Pinnanalainen maailma on unenomainen ja rauhaisa.

Iltapäivän valo siivilöityi sinertävänvihreän rantaveden läpi. Väreilevä vedenpinta sai valonkin aaltoilemaan. Ylängöiltä laskevan Rapujoen virta pyöritti hiljalleen satama-altaan vettä niin, että se pysyi kaupungin välittömästä läheisyydestä huolimatta. Linnake mantereen puolella kuhisi elämää, kulkijat olivat tulleen kuka mistäkin maailman nurkasta. Mutta myös altaan peilin toisella puolella, merirosvolaivojen pohjin alla ja laituritolppien välissä, kuhisi muotojen, värien ja lajien rikkaus.

Eläin ui viistosti veden läpi hohtavien valonsäteiden parissa. Metru Nuin yliopistoissa ja arkistoissa tätä lajia ei tunnettu: niin suuri oli maailman merien rikkaus, että nuo pohjoisen professoritkaan eivät tunteneet sitä kokonaan. Välisaarten alkuperäisasukkaat kyllä tiesivät, että tästä Jappiksesta eli Mutaötöstä eli Ryömiskästä sai hyvän kastikkeen kerman, sitruunan ja ostereiden kanssa. Mutta hekään eivät olleet varma, pitikö se laskea suomukkaisiin vai äyriäisiin, ja oliko se kenties kahden merieläinryhmän kielletyn rakkauden hedelmä vai jonkun paikallisen makutan karvaisen perjantain hengentuote. Heille riitti, että sitä sai katiskoista ja että se maistui hyvälle.

Elon kehän lakien mukaisesti myös tämä otus etsi ravintoa. Yksi vaihtoehto olisi saalistaa ja syödä taas malluaisia ja vesikirppuja, mutta helpommalla varmaankin pääsisi, jos vain odottaisi, että joku vanhaksi mennyt kaalinpää tai liiaksi kuivattu ankerias heitettäisiin jostain laiturissa olevasta paatista, ja otus voisi muiden altaan asukkaiden kanssa tulla suoraan pöytään. Otuksen vahvat sakset kyllä läpäisisivät koppuraisenkin kalannahan, johon merirosvojen hampaat eivät pystyisi. Selkäevällään ohjaten otus uiskenteli kohti pisimmän laiturin päätä.

Täällä oli muitakin. Pieniä kaloja, isoja kaloja, yksi metrinen mureena. Pohjassa kiipeili turagarapuja ja sirkkahummereita. Edessä, vedenalaisessa hämäränsinisessä valossa, häämötti hahmo, joka ei ollut siinä vielä eilen. Uteliaasti ja päättäväisesti veden asukit lähestyivät hahmoa. Aromi tarttui otuksen hajureseptoreihin. Tämä oli jotain hyvää. Ottajia oli, mutta kaikille näytti vielä riittävän. Pohjaotukset kiipesivät niveljaloillaan pitkin pohjan hämäriin katoavaa ketjua ja kävivät hitaasti pyörivään, pystysuuntaiseen pöytään. Kalat näykkivät mistä löysivät hyvän paikan, pienet isojen muassa. Nyt ei ollut tarvetta saalistukselle. Se olisi vain energian tuhlausta.

Otus ui kuhinan läpi ja löysi paikan kiriliahvenen ja kuningasravun välistä aterian yläosasta, jossa lihaisa muoto äkkiseltään kapeni. Täällä olivat monet merenelävät ja saaneet vatsansa täyteen. Olio tarrautui kiinni pehmeään kudokseen piikikkäillä jaloillaan ja alkoi napsia lihaa kitusiinsa. Sen ympärillä kalojen pyöreät suut, rapujen sakset, merimakkaran huokoset ja meritähtien kauheat piikikkäät kidat tekivät samaa. Meren juhlissa kukaan ei jäänyt paitsi.

Ahnaasti olennon sakset vetivät hermorataa kohti sen suuta. Pihtien sulkeutuessa katkesi viimeinen säie, joka piti juhla-aterian ylintä osaa kiinni sen keskikappaleessa. Vettä kevyempi möhkäle suunnisti nostovoiman vetämänä välittömästi ylöspäin, kohti valoa, kohti ilmaa, jota sen entinen omistaja ei tulisi enää tarvitsemaan. Merenelävät pelästyivät äkillistä liikettä ja kavahtivat kauemmaksi. Kun aihetta vaaraan ei välittömästi ilmaantunut, ne palasivat ruokansa kimppuun. Irronneen pään alta löytyi uusia, kiehtovan makuisia elimiä joihin kaivautua.

Satamakapakka Liitävä Lokki

Valpur täräytti jappislautasenta puiselle pöydälle ja kiipesi vaivalloisesti baarijakkaralle istumaan. Maronil istui vastapäätä, nojasi kyynärpäällään ikkunalautaan ja imi savukettaan. Klaanilehti oli auki pöydällä. Kukat kuihtuivat hiljalleen samean ikkunan edessä. Takana Huono Satamakatu loikoili aamupäivän laiskassa aikaansaamattomuudessa.

”Mitäs sitä on maailmalla tapahtunut?” kysyi Valpur sekoittaen jappiksiaan kermakastikkeeseen.

”Maailmasta en tiedä, posti ei kulje, mutta joku nuikorolainen kertoo tässä siitä miten hänen nuoruudessaan vuohet olivat isompia. Ja kylien välistä Koli-liigaa ei ole vieläkään saatu pystyyn. Ruki-Koron kalalaiva on taas myöhässä. Ja ah, satamatyöläisten työttömyys ei ole noussut vieläkään, kas kummaa. Bio-Klaani lupaa ilmaisen koulutuksen, jos haluaa rintamalle. Turha toivo. Tiedotuksen hinta: kaksi mutaötöä.”

Valpur tökkäsi lautastaan lähemmäksi kaveriaan, joka asetti savukkeensa tuhkakupin reunaa vasten ja nappasi sormillaan ensin yhden ja sitten toisen kermaisen jappiksen. Äyriäiskalat rusahtelivat skakdin hampaissa ja katosivat kitusiin. Maronil röyhtäisi tyytyväisenä ja pyyhki sormensa pyyhepaperiin. Valpur jatkoi annoksensa haarukointia.

”Työttömiä Huonolla, työttömiä Huonolla”, pohdiskeli hän. ”Työttömyys sopii tämän paikan estetiikkaan.”

”Kuukausi laivalla, kuukausi vapaalla. Se on elämää. Ruokaa suoraan nuotasta ja riippumatto jossa levätä. Ja sitten tänne toimittamaan tyhjää. Nyt on vaan jälkimmäistä. Mitäpä tässä jaksaisi mihinkään ryhtyä, kohta se pyyhitään kuitenkin kaikki pois.”

”Se on kuulkaas ihan vankka huhu, että tuo saarto on nyt ratkeamassa, ja sieltä pääsee läpi. Että rohkeasti vaan pojat, ei ne nazorakit teitä merten yli seuraa”, sanoi tiskin takana baarinpitäjä, joka pyyhki likaiselle rätillä lasia vielä likaisemmaksi.

”Sinulla ainakin riittää töitä meidän satamarottien muonittamisessa”, vastasi Maronil. Annoksensa loppuun saanut Valpur pyyhki suunpieliään ja katseli ikkunasta mietteliäänä.

”Ja jotkut paiskovat töitä muidenkin puolesta. Eikö tuo ole Bob, linnoituksen ja oikeastaan kaupungin joka toisen talon talonmies, joka tuolla kalastelee?”

Maronil kääntyi ikkunan puoleen. ”Ainakin näkee hyvin, kun tuo hotellikin paloi edestä”, naurahti skakdi, ”Bob se on. Bob aina vauhdissa. Ei näytä olevan kummoinen syönti.”

”Yleensä tuo laiturinnokka on ihan hyvä kyllä”, pohti matoralainen. ”Ja kelinkin pitäisi olla narramiseen sopiva.”

Maronil haki kaljat molemmille. He katselivat ikkunasta. Skakdi poltti tupakkansa loppuun.

”Mukava katsella, kun muut uurastavat.”

”Jos tuota nyt uurastamiseksi voi sanoa.”

