Klaanilehden toimitus
Ennen sotaa

Ystävänpäivää luulisi helposti mukavaksi ajaksi, kun on romantiikkaa ja suklaata ja tunteita ja vaikka mitä.

Mutta eräälle Klaanin asukkaalle se tuotti arvaamattoman ongelman.

Klaanilehden toimitus oli jo hiljentynyt, kun kaikki olivat lähteneet hoitamaan muita asioita lehden ystävänpäiväspesiaalin ollessa menossa hyvää vauhtia painoon. Vain yksi rauhaton sielu istui hermostuneena kirjoituskoneen äärellä. Puinen työpöytä oli täynnä asiakirjojen ja puolityhjien kahvikuppien sekasotkua. Räikeän pinkillä kirjailtu rullatuoli natisi istujan naputellessa jalkaansa lattiaan. Hahmo vilkuili vähän väliä ovelle kuin toivoen, että joku tulisi pelastamaan.

Hahmon nimi oli Kissabio.

Kissabio oli epäselvä punainen ja pinkki kissa, mutta kukaan Klaanissa ei sitä (ainakaan ääneen) kyseenalaistanut, koska olihan järjestössä jäseniä moneen junaan. Silti karvainen ja kanohiton ilmestys oli Klaaninkin mittapuulla oudoimmasta päästä.

Kissabion edessä oli kirjoituskone.
Kirjoituskoneelle oli kirjoitettu otsikko.

KOLUMNI: KISSAT OVAT HAUSKOJA

Oikeastaan Kissabio ei ollut varsinainen toimittaja. Yleensä hän piirsi sarjakuvasivut (ja sai toisinaan aikaan skandaaleja implikoidessaan, että tiettyjen klaanilaisten välillä saattoi olla jotain ystävyyssuhdetta suurempaa). Kissa oli luvannut tehdä erityisen ystävänpäiväiset sarjakuvat, joten päätoimittaja oli pikaisesti siirtänyt tämän kirjoittamaan ystävänpäiväkolumnia.

Ongelma oli se, että otsikkoa KISSAT OVAT HAUSKOJA kantava teksti tuskin kelpasi ystävänpäiväkolumniksi.

Kyllä Kissabio ymmärsi syyt päätoimittajan ratkaisuun. Hän oli varma siitä, että pystyisi tuottamaan lehden historian parhaan ystävänpäiväkolumnin. Mikään tuiki tavallinen kissojen humoristisuutta käsittelevä teksti ei riittänyt. Mutta nyt ei inspiroinut. Eikä aikaa ollut paljon.

Kissabio mourusi mietiskelevästi ja kurkisti pöydän alle katsoakseen, löytyisikö sieltä lankakerää. Ei löytynyt.
Ne auttoivat usein ajattelussa.
Mutta oli jotain muutakin.

Hätätilannekolumnisti käänsi katseensa kohti pöydän toista esinettä. Paaco oli kyllästynyt tyrmäämään Kissabion biisitoiveet, ja Kissabio oli kyllästynyt tulemaan tyrmätyksi, joten ratkaisuna epäselvä kissa oli hankkinut oman radion. Ja siitä löytyi inspiroivaa musiikkia.

Kissan kasvoille levisi hymy.
Nappi tunsi tulevansa painetuksi.
Ja samaan aikaan miljoonat sielut ympäri universumia huusivat.

Ihanaa! Inspiraatio alkoi välittömästi virrata.

Ja Kissabio sai idean.

Hän muisti nähneensä samankaltaisen jutun He-Sarissa, heliumharrastajien omassa lehdessä (Kissabio epäili lehden nimeä sanaleikiksi, ehkä jopa tuplasanaleikiksi, mutta ei millään keksinyt sen alkuperää. Mikä karzahni oli Sari?), ja arveli sen sopivan ystävänpäiväkolumniin täydellisesti.

Pian kikattava pinkki hahmo syöksyi ulos toimituksesta.

