Troopperi oli juossut. Juossut, kunnes väsyi. Hikka ilmestyi hänen vierelleen läähättäen.
“Taisimme karistaa sen” Troopperi sanoi. Hän katsoi ympärilleen. He olivat Mt. ÄmKoon kallioisilla rinteillä. Lumiraja häämötti noin puolen kilometrin päässä edessä. Troopperilla ei ollut aikomustakaan palata takaisin, se Rahi oli ehkä yhä siellä, ja petturituraga on varmasti hälyttänyt lisää natsitorakoita. Jos kaksi oli jo kova pala, entä sata? Troopperi päätti lähteä kiertämään vuoren länsipuolta, idässä oli liian jyrkät rinteet. Hän joutui nousemaan vaikeiden kallioden takia ylemmäs, kohti lumirajaa.

Lopulta, hän oli lumen verhoamalla alueella. Lunta sateli hiljalleen, mutta lumisade koveni hiljattaen myrskyksi. Troopperi tallusti vaivalloisesti lumessa, sitä oli vyötäröön asti. Näkyvyys oli surkea. Hikka painautui kylmissään Troopperia vasten.
“Hikka kylmettyy. Se tarvitsee lämpöä” Troopperi kaivoi lumeen luolan, jonne hän ja Hikka painautuivat. Siellä hän tuulen suojassa pystyi luomaan varovasti liekin, vältellen katon sulamista. Troopperi yllättäen muisti sinisen kiven. Hän kaivoi laukkuaan. Torakat eivät ilmeisesti olleet tutkineet sitä, ja hän löysi himmeästi hohtavan sinisen kiven. Se oli tasainen ja soikea. Hauraan näköinen, mutta kova. Siitä heijastuva valo muistutti aaltoilevaa merta.
“Tämä kivi on kaunis. Se on varmasti harvinainen. Troopperi silmäili sitä. Se oli kostea, vaikka se oli ollut kuivassa laukussa monta tuntia.

Yllättäen sää selkeni. He tulivat luolasta ulos. Lumimyrsky oli mennyt ohi, se liikkui samaan syyntaan kuin hän aikoi. Tuuli hiljalleen etelästä, suoraan hänen etenemissuuntaansa.
“Hienoa, tuuli ei hidasta.” Lunta oli paljon, mutta Troopperin onneksi, ilma oli kylmennyt, ja lumi oli kovaa. Hän pystyi kulkemaan sitä pitkin.

Aurinko paistoi kirkkaasti. Troopperi oli matkannut toista tuntia, kun hän pysähtyi. Hän istahti kiven päälle lepäämään. Troopperi kuuli puhetta, joko tuuli teki tepposet, tai joku oli lähellä. Hän kurkisti rinteeltä alas. Noin kahdenkymmenen metrin päässä alapuolella, hän näki Toia. Hän alkoi huutaa heille jotta he huomaisivat. Yllättäen kuului pahenteinen jyrähdys. Hän kääntyi. Ylhäällä, vuorella näkyi liikettä, ja jyrinä voimistui ja läheni.
“Voi ei. Lumivyöry” hän ehti sanoa ennen kuin valtavat lumimassat vyöryivät hänen ylitseen.