti sormensa havaitsemansa vesilinnun suuntaan. Piraatti kääntyi hetimmiten katsomaan kyseistä otusta. Amazua asteli hyttiinsä. Hän muisteli kammiosta lähtemisensä jälkeen tapahtunutta. Mitä ihmettä se oikein oli…?

  • Kolmaskuu kohtaa Rautasiiven

    SS Rautasiipi

    Amiraali katseli komentosillan ikkunasta, kuinka muutama Nazorakien pienempi sotalaiva piiritti suurehkoa puista purjelaivaa. Tämä ”Kolmannenkuun festivaaliksi” itseään kutsuva joukkio oli epäilyttänyt Amiraalia jo Klaanin saarelle saapumisestaan lähtien, ja torakkain johto oli päättänyt ottaa asiakseen selvittää, ettei kyseessä ollut juoni kuljettaa Bio-Klaanille aseita ja sotureita.

    ”Kaukoputki.”

    Sana tuli kylmän rauhallisesti ulos Amiraalin torakansuusta, mutta huoneessa oleva nuori torakkakadetti ojensi hätäisesti optisen apuvälineen Amiraalin odottavaan käteen.

    002 nosti melko painavan metalliesineen päänsä korkeudelle, ja avasi teleskooppivarren yhdellä terävällä mutta silti arvokkaalla liikkeellä.

    Kaukoputken läpi Amiraali näki selkeästi Kolmannenkuun festivaalilaisten laivan puisen kannen. Siellä punainen ja hoikka hahmo antoi muutamalle muulle seurueen jäsenelle ohjeita. Monet festivaalin karkeasti arvioiden kahdestakymmenestä jäsenestä kurkkivat aluksen reunan yli, kun Nazorakien laivat lähestyivät.

    Piirittävistä torakoiden sotalaivoista suurimmasta aukesi laskusilta, joka rämähti kovaäänisesti festivaalilaisten kannelle. Kaiteen puusäleet sinkosivat ilmaan sen jäädessä metallisen sillan alle.

    Amiraali käänsi kaukoputkeaan, ja katsoi Nazorak-aluksesta astelevaa joukkoa. Sen kärjessä marssivat Eversti 437 kyborgihaarniskassaan ja sinistä barettia päässään pitävä 1034. Ensimmäiseen Amiraali luotti täysin, mutta 1034:n hän oli lähettänyt aivan tietystä syystä johtamaan tarkastusta. Amiraali näki nuorukaisessa potentiaalia, mutta tämä oli aivan liian pehmeä ja naiivi.

    Eiköhän hän kasva siitä vaiheesta, kun näkee vähän elämää.

  • 437:n synkkä menneisyys

    Killjoyn mökin(taimitäsiitäonjäljellä) edusta

    Suuria hiiltyneitä puukappaleita oli levinnyt kaikkialle ympäristöön. Suuri kasa puuta paloi laajana ja kirkkaana roviona. Suuri savupatsas kohosi ylöspäin. Viimeisetin tuhoutuneen savupiipun tiilenpalat tipahtivat maahan. Kaikkialla ilmassa leijui tuhkaa ja palanutta papperia. Pitkin maata lojui pieniä, jopa osittain sulaneita lasinsirpaleita. Killjoy makasi polvillaan suuren liekkimeren edessä, kätensä kurotettuna kohti maanpäällistä helvettiä. ”..Creedy.” Tuo Matoran oli jäänyt mökin sisälle, vielä Killjoyn käskemänä. Nyt mökki sisältöineen roihusi tuhkana. Killjoy ei ollut eläessään kokenut pahempaa. Hän oli uskonut pystyvänsä suojelemaan tätä oman kotinsa sisällä, nyt kuitenkin tuojottaen ystävänsä tulista hautaa.

