Meri

Kokenut Maan Turaga, joka nykyisin tunnetaan Merirosvokapteeni Anonymmelinä istui hytissään ja luki raporttia viimeisimmästä salakuljetuksesta yhä uudelleen ja uudelleen.

“Tehtävä epäonnistui… Miehistön jäsen sai surmansa pitkän, mustan ankeriasmaisen rahin hyökkäyksestä… Kauppatavara menetetty…” Tämä kaikki sai Turagan raivostumaan. Hän ei koskaan ollut nähnyt näin huonosti mennyttä tehtävää.

“Pahuksen tunarit!” kuului jälleen huuto kapteenin hytistä. Tämä hytti oli kauniissa tammesta ja nahkealehtisestä puusta valmistetussa laivassa, joka vilisi merirosvoiksi ryhtyneitä Matoraneja. Laivan pituudeksi olisi voinut arvioida viitisenkymmentä Bioa (noin.85m).

Ilta-auringon valossa laiva, jonka kyljeesä luki nimi: “Die Tärtä” näytti erittäin kauniilta. Päivä oli sujunut melko rauhallisissa merkeissä, koska kapteeni huusi yksikseen hytissään eikä uusia asiakkaita tullut. Kuitenkin jokin sai miehistön tuntemaan pelkoa.

Pian kapteeniin hyttiin saapui Le-Matoran, joka oli vähän pidempi, kuin muut lajinsa jäsenet. Hänellä oli kädessään terä ja värinsä perusteella, häntä olisi voinut luulla Varjo-Matoraniksi, isllä hänessä ei näkynyt vihreää juuri ollenkaan. Vain naamiossa ja haarniskan pienissä osissa oli vihreää.

“Kapteeni, onko jotain vialla?” Le-Matoran kysyi.

“On, perämies Un-Tok”, kapteeni sanoi. “Olemme menettäneet yhden miehen sekä kauppatavaramme. Tiedätkö sinä mitään syitä miksi näin olisi tapahtunut?”

“En kapteeni”, Un-Tok vastasi.

Kapteeni osoitti sormeaan kohti ovea ja Un-Tok poistui ja jätti kapteenin riehumaan.

Muuan Salaman Matoran käveli kannella ja vilkuili merelle. Hän oli nähnyt kaukoputkesta hyvän ystävänsä saavan surmansa ja vielä kirjoittanut sen yksityiskohtaisesti raporttiin. Kuinka hän oli voinut vajota näin alas? Hänen kantamansa Suuri Kanohi Arthronkin oli saatu rikollisin keinoin. Tappamalla naamiota kantava Toa, koska hän ei suostunut myymään sitä. Mata Nui sentään. miten tämä kaikki on päässyt tapahtumaan? Miten olen voinut olla näin ajattematon?

Muistot hetkestä, jolloin sadat zamor-kuulat ammuttiin tykeistä päin Toaa eivät kadonneet Matoranin päästä.

“Pakenen täältä heti seuraavalla rantautumisella. Pakenen Bio-Klaaniin. Sieltä minua ei etsitä”, Matoran ajatteli.

Silloin hän tunsi liikettä lähistöltä, jokin suuri lähestyi alusta huimalla vauhdilla. Matoran unohti hetkeksi kaikki painajaisensa huomatessaan saman mustan rahin joka tappoi hänen ystävänsä murskaten koko veneen hammastikuiksi, hyökkäävän kohti laivaa.

“Hälytys! Hälytys! Hyökkäys paapuurista! Kaikki mahdollinen miehistö tykeil-” Muistot Toan murhaamisesta palasivat salamannopeasti Salaman Matoranin mieleen. Ei nyt… hän ajatteli ja löi sireenin käyntiin.

Matoraneja juoksenteli ympäri laivaa. Tykit ampuivat Zamor-kuulia vapaalla tulella. Hyödytöntä. Mikään ei osunut.