Kahvio

Aseistautuneena muistilehtiöllä ja kynällä Kissabio liukui sulavasti ympäri Kahviota etsien sopivaa uhria. Ruoka- ja juomapaikka oli toki täynnä, mutta ainuttakaan ilmeistä pariskuntaa ei löytynyt, eikä Kissabio uskaltautunut tekemään tarkempia veikkauksia lihaksikkaiden miestoien välisistä suhteista. Siispä oli aika tehdä toimintasuunnitelmaan muutos. Kissabio jatkoi metsästystään, sillä kissat olivat loistavia metsästäjiä. Vai koiratko ne olivat? No, ei sillä ollut hirveästi väliä.

Sitten hän huomasi erään tummanpunaisen toan nousevan.

Kissabio hyökkäsi kynä kiinni muistilehtiössä. “Heionkosinulla-”

“Minulla on kiire arkistoon”, toa sanoi hätääntyneesti ilmeisesti tunnistettuaan Kissabion ja lähti juoksemaan.

Väliaikaiskolumnisti jäi surullisena seisomaan paikalleen, mutta huomasi sitten, että toan pöytään oli jäänyt toinenkin vieras, joka tyhjensi viimeistä juomaansa. Komea jään soturi! Täydellistä!

Kissabio istuutui pöytään salamannopeasti. “Hei! Olen Klaanilehden toimittaja! Onko sinulla aikaa haastatteluun?”

Toa ei sanonut mitään. Ehkä siksi, että Kissabio tulkitsi noin nanosekunnin mittaisen tauon suostumukseksi ja kiirehti asiaan.

“Mitä mieltä olet rakkaudesta?”

Toa katsoi Kissabioa.
Kissabio katsoi Toaa.
Toa katsoi Kissabioa.
Kissabio venytti naamansa parhaaseen :3-ilmeeseensä.

“… rakkaudesta?” jään toa kysyi.

“Niin!” Kissabio maukui ja levensi :3-ilmettään.

“No. Rakkaus on… “ toa oli hämmentynyt. “Kiva asia?”

“Niin on!” Kissabio kikatti ja luki seuraavan kysymyksen muistilehtiöstään kirjattuaan vastauksen huolellisesti. “Mistä muista alkuaineista pidät?”
Sitten Kissabio huomasi kopioineensa haastattelupohjan huonosti He-Sarista.
No, ei se haittaa!

Matoro hymähti. “Rakkautta voi kyllä aika osuvasti kutsua alkuaineeksi. Se menisi aika hyvin sarjaan kolmen hyveen kanssa.”

Kissabio kirjasi toan ajatukset hyräillen iloisesti. “Missä tilanteissa olet käyttänyt rakkautta?”

Kysymykset eivät olleet varsinaisesti helpompia. Hyvä niin, toa ajatteli, sillä ajatteleminen oli aina mukavaa. “Kyllä sitä tulee käytettyä aika paljon ihan arkielämässä (kai?). Rakkaus on aika monitulkintainen ja laaja käsite. Mitä kaikkea oikeastaan ajattelet rakkaudeksi tässä asiayhteydessä?”

Toimittaja selasi muistiinpanojaan. “Ööh… Rakkausatomin ytimessä on kaksi protonia!”

Matoro näytti niin hämmentyneeltä, että Kissabio päätti lopettaa haastattelun.
Lukuunottamatta erästä asiaa.

“Yksi lisäkysymys!” Kissabio sanoi ja levensi hymyään niin suureksi, että jään toa pelkäsi epäselvän olion pään irtoavan.

“Ajattelitko tehdä tänään mitään? ;3”

Välinäytös 1

Välinäytös 1:n loppu
Klaanilehden toimitus

Kissabio näpytteli haastattelunsa tuloksen kirjoituskoneelle. Luulisi, että käpälillä olisi vaikea kirjoittaa, mutta ehkä Kissabion anatomian tarkastelu voidaan jättää pois. Siispä kissaolento sai työnsä valmiiksi (huolimatta kirjoitusvirheiden määrästä) ja oli jo palaamassa sarjakuvien (tai jonkin muun) pariin, kun muisti yhtäkkiä jotain.