    ”Suojelet”, Nazorak kysähti erittäin ivailevaan sävyyn. Hän suuresti nautti tilanteesta. ”Läheisten suojelusta on vain harmia. Se tekee sinusta heikon.” Killjoy havahtui. Pian hän muisti tilanteen. Ja sen, kuka hänen kotinsa, ja ystävänsä, oli juuri tuhonnut. Killjoy kääntyi Nazorakia kohti. Hän kiehui raivosta. Ja Nazorak piti siitä. Killjoy tarttui katanaansa. Takaisinmaksun aika…

    Killjoy nousi seisomaan. Hänen jalkansa vapisivat kivusta. Mutta Killjoy ei välittänyt. Raivo ja viha olivat ainoat tuntemukset hänessä juuri nyt. Killjoy lähti syöksyyn, katana ojossa, iskeäkseen sen Nazorakin lävitse. 437:lla oli kuitenkin muuta mielessä. Killjoyn lähestyessä hän nosti metallisen kätensä ylös, iskien Killjoytä, kaataen tämän maahan jalkojensa juureen. Ennen kuin Killjoy ehti reagoida, hänen päätään painettiin tiukasti maata vasten, metallisella jalalla. Nazorak kumartui lähemmäs häntä, alkaen jälleen puhua; ”Suututtaako? Hyvä niin. Kerää vihasi ja raivosi. Varastoi sitä. Käytä sitä. Anna minulle se vastus mitä olen pitkään kaivannut.” Killjoy puristi kätensä nyrkkiin. Nazorakeversti piti sitä hyvänä merkkinä. Killjoy ei osannut kuvitellakaan, että heillä kahdella oli jotain yhteistä.

    437 makasi pöydällä. Suuri valo loisti hänen yläpuolellaan. Hänelle tämä oli erittäin epämiellyttävää. Kipu oli sietämätöntä. Mieluummin hän makaisi paistunena laavavirran pohjalla kuin operointipöydällä väkisin elvytettynä. Pöytä nostetettiin hitaasti pystyyn, raajositaan siihen sidotun Nazorakin pysyessä tiukasti paikallaan. Hänen ympäriltään alkoi kuulua ääniä.

    ”437, kuuletko minua”, tunnistettava ääni puhui, ”avaa silmäsi”.

    437 totteli. Hänen vasen silmänsä aukeni. Toinen taas käynnistyi hitaasti. Nazorak huomasi olevansa pienessä hoitohuoneessa, muutaman valkotakkisen Nazorakin ympäröimänä. Näiden kädet olivat lähes kokonaan vihreähkön nesteen peitossa. 003 seisoi läheisen ikkunan takana. Hänen edessään oli mikrofoni. ”Hyvä tietää että selvisit”, kenraaliluutnantti sanoi mieltyneenä.

    ”Mitä. Olette. Tehneet. Minulle?”, 437 kysyi vakavana. Osassa hänen kehotaan ei ollut tuntoa.

    ”Pelastimme sinut viime tipassa”, 003 lausui mikrofoniinsa, ”Olisi sääli päästää sinunkaltaistasi soturia menemään. Ole iloinen”. ”Miksi”, 437 kysyi suivaantuneena. 437 alkoi taivuttaa mekaanisen kätensä sormia nyrkkiin. Selviytyminen moisesta tappiosta oli Nazorakille pahempaa kuin kuolema.

    ”Miksette voineet antaa minun levätä? Levätä rauhassa?” 437 liikautti hieman mekaanista kättään, saaden sitä pitelevän sidoksen ponnahtamaan irti, suoraan viereisen tiedemiesNazorakin otsan läpi, repien pian irti sidokset toisestakin kädestään. Hätäinen viereinen Nazorak irrotti sidoksen hänen jaloistaan. Hänen uusi, mekaaninen jalkansa teki kovan kolahduksen osuessaan metalliseen lattiaan.

    Kyborginen Nazoraksoturi seisoi velttona. Mutta sitä ei kestänyt pitkään. Hän nosti mekaanisen kätensä. Pian käsi kuitenkin muuttui tappavaksi laserkanuunaksi. 437 alkoi ammuskella ympäriinsä. Ammukset hajottivat huipputekniset laitteet hetkessä romumetalliksi. Räjähdykset seurasivat toisiaan, epäonnisten tiedemiesten jäädessä niiden uhreiksi. 003 seurasi tilannetta tyytyväisenä lasi-ikkunan takaa. Lasiin roiskunut neste lisäsi nautintoa. Pian huoneessa oleva savu hälveni. 437 seisoi yksinäisenä huoneen raunioiden keskellä. Hän vetäisi syvään henkeä, kohdisti kasvonsa ylöspäin, huutaen; ”MIIIIIIIIIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!?”

