Klaanon

Kategoria: Klaanon Rope

  • Rautasiivellä 2: Kaaos kansilla ja käytävillä

    [spoiler=Alkusanat.]Riemuitkaamme Riemusta, hän kirjoitti tästä muutaman pitkän ja työteliään kohdan ja löysi mahtavan musiikin. Eli iso kiitos.[/spoiler]

    BKS Hildemar

    Nazorak 5505 oli arvostettu tovereidensa joukossa. Hän oli hyvä ampumaan ja hallitsi erityisesti tankkien korjaamisen, mutta ennen kaikkea 5505 oli tehokas ottamaan tilanteen haltuunsa ja pitämään päänsä kylmänä. Siksipä hän oli nytkin saanut tehtäväkseen hoitaa laivan varmistamisen johtamisen. Tiedusteluosasto ei tiennyt, kuinka monta klaanilaista oli ollut Hildemarin kyydissä laivan lähtiessä matkaan, joten oli tärkeää lähettää joukko asiansa osaavia Nazorakeja puhdistamaan paikat yllätysten varalta.

    Ja juuri kun 5505 oli katoamassa kannen alle raskain liekinheittimin varustetun ryhmänsä kanssa, hän kuuli kolahduksen. Hän katseli kannella ympärilleen, mutta se näytti tyhjältä.
    ”Hmmm.”

    Hain katse oli melkoisen murhaavanlainen, kun hän katseli ruipeloa Nazorakia, joka kulki hänen vierellään Hain katananoloista miekkaa ylimielisesti heilutellen. Aivan kuin ei olisi riittävästi, että Hailta oli viety säilä pois, hänet oli myös kytketty jonkinlaiseen masiinaan, joka imi hänen kehostaan elementaalivoimat.

    Kehostani, Hai tuumi. Hän kuitenkin tunsi voiman virtaavan jossain muualla. Kanohi Haios.

    Hai osasi kuitenkin hillitä tunteensa, eikä päästänyt virnettä kasvoilleen.

    Matoro.

    Mustahaarniskainen jään Toa kohotti katseensa hämmentyneenä ja pysähtyi paikalleen. Aivan kuin hän olisi kuullut oman nimensä. Matoron takana kulkeva, pistinkärkisellä Zamorilla aseistautunut torakka ei kuitenkaan arvostanut yllättävää seisahdusta, vaan tökkäisi klaanilaista selkään.
    ”Liikettä!”

    Matoron vastaus oli pahan silmän jakaminen mitä vihaisimman mulkaisun muodossa. Tilanne oli näin klaanilaisittain katsottuna kieltämättä ikävänlainen. Hän, Killjoy, Summerganon, Hai, Bloszar, Ruki, Sadje, Hildemarin Matoralaiset ja jopa Tronie olivat useiden piippujen tähtäimessä, ja heitä marssitettiin metallista siltaa pitkin SS Rautasiivelle. Erityisesti Killjoylla näytti olevan vaikeaa, johdot hänen selässään ilmeisesti söivät haarniskasta energiaa, ja ilmeinen taistelukunnon heikentäminen johti myös sangen vaikean näköiseen kävelemiseen.

    Matoro.

    Nyt hän oli aivan varma, että oli kuullut jotain, mutta oppi kerrasta olemaan pysähtymättä. Hän myöskin ymmärsi, mistä äänet olivat tulleet. Vaikka Nazorakein järjestelmä esti heitä käyttämästä elementaalivoimiaan, Kanohi Cencord oli yhä toiminnassa.

    Matoro.

    Hai? Matoro vastasi mielensä sisällä, ja vilkuili ympärilleen. Torakat eivät huomanneet mitään, mutta Hai katsoi häneen.

    Minäpä minä. Huomaatko, nämä ääliöt eivät saaneet naamioita pois toiminnasta.

    Huomaan, jo tästä keskustelustakin. Sitten Matoro ymmärsi. Sinun naamiovoimasi, sehän on…

    Nimenomaan. Nyt vain odotamme sopivaa hetkeä.

    Mieltenvälinen keskustelu kuitenkin keskesi, kun klaanilaiset pääsivät Rautasiipeen. Sotalaivan kyljestä kurottautunut silta johti heidät suurehkoon halliin. Katossa oli tylsännäköisiä loisteputkia, ja se oli kaikin puolin harmaa ja koruton. Kymmenistä, ellei peräti sadoista torakoista koostuva vastaanottokomitea oli kuitenkin huomattavasti prampeampi. Ja tähtäsivät aseillaan klaanilaisia. Hallissa oli jopa muutama torakkain pahamaineinen merikelpoinen tankki.

    Laivaston Nazorakit tunnisti helposti muista torakoista. Niiden vaatetus oli aivan erilainen, ja ennen kaikkea tekstiiliä oli huomattavasti enemmän. Lisäksi erilaisia mitaleita ja arvomerkkejä oli keskivertotorakkaan nähden enemmän, laivaston perinteisiin kuului kokemuksensa esitteleminen ja tärkeältä näyttäminen aivan eri tavalla kuin muuhun yhteiskuntaan.
    ”Jo on. Nämä ovat asuneet niin kauan poissa maan alta, että ne ovat kehittäneet itselleen tyylitajun.”
    ”Vaiti!” kuului kylmä mutta hienostunut ääni halliin ahtautuneen torakka-armeijan takaa. Metallisella korokkeella, paksun panssarilasin takaa seisoi ryhdikkäänä, siniseen viittaan verhoutuneena Amiraali 002. ”Ja voitte lakata haaveilemasta vastarinnan alkamisesta. Päänuppinne ovat yhteensä yli kahdensadan aseen tähtäimissä, ja minua inhottaa ajatus niiden rei’ittämisestä niin… Roiskuvalla tavalla.”

    Torakkajohtaja piti pienen tauon, ja katsahti ulos hallin ikkunasta. ”Sitä paitsi, en minä teitä kaikkia edes tahdo hengiltä.”

    ****

    5505 lähestyi laivan kannen takaosaan kiinnitettyä ilmatorjuntatykkiä. Hitaasti, askel askeleelta ja kiväärillä osoitellen hän sitä lähestyi. Ja kaiken aikaa 5505 kuulosteli parhaansa mukaan, josko pienen pieni kolahdus oli tosiaan lähtenyt tykistä.

    Kun hän sitten saapui suuren tykin tykö, hän käänsi piipun itseään kohden. Harmaa tulen toa virnuili hänelle. Troopperilla oli hauskaa.
    ”Mit-”
    ”Terve.”

    FLOOOOAASSHMMMWHAAMMIE!

    Sopiva hetki?

    Poikkeuksellisen.

    Valtavaa merialuetta koskeva tärähdys sai suurimman osan hyönteisjaloilla kävelevistä torakoista horjahtamaan. Vain hetkeksi aseet laskeutuivat. Se hetki oli Klaanilaisille tarpeeksi. Hai toimi salamannopeasti ja tämän käsistä ruiskusi paineella suihku vettä suoraan elementtivoimia hallinneeseen koneeseen. Toa virnisti täysosumastaan ja yhdellä kädenheilautuksella vesi jäätyi koneiston sisään. Naamiovoimiaan kiitäen Hai katsoi, kun laite meni oikosulkuun ja se savuten hajosi jäänsekaiseen kasaan.

