Umbran uni (se matoran)

Umbra pyöri isossa sängyssään. Peitto kiristyi hänen ympärillään. Hän oli nukkunut selällään, mutta nukkui nyt vatsallaan. Niskaa kivisti, mutta hän ei sitä unessa tiedostanut, sillä unessa oli jotain muuta kamalaa. Uni itsessään oli tämän maailman viheliäisin ase.

Mieliavaruus oli selviytynyt elohopeapainajaisesta. Hän ei ollut nyt tähdissä vaan jossain aivan muualla. Jossain, joka vaikutti aivan tämän todellisuuden asialta, mutta eihän sitä voinut tietää, koska kaikki oli subjektiivista. Uni oli vain liian todentuntuinen.

Siinä hän oli luolassa. Luolassa maan alla.

Hän käveli syvemmälle luolaan. Maa oli kostea syksyn takia ja siellä täällä meni kastematoja ja etanoita, mutta ne olivat vielä kohmeessa. Painovoiman matoran näki edessään tienviitan, jossa luola haarautui.
Matoran erotti hämärästi kyltissä matoranien kirjaimet: a, e ja t.

Kaikkialla oli pimeyttä, niin mustaa pimeyttä että se söi kaiken valon. Pimeydessä räjähti. Rapujalkainen sotakone meni seinästä läpi. Kultaista Akakua kantava turaga kaatui maahan. Laukauksia. Huutoa. Kirkumista. Valokiviä putosi alas luolan katosta. Ruskea raaja, joka puristi kylmää kivääriä. Värikkäitä kiviä. Oudot palvontamenot. Kahvia. Turkasta. Toimintafiguureita. Ikävää naurua. Kuolemaa. Kuolemaa kaikkialla. Kieuntaa.

Rivi hampaita. Paljon hampaita. Savua. Pitkiä, tummahaarniskaisia sotureita juoksi kauhuissaan ympäriinsä. Paljon tuhoa. Soturit keräsivät kuusi erilaista kiveä ja jotain alkoi syntyä niiden keskelle, mutta kuvajainen vaihtui kun kuusi tummaa soturia, joiden alavartalot olivat aineettomia saapuivat paikalle kuin aaveet.

Välähdys valtaistuimesta, jolla makasi valkomustaa haarniskaa kantava olento, jonka vartalossa oli koko vartalon halki mennyt viilto. Olennon naaman toinen puoli oli kokonaan poissa ja sen päässä oli vain yksi kuollut silmä. Olennon otsalla oli valkoinen, kuin kahdesta valkoisesta sirpistä tehty tiara.

Kuvajainen vaihtui mekaaniseksi tappajaksi, joka ampui hänen ainoan ystävänsä tästä maailmasta, orton Levahin. Energiapurkaus sulatti olentoparan kuoliaaksi. Se näytti perin sotkuiselta ja ikävältä tavalta kuolla. Levah oli sentään saanut hautajaisensa, mutta niin monet tässä maailmassa eivät.

Feterra käänsi mekaanisen päänsä täysin ympäri kuin pöllö ikään. Sen hohtavan hopeinen ruumis kimmelsi unimaailmassa. Plasma-aseiden piiput savusivat vielä.
Käsky: Antaudu valon toa

“En minä ole mikään toa!” ylisuuri matoran huusi ja lähti karkuun. Feterra ei pitänyt siitä, että sen käskyä ei toteltu.

Käsky: Vangitse valon toa. metalliolento sanoi ja lensi matoranin perässä. Sen mekaaniset kourat eivät noudattaneet mitään fysiikan lakeja. Ne venyttivät itseään kuin teleskoopit. Ne saivat lopulta Umbran syleilyynsä ja puristivat häntä lujaa niin että luut alkoivat rusentua.

Juuri kun toivo alkoi olla mennyttä jotain odottamatonta jopa unimaailmassa tapahtui. Silmiä polttava valo ilmiintyi kuin tyhjästä ja poltti Feterran silmät voimakkuudellaan. Se muodosti kultaisen valoprojektorin, joka puhui Umbralle. Feterra päästi otteensa matoranista ja liukeni olemattomiin kuin unen vaihtuessa toiseksi, vaikka miljöö pysyikin samana.

“Kuka olet?” matoran kysyi oudolta pelastajaltaan. Hänen äänensä kaikui oudosti unessa, vaikka se näyttikin siltä kuin olisi avaruutta.

