Metru Nui
Vuosia sitten

Tämänpäiväisen kävelyretken paikaksi oli valikoitunut Ko-Metru.

Vain he kaksi olivat paikalla – Desable ja Jouera –, vaikka tässä vaiheessa isompaan piiriin kuului jo parikymmentä henkilöä. Kaksin vietetyissä hetkissä oli silti vielä jotakin erityistä; he kaksi olivat kaiken aloittaneet ja siksi luottivat eniten toisiinsa.

Kuinka tuuli puhalsikaan! Ainuttakaan vierasta olentoa ei Ko-Metrun kohmeisilla kaduilla näkynyt. Muut ajattelijat olivat kätkeytyneet sisälle Tiedon torneihinsa, koluamaan pölyisiä arkistoja ja pohtimaan vanhoja ajatuksia, lyhyesti palauttamaan yhä uudestaan mieliinsä menneitä mietintöjä. Vain he, toa ja matoran, tuli ja jää, astelivat lumisadetta uhmaten kohti rannikkoa ja hautoivat päissään jotakin uutta.

Meri pilkahti esiin viimeisen tornin takaa. Kaksoisaurinkojen lasku hehkui Hopeisen meren yllä. Desablen suuri murhenäytelmä, se, ettei kylmiin oloihin tuotu juurikaan laivaliikennettä, piti yhä paikkansa. Oli näkymä toki kaunis näinkin, ilman sen suurempia merkkejä sivilisaatiosta.

Ja kuinka kauniimmaksi se muodostuisikaan, pohti Desable, kun täydellisyyden mekaaninen mahti vyöryisi kaikkeuden yli.

Hän osasi mainiosti kuvitella, miltä se kaikki näyttäisi. Aaltoileva meri jähmettyisi, sen hopeinen pinta sileytyisi ja omaksuisi täysin tasaisen muodon. Viimeinen lumihiutale laskeutuisi maahan ja katoaisi kuten olivat kadonneet nekin, jotka olivat tulleet sitä ennen. Ja kun koneet viimein saapuisivat ja murskaisivat Legendojen kaupungin, ei yksikään elollinen olisi enää katsomassa.

Tai jos olisi, ei yksikään välittäisi.

Tietenkin se näky oli vielä kaukana tulevaisuudessa. Lipumassa nykyisyyttä kohti hitaasti, mutta varmasti. Ei Desable olisi mihinkään ryhtynytkään, jos ei olisi voinut vakuuttua uuden maailman toimivuudesta ja sen synnyn vääjäämättömyydestä.

Desable astui puulaiturille, jonka tolpille oli sidottu Ko-Metrun harvat veneet – yksityiskäyttöisiä. Hän ja Jouera olivat epätavallisen hiljaa; kahdenkeskeiset hetket olivat nykyään niin harvassa, että useimmiten kaksikko käytti jokaisen tilaisuuden hyväkseen innoittuneessa ajatuksenvaihdossa.

“Mitä mietit?” kysyi Jouera, kun heidän askeleensa olivat saavuttaneet puurakennelman pään. Hänkin oli huomioinut hiljaisuuden epätavallisuuden, mikä ei yllättänyt Desablea.

Matoran oli hetken hiljaa. Liikkeillä oli huhuja siitä, että nykyiseen kokoonsa kasvanut joukkio samanmielisiä ajattelijoita olisi alkanut kiinnostaa Metru Nuin viranomaisia, mutta ne olivat vain huhuja. Tylsiä mutta tarpeellisia aiheita, jotka eivät kuuluneet tähän erityiseen hetkeen.

Sen sijaan hän lausui ääneen ajatuksen, joka oli putkahtanut hänen päähänsä pari viikkoa sitten ja muhinut siellä, kunnes oli kasvanut tarpeeksi voimakkaaksi vaatiakseen päästä esiin.

“Minä mietin”, aloitti matoran, “olemmeko me kohottamassa maailmaa tasolle, jolla se ei ole aiemmin ollut, vai palauttamassa sen entiseen loistoonsa.”

Jouera, tottuneena siihen, että Desable kuvasi tarkasti ajatusprosessiaan ennen lopputuloksensa paljastamista, ei vastannut.

“Ymmärrettävistä syistä kaikkein aikaisimmista ajoista on vaikea haalia tietoa”, Desable sanoi, “mutta en osaa uskoa, että kaikki on ollut aina näin.”

Jouera, joka kesti kaksikosta huonommin kylmää, otti kysyvän askeleen takaisin kohti maata taistellakseen koleaa ilmaa vastaan jaloittelulla. Desable hyväksyi ehdotuksen tekemällä samoin.