    Killjoyn haarniska päästi oudon kumahtavan äänen. Samanlaisen, kuin sammutettu generaattori saadessaan uutta virtaa. Metsästäjä huokaisi helpotuksesta, repäisi johdot irti selästään ja ensi töikseen nappasi käsiinsä pukunsa sisään piilotetut miekkojen kahvat. Joyn huudahdus tavoitti kohteensa ja Matoron ja Summerganonin kädet nappasivat kahvat ilmasta. Ionikatanoiden terät hulmahtivat päälle kaksikon alkaessa avustaa muita, heidän omia aseitaan kantavien Nazorakien metsästyksessä.

    Klaanilaisten vierellä kulkeneet Nazorakit kaatuivat nopeasti Matoron ja Summerganonin iskuihin, mutta hallin sadat yksilöt alkoivat toeta tärähdyksestä. Klaanilaisten väliin hajautuneet Hildemarin miehistön jäsenet huomasivat ongelman ensimmäisenä. Nyt oli kiire. Tällä aikaa Bloszard oli saanut aseensa käsiinsä, suojaten nyt urheasti vielä asettaan etsivää Haita. Ruki yritti vetää Sadjea mukanaan, pitäen itsensä tiiviisti muun joukon mukana.
    Klaanilaisten uusi taistelutarmo tyrehtyi kuitenkin pian, satojen aseiden kalinan kaikuessa vain miltei kaaokseen puhjenneessa hallissa.

    Klaanilaisilla oli aseet, mutta lukemattomien piippujen tähdätessä heitä, joukkio lamaantui yhteen tiiviiseen ryppääseen. Klaanilaiset eivät ehtineet pakenemaan käytäviin ajoissa ja nyt Amiraali taputti panssarilasinsa takaa hymyillen. ”Mitä minä juuri sanoin… Klaanilaiset, aina niin uhmakkaita ja itsevarmoja. 200 asetta minä sanoin. 200.

    Punainen käsi tarttui joukon etummaiseksi päätyneen Matoron olkapäähän ja siirsi tätä hieman, päästääkseen Metsästäjän kävelemään tämän ohitse. Killjoy astui koko joukkion eteen salin suulle. Kaikki torakat tähtäsivät nyt häntä. Amiraali myhäili tyytyväisenä. ”Kas, onko meillä ensimmäinen luovuttaja.”

    Killjoy hekotti konemaista nauruaan. ”Katsos Amiraali. Me olemme laivassa. Laivassa, jonka sisällä on iso halli. Me olemme sen hallin ja käytäviin johtavan oviaukon rajalla. Seuraa arvoitus: Minkä virheen sinä teet?”

    Nazorakien ilme ei värähtänyt, vaan koko halli jatkoi edelleen Killjoyn tähtäämistä. Amiraali kurtisti kulmiaan, mutta Joy ei antanut tälle aikaa vastata. ”Minäpä kerron: Ensiksi sinä et huomannut, kun puoli porukkaa käytti hyvän tovin tuon pienen välikaton jäädyttämiseen.”

    Hai, Matoro ja Summerganon virnuilivat. Nazorakien aseet pysyivät tanassa, mutta monen pää harhaili pieneen osaan kattoa, joka tosiaan oli umpijäässä. ”Toiseksi”, Killjoy kajautti, ”Teillä on vastassa sotilas, jolla on… ohjuksia.

    Killjoyn olkapäihin upotetut ohjuspatterit kohosivat sileistä hartioista ja pihahduksen saattelemana molemmat saattoivat yhdet ohjukset matkaan. Pirstaloiva räjähdys kajahti halliin, peittäen raivosta huutavien Nazorakien karjunnan ja Zamor-kiväärien tulituksen.

    Koko klaanilaisjoukkio juoksi, juoksi kohti käytäviä katon romahtaessa suoraan käytävän ja hallin väliin, juoksi kauemmas vihamielisesti laulavien aseiden piipuista. Ennen kuin romahdus sinetöi Nazorakit kokonaan toiselle puolelle, osui muutama Zamor kohteisiinsa. Killjoy ja Suga oliat kuitenkin kumpikin kyllin väkeviä kestämään osumansa, ja klaanilaiset juoksivat kaaoksen saattelemana kohti laivan sisäosia. Kapeassa käytävässä akvaario kainalossaan juokseva Bloszard jäi jälkeen. Hai ja Ruki tajusivat tämän ja jäivät auttamaan toveriaan. Muu joukkio juoksi. Matoranien ja sotureiden muodostama hajanainen joukkio ei voinut pysähtyä. Tämä johti ongelmiin. Matoron johtama porukka jatkoi suoraan eteenpäin, samalla kun Killjoy harppoi intuitionsa mukana risteyksestä vasemmalle, kohti portaita. Hajanainen Matoran-joukko ja Sadje takanaan, Killjoy toivoi portaiden tuovan hänelle onnea.

    Pakomatka vihollisen käsistä oli alkanut.

    Troopperi mönki esiin ilmatorjuntatykistä. Hän katseli työnsä jälkiä: Lieska oli räjäyttänyt muutaman torakan liekinheittinten säiliöt, jotka olivat räjäyttäneet muutaman torakan liekinheitinten säiliöt. Hildemarin kansi oli tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa, mitä nyt pieni reikä ja leviävät liekit hieman epäestetisöivät tilannetta. Jälkimmäisestä ongelmasta tulen Toa kuitenkin pääsi helposti eroon imemällä tulen itseensä.

    Harhautus varmaan toimi, hän tuumi toivoen tovereidensa parasta. Seuraavaksi tuli itse päästä tilanteesta erossa. Hildemarille jääminen ei kävisi päinsä, koska torakoille ei saanut antaa pienintäkään syytä upottaa arvokkaassa lastissa olevaa alusta.

    Siksipä klaanilainen latasi varsijousensa ja ryntäsi metallisiltaa pitkin kohti SS Rautasiipeä, tietämättä kunnolla itsekään, mihin pyrki.

    ***

    Nazorakit latasivat aseitaan vihaisenä. Klik klik klik ja klik. Sireenit alkoivat ulvoa ja valot välkkyä. Torakkamassat heittivät viittansa selkäpuolelle, kompastuminen ei tulisi kuuloonkaan. Nazorakit menivät muodostelmiin, ja aloittivat järjestelmällisen poistumisensa salista.

    SS Rautasiiven metallilattia kolahteli lukemattomien torakanjalkojen iskiessä sitä tasaissa marssitahdissa. Merkillisen näköiset meritankit lähtivät majesteetillisesti vyörymään kohti suurta tavarahissiä. Ainakaan kannella klaanilaiset eivät muodostuisi ongelmaksi.

    ***

    Sadjen naama oli jo aivan punainen juoksemisesta. ”Hidasta… hidasta, minä en… pysy tahdissa.” Killjoy huokaisi ja pysähtyi pudistellen päätään. Klaanilainen nosti yhdellä rivakalla heilautuksella munkin selkäänsä ja jatkoi hermostunutta juoksuaan. Portaat olivat vain johtaneet ylempään, miltei identtiseen kerrokseen ja nyt Killjoy, Sadje ja neljä Hain miehistön jäsentä, yrittivät paikantaa tietä ulos täydestä vauhdistaan.

    Ovi ovelta, käytävä käytävältä joukkio juoksi puhumatta sanaakaan. Joyta kalvoi käytävien tyhjyys. Minuutin kestäneen päättömän juoksentelunsa aikana he eivät olleet törmänneet ainoaankaan Nazorakiin. Käytävän päässä oli jälleen ovi ja Killjoy potkaisi sen edellisten tapaan auki. Metsästäjä jatkoi juoksuaan huomaamatta vastaantulevaa kiitävää hahmoa. Metalli kolahti ja molemmat löysivät itsensä maasta.

