Metsän keskelle, joskin syvälle sen alle johtava luolasto oli tullut päätepisteeseensä. Valtiaan salin reunoilla seisoi varjoissa useita punaisiin haarniskoihin pukeutuneita vartijoita. Särkä tuuppi haulikollaan Nervaa astumaan kultaiseen kylpytakkiin pukeutuneen kurttuisen Valtiaan eteen. Särkä itse asteli hieman pelokkaana sivummalle nojaillen vaivaantuneena aseeseensa.

“Valtias”, peikko aloitti osoittaen samalla huoneen keskellä seisovaa matorania. “Se metsään saapunut tunkeilija. Kuten toivoitte.”

Nerva tuijotti inholla Särkää, joka hänen pyynnöistään huolimatta ei ollut päästänyt häntä takaisin leiriinsä. Matka läpi tunneleiden oli ollut pitkä ja ikävä.

“LIKAINEN TUNKEILIJA”, Valtias kähisi istuimellaan. “KUINKA JULKEAT TUODA NIMEÄMISPÄIVÄN LÖYHKÄN MINUN METSÄÄNI!”

Nerva vilkaisi Valtiaan katsekontaktia vältellen taas kohti Särkää, joka näytti nyt lähinnä vaivaantuneelta.

“KUINKA SAATAT TOIMIA MOISEN LIKAISEN ILON JA HAUSKAN AIRUENA. MINUN METSÄNI ON JO VUOSISATOJA SELVINNYT ILMAN MITÄÄN HYVÄNMAKUISTA JA NAUTINNOLLISTA.”

Nerva ei edes yrittänyt puolustautua. Hänen mielestään kurttuisen Valtiaan sanat päihittivät itse itsensä. Valtias kuitenkin huomasi tämän uhmakkuuden välittömästi.

“SÄRKÄ, TOIMIT HYVIN KUN TOIT TÄMÄN SAASTAN LUOKSENI. NYT SAAT PÄÄTTÄÄ HÄNEN ELÄMÄNSÄ, JOTTA METSÄNI VOI OLLA TAAS SYNKKÄ JA IKÄVÄ JA PUHDAS GLÖGIN JA KINKUN HERKULLISISTA TUOKSUISTA.”

Särkä ei uskaltanut uhmata valtiaansa sanoja. Hän tiesi täsmälleen, mitä tehdä. Hän latasi haulikkonsa ja nosti sen Nervan pään korkeudelle. Valtias myhäili tyytyväisenä hänen kätyrinsä tottelevaisuudesta.

Yksi ainoa laukaus kajahti, mutta ennen sitä Särkä oli ehtinyt kääntymään. Valtias katsoi järkyttyneenä alas, jossa haulit olivat läpäisseet hänen vatsansa. Vain hetkeä myöhemmin tämä lysähti kuolleena valtaistuimeltaan lattialle. Nerva katsoi Särkää yllättyneenä. Savuavaa haulikkoa käsissään pitelevä peikko virnisti. Hän oli saanut lopullisesti tarpeekseen Valtiaan typeristä säännöistä.

Mutta silloin huoneen punahaarniskaiset vartijat heräsivät henkiin. Jokainen niistä kiskaisi esiin mitä erikoisempia kohtavia aseita. Särkä tarttui nopeasti Valtiaan tuolin vierellä lepäävään valtikkaan ja heitti sen Nervalle. He molemmat valmistautuivat puolustamaan itseään…

… mutta heidän ei koskaan tarvinnut. Ennen kuin taistelu ehti edes alkaa, vihreä kanelintuoksuinen kaasu leijaili järjestelmällisesti punaisesta kypärästä toiseen ja glögintuoksuun sekä järkytykseen tuupertuneet vartijat rysähtivät hetkessä maahan. Ällistyneenä tilannetta tuijottavat Nerva ja Särkä seurasivat, kuinka aseistettu glögi leijaili lopulta takaisin varjoihin, joista hetken päästä astelivat… Särkä ja Nerva…

“Mitä…” valtikkaa puristava Nerva ihmetteli.
“… ihmettä?” täydensi haulikkoa pitelevä Särkä.

“Kas tervehdys, täällähän te jo olettekin”, varjoista saapunut Nerva riemastui.
“Sanos muuta”, Särkältä näyttävä glögin riivaama Nerva myöntyi ja ojensi kätensä kohti Nervaa ja Särkää esitellen samalla itsensä.

Nerva, Nerva, Särkän ruumiissa glögistä muodostuva Nerva ja Särkä seisoivat kaikki ringissä Valtiaan huoneessa toisiaan tuijotellen.

“Niin, minun kuuluisi varmaan selittää…” Särkältä näyttävä Nerva sitten lausahti.