Kummitusten räme
“Tuota…Eikö adminit tiedoittaneet joku aika sitten että tänne ei saisi tulla?” Matoro miettii ääneen heidän kävellessään synkässä metsässä.
“Me vain käväisemme nopeasti suolla vilkaisemassa minne jäljet päättyvät, ei mitään pahaa voi sattua.” Umbra rohkaisee.
Kolmikko kävelee kuolemanhiljaisessa metsässä. Tai nyt synkkä metsä muuttuu pikkuhiljaa kostammaksi, pettävämmäksi ja rämeisemmäksi. Puista roikkuu liaaneja ja aluskasvillisuutat on paljon. Aina pitää katsoa minne astuu ettei jää suonsilmään.
Matorolla on samanlainen tunne kuin silloin kun hän käveli suoraan Pimeyden Metsästäjien leiriin öisellä Odinalla. Siis ei-kiva.
“Jäljet muutuvat kokoajan epäselvemmiksi ja niitä alkaa olla jo vaikea erottaa. Tästä taitaa tulla hukakreissu.”, Umbra toteaa.
“Käännytään takaisin”, sanoo Kapura
“Kannatan ehdotusta…Yksi ongelma vain.”, Matoro sanoo.
Kolmikko kääntyilee ympäriinsä.
“…Käännytään minne?” Matoro lopettaa lauseensa.
He tajuavat että suo näyttää samalta joka suuntaan – synkkiä puita ja loputtomasti oksia ja lehtiä peittämässä auringon.