Matoro TBS

Bio-Klaani

Aurinko nousi merestä, aloittaen värileikkinsä taivaalla. Horisontti värjäytyi punaiseksi, violetiksi, kellertäväksi ja siniseksi auringon noustessa. Säteiden osuessa Klaaniin mereltä ne tunkeutuivat jokaisesta ikkunasta sisään, valaisten pienet käytävät ja auringonpuoleiset huoneet.

Matoro nousi hitaasti sängystään. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta häntä kasvoihin.
Jään Toa nousi istumaan ja kokeili päätänsä kädellään. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen päätänsä särki.

Ikkuna revähti auki ja viileä aamuilma syöksähti sisään huoneeseen. Matoro seisoi suuren ikkunan edessä katsellen eteenpäin. Hänen huoneestaan näki suoraan ensin Klaania, sitten metsää, Mt. Ämkoon reunaa ja meren. Toa huokaisi nojaten ikkunlautaan. Viileä ilma piristi häntä huomattavasti.

Matoro lähti huoneestaan kävelemään pitkin Klaanin käytäviä. Hän kulki pari kerrosta alemmas hissillä ja saapui lasiseinäiseen Chat-Kahvioon. Tämä Klaanilaisten suosittu ajanviettopaikka oli sisustettu suurilla punaisilla sohvilla ja pöydillä sekä tiskillä, jossa matoran hoiti tilaukset.

Seinällä oli taulut neljästä administa sekä useita muita kuvia. Ne piristivät kylmiä, harmaita ulkoseiniä. Kahvion sisäseinät olivat käytännössä lasia, joten sieltä näki hyvin käytävään.

“ELKOM!”, tiskin takana istuva ga-matoran tervehti pirteästi. Kukaan ei tiedä mistä tämä tervehdys tulee, mutta se on vakiintunut käyttöön kahviossa.

Matoro tervehti takaisin vähemmän pirteästi ja istahti syvälle punaiseen sohvaan.
“Miksi täällä ei ole ketään näin aamuisin?”, hän mietti.

[spoil]Mielenkiintoinen fakta about tästä on se, että minun oma aamuni oli tismalleen samanlainen.[/spoil]

Zakaz, Kuolleen Ruki-Kalan Tavernan takapiha

Urhea skakdi iski jatkuvasti hänen puisen vankilansa kantta. Vaikka hänen voimat alkoivat uupua, eikä sen puoleen suolaliemessä uiskentelukaan hyvää tehnyt, hän löi yhä varmemmin tietään ulos. Puinen kansi antoi joka iskulla pari milliä periksi ylöspäin, mutta kestäisi vielä pitkään ennekuin se irtoaisi.

“Näitkö kenen mukaan se juoppo meni?”, mustanpuhuva skakdi kysyi toveriltaan. Keltaisen ja vaaleansinisen värinen salaman skakdi katseli erikoisilla kiikareillaan dyynejä.
“Kaksi kaapuheppua ottivat Warrekin mukaansa.”, tämä sanoi. “En nähnyt tarkempaan mihin he menivät.”
“Me siis kadotimme ne!”, musta skakdi huudahti äreissään. Hän potkaisi seinän nojalla olevia kymmeniä tynnyreitä.

“Pitäisikö meidän ilmoittaa Kenraali Gaggulabiolle?”, maan skakdi kysyi.
“En tiedä vielä. Tämä voi olla joko aivan turhaa tai sitten jotakin hyvin tärkeää.”, nais-skakdi vastasi. Hänet tunnettiin siitä että kukaan, kuka on hänet suututtanut, ei ole selvinnyt ehjänä.
“Etsimmekö heidät uudestaan ja varjostamme?”, lähinnä gorillana toimiva maan skakdi kysyi.
Sanaakaan sanomatta salaman skakdi lähti. Toinen lähti juoksemaan kömpelösti tämän perään.

Suolakurkkutynnyri vieri vinhasti alas kivikkoista mäkeä joka alkoi heti Tavernan takana. Skakdilla oli suuria ongelmia hengittämisessä, sillä suolalimi heittelehti edestakaisin, eikä se jättänyt erityisen paljao tilaa. Skakdi oli kuullut jotakin Gaggulabion agenttien puhetta, mutta hän ei välittänyt nyt siitä.

Tynnyri osui isoon kiveen. Skakdi kiljaisi törmähdyksessä. Puinen tynnyri suoritti ilmalennon ja osui kovaa kivikkoon mäen alapäähän.
Suolalientä valui jostakin pienestä murtumasta pois. Skakdin sisällä syttyi pieni toivonkipinä – jos tynnyri on rikki jostakin, sitä voisi rikkoa lisää. Skakdi aloitti taas paukuttamisen.

Vastaa