    ”Olisi tylsää päättää tämä tähän”, Nazorak puhui hiljaa maassa makaavalle vastustajalleen, ”Tulemme kohtaamaan vielä. Ja voin taata, että ainakin minä tulen kovasti nauttimaan siitä.” Nazorak nosti jalkansa Killjoyn päältä. Tällä ei ollut kylliksi energiaa nousta ylös. Nazorak perääntyi, käynnistäen suihkumoottorinsa. ”Heipparallaa!”. Pian Nazorak oli noussut korkealle ilmaan, lentäen poispäin.

    Killjoy makasi maassa lohduttomana. Hän puristi otteensa katanastaan tiukimmilleen. Hän oli keksinyt tavoitteen viimeisille elinpäivilleen…

    [spoil]Sisältää viittaukseen yhteen hitsin hyvään leffaan.[/spoil]

    Ison metallilevyn suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

    Yksi Nazorak odotti kärsivällisesti räjädystä. Kaksi hänen kolleegaansa kuluttivat aikaansa keskustelemalla manaateista.

  • Mökin tuho

    Killjoyn mökin edusta

    Killjoy ja 437 kierelivät, mittaillen toisiaan. Killjoy veti oikean kätensä ranneterät esiin, juuri 437:n hyökätessä. Nazorak käynnisti selän suhkumoottorit ja syöksyi kohti Killjoyta. Killjoyn koneistetut refleksit kuitenkin käynnistivät omat moottorit samalla sekunnilla. Kaksikko iskytyi vauhdilla toisiaan vasten, singoten toisensa maahan.

    Killjoy nousi ylös ensimmäisenä ja ampui räjähteen kohti 437:n jalkoja. 437 kuitenkin väisti ne yhdellä huimalla loikalla ja veti samalla kädesään esiin terän.

    Terä liikkui nopeammin, kuin Killjoy oli osannut odottaa ja se lävisti vaakasuunnassa Killjoyn kypärän, suoraan suun kohdalta. Killjoy karjaisi ja veri purskahti kypärän lovesta suoraan nauravan 437:n päälle.

    Ennen kun Killjoy ehti edes kunnolla nousta, 437 potkaisi Killjoyn päätä, jonka jälkeen tämä laukaisi jonkinlaisen painezamorin, joka lennätti Killjoyn suoraan mökin siivestä läpi, murskaten siellä sijaitsevat painokoneet.

    Killjoy jäi makaamaan pölyn keskelle. Hän ei ollut valmis taistelemaan, ei tässä kunnossa.

    437 pudisteli päätään pettyneenä, hän oli odottanut parempaa vastusta. Hän veti ranneteränsä sisään ja käveli kohti Killjoyta.

    ”Olen pettynyt sinuun Killjoy, odotin sinulta viimekertaisen jälkeen paljon enemmän.”

    Killjoy yskäisi, mutta päästi sen jälkeen ilmoille kurlaavan hörähdyksen. Veri purskui hänen suustaan samalla, kun hän ojensi kätensä kohti torakkaa.

    437 luuli Killjoyn anovan armoa, mutta tämän ainoa vielä ehjä silmä suureni, huomatessaan Killjoyn kädestä purkautuvan sähköä. Pieni sähkölataus iski suoraan 437:n kasvoille, antaen Killjoylle tarpeeksi aikaa saada itsensä pystyyn. Ylös noustessaan hän kuitenkin kauhistui, tajutessaan Creedyn tuijottavan taistelua ikkunasta. 437 huomasi Killjoyn reaktion ja kääntyi katsomaan ikkunaa. Tämä tajusi mahdollisuutensa, virnisti Killjoylle ja ampui suoraan kohti Creedyä.

    Laserpanos iski ikkunan läpi, mutta ei osunut Creedyyn, vaan viuhahti tämä ohi, suoraan Killjoyn komeroon. Killjoy näki, kun Creedy juoksi kauhistuneena kohti alakertaa. Killjoy sadatteli matoranin tyhmyyttä ja kääntyi sitten takaisin kohti vihollistaan.

    ”Julkeatkin-sinä nazorakinpentele-hyökätä sivullisen kimppuun! Tämä on meidän taistelumme! Pidä muut erossa siitä!”

