Klaanin linnake
Peelo oli saapunut pieneltä labravisiitiltään takaisin Klaanin ilmapiiriin. Häntä hieman säälitti se, että labra meni maan tasalle. Tai no, maan alle, koska sehän oli maan alla. Peelo käveli linnakkeen käytävää pitkin kunnes pääsi oman huoneensa ovelle. Juuri kun hänen kätensä oli saanut otettua oven kahvasta kiinni, hän muisti jotain. Hänellä ei ollut hajuakaan missä hänen avain oli. Peelo kuitenkin nappasi kahvasta kiinni ja väänsi sitä epämääräisen hitaasti alaspäin, kuin hän olisi ollut murtohommissa.
Se oli jäänyt auki. Hyvä niin.
Peelo työnsi oven auki, ja pysähtyi ovensuuhun katsomaan pölyn täyteistä huonetta. Huoneessa oli muun muuassa pöytä jonka takana oli tuoli, tyhjä kirjahylly, vaatekappi, ylimaallisen pehmustettu sohva jonka edessä oli pieni jakkara jalkojen lepuuttamiseen, ja sohvaa vastapäisessä seinässä oli takka. Takassa oli vieläkin muutama polttamaton puuklapi. Eihän Peelo mekaanisuutensa takia pahemmin takkaa tarvinnut, mutta hänestä se oli oiva tunnelmanluoja.
Peelo otti tarvittavan määrän askelia vaatekaappia kohti, ja avasi sen kummatkin ovet sepposen selälleen. Kaapissa oli silinterihattu ja hännystakki. Peelo ei tiennyt miksi hänellä oli sellaiset, hän ei edes muistanut mistä oli mokomat läytänyt.
“Hmm.”
Peelo tarrasi hännystakista kiinni ja veti sen ylleen. Sopi kuin nakutettu. Sen jälkeen hän otti, ei, heitti silinterihatun ilmaan ja siirtyi sen alle. Tyylikkäällä heitolla päähine mätkähti lattialle.
“…”
Peelo nosti hatun maasta, pudisti siitä pölyt ja laittoi sen päähänsä. Tämän jälkeen hän suorastaan syöksähti pöytänsä luo, ja avasi siitä pienen lipastoluukun. Sieltä löytyi yksi tulitikku. Peelo nosti tulitikun käteensä ja syöksyi takan luo. Nopealla heilautuksella hän raapaisi sitä takan reunaa vasten ja se syttyi tuleen. Peelo heitti sen takkaan, ja pölyntäyteinen takka ja sen puuklapit roihahtivat komeisiin liekkeihin. Tässä vaiheessa Peelo tajusi että hän olisi voinut käyttää kädessään olevaa liekinheitintään. Väliäkö hällä, Peelo tuumasi.
Hän sulki huoneen verhot ja sammutti valot, antaen roiskuvien liekkien levittää lämpimän valonsa huoneen joka kolkkaan.
Peelo istui sohvalle. Hän tunsi itsensä hienostuneeksi herrasmieheksi. Enää puuttui vain sikari jolla pölläytellä huoneen ilmoille hienoja savupössähdyksiä. Hänellä tosin oli kaasunaamari päässään, joten sen suodattimista pöllähtelevät vihreät savut saivat ajaa sikarin homman.
Tunnelmaa parantaisi joku jolleka puhua. Peelolla tosin ei ollut ikinä aikaa tutustua kehenkään, joten veljeskunnan tehtävälläkin hänellä oli ollut jossain määrin ulkopuolinen olo. Pitäisi viettää enemmän aikaa Klaanin linnan sisällä, Peelo tuumasi.
Tehtävää muistellessaan hän tajusi kuinka nopeasti hänellä tuli tylsää ilman mitään fiksua tekemistä. Peelo kurkotti vieressään olevaa kirjahyllyä kohti, ja nappasi ensimmäisen käteen sattuvan kirjan. Siinä vaiheessa hän tajusi että hänen käteensä ei sattunut kirjaa ollenkaan, koska hylly oli typötyhjä.
“Hrmh, pitäisi käydä hankkimassa jotain kirjoja tuonkin täytteeksi”, Peelo ärähti. Juuri kun hän oli päässyt mukavaan asentoon sohvan pehmeään syleilyyn. Hän työnsi itsensä väkisin ylös sohvasta ja suuntasi ikkunalleen. Hän avasi verhot ja katseli sitä osaa Klaanin pihamaasta jonka hänen ikkunansa kautta näki.
Peelo päätti lähteä huoneestaan pienelle kävelylle Klaanin pihamaalle. Hän voisi hankkia vähän kirjoja hyllyn täytteeksi ja hommata monokkelin asukokonaisuuteen mukaan.