    Hai piteli päätään ja tajusi pian, mihin oli törmännyt. Killjoy oli saanut itsensä jo ylös ja kampesi nyt tyhjästä ilmestyneen Hain puoliväkisin jalkeille. ”Missä on Ruki? Luulin, että hän jäi sinun kanssasi?” Hai pudisteli päätään: ”Alakerran hälytykset käynnistyivät pian jäätyämme teistä jälkeen. Joudimme erkaantumaan toisistamme. Hän on jossain Blozin ja Tronien kanssa.” Maassa makaava, melkein Joyn alle rusentunut Sadje kömpi pystyyn, käännellessään päätään vainoharhaisesti ympäriinsä. ”En haluaisi keskeyttää, mutta meillä taitaa olla pienoinen kiire.”
    Hai nyökkäsi ja Killjoy viittoili Matoraneja jälleen seuraamaan.

    Kesken viittoilunsa, Killjoy yllättäen ähkäisi ja lysähti polvilleen maahan. Joukon takaa kaikui askeleita ja matalaa hörötystä. Roteva, selkeästi muita tovereitaan rotevampi Nazorak hymyili savuava energia-ase kädessään, tämän takana noin seitsemän rivisotilaan tarkkaillessa tilannetta sivummalta.

    ”Iso kaveri, kaatuu noin helposti. Te klaanilaiset olette paljon heikompia kuin mitä meille on väitetty.” Rotevan, käytävän päässä seisovan Nazorakin äänestä paistoi halveksunta. Hain katse harhaili Torakan savuavasta aseesta Killjoyn selkään. Maahan lyyhistyneen Metsästäjän haarniskaan oli ilmestynyt musta läiskä, joka kärytti ilmaan ruostunutta hajua.

    ”Yksi, pienen pieni lamauttaja-ammus ja tämä sankari on maassa”, vilpitön nauru alkoi sekoittua Nazon puheeseen, ”ja nyt vastassa vain Toa ja muutama Matoran. Voi, jos vain olisitte pysyneet hiljaa.” Hai nosti säilänsä Killjoyn suojaksi, viittoillen Matoraneja piiloon taakseen.” He olivat jääneet kiinni vihollisen laivassa, nyt jo toista kertaa. Hai ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne näytti liian epätoivoiselta.

    ”T-tuo ei ollut energia-laukaus.” Killjoyn ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut pitkän putken päästä. Metsästäjän raajat liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Aivan kuin hänen puvustaan olisi tullut yllättäen valtavan painava. ”…se, se oli rajatun alueen EMP-laukaus.”

    Hain kasvoille nousi virne. ”Vai niin, no tämähän meni mielenkiintoiseksi.” Toa alkoi ottaa hitaita askelia rotevaa vastustajaansa kohti. Torakan virne oli vaihtunut hämmennykseen. Tämän käden vapisivat nyt aseen ympärillä. Hai virnisti leveästi. ”Hieno bluffi, mutta sinä taidat ymmärtää, että minä olen Toa ja sinulla on minua vastaan EMP-pistooli. Iso kaveri, kaatuu näin helposti.”

    Nazorak huusi kauhusta, kun tyhjästä ilmestynyt jää alkoi levitä hänen jalkojaan pitkin. Muutama sekunti ja äsken niin uhmakas Nazorak oli jäätynyt patsaaksi. Säälimättömästi tämän toverit alkoivat ampua tietään tämän Klaanilaisten eteen jääneen tukkeen lävitse. Jäätyneet raajat lohkesivat irti ja Zamor-laukaisimet rei’ittivät hitaasti Nazorakia palasiksi. Hai kumartui kaatuneen toverinsa puoleen. ”EMP:n poistuminen kestää… tarvitsen kolme minuuttia järjestelmien uudelleenkäynnistämiseen.” Hai kiroili. Kolme minuuttia ja Nazorakit pääsisivät läpi muutamassa sekunnissa. Sadje koputti Hain olkapäätä, hänellä oli idea.

    Amiraali kiroili mielessään käyttäen kaikkia vahvimpia torakankielisiä ilmaisuja ja muutamaa skakdinkielistäkin. Ilmeisesti hän oli neuvotellut liikaa Gaggulabion kanssa.

    Tilanne oli torakan laivaston johtajan silmissä katastrofi. Yksinkertainen vangitseminen oli levinnyt täysin käsistä. Ajatuksissaan Amiraali syytti kaikkia tahoja: saamattomia laivaston torakoita, Kenraalia, joka oli vaatinut SS Rautasiiven osan kalustosta poistamiseen koulutustilojen tieltä ja jopa tiedustelua liian vähästä informaatiosta BKS Hildemarin miehistöstä. Mutta kaiken tämän joukossa hän ymmärsi olla vihainen itselleenkin. Hän oli ottanut liian suuren riskin saada klaanilaiset tajuissaan vangittuna.

    Nyt hän nilkutti metallisen jalkansa kanssa niin lujaa kuin pääsi kohti komentosiltaa kauniisti ja mahtipontisesti sisutettujen laivan yläosan käytävien halki. Amiraali ohitti muutamia patsaita ja tauluja, kunnes lopulta pääsi kierreportaikolle, ja alkoi vaivalloisesti kapuamaan ylös eriparisten jalkojensa kanssa.

    Sitä paitsi kuka mäntti lähetti liekinheittimin varustetut sotilaat putsaamaan Hildemaria?

    Bloszar kalaisen kantamuksensa kanssa veti paksun metallioven takanaan kiinni, juuri viime hetkellä ennen kuin Nazorakien liipasinherkkä partio sai näköyhteyttä klaanilaisiin. Huoneeseen muutamia sekunteja sitten tullut Ruki taputti Bloszaria olkapäälle.

    Tulen Toa kääntyi ympäri ja katsoi Rukin osoittamaan suuntaan.
    ”Onko tuo…”
    ”…ainoa ovi. On.”

    Tilanne olisi sinänsä ollut aivan hyväksyttävä, mutta valtava konehuone oli koneisa huone. Erilaiset männät ja rattaat ja merkilliset liikkuvat osat muodostivat lävitsepääsemättömän esteen. Ilmeisesti tätä kautta ei ollut tarkoitus liikkua. Massiivisen huoneen seinät olivat mustat ja kaapelirykelmien peitossa. Koko tilan keskiosa oli koneiston peitossa, jättäen sen kummallekin puolella vain muutamien neliömetrien kokoiset alueet, joissa kykeni oleilemaan tulematta jauhetuksi tohjoksi.

    No, asiat voisivat olla huonomminkin, kumpikin Toa kuuli päässään yllättävän pirteään sävyyn. Kukaan meistä ei ole villiintynyt Nui-Jaga jolla on vesikauhu ja joka haisee pahalle ja täällä on ihan miellyttävän viileää.

    Bloszar ja Ruki loivat toisiinsa epäuskoiset katseet. Positronie hymyili urheasti akvaariossaan.

    Jäädytettyä käytävää pitkin kiitävä, maassa liukuva punainen Metsästäjä sai toimia kyytinä Matoraneille. Hain työntämä eriskummallinen kelkka kiisi pitkin laivaa huumaavalla vauhdilla. Killjoy ei sanonut mitään. Hänen keskittymisensä oli järjestelmiensä palauttamisissa.

    Yksi miehistön jäsenistä huudahti. Porukan vasemmalla puolella oli aiempia huomattavasti isommat kaksoisovet. Hai pysäytti kelkan ja avasi ovet. Toivon pilkahdus palasi. Portaat, jotka johtivat suoraan kannelle. Matoranit tuulettivat hiljaa, Hai auttoi Killjoyn pystyyn: ”Sinun olisi parasta pystyä toimimaan. Kohta rytisee.”

