Metallinen kalahdus kaikui pitkin öistä viidakkoa kahden miekan iskeytyessä toisiaan vasten. Nazorakien eversti ja ninjaveljeskunnan johtaja jakoivat tiukan katseen keskenään silmästä silmään. Kumpaisenkin taistelijan äärimmilleen jännittynyt miekkakäsi tärisi kummankin yrittäessä työntää toista voimakkaammin kauemmas, molempien painaessa jalkojensa kynnet mahdollisimman jykevästi maahan. Niin Ämkoo kuin 437:kin loi hetkellisen katseen vastustajansa aseeseen. Kumpikin osoitti täydellistä kestävyyttä sekä tehokkuutta. Pian aseiden kontaktissa syntynyt voima kuitenkin vapautui ja kumpikin kamppailijoista lennähti taaksepäin. Huojuva Mäksä joutui tekemään kaikkensa säilytääkseen tasapainonsa. Hänen vastustajansa mekaaninen jalka ilmeisesti ei totellut painovoiman lakeja.
Hiljaisuus laskeutui metsään kummankin soturin ottaessa tukevamman asennon. Ämkoo ja 437 päästivät muutaman äänekkään hengähdyksen.
”Alan päästä jyvälle tuosta tekniikasta”, 437 ajatteli ja laski hieman teräänsä. ”Klaanilainen luottaa nopeuteensa, muttei pärjää keholleni raa’assa voimassa. Jos saan täyden osuman tuosta miekasta, peli on pelattu. En anna sen tapahtua.”
437:n asekäsi päästi kevyen sihahduksen samalla kun kädestä esiin työntyvä miekka lyheni hieman. Samalla kädestä työntyi myös esiin lyhyt kenttäpuukko, jonka Eversti kiskaisi irti ja poimi sitten toiseen käteensä. Kahdella terällä aseistautunut torakka lähti harppomaan Klaanin adminia kohti.
Ämkoo ei jäänyt ihmettelemään, vaan heilautti miekkansa pituussuunnassa kehonsa sivulle ottaakseen vauhtia tehokkaaseen pistoliikkeeseen. Valkea katana välähti kuunvalon loistaessa sen terää pitkin ja eversti sai nähdä vaivaa väistääkseen äkkinäisen iskun. Torakka onnistui varomaan lähestyvää terää heittäytymällä hieman taaemmas ja heittämällä samalla kantamansa puukon klaanilaisen kasvoja kohti.
Silloin miekkapaholainen teki kuitenkin nimelleen kunniaa. Pikainen kiskaisu toi miekan takaisin Ämkoon etualalle torjuen samalla ilman halki viilettävän puukon ohjaten sen kauas metsän pimeyteen. Liike jatkui Ämkoon ottaessa pitkän askeleen edemmäs ja tarttuen samalla miekkaansa kaksin käsin.
Korkeassa kaaressa tapahtuva viilto miltei tavoitti everstin, joka horjahti äkillisen väistönsä voimasta taaemmas joutuen väistämään seuraavan lyönnin kierähtämällä maata pitkin sivuun.
Tottumattomaan silmään Ämkoon seuraava liike olisi saattanut näyttää miltei tanssilta, mutta eversti tunnisti monimutkaisen koreografian. Nazorak katsoi hämmästyneenä kun admin hyppäsi vauhtia otettuaan ilmaan heittäytyen samalla vaakatasoon, pyöri villisti ja jakeli samalla torakkaa kohti useita taitavasti tähdättyjä pistoja. Sitten toinen Ämkoon jalka käväisi maassa ja miekkapiru lennähti miekka ojossa everstiä kohti.
Legendaarinen katana oli vähällä tehdä tuttavuutta everstin rinnuksen kanssa, mutta nazorak ennätti viime hetkellä käynnistää selkäänsä asennetut suihkumoottorit. Lentolaitteella ei ollut aikaa kerätä tarpeeksi voimaa taivaalle nousemiseen, mutta eversti sai suihkumoottoreista kuitenkin juuri tarpeeksi lisäenergiaa hypätäkseen pois huippunopean miekaniskun tieltä. Ämkoon katse seurasi loitommas laskeutuvaa nazorakia.
”Hieno väistö”, Ämkoo mainitsi. Nazorak ei ollut varma aistiko tämä Ämkoon äänessä ihailua vaiko ironiaa, mutta sillä ei ollut väliä. ”Minä tunnen tuon miekkatekniikan”, 437 puhui. Nazorakin äänestä paistoi hämmennys kun tämä jatkoi: ”Aamuyön muaka. Tuon taitajia ei pitäisi olla enää hengissä.”
Ämkoo yllättyi saadessaan näyttöä torakan tiedoista. Pienen yllättyneisyyden päätteeksi miekkamies naurahti, ja vastasi: ”Silti seison tässä edessäsi.”
”Valkean turagan oppeja”, 437 jatkoi. ”Joillekin tuo kaikki on pelkkää legendaa.” ”Vanhus elää ja voi hyvin”, Ämkoo sanoi ja kohotti asettaan. ”Voin viedä tälle kuolinterveisesi.”
Eversti nauroi ääneen ja käynnisti suihkumoottorinsa uudelleen. Moottorien ladattua itsensä täyteen voimaansa nazorak ponnisti ja sanoi: ”Ei ole tarvetta.”
Sitten torakka lähti syöksymään huimaa vauhtia Ämkoota kohti. Miekkamies yritti väistää laitonta vauhtia kohti syöksyvän eliittisotilaan, mutta eversti kykeni luonnollisesti ohjaamaan lentonsa suuntaa. Edes Ämkoon uhmakas miekanisku ei riittänyt pysäyttämään hyökkäyksen omalla terällään torjuvaa torakkaa ja nazorak pamahti koko painollaan vihollistaan vasten.
