Bio-Klaanin kaupunki

Klaanissa kauimpaan asuneet muistavat, että Rapusaaressa on ollut sauna oikeastaan aivan alusta asti. Kenties sen pystyttivät puulinnakkeen rakentajat ensimmäiseksi majapaikaksi. Siihen aikaan Rapujoki oli vuolaampi ja leveämpi, eikä sen rantoja oltu kivetty eikä suuta ruopattu. Suiston suot oli myöhemmin kesytetty monen toan ja lapion voimin, mutta hirsisauna kaupungin keskellä muisti vielä menneet päivät. Kaupungin muut saunat olivat uudempia ja modernimpia, mutta vanha Rapusaari oli aina säilyttänyt asemansa seudun saunojen juuriadminina.

Sauna oli tosiaan vanha hirsirakennus, sellainen mitä saattoi löytää edelleen aivan tavallisena näkynä saaren perinteisemmistä osista. Matoralaiseen tapaan saunan katto muodosti hieman huipulta kupolimaisen harjan. Aivan sen vieressä oli perinteinen kanisterisauna, joka joinakin kesinä työnnettiin jokeen tai Visulahdelle kellumaan seikkailumielisimpien saunojien iloksi. Saunan kioskissa le-matoran myi limonaadia ja olutta saunojille.

Uimareita ei näkynyt kovin montaa, mutta saunalta loisti lämpimät valot. Ripotteli hieman sadetta, ja keli oli ankea ja pilvinen. Oli pimeä, vaikka ei ollut edes kovin myöhä. Umbra ja Matoro ohittivat Rapusaaren parit hienot asuintalot ja suuret tammet ja tulivat saunalle. Se oli täynnä väkeä – ainahan se oli tähän aikaan.

Sauna oli konsepti, jonka Umbra oli oppinut vasta Bio-Klaaniin liittyessään. Metru Nuilla ei ollut saunoja, paitsi ehkä Ta-Metrussa, mutta Umbra ei ollut koskaan vieraillut niissä. Sitä paitsi ne eivät toimineet puulla vaan ties millä lämpökivillä, mikä tekee koko hommaan ihan eri tunnelman. Klaanissakin oli yksi sellainen sauna, LazerFitnessin kuntosalilla, mutta sitä pidettiin vähän erikoisuudentavoitteluna.

Pukuhuoneissa oli lokeroita ja naulakoita tavaroiden säilyttämiselle. Useimmilla ei ollut kovinkaan paljoa tavaraa, mutta etenkin toilla yleensä oli. Tietysti monella toalla oli tapana pitää aseita mukana arjessakin, etenkin nykytilassa, mutta monella oli päällä myös raskaampaa ulkohaarniskaa, joka liimautui kehoon samalla tavalla kuin naamio kasvoihin, ja tarjosi ylimääräisen kerroksen suojaa. Hyllyssä oli oransseja palikanirroittimia niitä varten. Matoro nappasi yhden ja rutiininomaisesti sujautti irroittimen solisluunsa ja rintapanssarin väliin, ja hyvin pienellä vipuliikkeellä naksautti rintalevynsä irti ensin siitä kulmasta ja sitten toisesta. Sitä seurasi selkälevy, olkapanssarit, raajojen suojat ja lisäsilmä.

Biomekaaninen keho kyllä tunsi myös ulkohaarniskan kautta – joskin melko vaimeasti – mutta peseytymisen kannalta ylimääräiset haarniskan palaset olivat lähinnä tiellä. Vaikka Matoron musta haarniska ei ollut kovin painava tai raskas, tuntui silti aina kummallisen kevyeltä ja pehmeältä vailla sitä. Kultakellon jättäminen rintahaarniskan taskuun tuntui jotenkin epämiellyttävän vaaralliselta, ja hetken Matoro pohti siitä kaulaketjun tekemistä, mutta päätti sitten luottaa Rapusaaren suojaan. He olivat kuitenkin kaupungin keskellä. Jos jokin jäniini murtautuisi saunalle, sillä olisi vastassaan monta tusinaa klaanilaista.

Umbran raskaampi panssari oli ilmeisesti taas jumissa, ja Matoron piti auttaa selkälevyn kanssa. Ritarikunnan riimusepät olivat tehneet Valotun prototeräksisen haarniskan, eikä sen reistailevia kiinnityskohtia osannut oikein kukaan korjata kunnolla. Molemminpuolisen ähinän ja puhinan päätteeksi selkälevy vihdoin irtosi ja kaksikko istahti penkille huilaamaan. Ties milloin Umbra oli ollut viimeksi ilman haarniskaa. Pian toat huomasivat ovelta kurkkivan hahmon, jonka yksi silmä tuikki huvittuneena. ”On teillä toilla harrastukset”, nauroi Tongu. ”Älkää ikinä yrittäkö tehdä tuota minulle. Hauska nähdä pitkästä aikaa.”

Jätillä ei ollut tavaroita jätettäväksi pukuhuoneeseen, sillä hän kulki itse asiassa hieman vähemmän alasti kuin yleensä: suurissa jaloissa oli rumat, kumiset jalkineet, jotka suojasivat paljaita jalkapohjia saunan kuumalta lattialta. Kädessä Tongulla oli pilsneri. Sauna näytti tulevan tarpeeseen, sillä keltaiset panssarilevyt olivat sieltä täältä öljyn, noen ja hiilipölyn peitossa.

“Tongu! Milloinkohan nähtiin viimeksi?” Umbra riemuitsi nähdessään keltaisen ystävänsä.

”No siitä on kyllä hetki… Odotas, te lähditte sen yhden ryöstöoperaation jälkeen, siitä on kaksi kuukautta ainakin. Kävit sen Deleva-kaverin kanssa, kun sen kättä piti korjailla. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista ja varmaan teillekin.”

“Joo meille tapahtui Metru Nuilla vaikka mitä. Piti käydä korjaamassa Delevan kättä uudestaan Steltillä, kun Metorakk ja Saraji rikkoivat sen uudestaan siinä rytäkässä. En ole nähnyt tyyppiä pitkään aikaan. Nurukankin jäi Metru Nuille”, Umbra kertoi.