Kaukana tahmaisen ikkunan, Huonon Satamakadun ja rantavallin takana po-matoralainen pomppasi pystyyn. Maronil ja Valpur yrittivät saada tapahtumista selvää. Siellä Bob kavahti asemapaikaltaan taakse, pudotti onkensa veteen, kipitti laiturin reunalle ja katsoi alas, löi kämmenensä otsaan, alkoi juoksemaan kauheaa kyytiä pois laiturilta, tuli lähellä sen alkua toisiin aatooksiin, palasi juosten takaisin kärkeen, rapsutti päätään, juoksi taas laiturilta pois, katosi satamarakennusten taakse, palasi laiturille koukkukepin ja ison haavin kanssa, juoksi laiturin kärkeen, haali koukkukepillä vapansa takaisin, asetti sen ja kepin laiturille, kävi vatsalleen laiturin reunaan haavin kanssa ja nosti sieltä jotain… pyöreähköä, suunnilleen Koli–pallon kokoista ja painavaa… ja lähti kävelemään kohti keskustaa saalis haavissa mahdollisimman kaukana kantajastaan.

”Taivahan tulet.”

Moderaattoritorni

Pöydällä oli pää.

Tämä ei ollut tavallista Bio-Klaanin poliisivoimien tiloissa.

Samen asennosta oli kaikki ryhdikkyys poissa. Selakhi röhnötti tuolissaan pitkät jalat suorana edessään ja sormet käsinojia puristaen. Vihreä katse oli tiukasti naulittuna merenelävien osittain hapertamaan ruumiinosaan, jota peittävän kanohi-naamion alkujaan tummanpunainen väri oli alkanut haalenemaan.

Aivan lähellä istui Bladis pyörätuolissaan leuka kättään vasten tuijottaen samaa. Ei sitä voinut olla katsomattakaan. Se ei mennyt pois. Aurinkolasinsa skakdi oli sentään laskenut arkistohyllyn päälle.

Kulkukortti naksahti lukiassa oven toisella puolelle ja Make astui hengästyneenä sisään. Moderaattori kumartui vähän, jotta hänen siipensä eivät kolisisi kamanaan. Same ja Bladis eivät nostaneet katsettaan. Maken silmät löysivät pian kohteen, ja moderaattori laittoi käden suunsa eteen. Hän sai kuitenkin pidettyä kuuluisan ruuansulatuselimistönsä sisällön paikoillaan.

”Sehän on… Voi ei… Minä kuulin, että hän lähti…”

”Ei. Ei ole”, sanoi Same nostamatta katsettaan vieläkään.

”Arvaa uudestaan”, murahti Bladis.

”Kapura? Eikö? Mutta tuo naamio..?”

”Katso tarkemmin”, sanoi Same.

”Ei oikein huvita”, sanoi Make rehellisesti.

”Poskisuojien muoto on eri. Harja on isompi. Silmäaukot pienemmän. Kanohi Hans.”

”Hans? Eikö se ole se yksi Matoran, Paploon kaveri.”

”On. Ja miehistymisen suurnaamio.”

Missä tahansa muussa tilanteessa Bladiksella olisi ollut jotain nerokasta sanottavaa miehistymisestä, mutta nyt tätä ei huvittanut. Make istuutui kolmannelle tuolille kauemmaksi pöydästä ja yritti peittää nenänsä mahdollisimman hienostuneesti.

”Voisiko tuon laittaa jo ruumishuoneelle?” hän kysyi hiljaa.

Same nosti radiopuhelimen vyöltään. ”Paaco, tuletko kylmiön kautta, ota ruumispussi mukaan. Pienin. Kiitos.” Hai asetti puhelimen takaisin vyölleen.

”Jees”, Make vastasi, vaikka se tuntui vähän kevyeltä sanavalinnalta tilanteeseen. ”Ja mitä nyt?”

”Paaco on kaivamassa, mitä tietokoneelta löytyy. Me lähdemme kohta tutkimaan… epäillyn uhrin asunnon. Saimme Hain ja pari tanakkaa kaupunkilaista auttamaan loppuosan naaraamisessa paikasta, josta Bob tämän löysi. Saat mennä heidän kanssaan ja katsoa, että kaikki menee lain ja ohjesäännön mukaisesti.” Same nosti mietteliäästi katseensa ensi kertaa todistuskappaleesta Makeen. ”Tai oikeastaan voisi olla hyödyllisempää, jos menisit ampumaradalle kyselemään, milloin ne näkivät hänet viimeksi ja missä mielentilassa.”

Ruskea Makuta, terassi

Valpur ja Maronil olivat siirtyneet vaivihkaa Huonon legendaarisimman ja viheliäisimmän paikan terassille. Heitä ei sinne houkutellut edes rommi – tähän aikaa baari oli nimittäin vielä kiinni. Ruumista ei kuitenkaan nähnyt joka päivä edes Huonolla. Tai edes sodassa. Se houkutteli paikalle muutakin merikarhua, ja tarkkasilmäinen olisi voinut laskea toista tusinaa puujalkaa, koukkukättä tai silmälappua. Suurin osa oli kuitenkin tarpeeksi hienotunteisia pitääkseen etäisyyttä. Lisäksi laiturin mantereen puolen päässä, vain muutaman metrin päässä veden partaalle rakennetusta terassista, piti asemiaan kaksi tiukkailmeistä poliisia: toinen Bio-Klaanin univormussa, toinen Nui-Koron sinisessä viitassa.

Laiturilla oli lisää poliiseja, matoralaisia kaikki. Kaksi levitteli vesikanistereja, hakoja ja nostoliinoja helposti saataville. Kaksi muuta laskeutui varovaisesti soutuveneeseen, johon oli maalattu jo haalistuneet keltaiset huomiomerkit ja Klaanin poliisivoimien raputunnus. Poliisien keskellä pitkänä nousi Toa Hain hahmo, joka riisui miekkavyönsä, laskosti viittaansa laiturille, venytti jäseniään ja tiiraili veteen. Soutuvene irtosi ankkurista. Toa hyppäsi sulavasti syksyiseen meriveteen.

Hetken päästä tämän pää tuli taas pinnalle. Sanoja vaihdettiin. Vene soudettiin Toan vierelle, ja tämä katosi takaisin pinnan alle. Kesti hetken. Jotain vähän Toaa lyhyempää, punaista ja kuhisevaa nousi pinnalle. Toa Hai katosi taas pinnan alle. Laiturilla olevat poliisit näyttivät jokseenkin pahoinvoivilta, mutta heittivät kaksi köyttä ja niiden varassa olevan nostoliinan veneessä oleville kollegoilleen, jotka saivat ajettua sen kelluvan kappaleen alle. Hai nousi taas pintaan ja auttoi kankaan kanssa. Käärö nostettiin veneeseen, Hai ui laiturin tikkaille ja kiipesi ylös. Poliisit soutivat laiturin kärkeen ja käärö nostettiin ylös veneestä. Se avattiin; Maronil erotti salamavalon välähdyksen. Sitten poliisit ottivat vesikanisterit ja huuhtelivat melkoisen määrän mereneläviä punaisen hahmon päältä ja alta takaisin Visulahden aaltoihin.

”Toivottavasti Lokin eväät eivät olleet tänään kauhean tuoreita”, sanoi Valpur.

Moderaattoritorni

Kulkukortti naksahti lukijassa ulkopuolella ja vihreäkultainen toa astui sisään. Hän ojensi vakavana Samelle hopeisen kauppakassin kokoisen ja vetoketjulla suljettavan tyhjän pussin sekä parin kumihanskoja. Same nyökkäsi, veti hanskan käsiinsä ja nosti tukevasti kanohin harjasta pidellen pään säkkiin. Vetoketju sulkeutui.

”Kiitos. Mitä selvisi?

”Olen satavarma, että se on Rapuka. Tietokannan mukaan kellään muulla täällä ei ole kanohi Hansia. Se… Minä en ole edes kuullut siitä muualla. Soitin arkistoihin ja kysyin heitä tarkistamaan Kattavasta Kanohioppaasta. Ilmeisesti sille on Metru Nuilla kiekkokoodi, mutta niitä ei juuri taota.”