Metsässä rymisi Ämkoon lentäessä saamansa iskun voimasta pitkälle paksujen puiden sekaan. 437 ei antanut vastustajalleen aikaa toipua iskusta vaan jatkoi vauhdikasta lentoaan suoraan tätä kohti. Tämä koitui kuitenkin osaltaan myös everstin tappioksi, sillä lähestyttyään Ämkoota tarpeeksi sai torakka kokea tuntuvan iskun loisteellaan metsän verenpunaiseksi värjänneestä varjonyrkistä.
Iskuja sateli puoleen jos toiseen kaksikon kiitäessä rakettimoottorien huimalla vauhdilla pitkin metsän pohjakerrosta. Ämkoo onnistui useaan otteeseen torjumaan miekallaan torakan pitkän teräaseen harkitut lyönnit, mutta jokainen torjunta heitti klaanilaisen taaemmas juuri sillä samalla vauhdilla jolla nazorak kulki. Aluskasvillisuus sai väistyä vimmatusti toisiaan teräasein sohivan kaksikon tieltä samalla kun näiden vauhdikas kulku vei taistelun lähemmäs ja lähemmäs metsän rantapuolta.
Kevyt tuulenvire havisutti öisen metsän tummanvihreänä levittäytyvää lehtikattoa. Mitään muita ääniä ei kuulunut. Tuntui siltä kuin koko metsä olisi seisahtunut tarkkailemaan alkavaa taistelua.
Eversti 437 tarkensi teknisen silmänsä yönäköä ja tuijotti itsevarman näköisenä lähemmäs kävelevää admin Ämkoota. Eversti pohti, johtuiko vöistä ja torakan mielestä kovin sekalaisista kangaskappaleista koostuvaan asuun pukeutuneen vastustajan itsevarmuus kenties yliluutnantti 955:ttä vastaan käydystä kamppailusta. Eversti oli saanut kuulla yliluutnantti 955:n täydellisestä tappiosta Ämkoota vastaan, eikä eversti aikonut kokea samaa kohtaloa. 955:n itsevarmuus oli varmaankin koitunut tämän tappioksi, mutta 437 koki olevansa toista maata.
”Pyyhin tuon ilmeen pian kasvoiltasi”, 437 sanoi ääneen Ämkoon pysähdyttyä alle kahden metrin päähän torakkasotilaasta. Miekkamies vastasi uhkaukseen naurahtamalla ääneen ja kohottamalla miekkansa sitten hieman päänsä yläpuolelle ainoalla kädellään.
”Sopii yrittää”, Vihreäkasvoinen klaanilainen sanoi ja hyökkäsi.
Valkean samuraimiekan terä viiletti ilman halki suoraan kohti eversi 437:n päälakea. Nazorak väisti iskun heittäytyen vasemmalle ja ampui sitten käteensä piilotetulla laseraseella Ämkoota kohti. Miekkasankari sai kuitenkin yön pimeydessä kirkkaana hohtavan ammuksen väistettyä helposti. Nazorak ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään, vaan 437 heittäytyi vastaiskunsa jälkeen koko painollaan vihollistaan kohti huitaisten samalla mekaanisen kätensä terällä Ämkoota päin.
Torakan yllätykseksi Ämkoo iski miekkansa terän maahan ja otti nazorakin hyökkäyksen vastaan paljaalla kädellään. Kevyen väistöliikkeen jälkeen Ämkoo tarttui kiinni torakan mekaanisen käden ranteesta, kiskaisi nazorak-sotilaan itseään kohti ja tähtäsi sitten tarkan potkun tämän kylkeen. Potku ei ollut tarpeeksi vahva tuottamaan 437:lle juurikaan kipua, mutta isku sai nazorakin kuitenkin kohoamaan ilmaan. Potkun jälkeen Ämkoo päästi irti vihollisensa kädestä ja nazorak lensi korkeassa kaaressa metsään pyörien samalla villisti ilmassa.
437 ei onnistunut laskeutumaan jaloilleen, mutta torakka nousi siitä huolimatta salamannopeasti ylös. Eversti karjaisi, tähtäsi entistä tehokkaammalla laseraseella Ämkoota kohti ja avasi tulen. Ämkoo ehti sitä ennen kuitenkin tarttua miekkaansa ja pian katanan terä ohjasikin punaisena hehkuvat ammukset kauemmas maalistaan.
”Hyvät refleksit”, 437 mietti ja valmistautui vaihtamaan taktiikkaa. Torakan mekaanisen käden teräase piteni hieman, muuttuen raskaaksi lyömämiekaksi. Tämän jälkeen 437 ponnisti, loikkasi ilmaan ja tarttui sitten toisellakin kädellään mekaanisen raajan terään vahvistaakseen lyöntinsä voimaa.
Ämkoo toi miekkansa päänsä yläpuolelle ja otti viime hetkellä vastaan nazorakin väkivahvan lyönnin. Adminin jalat upposivat hieman sademetsän pehmeään pohjaan nazorakin ruumiinvoiman painaessa tätä alaspäin. Ämkoo murahti ja heittäytyi sitten väkisin pois iskun alta, saaden kuitenkin väistäessään osuman 437:n nyrkistä.
Ämkoo horjahti, kierähti ja koitti sitten nousta ylös. Nazorak teki kuitenkin yrityksen mahdottomaksi heittäytymällä jälleen Ämkoota kohti ja iskien sitten miekallansa uudestaan. Ämkoo onnistui väistämään miekan kumartumalla maata vasten, mutta torakka vastasi tähän potkulla Ämkoon päätä kohti. Nazorakin jalka oli kuitenkin vähällä saada osuman miekkamiehen teräaseesta ja 437 perääntyi kauemmas.
