Viidakkosaari (joka tarvitsee edelleen paremman nimen)

Puoliksi kivestä koostuvan näköinen niveljalkamonsteri karjaisi hemmetin kovaa viimeistenkin irtokivien liukuessa pois sen tunkkaisenharmaan kuoren päältä. Sen suu oli kuin valtaisa aukko pimeyden sydämmeen lukuisine teriä muistuttavine hammastoineen. Osa pienistä piraattimatoraneista kiljui koomisesti kuin pikkutytöt Amazuan valmistuessa vihaisen villipedon hyökkäykseen. Jättiläismäinen rapu heikautti toista moukarimaista ulokettaan retikuntaa kohti. Iskun kohteet heittäytyivät kukin eri suuntaansa lohkaremaisen iskun tieltä maan täristessä hetken. Gatta ampaisi pian ylös kiviseltä maaperältä huomattuaan olevansa ihan kiviravun suun alla, ryömien nelin kontin tovereidensa luo.

“Mikä Karzahni tuo on”, Onu-Matoran kysyi melkein jätettyään vatsansa siihen missä vielä äsken oli.

“Kivirapu”, Tokka totesi ystäväänsä tyynemmin. “Jotenkin sukua Ussaleille. Niiden kuori ja sakset muodostuvat ilmeisesti jonkinlaisesta erikoisesta rustosta.”

Kiviörvelön lohkaremaiset ulokkeet jakautuivat kahtia paljastuen todellakin saksiksi. Rapu upotti ne maahan, poimien kauhamaisrakenteellisiin saksiinsa ikävän määrän maassa lojuvia lohkareita, singoten ne olettamiaan vihollisia päin. Amazua väisti murikat heppoisasti, mutta palkkasoturin piraateilla oli enemmän töitä ryntäillä hätäisesti sinne tänne. Paku kompastui maasta törröttävään kiveen joutuen torjumaan muutaman murikan nuijanheilutuksilla. Jättirapu ei lopettanut vaan toisti hyökkäystään nopeaan tahtiin vuoron perään kummallakin saksellaan.

“Ngiäää-äääääh”, Tokka totesi kipittäen puujalkoineen vaatimaton paistinpaanu päänsä suojana. Ainoastaan Amazua juoksi kepeästi mutta varovaisesti kiviä viskovaa rahia päin. Palkkasoturin päästyä parin metrin etäisyydelle otus yritti iskeä tätä toisella jättimäisellä saksellaan. Palkkasoturi väisti iskun hypähtäen maahan iskeytyneen saksen päälle. Vihainen kivirapu yritti iskeä uudelleen vapaana oleva saksi avattuna aikoen rusentaa vastustajansa. Amazua osasi odottaa tätä hypähäten toisen kerran. Jättimäinen saksi iski tyhjää palkkasoturin laskeutuessa sen päälle sen nipin napin sukeuduttua. Amauza hyppäsi vielä kerran saksen päältä niin korkealle kuin pystyi. Ilmassa palkkasoturi kaivoi Herra Nyrkiksi nimittämänsä kookkaan nyrkin muotoisen moukarin, laskeutuen proteesi ojossa kohti rahipedon selkää.

Piraatit huusivat kannustuksen sanoja kapteenilleen.

Palkkasoturin raivoisa mäjäys osui kohteeseensa. Suuri kivirapu vaikutti hetken siltä että se olisi voinut lyyhistyä maahan. Piraattien riemu loppui lyhyeen ravun oikoessa asentonsa. Amazua katsahti rahin pyöreisiin, mutta raivokkaisiin häneen suuntautuneisiin silmiin. Rahin saksien varret olivat yllättävän taipuisat sen suunnatessa toisen kohti selkäkuorellaan olevaa palkkasoturia. Amazua irrotti liian raskaan moukarinsa heittäytyen pois jättiravun selästä. Palkkasoturi oli onnistunut kiinnittämään rahipedon huomioon itseensä hetkeksi.

“Siis mitä”, Gatta äimisteli, “tuommoisen tysäyksen olisi pitänyt murskata mokoma pannukakuksi!”
“No, ilmeisesti eriskummallinen rustokudos on täysikasvuisilla yksilöillä kovaa kuin peruskallio”, Tokka totesi.
“Ihan epistä!”

Amazua ja jättiläisrapu katsoivat toisiaan silmästä silmään. Rapu viskasi selästään poimimansa nyrkin kokoisen moukarin palkkasoturia päin kehnoin tuloksin. Amazua kierähti vaivattomasti muutaman metrin itsestään katsoen vasemmalle. Jättiläisrahi hutaisi saksellaan maata. Miljoonia hiekanjyviä ja tuhansia kiviä, niin pienen sottiaisen kuin biolokin kokoluoassa, lensi Amazuaa päin, joka kuitenkin väisti isoimmat murikat kikkaillen itsensä taaemmas. Rapu ei vielä ollut saanut tarpeekseen heittelystä ja kouhi saksiensa sisuksiin uusia kivenjärkäleitä.

