Tiedusteluosasto
Nazorak-pesä

”Avde lähetti meille toisen toan”, Arkkiagentti murahti kuin ohimennen ja nojasi adjutanttinsa pöytään melko epäsotilaallisesti.
Pöydän takana Yliagentti 057 nyökkäsi, suoristi ryhtiään (vaikka se oli yleensä moitteeton joka tapauksessa), viimeisteli kirjoituskoneluiskan sen rivin ja katsoi sitten esimiestään. 057:n eli ”Särmän” nousu tiedustelupalvelussa oli ollut melko ilmiömäinen ja herättänyt kyllä närää, mutta 007 tunnisti lahjakkuuden missä sen näki.
Tämä oli nimitetty Pesän Sisäisen Tiedustelun (PSIT) varapäälliköksi Seiskan siunauksella, ja tämän rooli oli vain kasvanut Sonnenradin viedessä enemmän ja enemmän Seiskan aikaa ja huomiota hänen tavallisimmilta velvollisuuksiltaan. Käytännössä 057:sta oli muodostunut Seiskan esikuntapäällikkö, jos asevoimien puolelta lainattua termiä sopi käyttää tiedustelu-organisaatiossa.

”Näin litteroinnin kuulustelusta, arvon arkkiagentti”, 057 vastasi. ”Otin vapauden vilkaista, oliko meillä tästä Toa Sheelikasta mitään muuta. Hänen ’tapauksensa’ on tullut esille ainakin yhdessä klaanilaisen sotavangin kuulustelussa.”

Hän ojensi lyhyen sivun Seiskan eteen, joka vilkaisi sen läpi ylimalkaisesti. Siinä oli muutama sellainen yksityskohta, joita Sheelika ei ollut maininnut kuulustelussa, mutta ei mitään erityisen tärkeää.

”Niin. Hän on selvästi koulutettu vakooja, kaukana sellaisista toista joiden kanssa olemme yleensä tekemisissä”, Seiska sanoi ja raapi leukaansa.

”Jos enemmän toia toimisi kuin me toimimme, he olisivat paljon suurempi uhka”, 057 vastasi. ”Toa Sheelikan on täytynyt saada hyvin poikkeuksellista koulutusta jostakin.”

”Avdella on ystävänsä”, Seiska murahti. Ja heitä oli täysin mahdoton valvoa, kummatkin tiesivät. Tiedustelupalvelu oli vetänyt tarpeeksi monta vesiperää yrittäessään seurata Punaisen Miehen tai tämän juoksupoikien liikkeitä.

”Haluatteko minun tutkivan Toa Sheelikaa?” 057 kysyi. ”Sonnenrad vaatii kaiken huomionne.”

Vanha nazorak huokaisi. Hän oli saanut parit hyvät yöunet, mutta tilanne ei ollut varsinaisesti hellittänyt. Sonnenradin johto ja kontaktin ylläpitäminen Sinisiin Käsiin oli jotakin, mitä hän ei voinut delegoida kenellekään muulle. Lisäksi uneksijoiden organisoiminen vei suuren osan Tiedustelupalvelun parhaasta väestä. Yliagentti 018 oli käytännössä johtanut Pesän Ulkoista Tiedustelua (PULT) yhä itsenäisemmin viime viikkoina, ja samaa saattoi sanoa Särmästä ja sisäisestä tiedustelusta.

”Kunnianarvoisa totuusministeri otti välittömäksi tavoitteekseen liehitellä toan puolelleen”, Seiska sanoi, ja äänestä saattoi kuulla ivan häntä kahta numeroa ylempää kohtaan. ”Kolmonen on eittämättä samassa jonossa.”

”Jos toa osaa asiansa, hän hyväksikäyttää esikunnan sisäisiä jakolinjoja hankkiakseen liittolaisia ja tietoa”, 057 sanoi.

”Niin”, Seiska vastasi. ”Mutta miksi?”

Särmä oli hetken hiljaa.
”Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että Avde olisi aktiivisesti vihamielinen Imperiumia kohtaan”, hän lopulta sanoi melko varovaisesti. ”Mutta hän eittämättä hyötyy meidän epäyhtenäisyydestämme. Meillä ei ole vieläkään aavistustakaan hänen tarkoitusperistään.”