Ämkoo tumma viitta heilahti klaanilaisen noustessa takaisin seisomaan. Ämkoon hengitys muuttui höyryksi öisen viidakon viileydessä, ja tämä sai adminin näyttämään raivoisalta, miltei pelottavalta. 437:aa tämä ei kuitenkaan hätkähdyttänyt. Näky ainoastaan innosti nazorakia.
Torakan taistelutahto kiteytyi äänekkääseen karjaisuun jonka jälkeen 437 lähti jälleen kerran lähestymään Ämkoota. Miekkamies ei jäänyt paikoilleen, vaan lähti itsekin juoksemaan vastustajaansa kohti. Pian kaksikon terät kohtasivat ja toisiaan hankaavat terät loivat vaaleansinisenä hehkuvan kipinävirran. Valo heijastui vuorollaan kumpaisenkin silmistä saaden kamppailun näyttämään lähestulkoon mielipuoliselta.
Eversti huudahti jälleen ja painoi aseensa kaksin käsin lähemmäs ja lähemmäs Ämkoota. Vihreäkasvoinen miekkasoturi koitti tehtä vastarintaa, mutta yritys osoittautui heikoksi torakan fyysisen ylivoiman ansiosta. Ämkoon ainoa käsi tärisi adminin jännittäessä raajansa jokaisen lihaksen, mutta turhaan. Torakka onnistui painamaan vastustajansa läheistä puuta vasten.
”Olet vahva”, eversti 437 aloitti, jatkaen sitten: ”Ja samalla typerys. Teit elämäsi viimeisen virheen haastaessasi minut hoitamatta ensin entisiä taisteluvammojasi.” ”Hah”, kuului Ämkoon lyhyt vastaus tummanpuhuvan taistelijan estäessä viimeisillä voimillaan torakan terää liukumasta kaulansa lähettyville.
Silloin jotain tapahtui. 437 näki silmäkulmassaan jotain välkkyvää, ennen kuin sai mojovan iskun leukaansa. Eliittitorakka lennähti taaksepäin, kaatuen selälleen. 437 nousi puhisten takaisin jaloilleen. Hän pyyhki vasemmalla kädellään pois leualtaan suustaan lennähtänyttä vihreää nestettä. Hän käänsi silmänsä takaisin raskaasti hengittävään Ämkoohon, aukoen ne pian melkein niin suuriksi kuin mahdollista. Adminin oikeasta olkapäästä työntyi esiin tummanpunainen, hohtava, muodoltaan kättä muistuttava massa. Se näytti todella sankalta, värikkäältä savulta. ”Olet todellakin kuullut minusta paljon…” Mäksä nosti varjoenergiasta koostuvan raajansa poikittaen eteensä. ”…muttet tarpeeksi.” Ämkoo heilautti varjomassan nopeasti oikealle sivulleen. Sumea, aaltoileva aine haihtui sen päältä suoraan ilmaan. Jäljelle jäi tummanpunaisen eri sävyissä hehkuva käsi. Se oli muodoltaan täysin identtinen Toan terveen käden kanssa.
Eversti tuijotti Ämkoon varjokättä tarkasti, miltei haltioitueena. Nazorak oli kuullut tarinoita Klaanin adminin mystisistä varjovoimista, mutta tällaista temppua eliittisotilas ei ollut osannut odottaa. Yhdistyminen Makutan kanssa oli näemmä tuonut Ämkoolle kyvyn josta useimmat eivät voisi edes uneksia.
”Ymmärrän…”, 437 tokaisi hiljaa. ”Olet melko vaikuttava, asustustasi myöten. En juurikaan ihmettele kuinka mahtava 955 hävisi sinulle.” ”Olen imarreltu”, Mäksä lausui virnistyksensä läpi. ”Hänen ylimielisyytensä koitui hänen turmiokseen. Mutta tiedoksesi, minä en ole samanlainen.” ”Vaadin sanoillesi näyttöä”, Ämkoo vastasi ja heitti miekkansa ilmaan ottaen sen sitten kiinni punahehkuisella varjokädellään. ”Antaa tulla”, Ämkoo jatkoi. ”Näytä minulle, miten muka eroat edesmenneestä toveristasi.” ”Mielelläni”, eversti vastasi ja hyökkäsi.
Ylikersantti 1034 tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, kun Kenraali 001 katsahti häntä hymyillen. Tuo ohimenevä hymy oli tuntunut todella väärältä Kenraalin kylmillä kasvoilla, ja tilanne ei tehnyt siitä yhtään rauhoitavampaa: 001 ja Amiraali kävivät kiivasluonteista neuvottelua Uuden Sukupolven johdosta. Kokoustilan ainoalla kokonaan epäorgaanisella seinällä oli suuri näyttö, jossa oli kuvattuna erilaisia torakkasotureita sarjanumeroineen. Väittelyn viimeiset minuutit olivat kuluneet Amiraalin monologin parissa tämän perustellessa Eversti 437:n olevan ilmiselvästi paras valinta.
Kenraali ei kuitenkaan katsonut jo hieman ärtyneeseen keskustelukumppaniinsa, vaan laivaston johtajan takana seisovaan sinibarettiseen 1034:n, ja sekös nuorta torakkaupseeria hämmensi, pelottikin. Nyt kuitenkin Kenraali käänsi katseensa Amiraaliin, ja avasi torakanleukansa. ”Olen harvinaisen toista mieltä.” Amiraali tuijotti Kenraalia epäuskoisesti. ”Et voi olla tosissasi…” ”Näytänkö minä siltä, että lasken leikliä? En tahdo, että 437 kokee saman kohtalon kuin Yliluutnantti 955.”