    ”Missä pirussa me olemme?”

    Matoro mielsi Sugan kysymyksen kovastipaljon oikeutetuksi. Kaksikko oli juossut halki sotalaivan käytäviä Onu-Matoran Lignok Sugan olkapäällä keikkuen jo eksyksiin asti, mutta tämä huone herätti heidän huomionsa. Klaanilaiset olivat jonkinsorttisen valvontahuoneen sisällä, ja suurten panssarilasien takana näkyi koulutustilalta näyttävä halli. Halli, joka oli riittävän iso sisältämään vähän suuremmankin kylän. Käytävät ja ampumaradat ja merkillinen sisämetsä muodostivat oman pienen maailmansa. Valvontahuoneen tarjoamasta ylävinkkelimäisestä perspektiivistä kolmikko näki vain muutaman Nazorakin liikuskelevan tilassa.
    ”Olenko se vain minä…” Matoro aloitti epäröiden ”…vai ovatko nuo isompia kuin torakat yleensä?”
    ”Et ole vain sinä”, Suga vahvisti. ”Isoimpia ötököitä joita olen nähnyt, ja minä olin sentään mukana Operaatui Älykäskö Zeppeliinissä.”
    ”Ei hyvältä näytä”, Lignok sanoi enemmän itselleen kuin muille väsyneellä äänellään.

    Silloin huone täyttyi puheesta. Puhujan puheesta erottui selvästi torakoiden korostus, ja äänensävy oli vihainen.
    ”Klaanilaiset! Luovuttakaa suosiolla, sillä ette voi loputtomiin asti paeta. Me olemme Na Zora.”
    ”Minusta Te Zora olette osoittaneet sen verran lahjakasta esimerkkiä meidän kiinnisaamattomuudestamme, että voisitte antaa meidän vain mennä!” Suga heitti takaisin, tietäen kuitenkin ettei megafoni omannut korvia.

    Ovea kuitenkin taottiin sen verran voimakkaasti, että klaanilaiset päättivät suorittaa poistumisen. Juuri ennen kuin Suga murskasi onnekkaan ulkoilmaan johtavan ikkunan, Matoro sai idean. Hän nappasi komentopöydältä kasan levykkeitä ja paperia, kiskoi seinältä pari karttaa ja otti mukaansa kaiken muunkin, minkä voisi arvella sisältävän jotain tärkeää. Hän nappasi ne Lignokille, joka sulloi ne olkalaukkuunsa, ja sitten kolmikko rymisteli ulos ovesta.

    Paitsi että ei rymistellytkään, sillä torakat saivat juuri huoneen oven auki, ja tulituksessa Matoron oli pakko heittäytyä välittömästi nappuloiden peittämän metallinharmaan komentopöydän taakse piiloon.

  • Nynrah osa 47: Voitte irroittaa turvavyönne

    Pieni luoto
    Ilmaraptori 1

    Toinen auringoista oli nousemassa. Sen punertava valo paistoi horisontista ja alkoi jo häikäistä pienellä luodolla lojuvan ilma-aluksen matkustajia. Viidessä hahmossa oli havaittavissa pientä väsymystä minimaalisten yöunien takia.
    Metalli kalahteli ja hiki virtasi, kun onu-matoran Ontor ja tämän toveri Ternok paiskoivat pienillä lapioilla innokkaasti hiiliä tuliseen pätsiin. Kohta tulikuuma höyry suihkusi, kun rautaisen konelinnun moottori kehräsi Muakan lailla.
    Keetongu makasi ilma-aluksen valtavan siiven päällä tehden viimeisiä varmistuksia. Keetongu nyppäsi muutaman naulan hampaidensa väleistä ja nuiji ne kiinni siipeen. Kuka tahansa muu olisi saattanut tarvita vasaraa.
    Guardian käveleskeli luotoa pitkin käsissään koko joukko aluksen hansikaslokerosta kaiveltuja karttoja. Sininen skakdi tiiraili taivaan tähtien kosmista tuiketta ja auringon noususuuntaa. Sitten hän teki muutamia merkintöjä karttoihin sulkakynällä. Arvio luodon sijainnista alkoi tarkentua.
    Makuta Nui puolestaan istuskeli kivellä ja keskittyi tuijottelemaan horisonttiin. Kun kiveä, sen päällä istuvaa makutaa ja hyvin tyyntä mertä katseli, olisi voinut luulla ajan pysähtyneen täysin. Kukaan ei tiennyt, mitä makutan mielessä liikkui. Olennon puhtaan punahehkuisten silmien hohdossa oli pieni hippunen ikiaikaista viisautta ja hetkellisiä välähdyksiä mielestä, joka oli maksanut järkensä vain nähdäkseen totuuden.

    Monen tarkistuksen jälkeen alus alkoi näyttää jo lähtövalmiilta. Tulikuumana hehkuva moottori lämmitti aluksensisäistä ilmaa. Höyry suihkusi aluksen takaosasta kuin kuumasta lähteestä. Sähköjärjestelmät napsahtivat varoittamatta päälle ja tuulilasinpyyhkijät näyttivät ilman erillistä komentoa, mihin pystyivät.
    Aluksen kaikkien sisäänkäyntien sulkeuduttua viisihenkinen miehistö asettui paikoilleen lentoonlähtöä varten. Makuta Nui rojahti tuolille silmissään iloa. Vaikka istuin ei ollut varsinaisesti mukava, se ainakin peittosi juomatelineen.

    Lopulta Keetongu asettui aluksen ohjaamoon valtavalle tuolilleen. Keltainen jättiläinen henkäisi syvään tyytyväisenä ja puristi siirtolohkaremaisen kouransa suuren vivun ympärille.
    Nopea ja väkevä riuhtaisu laukaisi Ilmaraptori 1:n peräosasta valtavan höyrypilven, joka peitti kokonaan pienen luodon alleen ja pelotteli sillä asustavat merilinnut kirkuen lentoon.
    Valtavan lähtölaukauksen räjähdettyä ilmoille Ilmaraptorin pohja halkoi hopeisen meren pintaa kymmenien sekuntien ajan. Sitten se nousi.

    Valtava alus nousi kymmeniä metrejä sekunneissa. Se lähestyi taivaan ja ulkoavaruuden rajaa hitaasti mutta varmasti elegantissa kaaressa. Aluksen takaa pohjoisesta nouseva ja meren ja taivaanrannan oranssiksi värjäävä aurinko alkoi myös tavoittelemaan taivaita. Käytännössä pilvetön oranssi taivas oli aivan omanlaisensa näky.
    Kestäisi vielä kaksi tuntia ennen kuin toinenkin aurinko nousisi horisontista.

    ”Hyvät matkustajat”, Keetongu sanoi veikeästi aluksen nousun tasoituttua. ”Voitte irroittaa turvavyönne.”
    Guardian hymähti. ”Hei, pirun hyvää jälkeä tunnissa”, sininen skakdi sanoi siirtäen katsettaan aluksen nurkasta toiseen. ”En olisi välttämättä uskonut tämän edes lentävän enää.”
    ”Pikku kaverit tekivät parhaansa”, Keetongu sanoi näyttäen vasemman kätensä peukulla taaksepäin. Guardian ja Makuta Nui kääntyivät ja näkivät, kuinka Ternok ja Ontor kuorsasivat äänekkäästi penkeillään. Ternokin pään alle tyynyksi kelpasi näemmä jopa Ontorin jalka, kun Ontor taas roikkui paljon isommalle olennolle tarkoitetun istuimen käsinojalla. Ainoa, mikä esti häntä rojahtamasta alas tuolilta oli Ternokin painavan pään tuoma tasapaino. Ontor nukkui kuorsaten suu auki, kun Ternokin hengitys taas rahisi flunssaisesti. Näyssä oli jotain huvittavaa.

