Mr.Killjoy

Klaanin asuintilat, Sarajin huone

Saraji yskäisi kuuluvasti. Hän tuijotti pöydällään lepäävää valkosinistä hehkuvaa palloa ja ryki kurkkuaan, aivan kuin olisi odottanut pallon tekevän jotain.

Vähän ajan kuluttua Saraji kuitenkin kääntyi ja avasi television, istahtaen samalla nojatuoliinsa.

“Ole sitten hiljaa…”

Klaanin televisio näytti vain uusintaa parin päivän takaisesta kohlii-ottelusta. Hänen oli ollut tarkoitus mennä sinne Killjoyn kanssa, mutta kuten Saraji oli jo arvellut, Killjoylla oli tullut “äärimmäisen kiireellistä tekemistä”.

Nyt Saraji homehtui uudessa asunnossaan, vailla kunnollista tekemistä. Toki tämä voitti Xialaisen lataamon, mutta viimeaikaisten tapahtumien jälkeen, hän janosi päästä tekemään jotain hyödyllistä, varsinkin sen jälkeen, miten hyvin hänet oli otettu vastaan Klaanissa. Erityisesti aulassa työskentelevä hehkeä toa hymyili hänelle usein. Sarajia kuitenkin hieman hirvitti ajatus, että hänet oli kiskottu töihin vain edellisen kuoleman takia… Klaanilla oli selkeästi omat haamunsa ja valitettavan usein Klaanin käytävillä harhaillessaan, Saraji oli törmännyt alakuloisiin matoraneihin, löytäen kerran yhden itkemästä siivouskaapissa. Hän oli vain sopertanut jotain ystävänsä kuolemasta ja hätäisistä kyselyistä, tulisivatko kaikki pian kokemaan saman kohtalon.

Siinä oli syy, miksi Saraji halusi auttaa. Hän näki paikan olevan hyvällä asialla, mutta pahuus ei voinut jättää tätäkään paikkaa rauhaan… aivan, kuten Metru Nuillakaan.

Saraji tökkäsi televisionsa kiinni ja asteli alakertaan kohti kahviota. Mennessään hän nappasi pallon mukaansa ja tunki sen tarvikelokeroonsa. Tämän tehdessään pallosta kuului kuin pieni inahdus. Inahdus kuitenkin kuulosti siltä, kuin se olisi tullut jostain hyvin kaukaa, kuin syvän kaivon pohjalta.

Saraji pudisteli päätään ja vetäisi pallon takaisin esille.

“Minä tiedän, että siellä on pimeää, mutta tiedät, että sinun täytyy pysyä piilossa. En halua hankalia kysymyksiä.”

Silloin pallosta kuului alistuneen kuuloista vaikerrusta. Saraji laittoi sen takaisin lokeroonsa ja astui ovesta ulos.

“Olet sinäkin outo. Kotona et puhu mitään ja ulos mentäessä alkaa hirmuinen vikinä.” Tarvikelokerosta kuului muminaa ja Saraji napsautti sitä napakasti, jolloin ääni loppui kuin seinään.

Saraji pudisti päätään ja astui kahvioon. Hän käveli tiskille, heitti pari kolikkoa pöytään ja tokaisi:

“Limonaadi akkunesteellä kiitos. Ja sekoita se, älä ravista.”

Vastaa