”Niin. Emmekä tiedä myöskään, miksi toa toimii Avden kanssa. Minusta tuntuu, että Avde järjesti meille koko asian tuhlatakseen aikaamme ja laittamaan meidät varuillemme samalla, kun hän itse puuhaa jotakin tärkeämpää, mistä meillä ei ole aavistustakaan.”
Seiska pohti hetken ajoitusta. Oliko Avde voinut tietää Koodi Sinisestä? Miksi hän järjesti vakoojan pesään juuri, kun Sonnenrad oli alkanut?
Liian monta sattumaa lakkaa olemasta sattumia. Organisaatio E:n toteuttama yllätyshyökkäys kummitteli vielä 007:n mielessä ratkaisemattomana mysteerinä.

”Jos saan ehdottaa”, Särmä sanoi. ”Nähdäkseni meillä on parhaat kortit voittaa Toa Sheelikan luottamus. Mikäli hän ajattelee kuin vakooja, hän on täällä hankkimassa informaatiota. Meillä on lähtökohtaisesti enemmän informaatiota kuin totuusministerillä tai ilmavoimien komentajalla – tai millään muullakaan taholla Pesässä. Me voimme vaihtaa tietoja. Informaatiota informaatiosta.”

Seiska naksutteli leukojaan mietteliäänä. Tämä oli juuri se syy, miksi hän Särmästä piti. Vaikka tämä vaikutti olemukseltaan kuolettavan tylsältä ja muodolliselta esikuntaupseerilta, hänellä oli tietty… uhkapelurin tyyli, jossa ei kyselty liikoja ohjesäännöltä (muussa kuin pukeutumisessa).

”Saat järjestää asian, Särmä”, 007 sanoi. Hänen ei tarvinnut sanoa muuta. 057 kyllä ymmärsi kaikki muut asiaan liittyvät näkökulmat, eikä jättäisi mitään todisteita siitä, että Tiedustelupalvelu ehkä vaihtaisi tietoa vieraan tahon kanssa.
”Suoraan sanottuna… minä en tiedä, kuinka paljon tällä on enää väliä. Sinä kyllä ensimmäisenä ymmärrät, että minä en ole innostunut palopuheiden toistamisesta, mutta emme ole milloinkaan olleet näin lähellä lopullista voittoa. Se on vielä raadannan takana, mutta… se on jotakin aivan uutta, Särmä. Jotakin, mitä sinä tai minä emme osanneet edes kuvitella. Tämä on ehkä viimeinen sotamme. Koskaan.”

Nuori nazorak katsoi esimiestään tuntosarvet yllätyksestä ylhäällä.
”Ette tosiaan ole kyyninen itsenne, arvon arkkiagentti. Oletteko aivan varmasti työkunnossa?”
Äänensävystä kyllä ymmärsi, että se oli tarkoitettu vitsiksi.

”Paremmassa kuin koskaan”, Seiska sanoi, ja valehteli ainostaan hieman.

Särmä nyökkäsi.
”Yliagentti 018 halusi nähdä teidät”, hän sanoi vielä. Seiska ymmärsi välittömästi, että ohjesäännön mukaan 057:n olisi pitänyt priorisoida 018:n määräykset ja välittää viesti saman tien… mutta tämä oli antanut asian olla. Ei ihme, että 018 tuntui kokevan, ettei tosiasiassa ollut Tiedustelupalvelun varapäällikkö, vaikka numeronsa puolesta olikin toiseksi korkein.
No, ainakin hänellä oli silti loputtomasti enemmän valtaa kuin konttoristi 019:llä ja arkistoija 020:lla, joiden tehtävä oli lähinnä lämmittää Sinisten Käsien numeroita väestötietojärjestelmissä.

”Käyn tapaamassa häntä”, Seiska sanoi. ”Oliko sinulla muuta?”

”Saimme erän aivan uutta energiajuomaa. Siinä on vielä enemmän piristeitä kuin tavanomaisissa. Otin vapauden tilata sitä. Viime viikkojen kulutuksen perusteella Imperiumien salaisuuksien varjeleminen vaatii loputtomasti kofeiinia.”

Seiska naurahti väsyneesti. ”Hemmetin hyvä.”
Samalla kun heidän toverinsa nukkuivat Sonnenradin kapseleissa, operaatiota pyörittävä väki pysyi valveilla lähinnä piristeillä. Siinä oli ironiaa, mitä hän arvosti.