    ”Kääpiöt saavat nukkua aivan rauhassa”, Keetongu sanoi hymyillen, ”ei matkaa taida enää kauan ollakaan.”
    ”Ei arvioideni mukaan”, Guardian sanoi sormi kartalla. ”Koska auringot nousivat tulosuunnasta, kuljemme etelään. Arvioisin, että olemme Steltin lähellä.”

    ”Pysyttäisinkö kaukana sen ilmatilasta?” Makuta Nui sanoi vainoharhaisesti. ”Minulla on siellä… vanhoja ystäviä.”
    ”Ystäviä kuten se makuta torakkapesissä?” Keetongu kysyi varoen.

    ”Ei, ei ollenkaan samanlaisia”, Manu sanoi nojaten syvälle tuoliinsa ja ristien sormensa. ”Nämä tyypit minä vain murhaisin.”
    Guardian päätti jättää kysymättä, mitä Manu halusi Abzumolle tehdä.

    Keetongu hymyili ja kiihdytti alusta. Ilmaraptori halkoi taivasta niin sutjakasti ja tasaisesti, että oli entistä vaikempaa uskoa, että se oli kone. Höyrymoottorin voimakasta ääntä lukuunottamatta alus tuntui valtavalta linnulta.
    Guardian nojasi aluksen seinään ja katsoi ulos ikkunasta. Aallot liikehtivät rauhallisesti ja linnut lensivät matalalla. Aamu oli kaunis, mutta se ei poistanut pientä epävarmuuden tunnetta, joka vaivasi koko kolmikkoa. Se oli epävarmuutta siitä, että tilanne ei olisikaan täysin hallinnassa. Se oli tietämättömyyttä siitä, mitä Klaanille olisi voinut tapahtua niinä kahtena viikkona, jotka tämä matka oli kokonaisuudessaan vienyt.

    Ternok ja Ontor nukkuivat autuaan tietämättöminä.
    Hyvä, että toiset osaavat rentoutua, Guardian ajatteli.

  • Riimuritari

    Tie Klaanin linnoituksesta pohjoiseen.

    Matoran käveli hitain, laahustavin askelin soratietä pitkin. Hän oli allapäin sekä samalla suuttunut.
    ”Minä kyllä pystyn siihen… On pakko… Pakko todistaa, että kykenen…” Matoran puhui puille ja tähdille. Puro solisi kauniisti tienvieressä, mutta yläjuoksuun se muutuisi pian koskeksi. Sen saattoi jo kuulla. Aina vain askel askeleelta hän lähestyi koskenkuohuntaa kunnes eteen akukesi risteys.

    Risteyksestä käännyttyään metsä alkoi olla jo niin tiheä ettei kuu paistanut enään oksien läpi. Matoranin oli pakko kaivaa repustaan valokivi. Se oli aika pieni, mutta sen valo riitti näyttämään tien. Matoran tärisi hieman
    ”Pystyn siihen… Pystyn menemään sinne… Pystyn todistamaan ettei se kummittele! Samalla voin hakea sen kirjan!” Hän suggestoi itsensä päätäväiseen tilaan, mutta oli silti todella peloissaan. Matoran otti pitkiä harppauksia kohti soratien toisessapäässä, metsän keskellä olevaa taloa. Talossa paloi valot ja piipusta nousi savu.
    Tämä sai Matoranin rauhoittumaan hieman.

    ******

    Talon ruskea, puinen ovi oli kullattu ja siinä luki Korpin Kievari.
    Matoran veti syvään henkeä ja kolkutti oveen. Yllätyksekseen ovi avautui pelkän koputuksen voimasta. Hän astui sisälle hiljattain korjatun näköiselle laudoitukselle. Juuri silloin hänen takaansa ulvahti tuuli joka sammutti kaikki kievarin valot. ” Sesesses-SE oli vain ilmavirta… Ehehei tääällä kummittele.” Matoran kuiskutteli itselleen hiipiessään kievariin sisälle.

    Hän piteli valokiveään todella tiukasti käsissään. Jokainen askel tuntui ikuisuudelta hänen edetessään kohti keittiötä. Päästyään määränpäähänsä hän huomasi portaat. Portaiden alapäässä hohkasi jotain. Sininen hehku houkutteli Matorania ja tämä lähti hiipien kohti portaita loppupelissä päätyen niiden alapäähän.

    Kellarissa oli pölyistä, tunkkaista, Mutta onneksi valoisaa. Sininen valo loisti huoneen nurkasta.
    Matoran käveli hohtoa kohti. Vasta päästyään lähelle valonlähdettä hän tunnisti sen.
    Hohde lähti paksusta kirjasta. Se oli koristeltu metallein ja sen kannessa oli jonkin sortin riimu. Tätä Matoran ei osannut tulkita itse, mutta oli varma siitä, että se kertoi jotain kirjan sisällöstä.
    ”Aukeisit nyt…” hän tuhisi kirjalle yrittäessään tuskaisesti avata sitä tuloksetta.

  • Kapteeni Notfun rekryää

    Klaanin pääkatu, merirosvokapakka

    Punamaskinen kädetön Matoran, jolla oli puujalka avasi kapakan oven.

    ”Yarr. Onko Jardirt täällä?”, Notfun kysyi.

    ”Yarr.. Dirt..?”, Kapakoitsija ihmetteli.

    ”Yarr. Dirt.”, Notfun vastasi.

    ”Yarr. Tuolla nurkassa. Enemmän humalassa kuin sinä”, Kapakoitsija kertoi.

    Piraatti nilkutti puujalallaan ärtyneenä kohti nurkkapöytää. Kun hän oli pöydässä, hän löi Jardirtia rommipullolla päähän. Erittäin kovaa.

    ”AAAAAAHHH, Mitä sinä teet, se en ollut minä!”, Jardirt kiljui.

    ”Missä minun jalkani, miehistöni, ja laivani?”, Notfun ärjyi.

    ”En tiedä. Joku vei sen. Heräsin tästä kapakasta. Äsken. Olen umpihumalassa. En ollut kun nukahdin. Siitä jo kauan”, Jardirt selitteli.

    ”Vai niin.. Me hankimme uuden miehistön. Nyt”, Notfun sanoi.

    ”YARRR, Kaikki kanssaelijäni, kapteeni Notfun etsii miehistöä! Ilmoittautua voitte auringonnousuun mennessä tämän kapakan yläkerrassa”, Notfun huudahti, maksoi kapakoitsijalle, ja käveli yläkertaan.

  • Kakkostopicin eka viesti

    Klaanon

    Siitä on jo vuosia, kun Tawa ja Visokki perustivat Bio-Klaanin. Vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja. Vuodet ovat kuluneet suurimmaksi osaksi rauhan merkeissä – ellei lukuun oteta muutamaa vakavaa välikohtausta. Klaanin historian aikana niitäkin on ollut. Elämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa ruusuilla tanssiminen on. Klaani on rauhan tyyssija. Sinne hakeutuvat ovat yleensä rauhaa kaipaavia Matoraneja, työnsä päättäviä Toia, hylkiöitä, syrjittyjä olentoja. Klaani on turvapaikka niille, jotka sitä hakevat.