Amiraali katsoi Kenraalia kalseasti. Hän kyllä tiesi, mitä Kenraali ajoi takaa, mutta ei voinut olla unohtamatta, että 955 oli sentään kukistanut makutan.
Tästä huolimatta Kenraali jatkoi: ”Opimme siinä kantapään kautta, mitä tapahtuu, kun annamme vääränlaiset välineet kokeneellekin soturille.” ”Vääränlaiset? Yliluutnantin käyttämä prototyyppihaarniska oli aivan omaa luokkaansa, paljon väkevämpi kuin muut haarniskamme.” ”Ja sitä kautta aivan erilainen kuin muut haarniskamme. Hän oli aivan liian tottunut vanhoihin metodeihin, eikä siksi säilyttänyt arviointikykyään päästessään voimahaarniskan ohjaksiin. Tilanne olisi vielä katastrofaalisempi 437:n tapauksessa, hänen haarniskansa on osa hänen kehoaan. Olisi naurettavaa laittaa hänet käyttämään mitään muuta kuin omaa kyborgista kehoaan, jonka kanssa hänen taistelunsa hipoo täydellisyyttä.”
Pitkiin viittoihin, toinen verenpunaiseen ja toinen laivastonsiniseen, pukeutuneet hahmot tuijottivat toisiaan ääneti neuvottelupöydän eri puolilta. 1034 ei miltei uskaltanut hengittää jännittyneessä tilanteessa. Yht’äkkiä Amiraali kuitenkin totesi kuivasti Kenraalin olevan oikeassa, nousi pöydästä ja lähti linkuttamaan huoneen ovelle. 1034 kipitti mahdollisimman huomaamattomana perässä.
Kolme veljeskunnan matorania johdatti klaanilaispitoista joukkoa pitkin viidakon pohjalla kiemurtelevaa polkua. Sinertävät tulikärpäset olivat jääneet hetki sitten taakse ja nyt kulkua valaisi ainoastaan yhden matoran-ninjan pitelemä vaimea valokivi. Kiven keltainen valo värjäsi matoranin vihreän naamion kullanhohtoiseksi.
Matkaa oli kulunut jo tovi ja veljeskuntalaiset olivat sivistäneet klaanilaisia näiden tehtävän luonteesta. Klaanilaisten tulisi siirtää veljeskuntalaisten materiaali sukellusveneelle mahdollisimman huomaamattomasti. Operaatio tulisi olemaan hankala ja riskialtis, sillä tehtävää suoritettiin kirjaimellisesti aikaa vastaan. Torakat saattaisivat keskeyttää kuljetusoperaation hetkenä minä hyvänsä, eikä se tekisi veljeskuntalaisten evakuoinnista ainakaan yhtään helpompaa.
”Lähestymme leiriä”, vihreä matoran huomautti ja jäi hetkeksi odottamaan loitompana matkaavia seuralaisiaan. Klaanilaiset tavoittivat hänet ja katselivat sitten hetken toisiaan. ”Kaikki hyvin tähän asti”, Peelo sanoi. Gekko ja Äksä nyökkäsivät kommentille. ”Ei kuitenkaan iloita vielä”, veljeskuntalainen jatkoi. ”Torakat saattavat tavoittaa meidät hetkenä minä hyvänsä.” ”Ja pah”, Koobee tuhahti. ”Eivät ne varmaan edes näe näin pimeässä. Hoidetaan homma tämän yön aikana ja kaikki sujuu hyv-” ”Hetkinen”, lääkintävahki keskeytti. ”Kuuletteko te tuon?”
Porukka pysähtyi kuin seinään. Kaikki olivat hiiren hiljaa. Veljeskuntalaiset kuulustelivat ympäristöään tarkkaan. Kaukainen, konemainen ääni kaikui siellä täällä. Kaukaisen äänen siivittämä ahdistava hiljaisuus keskeytyi jonkin tömähtäessä maahan kumaraiseen asentoon. Olento nousi pian pystyyn. Klaanilaiset tunnistivat sen pian nazorakiksi. Ninjamatoranit asettuivat tottuneesti taisteluasentoon samalla kun 437 silmäili sekalaista joukkoa objektiivisella silmällään. Ei epäilystäkään. Klaanilaisia. Hetkessä torakan mekaaninen käsi vetäytyi sisäänpäin, antaen tilaa kiväärimäiselle aseelle.
Pian vasemmalla sivulla oleskellut ninjamatoran sännähti eteenpäin torakkaa kohti. Ninjajoukon etummainen yritti huudella jotain tämän perään. Eversti osasi reagoida nopeasti ja painoi liipaisinta. Muutama ammus melkein murjoi taaperoninjan panssaria. Ollessaan noin kahden metrin päässä Nazorakista matoran ponnahti ilmaan. Nazorak ampui muutaman laukauksen lisää. Eräs hipaisi ninjan olkapäätä, kuitenkaan hidastamatta tämän vauhtia. Hetkessä veljeskuntalainen kaivoi laukustaan muutaman terävän esineen, heittäen ne. Eversti ei ehtinyt ragoida kunnolla ja pian hänen rintakehänsä sai osuman useammasta heittoaseesta. Yhden hän kuitenkin sai torjuttua mekaanisella raajallaan. Nazorak ehti vain hetken ihmetellä ennen kuin mustanvihreä Matoran oli melkein tarttumassa häneen terä kädessään. Nopeasti torakka asetti tykkinsä uudelleen kohteeseensa, joka kuitenkin refleksinomaisesti ehti iskeä puukkonsa pään everstin aseen koneistoon.