    Killjoy sai raivosta uutta voimaa ja aloitti sprintin kohti vihollistaan. 437 oli valmistautumassa torjumaan tulevaa miekaniskua, mutta sitä ei tullut. Killjoy tarttui vauhdista torakan kaulaan. Yksi nyrkinisku 437:n keskivartaloon heitti tämän kohti läheistä puuta, iskien tämän ilkeännäköisesti kasaan.

    437 kuitenkin nousi ylös nopeasti vahvistetun ruumiinsa avulla ja kohotti käteen liitetyn zamor-laukaisimensa.

    ”Niin sitä pitää, tiesinhän, että sinusta löytyisi puhtia. Olet aivan kuten minä, valmis taistelemaan loppuun saakka. Emme ole kovinkaan erilaisia.”

    Nämä sanat kuultuaan, Killjoyn jalat pettivät ja hän lyhistyi polvilleen maahan. Muistikuva palasi hänen mieleensä:

    Klaanin valimot, muutamaa vuotta aikaisemmin

    Killjoy lyyhistyi. Hän ei enää jaksanut enää, hän oli voimaton, hän ei voisi voittaa, hän ei enää haluaisi voittaa…
    Guardian näki tämän. Hän laski aseensa ja katsoi Killjoyta.

    ”Me emme ole kovinkaan erilaisia.”

    Nämä sanat kuultuaan Killjoyssa napsahti. Raivoissaan hän teki vielä viimeisen iskun tuota olentoa vastaan, joka julkesi verrata Killjoyta itseensä.

    Killjoy aloitti syöksyn kohti vihollistaan, mutta silloin hän tajusi virheensä, jälleen…

    Killjoy hyppäsi, hyppäsi raivoissaan kohti tuota ylemmällä tasolla seisovaa Skakdia, mutta liian myöhään, hän tajusi virheensä.

    Zamor-pistoolin ammus lävisti hänen panssarinsa, hän tunsi, kun se tunkeutui hänen sisäänsä ja aiheutti paineaallon, joka paiskasi Killjoyn töydellä voimalla maahan. Tömähdys kaikui laavakivestä muodostuneesta maasta.

    Killjoy ei kyennyt liikkumaan. Hän oli voimaton, maaten selällään maassa, katsoen ylleen lankeavaa torakan hahmoa. Ase osoitti kohti hänen kalloaan, mutta ennen kuin Killjoy ehti edes ajatella tulevia sekunteja, ase poistui hänen päältään ja muuttui jonkinnäköiseksi tykiksi.

    Se laukesi kerran, saaden vihaisesti viheltävän räjähteen sinkoutumaan Killjoyn mökkiin sisään. Hetken ajan hiljaisuus oli rikkumaton, kunnes paineaalto, yhdessä helvetin lieskojen kanssa pääsivät valloilleen.

    Mökin rakenteet katosivat hetkessä, singoten irralliset tavarat pihalla lentämään, saaden mökin seinien ja katon katoamaan hetkessä. Killjoy jäi tuijottamaan nyt miltei maan tasalla palavaa kotiaan ja sillä karvalla hetkellä hän tajusi sen, tajusi matoranin, jonka oli käskenyt pysymään sisällä. Huutoa ei kuulunut, liikettä ei näkynyt. Oli vain puhdistava tuli…

    Killjoy unohti vihollisensa, unohti aseen joka häntä taas uhkasi. Hän muisti vain nimen:

    ”Creedy…”

    [spoiler=Click me!]Make avusti 437:n osissa ja taistelun ideoimisessa. Ja Hunter’s Journey -viittauksia, kyllä vain.[/spoiler]

  • Kenraali Killjoy vs Eversti 437

    Killjoyn mökin edusta

    Killjoy katseli tähtitaivasta mietteliäänä. Tuntui oudolta tietää loppu elinaikansa. Mitä hän sinä aikan tekisi? Hänen ajatuksensa katkesivat pian hänen kuultuuaan askelia takaansa. Hän käännähti, kuitenkin vain huomatakseen takanaan yhden eliittinazorakeista. Mökin ikkunasta loistava heikko valo valaisi hahmon puolimekaaniset kasvot. Killjoy tunnisti hahmon, tarttuen kataniinsa.