“Ystävä menneisyydestä”, kultainen olento sanoi.

“..?” matoran ilmeili. “En minä sinua tunne, mutta kiitos, että pelastit minut tuolta Feterralta”.

“Majakka. Sinun pitää nähdä totuus”, kultainen olento kertoi. Se ei paljoa auttanut Umbraa.

“Et anna vastauksia yhtään”, matoran sanoi tylsistyneenä. “Kertoisitko jotain josta saa selkoa?”

“Kuolo ei minua vielä korjannut, valon lapsi”, kultainen valo kertoi Umbralle unessa. “Sinun pitää löytää ystäväni, sillä hän on pulassa. Mene pimeyteen, sillä sinua tarvitaan siellä”, ääni kertoi.

“Mitä tarkoitat?” Umbra kysyi valopallolta unimaailmassaan. “En tykkää näin kryptisistä unista. Selitä!”

“Tutki muistojasi. Saat kyllä vastauksen tähän arvoitukseen. Minun on mentävä, sillä olen heikko ja minun pitää kerätä voimaa. Voimaa heräämiseen”.

“…”

Valopallo katosi. Uni loppui ja pikkumies heräsi.

Hän oli hiestä märkä. Klaanin pihamaalla biomekaaninen kukko kiekui. Joku uusi asukki oli tuonut kaikki kotieläimensä telttakylään, joka oli kasvanut kaupungin aukioille. Joku heitti linnoituksen ikkunasta sitä Bohrok-energiajuomatölkillä. Lintu hiljeni nopeasti.

Matoran venytteli, jolloin lihakset ja pallokupit päästelivät hassuja niksautusääniä. Hän venytteli niskaansa. Sekin rutisi paljon. Tuntui hyvältä vapauttaa lihasjännitys. Matoran hyppäsi ylisuuriin aamutohveleihin, jotka kuuluivat huoneen oikealle omistajalle.

Kahu oli taas karannut öisille retkilleen. Iso haukka tarvitsi paljon saalista. Sitä se löysi retkiltään saarella. Oli ihme ettei Allianssi ampunut lintua alas, vaikka se mitä todennäköisimmin lensi myös heidän valtaamillaan alueilla. Yleensä lintu löysi itsellensä syötävää Guartsu-vuorelta tai Lehu-metsästä. Umbra oli joskus itsekin mennyt linturahin mukaan retkille.

Kaikkialla oli pölyistä, sillä paikan asukki ei ollut koskaan paikalla ja pikkuinen Umbra vietti yleensä päivänsä Klaanin kahviossa tai auttamassa klaanilaisia pienissä askareissa. Herätyskello näytti kellon olevan vasta neljä aamulla. Olisi aivan liian aikaista edes Klaanilehdelle ja kahviossakin olisi tähän aikaan vain joitain outoja tyyppejä. Kyösti siellä saattaisi olla puhumassa Lakarja-Nuista ja siitä miten se pitäisi palauttaa Vinkistöliittoumalta. Kahviossa olisi saattanut myös kuulla asioita

Aivastus. Ja toinenkin. Pölyä meni sieraimiin. Hyh hyh. Siivota pitäisi. Ja äkkiä.

Jos Umbra olisi nähnyt molekyylitasolla, olisi hän nähnyt joka paikassa mikroskooppisen pieniä protodiitti-loisia, jotka pesiytyivät ikäviin paikkoihin. Jotkut väittivät että ne syntyivät alkusynnyssä liasta ja roskasta, mutta tätä ei kukaan osannut todistaa, koska ketään ei kiinnostanut niiden tutkiminen.

Voitto Korporaation N00N00-imuri löytyi nopeasti Umbran vaatekomerosta, joka näytti siltä kuin sinne ei olisi kukaan koskaan astunut sitten aikojen alun. Jostain syystä komerossa oli myös Ehlek-Combi -mikroaaltouuni hätätilanteita varten.

Matoran tuikkasi imurin johdon pistorasiaan ja alkoi imuroida pölyistä läävää. Ääni herätti varmasti läheisten huoneiden asukkaat, mutta siitä hän ei välittänyt. Oli tärkeämpää siivota paikka.