”Sitähän tämä on, korjataan juttuja ja aina ne hajottavat ne uudestaan. Joka kerta.”

Umbra ei viitsinyt kommentoida haarniskaansa, joka oli rikki kaiken aikaa. Tongua ei kannattaisi enää vaivata näin tyhjänpäiväisellä ongelmalla.

Matoro ojensi Umbran suuntaan huurteiseksi jäädytetyn oluen. Hänellä oli samanlainen toisessa kädessä.
”Jäitä?” hän kysyi Tongulta.

”Joo.”
Ei vaatinut jään toalta kuin hipaisun pilsneritölkkiin, kun se jo näytti suoraan kylmästä otetulta.

“Aah. Näitä jäätyyppien baaritemppuja”, Umbra naurahti.

”Onneksi on olemassa jääepeli”, nyökkäsi Tongu.

”Näkisit Umbran diskossa”, Matoro mainitsi ja suunnisti saunan oven suuntaan.

“Zorakilla ei ollut saunaa. On kyllä ollut ikävä löylyn henkeä”, Valottu väläytti.

”Ilman saunaa et saunoo voi”, Bladis mutisi nurkasta kuin siteeraten jotain omaa juttuaan. Hän näytti lähinnä istuskelevan pukuhuoneessa kaljan kanssa.

“Ai hei Bladis! Tauolla vai selvittämässä DNA:n mysteerejä?” Umbra kommentoi entiselle kollegalleen.

”No koskas ne mysteerit loppuisi”, Bladis nauroi ja kohotti juomaansa kuin jonkinlaisena julistuksena, että pitäkää hauskaa. Tarkkasilmäisin huomasi, että se oli alkoholitonta olutta, mikä puolestaan kieli siitä, että hän oli edelleen työtehtävissä.

Tongu ja Umbra joutuivat kumartamaan vähän astuessaan saunaan. Ovi oli Klaanin mittapuulla matala, jottei löyly karkaisi ulos. Löylyhuone oli pitkä ja sen päässä oli leveä puukiuas suuren kivikasan varjossa. Lauteita oli monessa tasossa, ja ylimmät olivat niin leveitä, että niillä mahtui makoilemaan: muuten pidempien klaanilaisten varpaita olisi auttamatta palellut talvikeleillä. Lattia oli kivilaatoista ladottu, mutta muut pinnat olivat vanhaa puuta, johon klaanilaisten takamukset olivat vuosien saatossa kuluttaneet erikokoisia painaumia.

Umbra huomasi lauteilla tuttuja ja vieraampiakin kasvoja ja naamioita. Aikaisemmin päivällä nähdyt Samol ja Thowron heiluttivat lauteilta. Heidän vierellään oli vihreä turaga, jota Umbra ei tunnistanut. Näiden lähellä istui henkilön kokoinen lintu, joka vaikutti siltä että oli vasta liittynyt Klaaniin, sillä joku toinen huomautti tälle kovaäänisesti, että Mindwinder älä noki sitä seinää.

“Hei Samol! Ja Thowron!” Umbra heilutti käden tyngällään, koska pilsneri oli säilyneessä kädessä.

”Moikka!” tervehti Samol iloisesti. ”Umbrakin on palannut vahvuuteen. Hyvä käänne!”

Ylälauteilla makaili akshikromidi, jonka kasvoilla oli seesteinen ilme. Hiki virtasi tämä ryppyisellä iholla. Nocturnrock oli jättänyt olkapäillään riippuvat eläintrofeet pukuhuoneeseen. Saunojana hän oli kokenut lukuisia riistapeijaisia, joista hän usein kertoi tarinoita lauteilla. Yhden kerroksen alempana istui Long Boi, joka kaatoi pitkällä kädellään vettä suoraan kiville. Tämän vieressä istuivat Vaderi ja Vartioston Mahdey ja monta muuta. Kyllä uudet tulijat sinne mahtuivat, kun sopu sijaa antoi.

“Boi! Kun viimeksi nähtiin olit lyhyempi!” Umbra heitti. Long Boi oli kuullut tämän vitsin ties kuinka monta kertaa, mutta näytti silti peukkua ylös. Tyyppi kaatoi taas vettä kiville. Mitään ei mennyt ohi.

”Joo, ja viimeksi kun nähtiin niin olit päämoderaattori”, mutisi pitkä poika.

“Nykyisin silläkin on Hau”, Kranoro huusi lauteilta.

“Ja sätkää kuluu”, puuttui Toa Axel.

Umbra puhui hieman vähemmän äänekkäästi, lähinnä kahdelle muulle siinä vieressä.
“On kyllä harmillista etten ole enää päämode, mutta olin siinä työssä kyllä aika huono. Avra Nui, Metru Nui ja muut seikkailut tulivat Velvollisuuden tielle.”

”Moderaattorin hommakin on nykyään enemmän sotakoordinointia kuin poliisityötä”, myönsi Tongu diplomaattisesti.

”Hankkiikohan ne uusia modeja koskaan”, Matoro mietti. ”Suga olisi aika hyvä.”

”Eipä tarvi tehdä uusia vihreitä kiviä, jos antaa vaan esikuntavaltuudet”, sanoi Vaderi.

”Spämminkin määrä vähentynyt on, sotimiseen keskittyvät useimmat”, julisti Nocturnrock ylälauteelta.

”Onhan noita mielenosoituksiakin”, huomautti Vaderi. ”Kai nekin voi laskea spämmiksi. Tai siis mielipiteenvapaus joo erottaa meidän torakoista ja niin eteenpäin, mutta aika raffeja väitteitä niissä kuulee. Ei ihme että Samenkin hermot on aika kireällä välillä.”

“Gekkokin katos”, Mahdey huuteli lauteilta. “Herätti karzahni vie huutelullaan muutama kuukausi takaperin. Ja minulla oli autokoulun ajokoe!”

”Siihen on koulu?” Matoro kysyi.