“Joten, onko ideoita”, kivenjärkäleen taakse piiloutuneiden matoranien vierelle tiensä löytänyt Amazua kysähti.
“Nnnoooh, yleensä kovakuoristen örmelöiden panssarointi on ohuin alapuolelta”, Tokka teorioi suojaten yhä päälakeaan hieman pölyyntyneellä ja lommoutuneella paistinpannullaan, “Meidän pitäisi saada häirittyä sitä sen verta että sen tasapaino horjuisi sen vertaa että saamme hyvän mahdollisuuden iskeä sitä vatsaan.”

Amazua ei välittänyt metrin päähän joukkiosta rämähtäneestä kivenmurikasta miettiessään strategiaa. Kyrsiintynynt jättirapu tarttui lähialueen suurimpaan kivenjärkäleeseen mitä lähipitäjällä oli saatavilla. Nivelet natisten rahi nosti mahtavan eroosionkappaleen hitaasti maasta.

“Okei”, Amazua kuulutti pienelle miehistölleen, “te muut hämäätte sitä, hajaantukaa sen ympärille, se ei voi murjoa teitä kaikkia kerralla. Paviaani”, Amazua osoitti Lyania, “yritä päästä sen selkään, jotta se kiinnittää huomionsa sinuun. Asefriikki (Gatta) yrittää tähdätä sitä jalkoihin, ehkä se pelästyy ja menettää kokonaan keskittymisensä ja homma helpottuu huomattavasti.”
“Entä jos tämä ei toimi”, Gatta kysähti varovasti.
“No sitten me kuollaan kaikki”, Amazua tokaisi hieman sarkastisesti.

“Hyvät herrat”, Tokka julisti ylväästi suoristaen pannunsa kuin minkäkin sotakypärän, “aika lähteä ravustamaan…” Joukkio nuosi hieman suojastaan kohdatakseen vastustajansa – osaamatta odottaa että tällä oli saksissaan aivan helkutin iso kivi.
“…huppista”, Paku päätteli.
Pakokauhu valtasi pienet Matoranit jättiravun heittäessä kivenjärkäleen suoraan heitä päin. Piraattipoppoo riensi nipin napin ajoissa pois alta lohkareen murskatensa heidän pienen juoksuhautansa. Lyan otti käyttövalmiiksi pari vyötärölleen siististi kiedottua käydenpätkää kipitellessään rapurahin sivulla.
Gatta ja Tokka olivat hypähtäneet kivenmurikan tieltä n. puolentoista metrin päähän jättirahin ammottavasta kidasta, joka karjui kaksikolle kuolaa pärskien. Valtaisat sakset lähestyivät matorankaksikkoa tuhoisin aikein.

“Katapultti!”, Lyan huudahti juostessaan Pakua päin. Kiven Matoran asetti puisen nuijansa dopivaan heilautusasentoon. Lyan hypähti kepeästi, jolloin Paku pääsi heilauttamaan kivinuijaansa antaen Le-Matoranille oivan ponnistusvoiman. Huivipäinen Matoran heitti pienen voltin ilmassa ottaen taitonsa käytäntöön. Pari yksikätistä lassoa ujuttautui jättirahin silmävarsien ympärille. Matoran kiristi alkoi kiskoa köysistään täysillä laskeutuessaan ravun rustoisen kuoren päälle. “Kuka on isäntäsi, hutsu!?” Jättirahi alkoi kirkua, ja pian myös heilua ja pyöriä kuin mikäkin pikkukylän kapakan tyypillinen kukkahattutätirodeomasiina. Rahin liikkumisnopeus oli hämmennyttävän nopea sen kokoon verrattuna.

Tokka ja Gatta huokaisivat helpotuksesta.
“Mitä oikeen odotat”, Tokka hätyytteli Onu-Matorania, “ammu!”
“Mihin?”
“No jokidelfiinin tähden johonkin!”
Gattan uskollisen matorankokoisen kiväärin piippu hämyili sopivaa väliä ampua johonkin rahin ruumiinosaan joka ei kimmottaisi ammusta takaisin, yrittäen kuitenkin olla osumasta ravun selässä kaikilla voimillaan pysyvään kanssapiraattiinsa. Onu-Matoran veti liipasimesta. Napalmilla täytetty zamor-ammus posautti ravun oikean silmän kuin saippuakuplan. Kyseinen asia tuntui saavan rahin raivokkuuden moninkertaistumaan.
“No tuopa oli hieno osuma”, Tokka totesi turhautuneen sarkastisesti.
“No yritä nyt tässä osua kunnolla kun lagi on ihan karsea!”

