Le-Metru

Le-Metrusta kykeni aistimaan todellista suurkaupungin tuntua. Joka puolella ajoi erilaisia lentäviä, käveleviä ja leijuvia ajoneuvoja kiireisinä omilla asioillaan. Eritoten väylä Le-Metrun keskustasta Coliseumiin oli erittäin vilkas ja yllättävän tiheään vartioitu. Vihreitä vahkeja näkyi usein.

Toat olivat ottaneet jokainen oman matoranin vetämän riksan, ihan vain koska he eivät jaksaneet kävellä. Pienet vihertävät olennot kiskoivat perässään olevia kärryjä kaupunginosan katujen vilinässä. Välillä riksat kolhivat toisiaan kun riksakuskit halusivat olla nopeammin perillä kuin kilpailijansa. Tämä oli kilpailua parhaimmillaan.

Tien kulkunopeus alkoi hidastua jonkun matkaa saaren keskustaan mentäessä. Lentävä vahkiauto oli pillit soiden ja valot välkkyen onnettomuuspaikan yläpuolella ja konstaapelivahki kirjoitti sakkolappuja ja katseli koppalakkinsa alta Matau-nimisen Le-Matoranin aiheuttamaa sekasotkua.

Matau oli ajanut nitrokäyttöisellä rollaattorillaan, joka oli tarkoitettu jalkavammaisille matoraneille, päin hedelmäkojua jolloin vesimelonit ja maduhedelmät olivat räjähtäneet ja oli syntynyt suuri kaaos. Kukaan ei ollut kuollut tapaturmassa, mutta onnettomuuspaikka kyti vielä ja liikenne oli lähes pysähtynyt.

“Muistuttakaa minua, miksi räjähtäviä hedelmiä onkaan edes olemassa?” Matoro kysyi.

“Siis räjähtävät hedelmät?” Kapura naurahti. “Miksi niitä ei olisi olemassa? Minkälainen jumala tai mikä universumin loikaan jättäisi luomatta RÄJÄHTÄVÄT HEDELMÄT?”

“Suuret oivallukset, tosiaan”… Umbra mutisi ja painoi kämmenensä päälaelleen kun hän näki Mataun viittoloivan hädissään. Hikipisarat valuivat matoranin naamiolta kun hän sai vinon pinon sakkolappuja käsiinsä. Matau oli ollut joskus kauan sitten Umbran naapuri ja tämä oli räjäyttänyt hänen talonsa seinän suihkukäyttöisellä ruohonleikkurilla johon oli sidottu kissa.

“Pointti, Kapura. Räjähdykset ovat siistejä. Eiväthän ne kovin turval-” Matoro sanoi, mutta keskeytti nopeasti. Itseasiassa räjähdys keskeytti hänet.

Räjähdys sorti läheisen rakennuksen tienpuoleisen seinän ja seisautti liikenteen savun ja irtometallinen taakse. Matoranien vetämät (Matoron mielestä erittäin epäeettiset) riksat kaatuivat matkustajineen. Ilma täyttyi päätäsärkevistä vahkien ultraäänisignaaleista. Ne, jotka ymmärsivät vahkien koodikieltä, saattoivat ymmärtää mitä oli tapahtunut.

Valioliiga oli iskenyt.

“Mikseivät asiat täällä osaa pitää itseään kasassa”, Kapura valitti. Savu ja makaaminen maassa haittasivat toan näkökykyä, mutta hän yritti silti tarkkailla tapahtumaketjua. Vahkeja ryntäsi paikalle. Kapura oli erottavinaan pinkkejä huligaaneja, joista yksi näytti tuhertelevan jotain seinälle (tai sille, mikä seinästä jäi jäljelle). Miksi ne ovat aina pinkkejä, Kapura ajatteli.

“Tiedättekö te mistä tässä on kyse?” Matoro kysyi lähellä olevalta matoranilta, joka oli vetänyt jotakin riksaa.

“Se on Valioliiga”, matoran aloitti pelonsekaisesti.