”On joo. Tai siis onhan kansanopistolla kirjoituskurssejakin, eikä niissäkään opeteta kirjoittamaan yleensä, vaan kirjoittamaan hyvin”, sanoi Long Boi.

”Eikä se Gekko kovin kaukana ole, olen nähnyt sen muutaman kerran lähimetsässä himmailemassa”, huomautti Tongu.

”Miten sillä menee nykyään, tiedätkö? En ole nähnyt sitä kaupungissa ikuisuuteen”, Matoro kysyi ja hörppäsi juomaansa. Jotenkin näytti siltä, että Matoro höyrysi hieman niin kuumassa.

”Parempaan päin. Ainakaan se ei huuda palasina Klaanin käytävällä joka toinen yö”, sanoi kyklooppi lakonisesti.

”Entä miten se ajokoe meni?” kysyi vielä Matoro.

”No arvaa!”

”Alle penkin meni koe?” kysyi Nocturnrock.

”No niin perkele meni!” kirosi Mahdey ja lähti jäähylle. Lisää löylyä heitettiin.

”Tarvitseeko ilmalaivoihin jonkun kortin?” Matoro kysyi Tongun suuntaan. ”Minulla ei taida olla mitään kortteja ja olen ajanut aika montaa juttua.”

”Ei, mutta pitää osata lentää. Guardiankin ajoi muistaakseni Ilmaraptoria kun palasimme Nynrahilta. Se ei ole niin vaikeaa, kun ei tarvitse laskeutua tai taistella.”

”Hei, olin vähän aikaa ampujana siinä”, Matoro nauroi. ”Se on kyllä aika hieno peli.”

”Se on kyllä yksi Laivaston legendaarisimmista taisteluista, se. Ämtur ei ikinä lakkaa puhumasta siitä”, nyökytteli Tongu.

”No syystäkin”, Matoro myönsi. ”Laivastolle!” hän nosti maljaa improvisoidusti, ja aika moni yhtyi siihen. Hän oli oikeastaan jopa vähän tyytyväinen, että Klaanissa Laivaston rooli sai hommasta ehkä jopa suurimman osan kunniasta. Melko usein Mustalumi kahmi vähän liikaa huomiota. Ei yksityiskohtia siitä, mitä Arkkienkelin sisällä tapahtui, ollut aivan hirveän tarkasti liikkeellä, lähinnä se että Troopperi ampui Abzumoa tulinuolella silmään ja Matoro hoiti loput. Ei kotiväen tarvinnutkaan tietää, miten monimutkaista kaikki oikeasti oli.

Tongu kumarsi teatraalisesti. ”Teemme parhaimpamme paremman Klaanin puolesta.”
Se sai hieman humaltuneita hurraa-huutoja. Joku yritti tavailla Höyrypoikien marssia, mutta se ei ihan lähtenyt.

Umbra nosti pilsneriään, joka oli alkanut sulaa löylyjen lämmössä.
“Metru Nuilla me nähtiin kolari Le-Metrussa”, Umbra muisti.

”No sinä et nähnyt sitä kolaria, jonka minä ajoin siellä”, Matoro sanoi kuivasti.

“Lehdet puhuivat että se oli nykyajan Titanui”, Piikki huusi lauteilta. Tyyppi istui ylimmällä lauteella.

Matoro huokaisi äkkiä aika surkeana ja vilkaisi Umbraa. ”Taidan mennä jäähylle, tuletteko messiin?”

Tongu köpötteli kaksikon perässä. ”Sen perusteella mitä minä kuulin, niin sen Metru Nuin laivan ei olisi ensinkään pitänyt olla ilmassa, kun se oli jotenkin saatu Nimdalla ylös merestä. Kirotun typerä tapaus. Ilmailu ei ole mikään taikasirujen leikkikenttä! Että tuskin se pelkästään sinun vikasi oli, että se tuli sieltä alas.”

”Joo siis kaikki mikä menee ylös tulee kyllä alas meistä riippumatta”, Matoro mutisi. ”Minä en vain onnistunut laskeutumaan sillä… noh, paremmin.”

”Se onkin se vaikein osuus… varsinkin paikassa, joka on asutettu vähän turhan tiiviisti. Jos jotain neuvoa pitäisi antaa, niin olisit vaan pysynyt poissa semmoiselta risteilyltä. Vaikka turhahan sitä on jälkikäteen viisastella.”

”Kuuluisaa keltaisten jättiläisten viisautta”, Matoro hymähti. ”Joo, yritin laskeutua sillä mereen, mutta pieleenhän se meni.”
Ei hän enää itseään koko hommasta syyttänyt – kurssi oli ollut oikea, ja olisi väistänyt tornit – kunnes kupolienväliset ohjukset osuivat heihin… Hän karisti muiston mielestään ja otti pari juoksuaskelta kohti joen rantaa.

Lyhyeltä laiturilta saattoi juosta suoraan jokeen. Sen rannat olivat melko jyrkät, ja vesi oli siltä kohdin syvää. Reittiä pitkin kulki tavallisesti vesiliikennettä Kartanonlahden jokisatamaan kaupungin pohjoisosassa, mutta nyt liikennettä hädin tuskin oli. Joitakin veneitä oli kiinnitetty joen reunoille, mutta muuten Rapujoki oli uimarien hallussa. Matoro syöksyi veteen sulavalla hypyllä. Rannan pitkillä puunrungoista tehdyillä penkeillä istusteli monta jäähdyttelemässä ja seurailemassa, kuinka jotkut rohkeat uhmasivat loppusyksyn Rapujokea.

Ja moottorivenettä, joka meinasi ajaa uimarien päältä.
”Snowie!! Seis!”
”Aaahh!!”

Veneen kyljistä ilmestyi kaksi lyhyttä siiventynkää, joiden alle kiinnitetyt moottorit köhisivät itsensä käyntiin. Paatti kohosi ilmaan muutaman metrin ennen uimarisumaa ja liihotti pöllämystyneiden polskijoiden päiden yli. Kyydistä kuului kahden klaanilaisen kiljuntaa. Toinen moottori poksahti kovaäänisesti, ja vene laskeutui veteen kivenheiton uimareista yläjuoksuun. Liidon jälkeen päättyi myös kiito, ja vene pysähtyi töksähtäen. Kepe ja Snowie meinasivat heilahtaa kyydistä.

