Viidakkosaari (joka tarvitsee paremman nimen)

Kaikenlaiset häröt hyönteiset ja villirahit tekivät omanlaisaan äännähdyksiä tiheän viidakon kätköissä. Amazua käveli varmasti eteenpäin huiskien samalla ylisuuria lehtiä tieltään, jotka siten pääsivät lässähtämään takana kulkevan Tokkan naamalle. Vanhahko ja repaleinen kartta kuitenkin toimi erinomaisena suojakilpenä ympäröivää pahuutta vastaan.

Gatta asteli kasvillisuuden matoranin takana tiiraillen kivääri ojossa kaikkea mahdollista primitiivistä elämää. Paku asteli rennosti porukan hännillä heilutellen Matorankokoluokassa melko mittavaa kivivasaraansa. Kolmen tyypin jäljiltä kulkureitti oli jo suht. hyvin raivattu. Lyan arvattavasti leikki puissa.

“Vieläkään mitään?”, Amazua huudahti latvojen suuntaan.
“Eip”, Lyan hiidahti takaisin, yrittäen tähystellä merkkejä Skakdien leirin siainnista. Savupatsasta tai jotain.
Gattasta tuntui kuin jatkuvasti jokin olisi tarkkaillut heitä. Tai ehkä hän oli vainoharhainen. Kenenkään huomatta kuitenkin suuri osa ympäristön kasveista tuntui tarkkailevan heitä…

“Lihansyöjäkasveja”, Tokka mainitsi olkansa yli, ikään kuin aistien Gattan hermostuneisuuden, mitä hän onnistui hieman lisäämään. Paku katseli ympärillään olevia kauniinnäköisiä kirkkaanvärisiä suippomaisia kukantapaisia. Po-Matoran pysähtyi hetkeksi ihailemaan punaisen ja oranssin eri sävyissä komeilevaa melkein kulhonmuotoista kasvia, kurkistaen sen sisään. Nesteen peitossa oleva, enää vain lihaksista ja luista muodostuva pieni lintuotus päästi viimeisen kirkaisunsa sen sulaneen silmämunan liukuessa alas sen kurkun jäänteitä. Paku perääntyi yllättävän härön kasvin luota kipittäen takaisin miehistönsä luo.

Kartan kokoluokkaan verrattuna liian pieneen laukkuunsa kartan sujauttanut Tokka näki toverinsa happaman ilmeen.
“Ällös huoli, sinun pitäisi olla korkeintaan protopääskysen kokoinen mahtuaksesi moisen petunian sisuksiin”, Tokka sanoi.

“Turha huokaista helpotuksesta”, Amazua tokaisi katkaisten tiellään olevan oksan tappaen samalla kymmeniä viattomia pieniä hyönteisiä, “Tällainen on vain esimakua siitä mitä saaren ekosysteemillä on tarjottavaa. Ottakaa huomioon että pikku ystävienne kohtaloksi koitui useiden metrien pituinen hirmutroller-mato.”

“Trololololl-” “Älä edes aloita”, Tokka keskeytti Gattan vasta alkuunsa päässeen miehekkään musiikkiesityksen.

“Edes teistä ei ollut vastukseksi sille?”, Paku kysyi kapteeniltaan.
“Olen pelätty palkkasoturi joka kykenee käskystä tappamaan uhrin kahdellakymmenellä eri tavalla pelkillä kylmillä metallisilla käsillään, en metsästäjä.”

Suippokukkainen kasvi nappasi pikkulinnun sisuksiinsa pienen retkikunnan jatkaessa matkaansa.

Taaperrusta ja kasvustojen paksuihin juuriin kompastelua oli kestänyt jo hyvän aikaa. Tokka kulki joukon etunenässä. Kirkkaanvihreä sakea rehevistö oli vaihtumassa tummansävyisempään ja harvempaan kasvustoon.
“Kauanko vielä”, Gatta kysyi. Matoranin kivääri raahautui tämän perässä aiemmin Matoranin olkapäällä roikkuneesta syvänruskeasta nahkahihnasta joka nyt pysyi enää kiinni Matoranin nyrmin sisässä.

Tokka silmäili karttaansa. “Mikäli en ihan erehdy, matkamme puolivälissä oleva joki tulee vastaamme suunnilleen…”
*PLUMPSIS*
“…nyt.”

Lyan onki jokeen pudonneen Pakun. “Aika hassua, kuinka kukaan meistä ei huomannut jokea ennen kuin se mainittiin kartalla”, Le-Matoran ihmetteli.
“Paperin ihmeellinen voima”, Tokka totesi, “ei ihme että se voittaa jopa kiven.”

Amazua jätti alaistensa puheet sikseen alkaen hypellä virtaavan veden pinnan yläpuolella hädin tuskin pilkottavia kiviä pitkin piraattinsa kintereillään. Tokka hyppelehti kivillä puujalkansa kanssa uhmaten fysiikan lakeja.

Leppoisa luontopolkumainen metsikkö oli vaihtunut kolkkoon ja ikävään kivikkoiseen autioon maisemaan.
“Miksemme olisi voineet kiertää”, Po-Matoraniudestaan huolimatta Paku oli jo erittäin kyllästynyt astelemaan terävien kivien päälle.
“Kivimaaston toinen pää ulottuusaaren rannikkoalueelle, toinen pää on lähellä saaren keskustaa. Kiertäminen olisi vienyt tunteja ja syönyt aikaa”, Tokka toputti ystäväänsä jälleen kerran. Paku päästi raivon ja tuskansekaisen parkahduksen hänen jalkateränsä osuttua kiveen. “GUAAAAAAAH”, vimmakas Po-Matoran kaivoi nuijasta esiin purkaen tuskaansa viereissä jököttävään mukulamaiseen kivenjärkäleeseen.
“Alkaa…!”
*PAM*
“Jo…!”
*PAM*
“Riittää…!”
*PAM*
“Nämä…!”
*PAM*
“Karzahnin…!”
*PAM*
“MURIKAT!”

Sekä piraatit että Amazua hämmentyivät siitä että Matoranin nuijanlyönnit vaikuttivat saamaan kivenjärkäleen liikahtelemaan. Niin se tekikin. Samoin pari muuta pienempää järkälettä sen rinnalla. Kaikki kolme tärisivät ja tutisivat. Hiekka ja lika valuivat niiden päältä kuin pimeässä viihtyvät pienet ökkömönkiäiset joihin kohdistettiin valoa. Kaksi pientä järkälettä nousivat hitaasti ylös. Keskimmäisen, isomman kiven alta ilmestyi kaksi putkimaista vartta. Kummankin päässä oli likaisenharmaat pallojentapaiset. Pian likaisenharmaat pinnoitteet avautuivat paljastaen sysimustat silmät. Pupillien puutteesta huolimatta muuta katseltavaa ei juuri ollut kuin vieressä seisova palkkasoturi lilliputtipiraatteineen. Keskimmäinen murikka nousi ylös kolminivelisten kuuden jalan työntyessä esiin. Ylösnousemuksen jäljiltä maahan jäi kolme monttua. Maan alta paljastuva pihtileukainen suu karjaisi erittäin ärtyneenä.

“…moi”, tovereidensa tykö perääntynyt Paku viittasi hermostuneena.