”Se on hyvin huono naamio”, totesi Same. ”Entä muuta?”

”No, ilmiselvää syytä sille, miten hän päätyi Visulahteen, ei vielä selvinnyt. Hän oli joutunut sinne yöllä, ja pistin koneen selventämään yövideomatskua, jos siitä saisi jotain selvää. Mutta tein henkilökohtaisen selvityksen, kuten pyysit. Rapuka ei koskaan oikein sopeutunut Bio-Klaanin porukkaan. Hän oli ennen tänne saapumistaan merirosvo, Akupar-niminen. Hän saapui Klaaniin nelisen vuotta sitten. Tässä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, merirosvojahan näillä vesillä riittää. Hänestä ei ole mitään raportteja ennen Feterrojen hyökkäysyötä, jonka tutkintakirjauksissa oli epäselvyyksiä siitä, koettiko hän puolustaa Klaania vaiko käyttää vain kaaosta hyväkseen ja ryöstellä. Hän loukkaantui, kun eräs kaupunkia puolustanut Matoro-niminen matoran löi häntä tikarilla. Ilmeisesti tämän oli tarkoitus osua Avrahk Vahan, mutta asia on tosiaan melko epäselvä. No, Rapuka, tai silloin vielä Akupar, tikattiin sairaalasiivessä. Vaikkakin vakava, niin vamma ei ollut mitenkään kohtalokas. Sen jälkeen hän käänsi nimensä.”

”Muutama vuosi täällä, omien puukottama, menneisyys rikollisena? Se saattoi olla murha”, sanoi Bladis.

”Ehkä niin”, sanoi Paaco. ”Tawa hyväksyi hänet jäseneksi, mutta pyysi ensin Radukowilta lausunnon. Psykologin mukaan Rapuka oli päättäväinen, mutta ilmeisen taipuvainen sadistisuuteen. Hänhän oli aseseppä – ”

”Idealistinen valinta Tawalta. Toisaalta, merirosvo jäsenenä on helpompi pitää aisoissa”, huomautti Bladis.

”Ehkä, tai sitten realistinen epämukavuudestaan huolimatta. Asesepälle oli käyttöä, kun maailmantilanne alkoi käydä uhkaavaksi. En ole kyllä kuullut, että Rapukan aseita olisi käytetty rintamalla”, vastasi Same.

”Enkä minä. Se on se Piratinator-sarja. Sattuvat mutta eivät tapa. Eräänlaisia shokkiaseita. Väkijoukkojen hallintaan. Huonoja sodassa”, tiesi Bladis.

”Ehkä Make saa selville jotain asian tästä puolesta. Muuta?”

”No, tässä ei ole mitään uutta teille, mutta hän oli ihan vastikään kärsimässä yhdyskuntapalvelurangaistusta. Te otitte hänet kiinni.”

”Hei, se oli se kun se tippui räystäältä. Muistatko?” Bladis kääntyi terävästi Samea kohti.

”Tiedän. Siksi minulla ei kestänyt kauaa tunnistaa päätä.”

”Ja Bob ja Petex valvoivat rangaistusta, ja Bob löysi pään. Epäilyttävää?”

”Tuskin. Jos Bob olisi kuollut, epäilisin Rapukaa, en tosin päin. Jatka, Paaco.”

”Rapuka ei ollut osallistunut Klaanin tehtäville tai sotatoimiin, jos sitä aseiden kehittämistä ei lasketa. Ilmeisesti hän sai kuitenkin vähän rahoitusta sotakassasta, tosin kertaluonteisesti vain. Siitäkin huolimatta, että hän on ollut kahdessa rikostutkinnassa epäiltynä lievästä pahoinpitelystä. Näistä kumpikaan ei vajaan todistusaineiston takia johtanut tuomioon. Saatatte muistaa, näistähän ei ole kauan. En usko, että hänellä oli kovin paljon ystäviä. Hän taisi olla niitä klaanilaisia, jotka eivät osallistu mihinkään ja jotenkin unohtuvat huoneisiinsa.”

”Sepä se”, murahti Same. ”Emme edes tiedä, kelle läheisille pitäisi tiedottaa.”

”No, katsoin ikkunasta tullessani tänne, ja kohta koko kaupunki tietää, että ainakin joku punahaarniskainen tule toa on menettänyt päänsä. Satamassa on melkoinen joukko. Oletteko kertoneet Tawalle? Ei ehkä läheinen, mutta taitaa olla parempi, että hän kuulee sen meiltä kuin jonain huhuna, että joku on tapettu kaupungissa.”

”Oikeassa olet”, sanoi Same ja nousi. ”Pitäkää tauko. Vien tämän kylmiöön ja käyn tiedottamassa Tawalle. Sitten jatkamme tutkimuksia uhrin asunnolla. Nähdään.”

Same otti hopeisen pussin ja poistui. Bladis ja Paaco jäivät kahden. Bladis huokaisi syvään. He tuijottelivat hetken hiljaa kattoon ja lattiaan.

”Bladis? Saanko kysyä jotain?” avautui Paaco epätavallisella huomaavaisuudella.

”No?”

”No kun… Bob toi sen… pään, niin ajattelitko sinä ensin, että se olisi Kapuran?”

”Joo. Niin kai. En minä muistanut koko Rapukaa ennen kuin Same tunnisti sen. Ja hänkin taisi luulla hetken. Kyllä minä sen Rapukan pahoinpitelyhomman nyt muistat, kun sanoin, mutta se vain hukkui muiden juttujen alle, tai siis. Katosi.”

”Kun tuo Kapuran toissaöinen lähtö on ollut esillä tässä.”

”Joo. Mutta ne nauhat nyt olivat ihan selkeitä, sen Kapuran lähdöstä. Ja kun Same tunnisti sen niin kyllä minäkin huomasin. Vaikka hetken, joo, myönnän, olin että ei saatana, mitä pimeyttä tämä on. Tai siis on se nytkin toki kun kalat syö kaveria satama-altaassa. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tuo Rapuka ei vaikuta tyypiltä, jota täällä kauheasti kaivattaisiin. Toisin kuin Kapura ja Taguna, kummallisuuksistaan huolimatta.”

”Niin, sitä minäkin. Eikä Kapura semmoista tekisi. Sillä oli kuitenkin jotenkin aina joku, en nyt tiedä että suunnitelma, mutta ehkä kuitenkin suunta, vaikkei siitä selvää ottanutkaan.”

”Niin, meinaat että Kapura ei hukuttautuisi Visulahteen? Joo, ei, kyllä minä olen ihan samaa mieltä.” Bladis raaputti leukaansa. ”Muttamutta. Olet siis sitä mieltä, että se oli itsemurha?”

”Joo. Ei täällä toia ihan joka päivä murhata – tai muistatko milloin olisi murhattu? Ja se olisi ollut todella, todella typerä tapa hävittää ruumis. Siinä on jotain seitsemän metriä vettä. Pää olisi vähintään kolissut laivojen pohjiin. Ja se oli siellä nytkin ilmeisesti kymmenisen tuntia. Eli – jos se oli murha, niin se oli äärettömän tyhmä murha, tai sitten sellainen, joka halusi paljastua tai tehdä pointtinsa selväksi. Mutta mitä kukaan haluaisi kertoa meille murhaamalla jonkun Rapukan? Ei allianssi ainakaan. Niin sikäli tuntuu todennäköisemmältä, että tekijä oli semmoinen, jonka ei tarvinnut välittää seurauksista, siis sillä verukkeella, että oli itse kuollut.”

”Niin kai. Silloin ei olisi luvassa murhaajajahtia meille.”

Kulkukortti naksahti lukijassa. Ovi aukesi ja Make kumartui sisään.

”Moi. Kävin siellä ampumaradalla”, sanoi moderaattoriryhmän nuorin ja otti esiin lehtiönsä. Helpottuneena Make huomasi, että pää oli viety pois.

”No?” kysyi Paaco.