Juuri pintaan noussut Matoro katsoi näkyä hämmentyneenä.

”Okei eli vene sinänsä toimii…”, Kepe nyökytteli.
”…vaan ei näemmä pysähdy. Kierrokset eivät laskeneet vaikka mitä tein”, Snowie huohotti. ”Tai siis kyllä se nyt lopetti…”

Veneen perämoottori tuprutti mustaa savua.

”Lento-ominaisuus…” Kepe makusteli, ja mietti mitä kirjoittaa muistiinpanolehtiöönsä. ”…toimii rajatusti?”
”Jos laittaisit sinne että pomppuominaisuus?”
”Aika hyvä. Mikäköhän tätä paattia riivaa, minä ajattelin meidän korjanneen sen ihan hyvään kuntoon viime reissulla?”

Snowie rapsutti leukaansa. ”Jaa-a. Ehkä se otti jotain osumaa silloin, kun se kyborgitorakka hyökkäsi meidän kimppuumme.”

”Hetkinen”, Tongun ääni kumisi joen rannalta. Jätti ei ollut pompannut jokeen jäähdyttelijöiden mukana, mutta laskeutui parhaillaan tikkaita pitkin veteen. ”Mehän olimme lentokoneella liikenteessä, kun se hyökkäsi.”

”Aa hei moi Tongu! Ja muut!” Snowie vilkutti. ”Sori että melkein ajoin teidän päältänne, vene karkasi vähän käsistä… ja siis, eri keikka! Vissiin se sama kyborgitorakka on syöksynyt kahdesti kimppuun kulkupeliin, jossa matkustan. Voisi puolestani lopettaa!”

Tongu nyökytteli samanmielisenä, nyt jo vedessä. Matoro ui vierelle. ”Minäkin olin aika lähellä sillä ekalla kerralla. Vaikka välillä tuntuu, että olisin ollut Kaya-Wahissa saakka…” jään toa puuttui keskusteluun. Muutama muukin klaanilainen ui veneen vierelle, vaikka olikin aika kylmä.

”No nuohan ovat niin vanhoja juttuja, että minäkin olin paikalla”, joessa kelluva Umbra lisäsi.

”Niinpä, niinpä”, Snowie mutisi. Sitten hänen ilmeensä kirkastui. ”Umbra!”

Kepekin nousi seisomaan moottorin ääreltä ja hypähti veneen laidalle, melkein horjahtaen Rapujokeen. ”Umbra!”

“Kepe! Snowie! Ei olla nähty hetkeen. Vieläkö naamioitumiset onnistuu ja syntyykö mahtinaamioista keksintöjä?”

”Joo!” Kepe tarttui innokkaasti. ”Saimme juuri yhdellä laitteella Avden nuken siepatuksi! Siinä oli mahtinaamioitakin kiinni, ja sitten kaikenlaisia muitakin komponentteja. Eräs parhaista töistäni!”

Snowie näytti peukkua vierellä. ”Jep! Minä tein voileipiä!”

“Minkä niistä nukeista? Sen vaalean miekkajäbän?” Umbra ei tiennyt pitäisikö jo nyt kertoa nukketapauksesta vai säästellä sitä seuraavaan kohtaamiseen Tawan kanssa. Pilsneri alkoi tosin jo vaikuttaa.

Matoroa puistatti, eikä se johtunut Rapujoen kylmästä virrasta.

”Ei ei, tämä oli ihan toinen nukke!” Kepe kertoi. ”Tämä oli- oho, kappas!”

Veneen perämoottori alkoi taas päristä.

”Mitenkäs se nyt noin heräsi eloon?”

Laite otti kierroksia, ja lumiukon vene lähti liikkeelle. Uivat klaanilaiset hajaantuivat ympäriltä. ”Oho, jahas”, Snowie höpötti. ”Meidän matkamme näköjään jatkuu, kun tämä ei nyt oikein tottele…”

Vene liikkui päristen ylävirtaan. ”Jatketaan näistä myöhemmin!” lumiukko huusi uimareille, kun paatti loittoni. Kepe vilkutti vierellä.

”Toivottavasti ne saavat sen pysäytettyä ennen Hautajärveä”, huokaisi Tongu.

“Semmoinen kohtaaminen. Tulee ihan vanhat hyvät ajat mieleen. Muistatteko kun Guartsun koira karkasi?”

Jostain saunan kätköistä syöksyi vaalea koira kuullessaan sanan ”koira”.

“Fabio!” Umbra tervehti suosituinta klaanilaista. Koira haukkui iloisesti ja heilutti häntäänsä. Koira säntäsi veteen iloisesti.

”Ja jahtasi Joyn lintua varmaan Lehuun asti”, Matoro sanoi ja sukelsi pois näkyvistä.

Veden hieman liian kylmäksi todennut Umbra kiipesi pian takaisin laiturille ja kaatoi koiran juomakuppiin kaljapullostaan. Tongu veteli pitkiä rintavetoja isoilla käsivarsillaan ja antoi viileän veden virrata ympärillään. Uimarit palasivat rantaan melko pian, ja kolmikko jäi hetkeksi istumaan riviin terassille. Saunasta kuului iloista keskustelun kakofoniaa. Oikeastaan he olivat lähinnä hiljaa hetken – se oli sellaista tyytyväistä hiljaisuutta, mikä saattoi vallita toistensa hyvin tuntevien välillä, eikä tuntunut siltä, että kenenkään olisi pitänyt sanoa mitään.

Auringot olivat jo laskeneet mailleen, ja Bio-Klaanin linnoituksen suuri torni piirtyi terävänä ja kauniina iltaruskoa vasten. Valitettavasti sen juuressa loisti myös Klaanin uusin vanki kuin jokin xialainen mainostaulu. Joen takana näkyi kivetetty penger, jossa muutamasta ravintolasta tulvi lämmintä valoa; kaupat olivat jo sulkeneet tältä päivältä ja vetäytyneet asumuksiinsa kaksikerroksisten rakennusten yläkertoihin. Toisella puolella joku skakdi heitti tupakantumpin veteen ja asteli katujen varjoon. Pari kewaa nokki ruokakääreitä kivetyksellä.

