Klaanin sairaalaosasto

Domek tuijotti ikkunasta ulos. Valon Toa makasi hyvin valaistetussa valkoisen, tyhjän sairaalahuoneen sängyssä, hänen vasen jalkansa ja käsivartensa sidottuina siteillä.
Ulkona satoi. Taivas oli hyvin harmaan ja melankolinen, aivan kuin Suuri Henki itse olisi surrut tänään.
Domek kuunteli kuinka oven ulkopuolella yksi tohtoreista yritti kertoa potilaan menehtymisestä läheisilleen.
“Olen erittäin pahoillani, hän ei selviytynyt leikkauksesta…”
Matoralaisen itkua alkoi kuulua oven läpi. Domek yritti parhaansa olla kuuntelematta ja vakuuttaa itselleen, ettei tämä ole hänen syytä.
Silloin ovi avautui, ja sen takana seisoi yksi sairaalan hoitajista, joka piteli kädessään lehtiötä.
“Hyvää päivää Toa Domek”, hoitaja tervehti ja käveli Toan sängyn viereen.
“Joo”, Domek vastasi hieman elottomana.
“Hyväksi onneksi, jalkasi ei ole haavoittunut liian vakavasti, joten se tulee parantumaan yhdessä tai parissa päivässä”, hoitaja ilmoitti, “Tosin, kätesi valitettavasti joutuu olemaan siteessä paljon pidempään aikaan.”
“Selvä”, Domek vastasi
Hoitaja nyökkäsi ja jatkoi taas matkaansa sulkien oven.
Domek makasi taas yksin valkoisessa huoneessa. Hänen mielensä oli täysin tyhjä ja hän alkoi vähitellen vaipumaan pois ympäristään.

Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten

“Mutta Sheelika kulta, yritähän nyt ymmärtää…”

“Suu kiinni! En halua kuunnella!”

Nuoren Sheelikan ääni kaikui varastohuoneen läpi. Hänen edessä istui pieni Matoralainen puupöydän äärellä, hänen vieressään toinen, paljon vahvemman näköisempi Matoran kiekonheitin kädessään. Pieni valokivi Matoralaisen pöydässä oli ainoa valonlähde koko varastohuoneessa.

“Sheelika, kuuntelehan nyt…”, Matoralainen alkoi puhua ylimielisesti ja teennäisesti.

“En kuuntele!, Sheelika huusi Matoralaiseen päin, “Sinä huijasit minua, Rowash! Sinä tapoit ne kauppiaat! Sinä…”.

“Kuunteles nyt, neitiseni!”, Matoran Rowashin ääni nousi, “Sinun olisi pitänyt tietää vallan hyvin ettei muukalaisia auteta. Sinä veit sen paketin heille. Luulitko tosiaan, että se pahvilaatikon sisällä oli vain “pieni lahja”? Sinä olet vastuussa tästä”.
Sheelika hiljentyi, hän ei tiennyt miten enään olisi voinut vastata.

“… minä”, Sheelika alkoi puhumaan heikommin, “minä en välitä. Minä lähden, en halua tavata sinua”. Sheelika alkoi kääntymään pois.

“Luuletko tosiaan voivasi kävellä pois noin vain, neitiseni?”, Rowash sanoi perään, “muista, sinä murhasit ne kauppiaat. Ennenmin tai myöhemmin, Klaanilaisten nuuskijat tulevat tietämään kuka sen teki. Luuletko, että Adminit tulevat olemaan iloisia kuullessaan kuinka heidän oma jäsenensä on tämän takana?”
Sheelika seisoi hiljaisena paikallaan.

“Jos haluat vielä pysyä Linnakeen sisällä, voin auttaa sinua. Kunhan teet vain parin pienen palveluksen minulle lisää, niin voin lopettaa vainukoirien etsiskelyn ja taata, että he unohtavat tämän pikku tapauksen nopeammin kuin tulet huomaamaan”, Rowash jatkoi.

“… Mitä haluat minun tekevän?”, Sheelika viimein alkoi vastaamaan katuvasti.

Pöydän takana istuva Matoralainen alkoi hymyilemään hyvin tyytyväisesti.