Vene seilasi keskellä ääretöntä merta. Merivirta oli saanut siitä otteen, ja kuljetti sitä kohti tuntematonta määränpäätä. Etanan vauhdilla, kuitenkin.
“Tarvitsemme lisää työntövoimaa”, Kepe sanoi.
“Mutta mistä me sitä saamme?” Snowman kysyi.
Juuri silloin tuuli alkoi nousta. Kumpikin heistä sai ideanpuolikkaan, joista sai muodostettua yhden kokonaisen.

Kepe rakensi jäästä kaksi mastoa veneen kummallekin reunalle. Kiitos hänen eriskummallisten voimiensa, Snowman-niminen improvisoitu purje sidottiin niiden välille merilevällä, jonka Kepe oli rajallisilla kasvillisuusvoimillaan manannut merestä.
“Kiristäkää purjeet!” Kepe huusi. Snowman näytti siltä, kuin olisi toivonut roolien olevan toisinpäin.

Kepe viritti hieman naamionsa skooppia, joka oli tarkoitettu lähinnä kenttämikroskoopiksi. Se kävi kelvollisesti kuitenkin myös teatterikiikareista.
“Hei, onko tuo musta juttu tuolla saari?”
“Taitaapi olla. Ja näymme olevan matkalla suoraan sitä kohti.”

Kotitekoinen purjevene ratsasti kohti kirkkaanoranssia auringonlaskua.