Yliagentti Kahdeksantoista piti majaa Tiedustelupalvelun operatiivisella osastolla vain parin käytävän päässä Arkkiagentin omasta toimistosta. Johtaja ohitti psykologisen ja elektronisen sodankäynnin osastot. Vastaan tulevat sinivisiirit tekivät kunniaa Seiskalle tämän nähdessään, mutta tiedusteluosastossa oli silmiinpitävää tietty epäjärjestelmällisyys. Se jakautui moniin alaosastoihin, joilla oli melko laajat vapaudet toimia oman tehtävänsä toteuttamisessa, ja yksittäisten osastojen ja solujen johtajille oli huomattava valta, joka ei usein seurannut numerosarjoja vaan toimenkuvia ja persoonallisuuksia. Siitä muodostui kyllä pyramidimainen hierarkia, mutta ei sellainen, joka määrittyi yksinkertaisesti sotilasarvoilla ja numeroilla. Ei, pyramidi muodostui henkilökohtaisista suhteista ja luottamuksesta, missä Seiska oli huipulla, ja oli lopulta ainoa, joka tunsi koko verkon ja kaikki sen osat. Oli täysin tarkoituksellista, että hän oli tehnyt itsestään korvaamattoman osastonsa johtamisen kannalta.

”Ettekö te nyt HELVETTI ole vieläkään saaneet 683:n ryhmää sieltä pois?” huusi 018 puhelimeen. ”Aivan sama se minulle! Tuhotkaa kelat, jos ette saa niitä mukaan. Mutta kentälle ei ole kyllä uudestaan asiaa tuon jälkeen!”

Huoneessa oli rivi suuria pöytiä täynnä karttoja sekä Pesäsaaresta että lukuisista Imperiumin etäpesäkkeistä. Ne olivat täynnä pieniä nuppineuloja ja merkintöjä erinäisistä operaatioista, joita Tiedustelupalvelu joko organisoi tai joissa se avusti. Seiska osasi jo arvata, mitä tukikohtaa aiempi puhelu oli koskenut. Bio-Klaani ei ollut ainoa paikka, missä toa-sotureista oli harmia.
Tilassa oli tusina muutakin nazorakia, kaikki tummissa ja siisteissä esikuntahaarniskoissa. Kauluksien siniset laatat kiiltelivät. He nyökkäsivät esimiehelleen, mutta käytäntö oli, ettei töitä keskeytetty pokkurointiin. Asennossa seisomiseen oli kyllä aikaa silloin, kun ei tehnyt mitään olennaisempaa.

Tuntui ironiselta, että niinkin tärkeällä organisaatiolla kuin Imperiumin tiedustelupalvelulla oli jatkuva pula työvoimasta. Sinivisiirit vitsailivat usein, että syynä oli Puhtauspoliisi ja muut tyhjänpäiväiset kyttäysporukat, jotka kilpailivat samoista resursseista. Todellisuudessa Puhtauspoliisissa oli hyvin vähän sen kaliiberin nazorakeja, joita Tiedustelupalvelun tärkeissä tehtävissä palveli. Moni tiedustelu-nazorak oli tietysti sitä tarkoitusta varten kasvatettu, sillä tehtävässä suoriutuivat parhaiten ne, jotka olivat jossakin sotilaan ja tiedemiehen välimaastosta. Tämän lisäksi 007 pyrki kaappaamaan lahjakkuuksia sekä armeijan että yliopiston palveluksesta. Mutta mikään ei muuttanut sitä tosiasiaa, että Tiedustelupalvelun henkilöstövaatimukset olivat todella korkeat, jopa perustehtävissä toimiville agenteille. Se vaati tiettyä luonnetta ja järkähtämätöntä vakaumusta. Ketä tahansa luutnanttia ei voinut päästää käsittelemään edes vähäisempiä Imperiumin salaisuuksista, ei vaikka tämä olisi valmistunut miten parhailla arvosanoilla.
Ei, sinivisiirinä toimiminen vaati poikkeuksellisen yhdistelmän fanaattista uskoa mutta pragmaattista ymmärrystä tosiasioista. Pelkkä usko oli typerää ja pelkkä pragmaattisuus epäluotettavaa.