”Mennäänkö saunaan”, sanoi Umbra.

”Joo.”

”Joo.”

Meno sisällä oli ehkä hieman rauhoittunut, kun illan kävijäpiikissä tulleet alkoivat pikkuhiljaa poistua ja varmaankin valmistautua aikaisin heräämiseen. Tilaa oli tällä kertaa hieman enemmän, ja kolmikko sai kuumemmat paikat kauempana kiukaasta.

“Puhuitte Laivastosta aikaisemmin. Tässä vilvotellessa mietin miten tämä sotatila on vaikuttanut teidän arkeen? Ei varmaan ole enää samanlaisia Turkasen hakureissuja kuin aikaisemmin?” Umbra pohti ja nautti saunan kuumimman paikan lämmöstä.

”No, niin, arki on muuttunut ihan kokonaan, kun ennen lensimme saarelta toiselle ties millä verukkeella, ja nykyään lennämme vain ’tositarkoituksella’ ja yleensä sotaisalla sellaisella. Merisaarron takia saarelta ei ole turvallista poistua, ja valtaosa tehtävistämme on Lohrak-hävittäjäkoneiden käyttöä. Laivaston väestä moni on kuollut, eli leikki on ollut jo pitkään kaukana.” Tongu siemaisi pilsneriään. ”Onneksi osa vapaa-ajasta on entisellään. Juuri muu ei.”

”Ainakaan nazorakeja ei ole näkynyt täällä meidän taivailla sitten sen yhden kerran”, Matoro mietti. ”Nyt kun mietin, niin en kyllä tiedä oikein mitään siitä, millaisia taisteluita te olette käyneet. Kuinka paljon niitä tehtäviä ylipäänsä on?”

”Ei päivittäin, mutta ihan tarpeeksi usein kuitenkin”, vastasi Tongu. ”Tiputamme varusteita Hydrukaan tai suoraan kentälle, annamme tulitukea tarpeen mukaan vahvoihin kohtiin ja hoidamme välillä harhautuksia. Ilmavoimilla voimme pitää vihollisen välillä varpaillaan. Mutta se on tarkkaa työtä. Meillä on enemmän hävittävää kuin niillä. Meille jokainen menetys on tragedia ja oikeasti merkittävä osa vahvuudesta. Eipä sillä, administonkin linja on hyvin varovainen.”

”Nii-in”, Matoro huokaisi. ”Troopperista ei ole kai mitään uutisia?”

”Ei minun korviini, mutta zyglakeista saa harvinaisen vähän tietoa lentämällä muutenkaan – vaikka ne ovatkin niin isoja pirulaisia.”

”No, toivotaan parasta”, Matoro mietti ja pyöritteli juomansa rippeitä. ”Hei Umbra, ei koskaan ehditty puhua siitä, siis miten se Zyxax-juttu meni? Se oli jotenkin hämmentävän tehokasta toimintaa jopa sinulta.”

Umbran muistikuvat Avra Nuista olivat hajanaisia. Hän ei ollut oma itsensä, tosin ei Kraakaan ollut. “No meitä oli siellä lisäkseni viisi toaa. Kraa oli liitossa Zyxaxin kanssa. Menetimme juurakkojen Ornokan siellä, mutta pääsimme Zyxaxista ja tämän joukoista eroon. Nurukanin ja Delevan te molemmat varmaan muistattekin.” Kraa olisi halunnut piirtyä johonkin läheiseen varjoon, mutta malttoi mielensä. Juuriadminin tapaaminen sattui yhä sen itsetuntoon, eikä varjon julkinen esiintyminen olisi ainakaan auttanut Umbraa.

”Perus. Miten sinä siis edes tiesit että Zyxax oli siellä?”

“Kraa lähetti minulle viestin. Halusi tapella. Perus poikain juttuja”, Umbra naurahti. Asian kuittaaminen huumorilla tuntui parhaalta tavalta ohittaa se, miten pahat jäljet tapaus oli häneen jättänyt.

”Okei, no kuka näistä tietää”, Matoro sanoi ja viilensi itseään luomalla jäähilettä suoraan otsalleen.

Tongu pyöritteli silmiään. ”En tajunnut tuosta mitään, mutta sen siitä saa, kun kysyy toalta. Mutta sinähän sieltä ulkopuolelta juuri saavuit: Niin miten pääsitte Domekin kanssa merisaarron läpi, ja yleensäkään Klaaniin? Eihän teillä ollut edes moottoria.”

“Siis Kraa on mielessäni asuva makutan Kraata. Ja siis pääsimme tuosta saarrosta läpi Domekin loihtimalla harhakuvalla. Itse olen vielä ihan lopussa elementtivoimieni suhteen, mutta hän taikoi meidät tänne läpi renkaasta. Domek on taitava purjehtija, kuin kotonaan merillä. Itse olen yleensä matkustanut kanistereilla”, valottu kertoi.

Tongu rapsutti pääkilpeään. ”No, kuulostaa ihan hyvältä minusta, ja voisin vaikka jututtaa vähän Domekia tuosta harhakuvitteluasiasta, jos se vaikka toimisi ilmalaivoihin.”

”Tehän voisitte kokeilla illuusionaamiota? Ja tietty jotakuta joka osaisi käyttää sitä…” Matoro ehdotti.

”Kyllä me sitä teimmekin, muutamia postikuljetuksia Lohrakilla niin, että kyydissä on ollut Isä Rusko Mahikinsa kanssa. Mutta jalolla naamiolla ei voi naamioida sen suurempia aluksia, eivätkä ne tehoa tutkaan. Joten niillä pitää naamioitua joksikin isoksi ja lentäväksi, niin kuin merilinnuksi, ja toivoa, ettei nazorakit ole kuuloetäisyydellä ja epäileväisellä mielellä.”