Oli kuin koko huone olisi kärsinyt ja yritti lopettaa epänormaalin ja kammottavan toiminnan vapauttamalla ilmaan kaiken pölynsä, mitä itseensä oli kerännyt kaikkien niiden siivoamatta jätettyjen vuosien aikana. Imuri oli kuitenkin liian voimakas, eikä pöly selvinnyt pitkään.

Fikou-hämähäkki säikähti imurin ääntä ja kipitti piiloon lipaston laatikkoon. Hämähäkki alkoi kaivaa hädissään paperipinoja ja tehdä niistä itselleen turvapaikkaa, koska imurin ääni ei ollut kauhean tuttu rahille. Pian ilmassa leijaili muutama kellastunut paperi.

“Mitäs mitäs?” U kysyi itseltään kun nosti paperin maasta. Paperin teksti oli osittain haalistunut, mutta siitä saattoi erottaa tekstin “Huippusalainen” ja RITARIKUNTA.

“Mihin ihmeeseen tämä liittyy oikein?”

Hän jäi lukemaan paperia:

Vaikka Varjopaholainen vaikuttaa vaarattomalta, on häntä pidettävä silmällä, kuten Miekkapirua ja Verkonkutojaa. On myös pidettävä silmällä muita epäilyttäviä kohteita, joista odotamme sinun raportoivan. Punainen metsästäjä on erityisen epäilyttävä, koska hänellä on yhteyksiä niin moniin henkilöihin ympäri maailmaa. Haluamme hänenkin tekemisistään lisätietoja.

Tarkoittaako tämä, että Toa-veljeni on lähettänyt tietoja klaanilaisista jollekin ‘ritarikunnalle’? Umbra ei voinut olla ajttelematta. Mata Nuin ritarikunta? Sen isoveli oli maininnut joskus. Kenties eronsa yhteydessä.

Paperissa mainittiin, että Miekkapiru ja Varjopaholainen ovat aiheuttaneet välillä harmia ritarikunnalle, mutta että heistä ei kuitenkaan kannata huolestua. Heidän silmälläpitämisensä on parempi asia kuin vangitsemisen yrittäminen ja siinä epäonnistuminen.

Mielenkiintoista. Mihinköhän näillä nimillä oikein viitataan?

Kirjeenvaihtoa löytyi paljon ja päiväyksiä oli usean vuoden ajalta. Umbra penkoi papereita. Niissä mainittiin monia eri klaanilaisia, monia tosin joillakin koodinimellä, ettei niiden sanomaa ja asiayhteyksiä tajuaisi niin helposti.

Pitäisiköhän näistä kertoa johtajille, vai aiheuttaisiko se vain harmia sodan runtelemassa klaanissa? Tutkija ei tiennyt. Hän keräsi paperit nippuun yhteen laatikkoon, ja miettiessään, mitä niille tekisi, hän tuli vilkaisseeksi kelloa.

Voi piru! Hän oli myöhässä!

Matorania hiukan pidempi ja raskasrakenteisempi olento juoksi alas kierreportaita. Hänen pitäisi jo olla sen yksityisetsivän luona! Kello alkoi olla jo pian sovitun ajan ja Umbralla oli kova kiire. Outoa kokovartalotakkia pitävä mies ei antanut odottaa itseään. Ties mitä hän voisi saada aikaan.

Moderaattoreidenkin luona pitäisi myös käydä, hän tajusi kiirehtiessään. Olisi paljon tehtävää ennen lähtöä tutkimaan, mitä oikeasti tapahtuu Ma Wetissä. Ja se tarkoittaisi ehkä kohtaamista nazorakien kanssa.

Umbraa puistatti. Hän halusi vain saada homman liikkeelle ja saada tehtävä aloitetuksi. Qewa-fikou jäisi hänen kaksosensa kämppään pitämään seuraa paikan uudelle asukille, kuka ikinä Nui-koron väestä sinne pääsisikään.
Umbra aloitti matkansa kohti aamu-unisen Bio-klaanin linnoituksen käytäviä. Matoranilla oli mukanaan toa-veljensä yleisavaimet kaiken varalta. Oli tosi outoa olla hereillä käytävillä ennen kuutta aamulla. Vain muutama hassu vartija ja yökyöpeli tuli vastaan.

Pitkähkö faxonkasvoinen vihreä matoran hoiperteli Umbraa vastaan käytävällä. Hän oli perin huonovointisen näköinen, vaikka kantoikin jo valmiiksi vaalean vihreää kanohia. Matoran haisi kovasti viinalta ja tupakalta.