”Mitään Organisaatio E:stä?” Arkkiagentti kysyi 018:lta. Tämä nyökkäsi kunnioittavasti. 018 oli kunnioitettavan kokoinen hahmo, jolla oli ollut aikanaan ura erikoisjoukoissa. Yli 60 onnistunutta kenttätehtävää oli jotakin, millä harva agentti saattoi kerskailla, vaikka agentti 720 taisikin olla ohittamassa 018:n tällä menolla. 018 oli edennyt aina Tiedustelupalvelun varapäälliköksi, vaikka vielä toisinaan johti tärkeimpiä ulkomaailmaan suuntautuvia kenttäoperaatioita henkilökohtaisesti. Hän oli nimenomaan mies, joka piti silmällä Imperiumin ilmiselviä vihollisia, näiden vahvuuksia ja toimia. Hän ajatteli sodan numeroin, kuten Kenraali, ja sellainen mies oli paikallaan juuri siinä tehtävässä.

”289 kaiveli niitä vihjeitä mitä olitte saaneet”, varapäällikkö vastasi. ”Mutta ei siinä pitkälle päästy. Se on Veljeskunta, sano minun sanoneen.”

Arkkiagentti nyökkäsi, mutta ei ollut erityisen vakuuttunut. Hän kääntyi katsomaan tilannepöytää 019:n edessä. Toisinaan oli terapeuttista vain antautua sotilastiedustelun arkisille ongelmille kaiken maailman kryptisen sotkun sijaan. Mutta viime päivinä… kaikki aika, mitä hän ei käyttänyt Sonnenradin parissa kalvoi häntä. Direktiivi kuusi oli prioriteetti yksi, niin Kenraali oli teroittanut hänelle.

Hän silmäili yhden raportin pöydältä. Sekin perustui valtavaan määrään Metastaasin kuvaamaa aineistoa, ja näytti… ilmeisesti uuden laivan, joka kuului Kenraali Gaggulabiolle. Kuulemma siellä oli jotakin salaista, koska Gaggulabio ei ollut asiasta halunnut puhua asiasta tiedustelleelle laivaston huoltoupseerille ja oli sanonut, että se oli vain ”näitä perus hommia.” Seiska oli tottunut jättämään ne asiat omaan arvoonsa, sillä ”Kenraalista” oli hänelle hyötyä hyvänä linkkinä muuhun maailmaan. Hänellä oli tarpeeksi tietoja tuhotakseen Gaggulabio Kenraalin silmissä, jos tarve oli, mutta toistaiseksi Liekkimiehistä oli silti paljon enemmän hyötyä kuin haittaa Imperiumille. Heille oli hyvä ulkoistaa sellaisia turhia asioita kuten Direktiivi 98, minkä puolesta Seiska ei haluaisi vuodattaa tippaakaan Imperiumin verta.

Vuoroaan kärsivällisesti odottanut vankeinprosessoinnin päällikkö 063 nosti hieman kättään Arkkiagentin suuntaan ja astui tämän luokse. Hän vaikutti hyvin huolitellulta ja sotilaalliselta, mutta oli vilkaisulla selvää, ettei hän ollut juuri käynyt oikeissa sotilasoperaatioissa.
”Arvon Arkkiagentti, saimme edistystä entisen 106:n tapauksessa, mutta ette ehtineet vastata lähettämääni muistoon. Voisin-”

Entisen Eversti 106:n tapaus, Seiska irvisti. Uskomaton sotku. Hänen turvallisuuskomppaniansa oli ollut alistettu Makuta Abzumolle, ja alkujaan aivan mallikelpoinen osasto oli nopeasti hajonnut uuden esimiehensä mielivaltaan ja sadismiin. Satunnaiset teloitukset harvoin auttoivat moraalissa, Seiska mietti kuivasti. Koko homma oli päättynyt siihen, että suuri osa komppaniasta oli mennyt lakkoon – eli kapinaan – ja kadonnut metsään, ketkä olivat selvinneet hengissä. Everstin oma ruumis oli löytynyt, vaikka tätä oli jostakin syystä ammuttu singolla päähän. 106:n komppanian miehistä oli kadoksissa vielä melkein kolme tusinaa.

”Niin?” Seitsemän kysyi hieman turhautuneena 063:n oma-alotteisuuden puutteeseen.

”Niin, kapinallisten ryhmä antautui, ja heitä pidetään osastolla 3. Standarditoimintamalli olisi muistinpyyhintä, mutta Agentit 019 ja 020 eivät ole ollut käytettävissä, joten toivoisin saavani selvennyksen siihen, miten toimimme.”