    Näiden vuosien aikana olemme saaneet rakennettua suunnattoman linnoituksemme saaren etelärannikolle. Lisäksi hieman Bio-Klaanin linnoituksesta pohjoiseen sijaitsee suuri Arkistomme, johon keräämme kaiken tiedon. Arkistoissa minäkin istun kirjoittamassa tätä muistelmaa. On hienoa tietää, että on paikka, minne mennä, missä asua – ilman pelkoa hyökkääjistä, jotka ryöstävät kodit ja tappavat asukkaat. Ilman Bio-Klaania suurin osa meistä olisi kuollut. Onneksi Klaani ottaa suojiinsa apua tarvitsevat. Mata Nuin ritarikunnalta, Makutain veljeskunnalta tai Pimeyden metsästäjiltä pakenevat saavat turvapaikan. Yksikään noista järjestöistä ei vie meiltä ystäviämme.

    Näin päätän tämän luvun muistelmissani ja siirryn jatkamaan tärkeiden paperikääröjen järjestelyä ystäväni ja kollegani Gahlok Van kanssa. Eläköön Bio-Klaani ikuisesti.

    — Arkistonhoitaja Vaehran

    Klikkaa tästä päästäksesi osaan I.

    Informaatiota

    Johdantomuistelman ja koko aloitusviestin laati Makuta Nui.

  • Kapina tärtäläisiä vastaan

    Bio-Klaani, Kahvila

    Kolme Matorania istuivat Kahvilassa, juttelemassa. Jokainen oli eri Matoran-kylistä, joissa Die Tärtä oli vieraillut. Kylät voisi korjata, mutta silloin Merirosvot hyökkäisisivät uudelleen. Olisi aika tehdä asialle jotain.

    Keltainen Po-Matoran istui keskimmäisinä. Hänellä oli keltainen Hau naamionaan, ja hänessä oli vihreän värejä. Hän oli aika pieni muihin Matoranien verrattuna, mutta vaikutti älykkäältä.

    Vasemmalla istui Ko-Matoran, joka oli suurempi kuin kaksi muuta Matorania. Hänellä oli valkoinen Miru naamionaan ka piti kädessään pientä tikaria. Hän oli vihaisen oloinen ja hänen toisessa kädessä näytti olevan todella paha arpi.

    Oikealla istui Fe-Matoran, jonka naamiona oli harmaa Komau. Hän oli keskikokoinen ja piti käsissään pientä laitetta. Hänellä oli oikeassa kädessä kaksi mekaanista sormea ja vsen jalka oli kokonaan mekaaninen.

    ”Emme voi antaa merirosvojen hyökkäävän enää. Menetimme taas arvokkaita tavaroita ja heti kun korjaamme kylämme, ne piraatit hyökkäävät uudestaan. Mutta kylät pitää korjata”, keskimmäinen Po-Matoran sanoi.

    ”Vel hyvä, voimmehan tehdä ansan. Vai mitä mieltä sinä olet Hyg?” oikealla puolella istuva Fe-Matoran kysyi.

    Vasemmalla puolella istuva Hyg-niminen Ko-Matoran näytti pitävän ajatuksesta. ”Sopii minulle, mutta minkälaisen? Ja pyydämmekö Klaanilaisia apuun?”

    ”En tiedä Hyg. Ehkä meidän pitäisi pärjätä omillamme. Klaanilaisilla on kiireitä sen hyökkäyksen jälkeen ja kun on niitten kristalli-juttujen hakua jne. Ehkä annamme vain heidän olla. Emme me voi pyytää Klaanilta aina apua. Kyllä me pärjäämme”, Vel sanoi.

    ”Hyvä on. Mutta mikä se ansa on? Minkälaista sinä suunnittelet Kjotr?” Hyg kysyi ja näytti olevan entistä kiinnostuneempi asiasta.

    ”En ole tullut vielä siihen vaiheeseen. Katsos, piraatit tietävät kyllä aika paljon ansoja. Joten mitä käyttäisimme?”

    Kolmikko hiljeni ja katsoivat toisiaan. Pian heidän taakseen tuli joku henkilö. Kukaan ei ollut nähnyt häntä aiemmin.

    ”Minä voin auttaa teitä”, hän sanoi.

    Kolmikko katsoi jälleen toisiaan ja antoivat hänelle tilaa. Nelikko aloitti sitten suunnittelun.

  • Veljeskunnan saari: Viidakkosotaa

    Hiekkaranta

    Moisesta sysäyksestä mikä tahansa tavallinen käsi olisi saattanut murtua parantumattomasti. 437:n sekä Ämkoon kädenkorvikkeet suorastaan tärisivät. Kumpikin pystyi hyvin tuntemaan kehojensa oikeasta puoliskosta lähtevän kipuaallon tunkevan läpi kehonsa. Pian sekä torakkaeverstin että ninjajohtajan nyrkit ponnahtivat toisistaan pois kuin kaksi samantapaista magneettia konsanaan. 437 sekä Ämkoo olivat vähällä kaatua kumoon.

    Nazorakien leiri, muutaman sadan metrin päässä

    3056 -niminen torakka kellahti rullilla pohjustettuine tuoleineen kumoon vartiotornin kovalle lattialle tornin heilahdettua häiritsevästi. Torakan lempikuppi kaatui peittäen pöydän limonadia muistuttavalla vaaleanvihreällä nesteellä. Nazorak hämyili kädellään edessä olevan pöydän reunaa, saaden  siitä lopulta tarpeeksi tukevan otteen ponnistaakseen takaisin pystyyn. Torakka nousi hitaasti ja varovaisesti seisomaan. Kesti hetken ennen kuin torni tuntui seisovan taas vakaassa asennossa. 3056 kirosi vaimeasti. Nopeasti koottu torni ei kestäisi moista rynkytystä. Vahtivuoroon määrätty torakka pystyi havaitsemaan tornin laajoista ikkunoista suuren osan Nazorakeista kömpineen esiin teltoista tuli- ja räjähdeaseet tulitusvalmiudessa. Hyökkäyskö?

    Alhaalla teltoissa tutkijatorakat painivat mittauslaitteiden sun muiden vempainten kanssa. Kone väritti valkean paperin mustilla viivoilla samalla kun kärsimätön komentaja tivasi tutkijaparoilta tuloksia. Osa nazorakeista oli komennettu vahvistamaan vartiotornin tukirakenteita. 3056 oli poiminut kiikarit käteensä, ja torakka alkoi tiedustella ympäristöään.

    Ämkoo välttyi iskeytymästä selälleen hiekkaan hyppäämällä voltin. Hypyn voimakkuudesta johtuen admin viisti laskeuduttuaan hetken rannan hiekkaa pitkin, jättäen jälkeensä kaksi syvää uraa. 437 katkaisi oman lentonsa työntämällä metalliset sormensa kiinni hiekkaan. Nazorak suoritti pyörähdyksen saaden laskettua jalkansa turvallisesti maahan.

    Mäksä tarjosi tujun luuvitosen everstin rintaan tunteakseen sen kuitenkin koostuvan metallista. 437 ei voinut olla virnistämättä tarttuessaan vastustajansa käsivarteen. Kyvyttömänä väistöliikkeeseen admin sai kokea metallisen polvilumpion iskun vatsaansa. Nazorak, sormet edelleen Ämkoon käden ympärillä, pyörähti heittäen adminin olkansa yli. Ämkoo mätkähti selälleen hiekalle. Eversti kohotti metallisen nyrkkinsä valmiina iskemään sen adminin  vatsaan. Mäksä vastasi nopealla jalkojen heilautuksella torakan onnistuen potkaisemaan torakkaa rintaan. 437:n hetkellisen herpaannuksen turvin Ämkoon onnistui heilauttaa itsensä turvaan.

