Toa Kapura

Tuntematon saari

Toat katselivat ympärilleen. Mitään erikoista ei näkynyt. Tai no, maa oli epätavallisen täynnä vihreitä juuria, mutta se todennäköisesti oli vain merkki säännöllisen asutuksen puutteesta.
“Aika karu paikka”, Seran totesi.
“Älä muuta sano”, Summerganon säesti. “Mitäs nyt?”
“Katsotaan hieman ympärillemme”, Kapura sanoi.
“Mikä tuo on?” Seran kysyi ja osoitti erästä puuta. Toat käännähtivät katsomaan sitä päin.

Ensisilmäyksellä puu näytti täysin normaalilta. Kuten koko muukin saari, sekin oli outojen juurien peitossa. Tarkempi kataus paljasti, että se kasvoi jonkin puusta tehdyn rakennelman päällä.
“Mennään”, Summerganon sanoi. Klaanilaiset lähtivät hiljaisena kohti muodostelmaa. Lähemmäksi tullessaan kolmikko huomasi tarkempia yksityiskohtia: Laudoilta näyttävät puiset kappaleet oli naulattu myöskin puisen kehikon ympärille. Rakennelma oli melko varmasti jonkun entinen asumus. Seinissä oli reikiä, mutta ne eivät olleet talon läpi työntyneen kasvuston aiheuttamia.

“Täällä on asunut joku”, Seran sanoi.
“Ja muitakin”, Kapura sanoi katsahdettuaan syvemmälle viidakkoon. “Katsokaa!”

Katsoessaan Kapuran osoittamaan suuntaan Summerganon ja Seran näkivät jotain, jotka olivat luultavasti jonkinlaisen kylän jäänteet. Ensisilmäyksellä he erottivat vain kaksi tai kolme ränsistynyttä mökkiä, mutta puut ja vihreät, paksut juuret peittivät monia melkein kokonaan näkyvistä. Maassa näkyi useita kasoja, jotka näyttivät jäänteiltä ison Rahin hyökkäyksestä tai luonnonmullistuksesta. Tämäkin aukion tapainen paikka oli täynnä kasvustoa.

“Näyttää kylältä”, Summerganon totesi.
“Tuo on voinut olla nuotiopaikka”, Kapura arveli katsoessaan pientä mutta säännöllisen muotoista ränsistynyttä puupenkkimuodostelmaa, jonka keskellä oli sekalaista puusälää.
“Mikä tämän hävityksen on aiheuttanut?” Seran ajatteli ääneen.
“Ehkä Rahin hyökkäys… Tai pyörremyrsky… Kenties tämä on ollut sotatanner?” Summerganon pohti.

Kapura palasi mielessään outoihin uniinsa. Täysi pimeys. Punaista hehkua.

“Metsäpalo”, Kapura sanoi hiljaa.

Vastaa