    ”Mitä sinä täällä teet”, Killjoy kysyi jämerän uhkaavasti.
    ”Älähän hätiköi”, 437 laushati kylmän viileästi. ”Tulin puhumaan.”
    ”Mistä?”
    ”Olen pitkään muistellut viime kohtaamistamme. Ja täytyy sanoa, että olen vakuutunut.”
    ”Jaa mistä?”
    ”Sinusta.”
    ”Minusta?”
    ”Aivan. Yleensä olen voittanut jokaisen vastustajani hetkessä. Mutta sinä. Sinä olit todellinen haaste.”

    Killjoy liikkui hitaasti 437:n ja mökin väliin. Oli kyse hänen kotinsa, ja enne kaikkea parhaan ystävänsä, turvaamisesta. Hän ei tosin ollut ihan taistelukunnossa. Nazorak ei kutienkaan tiennyt Creedyn olevan mökissö, joten piti vain toivoa ettei Nazorak katsonut tarpeelliseksi tuhota hänen kotiaan. Nazorakeversti jatkoi puhettaan.

    ”Pitkiin aikoihin en ole nauttinut niin paljon kuin taistelusta sinun kanssasi. Arvostan hyviä vastuksia. Kuten sinua.”

    ”Mitä ajat takaa?”
    ”Sinussa on ainesta.”
    ”Ainesta.”
    ”Aivan. Ainesta joukkoihimme. Sinusta voisi tulla jotain suurta. Voisit kylvää kauhua pitkin mantereita. Sinusta tulisi arvostettu. Ja pelätty. Muussa tapauksessa voisimmem olemmat nauttia taistelusta toisiamme vastaan vielä jatkossakin.”

    Killjoy oli tyrmistynyt. Kuinka tuo otus kehtasi ehdottaa liittymistä Nazorakeihin? ”EI”, Killjoy vastasi jämäkästi, ”Sinulle tämä koko juttu voi olla peliä, mutta minä teen kaiken puolustaakseni raikkaimpiani ja ystäviäni!” ”Niinkö”, Nazorak kysyi vihjailevasti. Killjoya tajusi mitä oli juuri sanonut. ”Killjoy”, mökistä ulos astunut Creedy kysähti hämmentyneenä, ”Mitä täällä on meneillään?”

    ”Mene takaisin sisään”, Killjoy huudahti käskevään sävyyn, ”minä hoidan tämän.

    ”M-mutta…”

    ”SISÄÄN SIITÄ!”

    Creedy juoksahti säikähtäen takaisin sisälle sulkien oven tiukasti perässään. Killjoy oli hyvin epämieltynyt. Nyt Nazorak tiesi Killjoyn heikon kohdan ja varmasti käyttäisi sitä. Hän katsahti nazorakia kohti. Se hymyili. Killjoyllä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Joko hän poulustaisi kotiaan ja Creedyä viimeiseen asti, tai yrittäisi paeta ystävänsä kanssa jättäen kotinsa nazorakin haltuun. Kumpikin tuntui epätoivoiselta vaihtoehdolta. Mutta vaihtoehtoja ei ollut…

    ”Kuunteles; en aio liittyä joukkoonne kylvämään pelkoa ja tuhoa ympärilleni tai ryhtyä tyypilliseksi arkkiviholliseksesi! Jos taistelua tahdot, päätetään tämä tässä ja nyt!” Killjoy mietti itsekkin sanomisiaan. Hänellä oli ikävän pienet mahdollisuudet selvitä, sillä hän ei ollut nyt parhaassa taistelukunnossa. Mutta hänen oli toimittava. Toivottavasti ainakin Creedy tajuaisi paeta mökin takakautta. Nazorakin ilme oli nyrpeä. ”Olkoon sitten niin”, se laushati tylsistyneenä.

    Killjoy päätti toimia. Hän kohdisti räjähteitä ampuvaksi aseeksi muunnetun kätensä kohti Nazorakia, ampuen räjähteen sitä kohti. Räjähde joutui kuitenkin Nazorakin miekaksi muuntuneen käden halkaisemaksi. Räjähteenpuolikkaat osuivat maahan, muodostaen pari pientä räjähdystä. Nazorak syöksähti eteenpäin miekka lyöntivalmiudessa. Kiljjoy onnistui kuitenkin torjumaan iskun katanoillaan.