”Sain joitain tietoja Rapukasta. Troopperi oli siellä ja hän tiesi juttuja. Nimittäin Rapuka oli puhunut hänen kanssaan itsepintaisesti, Troopperi ei ollut oikein tyytyväinen siihen, eikä toisaalta vaikuttanut kauhean surulliselta kuullessaan että Rapuka on kuollut, vaikka oli kyllä ihmeissään aika lailla. Niin se oli kuulemma kysellyt Troopperilta, joka kuulemma tuntee sodanjohtoa ja- ”

”Make. Make. Älä selitä kaikkea nyt vielä kun vain me kaksi eikun kolme olemme tässä”, keskeytti Bladis. ”Joudut kuitenkin kertomaan kohta uudestaan. Missä haimies on?”

”Haimies vai? Hän odotti tuossa käytävällä. Pyydänkö sisään?”

”Hä? Unohtiko se kulkukorttinsa. Pyydä!” ärähti Bladis.

”Hai”, tervehti Toa Hai astuessaan sisään. Hän jätti miekkansa seinää vasten ja istahti tyhjälle tuolille.

Bladis ja Paaco tuijottivat tulijaa. “Hetkinen…” Bladis sanoi ja rullasi vähän lähemmäksi.

“Tämä ei ole haimies.”

“Mitä?” Paaco kysyi ihmetellen.

“Tämä mies on huijari”.

”Eikä ole, minä pyysin sitä poliisien avuksi sukeltamaan sitä ruumista”, sanoi Paaco pyöritellen silmiään.

”Eikun niin joo”, sanoi Bladis.

”En minä nyt aina ole tyhjää toimittamassa”, sanoi Hai hymyillen. ”Löysimme ruumiin. Tai siis sen mitä siitä nyt oli jäljellä. Apilak ja muut veivät sen ruumishuoneelle. Siellä oli kyllä melkoinen yleisö. Vettähän siinä on vain-”

”Nyt hei!” huudahti Bladis. ”Sinä myös. Ei kannata selittää kaikkea kahdesti. Jos sinä et ole haimies, niin-”

”Tuolla hän on”, nyökkäsi Paaco ovelle. Lievästi tupakalta haiseva Same nojasi ovenkarmiin ja seurasi keskustelua.

”Lepo vaan”, Same sanoi ja istuutui. ”Näinkin Apilakin kylmiöllä. Rapuka on taas yhdessä paikassa.”

”Miten Tawa otti keissin?” kysyi Bladis.

”Surumielisesti. No niin, ensin Hai, sitten Make, sitten asunnolle.”

”Kiitos!” sanoi Hai. ”Niin, siinä on vettä alle seitsemän metriä. Sukelsin kohtaan, jossa se pää oli tullut Bobin mukaan pintaan. Siellä oli loput Rapukasta ja, pahoittelen vulgaaria kuvausta, puolet lahden elämästä sitä syömässä. Ruumis oli vasemmasta nilkasta kolmimetrisellä köydellä kiinni jonkinlaisessa metalliesineessä, joka oli ehkä hitsattu kasaan pienestä alasimesta. Näytti tarpeeksi kevyeltä, että toa jaksaisi kantaa sen vaivoin… Mutta tarpeeksi painavalta, että, no. Jos joutuisi uppoveteen siihen sidottuna, niin ei pääsisi ylös. Se oli alle kahden metrin päässä laiturin päästä. Eli vaikuttaa siltä, että sen olisi voinut heittää siitä.”

”Mielikuva on epämiellyttävä”, sanoi Bladis.

”Niin. Se on”, sanoi Hai.

”Helvetti”, totesi Paaco.

”Katkaisin sen köyden veitsellä ja nostimme päättömän ruumiin ylös. Se oli hyvin kaluttu. Luulen, että pää oli irronnut, kun kaularankaa oli syöty tarpeeksi.”

”Tulin samaan lopputulokseen”, sanoi Same.

”Se on melkoista”, aloitti Hai, ”että onhan meillä ollut näitä kuolleita viime aikoina, mutta sotavainajat ovat aina jotenkin helpompia käsittää, kun niissä on jotain kunniaa. Mutta tämä Rapukan tapaus vetää mielen vaan aika synkäksi.”

Same nousi ja taputti Haita olalle. ”Niin se on. Kiitos kuitenkin, kun olit avuksi. Sitten Make.”

Make otti taas lehtiönsä esille ja etsi oikean sivun. ”Niin tosiaan. Rapuka kävi siellä ampumaradalla aika usein. Troopperi oli siellä nyt ja kyselin häneltä siitä. Troopperi oli aika yllättynyt, kun sanoin, että Rapuka on vissiin kuollut. Tai siis kerroin, että sen pää oli moderaattoritornissa, ilman loppuosaa ruumista, niin asia on varma. Että Bob oli löytänyt sen. Yllättynyt mutta ei mitenkään murheellisen oloinen. Troopperi myönsi, ettei oikein tullut Rapukan kanssa toimeen. Kuulemma Rapuka oli sen mukaan jotenkin umpimielinen ja epämiellyttävä. Troopperi totesi kyllä siihen, ettei sen kai kannattaisi puhua näin, kun poliisi kuulustelee sitä sen kuoleman jälkeen, mutta vakuutti, ettei ole tappanut sitä. Kysyin, miksi se oli sitten epämiellyttävä. Troopperi ensinnäkin muisteli, että Rapuka olisi hakannut jonkun matoralaisen, ja että sitä olisi tutkittukin, mutta se matoran ei halunnut todistaa. Ja sitten kuulemma se kyseli siltä ihan outoja juttuja. Nimittäin -” Make piti dramaattisen tauon – ”nukeista. Niistä Avden kätyreistä. Troopperi sanoi, ettei se tiedä niistä paljoakaan – mitä nyt oli kuullut jotain Matorolta Ath-Nuin reissulla, ja muilta. Ilmeisesti Rapuka oli ajatellut, että Troopperi tietäisi jotain, kun hän on rintamalla usein ja perillä siitä, mitä sodassa on meneillään. No, Troopperi oli sanonut, ettei tiedä niistä paljoakaan, koska ei niitä nyt rintamalla näe. Nukkeja siis. Ne on nimdajuttuja enemmänkin. Rapuka oli sitten kysynyt jotain Nimdasta, ja Troopperi oli kertonut jotain Arkkienkelin taistelusta. Ja katunut heti, että oli edes ryhtynyt siihen keskusteluun. Hän oli turhautunut, ja sanonut, että kannattaa ehkä kysyä Matorolta, kun se nyt nämä asiat oikeasti tuntee. Vaikka kuulemma Troopperia oli kaduttanut sekin, että oliko se nyt ohjannut sen Rapukan Matoron kimppuun, kun Matorolla on ongelmia omastakin takaa. Mutta kuulemma Rapuka oli vaan sanonut, että haista paska, ei se selkäänpuukottava matoran mitään tiedä. Troopperi oli siinä vaiheessa päättänyt, että tarkkuusammuntatreeni oli siinä ja lähtenyt kotiinsa.”

”Pöpi”, Paaco sanoi.

”Eikun se sekoitti Matoron siihen toiseen Matoroon, joka puukotti sitä selkään Feterra-taistelun aikana”, Bladis huomautti.

”No joo, mutta on se silti aika pöpi, kuka nyt ei Matoroa tuntisi? Siis Mustalumea, meidän Matoroa?” Paaco vastasi.

”Kenties tuo selostus ei muutenkaan kerro aivan täysjärkisen kulkijan toimista”, totesi Same. ”Saitko selville muuta?”

”No, vissiin Rapuka oli jupissut viimeiset viikot siitä, että sen aseprojektin rahoitus oli lopetettu. Troopperi näytti minulle vielä Rapukan kaapin, mutta se oli lukossa, eikä minulla ollut yleisavainta mukana. Ilmeisesti siellä olisi jotain pyssyjä.”

”Kiitos”, sanoi Same ja nosti varustevyöstään esiin pienen avaimen. ”Voimme käydä siellä myöhemmin. Menoksi.”

