Klaanin Chat-kahvio

Yleisen hälinän täyttämä Chat-kahvio vaikeni hiljalleen illan muuttuessa yöksi. Vain muutamassa pöydässä oli asiakkaita, ja suurimmassa osassa istui vain joukko kortinpelaajia tai lakisääteisellä kahvitauollaan nukahtanut satunnainen Matoran. Mokel tiesi, että tämä aika päivästä oli hiljaisin kahviossa. Miksei hänkin lepäisi hieman? Asiakasvirta laajeni huomattavasti yöllä, kun töistään vapautuneet Matoranit ja Toat tuhlasivat viimeiset killinkinsä halpoihin juomiin ja voileipiin korttipelien ääressä.

Klaanin sotatilan käydessä yhä selvemmäksi mellakat ja muut välikohtaukset Kahviossa vähenivät huomattavasti. Pari viikkoa sitten Kahviota oli ravistellut Ponisotana tunnettu tapahtuma, jossa poliittisista erimielisyyksistä kärsineet Matoranit olivat hajottaneet puolet kahviosta ja pelottaneet puolueettomat pois. Riita päivässä pitää kassan täytenä, täti Mokel oli joskus sanonut. Hänen aikoihinsa Kahvio oli sijainnut eri huoneessa. Tuntemattoman välikohtauksen jälkeen täti oli jäänyt eläkkeelle ja siirtänyt Kahvion toisiin tiloihin.

Mokel hyräili itsekseen ja päätti kysellä paikallaolijoilta tilauksia. Sen jälkeen hän voisi ehkä nukkua hieman. Kahvilan kassa kilisi käytännössä koko ajan, mutta jossain välissä Mokel yleensä pystyi nukkumaan kun asiakkaat eivät enää tarvinneet nopanheittopalveluita tai muuta vastaavaa. Toisinaan hän tilasi jostain sijaisen pariksi päiväksi ja otti lomaa. Mutta vain harvoin. Toisinaan hän joutui jopa sulkemaan Kahvion. Vaikka Mokelin keho oli vuosien saatossa sopeutunut olemattomaan unirytmiin, ei hänkään voinut valvoa ikuisesti.

Jos Klaanissa olisi jonkinlainen mitali valvojille, saisin sen varmasti, Mokel ajatteli itsekseen.

Pöydän 6 herrasmies tilasi juomaa. Pöydän 3 asiakas oli nukahtanut epämukavaan asentoon, jossa pää on lattialla. Pöydän 8 herrat (ja eräs varsin kiivas rouva) olivat niin syventyneitä eeppiseen korttipeliin, että he eivät edes kuulleet Mokelia. Onkohan täällä jossain Ignore-nappi, hän mietiskeli.

Kahvion nykyinen vakioasiakas Kapura istui tiskin ääressä syventyneenä johonkin, jota ei varmaan voinut nähdä. Toan tarkka katse haravoi putipuhdastapöytää, mutta ilme ei ollut iloinen. Tulen Toa ei yleensä tuossa tilassa vastannut Mokelin kysymyksiin. Itse asiassa Mokel kuuli Kapuran puhuvan yhä harvemmin. Ehkä hiljainen Toa kaipasi jotain? Mokel ajatteli loman kenties piristävän hänen vakioasiakastaan. Toat kaipaavat seikkailuja (ainakin usein käyvän Pakaria kantavan Turagan, joka puhuu elämästään Toana usein mukaan), mutta Kapura vain istui Kahviossa päivästä toiseen hiljaa.

Mokel huokaisi. Ennen ainakin sämpyläsalaviestin ratkaiseminen oli ilahduttanut Kapuraa. Silloin hän oli ajatellut Toan olevan yksinkertaisesti hieman höpsö, mutta sen takana näytti olevan jotain vakavampaa. Mokel huomasi olevansa hieman huolestunut, mutta ei pelkästään Kapuran asiakkaana olemisen takia.

Kai johonkuhun kiintyy hieman jos istuu päivät pitkät keskustelemassa sämpyläsalaviesteistä. Sämpyläsalaviesti. Onpa outo sana.

—

Kapura

Kapura istui Kahviossa ja vilkuili koko ajan taakseen. Jokin pöydän 8 asiakkaissa oli herättänyt hänen mielenkiintonsa. Jossain taustalla kello tikitti. Mielessä, Kapura ajatteli. Kello tikitti mielessä. Pian tullaan kliimaksiin. Hän haistoi kliimaksin hajun tyhjässä Kahviossa.

Pöydän 8 asiakkaat katsoivat kaikki Kapuraa kohti. Jotkut olivat kääntäneet päätänsä epäluonnollisen määrän. Ne kaikki katsoivat Kapuraa kiiluvilla silmillä ja sadistisella hymyllä. Kapura nousi seisomaan. Kaikki asiakkaiden lähellä vääristyi unenomaisesti. Kortit leijuivat hiljalleen kohti kattoa rikkoen kaikkia mahdollisia fysiikan lakeja.

Asiakkaat avasivat suunsa ja huusivat enkelimäisellä hartaudella “MIELI!”.

—

Kahvio

Avatessaan oven Takahuoneeseen, lepäämiselle omistettuun valtakuntaansa Mokel huomasi Kapuran pitävän jonkinlaista ääntä. Mokel kääntyi katsomaan kunnolla ja näki Kapuran tärisevän hieman. Hän saattoi kuiskata “meillä” tai jotain vastaavaa, mutta Mokel ei voinut erottaa sanoja kunnolla. Kapura lopetti ja palasi normaaliin apatiaansa. Tiskin äärellä oleva tyhjä muki oli kaatunut. Ehkä Kapura oli kaatanut sen. Mokel ei voinut ymmärtää, miksi.

Pöydän 8 asiakkaat olivat korottaneet ääntään hieman. Ehkä Kapura oli kuullut sen ja reagoinut jotenkin? Mutta ei Mokel ennen ollut mieltänyt Kapuraa mitenkään erityisen hulluksi. Ehkä oli kuitenkin parempi, että Toa viettäisi pari päivää sairaalassa. Mokel huokaisi ja päätti kutsua keskusradiojärjestelmällä lääkintämatoranit paikalle.

Mokel valitsi hätänumeron 666 ja mietti selittäessään tilannetta päivystysmatoranille, mitä Kapura mahtoi nähdä sillä hetkellä.