Lyanin voimat antoivat lopulta periksi ja Matoran lennähti kaaressa pois rahin selästä. Jättirapu asettui aloilleen kohdisten ainoa silmänsä raivoisan katseen maassa lojuvaan Matoraniin. Le-Matoran tuijotti rahia takaisin melko uupuneena ja epävarmana siitä mitä pian tapahtuisi. Neljä muuta Matorania olivat epävarmoja siitä kannattaisiko heidän rynnätä apuun. Pienessä hetkessä kuitenkin kuului suuri pamaus. Pölyä sekä maa-ainesta lennähti ylös jättiravun takaosan noustessa ilmaan, otuksen pian kierrähdettyä 180 astetta ympäri melkein Le-Matoranin päälle. Amazua oli odottanut sopivaa tilaisuutta painetykkinsä laukaisemiseen. palkkasoturin vankka ampuma-asento oli estänyt aseen valtaisaa potkaisua kaatamasta häntä itseään kumoon. Rahi alkoi pienessä hetkessä sätkiä jaloillaan yrittäen saada saksillaan voimaa ympäri kierähtämiseen. Palkkasoturi ei aikaillut, vaan hyppäsi rahin vatsan päälle vapauttaen siihen muutaman laukauksen kivääristään. Sen raajat muuttuivat elottomiksi ja jalat taipuivat refleksimäisesti suppuun.

Piraattimatoranit kokosivat itsensä huokaisten helpostuksesta. Paku käveli tovereidensa tykö rehennellen riemuisasti siitä kuinka ylväs joukkio oli vaivattomasti tehnyt jättirahista hakkelusta. Po-Matoran hiljeni palkkasoturikapteenin kiväärin piipun osoitettua häntä hetken ennen kuin tämä asetti aseen takaisin selkänsä kätköihin. “On olemassa vaivattomampiakin tapoja tapattaa koko joukkio…” Palkkasoturi nouti nyrkkimoukarinsa maasta Matoranien jäädessä vaitonaisiksi.

“Hei, tulkaas katsomaan.” Amazua ja muut menivät katsomaan mitä Tokka oli maastossa havainnoinut. Ravun aiemman lepopaikkakuopan pohjalla lojui pehmeän maan ja kuivien kasvien seassa kauniita, keltaisen ja punaisen värisävyissä komeilevia, jalkapallon kokoisia munia, jotka olivat likaa ja muutamaa halkeamaa lukuunottamatta kunnossa.
“Ilmeisesti se vain suojeli pienokaisiaan pitäen meitä uhkana.”
“No, hupsista?”, Paku vastasi vietonaisesti Tokkan teoriaan.
“Mitähän niille pitäisi tehdä”, Lyan kysähti.
“Annetaan olla, biolokkienkin pitää syödä”, Amazua totesi, tajuamatta että silmäpari tuijotti häntä yhden munankuoren sisäpuolelta pienestä halkeamasta.

Myöhemmin…

Pakun lailla muutkin Matoranit olivat tyytyväisiä siihen että kävelyreitti jatkui jälleen rehevän kostean viidakon kätköissä. Matkajoukkio saapui aukealle, jossa muun viidakkokasvuston välissä oli vanallinen palmuja. Joukon hämmennys keskittyi siellä täällä lojuviin rahien ruhoihin. Ossassa niistä oli selkeitä pahoinpitelyjälkiä.
“Tämä eriskummallista”, Tokka totesi.
“Tässä olisi mukavasti iltapalaa”, Gatta tokaisi.
“Mikä ihme olisi voinut aiheuttaa tällaisen joukkokuoleman. Kartta ei mainitse tällä alueella mitään mikä viittaisi johonkin tappavaan, ei myrkyllisiä eliöitä tai mitään.”

“No, ei asiaa kannata miettiä”, Paku totesi astellen varmana eteenpäin. “Niinkuin kapu sanoi, homma pitää hoitaa kotiin ilman turhia mutinoita.”
Muu joukkio alkoi epävarmasti seurata kiven Matorania kohti palmustoa. Tokka piti silmänsä kasvustossa tarkasti. Matoranin silmä huomasi kuinka elottomalta vaikuttava palmu alkoi hetkessä heilua hieman Pakun lähestyessä sitä tiedottomana siitä mitä oli edessä.
“SEIS!” Tokka huudahti kovaa ääneen. Paku kääntyi toveriinsa päin ihmettelevänä. Taipuisa kasvi heilahti hetkessä pahaa aavistamatonta Matorania kohti. Paku huomasi asian hypähtäen takaisin henkensä edestä kipittäen nelinkontin turvaan. Matoranit menivät auttamaan puuskuttavat toverinsa ylös. “M-m-m-itäh Karzahneja nuo oikeen ovat!?”

Tokka tajusi joukkion matkanteon saaneen uusia, ikäviä esteitä.
“Naamapalmuja…”