“Pahamaineinen rikollisliiga, jonka tukikohtaa vahkit eivät ole onnistuneet löytämään. Aiheuttava aina tällaista kaaosta ihan vain koska haluavat! Ne ovat ihan sairaita ja vaarallisia!”

“Eikö meidän pitäisi jatkaa matkaa?” Deleva puuskahti ja hyppäsi pois romun keskeltä. Yhtälailla he voisivat pummia kyydin pois tai hypätä kouruun.

“Vahkit eivät kyllä varmaan halua ketään auttamaan niitä”, Matoro totesi katsellen mekaanisten lainvartijoiden piirittävän aluetta. Osa niistä oli syöksynyt useiden rakennusten läpi katkaisemaan Liigan pakoreittiä. Seiniin oli maalattu lukuisia tekstejä. Suurimpana niistä näkyi “Kuka vahtii vahkeja?”.

“Eli siis, lähdetäänkö?” Deleva esitti kysymyksensä uudelleen. Muut olivat samaa mieltä ja lähtivät onnettomuuspaikalta. Kadunlakaisu-Ussalit olivat jo tulossa hoitamaan tilannetta. Ne söivät onnettomuuspaikat melkein kirjaimellisesti ja riipivät kaiken romun metallipäällyseisillä sirkkelisahasaksillaan.

“Joo”, Umbra vastasi. “Mennään. Coliseumiin on enää vähän matkaa.”

“Ollaan kuitenkin varovaisia”, Kapura totesi dramaattisesti paranoian kiilto silmissään. “Ehkä tuo on salajuoni, jonka tarkoitus on tappaa meidät? Paikallisten reaktioista voidaan päätellä, että tällaiset iskut eivät ole ihan jokapäiväinen tapahtuma. Miten todennäköistä on, että juuri meidän saapuessamme lähellämme tapahtuu räjähdys. Vahkit tulivat paikalle tosi nopeasti. Ehkä tämä on vahkien ja koko Metru Nuin mittainen salaliitto! He tietenkin palkkasivat asialle tunnetut rikolliset, joiden isku olisi tapahtumana harvinainen mutta silti mahdollinen.”

“No rehellisesti sanottuna tuo ei edes yllättäisi minua”, Matoro vastasi. “Tämä olisikin ollut ihan liian helppoa, jos meitä ei ajaisi takaa pari salamurhaajaa!”

Umbra oli jo mennyt tienposkeen viittelöimään ohi kulkeville matoraneille. Matoranit menivät yleensä lentomopoilla tai ussal-kärryillä, vaikka lentäminen olikin nopeampi keino. Tähän mennessä Umbra oli saanut vain vihaisia katseita ja keskisormia osakseen kun oli heilutellut vastaantulijoille.

“Kiittämättömät kakkiaiset. Pelastin heidän kaupunkiaan metsästäjiltä ja nyt ne eivät edes heitä meitä vähää matkaa”…

“No metsästäjien jälkeen täällä ei olle toivotettu tervetulleiksi vieraita matkalaisia”, Nurukan vastasi. “Väki pelkää, että vieraat tuovat vieraat konfliktit heidän maaperälleen.”

“Lähin kouruasema vai mitä ne ikinä olivatkaan taitaa olla aika kaukana. Toinen Coliseumilla. Ehkä me voimme vain kävellä”, Matoro ehdotti.

“Kävely on paras tapa ennaltaehkäistä… ikäviä onnettomuuksia”, Kapura vahvisti. “Ellei täällä juoksentele salamurhaajia. Pidetään silmät auki.”

“Jep”, Matoro totesi lyhyesti. Savu heidän takanaan alkoi hälvetä. Mekaaniset vartijat heittivät huutavia pinkkejä olentoja suuriin hämähäkkimäisiin kulkuneouvoihinsa. Liikenne alkoi pikkuhiljaa palautua normaaliksi. Teleruuduilla matoran luki tiedoitusta tapahtuneesta.