Bio-Klaani

Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Koko saari tuntui kylpevän valossa. Metsät näyttivät hehkuvan vihreyttä, vuorten valkoiset huiput säteilivät valkoista valoa ja meri kimalteli. Jostain kuului lokkien ääntä. Summerganon seisoi Klaanin linnakkeen muurilla ja katseli sen ympärillä levittäytyviä alueita. Saari tuntui suunnattoman kauniilta ja metsät tuntuivat kutsuvan Summerganonia kävelylle, mutta silti hänen katseensa tuntui väkisin kääntyvän merelle. Sillä jossain siellä oli yhä hänen ystäviään. Paljon nähtävää ja koettavaa. Vaikka hän oli levännyt hyvin, tunsi hän itsensä jotenkin likaiseksi ja väsähtäneeksi. Ja kävellessään sisään hän näki heijastuksen itsestään eräässä peilissä. Summerganon näki ruhjotun haarniskansa, tahrautuneen naamionsa ja ne pienet ruhjeet siellä sun täällä. Xialla silkkihansikkaat oli riisuttava, mutta nyt turvallisessa ja kotoisessa Klaanissa Summerganon tunsi säänpieksemän ja hieman kovia kokeneen ulkomuotonsa ja fyysisen vammojen hieman painavan.

Summerganon meni huoneistoonsa ja katsoi seinään nojaavia aseitaan. Ne olivat hyvässä kunnossa, mutta Kapura voisi teroittaa ja huoltaa ne, jos hänellä on aikaa, Suga ajatteli ja uppoutui hetkeksi mietteisiinsä. Hän ajatteli Klaanin kuulumisia. Taistelu Nazorakien laivastoa vastaan oli päättynyt voitokkaasti, mutta Nazorakit kostaisivat vielä. Summerganon halusi auttaa siinä taistelussa sitten joskus. Nyt hän heitti haarniskansa lisäosat pois ja asteli ulos ja käveli rantaa pitkin. Hän ajatteli tulevaisuutta Klaanissa, mutta pian hänen ajatuksensa ohjautuivat häneen itseensä. “Kapura pistäköön ahjonsa kuumaksi, kohta tulee tilaus.”, hän sanoi ääneen ja pysähtyi kuin seinään. Suga suuntasikin askeleensa kohti Kapuran pajaa. “Tarvitsen uudeksi taotun kevyen haarniskan.”, hän ajatteli kävellessään.

Auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaan punaiseksi ja meri kimalteli kultaisena. Siellä jossain oli Matoro Xxonnin kanssa, mutta Summerganonilla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseen seikkailuun he olivat joutuneet. Tai siitä, mitä monet muut urheat klaanilaiset puuhailivat. Sillä samalla kun monet sankarit matkasivat kohti uusia seikkailuja, asteli Summerganon Klaanin rannoilla lepuuttaen itseään ja ajatelleen tulevaa. Summerganon olisi taas pian mukana toiminnassa, ainakin niin hän toivoi lähestyessään Kapuran pajaa auringon laskiessa takanaan.