Pamaus.
Tumma savupilvi muodosti melkein kuin seinän polun poikki. Hetkessä likainen ja vuotava matoran lennähti korkeassa kaaressa osuen lopulta maahan. Pölyä nousi ilmaan. Pari muuta veljeskuntalaista sekä loukkaantuneen havainnut lääkintävahki ryntäsivät loukkaantuneen luo. Toinen matoraneista antoi tukea toverinsa pään taakse. ”Idiootti…” Vahki analysoi vammat nopeasti. ”Lähinnä pintanaarmuja, kuitenkin todennäköisesti myös sisäisiä vammoja.” Matoran aukaisi silmänsä varovaisesti. Hänen katseensa harhaili kolmikossa hetken. Pian tämä kuitenkin suuntasi katseensa savun keskeltä ilmestyvään hahmoon.
Toinen matoraneista tarttui hetkessä omiin aseisiinsa. Pian hän kuitenkin huomasi torakan pitelevän äskeisiä heittotähtiä käsissään, vetäisten sormillaan viimeisenkin niistä pois. Poppoo oli tyrmistynyt. Ei verta, saati sitten haavoja. Nazorak pudotti tähdet maahan. Ne olivat pysyneet täysin puhtaina. ”Mikä tuo oikein on…?”, taisteluvalmis matoran ajatteli itsekseen. Torakka nosti oikeassa kädessään vielä äsken sijainneen aseensa savuavat jäänteet esille. ”Tuo ei ollut kovin kilttiä”, eversti oli sarkastisen närkästynyt. ”Nämä eivät ole halpoja.” Torakka heilautti kättään sivulle. Erilaisten tiksuttavien äänien saattelemana tykin jäännökset irtosivat mekaanisesta raajasta, kalahtaen maahan.
Siinä samassa toa Koobeen elementti-isku oli kaataa everstin kumoon. Ilman Toan vikkelä hyökkäys jatkui voimakkaalla kirveeniskulla, jonka eversti kuitenkin väisti rivakasti. Eliittinazorak heilautti kertaalleen nyrkkiään ja ilman Toa sai raskaan osuman suoraan kasvoihinsa. Koobee kaatui huudahtaen maahan ja pudotti aseensa. Eversti lennätti Toan suunnilleen parin metrin päähän tujulla mekaanisella potkulla joka osui Toaa kylkeen. Koobee voihkaisi tarttuen kipeään kylkeensä.
Lääkintävahki kiinnitti katseensa hetkeksi ilman Toaan. Tässä tilanteessa ei ilmeisesti säästlety lääkintätarvikkeita. Vahki pisti maassa makaavaa Matorania nopeasti kipua lievittävällä ensiapuaineella. Maahan polvistunut matoran laski ystävänsä pään hellästi takaisin maahan. ”Koeta kestää”, matoran sanoi ja palasi taisteluun. Hetkessä kaksi terin ja muunlaisin teräasein varustautunutta ninjaa valmistautui hyökkäykseen. Vasemmanpuoleinen ninjoista lähti kiertämään eliittitorakan taakse. Eversti seurasi katseellaan lähestyvää matorania, mutta ymmärsi tämän sitten toimivan ainoastaan hämäyksenä. Samalla kun matoran oli lähtenyt juoksemaan nazorakia kohti, oli toinen loikannut pimeän metsän aluskasvillisuuden sekaan ja tehnyt katoamistempun.
Eipä aikaakaan kun torakka sai väistellä joka puolelta lenteleviä pienikokoisia heittoaseita. Hyökkäystä siivitti tilanteen kaoottisuudesta toipuneiden klaanin matoranien tarjoama suojatuli ja Äksän ampuma tehokas ammus. Voimakas räjähdys kätki eversin taakseen ja hetken ajan ilmassa leimuavat lieskat valaisivat lähimetsän. Ninjamatoranit kirosivat hiljaa huomatessaan, että isku ei ollut osunut. Eversti 437 oli viime hetkellä hypännyt ilmaan, tarttunut yläpuolellaan leviävään oksistoon ja kiepauttanut itsensä yhdelle alaoksista. Nazorak naurahti ja tähtäsi aseellaan klaanilaisia kohti.
”Väistöliikkeitä!” Äksä karjahti kuuluvan käskyn ilmoille. Hetkessä klaanilaiset juoksivat ympäriinsä väistellen nazorakin nopeaa tulitusta. Vahki poimi vammautuneen matoranin varovaisesti maasta, Peelon puolestaan auttaessa Koobeen pystyyn. Ninjamatoran valmistautui iskemään puun takaa, päätyen kuitenkin melkein reikäjuustoksi. Tuon vihollisen reaktiokyky oli ärsyttävä.
Maassa hyökkäystä seurannut ninja kaivoi varustelaukustaan pitkän teräsketjun ja heitti sen toverilleen. Puuhun juuri kiivennyt ninja otti ketjun kiinni ja loikkasi sitten 437:n ohi yrittäen saada tämän satimeen. Torakka huomasi matoranien suunnitelman, yritti tarttua ketjuun mutta matoranit onnistuivat kerrankin olemaan tälle liian nopeita. Pian le-matoranit kiskaisivat yhteisvoimin puun oksalla seisoneen soturin alas. 437 laskeutui kuitenkin jaloilleen ja karjahti kiskoessaan itsensä väkivalloin irti matoranien ketjuotteesta. Siinä samalla torakka ehti myös väistää toisen matoranin heittämän myrkkynuolen. Le-matoranit kirosivat tapahtumaketjua puoliääneen ja hyppäsivät samaan aikaan kauemmas vastustajastaan.