”Agenteilla 019 ja 020 on tällä hetkellä käynnissä valtavasti tärkeämpi tehtävä kuin kapinallisten muistinpyyhintä. He eivät ole käytettävissä välttämättä pitkään aikaan. Kuulustelkaa, mitä saatte kapinallisista irti, ja likvidoikaa sitten. Sama pätee muihin karkulaisiin. Kuulustelutiedot agentti 225:lle, kuten tavallista.”

”Käskystä”, 063 nyökkäsi ja poistui puoliksi juoksujalkaa oman aliosastonsa suuntaan, minne oli vain pari huonetta. Vankiloiden ja työlaitosten järjestelyssä 063 oli pätevä mies, sillä siihen tarvittiin uskomattoman tylsämielinen byrokraatti, mutta muuten hän ei ollut koskaan Tiedustelupalvelun parhaimmistoa Seiskan mielessä.

”Saimme johtolangan klaanilaisten tukikohdan suhteen”, 019 yritti siirtyä johonkin, mistä hänellä oli tuloksia. ”Akustinen osasto kaappasi taistelun ääniä Länsi-Lehussa, mutta siellä ei ollut meikäläisten joukkoja. Metastaasin materiaali näyttää, että tulen toa taisteli läpi yön ryhmän kanssa jotakin vastaan. Veikkaamme, että zyglakeja – se olisi ainoa porukka, mikä tekisi tuollaista ilman, että tietäisimme.”
Pöydällä oli kuin kuittinauhaa, johon oli tulostettu valokuvia hetki hetkeltä. Ne lähinnä näyttivät kirkkaita valoja Rapulatvan myötäisesti pitkin yötä. Heillä on myös huonolaatuinen ilmakuva uudesta valosta Klaanin linnan katolla, minkä todellisesta luonteesta Metastaasin analyytikot ovat kiistelleet. Paras arvaus on lähinnä, että se on uusi, vähän erilainen ilmavalvontavalo, vaikka teknikkokapteeni 305 pitää sitä huonona selityksenä.

”Ja he johdattivat meidät tukikohdalleen?”

”No ei varsinaisesti, mutta siitä saa suuntaa, minne he pyrkivät.”
Sitten hän kohautti leveitä olkiaan.
”Tosin on pakko sanoa, että se on varmaan liian myöhäistä – klaanilaiset vaihtavat paikkaa, kun epäilevät mitään. Ne kyllä osaa tämän homman pirun hyvin. Käyttää pelkkiä lyhytaaltoradioita, ei mitään ylimääräisiä valoja, aina ilmasuojassa. Hemmetti, kun meidänkin maaväellä olisi semmoinen kuri.”

”Toimitamme Kiro-Wahin kuunteluasemalle paraikaa laitteita, minkä pitäisi auttaa”, Seiska sanoi. ”Valitettavasti asia on viivästynyt, koska Yhdentoista pioneerit ovat olleet kiireisempiä sisustamaan Kenraaliamajurin esikuntaa.”

019 naurahti hieman. Niillä numeroilla sellainenkin röyhkeys sallittiin. ”Juu, Kapteeni 641:n käämit ovat palaneet sen kanssa jo pari kertaa. Mutta no, maavoimissa ollaan vähän yksinkertaisia, ei siinä mitään, mutta ottaa päähän kun pitää tehdä meidän hommat niin perkeleen vaikeiksi.”

”No, valitettavasti en ole maavoimien komentaja”, 007 sanoi kuivasti. Hänellä kyllä oli paljonkin mielipiteitä siitä, miten paljon armeijan toiminnassa olisi parannettavaa Suurkylän seudulla, mutta kukapa hän oli Kenraalimajuri 011:n sotastrategiaa kritisoimaan. Hän kyllä ymmärsi Kenraalin näkökulman – rintamalla piti kuitenkin pitää aloite armeijan taisteluhengen ylläpitämiseksi, vaikka todellinen taistelu käytiinkin aivan toisaalla. Enemmän ärsytti pinta-armeijan pamput, jotka tehtaili operaatioita omaksi kunniakseen, ja joista yleensä seurasi lähinnä kuolleita nazorakeja kun joku toa-joukko iski niiden kimppuun erämaa-alueella.
Mutta eipä ollut Seiskan paikka puhua asiasta. Kahdeksantoista jakoi monet näistä ajatuksista, mutta ei ollut hiiskahtanutkaan niistä erään upseeriklubin tapauksen jälkeen, jossa hieman liikaa nauttinut yliagentti oli joutunut sanaharkkaan erään korkea-arvoisen pinta-armeijan upseerin kanssa. Vain Seiskan interventio oli pelastanut Kahdeksantoista uran.