Akuparin Ahjo

Rapukan huoneisto oli kellarissa. Bio-Klaanin linnoituksessa oli sen monivaiheisen historian takia useita erilaisia kellareita, joista osa sijaitsi kokonaan maan alla ja osa kokonaan maa päällä. Osa ei sijainnut ollenkaan eikä ollut ehkä koskaan sijainnutkaan. Rapukalla oli ollut rivi matalia ikkunoita huoneensa yläosassa; ne avautuivat lähelle Keskisuuren Kasteen Aukion kivetystä niin, että niiden yläosa oli alle puoli metriä maan yläpuolella. Päivälläkin tila oli hämyisä. Huoneisto oli melko suuri – ehkä Rapuka oli saanut kompensaatiota siitä, ettei asunnosta oikein näkynyt ulos.

Same avasi oven yleisavaimella ja astui varovasti sisään. Bladis kirosi korkeaa kynnystä rullatessaan sen yli. Pyörät tärähtivät betonilattialle. Paaco tuli perässä ja viimeisenä Make vetäen siipiän ala-asentoon.

Eteistä oli tuskin ollenkaan, se oli vain rajaava seinäke, jossa oli tyhjä hattuhylly ja pari naulaa, joista toisessa roikkui likainen nahkainen esiliina. Huoneessa oli romua, joka oli yritetty keskittää pariin ruosteiseen öljytynnyriin huonolla menestyksellä. Keskellä oli alasin, jonka ympärillä alkujaan valkoinen lattia oli värjäytynyt ruskeaksi. Pitkällä seinällä oli tulisija ja ahjo. Toisella puolella, vastapäätä ikkunoita, oli syvennyksessä työpöytä ilmeisesti suunnittelua ja muita kevyempiä töitä varten. Pöytä oli melko tyhjä; sillä oli yksi taitettu paperiarkki. Vaikutti siltä, että pöytäkin oli ollut täynnä tavaraa, mutta ne oli huitaistu laajalla käsivarren liikkellä puulaatikkoon, joka oli työnnetty pöydän alle täyden paperikorin viereen.

Taitettuun paperiarkkiin oli kirjoitettu huolellisesti Bio-Klaani. Same oli tarttumassa siihen, mutta veti kätensä takaisin, kun Bladis älähti.

”Se on johtolanka! Jos käpälöit sitä, emme saa ikinä kunnollista näytettä”, sanoi skakdi toruen esimiestään ja veti kumihanskat käsiinsä. Hän otti varustevyöltään ison näytepussin ja vinkkasi silmäänsä.

”Olkoon menneeksi, vaikka olen kyllä yllättynyt, jos löydät siitä jonkun muun kuin Rapukan DNA:ta”, sanoi Same.

Bladis otti kiinni arkin nurkasta ja oli sujautti sen pussiin.

”Tässä vaiheessa taidamme parhaiten analysoida johtolankaa lukemalla sen”, sanoi Same ja pyöräytti silmiään. Bladis onki paperin takaisin, taittoi sen auki, örähti ja alkoi lukemaan virallisimmalla äänellään.

”Bio-Klaanilaiset

Kun luette tätä, olen kaukana. Mutta älkää pelätkö. Kohtaamme vielä.

Piditte minua pilkkanamme. Lopetitte Piratinator-projektin rahoituksen, vaikka ensimmäiset tulokset olivat erittäin lupaavia. Ette antaneet minun osallistua kaupungin turvallisuuselinten kokoukseen, vaikka asia koski minuakin. Nauroitte ja nauroitte. Selkäni takana minua panetellaan. Bio-Klaanin fascistiset poliisivoimat nauroivat kun satutin itseni kun yritin toteuttaa vapaata tiedonvälitystä. Minulle määrättiin yhdyskuntapalvelua täysin poliittisin perustein. Minuun ei luoteta. Aseprojektini voisi olla Bio-Klaanin puolustuksen kulmakivi mutta ei kelpaa. Teillä on pelkkä sisäpiiri ja herrakerho tiedän kyllä mitä tavoittelette pelkkää valtaa. Haluatte vaan alistaa mutta en alistu.

Bio-Klaani on oikea tätä saarta riivaava alistaja. Bio-Klaanin viholliset ne taitavat taistella hyvän puolella. Nazorakien imperiumi, zyglakit, Gaggulabion skakdit, Feterrat, merirosvot. Ja Punainen Mies. Tiedän kyllä mitä yritätte puolustaa. Nazorakit, zyglakit ja skakdit eivät pelota bio-klaanilaisia, niistä päästään kyllä eroon. Sotia on sodittu ennenkin.

Punainen Mies on toista maata. Olen kierrellyt ja puhellut, päässyt kansan pulssille. Sota on meidän käsityksen maailmassamme. Sitä pelätään. Mutta todellinen kammo myös Bio-Klaanin sankareiden pulsseilla tulee niistä, Punaisen Miehen Nukeista.

Punainen Mies parsi nuket omiksi sotureikseen sillä hän käy sotaa Bio-Klaanin valkoista kuningatarta vastaan. Nuket ovat kuolemattomia sillä ne ovat jo kerran kuolleet ja sitten parsittu taas kasaan, hirveinä, mutta mahtavina. Nuket hyytävät veren ja et voi kirkua.

Mutta yksi Punaiselta Mieheltä vielä puuttuu. Sodat nimittäin voitetaan asein. Punainen Mies tarvitsee Asesepän.

Teoriani perusteella tiedän, että Nuket ovat entisiä Toa-sotureita, jotka hukkuivat Hopeiseen Mereen ja joista Punainen Mies parsi sitten nukkensa. Aion seurata heidän polkuaan. Aion astua läpi veden ja syntyä uudelleen vahvempana. Kun luette tätä, on se jo tapahtunut. Tällä kertaa ette voi pysäyttää minua!!

Katkeruuteni miekka menee pidemmälle kuin pelkkään käännettyyn takkiin ja puolen vaihtoon. Vaihdan tuonpuoleiseen.

Bio-Klaanin onni taistelukentällä kääntyy, kun Punaisen Miehen kädet ovat varustettu Piratinator-sarjan parhailla aseilla. Koko Bio-Klaani tulee katumaan, että nauroi minulle.

Hyvästi. Tapaamme taistelukentällä

Rapuka”

Bladis pisti kirjeen pussiin ja sulki sen huolellisesti. Hän huokaisi. ”Tämä mies halusi kuolla.”

”Perse. Perse perse perse perse. Tiesin sen”, sanoi Paaco. ”Olipas se. Hullu mikä hullu.”

”Itsemurhakirje. Paitsi että hän luuli palaavansa tuota pikaa”, totesi Same.

Make katseli hermostuneena ympäri pajaa. ”Voisiko Avde kuitenkin tehdä sellaista? Hän kuitenkin pystyi tekemään Nuket…”

”Rapukan pää ja ruumis ovat rautaovien takana Bio-Klaanin ruumishuoneella. Hän saisi totisesti tehdä uuden hyökkäyksen linnoitukseen, jos haluaisi noutaa Rapukan parsittavaksi. Lisäksi tämä kirje on ainoa merkki siitä, että Rapukan ja Avden välillä on joku yhteys.”

”Ja sekin yhteys on pelkkää hullun horinaa”, sanoi Paaco. ”Joo, on se minustakin ankeaa, että äijä teki mitä teki ja me joudutaan siivoamaan sotku. Mutta yksi raapustus ei todista, että tässä olisi joku oikea kuvio. Tiettävästi mikään mitä Avde on tehnyt ei ole liittynyt Rapukaan tai tuohon kirjoitukseen mitenkään.”

Bladis raapi leukaansa. ”Silti hän tiesi Avdesta, eikä siitä nyt täällä jatkuvasti puhuta. Emmekä voi olla varmoja, vielä, onko kirje edes Rapukan, saati onko se itsemurhakirje. Voi olla, että joku murtautui tänne, kolkkasi tai tappoi Rapukan, jätti kirjeen lavastukseksi ja heitti hänet mereen.”

”Se olisi edelleen ihan tosi tyhmä tapa hävittää ruumis. Siinä on jotain seitsemän metriä vettä”, sanoi Paaco.

”No olisi se myös tosi tyhmä tapa ryhtyä Avdelle nukeksi”, huomautti Bladis.

”Se nyt on tyhmä suunnitelma joka tapauksessa. Tai siis hullu. Ei tässä puhuta terveestä mielestä.”