“KaikHi On menNYTh!” outo heebo huusi viinanhuuruisena. “Die Tärtää ei enää ole!”

“Mistä sinä oikein puhut kaveri? Nyt on aamu. Ei tähän aikaan juoda”, Umbra vastasi. Kaveri haisi kovasti viinalta ja halvoilta steltiläisiltä kapsaisiinisavukkeilta. Ne olivat oikeasti syövyttäviä ja siksi niitä ei kukaan polttanut. Ainakaan selvänä.

“SamEH jA NE SKARRARARARIN ANGORANGERIT!” le-matoran huusi.

“Et vastannut kysymykseeni kaveri”, Umbra koetti rauhoittaa tilannetta. Ties vaikka joku Dinem tai Bob heräisi tämän känniääliön huutoihin. Tässä tilanteessa varmaan tarvittaisi jotain moderaattoreita.

“Meidät on alishtettu. Olimmeh ennen jalhoja pirhaatteja… nyt siivoamme vessanpönttöjä ja luuttuamme lattioita!”

“…” sanoi Uu.

“Olet muuthen aikha ishokokoinen mathoran. Minhä olenh vainh ‘hik’ pitkä ja luihku Un-Tak!” matoran oksensi lattialle Umbran eteen. Vain vaivoin Uu väisi yrjöohjuksen.

“Ehkä sinun kannattaisi vain rauhoittua”, Umbra sanoi ja auttoi kännimatoranin istumaan. Vartijana toimiva ta-matoran tuli samassa paikalle kyselemään mitä skarrarraria tyypit tekivät tähän aikaan oksentelemassa.

“Rauhoitu Hyur”, Umbra kertoi. “Un-Takilla tuntuu olevan vähän huono päivä”.

“Se on ollut ihan sekaisin siitä asti kun turaga Anonymmeli kuoli maksakirroosiin. Eli viikon verran”, Hyur sanoi kylmän viileästi.

“Ai ai. Outoa etteivät Kupen taidot riittäneet hänen parantamiseensa”, Umbra sanoi puoliääneen.

Un-Tak alkoi nyyhkyttää lattialla. Oksennusta valui kaverin faxonilla. Kännitoranin katsominen ei ollut kauhean mukavaa.

“Huolehditko Un-Takista kun minä menen käymään asioilla?” Umbra kysyi Hyurilta. Matoran-vartija nyökkäsi hyväksyvästi ja päästi violettimustan kaverin jatkamaan matkaansa.

Ei tarvinnut mennä monta kerrosta alaspäin kun moderaattorien päähuone löytyi, olihan päämoderaattorin asumus modetornissa.

Uu saapui moderaattorien ovelle. Hän koputti oveen. Ei vastausta. Koputti uudestaan. Jonkun aikaa koputeltuaan rupesi häntä harmittamaan ja pikkukaveri otti mukanaan olevan Toa Umbran modekiven ja näytti sitä oven sensorille. Ovi aukeni varsin helposti tämän jälkeen. Tiedä

Montaakohan Klaanin sääntöä oikein rikoin tälläkin tempauksellani, hän mietti.

Moderaattorien huone näytti enemmän kerhotalolta kuin suuren järjestön poliisivoimien päämajalta. Bohrok Energy Drink-automaatti, jossa oli myös nykyisin Karhuhai-tölkkejä oli päämajan keskuspaikalla. Sen vieressä oli pöydällä vanha ehkä Zakazin sotien aikainen kahvinkeitin. Kahvinkeittimen vieressä oli Samen tuhkakuppi ja kuusi tuuletinta, jos selakhimoderaattori polttaisi kahvitaukonsa lomassa.

Ehkä oli liian aikaista olla kyttäämässä modejen huoneessa. Kellohan oli vasta kuusi aamulla.

Matoran-Umbra istahti mukavaan nojatuoliin ja painoi silmäluomensa kiinni. Unta oli saatu viime aikoina aivan liian vähän.

Unessa matoran oli kammiossa, jossa elohopeainen meri lainehti kuin se olisi elävä. Se kiemurteli oudon sinihohteisen sirun ympärillä. Sirussa oli outo symboli, jota matoran ei ollut ennen nähnyt. Hopeinen olemus alkoi muotoutua sirun ympärille ja muodostaa outoa humanoidirakennetta. Olennon päässä oli jättiläismäistä akakua muistuttava naamio, joka kuitenkin oli muovautunut erillisistä palasista. Se alkoi muistuttaa kasaa johtoja, massaa ja kovaa metallia, jossa siellä ja täällä oli hammasrattaita.

