Metru Nuin kupoli

Legendojen kaupungin siluetti piirtyi toain mieliin kun he katselivat Karzahnin saaren pohjoispäädyn niemenkärjen kallioilta näkyä. He olivat tulleet pitkän matkan pimeydessä, tunnelissa joka oli kauan sitten luotu pitämään valon olennot poissa Karzahnin valtakunnasta.

Kaupungin savupiiput, tiedontornien ja testiratojen ääriviivat sekä taivaan täyttävä ilmalaivaliikenne olivat legendojen kaupungin tunnuspiirteet. Kaupunkia hallitsi kuitenkin Coliseum, kaupungin keskeisin paikka josta aluetta hallittiin.

Viisi toaa laskeutuivat jyrkkää kalliota alas lähemmäs rantaa. Karzahnin musta kallio kohosi jylhänä heidän takanaan. “Reitti Karzahnilta Metru Nuille koostuu vedenalaisten kourujen järjestelmästä”, Nurukan jakoi tietämystään legendojen kapungista. “Vaikka liikenne Karzahnille ei ole… noh, mitenkään vilkasta, näitä putkia kyllä huolletaan kaupungin puolelta. Tarjoavat nopean ja helpon reitin pois täältä.”

“Kouru. Kukaan ei ole ilmeisesti tajunnut, että ne ovat umpinaisia eivätkä kouruja…?” Deleva kysyi retorisesti.

Vedenrajassa oli eräänlaisia metallisia kehikoita, joista aukesi reikä suoraan veteen. “Kourujen kuoren energiarakenne hylkii kaikkea materiaa tehokkaasti, mikä mahdollistaa niiden kulkemisen veden alla sekä valtavat nopeudet, kun sisälle pääsee”, Nurukan luennoi edelleen. Matoro on ainut, joka edes näyttää kiinnostuneelta.

“Meidän pitäisi hypätä tuonne?” Kapura kysyi katsoen epäilevästi veden alle syöksyvää putkea.

“Siitä vain, vai oletko joku bohrok?” Deleva naurahti ja tuuppasi Kapuraa selkään. Tulen toa horjahti, mutta otti plasman toaa jalasta kiinni ja kumpainenkin humahti energiaseinämän sisään ja magneettinen voima alkoi työntää heitä kiihtyvällä voimalla eteenpäin. Sinivihreä energiavirta vei toat mukanaan aaltojen alle. Muusta liikenteestä ja metalliromusta ei tarvinnut kauheasti huolehtia, koska liikennettä ja roskaajia ei pahemmin tässä päässä kourua ollut.

Vauhti kiihtyi jatkuvasti. Toat näkivät ympärillään hopeisen meren ja kaikki sen eliöt. Kaikenlaisia kaloja ja lonkero-olentoja uiskenteli putken ympärillä. Pohja oli karua sedimenttitasankoa ilman trooppista värikkyyttä. Edessäpäin kohosi tummana vuorena jyrkästi merestä nouseva Metru Nuin saari.

Matoro piti tästä matkustusmuodosta. Se oli sopivan vauhdikasta kaiken sen veneilyn jälkeen. Metru Nuin kouruissa keskimääräinen matkustusnopeus oli päälle kuudenkymmenen kion tuntivauhdin. Metru Nuin kokoisella saarella se oli enemmän kuin tarpeeksi.

Ilmeisesti järjestelmä ei ole maailmanlaajuinen, koska se olisi aivan liian kätevää ja todennäköisesti räjähdysaltista. Matoro muisti heti useampia sotilaallisia käyttötarkoituksia putkille. Asiat esimerkiksi hajoavat kappaleiksi, jos virtauksen jumittaa kahteen suuntaan samaan aikaan. Sen jälkeen koko putki romahtaa.

“Varastetaan tämä teknologia Klaaniin”, Kapura mietiskeli. “Tehdään se. Kuvitelkaa sitä kaaosta.”

“…” Umbra totesi. “Koska varastaminenhan on ainoa vaihtoehto? Kepe todennäköisesti suunnittelisi jotain paljon parempaa. Eihän se sitä välttämättä valmiiksi saisi…”

“Kepen laitteet. Ne joko eivät valmistu tai valmistuessaan saavat kaikki fysiikan lait itkemään”, Matoron oli pakko heittää väliin.

Toat tunsivat vauhtinsa hidastuvan putken kääntyessä melkein pystysuoraan ylöspäin. Se sukelsi hetkeksi saaren kalliopohjan sisään ja nousi Le-Metrun pinnalle pysähtyen. Tottumattomille putkista poistuminen ei ollut erityisen mukavaa, koska laite lähinnä heitti heidät terminaalin lattialle.

“Sepäs oli nopeaa”, Deleva totesi tyytyväisenä. Hän piristyi huomattavasti saaren korkeateknisessä ympäristössä.