    Lyhyen mekkailusession jälkeen Killjoy oli iski katanoillaan ylhäältäpäin, Nazorakin kuitenkin onnistuessa väistämään. Nazorak perääntyi taaksepäin, ampuen Killjoytä zamorkonepistoolillaan. Killjoy heilutteli katanoitaan edessään torjuen zamorit. Nazorak taivutti päätään sivulle päästäen yhden kimmottuneen ammuksen päänsä ohi. Ammus räjäytti läheisen puun. 437 hymyili. Hän tulisi nauttimaan tästä…

  • Eversti 437 & Pommitorakat: Paluu

    Killjoyn mökin edusta

    437 seisoi varjoisan metsän suojissa jonkin matkan päässä Killjoyn mökistä. Hän on siis palannut…

    Ison metallilevyn suojissa, joidenkin metrien päässä Matoron pysäyttämästä pommista

    Kaksi Nazorakia istui seinää vasten aseensa pudotettuina maahan. Kolmas odotti pommin räjähtämistä maltillisena. Hänen kahdella kolleegallaan alkoi olla pikku hiljaa tylsää.

  • Operaatio Beeta osa 68: Aivoilla nazorak ei ole niin tyhäm, että…

    SS-Hürfund

    ”Sekalainen matoranjoukko oli heitetty vähän aikaa sitten jonkin saaren lähettyville. Pahaisille piraateille ei Nazorakeilla ollut aikaa. Eikä pahemmin tälle Klaanista karkoitetulle oudolle joukollekaan. Niiden koneiden tekniikasta sentään saattaa olla hyötyä Nazorak-teknikoille. Saavumme Pesään vuorokauden sisällä.”, Kapteeni 360 kirjoitti aluksen lokikirjaan. Hän oli suutuksissaan näin huonosta saavutuksesta.
    Kaksi Nazorak-vartijaa olivat juuri luuttuamassa kantta koska eivät tervehtineet ryhdikkäästi.

    360 on melkoinen yrmy vihaisena.

    ”Päivää, kapteeni.”, tumma torakka ilmoitti ryhdikkäästi saapuessaan komentosilallle laukku kainalossaan.
    ”Onko sinulla jotakin asiaa?”, kapteeni kysyi ärtyneenä.
    ”Kyllä. Tutkin tietomme vangeistamme.”, torakka vastasi ja avasi salkun pöydälle.

    ”Kaksi heistä oli mukana Pesään tehdyssä hyökkäyksessä (muistakaa että rivitorakoilta on pyyhitty muisti kyseisen hyökkäyksen lopusta) ja selviytyivät elossa ulos. Everstiluutantti 437 on taistellut kahta heistä vastaan. Hän hävisi sille robottityypille, Killjoylle.”, torakka luki rauhallisesti papereistaan.

    Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä jatkoi.
    ”Kuinka todennäköistä on, että nuo olisi tulleet hulluiksi tai jotain?”
    ”Hyyyyvin epätodennäköistä.”, Kapteeni 360 lausuu piristyneenä.
    ”Mitä jos annamme Abzumon puristaa niistä tiedot irti? Hänen kidutustaan ei ole kestänyt kukaan.”, torakka ehdotti kapteenille.
    ”Pidän ajattelutavastasi. Tehdään näin.”, kapteeni sanoi.

    Vankisellit

    ”Okei. Kun pääsemme maihin ja meitä aletaan siirtää, häivytään.”, Matoro sanoi rennosti. Vaikka hän tiesi että Nazorakeista ei ole juuri vastusta, tilanne on silti paha. Pitäisi hankkia jostain aseet eivätkä he ole parhaassa kunnossa.

    ”Oletkohan nyt liian optimisti?”, Summerganon kysyi. ”Ei sillä, että olisin eri mieltä, mutta tuo kuulostaa liian helpolta.”
    ”Hei, oletko koskaan kuullut ’taistelutahdon nostattamisesta’ tai jotain?”, Matoro kysyi maaten sellin reunalla olevalla alustalla.
    ”Hyvin tämä menee. Olemme selättäneet pahempiakin vastuksia.”, Killjoy sanoi optimistisesti.

