Tämän kohdan on kirjoittanut Matoro.

Auringon ensimmäiset säteet valaisivat ankeaa taistelutannerta. Ilma oli koleaa mutta taivas oli kirkas, kuin vastapainona öiselle tulihelvetille.
Hopeinen Meri lainehti rauhallisena vaaleansinisen taivaan alla.
Hieman punertava aamu-aurinko helli lämmöllään ja valollaan pitkästä yöstä selviytyneitä voittajia. Vain hetki sitten viimeinen pommikone oli paennut, ja nyt oli käynnissä taistelun jälkipuinti.

Tawa katseli surumielisenä huoneensa lasiseinien läpi avautuvaa näkymää alas. Lukuisat rakennukset olivat kärsineet. Kadut olivat täynnä kivimurskaa ja laudankappaleita. Arviot kuolleista pyörivät viidenkymmenen yläpuolella. Loppujen lopuksi ei kestäisi kovin kauaa, ennen kuin Klaani toipuisi aineellisesti tästä. Se, mikä oli lopullisesti mennyttä, oli turvallisuudentunne.

Tämän Bate.

Ketään kaatunutta ei voisi korvata. Monet urheat sotilaat, jotka olivat olleet valmiita puolustamaan Bio-Klaania, oli vahingoittunut tai sitten kaatunut. Jälleen oli tapahtunut Yön kauhun, ellei pahempikin tapahtuma. Tästä ei helposti jatkettaisi. Olisi vaikea arvata, milloin 001 hyökkää jälleen. Tawa huokaisi ja lähti kävelemään.

Toisaalla

Kyyneleitä tippui maahan. Toa istui haudan edessä, hipihiljaa. Hänestä tuntui, että sanoja ei vain tulisi.

“Otan osaa,” kuului ääni Blozin takaa.

“Kiitos”, Tulen Toa vastasi ja nousi. Tulia oli Matoro.

“Vaikka Laavahaukkasi onkin poissa, se ei tarkoita, etteikö elämä jatkuisi. Tämän jälkeen elämäsi tuntuu nyt varmasti tyhjältä ja haluaisit purkaa vihasi johonkin. Mutta sen sanon, että se on turhaa. Sei ei tuo ystävääsi takaisin, enkä usko, että kosto auttaa sinua mitenkään”, Jään Toa sanoi.

“Kiitos. Jälleen”, Blozi sanoi ja jatkoi matkaa.

**

Blozi palasi Klaanin rakennukseen, nyt valmiina etsimään jotain, joka voisi auttaa häntä. Toa halusi tietää varmaan syyn, miksi Nazorakit olisivat hyökänneet. Hän tiesi, ettei kostaminen toisi Nutua takaisin, mutta jos Toa saisi selville, mitä Klaanissa on, jota Nazorakit haluaisivat, hän voisi tehdä sillä tiedolla jotain. Jotain mikä auttaisi todella paljon Klaania. Sillä Toasta tuntui, että se oli nyt hänen perhe. Nutu oli mennyt, mutta nyt hänellä oli jotain muutakin.

Blozi lähti sellejä päin, siellä voisi olla joku, joka osaisi kertoa jotain Nazorakeista. Hän avasi sellin oven. Siellä oli pimeää ja likaista. Toa sytytti tulipallon, jotta voisi nähdä jotain ja jatkoi matkaa. Pian Toa huomasi sellissä toisen oan. Hän oli osaksi valkoinen ja osaksi musta. Toa oli todella vihainen.

“Päästä minut pois täältä, sinä klaanilainen”, Toa sanoi.

Bloszar huomasi, että kyseessä on Salaman Toa, mutta hän ihmetteli hänen musta kättä ja jalkaa.

“Olet siis Sheelika? Se petturi, joka työskentelee Allianssille?” Blozi kysyi.

“Ai, olet aikamoin neropatti. No, päästäpä minut ulos, niin kuolemasi ei ole niin kivulias”, Salaman Toa vastasi.

“Kerropa ensin, mitä arvokasta Klaanissa on?” Tulen Toa kysyi.

“Mitä se sinua liikuttaa?”

“Nazorakit hyökkäsivät tänne Yön kauhun aikana. Ja vähän aika sitten uudestaan. Minua kiinnostaa miksi?”

“En ole ääliö Tulen Toa. Tiedän tuon kaiken, enkä kerro, koska tiedän, etten hyödy siitä mitään.”

Bloszar poistui sen jälkeen sellistä.

* *

Tuon jälkeen, Tulen Toa huomasi, ettei vangit ole aina niin sympaattisia, kuin hän luuli. Mutta hän halusi tietää Nazorakien seuraavan liikkeen.

“Tarvitsen apua jostain”, Toa ajatteli…