Bloszar

Bio-Klaani, Bloszarin kämppä

Blozi oli pakkailemassa. Hän oli valmis lähtemään hakemaan Nimdaa, ja hänellä oli myös hymyilevä Tronie mukanaan.

Hän oli saanut paljon uusia asetia, kaksi käsiterää, jolla hallita Kiveä. Blozi oli valmistanut ne, ottaen mallia Kivinuijastaan. Hänellä oli myös miekka ja kilpi, sekä viisi ammunta-asetta.

Blozi ei ollut keskittynyt, miten Tronie oli pakannut, mutta Kala näytti vain hymyilevän.

“Mitä mietit? Vaikutat mietteliäältä.” Blozi kuuli äänen päänsä sisällä.

“Sitä vain, että en vieläkään pidä siitä, että joudumme odottamaan. Tämä odotus raastaa, sillä ei tiedä, milloin Allianssi iskee. Ja sitten hymyilevä ystäväni, minua mietityttää, miksi Nazorakit hyökkäsivät? Klaanissa olevan Nimdan sirun takia? Se on ainoa syy, minkä keksin tällä hetkellä. Entä jos Nazorakit hyökkäävät meidän kimppuun, kun haemme Nimdan sirua? Entä jos kaikki onkin ansa?”

“Sinusta en tiedä, mutta minä hymyilen silloin”, Tronie vastasi telepaattisesti.

Blozi katsoi hymyilevää ystäväänsä ja katsoi pihalle huoneestaan. Ties koska näkisi seuraavan kerran uutta kotiaan.

Vastaa