Jääsaari, jyrkänne

Summerganon istui valtavan jäästä muodostuneen jyrkänteen reunalla tuijottaen kohti taivaanrantaa. Vahkit olivat järjestäytyneet Matoron ja Kapuran kanssa kertaamaan tilannetta. Killjoy istui sivummalla lohkareen päällä, koettaen epätoivoisesti sulattaa Aizenin piirejä yhteen. Hän ei ollut sanonut sanaakaan taistelun jälkeen.

Saraji irtautui Vahkien joukosta ja veti kaapuaan tiukasti ympärilleen. Hän istui Ganonin viereen ja hetken ajan kaksikko istui täysin hiljaa. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Ganon aloitti keskustelun:

“Olen pahoillani ystäväsi puolesta.”

Saraji ei vastannut, mutta Ganon tiesi Sarajin miettivän kuumeisesti viimeisimpiä tapahtumia.

“En tiedä mitä hänelle on tapahtunut… hän on aivan erilainen kuin silloin.”

Summerganon näytti hieman apealta ja nyökkäsi: “Niin, hän on… kokenut paljon hiljattain. Olen tosin aina tuntenut tämän Killjoyn. Hän on aina ollut yksinäinen susi, mutta tämä taitaa olla jo hänellekin liikaa.”

“Vuosia lähtönsä jälkeen… luulimme, että hän olisi kuollut, luulimme pitkään ja sitten… sitten hän vain ilmestyy. Murjottuna, palaneena, varustettuna laitteistolla jota ei pitänyt olla enää olemassa.”

“Lähtönsä?”, Summerganon kiinnostui.

“Hän ei ole kertonut vai? Ette tiedä hänen tarinaansa?” Summerganon pudisti päätään ja otti asennon, joka kertoi Sarajille valottaa asioita.

Se ilta oli sateinen. Sodan loppua juhlittiin ympäri Metru Nuita. Kierrokseni päättyi odottamattomalla tavalla. Komentaja Niz tuli ulkoa vaikka hänen olisi pitänyt olla toipumassa edellisestä taistelustaan. Vaikka hän oli likomärkä ulkona pauhaavasta sateesta, kyyneleiden norot erottuivat selkeästi hänen naamionsa pinnalla.

Kenraali oli poissa. Hän oli hyvästellyt Komentajan hetkeä aikaisemmin pihalla ja hävinnyt tämän jälkeen tuhka tuuleen. Komentaja ei koskaan suostunut kertomaan Kenraalin lähdön syytä ja Mustan Käden joukot jäivät yhtä tukipilaria vaille. Sen päivän jälkeen Komentaja ei enää koskaan hymyillyt.

Kaikki ne muistot joita tuo kaksikko oli kokenut katosivat hetkessä. Se vaikutti välittömästi työilmapiiriimme. Koetimme olla vahvoja, hymyilimme väkisin joka päivä. Koetimme piristää Komentajaa, mutta turhaan. Hän oli jo menettänyt toivonsa.

Komentaja masentui pian tämän jälkeen. Jokainen taistelu päättyi hänen kannaltaan entistä huonommin. Lopulta hänen vammansa olivat niin pahat, että hänet vedettiin pois rintamalta. Hän istui yksinäiset tunnit huoneessaan, rakentaen laitteita joista kukaan ei ottanut selkoa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme tiedon Kenraalin siirtyneen Xialle. Hän oli pettänyt meidät, siirtynyt riveihin joita vastaan oli vannoutunut taistelevansa. Niz ei uskonut tätä, kieltäytyi kuulemasta mitään häneen viittaavaa. Johtoporras lähetti pienen tutkimusryhmän Xialle ja perustimme sinne pienen tutkimuskeskuksen maan alle. Kenraali oli kuitenkin jo ehtinyt kadota ja jäljet hänestä katosivat lopullisesti.

Vuosia me jatkoimme toimintaamme. Uusia Kenraaleja tuli, mutta heistä jokainen kaatui Metsästäjien uudelleen kasvaneen aktiivisuuden takia. Moni tärkeä kaatui, moraalimme oli murrettu ja oli vain ajan kysymys kuinka kauan kestäisimme menetystemme keskellä. Ja sitten koitti päivä, jota olimme pelänneet. Dume kääntyi meitä vastaan. Metru Nuin johtaja päätti sulkea meidät. Emme suostuneet ja illalla Metsästäjiä tunkeutui tiloihimme, surmaten jokaisen. Niz tuli väliin, kun olimme saattamassa johtajaamme pois. Veimme hänet Xialle, viimeiseen paikkaan josta meitä osattaisiin etsiä. Komentaja Niz kuoli taistelussa urhoollisesti…

Saimme pian viestin, että Metru Nuin Vahkit olivat muuttaneet lojaaliuden kohdettaan, Dume nyt yksin vastasi heidän toiminnastaan. Me olimme ainoat, ainoat niiden tuhannen kadonneen yksikön lisäksi, jota poistuivat rekisteristämme Kenraalin katoamisen yhteydessä…

Hän petti meidät, mutta hän palasi… Hän haluaa korvata virheensä…

Summerganon nojasi nyt käteensä. Hän oli sulkenut silmänsä tarinan ajaksi, mutta avasi ne taas nyt.

“Killjoy siis… jätti kaiken sen, kaiken hänelle tärkeän… miksi?”

Saraji pudisti päätään: “Vain hän itse tietää. Hän katuu, minä näen sen. Niz oli hänelle syy taistella, syy työskennellä ja lisäksi intohimo saada aikaan hyvää. Tuo ei ole se Kenraali, jonka tunsin. Hän ei koskaan satuttanut eläintä, ei koskaan korottanut ääntään, ei janonnut kostoa… Jotain tapahtui hänelle.”

Killjoy oli noussut pystyyn etäämmällä. Hän oli luovuttanut ystävänsä korjausyrityksissä ja laski tämän palaset veteen ja jäi seisomaan laskupaikalle. Hänen rintapanssarinsa puuttui kokonaan, koko haarniska oli halkeamilla eikä hän sanonut mitään.

Saraji loi vielä yhden merkitsevän katseen Ganoniin.

“Meidän kaltaisiamme ei ole paljoa.”

Ganon ei selkeästikään ymmärtänyt mitä Saraji tarkoitti, jolloin hän tiputti kaapunsa, tarttui rintakehäänsä ja väänsi sen auki, paljastaen hehkuvan kiven sisällään.

“Heitä oli kaksitoista… Kaksitoista olentoa, joille tällainen kivi oli antanut elämän. Yksi on jäljellä…”

Saraji sulki kehonsa, puki viittansa ja istui taas Ganonin viereen. Hiljaisuus vallitsi jälleen, eikä kumpikaan enää puhunut sanaakaan.