Tilanne seisahtui. Vaikka Klaanilaiset yrittivät mitä, puolimekaanisella torakalla tuntui olevan jatkuvasti vastahyökkäys valmiina. Äksä pohti tarkoin. ”Onhan se riskialtista, mutta täytyy yrittää…”
Hetkessä Klaanilainen suunnisti katseensa Peelon lähellä kompuroivaan Koobeehen. ”Koobee, taktiikka 15”, Äksä uuhdahti Toa-toverinsa suuntaan. Koobee ihmetteli hetken, nyökäten pian myöntävästi.
437 ehti ihmetellä hetken, ennen kuin Äksä suuntasi kanuunansa piipun tätä kohti. Eversti ehti analysoida tilannetta hetken. Jätti kenties aikoi yrittää ampua harhautustulta jotta muut voisivat paeta metsän suojiin. Torakka suuntasi pian oman aseensa kohti Äksää. Klaanilainen kuitenkin kohdisti aseensa alas, ampuen maahan useita laukauksia. Suuri pölypatsas kohosi Äksän eteen.
Koobee toimi. Yhdellä aseen heilautuksella pölyvuori suuntasi eliittitorakkaa kohti. 437 hätkähti sankan pölyn ympäroidessä hänet.
”Liikkuu, liikkuu!”, Äksän ääni kuului pölyn seasta. Matoranit ilmestyivät pölyn seasta klaanilaisten luo, aikeinaan avustaa hietä pääsemään piiloon metsään. Toimet kuitenkin keskeytyivät korvia raastavan metallisen äänen kulkeuduttua metsikön läpi.
Joukkio suuntasi katseensa osuman saaneeseen lääkintävahkiin. Sen käsi kolahti maahan. Sen jälkeen vahkin poikkileikattu ylävartalo valui pois muun torson päältä, tipahtaen maahan. Huojuva ja veltto alaruumis läsähti elottomasti kumoon. 437 astui esiin romukasan vierestä. Tämä oli aseistanut kätensä pitkällä, suoralla terällä. Hänen vastustajansa jäätyivät paikoilleen.
Äksä kirosi itsekseen. Tämä liike oli ollut virhe…
”Jos en joutuisi terminoimaan teitä, saisitte siivota tämän sotkun”, 437 kuulutti. Tämä leikki oli jo kestänyt kyllin kauan. Torakka otti askeleita kohti joukkiota. Nämä tajusivat olleensa ikään kuin ahdistettuna nurkkaan. Torakan naamalla oli mielihyväinen hymy.
”Kenet teistä paloittelen seuraavaksi?” eversti naurahti ja tarkkaili joukkiota omahyväisenä. Torakka osoitteli joukon jäseniä terällään vuoron perään, päättäen lopulta kohteensa. ”Sinä”, nazorak sanoi osoittaen Koobeetä. ”Valmistaudu kohtaloosi.” Eversti otti muutaman askeleen eteenpäin pölypilven yhä haitatessa tämän ja klaanilaisten näkyvyyttä. Yhtäkkiä nazorak kuitenkin pysähtyi äkisti, ja kääntyi kannoillaan. ”Hetkinen, mitä…” nazorak aloitti, mutta torjui sitten viime hetkellä takaansa iskeytyneen samuraimiekan salamannopean sivalluksen.
Ämkoo loikkasi hämmentyneen torakan yli, iski ilmasta käsin miekallaan kuin kokeillakseen vielä kerran torakan refleksejä ja laskeutui sitten pehmeästi maassa makaavien lääkintävahkin jäännösten tykö. Ämkoo kumartui vahkin paloiteltujen osien luo, tunnusteli sormenpäillään vielä hetki sitten ehjänä olleen panssarin siististi leikattua pintaa ja sanoi sitten: ”Vaikuttavaa.”
Eversti 437:n ilme vakavoitui Ämkoon noustessa takaisin pystyasentoon. Nazorak-eliittisotilas katseli edessään seisovaa Klaanin adminia, joka piteli valkeana hohkaavaa katanaansa ainoassa kädessään. Eliittisotilas päästi pakotetun naurahduksen, ja sanoi sitten: ”Klaanin admin, pelastamassa alamaisiaan kuten kunnon johtajan kuuluukin. Mutta eikö ole hieman uhmakasta liittyä taisteluun raajapuolena? Miten mahtaa entiseltä miekkamestarilta onnistua miekkailu ilman toista kättä.”
”Voi, se ei ole ongelma”, Ämkoo murahti ja vilkaisi klaanilaisia. ”Kiva nähdä teitäkin, mutta nyt… menkää.” Yksi veljeskunnan matoraneista tuijotti paikalle äkisti saapunutta johtajaansa voitonriemuisesti, mutta tämän ilme muuttui hämmentyneeksi Ämkoon esittäessä perääntymiskäskyn. ”Teistä ei ole tuolle vastusta”, Ämkoo selitti. ”Jos jäätte tänne, olette vain tiellä. Teillä on myös tehtävänne, joten alkakaa painua.”
Tyrmistyneet klaanilaiset nyökkäsivät varovasti. Käskyn saaneet ninjat kaivoivat kukin esiin savukranaatin, heittivät ne maahan ja pian sysimusta savu teki tilanteen seuraamisesta mahdotonta.
Ämkoo pyöräytti hetken kuluttua miekkaansa tottuneesti ilmassa ja savu alkoi hälvetä. Nazorak-sotilas katseli adminia vakavana ja huomasi sitten klaanilaisten kadonneen.