“Miksi Suuret olennot olisivat luoneet maailman, jossa on mahdollista toimia vastoin Mata Nuin hyvää, jos se kuitenkin pitää maailman paikallaan?” jatkoi Desable. “Miksi tyytyä siihen, että minä hetkenä hyvänsä kaikki pyhä voi turmeltua, jos sen voisi triviaalisti estää? Miksi luoda Rakentajia ja Tuhoajia, jos vain Rakentaja voi maailman pelastaa?”

“Jotkut sanovat, että kaikkeuden historiassa tapahtui jonkinlainen kehitys”, sanoi Jouera. “Että me olimme ennen yksinkertaisempia, mekaanisempia.”

“Siihen minäkin päädyin tutkittuani asiantuntijoiden näkemyksiä”, myönsi Desable. “Mutta ei, tämä tulos ei ole täydellisen tyydyttävä. Mistä tuli siemen, joka synnytti vapauden – ja kaaoksen? Minun on yhtä vaikea uskoa, että luojat olisivat takoneet sen sisällemme, kuin että se olisi ollut osa heidän alkuperäistä visiotaan.”

Askeleet jatkuivat takaisin pitkin samaa polkua, jota ne olivat rantaan saapuneetkin.

“Tiedäthän, mitä Saritre sanoo?” sanoi Jouera lopulta.

“Tiedän”, sanoi Desable. “Hän kuitenkin edustaa athistienkin keskuudessa melko marginaalista suuntausta. Kaikilla myyteillä on mahdollisuus pohjautua johonkin oikeaan, mutta hänen sekavat kertomuksensa eivät herätä minussa kovinkaan suurta luottamusta.”

He kävelivät sään taantuessa hieman. Liikenne ulkona pysyi silti määrältään vähäisenä.

“Kuinka paljon tunnet matematiikkaa?” Jouera sanoi, kun alkoi käydä ilmi, ettei Desable ollut saattanut pohdintojaan päätökseen, josta voisi olla varma. “Onhan totta, että vaikkapa kompleksiset lukuarvot vaikuttavat olevan vaatimus kaikkeuden matemaattiselle kuvaamiselle, vaikka ne itsessään eivät kuvaa mitään todellista määrää. Voisiko kaaos olla samalla tavalla vain toinen puoli universumin järjestystä? Voiko samalla tavalla vaikuttaa siltä, että kaikki, mitä koemme, on osa järjestystä, mutta silti kokonaisuus on vajaa ilman kaaosta?”

“Pseudotiedettä”, lausui Desable paheksuen. “Matematiikka kuvaa fyysistä todellisuutta, jota voimme katsoa ja kosketella. Missä on ihmeiden valtakunta, jossa voin saada imaginäärisen määrän hattuja?”

Jouera ei vastannut.

“Jos tuollainen kaaoksen valtakunta olisi, on totta, että siitä seuraisi luontevasti, että sekä järjestys että kaaos ovat todellisuuden rakennuspalikoita”, arvioi Desable. “Mutta sellaista en ole nähnyt. On todennäköisempää, että jokin ulkopuolinen on tuonut maailmaan vapauden ja laukaissut prosessin, jonka seurauksena kaikkeus liukui kohti epäjärjestystä. Jokin, jota edes kaikista ylimmät jumalhahmot eivät voineet ottaa huomioon.”

“Tuon osoittaminen todeksi lienee yhtä vaikeaa.”

Desable huokaisi. “Oikeassa olet, Jouera! Parempaa syytä korvata maailma uudella ei olekaan kuin se, että uutta kaikkeutta voimme itse ymmärtää täydellisesti ja siten toimia sille edullisilla tavoilla.”

He olivat saapuneet risteykseen, josta Jouera tyypillisesti suuntasi kohti Ta-Metrua. Kumpikaan ei vaikuttanut halukkaalta nostamaan esille uusia ajatuksia, joten he erosivat.

Tallustellessaan takaisin syvemmälle Ko-Metruun Desable palasi mietteissään siihen, mitä oli sanonut.

Niin, onko olemassa kaaoksen valtakuntaa, missä piileskelee ihmeiden maa? Niin kauan, kuin vaikutti siltä, että moisia ei ollut, saattoi hän luottaa suunnitelmiinsa. Siihen, että mekaaninen täydellisyys oli ainut maailman luonteva olotila.

Aihe oli perin kiinnostava, mutta kysymys ei ollut sillä hetkellä oleellisin, joten tulevina päivinä Desable keskittyi konkreettisempaan. Suuret muutokset repivät heidän muodostamaansa ryhmää ja ohjasivat pois Metru Nuilta. Mutta vaikka tilanne saarella kehittyi nopeasti, hän ei kuitenkaan onnistunut joka hetkenä estämään ajatuksen esiinlipumista. Vaikka hän nukahti uudestaan ja uudestaan sama miete mielessään, se ei lakannut piinaamasta häntä eikä kulkeutunut lainkaan lähemmäksi ratkaisua.

Onko kaaoksen valtakuntaa?
Jos on, missä?