Hirviömäinen nousi massasta, tai se oli itse massa. Sitä Umbra ei tiennyt, mutta oletti. Hän leijaili turvallisesti massan yläpuolella.

Kaikki tuntui jäätävän kuolleelta. Kylmältä ja elottomalta. Sieluttomalta.

Olento alkoi lähestyä Umbraa, avaten naamionsa kidan kuin supussa oleva kukka terälehtensä. Hammasrattaat ja johdot näkyivät olennon henkitorvessa ja sillä ei ollut ollenkaan kieltä. Vain pitkät metallihampaat. Hopeisen kammotuksen sisältä paistoi sinistä valoa, hehkua joka vain kasvoi ja kasvoi.

Ennen kuin kita ehti saavuttaa Umbran kaikki räjähti. Jäljelle jäi vain sinihehkuinen siru.

Kuului kova ääni. Kuin nyrkki olisi osunut ruokapöytään. Umbra säpsähti. Nyrkki oli lyöty pöytään.

“Mitä sinä täällä moderaattorien tilassa teet ilman lupaa?” valkoista hau-naamiota kantava moderaattori Same kysyi edessään heränneeltä kääpiöltä.

“Minulla on Toa-Uun modekivi, koska löysin sen tyypin lipaston laatikosta”, matoran kertoi totuudenmukaisesti. Ajattelin, että voisin tulla tänne kun oli asiaakin ja en saanut nukuttua millään.

“Ei se silti oikeuta sinua hiippailemaan tänne ja käyttämään päämoderaattorin tavaroita, vaikka teknisesti olisittekin sama henkilö”, Same säpsäytti. Hän oli vielä vähän väsynyt ja kärttyisä. “Keitä koko modeporukalle kahvia ja ota itsellesikin. Puhutaan sitten siitä sinun asiastasi”, moderaattori ehdotti. Kunnon musta kahvi laittaisi hänenkin aivonsa pyörimään.

Umbra otti mittalusikan kolmisormiseen kouraansa ja lappoi kahvijauhetta pannulliseen kahvia. Moderaattoreille oli selvästi varastoitu parempaa kahvia kuin kahvion asukeille, koska tämä kahvi oli parempilaatuista kuin se kahvi mitä Mokel tarjoili kahviossa.

Kahvinkeitin alkoi porista iloisesti ja kohta he saisivat ihanaa laillista piristettä.

“Mitä asiasi oikein koskee, ‘Umbra’?” Same kysyi vihdoin kun matoran oli laittanut kahvin tippumaan.

“Allianssia ja rintamalinjoja. Haluan tiedustelijaksi”, pieni otus kertoi. Tai ei se pieni ollut, melkein lyhyen toan kuten Samolin pituinen.

“Kuka haluaisi ehdoin tahdoin tiedustelijaksi? Meillä on kyllä sotureita ja urheita laivastolaisia, jotka käyvät retkillä kun tilanne vaatii”, selakhi kertoi. Häntä epäilytti tämä heppu, vaikka Make oli kertonut Matoran Umbran olevan ihan luotettava kaveri.

“Olen kyllästynyt juomaan kahviossa täti Mokelin kahvisekoituksia, pelaamaan Kapuran jengin kanssa tylsiä roolipelejä tai vääntämään kättä Äksän kanssa. Haluan olla kuten Toa Umbra ja olla hyödyksi täällä. Tai no enemmän hyödyksi kuin hän itse. Tyyppi kun on aina poissa ja jossain seikkailuilla”.

“Umbra on kyllä ollut aika kauan poissa, mutta hän tekee vihdoin jotain hyödyllistä jos tuo Klaanille Nimda-sirun Metru Nuilta”, selakhi kertoi. Hän ei yleensä kyseenalaistanut Umbran toimintatapoja, mutta viime aikoina tuntui siltä että niin olisi pitänyt tehdä jo aiemmin.

“Mistä te tiedätte Umbran ja muiden tekemisistä?” Umbra kysyi. Same ojensi tälle kirjeen, jota matoran silmäili nopeasti.