”Teet virheen haastaessasi minut yksin, miekkapiru”, 437 sanoi ja nosti teräaseensa kasvojensa tasalle. ”Tunnut tuntevan nimeni”, Ämkoo vastasi ja kohotti myöskin asettaan. ”Kerro toki omasi, jotta voin kirjoittaa sen hautakiveesi.” ”Eversti 437”, nazorak sanoi raskaalla äänellä. ”Tosin mitäpä pian kuoleva hölmö tuolla tiedolla tekee.”
Mäksä virnisti ja lähti astelemaan lähemmäs vastustajaansa.
[spoiler=Spoileroink]Tämän viestin teille tarjosivat MK & MK[/spoiler]
Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.
Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.
Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.
Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.
”Meidät on huomattu”, Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.
– – musiikki poikki – –
Nazorak-ilmalaiva
”Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta.” ”Mielelläni.”
Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.
Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.
Eversti 437 lähti matkaan.
– – musiikki poikki – –
Viidakossa
”Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea”, metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi. ”Voisin sanoa samaa”, kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.
”Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty”, veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.
”Seuratkaa”, yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. ”Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?”
– – –
Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.
[spoiler=Ehe.]Olen tosissani pahoillani, minä en muista, mistä minä olen tämän pätkän pohdintaosion vahingossa plagioinut. Se on vain yksinkertaisesti liian tuttu. Mutta kertokaa joku ihmeessä, mistä mieleni sen on lainannut. [/spoiler]
Bio-Klaanin saari, luoteisrannikko
Kivimurskan ja hiiltyneiden puiden keskeltä nousi savua. Talonrauniot ja kaadetut aidat peittivät parinkymmenen neliömetrin alueen, sen jälkeen alkoi joko autio tundra tai vaahtoipäiden täyttämä meri. Kuolleen kylän keskellä liikkui parikymmentä hahmoa, jotka osoittelivat eri suuntiin kantamillaan metalliaseilla.
Nazorakit liikkuivat järjestelmällisesti vahinkoja tutkien. Teräväkyntiset hyönteisjalat jättivät jälkensä hiiltyneisiin kodinrippeisiin ja potkivat syrjään entiset arjen pikku esineet, jotka olivat nyt osa murhenäytelmää.
Suuri sininen viitta maata laahaten ja pölyä ilmaan nostaen Amiraali 002 linkutti muuannen paikallaan seisovan seinän viereen ja katsoi sen lasittoman ikkunan läpi. Toisella puolen jatkui samaa lohdutonta näkyä, aina rantakallioille asti. Hän pudisti päätään alkeelliselle infrastruktuurille, ja kääntyi muita pitemmän Nazorakin puoleen. ”Paljon ilmoititkaan ruumita löytyneen?” Amiraali kysyi Eversti 437:lta katsellen ympärillään savuavaa entistä kylää. ”Neljä, sir.” kyborgitorakka vastasi asialliseen sävyyn. ”Hmh”, Amiraali päästi arvoituksellisen äänen ja lisäsi itseään seuraavalle sinibarettiselle torakalle: ”Kirjoita se raporttiin.”
Nuori Nazorak kirjoitti luvun paperiin. Neljä.
Hän painoi kynän päätä ja kirjoituskärki vetäytyi sisään. Hänen olisi pitänyt sulkea kansio viimeisteltyään raportin, mutta jäi tuijottamaan äsken piirtämäänsä numeroa. Neljä.
Ylikersantti 1034 koetti saada ajatukset pois mielestään, epäonnistuen siinä kuitenkin surkeasti.
Ennen heillä oli elämät. He tekivät työtä, puhuivat ystävilleen. Nyt he olivat neljä. Neljä sodan uhria, neljä ruumista. He olivat numero.
1034 suoristi hattuaan ja koetti olla katsomatta takavasemmalleen, jossa tiesi yhden kuolleen Matoralaisen makaavan.
Nyt he ovat numero. Ennen heillä oli nimet.
Seuraavaa ajatustaan 1034 erityisesti pelkäsi. Hän tiesi sen olevan kielletty.
Millaista on elää nimen kanssa?
Sinihattuisen torakan ajatus kuitenkin keskeytyi, kun Amiraalin puheille kipitti muuannen kiireisen näköinen, lyhyenläntä Nazorak ”Sir! Sir!” Laivastoa komentava 002 kääntyi tulokasta kohti ja kohotti kulmiaan laiskan kysyvästi. ”Sain kaapattua hätäviestin, sir. Se lähetettiin kukkuloilta, vajaan kilometrin päästä länteen.” Amiraalin ilme muuttui kiinnostuneemmaksi. ”Tahdotteko minun virittävän oikealle taajuudelle. sir?” ”Olisin kiitollinen.” Lyhyt torakka painoi mukanaan olevan metallilaatikon kyljessä olevaa nappulaa, käänsi erästä mittaria, ja pian pienet kaittumiet päästivät ilmoille kohisevaa keskustelua. ”…a olette varmoja, että ne ovat Nazorakit? Eihän laivasto ole ampunut laukaustakaan Harmaansaaren länsipuolella, ja nyt sanot, että mokomat olisivat aloittaneet täysimittaisen tykistökeskityksen asutuskeskukseen?” ”Aivan varmoja, herra Paaco. Pääsimme hädin tuskin evakkoon. Muodostimme radioyhteyden heti, kun pääsimme turvallisen välimatkan päähän.”
Muutama paikalle tullut Nazorak virnisti sanalle ”turvallinen”.
”Hyvä on, lähetämme jonkun vastaan. Koettakaa päästä Mt. Ämkoon luo, sinne torakoiden on vaikeampi seurata.” ”Hyvä on. Pidämme jatkuvan yhteyden yllä.”