Se tummanpunainen toa oli epäkohteliaasti välttänyt haastattelun! Kissabiolle tuli myös mieleen, että Arkistoista voisi napata lisäainesta kolumniin. Siispä toimittaja suuntasi sinne. Olivathan kissat hyviä jäljittäjiä. Vai koiratko ne olivat?
No. Sillä ei ollut hirveästi väliä.

Kissabio asteli kissavaistojensa mukaan suorinta reittiä Arkistoon ja pelotti tieltään kaikki, joiden korviin tieto haastatteluja kaipaavasta kissaeläimestä oli levinnyt. Ilmoitustaululta Kissabio bongasi ilmoituksen laivanrakennuskerhon seuraavasta tapaamisesta. Luova työ tekee nälkäiseksi, joten kolumnisti ehti poiketa myös Kahviossa. Kalatäytteiset leivät huomasivat uppoavansa Kissabion suuhun.

Arkistoissa oli rauhallista. Eräs ko-matoran luki tähtitieteellistä julkaisua (mikä karzahni on pulsari? Kissabio mietti). Toinen tiedelehteä, jonka kannessa väitettiin tiedemisten valmistaneen rikkiargonjodia. Kissabio mietti, oliko moinen yhdiste edes fysiikan lakien mukainen, mutta muisti, että ne eivät useimmiten päteneet. Kuka edes keksi fysiikan lait, jos ne eivät olleet totta? Hassua.

Metafyysiset mietiskelyt saivat jäädä, sillä Kissabio löysi itsensä rakkausaiheisten kirjojen ääreltä. Naiskissa selaili muutamaa ja mietti hyvää avausta kolumniin. Miten olisi rakkaus on hauska asia, niin kuin lanka kerät !!!? Se kuulosti ihan hyvältä.

Kissabio otti esiin muistilehtiönsä.

Rakkaus on! sellainen asia, jota kissat ja kai muutkin, tuntee!. se on sellaista, Että on toinen. kin. Ja silläkin on hauskaa!. Siten on hauskaa! Jeeeee!!! :33 Rakaus on sitä. että on Kaksi ja ne on kuin, kissan tassut! Jee! Paitsi. että sillä Kissalla on vain kaksi tassua, ja se on Surullista?! ehkä kissa voi saada Proteesit!

Kissabio kikatti ajatukselle kissasta, jolla oli kaksi proteesijalkaa.
Ehkä toisessa oli harppuuna.
Harppuunat olivat komeita.
;3

Rakkaus! on Sellaista. että taru olento jonka nimi alkoi S kirjaimella. mutta en muista! niin ampuu kuin Harpuunalla! jasitten Rakastuu, ja sitten on kivaa. Sitten voi. mennä katsomaan Elo kuvaa tai Kahvia. Minäkin

Mutta viimeinen lause jäi kesken, kun tassukas kolumnisti kuuli yhtäkkiä huudon kirjahyllyn toiselta puolelta.

Kissabio ryntäsi ohi rakkausromaanien ja näki järkyttävän näyn.

Vuorovesikartan palanen leijaili ilmassa.

Kissabio huusi.

Sairasosasto

Kissabio heräsi vinkaisten, kun sairaanhoitajamatoran työnsi jotain ainetta puremajälkiin hänen oikeassa kädessään.

“Rauhoitu!” ga-matoran kehotti Kissabion noustessa ylös äkillisesti. Kissaeläin haravoi huonetta katseellaan ja voihkaisi helpotuksesta nähdessään verijälkien peittämän muistilehtiönsä pöydällä. Se oli selvinnyt välikohtauksesta!

“Minun on saatava ystävänpäiväkolumnini painoon!” kissa vinkaisi uudestaan ja oli jo ryntäämässä ulos huoneesta, kun ga-matoran puhui.

“Olit tajuttomana. Ystävänpäivä meni jo.”

Kissabio päästi harmillisen maukaisun.
Tilaisuus ystävänpäiväkolumniin oli mennyt.
Ja ehkä johonkin muuhunkin.
;3