“Me valotut opimme ensimmäiseksi taittamaan valoa, joten pienen aluksemme naamioiminen ei ollut niin ihmeellinen temppu. Periaatteessa Hunan efekti puiseen paattiin”, Umbra kertoi ja siemaili pilsneriään.

”Ja kyllä siitä pääsee pienellä aluksella ja tuurilla läpi”, Matoro huomautti. ”Ei mitään merisaartoa ole tehty pysäyttämään yksittäisiä veneitä. Tosin viime reissustani on pari kuukautta, että en tiedä, onko siitä tullut vaikeampaa. Tai ehkä Kapura oli vaan tosi hyvä vesillä liikkuja…”

“Vaaditaan ehkä toan tyhmänrohkeutta merisaarrosta läpi menemiseen”, Umbra naurahti.

”Mutta näittekö te niitä ylipäätänsä? Partioivia nazorak-laivoja?” sanoi Tongu yrittäen saada jotain irti aiheesta.

“Näimme yhden nazorak-aluksen siluetin. Domekin kiikarilla erotimme sen jossain kaukana.”

”No niin, missä ilmansuunnassa se oli, ja mitä reittiä yleensäkään tulitte? Hittolainen, minä en edes tiedä, että mistä te lähditte, muuta kuin Metru Nuilta kauemmin aikaa sitten”, Tongu sanoi terävästi.

“Zorakin hovi oli jossain Xian ja koillisen meriportin välillä. Tulimme sieltä suorinta tietä tänne. Emme nähneet frosteluksia, ilmapiraatteja tai lentäviä manaatteja jos sitä mietit. Tulimme suoraan idästä”, sanainen arkku aukeni.

”Voi Zorak, Zorak, Zorak. Niinpä tietenkin. No, et ole ensimmäinen klaanilainen, joka palaa mysteerisesti Zorakin hoivista, joten mikäpä siinä. Näittekö laivan ennen vai jälkeen Päättisiä, ja satuitteko huomaamaan mitään torakkatoimintaa niiden lähellä? Lentävien manaattien syysmuutto on tietenkin tältä vuodelta jo loppunut, niin siinä ei ole mitään ihmeellistä.”

“Ennen Päättistä näkyi laivoja. Ja Päättisillä näkyi valoja, paitsi Pär-Nuilla oli todella pimeää verrattuna tavanomaiseen. Ei yhtään semmoinen reissu kun Sugan kanssa joskus käytiin”, Umbra yritti muistella öistä saapumista kotiin.

”Hyvä, ettette yrittäneet rantautua Pär-Nuille, koska peräännyimme sieltä jo viikkoja sitten”, huomautti Tongu. ”Ja niin meni tämäkin saunailta työasioista puhumiseen. Pistähän Boi vähän löylyä!”

Boi teki työtä käskettyä. Sauna oli jo rauhoittunut melkoisesti.

”Tervetuloa toien hommiin”, Matoro sanoi Tongun suuntaan. ”Työasioita ei oikein voi päästä pakoon…”

“Joillain teistä on työ”, Umbra naurahti. ”Itse en vielä tiedä mitä aion tehdä kun en ole enää mode. Tawa käski minun pitää hetken taukoa. Löytää itseni taas uudelleen. Ehkä pitää harjoitella taas erätaitoja uudelleen.”

”Kai sinulle jotain hommaa muurien korjailusta, majoitusten rakentelusta ja vaikka vartioinnista löytyy”, sanoi Tongu. ”Jos voimat sen sallivat. Eiköhän sauna niitä ainakin palauta.”

”Joku voisi luulla, että päämoderaattorin hommista olisi saanut näihin kokemusta”, Matoro virnuili. ”Mutta suurin osa ajasta taisi mennä seikkailemiseen pitkin Välisaaria…”

”Sinulla vai Umbralla?” hekotti Tongu.

”No olin minäkin osasyyllinen siihen”, Matoro myönsi. ”Se tuntuu aika eri elämältä nyt…”

“Pitäisi ainakin korjauttaa tuo viheliäinen haarniska ensitöikseen. Kapuralle sitä ei voi enää viedä.”

”Tunnetko Bloszarin?” Matoro kysyi. ”Aika uusi tyyppi. Sillä on paja Zeruelin tehtaalla, se on aika hyvä näissä. Viritti tämän käteni.”

“En muista tyyppiä. Laitan muistiin tuon”

”Ihme homma tuo käsijuttu muuten”, sanoi Tongu. ”Jotenkin se yhdistää teitä kahta ja kaikkia merirosvoja… tai siis ei nyt toilla yleensä puutu toinen käsi. Mutta teillä puuttuu. Ja Ämkoolla vissiin. Ja kahdelta sen vei se Avden nukke, eri kaveri kun se joka nukkuu katolla. Milloin sinä Umbra liityit tuohon kerhoon… Jos saan kysyä? Ei kai sekin ollut se nukke?”

“Kraatani vei tuon käteni joskus kesällä. Kasvatti siitä itselleen ruumiin. Perus makutataikaa. Olen pitänyt tykkiä siitä asti, tosin Metru Nuilla kokeilin konekättä. Sekin sitten tuhoutui Tiedon torneilla. Ehkä minun ei kuulu hankkia mitään kättä tähän tilalle. Käytin Nimdan siruakin makutamaisella varjokädellä.”

Tongun mieleen tuli Nui-Koron metsässä aavemaisena loistanut Ämkoon varjokäsi, jonka luonnottoman vahvat sormet puristuivat Harkelin kurkun ympärille. Jätti liikahti levottomasti.

”Aiva, aivan… tosin yhdellä kädellä voi tehdä aika paljon vähemmän juttuja kuin kahdella”, aloitti Tongu pyrkien johonkin vitsikkääseen kulmaan tilanteen keventämiseksi.

”Niin siis hanki nyt hyvä mies parempi käsi jos voit”, Matoro oli samaa mieltä. ”Voidaan selvittää, onko meillä osat tehdä toinen tällainen kuin minulla.”