“Ai näitäkö ne uneni hopeiset asiat olivat?! Epäkuolleita mekanotoia”, matoran hihkaisi luettuaan hetken kirjettä.

“Sinä olet nähnyt niitä unissasi? Miten se on mahdollista?” Same kysyi epäuskoisesti.

“Me jaamme jonkinlaisen yhteyden keskenämme. En tiedä miten se käytännössä toimii. Ehkä Visokki tai Manu osaisivat kertoa sen, onhan ainakin Manu vieraillut meidän päidemme sisällä”, Umbra kertoi.

Same vaikutti epäuskoiselta. Pikkukaverin tarinat vaikuttivat kuin huonosta fanfictionista peräisin olevilta. Silti viimeaikoina oli tapahtunut todella outoja asioita. Toisesta ulottuvuudesta peräisin olevan kaverin tarinat eivät olleet yhtään sen oudoimpia jos vaikka vertasi niitä nazorakiin, joka liittyi Klaaniin, havaintoihin lentävästä linnoituksesta kaukana merellä ja merirosvolaivoista, joiden pelastusveneinä on manaatteja.

“Palatkaamme aiheeseen. Haluat siis lähteä tutkimaan lähiympäristöjä russakoiden varalta? selakhimoderaattori kysyi ja joi tummaa kahviaan.

“Minusta ne eivät vaikuta kauhean torakoilta. Enemmän ne minusta muistuttavat muurahaisia, koska montako kertaa sinä olet nähnyt yhteiskuntatorakoita?” Umbra höpötti.

Same ei sanonut mitään. Ainakin kaverilla oli yhtä paljon hyönteistietämystä kuin Toa Umbralla selakhi mietti.

“Meillä ei ole kyllä antaa sinulle gukkoa tai lentohärveliä retkiäsi varten”, Same kertoi lopulta lyhyen mutta kiusallisen kahvinhörppimishiljaisuuden jälkeen.

“Ei tarvitse. Onhan se jättihaukka siellä Umbran kämpässä. Kämpästä puheen ollen, voitte antaa sen jollekulle evakolle vuokralle. Minä kun voin viipyä retkelläni pidempään ja ei olisi muutenkaan järkevää, että niin iso kämppä on tyhjillään. Uuden asukin pitäisi kuitenkin ruokkia se hämähäkki tai siis koirahan se käytännössä on”, matoran lopetti puheripulinsa.

“Ehkä me teemme asialla jotain, jos meillä ei ole kiireellisempiä juttuja silloin”, Same kertoi. Oikeasti moderaattorit hukkuivat työsarkaan sotatilan, petturitutkimusten ja kaikkien mysteerien kanssa.

“Olikohan asia sillä selvä?” Umbra kysyi. “Kiitos kahvista ja toivottavasti tapaamme vielä joskus”, pikkukaveri sanoi ja ojensi nyrkkinsä Samelle. Same tarttui matoranin nyrkkiin kuin kätelläkseen sitä.

“Ole hyvä vain. Ja jätä se modekivi tänne meille. Toa Umbra saa sen palattuaan. Meidän pitäisi varmaan keksiä sinulle jokin parempi nimikin kun kerran meillä on kaksi Umbraa ja nimeämispäiväkin on tulossa”, Same kertoi ja lisäsi ajatuksissaan jos siis olemme silloin hengissä.

Umbra antoi modekiven Samen kouraan. Oli järkevää antaa se moderaattoreille turvaan. “Pitäkää se tallessa”, matoran sanoi.

“Pidämme kyllä”, selakhi vastasi. Hän hymyili jo hieman. Vaikka olikin väsynyt.

“Minulla alkaa olla kiire tapaamaan Xiantosta”, Umbra sanoi ja laittoi kahvikuppinsa pöydälle.

“Xiantosta? Miten Xiantos tähän liittyi?” Same kysyi ääneen hölmistyneenä. Matoran oli jo ehtinyt ovelle.

“Se kuulemma tekee tutkimusta”, Umbra huikkasi. “Se on moro sitten”.

Same jäi moderaattorien huoneeseen lipittämään kahviaan. Tämä tummapaahto Meksi-koron parhailta viljelmiltä oli kyllä hintansa väärtiä. Ja oli tärkeää että sitä riittäisi. Kello löi jo yhdeksää. Tick tock.
Tick tock.

Mutta miten Xiantos liittyi tähän tarinaan?