Summerganon

Bio-Klaani

Auringonvalo yritti puskea sinnikkäästi pilviverhon takaa Summerganonin astellessa kahvioon istumaan. Summerganon huikkasi joitakin tervehdyksiä harvoille paikallaolijoille pujotellessaan pöytien ohitse vailla sen erikoisempaa päämäärää ja istuutui lopulta melko keskelle kahviota. Hän loi pikaisen katseen koko saliin ja tilasi lopulta juoman.

Klaanilaiset olivat syventyneet keskusteluihin ja eräässä nurkassa oli käynnissä korttipeli. Summerganon syventyi ajatuksiinsa. Klaanin lukuisat vauriot hyppivät ajatuksiin jatkuvasti. Summerganonin täytti yhtäkkiä suuri kiitollisus vaurioiden korjaamisen parissa uurastavia kohtaan, puhumattakaan Matorosta ja muista, jotka olivat torjuneet Nazorak-alukset taidokkaasti. Summerganon kohotti lasinsa kumman Klaani-ylpeyden tunteen piristämänä.

“Kas, Suga! Sopiiko puhutella?” Kuului tuttu ääni.
Summerganon hätkähti ja juomaa roiskahti hänen viitalleen. Matoro hymähti ja istuutui Summerganonia vastapäätä. “Toki toki”, Summerganon sanoi hieman vaivaantuneena, mutta mielissään siitä, että oli saanut seuraa. Samalla hän kuitenkin silmäili viittaansa ilmestynyttä märkää läikkää hieman harmissaan. “Menen pitemmittä puheitta suoraan asiaan; kasaan porukan suojaamaan Nimdan sirun kuljetusta”, Matoro sanoi selkeällä äänellä, mutta melko hiljaa. “Olisitko kiinnostunut?” Matoro jatkoi ja kuulosti siltä, että voisi jopa purskahtaa nauruun. Ehkä hän odotti saavansa myöntyvän vastauksen, jonka hän totta tosiaan saikin: “Aivan varmasti!” Huudahti Summerganon, pystymättä peittämään innostustaan.

“Mainiota. Tule huomisaamuna aulaan, sen tarkempaa informaatiota en osaa antaa.” Matoro nousi tuolistaan myhäillen, heilautti kättään ja suuntasi omille teilleen. Myös Summerganon nousi siemaistuaan juomansa loppuun ja suuntasi terassille. Pilviverho väistyi viimein ja iltapäivän auringonsäteet tulvivat sisään siitä, missä oli ennen pommitusta ollut ulkoseinä. Terassikin kylpi valossa. Summerganonin värit, eli sininen, hopea ja valkoinen suorastaan välkehtivät auringon paisteessa tämän kävellessä terasille, ihailemaan näköalaa. Mielissään siitä, että hänellä olisi taas tekemistä.

Vastaa