Klaanin tilukset

Eläväisellä keskusaukiolla talsiva nelikko pysähtyi hetkeksi katselemaan, kun pieni Matoran-joukkio veti harvinaisen kovaäänistä ja efektipitoista mainospuhetta. Pyrotekniikalla höystetty lattianpesuaineen mainonta veti väkeä puoleensa, saaden lopulta päätään pudistelevan nelikon jatkamaan matkaansa.

Lopulta se saapuivat pääporteille, jossa he astuivat yksitellen sisään, jatkaen matkaansa kohti aulatiloja. Pian nelikko kuitenkin huomasi mustahaarniskaisen hahmon kävelevän heitä vastaan. Matoroksi tunnistettu hahmo nyökkäsi jo etäisyyden päästä ja outo karavaani pysähtyi siihen paikkaan.

”Sieltähän sinä tulet, melkein luulin jo, että unohdit.” Killjoy hymähti ja virnisti kypäränsä takana: ”Oikeastaan unohdin jo. Onneksi minulla on kävelevä kalenteri mukana.” Ruki murahteli tyytymättömänä taimmaisena, hiljentyen kuitenkin Sarajin luodessa tähän katseen, jota pystyi ehkä parhaiten kuvailemaan sanoilla: ”Jumankauta ole nyt hetki hiljaa.”

”Olen kasannut tiimiä lähtöä varten, alamme olla valmiina. Sinunkin kannattaisi varmaan laittaa itsesi valmiiksi, lähtöön ei ole enää kauaa aikaa”, Matoro ohjeisti. Killjoy kuitenkin napautti vyötäröllään lepääviä tarvikelaukkujaan: ”Minulla on kaikki mitä tarvitsen, voin lähteä jo satamaan odottamaan.” Tämän sanottuaan Killjoy kääntyi taakseen ja huikkasi Rukin Sarajin ja Creedyn takaa. ”Sinä, hae tavarasi ja tule sitten satamaan.”

Matoro kohotti kulmiaan ja katsoi Rukia hieman epäileväisenä. ”Sinä tulet mukaan? Eikö sinulla ole töitä aulassa?” Ruki pudisteli päätään: ”Ei, koko aula on remontissa ja hommiani hoidetaan hieman hajanaisesti muilla tahoilla. Minulla on aikaa pieneen reissaamiseen. Lisäksi tämä teidän mahtava soturinne on mennyt vammauttamaan itseään ja tarvitsee kuntoutusta.”

Killjoy huomasi sanojen ”mahtava soturi” ivallisen äänensävyn ja hoputti Rukin linnakkeeseen pakkaamaan. Muut katselivat hetken, kun Toa juoksi aulaan ja sitä kautta portaat ylös. Matoro ryhdisti selkänsä, valmiina ilmoittamaan vielä viimeisen asiansa. ”Ai joo, ja vielä yksi juttu. Ne Ath-munkit vaativat, että Beta täytyy ottaa reissulle mukaan.”

Killjoyn reaktiona karjaisema ”MITÄ?” kaikui koko pihamaan halki, saaden koko alueen Matoranit vilkaisemaan kohti joukkiota. Killjoy tajusi tämän, vilkuili hieman ympärilleen ja jatkoi sitten, hieman entistä hiljaisemmalla äänellä: ”Tässä ei ole mitään järkeä. Ensin meille tarjotaan tilaisuutta, joka haisee pahemmalle kuin sen kylähullu Kongubossin kokkauset ja nyt ne vielä vaativat tätä. Kai sinäkin nyt tajuat, että tämä on räikein ansa koskaan?”

Matoro pudisteli päätään, ymmärtäen kuitenkin Killjoyn pointin. ”Tawa on tehnyt jo päätöksensä, Beta lähtee mukaan. Ja ota huomioon, he ovat uskovaisia. He ajattelevat pyhiä esineitä hieman eri tavalla kuin me. Tämä on oljenkorsi, jota olemme kaivanneet pitkään. Meidän on pakko kokeilla.” Killjoy ei tuntunut rohkaistuvan asiasta, vaan naputteli hieman hermostuneena nyt panssareitaan. ”Meidän on parempi olla hyvin varuillamme. Sirun täytyy olla koko ajan useamman henkilön vartioitavana. Aseet valmiudessa ja mieli terävänä.”

”Aina ei tarvitse pelätä taistelua tai ongelmia. Entä jos kerrankin asiat menevät kuten suunniteltiin? Meidän tiellemme on osunut viime aikoina niin paljon eri muuttjia, että jossain vaiheessa tilanteen on pakko rauhoittua. Varovaisuus on hyvästä, mutta me emme mene sinne aseet tanassa, kuin joku militaristinen valtio.”

Killjoy hymähti hieman tyytymättömänä, mutta päätti jättää keskustelun tällä kertaa siihen. Hän tiesi, että sos Tawa oli päättänyt jotain, sitä ei muutettu. Joy nyökkäsi Toalle, joka sopi tulevansa satamalle, kun oli saanut asiansa hoidettua. Killjoy lähti jo kävelemään kohti satamaan kääntyvää tietä, kunnes hän muisti Sarajin ja Creedyn ja kääntyi ympäri.

”Te kaksi, pitäkää mökkiäni silmällä. Tämä Metsästäjädilemma on saatava selville. Ne yrittävät jossain vaiheessa uudelleen. Olkaa valmiina ja hankkikaa informaatiota. Liityn joukkoonne kun palaan saattomatkaltani.” Kaksikko nyökkäsi ja pikaisen sananvaihdon myötä jokainen lähti omiin suuntiinsa. Killjoy ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta sanojaan:

”Jos palaan…”