    Ämkoo pyörähti nopeasti vasemman jallkansa avulla takaisin torakkaa päin. Hän vaihtoi nopeasti painonsa toiselle jalalle, suorittaen samalla nopean kierähdyspotkun. Torakka torjui iskun äkillisesti kyynärvarrellaan. Mäksä ei aikaillut, vaan suoritti liikkeen uudelleen toisella jalallaan. Uusi isku onnistuikin hhieman hipaisemaan torakan mahdollisesti orgaanista kylkeä. Everstin tuskaisesta tuhahduksesta päätellen Mäksän arvaus oli oikea. Torakka ei kuitenkaan antanut Ämkoon olla ainoa joka hallitsi jalkatyön. 437 rohotti vasemman metallisen jalkansa ja antoi Toalle jämäkän potkun vatsan alueelle. Admin päästi yskähdyksen ja perääntyi hieman.

    Tilanne keskeytyi yllättäen kuuluvaan pamaukseen. Kaksikko ei ehtinyt tiirailla ympärilleen hetkeäkään, sillä Ämkoon takaa kohosi jysähdyksen säestämänä valtava tomupilvi. Säikähtänyt Admin hypähti äkisti sivummas, vilkaisten everstin suuntaan. Hän näki tämän ilmeestä torakan olevan vähintään yhtä yllättynyt. Kaksikko säpsähti jälleen uuteen pamaukseen. Refleksinsä äärimmilleen harjoittanut miekkapiru kiskaisi miekkansa esiin. Samalla häntä yläviistosta uhannut räjähde halkesi kahdeksi puolikkaaksi.

    437 sävähti yhden ammuksista räjähdettyä metrin päässä itsestään. Nopeasti reagoiva Nazorak muunsi kätensä zamorkivääriksi pohtien, että ilmeisesti kumpikin kamppailijoista oli kauempaa tähdätyn hyökkäyksen kohteena. Everstin pohdiskelu keskeytyi hänen huomionsa herpaantuessa hetkeksi päänsä metallisen puoliskon sisään piilotetun kommunikaattorin kohinaan.
    ”Eversti?”
    Nazorak aikoi painaa sormensa kommunikaattorin napille tiedustellakseen puhujan henkilöllisyyttä. Pian tuttu ääni kuitenkin nousi esiin hänen mustinsa. perukoilta. Ei helkutti…

    Eversti suuntasi katseensa meren puolelle. Tässäkin pimeydessä erotti ammusten piipuista singahtamisen synnyttämät pienet valonpilkahdukset. Kiikareita kantava komentaja torui äskeistä ampujaa samalla syöttäen ampujille tarkempia koordinaatteja.
    ”MITÄ HELVETTIÄ!?”, eversti karjaisi kommunikaattoriinsa.
    ”Pahoittelumme. Eräs tykkimies erotettiin juuri virasta!” Komentajatorakka yritti puhua esimiehelleen tykkitulen läpi. ”Tulimme avuksenne!  Pyydän teitä perääntymään. Tilanne on hallinnassa!”
    437 pureskeli hampaitaan yhteen. Mokoma puolisokea haaska…

    Kauempaa lentelevät ammukset pakottivat Ämkoon pysymään liikkeessä. Liian lähelle ennättäneet ammukset saivat tuta miekkamiehen terästä. Samalla Ämkoo kirosi puoliääneen huolimattomuuttaan. Kiivas taistelu oli sekoittanut adminin suuntavaiston siinä määrin, että tämä ei ollut ollenkaan huomannut torakan kanssa käytävän kamppailun vieneen kaksikon näin lähelle nazorakien rantatukikohtaa. Mäksä joutui tuon tuosta vilkuilemaan everstiä varmistaakseen, että torakka ei ehtisi käyttää Ämkoon hankalaa tilannetta hyväkseen.

    Klaanilaisen pelko kävi todeksi everstin syöksyessä yllättäen tätä kohti. Ämkoo huitaisi kerran miekallaan 437:n suuntaan hakien samalla etäisyyttä vastustajaansa, mutta eversti kiiti päättäväisesti yhä vain lähemmäs. Silloin Ämkoo huomasi myös taivaalta syöksyvän ammuksen. Admin tiesi, että ei kykenisi torjumaan kumpaakin hyökkäystä ja tilanne vaikutti toivottomalta.

    Veljeskunnan tukikohta

    ”MITÄ?”
    Veljeskunnan ylin käskynhaltijamatoran Leiter ei ollut uskoa korviaan kuultuaan sinivihreän vakoojansa tuoman ilmoituksen. Johtajan silmät muuttuivat ohuiksi viiruiksi tummanvihreän Miru-naamion takana Leiterin miettiessä seuraavaa siirtoaan.

    Asiat etenivät liian vikkelästi. Klaanilaisten mukana tullut tieto Ämkoon joutumisesta kamppailuun mystisen nazorak-soturin kanssa ei ollut liiemmin Leiteriä huolestuttanut, sillä matoran luotti vahvasti herransa taistelutaitoihin.  Juuri saapunut informaatio Ämkoon tilanteesta sai kuitenkin huolen nousemaan tummankirjavan matoranin kasvoille. Nyt oli toimittava nopeasti.

    Leiter jakoi muutaman harkitun käskyn sysipimeän metsän pohjalla tehtävänantoa odottaville alamaisilleen. Häntä kuulemassa olleet organisaation upseerit katselivat hetken toisiaan ja lähtivät sitten Leiterin kanssa liikkeelle.  

    Ranta

    Ämkoo yllättyi nazorakin kääntyessä yllättäen yläilmoja kohti zamor-aseensa kera. Eversti ampui lähestyvää räjähdeammusta kerran saaden sen räjähtämään kappaleiksi kaksikon yläpuolella. Tumma savu leijaili hetken taivaalla ennen haihtumistaan ilmaan. Koko tilanne oli seisahtunut. Pataljoonan komentaja pystyi tuntemaan everstin katsovan häntä suoraan silmiin jopa niinkin kaukaa. Hitaasti zamorase vetäytyi takaisin everstin mekaanisen kyynärvarren sisään tehden tilaa mekaaniselle kädelle, joka laskeutui hitaasti alas. Oli hiljaista. Ämkoo tuijotti everstiä hämillään.

    Eversti asetti sormensa kommunikaattorilleen, ja sääteli sen taajuutta. Komentajan vieressä olevan nazorakin sylissä pitämä radiolähetinlaatikko alkoi piippailla ja rahista.
    ”Huomio.” Torakat kuulivat selkeästi everstinsä yllättävän tyynen äänen kommunikointilaitteen kaiuttimista. Mäksä valmistautui muiden lailla kuuntelemaan everstin sanat.
    ”Vetäytykää.”
    Ämkoon silmät laajenivat yllätyksestä.
    ”M-m-mutta…” komentaja sönkötti hämmentyneenä kommunikaattorin mikkiin. Eversti ei sallinut keskeytyksiä.
    ”Tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen saanut arvoiseni vastuksen. En aio sallia kenenkään vievän tätä tilaisuutta minulta pois.”
    Everstin kommentit saivat paikallaolijat hiljentymään.
    ”Seuraava joka edes hipaisee mustavihreää Toaa, vastaa siitä minulle.”

    ”…Ymmärretty”, komentaja puhui mikrofoniin vaimeasti. Hän viittasi kädellään Nazorakeja pakkaamaan aseensa ja vetäytymään.