Suoraan sanottuna koko pintasota tuntui Seiskasta tyhjänpäiväiseltä juuri nyt, mutta hän ei tietenkään voinut sitä sanoa kenellekään. Hän oli läpikäynyt muutoksen syvästä skeptikosta Sonnenradiin uskovaksi vain viikossa – mutta kuka muka ei vakuuttuisi jostakin sellaisesta, kun sen kerran omin silmin näki ja ymmärsi? Se ei ollut enää uskon kysymys, ainoastaan järjestelyn. Direktiivi kuusi oli nyt yksi konkreettinen rintama muiden joukossa – ja lopulta ainoa, millä oli oikeasti merkitystä. Maarintama oli enää olemassa ainoastaan Sonnenradin tukitoimena, keinona antaa uneksijoille työrauha ja näiden tarvitsemat resurssit.

Sonnenrad oli viimeinen rintama, jonka rinnalla pinta-armeijan toimet jäivät marginaaliksi Imperiumin historiassa.

Sonnenrad oli viimeinen voitto, joka vihdoin lunastaisi kaiken sen veren, mikä Imperiumin edestä oli vuodatettu.

Osasto Sonnenrad sijaitsi syvällä, niin syvissä osissa Pesää kuin vain oli. Sinne pääsi vain sitä varten tehdyillä luotihisseillä Tiedusteluosastolta sekä Nimettömältä osastolta. Kouraisi vatsan pohjasta, kun hissi kiisi alaspäin pienessä metalliputkessa. Kuin luoti aseen piipussa.

Mustan Auringon osasto oli kuin oma pieni Pesänsä. Siellä oli omat asumistilat, oma ruokala ja jopa oma elokuvateatteri ja virkailijaklubi. Mutta suurin osa tilasta oli varattu alati kasvavalle määrälle unikapseleita, ja valtavalle määrää koneita, joissa ne olivat kiinni. Kokonainen tutkimusosasto raatoi siellä Osasto Sonnenradin syvyyksissä. Imperiumin lahjakkaimmat olivat ottaneet kantaakseen erityksen taakan. Yksikään sillä osastolla palvelevista ei saisi nähdä muuta Pesää ennen lopullista voittoa, sillä riskit olivat liian suuret. Vain kourallinen Imperiumin johtoa sai vierailla osastolla. Arkkiagentti oli kaikkien yleisin vieras, sillä lukuisat asiat olivat vaatineet hänen henkilökohtaista huomiotaan. Moni osastolla oli hänen luottomiehiään, joskaan sen laajuista projektia ei tietenkään pelkällä Tiedustelun voimalla tehtäisi.

Mutta ne, jotka olivat vain lukittu Osasto Sonnenradille, olivat kuitenkin vielä samassa maailmassa kuolevaisten kanssa.

Imperiumin kirkkaimmat tähdet, ne joiden usko oli murtumaton, nukkuivat Mustin Auringoin merkityissä unikapseleissa unta, joka päättyisi ei milloinkaan.

Arkkiagentti jäi katselemaan yhtä kapseleista. Hän oli tuntenut Kapteeni 679:n tämän edellisessä elämässä. Tämä oli ollut ensiluokkainen tiedusteluryhmän kapteeni, ja taistellut monissa Imperiumin sodista. Hän oli aina uskonut siihen, että jonakin päivänä Imperiumi voittaisi maailman, ja voisi keskittyä rauhan rakentamiseen. Että Ensimmäisestä Imperiumista tulisi viimein Viimeinen. Luonnollisesti hän oli yksi niistä, jotka olivat vannoneet antavansa kaikkensa Imperiumille vajotessaan uneen.
007 ei tiennyt, miten paljon hänen toveristaan oli enää jäljellä. Ainakin kaikki heidän yhteiset muistonsa oli hävinneet – mutta 679:n sielun pitäisi olla tallella, tämän murtumattoman uskon ja vision, tahdonvoiman ja neuvokkuuden tuhon edessä. Hän näytti suunnattoman rauhalliselta kapselissa uinuessaan.