”Niin kuin kädellä voi ampua tykillä, mutta tykillä ei voi… kätellä… tai siis niin kuin vaikka yksinkertaisen solmun sitominen on lähes mahdotonta yhdellä. Voileivän tekeminen on helkkarin vaikeaa. Ja Domekkikin taisi soutaa suurimman osan tyynistä keleistä?”

“Niin. On tuossa ihan hyviä pointteja. Kyllä minä sain tungettua airon tykkiini. Soudin sillä ihan hyvin. Ehkä minä hankin jostain uuden käden. Nyt en voi edes luoda elementtikämmentä tähän. Mordus käytti Tiedon torneilla lähes kaiken elementtivoimani ja Zorakilla ei ollut luonnonvaloa missä latautua.”

”Eipä ole juuri Välisaarillakaan tähän vuodenaikaan.”

”Valon toat vaan luo kiinteitä juttuja valosta”, Matoro ihmetteli. ”Kyllä te olette aika legendojen tyyppejä. Muut elementit sentään tottelee jotain logiikkaa… paitsi painovoima. Mutta muut.”

“Xialaiset hologrammit on vain meidän taiasta jatkettuja”, Umbra tokaisi.

”Hei Tongu. Minkä elementin valkkaisit, jos sinulla olisi joku niistä?” Matoro kysyi äkkiä.

”Hei, olen miettinyt tätä. Tulella voisi kokeilla höyrykoneita helposti. Ja kasvillisuusvoimilla voisi tehdä niitä puulajeja, mitä tarvitsemme Lohrakien potkureihin. Mutta ehkä tämä on vähän tylsä ajattelutapa? Jos olisin Ajan Jättiläinen, voisimme kääntää aikaa taaksepäin ja kertoa Manulle, ettei sen kannata tehdä nazorakeja vaan vaikka joku kiva… no, ehkä se tekisi mistä tahansa ötökästä saakelin vaarallisen. Voisimme tarjota hänellä jotain logarytmejä ja pitää hänet kiireisenä.”

Matoro nauroi. ”Joo onhan tuo ehkä vähän tylsä tapa ajatella elementtiä. Vaikka eihän meistä kukaan sitä valitse. Oikeasti lähestyisin sitä sen kautta, että mikä tuntuu sinulle jotenkin kotoisalta, ehkä?”

”No, ilma tavallaan. Mutta olen viettänyt eniten aikaa onu-tyyppien kanssa, niin ehkä kuitenkin maa. Ne ovat oikeastaan perheeni. Ja ainakin tavallisilla saarilla onu-matoralaiset viettävät eniten aikaa kiinnostavien mekaanisten järjestelmien kanssa, ehkä sekin kuuluu elementtiin.”

”Niin, onhan se paljon enemmän kuin vain voimia, kun matoraneistakin selvästi huomaa näitä eroja”, Matoro pohti. ”En nyt tiedä että miten paljon ne on jotenkin synnynnäisiä ja miten paljon opittuja, sanoisin kumpaakin, mutta kyllähän maaväki on yleensä aika suoraselkäistä ja, no, semmoista suoraviivaista. Vaikka ainahan on niitä poikkeuksia.”

“Nurukan ainakin vaikutti aika suoraviivaiselta Metru Nuilla. Halusi selvittää oman menneisyytensä ja onnistui siinä.”

”Hyvä kuulla. Vaikutti kunnon kaverilta silloin pajallani”, sanoi Tongu.

“Jotenkin se ja Deleva ehtivät liittyä klaaniinkin tämän syksyn aikana. Eivät varmaan edes ehtineet ottaa omia huoneita. Mustan Käden kenraaleja vain ilmestyy Klaanin jäsenlistalle”, Umbra nauroi.

”Jaa, sekin on semmoinen?” ihmetteli Tongu. ”Eikä kukaan teistä oikein edes tunnistanut sen logoa, kun se löytyi sen Deleva-kaverin kädestä. Keitä muita on? Jögge tietenkin. Nui-Pogoko? Sekin on metrunuilainen.”

”Kuinka moni ehti edes nähdä jonkun Delevan käden silloin?” Matoro kysyi. ”Tai siis minä ainakin jätin sen niille, jotka tiesivät tekniikasta jotain.”

“Deleva paini Geen kanssa. Siinä rytäkässä se käsi meni ensin rikki”, Umbra muisti. “Deleva ja skakdit on aina räjähtävä yhdistelmä.”

”Se oli viattomampaa aikaa”, mielsi Tongu. Long Boi oli lähtenyt pesulle, ja jätti veti kiulun lähemmäksi ja kaatoi vettä kiukaalle.

”Sanopa muuta”, Matoro huokaisi, sulki silmänsä ja nojasi seinään rennosti.

“On kyllä hienoa olla taas kotona, vaikka niin paljon onkin muuttunut”, Umbra nautti löylystä. “Viattomampia aikoja ei oikein voi takaisin saada.”

”No, meillä kaikilla on rankkoja kokemuksia myös niitä viattomia aikoja edeltäviltä ajoilta, joten turha sitä on liikaa romantisoidakaan. Ne tulee ja menee, elämän vuorovedet”, filosofoi Tongu ja kävi pitkäkseen ylälauteille.

”No on”, Matoro jatkoi samansuuntaisella sekoituksella alkoholia, väsymystä ja raukeutta. ”Mutta silloin täällä kotona asiat oli kunnossa ja sitten oli välillä ikäviä hommia. Nykyään se ikävä on perustila ja siellä on seassa välillä hyviä asioita…”

”Kellä oli, kellä ei”, sai Tongu tuijotellen kattoon. ”Meinaan aikoja ennen Klaania. Onko teidän vanhat kotisaarenne vielä tuolla jossain?”

”Ah, niin”, Matoro vastasi ja meinasi sanoa, että kyllähän useimpien kotisaaret on olemassa vaikkei siellä ollutkaan hetkeen. Mutta ehkä Torangan tapauksessa se ei ollut ihan niin.
”Kotisaareni… tai ensimmäinen kotisaareni on tosiaan Kristallisaarilla, semmoinen sateinen ja kolea paikka. Olihan siellä omat haasteensa. Semmoista syrjäseutujen matoran-elämää mitä näkee tosi monissa paikoissa, kun matkustaa.”

