Tuntematon

Kaikki oli valkoista.

“Keho ilman mieltä on tyhjä kuori, Matoro. Se voi kuolla, mutta jos mieli ei mene mukana…”

“Mmmitäh?”

“Matoro. Minä haluan sen Nimdan. Siksi autan sinua näin.”

“… sinähän olet se olento naamiostani?”

“Nyt sinä olet olento samalla tavalla naamiossa. Sinun piti löytää Nimda, mutta tuhosit ruumiisi. Sinä epäonnistuit tehtävässäsi.”

“E-en ymmärrä. Olenko naamiossani? Kuka sinä olet?”

“Ah, niin. En ole esittäytynyt. Olen Makuta Itroz, naamiosi luoja.”

“Ja sinä haluat Nimdan. Miksi olettaisit, että hankkisin sen sinulle?”

“Voi Matoro, ehkä siksi koska et voi muuta. Ajattele asiaa seuraavalla tavalla:
Mitä jos, ihan vain jos, sinä olisit ikäänkuin tarkoitettu jonkun sinua suuremman… ruumiiksi?”

“Minä muutuin Toaksi tiimini kanssa normaalisti.”

“No, mitä tapahtui välissä josta et muista mitään? Miksi haarniskasi muuttui mustaksi ja tiimisi hajosi?”

Matoro olisi tuntenut kylmää, jos mieli olisi voinut tuntea mitään.
Hän tunnusteli noita mieleensä tulleita sanoja yksi kerrallaan.

“Ei”, hän sanoi.

“Ei se ole mahdollista! Sinä tulit naamiooni vasta Destralilla!”

“Nyt. Kuuntele. Minä haluan sen Nimdan kostaakseni muille Makutoille. Sinä hankit sen minulle ennen kuin Ne saavat sen.”

Sitten oli aivan hiljaista. Matoro ei tuntenut kenenkään mieltä lähistöllä.

Nimdan temppeli
Pyhä kammio

“Se aukeaa!”
“Vetäkää!”

Sekalaiset huudot kaikuivat kammion eteisessä. Kiveä oven alta oli tuhottu, ja nyt alle oli saatu täysirautainen seremoniakeihäs eräältä patsaalta. Ovi kankeutui hitaasti ylöspäin, ja jotkut matoranit heittelivät kiviä oven alle pitämänä sen ylhäällä. Notfun yritti oven alta toiselle puolelle, mutta aukko ei ollut vielä tarpeeksi suuri.

Matalat vesivanat valuivat kapteenin jalkoihin. Atheonin kammion oviaukko oli pettämässä, sillä vettä tuntui tulevan koko ajan enemmän.

Ovi nousi tuskallisen hitaasti. Notfun alkoi olla varma Matoron kuolleen naapurikammioon, ja nyt heidän pitäisi pelastaa itsensä. Kun kaikki olisivat turvallisesti toisella puolella, ovi suljettaisiin.

“Hei! Mitä te haudanryöstäjät teette!” kuului huuto jostain. Keihäs lävisti yhden merirosvon vatsan kohdalta. Jardirt kääntyi joukkonsa keskellä ja huomasi käytävän katossa olevasta luukusta tulleet soturimunkit. Valkoinen ja hopea matoran olivat pudottautuneet käytävälle ja ylhäällä näkyi lisää matoraneja.

“Te olette häpäisseet pyhän Nimdan rauhan ja nyt yritätte saada auki palvontakammioita”, matoran selitti rauhallisesti.

“Tappakaa ne”, hän jatkoi.

“EI! Yritämme pelastaa ystäväämme toiselta puolelta! Täällä ei ollut Nimdaa!” Jardirt miltei huusi. Hän huitaisi yhdeltä merorosvolta pistoolin alas.

“… ei Nimdaa?” munkki sanoi tyrmistyneenä.

“Ei Nimdaa?”, muut munkit toistivat.

KRA-KAM

Veden paine ylitti kiven kestokyvyn. Oviaukon suma repesi ja lähti liikkeelle valtavan vesimuurin syöksyessä saliin. Äks kankesi oven nopeasti enemmän auki, ja silloin aalto vettä iskeytyi koko joukkoon, Notfuniin, kaikkeen irtaimeen ja paiskasi heidät päin käytävän seinää, Sankareiden onneksi fysiikan lait sulkivat oven välittömästi Äksän rautakangen kadotessa sen alta.

Siinä pitkin huonetta makasi nyt toistakymmentä matorania sekä yksi Toan veroinen Klaanilainen kaiken kivisen roinan ja muun materiaalin seassa metrin syvyisessä vedessä.

Sitten Äks järkyttyi. Hän näki Matoron elottoman ruumiin kelluvan vatsallaan lähellä ovea.