Kapteeni astui ulos hytistään hämmennyksen vallassa. Hän ei ollut antanut kenellekään lupaa ampua. “Sinä, joka kirjoitit tämän kirotun raportin!” Hän huusi Salaman Matoranille: “Mikä Skarrarrarin sota täällä on alkanut? Minulta täytyy aina kysyä lupa ennen hyökkäystä! MINÄ!” Turaga oli saanut raivokohtauksen. Hän otti Matorania päästä kiinni ja vei häntä kohti laitaa. Heittäen hänet lopulta aaltoihin.

Un-Tok katsoi sivusta, kun Kapteeni oli heittänyt Salaman Matoranin pois. Hän hymyili ilkeästi ja ajatteli: “Päästiin ainakin hänestä.”

Matoran tunsi kylmän veden tulevan tappamaan hänet. Musta, lähes 7 Bioa pitkä ankeriasmainen rahi lähestyi häntä aikoen syödä, mutta muutti mielensä. Rahin avasi suunsa, josta alkoi tulla jotain. Viidennen tason keltavihreä venymisen kraata lähestyi Matoranin Kaikuluotauksen Kanohia infektoimisvalmiudessa, mutta silloin sarja zamor-kuulia osui Rahiin, saaden tämän repeämään kuuteen osaan. Miksi aina kuusi? olivat Matoranin viimeiset ajatukset ennen tämän joutumista täydellisesti Makutain tahdottomaksi orjaksi.

Laivan kannella Maan Turaga Anonymmeli huusi miehistöllä korkealla äänellään. Hän olisi voinut olla tyytyväinen, jos miehistön jäsenet eivät olisi tunaroimalla saaneet ammusvarastoa tyhjäksi zamor-kuulista.

“Eh… A-arvon neiti Kap-kapteeni?” Änkytti violetti Mielenvoimien Matoran. “Eräs asiakas haluaisi tilata kuusi nelijalkaista värikästä rahia, joilla on harja ja jonkillainen leima-“

“Ei sellaisia ole olemassa!” keskeytti Kapteeni raivostuneena, mutta alkoi miettimään asiaa. “Kuka kysyy?”

“Joku Tronie.”

Nimi ei kertonut Turagalle mitään, mutta hän voisi sivusilmällä katsoa kuvaillun näköisen rahin perään.

Bio-Klaani

Tronie sammutti akvaarioonsa sisäänrakennetun kommunikaattorin ja kierähti takaisin Blozin viereen.

“Kenelle soitit?” kysyi Tulen Toa uteliaana.

“Jollekin joka kysyy joltain Kapteenilta jotain.” vastasi Tronie ja jatkoi omituisten tanssiensa tanssimista.

Bloszar mietti hetken, mutta tuli tulokseen että oli todella väsynyt ja unohtaisi koko asian.

Meri

Rauha vallitsi liejuista kaikkeutta, jossa käveli vain Salaman Matoran. Matoran, joka ei ollut muuta kuin säälittävä zombi.

Hänen takanaan olleet kuusi palasta mustan rahin ruumista alkoivat muuttua jälleen omituiseksi mustaksi aineeksi..

Tätä ei voinut olla huomaamatta edes tynnyrillistä Vuata Macan hedelmiä kuljettava rahi. Rahi seurasi, kuinka musta aine alkoi muuttua jälleen yhdeksi kiinteäksi hahmoksi.

Hahmossa oli jotain tuttua. “Lioku!” Huudahti rahi äänellään, joka kuulosti tulevan kaikkialta sekä ei mistään. “Se olen minä, Lieko, siskosesi-” Lieko lopetti kesken lauseen. Musta aine oli viimein muuttunut takaisin värilliseksi. “Mitä olet mennyt tekemään?”

Sinertävä Liekoksi itseään kutsunut rahi alkoi uida pois muuttuen. Hänen olisi keksittävä parannuskeino tälle kauheudelle mikä oli hänen veljelleen tapahtunut.

Matoran käveli kohti rantaa. Kohti kyliä. Kohti Bio-Klaania.