”Meillä ei ole motiivia, todisteita tai muitakaan merkkejä siitä, että tässä olisi tapahtunut murhaa. Täällä ei ole taistelun jälkiä. Rapuka suhtautui meihin epäluuloisesti, ja vaikka kirje onkin sekava ja sanotaanko esoteerinen, se on minusta linjassa siihen, miten Rapuka käyttäytyi aiemminkin”, Same sanoi.

”Mistä se sitten sai tiedon Avdesta ja muusta?” kysyi Bladis.

”Kuulemma kyselemällä, liikkuuhan niistä huhuja tuolla. Matoron seikkailut kuitenkin kiinnostavat. Sota yleisestikin, eikä nukkeja joka päivä näe.”

”Onneksi ei”, sanoi Make. ”Mutta Troopperi tosiaan sanoi, että Rapuka oli kysellyt siltä nukeista jatkuvasti.”

”No niin. Selvä homma. Rapuka oli saanut Karzahni tietää mistä pakkomielteen nukkeihin ja alkanut kaivelemaan niistä. Sitten hän oli katkeroitunut meitä kohtaan ja yhdistänyt asian päässään, tehnyt nukeista sankareita. Ja halunnut tulla sellaiseksi tosi paljon. Niinhän siitä lukee”, selitti Paaco.

”Onko siis mahdollista”, sanoi Make hitaasti, ”että joku syyttää tästä meitä?”

”Miten niin meitä?” kysyi Paaco.

”No kun selvästi Rapuka oli kokenut, että Bio-Klaani kohteli häntä kaltoin, ja siinä oli se yhdyskuntapalvelujuttu… Me ollaan kuitenkin moderaattorit.”

”Jos jotain syytetään, niin minua ja Bladista”, sanoi Same. Jouduimme poistamaan hänet kokouksesta, jossa hänellä ei todellakaan ollut lupaa olla. Eikä hänestä siellä mitään puhuttukaan, vaikka hän taisi niin kuvitella. Myöhemmin samana päivänä yhytimme hänet kiipeilemästä räystäskourussa ja hän putosi huomattuaan meidät. Myönnän, saatoin olla hieman tahditon häntä kohtaan, mutta hän aiheutti turhaa vaaraa.”

”Älä syytä siitä itseäsi”, sanoi Paaco. ”Maken kertoman perusteella Rapukasta oli tullut pöpi jo aikaisemmin. Ja sen pahoinpitelykeissin perusteella hän oli pöpi jo tullessaan Klaaniin. Ei näiden tyyppien kanssa voi diplomatisoida.”

”Ei voi ei. Ja vaikka paska on jo tukkinut tuulettimen, on meidän tehtävä täällä parhaamme”, sanoi Same. ”DNA on yksi mahdollinen todistus, mutta täältä voi löytyä muitakin osoittimia siihen, miksi kävi niin kuin kävi.”

”Ja meidän pitää joka tapauksessa luetteloida kuolleen jäsenen omaisuus. Rikospaikkatutkinta, vai?” kysyi Paaco.

”Jos rikoksia löytyy”, vastasi Same.

”Minua ainakin helpottaa, jos saamme yhtään selville sitä, mikä Rapukan tuohon ajoi”, sanoi Make.

”Ensin tarkistetaan, mitä se ei halunnut meidän tietävän”, sanoi Paaco ja asteli ahjolle. ”Arina ja muuri ovat ihan kylmiä. Rapuka ei pitänyt tässä ainakaan kovin isoa tulta ainakaan eilen. Arinaa ei ole siivottu, mutta täällä ei näy tuhkaa, mikä viittaisi papereiden tai muun aineiston polttamiseen.”

”Ja muutenkaan siivous ei näytä kovin nätiltä”, sanoi Make.

”Voimme tarkastaa valvontanauhoilta, onko milloin hormista on viimeksi tullut tulta. Ja joku Troopperi saa arvioida, onko siinä poltettu paperia vai pelkkää puuta”, jatkoi vihreä moderaattori.

”Paitsi Rapukakin oli tulen toa – hän on ehkä voinut polttaa asioita huomaamatta”, sanoi Same.

”Niin, totta. Silti hän käytti täällä aikamoisen määrän puuta. Muistaako kukaan, että Rapuka olisi joskus käyttänyt tulen elementtivoimiaan mihinkään?” Paaco mietti.

”Ei. Ei ainakaan kokouksen salakuunteluun”, sanoi Bladis.

”Joo. Se tuntuu olevan maan tapa? Kepe, Suga, minä – tai Kapura – aika moni meistä on ollut niin kauan käyttämättä voimiaan, että tuskin muistaa niitä.”

”Onneksi Rapuka päätti liittyä Avden nukeksi sen sijaan, että olisi yrittänyt räjäyttää linnoituksen nova-räjähdyksellä”, sanoi Same vakavana.

”Huh! Petturi-toat ovat aina uhkaavia”, mielsi Make.

”Ehkä todiste sen puolesta, ettei Rapuka hävittänyt kiusallisia todistuskappaleitaan elementtivoimilla polttamalla, siis?” Paaco kysyi.

”Ei ehkä todiste, mutta pidetään mielessä”, vastasi Same. ”Menee samaan linjaan sen kanssa, ettei hän yrittänyt piilottaa… ruumistaan… tai toiminut muutenkaan kovin suunnitelmallisesti.”

”Tai järkevästi”, sanoi Paaco.

”Tai järkevästi.” Same veti puulaatikon pöydän alta ja katseli sen sisältöä. Laatikossa oli komponenttien ja sylinterien lisäksi rutistunut energiajuomatölkki ja rikkonainen kahvikuppi. ”Tulee mieleen, että mahdollisesta elementtivoimien puutteesta huolimatta Rapuka olisi voinut saada aikaan meille enemmänkin harmia kun yhden itsemurhajutun ja ruumissukelluksen. Näillä tarpeilla hän olisi saanut aikaan tuhoisan pioneeriräjähteen.”

”Entä jos hän tekikin?” sanoi Make. ”Ja kirjeen oli tarkoitus pitää meitä täällä tarpeeksi kauan?”

Paaco jähmettyi ahjoon nojaten. Make vilkuili hermostuneesti.

”Skarrarr, se vielä puuttuisikin”, sanoi Bladis.

”Vaan silti meidän pitää tehdä työmme. Vaara on aina olemassa. Sodassa.” Same kumartui uudestaan pöydän alle, nyt selvästi valppaampana. Hän otti paperikorin esiin.

”Tähän mennessä mikään ei viittaa siihen, että Rapuka olisi suunnitelmallisesti virittänyt meille ansaa. Hän olisi voinut yrittää kostaa meille vain virittämällä ansan, tekemällä vaikka hätäpuhelun kotiinsa ja pakenemalla laivalla saarelta. Mutta me tiedämme, että hän on kuollut. Kirje voi olla huijausta, tai se voi olla… rehellinen.” Päämoderaattori nosti varovasti papereita yksi kerrallaan pöydälle. ”Täällä ei ole pommia, laatikossa ei ole pommia, pöydän alla ei ole pommia. Noissa romutynnyreissä voi olla, mutta ne eivät ole ainakaan vielä räjähtäneet.”

”Noo… jos me voisimme vaikka jatkaa tutkimusta muualla kupposen äärellä ja lähettää pomminpurkuryhmän tarkistamaan?” kysyi Paaco tuijottaen tynnyreitä.Ajatus metalliromua täynnä olevien ruosteisten peltitynnyreiden räjähtämisestä Bio-Klaanin turvallisuuselimen naamalle ei tuntunut yhtään hyvältä.

”Sillä menolla meistä tulee yhtä vainoharhaisia kuin Rapuka!” ärisi Bladis. ”Selkä pystyyn!” Hän rullasi ahjolle, nappasi hiilihangon mukaansa ja lähestyi tynnyreitä. Bang! Hän löi rauta-astalolla lähempää tynnyriä ja sai aikaan kamalan räminän. Ruostehippuja leijaili lattialle. Rang! Toinen tynnyri tuotti yhtä vähän traagisia räjähdeonnettomuuksia. Bladis nytkähti ihmeellisesti pyörätuolissa, tajusi ettei tosiaan pystynyt potkaisemaan niitä jalallaan nurin, ja tyytyi ähisten nostamaan toisen tynnyreistä ilmaan ja nakkaamaan sen nurin lattialle.