Seiska kiskoi itsensä sentimentaalisesta muistelusta ja jatkoi matkaa ohi uneksijoiden rivistön. Hän saapui kiireiseen esikuntaan, jossa valtavat tietokoneet käsittelivät dataa ja huokailivat synkästi. Jokaisella koneella oli mustapukuinen nazorak, joka sitä käytti, ja kaikkea organisoi Osasto Sonnenradin esikuntapäällikkö, laiha ja hiljainen 447, joka oli hänkin 007:n tuttu. Hän ei olisi halunnut tehtävää, mutta oli lopulta alistunut velvollisuuden kutsuun.

”Saanko edellispäivien raportit”, Seiska käski ja istuutui tyhjän pöydän ääreen. Hänelle toimitettiin monta sivua paperia.

”Hmm, pahoittelen, kommunikaatio on toistaiseksi ollut epäsäännöllistä”, kertoi 447. ”Mutta he kertovat saavansa viestikeskuksen pian toimintaan, ja keskittävät univiestintä-upseerit sinne.”
Nippu paksuja johtoja tuli seinän läpi uneksijoiden kammioista, ja ne liittyivät koko seinän kokoiseen tietokoneeseen, jossa puolestaan oli kiinni lukuisia tulostimia. Yksinkertainen näyttö pyöritti jotakin, mikä näytti siniseltä aivosähkökäyrältä, ja rulla selasi läpi uneksijoiden. Vain pieni osa heistä oli tarpeeksi harjaantunut raportoidakseen toiselta puolelta, mutta ainakaan se ei enää vaatinut vain Sinisten Käsien omaa kirottua kommunikaattoria.

Seitsemän nosti esiin viimeisimmän ja toistaiseksi laajimman tekstin.

Transkriptio Unitutkija 176:n raportista

Olemme laskeneet Viimeisen Imperiumin perustukset tuhoutuneen kuun temppelin raunioihin. Olemme nimenneet linnoitteen nimellä Irminsul, sillä siitä vielä kasvaa torni, joka tavoittelee itseään Aurinkoa – mikäli sallitte runollisuuden tällaisena historiallisena hetkenä.

Täällä kaikki on uutta, ja samalla niin vanhaa. Aivan kuin koko rotumme historia olisi valmistellut meitä tähän. Maa on karu ja raunioitunut, mutta eittämättä kaunis ja täynnä mahdollisuuksia. Sitä ei ole vaikea puhdistaa ja rakentaa meidän omaksemme. Aurinkomme siunaa meitä, ja ohjaa meidän uurrastustamme.

019 ja 020 ovat johtaneet pitkän matkan tiedustelupartioita. Kartoituksemme on kohdannut haasteita, sillä etäisyydet ja suunnat tässä maailmassa eivät vaikuta täsmällisiltä. Mutta me voimme tehdä niistä täsmällisiä.

Toistaiseksi kaukaisin partiomatka löysi reitin merelle. Monia muitakin ihmeellisiä paikkoja olemme nähneet, kuin keitaita pitkin valkoista. Ne tarjoavat meille lisää resursseja, joita hyödyntää.

Olemme jo aloittaneet infrastruktuurin rakentamisen. Olen tehnyt mittauksia maaperästä. Me pystymme hyödyntämään sen suolaa ja metalleja, kun olemme rakentaneet tarpeellisen teollisen prosessin. Kun organisaatio on tehokas, vähäkin työ riittää maailman luomiseen.

Maailman asukkaat eivät yleensä ole vaarallisia, mutta eivät myöskään yhteistyökykyisiä. Kävimme ensimmäisen taistelumme 11. päivä, kun pari ritareita asettui vastustamaan 3. Keräysryhmää. Kärsimme yhden tappion. Olemme varovaisia, kunnes saamme asetuotannon aloitettua täydessä mittakaavassa.

Niin paljon mahdollisuuksia. 239 työskentelee aurinkopaneelien kanssa virrantuotannon aloittamiseksi. Olemme käyttäneet vankeja lihasvoimana rakentamisessa. Ennakoimme, että kasvusta tulee eksponentaalista 60-90 päivän kuluttua, kun olemme saaneet välttämättömät tuotantolaitokset toimintaan. Tarvitsemme erityisesti lisää insinöörejä.

Pahoittelen, mikäli raportissa ilmenee epäselvyyksiä. Pyrin ajattelemaan sen mahdollisimman selkeästi. Uskon, että myös te, arvoisa esikunta meren takana, tulette seuraamaan meitä ennemmin kuin myöhemmin. Na zora!

Ylitutkija 176