Toat nousivat ja katselivat ympärilleen. Metallihalli oli muuten tyhjä, lukuunottamatta heidän edessä olevan seinän suurta kylttiä “tarkastupiste” ja siinä olevaa porttia, jota operoi joukko vihreitä vahkeja.

Eräs vahkeista lähestyi toajoukkoa osoittaen arvattavissa olevaa robotillista kiinnostusta. ”>JOUKKO: ILMOITA. SAAPUMISEN. SYY”, Vorzakh-mallinen vahki tokaisi töykeään sävyyn.

“Ööh”, Kapura mutisi puoliääneen. “Matoro, hoida nämä… diplomatia-asiat? Sinulla taitaa olla eniten kokemusta.”

“Mitä, sinähän olet oikein luontainen diplomaatti!”, Matoro totesi ja tuli sitten vahkin luo. Vihreä kone näytti tarkkailevan koko hänen kehoaan jonkinlaisella skannerilla.

“Saavumme Metru Nuille vierailemaan Arkistoissa ja tapaamaan muuan ystäväämme Ga-Metrussa”, Matoro sanoi virallisen kuuloisesti.

”>TOA: SYÖTÄ. MERKKIJONOT. NIMI. LÄHTÖPAIKKA. JOKAISELLE. SEURUEEN. JÄSENELLE. ”

“Olen toa Matoro. Ystäväni ovat Umbra, Kapura, Nurukan ja Deleva. Olemme kaikki Bio-Klaanista”, Matoro kertoi. Vahkin takaraivossa välkkyi valo. Se ilmeisesti kommunikoi jotenkin muiden vahkien kanssa. Supertietokoneen nopeudella vahki sai tietoonsa viimeisimmät uutiset Matoron mainitsemasta sijainnista.

”>TOA: VAHVISTA. VÄITE: SINÄ. TAI. YKSI. TAI. USEAMPI. SEURUEEN. JÄSEN. ON. MUKANA. BIO-KLAANIN. SAARELLA. KÄYTÄVÄSSÄ. SODASSA”, vahki vaati. Miellyttävä naisääni luetteli vielä vastausvaihtoehdot: ”Tosi. Epätosi.”

“Epätosi? Tavallaan olemme, mutta vierailumme tänne ei liity siihen”, Matoro vastasi. Häntä häiritsi keskustelukumppaninsa ilmeettömyys.

”>TOAT: LUPA. LÄHTEÄ. TOSI. TARKISTAMME. VAIN. VARUSTEENNE. TEITÄ. VALVOTAAN. METRU. NUI. EI. LUOVUTA. TIETOJA. KOLMANSILLE. OSAPUOLILLE.”

“Selvä”, Matoro totesi.

Portit aukesivat. Toat kulkivat vuoron perään hämärän huoneen läpi, jonka kummassakin seinässä oli jonkinlaiset vihreää säteilyä lähettävät asiat. Umbra tunsi ne eräiksi röntgenlaitteiden kaltaisiksi laitteiksi. Ne olivat täydellisiä ruumiintarkastukseen, sillä ne skannasivat olennon sisältä ja ulkoa ja erottivat eri materiaalit.

Matoro tunsi Epsilonin lämpenevän hänen rintahaarniskansa sisällä. Hän ei pitänyt siitä tunteesta.

Vahki, joka valvoi järjestelmää, oli hämillään. Koko laitteisto näytti ylikuumenevan. Säteily kimposi jostakin takaisin. Mustalla toalla oli jokin esine, joka hylki täydellisesti säteilyä ja lähetti sen takaisin. Laite ei kyennyt analysoimaan sen materiaalia.

”>POIKKEUS: METRU.VAHKI.MATERIAALI.TUNTEMATONMATERIAALIPOIKKEUS E. VAHKI. YKSIKKÖ. 4136. LUKITTAUTUU. KORJAAJAMATORAN. PYYDETÄÄN. PAIKALLE. METRU. NUI. PAHOITTELEE. HÄIRIÖTÄ.”

Matoro ei jäänyt odottamaan vahkien reaktioita vaan jatkoi huoneen läpi. Siru viileni hitaasti. Hän jäi odottamaan muita toia toiselle puolelle. Tasanteelta näkyi Le-Metrun vilkkas liikenne ja lukuisat eriskummalliset ajoneuvot. Kaikki hänen ympärillään oli tavallisten matoranien keksintöjä. Kaikki oli aivan kuin rakkaudella tehtyä. Le-Metrun matoranit tosiaan nauttivat uusien asioiden keksimisestä ja rakentamisesta.

Yksi kerrallaan muut neljä toaa tulivat läpivalaisulaitteen läpi.

“No niin”, Umbra sanoi. “Olemme perillä.”

“Ensimmäinen siirto?” Deleva kysyi.

“Joku hyvä ruokapaikka?” Matoro ehdotti. “Että voimme vähän keskustella ja katsella paikkoja aluksi. Siitä on ihan liian kauan kun olin täällä viimeksi.”