”Bladis perkele”, sanoi Paaco. Make oli jähmettynyt kauhuissaan. Same hymyili.

”Ei tarvetta pommiryhmälle”, tokaisi skakdi lakonisesti, ”jatketaan.”

”Miten selittäisit Tawalle, jos kaksi romusirpalepommia olisi tehnyt meistä lihamureketta?”

”Kuolleet ei selittele! Tai ehkä olisi jättänyt kirjeen asunnolleni. Mitä löytyy?”

”Rapuka kirjoitti muutakin”, sanoi Same. Paperikori oli ollut tungettu täyteen, mutta päämoderaattori oli jo suoristanut hyvän pinon arkkeja pöytää vasten. Same oli odottanut aseiden piirustuksia, mutta niitä oli lähinnä marginaaleissa ja paperien kulmissa.

”Pari päälimmäistä on luonnoksia kirjeeseen. Lyhyempiä… ehkä vähän vähemmän katkeria. Hän taisi piiskata vihastaan kaiken irti. Nukkehourailut on täällä, ’Punainen mies tarvitsee asesepän’ on alleviivattu, sen viereen on kirjoitettu ’siirrä alkuun? ei – tärkein kohta’. Marginaalissa lukee myös ’lisää nukkerunon säe? Ei vielä valmis’ ja ’he näkevät sen myöhemmin’. Ei päivämäärää, mutta paperi näyttää uudelta.”

Bladis rullasi esimiehensä vierelle, otti satunnaisen paperin ja alkoi lukemaan.

”Rapuka – oletettavasti – kirjoittaa:

Nukella pitää olla:

Pelottava ulkonäkö: ehkä piikkejä?

Salattu menneisyys: tämä on jo hoidossa

Voimat: Aseidentekovoimat, klaanilaisten pelotusvoimat, mahdollisesti tulivoimaa?

Nukkerunon säkeet: Pitää olla osa, joka sopii aikaisempien mukaan (liitteessä c, osa säkeistä puuttuu, pitää yrittää saada lisää Troopperilta. Siis säkeitä ei säkkejä). Tämä on vaikea.

Vie äänesi huutosi iktusi
vastastapuhujan nauru soi
tuneesi mielesi sielusi
ilman saunaa et saunoo voi”

”Hä? Ajatteliko Rapuka, että joku saunojen tuhoaminen olisi looginen jatke Avden nukkejen kauhuille?” ihmetteli Paaco.

”Sympaattista, että hän ajatteli, että hänellä pitää olla runonpätkä valmiina ennen kuin hän voi ryhtyä nukeksi”, vastasi Bladis. ”Mutta eihän muualla edes saunota, kuin vain tällä saarella. Luullakseni. Ehkä hän halusi suunnata nukkeroolinsa juuri meitä kohtaan. Tehdä siitä jotenkin henkilökohtaista.”

”Tai hän oli vaan järjiltään”, Paaco ehdotti.

”No varmaan, mutta ei se selitä kaikkea. Toisella arkilla jatkuu:

Ajatus: Kulkuneuvo nukke – jonkun on kuljetettava nuket. Millä Punainen Mies liikkuu paikasta toiseen? Punaisen Miehen taksikuski. Irvistävä ajuri.

Niksu piku veikko pikku autossaan niksu tiuku kilkuttaa nyt miekkonen onnellisin on lelumaan
kaikki nikusun
kaikki nikusun ystävät
kohta pääsevät
Jännittävään seikkailuun nyt kaikki vuorollaan.

Miten liittyy aseisiin? Toisaalta: Onko Punaisella Miehellä jo kuski? – Lähde N:n mukaan runossa on nihilisti, joka Astuu läpi ikuisen – hmm? Mikä nukke on nihilisti? Ehkä tämä teksti ei ole tarpeeksi pelottava sanan ystävä ironia ei aukea kaikille. Ketkä kaikki ovat Niksun ystäviä?

Muista: Yritä selvittää todelliset syyt aseohjelman rahoituksen perumisen takana.”

”Niinpä! Mikä nukke on Nihilisti?” huusi Paaco.

”Ei enää niin järjetöntä, häh?” murahti Bladis. ”Joskin tuo nyt ei tosiaan ollut kovin pelottavaa. Miekkonen onnellisin on lelumaan.”

”En tiedä, minusta se on tavallaan aika kuumottava. Kun kilteistä asioista tuleekin kauhuja…”

”’Astuu läpi ikuisen’ on alkuperäisestä Taripin runosta. Eli Rapuka oli saanut sitä jotain tietoa. Mietitään: Matoro välitti tiedon Deltan temppelin verisestä kirjoituksesta meille, ja myös Äksä ja kapteeni Notfun näkivät sen.”

”Ja jos kapteeni Notfun tietää sen, ei ole ihme, jos Rapukakin on saanut tietää sen”, totesi skakdi.

”N niin kuin Notfun”, sanoi Make.

”Merirosvopohjaista tiedonvälitystä”, murahti Bladis ja valitsi seuraavan arkin. ”Tämä onkin lyhyt ja nopeasti kirjoitettu. Katsotaas:

tulee
tarkkailee
syttyy tuleen
tarkkailee
palaa palaa palaa
uudestaan uudestaan uudestaan

Hourailua? Tämä on vähän eri henkinen kuin muut. Kai sekin yritys tehdä runonpätkää, ehkä viittaamaan Rapukan spekuloituihin tulivoimiin. Tai siis heh heh tulen elementtivoimiin. Otan seuraavan…

Piratinator 5.6. versio 2: Muista hankkia kierreampulli iskulukkoon. Pitäisikö säkeen olla xiaksi – olisiko siistimpi ja uskottavampi?

HAIL SATANUS HAIL BELSEPUP HAIL SAIVIOOR BLAAAK

Tai jotain vastaavaa. Uhkaava ja iskevä. Pitää vielä keksiä, mitä nämä sanat tarkoittavat.

Liittyisi jotenkin siihen kirjaan jonka vein arkistoista: Manala jne. Liittykö punaiseen mieheen? Toisaalta muotoa pitäisi enemmän hioa alkuperäisten säkeiden suuntaan.

Miksi Bio-Klaani on perustettu juuri tänne?

WHITE MEN CAME
ACROSS THE SEA
THEY PROUGHT US PAIN
UND MISERY

white->while? Muista viedä sanakirja arkistoista. Muuten: tässä on hyvä energia, mutta pitäisi olla enemmän aseisiin liittyvä.

Huomenna: Yritä löytää N. Hän osaa kertoa. Koita varmistaa, ettei ole moderaattoreiden agentti.

Seuraavatko moderaattorit minua? Lisäksi eräs siniviitta katsoi minua tänään ihmeen pitkään. Pitää vältellä Santorinaukiota.”

”No nyt ei kyllä ihan lähtenyt”, sanoi Paaco ja pudisti päätään.

”Sitä melkein huomaa toivovansa, että Rapuka olisi löytänyt uskottavan runon… se polttojuttu oli kyllä aika hyvä”, Bladis mietti.

Make vilkaisi Sameen, joka tuijotti herkeämättä paperipinoon. Bladis otti uuden arkin ja luki ääneen.

”Josko:
malli nuke murhainen
murhaa murhan murhaisen
sillä on laaser miakka
paha laaser miakka

Tämä sopii jo paremmin: aika pelottava, liittyy aseisiin, on selvästi nukkea. Tässä on ideaa

Mahdollisia voimia: Tulivoimat, pystyy ampumaan tulta silmistään. Pystyy lausumaan nukkerunon, joka – mitä?

Kuitekin olen tuliaseseppä, joten edes laasermiekka ei ehkä ole sopivin. Mitenhän tämän saisi toimimaan mitä pyssynukkeja on? Mikä nukke voisi käyttää Piratinator-sarjan aseita?

Ne panettelevat minua selkäni takana
kehuvat toisiaan, itseään.