  • Operaatio Beeta osa 37: Metorakkin metkut

    Xia, tehdasalueen yllä

    ”Minulla olisi vähän muuta tekemistä, mäntti!”, Matoro huutaa ja lyö nyrkillään metsästäjää leukaan. Airwatcher yrittää vastatoimenpiteitä, mutta silloin kaksikko tippuu suoraan erään tehtaan viereen, sataman lähelle. Taustalla näkyy pahamainen vuori.
    Airwatcherin ote Matorosta herpaantuu pudotuksessa. Jään Toa hyppää sivuun, ampuu jäätä Airwatcheriin ja syöksyy tehtaan ohi, suuren metsästäjän vasta miettiessä mitä oikein tapahtui.

    Mustahaarniskainen Toa livahtaa suuren rakennuksen kulman taa.
    ”Päivää, Kuralumi.”

    Matoro ei usko silmiään. Hopeansinisellä haarniskalla varustettu pitkä Skakdi seisoo hänen edessään, osoittaen jään Toan päätä pistoolilla.
    Samanlaisella pistoolilla mikä 437:llä oli, Matoro muistaa.

    ”Mitä… Sinä täällä teet?”, Matoro kysyy hämmentyneenä.
    ”Minut lähetettiin tänne vakoilemaan tehtäväänne sekä varastamaan se, mitä etsitte.”, Skakdi selittää avoimena.
    ”Mutta kun tuli tälläinen tilaisuus, taidan hoidella sinut ensin.”

    Metorakk laukaisee aseensa, ja Matoro vetäisee päänsä alas välittömästi. Skakdin käden terä iskeytyy melkein Matoron selkään.
    Toa nappaa miekkansa ja yrittää pistoa, mutta Metorakk torjuu iskun.
    Jään Toa ei ole edelleenkään täysin perillä tapahtumista ja päättää yrittää päästä takaisin muiden luo.

    Matoro väistää skakdin moukarin ja potkaisee tätä jalkaan. Metorakk kiroaa ja ampuu kaksi ohjusta ranteestaan. Tehtaan seinä hajoaa ja Matoro lentää kovaa siitä läpi. Uudella haarniskalla varustettu Metorakk syöksyy Toan perään.

    Matoro ampuu jääsäteen skakdiin, ja iskun turvin Matoro saa lyötyä Metorakkin haarniskaan. Siihen tulee vain pieniä naarmuja.

    ”Olet näemmä hankkinut uuden haarniskan.”, Matoro toteaa taistelussa, yrittäen häiritä Metorakkia. Skakdi sihahtaa jotakin ja huitaisee ketjun päässä olevalla moukarillaan. Isku osuu Matoroa jalkaan, kaataen tämän.

    Matoro silmäilee nopeasti taisteluareenaa. Ovia tai ikkunoita ei valtavassa tehdasvarastossa näy. Ja silti hänen pitäisi päästä nopeasti muiden luo.

    Matoro nostaa miekkansa torjunta-asentoon mutta Metorakkin ampuma ohjus räjäyttää miekan kappaleiksi ja heittää Matoron kovaa puisia laatikoita päin.
    Metorakk syöksyy suoraan Jään Toaa kohden, mutta mustahaarniskainen toa väistää ja kierähtää skakdin jalkojen välistä tämän taakse. Matoro tarttuu tämän piikkien lomassa olevaan miekkaan, mutta Metorakk kääntyy juuri ja iskee kyynärpäällään jään Toan pois. Hopea soturi potkaisee toaa, joka lentää suurta metallilaatikkoa päin. Matoro miettii kuumeisena toimintasuunnitelmaa.

    Skakdi syöksyy pää edellä Matoroa kohti, jään toa väistää tilanteen salamannopeasti ja Metorakkin terävät piikit lävistävät laatikon. Matoro nappaa skakdin selässä olevan miekan. Matoro katsoo miekaka hetken, ja tajuaa sen olevan oma energiateränsä.

    Metorakkin nyrkki iskee Matoron päin puulaatikoita.
    ”Ei kannata jäädä miettimään keskelle taistelua!”, skakdi rääkyy omahyväisenä ja asetata miekkansa Matoron kurkulle.