”Käytkö siellä koskaan?” kysyi Tongu kiinnostuneena.

”Pari kertaa, jos olen sattunut olemaan sillä suunnalla. Mutta en ole nyt pitkään aikaan. Se seutu on aika kaukana kaikesta…”

Umbra oli miettinyt omaa suhtautumistaan siihen, mikä lopulta oli tämän koti. Kalja oli voidellut hänenkin puhehalujaan. “Valottujen legenda kertoo, että me olemme kotoisin Maailmaa Ruokkivasta Maasta, jostain ytimestä. En itse muista niistä ajoista mitään. Metru Nui oli kotini, mutta toaksi muuttuminen sodan aikana muutti suhtautumistani kaupunkiin. Pelastimme sen Varjotulta, mutta se ei ollut vaelteleville toa-sotureille koti. Kaupunki tuntui todella ahtaalta ja Dume ei pitänyt meistä tyhjäntoimittajista. Klaanissa voi sentään olla ja asua.”

”Niin, ehkä sitä on paha laskea, jos siitä ei muista mitään. Sitä ydintä. Kun matoralaiset muutenkin… tulevat jostain, mutta eivät muista sitä. En ole kyllä koskaan ajatellut, että olisit Metru Nuilta, kun niin moni toa on ollut siellä aikansa, mutta harva on sieltä kotoisin.” Tongu mietti asiaa hetkisen. ”Se olikin sota, joka kiinnosti kaikkia. Meillä on sota, joka ei kiinnosta ketään. Toa-armeijasta olisi apua.”

”Tai edes niistä vahkeista…” Matoro sanoi ja varmaan ajatteli täysin eri asiaa kuin kukaan muu.

”No, ne kyllä kylmäävät selkäpiitäni vähän väärällä tavalla, että mieluummin toia”, sanoi Tongu ja hekotteli itsekseen. ”Vaikka ainakaan vahkeilla ei ole päässään kraa-kraa-kraataa joka vie niiden käden ja on samaan aikaan toisella saarella. Hehehe. Ei millään pahalla. Mustan Käden Cody oli ihan kelpo kaveri kaikin puolin eikä vaikuttanut sen keinotekoisemmalta äijältä kuin kanistereista tulevatkaan, joten mitäpä väliä sillä sitten on. Ei pahalla tuokaan.”

”Nämä vahkit, jotka eivät ole poliiseja, ovat ihan erilaisia kuin ne, jotka antoivat minulle parkkisakkoja Le-Metrussa. Niistä on tehty tarkoituksella kylmiä kellopelipoliiseja. Mustan Käden vahkit taas vaikuttivat ihan oikeilta tyypeiltä. Saraji oli kova tappelemaan ja kauhea tyyppi. Xen oli ihan mukava tuttavuus. Olikohan niitä muita edes?” Umbra pohti.

”Tapasin kanssa Aizenin – se oli vähän niin kuin meidän Body mutta vahkina – mutta hän ei selvinnyt Xialta”, Matoro kertoi. Koko asian miettiminen palautti hänet takaisin Mustan Käden tukikohtaan, ja kaikkiin hyviin muistoihin sieltä. Ehkä niistä sielukuulista ei kannattanut sanoa mitään.

”Todellinen Nimda olivat vahkiystävät, jotka saitte matkan varrella?” kysyi Tongu. ”Paitsi Saraji joka oli paha ja Aizen joka kuoli…”

Matoro jäi miettimään vertauskuvaa aivan liian pitkään. Se tuntui sellaiselta asialta, joka pitäisi selittää todella pitkästi tai ei ollenkaan. Nimdan jättäminen yhdelle niistä vahkeista ei ollut asia, johon hän haluaisi mennä siinä tilanteessa. Hän tyytyi vain naurahtamaan Tongun lohkaisulle.
”Niin, ehkä ne ovat ainoa hyvä asia, mitä meillä jäi sieltä käteen…”

”Ei kannata aliarvioida ystäviä toisilla saarilla, voivat olla vielä hyödyllisiä, eikä meillä ole niitä liikaa”, sanoi Tongu vakavampana.

”Kyllä me puhuimme tästä Klaanin tilanteesta Xenin kanssa”, Matoro kertoi. Oli jotenkin piristävää, että kerrankin joku klaanilainen oli kiinnostunut asiasta lähinnä sotastrategisesta eikä parisuhdejuorullisesta näkökulmasta. ”Niin siis hänkin on kenraali nykyään. Perus Mustan Käden juttuja. Sanoi, että kunhan asiat siellä päässä selkeytyy, niin heiltä kyllä liikenee meille apua. Sitä minä niillä vahkeilla tarkoitin, että se on ihan oikea mahdollisuus. Ja samaa ajatteli Killjoy, mutta ilmeisesti se suunnitelma ei ole mennyt ihan putkeen.”

“Toivottavasti tilanne siellä selkeytyy. Pääsisivät siitä Puhdistajasta joskus. Nurukania olisi kiva nähdä taas.”
Ei varmasti selkeydy, kun siellä on se helvetin sirukin, Matoro mietti ankeana ja kurkotti heittämään löylyä.

”Maailma on niin täynnä kusipäitä heittämättä kapuloita rattaisiin. Ottaisisivat kaikki vaan rauhallisemmin. Sitä minä vain mietin”, huokaisi Tongu.

”Saat miettiä sitä aika pitkään”, Matoro vastasi.

“Niin. Allianssista on jo itsessään kiusaa. Sitten on tämä Puhdistaja joka kiusaa meidän kavereita. Nazorakeja, Gaggulabioita, Abzumoja ja mitä muita tähän maailmaan mahtuukaan? Ja niitä Avde-juttuja myös”, Umbra mietti ääneen.

”Kuumahan tässä alkaa tulla”, Matoro sanoi. ”Mennäänkö vielä veteen?”

”Joo.”

”Joo.”