En muuten yhtään ymmärrä, miksi hän tekee niin paljon enemmän kirjoitusvirheitä noita runoja tehdessään.”

”Rimakauhun takia?” ehdotti Paaco. ”Paineita taiteellisessa prosessissa? Pelko siitä, ettei riimit ole tarpeeksi hyviä Avdelle?”

”Eikö ne Matoron löytämät runot olleet muutenkin sen Tarip Ruostesilmän, siis Kapuran perämiehen kirjoittamia? Ei kai meidän ole edes syytä olettaa, että ne olisivat Avden itse keksimiä”, sanoi Bladis ja pudisti päätään. ”Hei, se polttohomma jatkuu tässä!”

”Rapuka löysi taas inpiraationsa?” Paaco uteli.

”Ööö kaverit… eikö ole vähän epäkunnioittavaa kuollutta kohtaan…” Make sopersi.

”Make hei, se oli ihan pöpi”, Paavo vakuutteli.

”No silti, meillä oli sen pää tunti sitten pöydällä, minä en ehkä nyt niinkään haluaisi arvostella sen runouden laatua.”

”Okei, okei. Keskitytään puhtaasti poliisitutkimuksellisiin johtolankoihin”, Bladis myöntyi. ”Mutta tässäkin tosiaan lukee:

syttyy tuleen
palaa ja tulee takaisin
horisontin rajalla
silmä katsoo
liekki lyö
mitä tämä tarkoittaa

Pitäisikö kertoa jollekin? En pysty. Ja ne eivät ansaitse sitä

Entä jos se olen minä tulevaisuudessa?

Onko se kohtaloni?”

Arkilla ei ollut muuta. Moderaattorit vaikuttivat hermostuneemmilta. Vain Same pysyi yhtä tyynenä kuin aina. Oli kuin pajan varjot olisivat muuttuneet hitusen pidemmiksi ja ilma viileämmäksi. Bladis otti seuraavan, yskäisi ja jatkoi lukemista.

”Luulen, että Matoro seuraa minua. Ja lisää valvontakameroita on ilmestynyt selvästi reitilleni. Kiersin ulkomuurin kautta. Zeruelin tehtaalle. Koitin keksiä miten voisin kehittää tulivoimia pidemmälle. Zer. ei myynyt minulle kapasitaattoreita. Onko Klaanin johto kieltänyt myymästä minulle?

Idea: Tuhopolttaja.

Tuhopolttajan runo:

Nyt ei lähde, lisään se tähän myöhemmin.”

”Tuhopolttajan runo?” ihmetteli Paaco. ”Kuulostaa niiltä oikeasti hyviltä, tai siis niiltä mitä oli noissa väleissä.”

”Niin, mutta niitä ei ollut rajattu… nukkesäkeiksi Rapukan nukenkehittelyprojektiin. Muut runokohdat sisälsivät kehittelymuistioita. Ne olivat… jotenkin aidompia?” Bladis mietti.

”Polttouhri näkee sinut
Näkee kaikki, näkee minut
Valpas hahmo varjojen
Tuntee poltteen liekkien.”

Puhuja ei ollut Bladis eikä hän tarvinnut paperia. Same oli noussut seisomaan, ja pitkän selakhiaanin pää hipoi ahjon matalaa kattoa.

”Tuo ei ollut Rapukaa, arvaan”, sanoi Bladis, ”taisi olla peräti alkuperäistä Tarip Ruostesilmää.”

”Niin on. Ja minä luulen, että Rapuka tosiaan sai inspiraation aidosta, lamauttavasta kauhusta. En tiedä miksi nuket alkoivat kiehtomaan häntä – enkä haluaisi edes arvata, miksi hän päätyi hukuttautumaan tullakseen yhdeksi niistä. Uskon, että hän sai tietää Taripin runon Notfunilta – olihan hän vanha merirosvo itsekin, miksei tuttukin. Ja rommia vastaan Notfun kertoisi hänelle nukkerunon, tunsi sitä tai ei.

Nyt kuitenkin uskon, että hänen yhteytensä nukkeihin ei tullut pelkästään omien harhojen ja juopuneen merirosvokapteenin kautta. Olen nähnyt olennon, jonka Tarip kuvaa viestissään, tällä saarella. Ja niin oli nähnyt Rapukakin.”

”Ja minä”, sanoi Make vakavana, ”Kaya-Wahin nummilla muutama viikko sitten.”

Bladis tuijotti suu auki. ”Ette koskaan maininneet, että nukkeja on nähty täällä!”

”Minun piti yhdistää palasia päässäni”, Same sanoi, ”Eikä kohtaaminen ollut erityisen dramaattinen. Epämiellyttävä kylläkin. Hahmo vaappui nummen poikki… ja katosi tulipilariksi muuttuen, niin kuin Rapukan kirjoituksissa. Runossa tuo yhteys ei ole niin selvä – sellaista taide on – mutta Rapukan kiinnostun nukkeihin, huomioiden hätääntynyt sävy – luulen, että tässä on yksi vastaus. Yksi monien joukossa.”

”Mutta mitä Avden nukke Rapukalta halusi?” Make kysyi epävarmana. ”Meiltä se ei tuntunut haluavan mitään.”

”Sitä emme taida saada koskaan tietää. Mutta kirjoitusten koruttomuuden ja niistä välttyvän pelon puolesta luulen, ettei hän halunnut Rapukasta sen enempää kuin meistäkään. Ajattelen, että hän näki nuken kaukaa, kuvailussa ei ole sen tarkempia yksityiskohtia kuin mitä me saimme selville. Mutta hän näki sen ainakin kahdesti.”

”Mutta ei kai sentään kaupungissa”, sanoi Paaco. ”Joku olisi nähnyt. Joku kamera olisi nähnyt, ellei nukke – Polttouhri – osaa sammuttaa niitä.”

”Tuskin kaupungissa. Rapuka on tietenkin voinut liikkua lähialueille, Kaya-Wahikin on vielä osaksi meidän”, Same sanoi. ”Emme ole valvoneet Rapukan poistumisia ja tulemisia. Kohtaaminen voi olla sattumaa, tai ehkä Rapukan hulluus vetää nukkea – tai nukkeja – puoleensa. Mutta jos Rapuka olisi ollut suoraan tekemisessä Avden kanssa, tai edes sanallisessa kanssakäymisessä hänen kätyriensä kanssa, se olisi jo ilmennyt näistä papereista.”

”Se miekkamies, Marionetti, ainakin puhuu”, sanoi Bladis. ”Niin Snowie kertoi. Puhuu kädestään. Ja Vastastapuhuja, äh, siis Vatsastapuhuja puhuu kai ruumiiden kautta. Matoro näki sen Deltan temppelissä.”

”Olisi melkein helpottavaa uskoa, että Avde olisi manipuloinut Rapukan itsemurhaansa – jos nyt ei saadakseen itselleen uutta nukkea ja aseseppää niin ainakin hoitaakseen Allianssin vihollisilta yhden voimallisen toa-soturin pois. Uskon kuitenkin, että Rapukan kohtalon sinetöi hänen omat harhansa ja mahdottomuus on sopia joukkoon. Ja osaltaan meidän epäonnistumisemme Bio-Klaanin pitämisessä avoimena kaikille.”

”No, jos ja kun me pidämme Bio-Klaanin avoimena kaikille, niin silloin otamme tällaisetkin tyypit vastaan, ja siinä en käy aina hyvin”, sanoi Bladis.

”Mitäpä sitä muutakaan voi tehdä?” kysyi Make.

”Minimoida vahingot”, Paaco sanoi ja huokaisi. ”Takaisin kamarille?”

”Takaisin kamarille”, nyökkäsi Same. ”Otetaan nämä arkistoitavaksi, tehdään DNA, tarkistetaan pajan käytävän kamerat ja sataman Ruru-valotettu nauha. Tawan kanssa tiedonanto, tämän pajan tyhjennys ja siivous, tälle löytyy joku muu käyttö ja käyttäjä. En kiirehtisi sen hautaamisen kanssa. Jos Punainen Mies tosiaan haluaa hakea aseseppänsä ja parsia hänen päänsä takaisin harteilleen, se olkoon ongelmistamme pienin.”