Radioa käyttelevä torakka aloitti puhumisen. ”Lähetämmekö miehiä joukkion perään, sir?” ”Emme.” Amiraali vastasi rauhallisesti. ”Muodostakaa yhteys Rautasiipeen.” ”Sir?” Amiraali ei vastannut.
Tilannetta hämillään seuraava 1034 ei tiennyt, mitä Amiraali aikoi, ja katseli kun hänen esimiehensä nilkutti hieman syrjemmälle radiopuhelimen kanssa. Hetken kuluttua meren suunnalta kuului yksi, valtaisa jysäys. Sitä seurasi ulina ja sen jälkeen idässä mosahti oikein kunnolla.
Amiraali käski kääntää taas Klaanin ja evakkojen käyttämälle kanavalle. Keskustelu oli kuitenkin muuttunut sangen yksipuoliseksi. ”Haloo? Kuuluuko mitään? Hei? Haloo? Haloo?” Hetken hiljaisuus. ”Pomo, taisimme menettää Va-Ba-Koron.”
Nui-Koro, ”Tämähän näyttää vähän majatalolta, vai mitä tyypit?”
Kaikki kolme klaanilaista näyttivät hieman eksyneiltä suurehkossa aulassa. Jokin sen paikan sisustuksessa vain hieman karmi poppoota. Mitä luultavimmin olkikaton palkeista roikkuvat rumat lamput, jotka muistuttivat/olivat silakkarahinpuolikkaita puettuna mekkoon tai seinälle ripustettu villisian irvistävä ja yksisilmäinen pärstä aiheuttivat oudot tuntemukset ja sisustussilmän puistatukset.
Kuitenkin nurkassa seisovan pienen punaisen pöydän äärelle oli kerääntynyt joukko Matoralaisia keskustelemaan niitä näitä, ja takkatulen räiskyessä tunnelma oli hieman kuin kotoisassa Klaanin kahviossa.
Sosiaalisesti lahjakkaana (hänen sanansa)/hieman tungettelevana (Kepen sanat) tapauksena Snowman meni tiskin luo hoitamaan yösijan varaamisen. Hän katseli lämpimästi hymyillen tiskiä, johon sai vedettyä pieniä raiteita pitkin toisen ”kerroksen” pidemmille asiakkaille. Tätä ominaisuutta hyödynnettiin, ja kultasininen, suurta Rauta kasvoillaan kantava Matoralainen hyppäsi vielä korokkeen päälle. Nyt asiakas ja työntekijä saattoivat katsella toisiaan kasvotusten tiskin eri puolilta ilman kyseistä universumia kiusaavaa pituusongelmaa. ”Hei vaan. Tahtoisin varata yösijan yhdeksi yöksi. Kolmelle, kiitos.” ”Asia selvä. Tahdotteko myös mannermaisen kuuluisan ja maistuvan aamiaisemme vain kolmen rattaan lisähintaan per naamio?” Matoralainen vastasi äänensävyyn, joka ei saanut mannermaisen kuuluisaa ja maistuvaa aamiaista kuulostamaan niin houkuttelevalta kuin se ehkä yritti. ”Ai että tahdommeko” Snowie hihkaisi kuitenkin innoissaan. ”No tahdotteko?” ”…eh. Joo?”
Taaempana Kepe pyöräytti silmiään.
Hetken kuluttua kolmikko kapusi hieman epäluuloisen näköinen Make etunenässään puisia rappuja ylös, etsien huonetta numero 27. Tai 21, kukaan ei oikein ollut varma siitä, mitä avaimenperässä luki. Ainakaan täkäläisten Matoralaisten kaiverruspuukot eivät olleet turhan teräviä.
Hetken kulutta kolmikko petasi vuoteitaan huoneessa 25.
Peittojen välistä he vielä toivottelivat toisilleen hyviä öitä. ”Kauniita unia, kaverit.” ”Juu, nukkukaa makoisasti. Huomenna on paljon vanhoja kirjoituksia tutkittavana.” ”Hih hei.” ”…” ”…” ”Öitä.” ”Öitä.” ”Öitä.”
Amiraali vilkaisi vielä kerran ulos työhuoneensa ikkunasta, ja kävi sitten paperipinon kimppuun.
Surkeaa luettavaa.
Laivaston oli tarkoitus tarkkailla ja asteittain kontrolloida Klaanin saarta ympäröivää merialuetta. Estää lisäjoukkojen tuonti, rajoittaa aseiden kuljetusta ja muuta mukavaa. Mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Torakat olivat aloittaneet taistelun Kolmennenkuun Festivaalin laivan kannella. Rautasiiven isoimman tykin törkkiminen paatin suuntaan oli kyllä lopettanut mähinän, mutta laivalta yllättäen löytynyt klaanilainen, jonkinasteinen velho, oli miltei lyönyt taistelun tuoksinassa Eversti 437:lta pään poikki.
Klaanilainen Festivaalilaisten laivalla. Yrittääkö hän hakea apua, vai paeta?
Amiraali otti teräväkyntisillä käsillään seuraavan paperin luettavakseen.
Hän kiroili mielessään omalla kielellään.
Nazorakit olivat hyökänneet sinappilaivan kimppuun. Amiraali ei tiennyt, tahtoiko hän lukea raporttia yhtään pidemmälle.
[spoil]Kiitosta vaan Manulle ja G:lle, jotka menivät siirtelemään tarvitsemaamme amiraalia pitkin poikin kesken festivaalikohtauksen. Terveisin Make.[/spoil]
[/spoil]