Maan ja taivaan välillä
“AAAAAAAAAAAAAAHH!” Snowman huusi pudotessaan äskeisen törmäyksen jälkeen hieman liian nopeasti kohti maanpintaa. Sitten hän kiinnitti huomionsa uhkaavaan pikkuseikkaan. Miksei hänen Klaanilainen kohtalotoverinsa liittynyt tähän kiljuntaan? ‘Eeppisestä ninjamaisuudestaan’ huolimatta tämä olisi ollut harvinaisen hyvä hetki huutaa, varmasti Ämkookin sen myönsi.
Snowman kääntyi ilmassa, ja katsoi tippuvaa toveriaan. Ämkoo oli menettänyt tajuntansa törmäyksessä. Tämäkin vielä, Snowman mietti. Nyt lienee aprikoitava jotain hyvin, hyvin nokkelaa, muuten tehtävämme taitaa päättyä hyvinkin ikävästi.
—
Kapteenit Ghekula ja Taku seisoivat laivansa kannen reunalla, katsoen kaiteeseen nojaten alaspäin.
“He tippuivat?”
“Yarrrr.”
“…onko tuo kyllä vai ei?”
—
Snowman toivoi hartaasti, että hänen suunnitelmansa toimisi. Hän irrotti toisen jalkansa, ja alkoi työstää sitä uuteen muotoon. Sitten hän nappasi toisenkin koipensa, ja liitti senkin tekeleeseensä. Hän jatkoi työskentelyään vielä hetken, ja pian ei ollut enää maata kohti huimaa vauhtia tippuvaa Snowmania ja Ämkoota, nyt oli hitaasti maata kohti leijaileva Ämkoo, jolla oli Snowman-niminen laskuvarjo. Myönnettäköön, hyvin hutera laskuvarjo, mutta laskuvarjo kuitenkin.
Laskuvarjo avasi suunsa (kyllä, juuri niin): “Ämkoo. Herätys.”
Mustavihreä hahmo ei kuitenkaan vastannut, ja oli liikkumaton.
“Ämkoo! Nyt olisi hyvä hetki herätä.”
Snowman alkoi jo huolestua.
“ÄMKOO!”
“Mitähäh?”
“Mata Nuin kiitos, olet hereillä.”
—
Ghekula oli masentunut. Hattu oli tiessään. Ainoa ilo oli, että he olivat saaneet uuden lentokoneen. Mutta silti, hattu. Hän käveli synkistellen ilmalaivan keulan yksinäisyyteen. Hattu.
“Tätäkö kaipaat?” Ghekula kuuli äänen takaansa. Hän kääntyi, ja näki sen äskeisen ärsyttävän mustavihreän hujopin, joka kaiken lisäksi heilutteli Ghekulan hattua kädessään.
“Mi-mitä? Kummitus?”
“…aivan, kummitus. Mutta nyt, voimme varmaan poistua tältä paatilta?”
“ARRR, MIEHET, HE OV-“
Ghekulan huuto kuitenkin keskeytyi isoon, valkoiseen nyrkkiin, joka täräytti matoranilta tajun.
“Kiitos, Snowie.”
“Ilo auttaa, vaikken pikkukavereita mielellään muksikaan. Ja hei, jäin velkaa äskeisestä pikasiirtymäpelastuksesta. Olisi ollut ikävää jäädä jonnekin keskelle ei mitään vain näiden hemmojen tähden.”
“Tuo on totta.”
Kaksikko siirtyi lähemmäs kannella olevaa lentokonetta. He piiloutuivat tykin taakse, ja tarkkailivat tilannetta. Kansi oli täynnä piraatteja. Ämkoo oli kuitenkin tällä kertaa se positiivinen: “Ainakin sain tämän hatun.”