    ”Odotahan”, kuului kuitenkin yllättävä ääni Everstin pään sisällä. Torakka murahti tunnistaessaan kanavalle tunkeutuneen äänen.
    ”Minä kuulin, kuka sinulla on siellä”, ilmavoimien komentajan ääni sanoi vakavana. 437 kääntyi nyrpeänä katsomaan kaukana taivaalla erottuvaa ilmalaivaa päin.
    ”En salli klaanilaisen pakenevan”, 003 jatkoi tavoistaan poiketen suorastaan jäätävällä äänellä. ”Jos niin käy, sinä vastaat siitä minulle.”

    437 murahti.

    ”Niin ei käy”, torakkasotilas vastasi tympeänä. ”Minä voitan tämän mittelön.”
    ”Saat kamppailla yksin ainoastaan yhdellä ehdolla”, ilmavoimien komentajan ääni selitti. ”Pakota klaanilainen lähemmäs, jotta voimme vahtia tilannetta. Ja puuttua siihen, jos epäonnistut.”
    ”Luuletko, että minä-” 437 aloitti, mutta linja oli jo hiljentynyt.

    Ämkoo ja Eversti kääntyivät katsomaan torakkatukikohtaa päin. Aseistetut sotilasrivistöt alkoivat levittäytyä odottavan näköisinä rannalle, ja 437 tunsi itsensä suorastaan loukatuksi. Ämkootakaan tilanne ei lainkaan miellyttänyt, vaikkakin klaanilaisen syy tuntea olonsa ikäväksi oli hieman erilainen.

    ”Tämäkö on käsityksesi kaksintaistelusta?” Ämkoo ärähti vastustajalleen pyöräyttäen miekkaansa kerran ilmassa. ”Tunnet varmaan itsesi todella ylpeäksi jos nujerrat minut satapäisen toverilaumasi avustuksella.”
    ”Nuo eivät puutu tähän”, 437 vastasi. ”Pidän siitä huolen.”

    Taistelevan kaksikon ajatustenvaihto keskeytyi kauempaa rannalta singahtaneen valokeilan häikäistessä kumpaisenkin silmiä. Valokeilan loiste kohosi kuitenkin ylemmäs ja Ämkoo kääntyi silmiään siristellen katsomaan mistä valo oli peräisin. Admin huomasi valokeilan lähtevän yhdestä torakoiden tiedustelutorneista. Nazorakit olivat huomanneet jotain, mutta mitä?

    Jossain kajahti korvia vihlova kiljaisu.

    Niin Ämkoon kuin rannalle kokoontuneiden nazorak-sotilaidenkin päät kääntyivät valokeilan perässä kauempana rannan reunamalla kohoavan mäen suunnalta kuulunutta ääntä kohti. Tarkkanäköisimpien nazorakien silmät erottivat hatarasti valaistun kukkulan päällä seisovan lyhyen hahmon, mutta yksikään torakoista ei kyennyt tunnistamaan hahmoa tarkemmin. Pian rannalle asennetuista valonheittimistä loputkin osoittivat mäkeä kohti valaisten tarkemmin vihreänmustan matoranin laihan hahmon.

    Leiter katseli alhaalla avautuvaa synkkää rantamaisemaa ja sitä pitkin levittäytyvää  tiheää torakkavalloitusta. Matoran levitti toisen kämmenensä kasvojensa tasalle suojatakseen silmänsä valonheitinten kirkkaalta loisteelta. Samalla Leiter kohotti toisen kätensä kohti taivasta, ojensi sen sitten alhaalla hämillään tuijottavia nazorakeja kohti ja sanoi yhden sanan.

    ”Hyökkäykseen.”

    Nazorakit katsoivat äimistyneitä mäen takaa esiin kohoavia valtavia petolintuja suurten rahien pahoinpidellessä ilmamassaa mittavilla siivillään. Taivas täyttyi raivokkaiden petolintujen kirkkaista kiljaisuista ja linnuilla ratsastavien vihreiden matoranien uhmakkaista sotahuudoista. Leiter katseli kuolemanvakavana kolmenkymmenen luottolentäjänsä perään ja kääntyi sitten kadotakseen mäen takana odottaviin varjoihin.

    Nazorakit karjuivat ja tulittivat taivaalla kiitäviä vihollisiaan samalla kun petolintuparvi hajosi useampaan pienempään muodostelmaan. Tätä kaikkea katseellaan seuraava Ämkoo kirosi itsekseen palauttaen katseensa sitten takaisin ensisijaiseen viholliseensa. Miekkapaholainen ei pitänyt lainkaan Leiterin suunnitelmasta, sillä veljeskunnan huomaamaton perääntyminen Klaanin saarelle oli Ämkoolle ensisijaisen tärkeää. Klaanilainen kuitenkin ymmärsi mitä Leiter oli arvatenkin ajatellut, ja olihan yllätyshyökkäyksen avulla voitettu aika tilanteen huomioiden tervetullutta.

    Veljeskunnan tukikohta

    Rannalla aloitettiin juuri hyökkäys. Tavoitteenamme on ostaa heille ja Ämkoolle sen verran aikaa, että pääsette kaikki ehjinä sukellusveneelle”, sinivihreää Hau-naamiota kantava muuten vaaleanvihreä veljeskuntalainen selitti kollegalleen. ”Ilmoita klaanilaisille, että aikaa ei ole hukattavana. Heidän tulee kuljettaa kaikki ensisijainen materiaalimme rannalla odottavaan alukseensa niin pian kuin mahdollista. Johtaja komensi kaikki tänne jääneet taisteluyksiköt auttamaan klaanilaisia evakuointitehtävässä.”

    Hau-kasvoisen matoranin kumppani nyökkäsi ja lähti viemään viestiä veljeskuntaa auttaville klaanilaisille. Matoran eteni juoksuaskelin, sillä aikaa ei ollut hukattavana.

    Rantametsä

    ”Ibra, Raham, Amel”, lausui Leiter päästyään mäen takana alkavan metsän reunalle. Metsän kätköistä pyörähti salamannopeasti esiin kolmen vihreänkirjavan matoranin ryhmä. Kukin Rau-kasvoisista sotureista polvistui rutiininomaisesti johtajansa eteen.

    ”Menkää mukaan. Tyyli vapaa, kunhan aiheutatte mahdollisimman paljon kaaosta.”

    Ibra ja Raham myhäilivät omahyväisinä. Jopa Amelin kasvoilla käväisi hetken ajan ilkikurinen hymy. Matoranit nousivat ja lähtivät sitten juoksemaan rivissä taistelukenttää kohti. Mäen päällä kolmikko kuitenkin tarttui toisiaan käsistä ja sekunnin ajan aamyön pimeydessä kirkkaana välkkyneen vihreänkeltaisen välähdyksen jälkeen matkaa taittoikin vain yksi hahmo.

    ”Otlek”, Leiter jatkoi käännyttyään takaisin metsän puoleen. Veljeskunnan uskollinen jousimies nousi esiin pensaikosta nuoliyksikkönsä kera.
    ”Sinä ja muut jousimiehet kierrätte torakkavalloituksen toiselle puolelle. Ranta on täynnä puurakenteita. Tulinuolet ovat siis sallittuja. Antakaa myös Ibrahamelille suojatulta, jos vain voitte.”
    ”Teemme parhaamme”, Otlek vastasi kumartaen kevyesti. Sitten matoran lähti joukkoineen kiertämään taistelukentän toiselle puolelle ystäviensä kera. Leiter katseli tovin jousimiestensä perään, laski sitten katseensa ja katosi pimeän metsän suojiin.

    – – –

    Ämkoon energiakäsi leimahti kuin punaisiin liekkeihin miekkapaholaisen ottaessa vastustajansa raivokkaan iskusarjan vastaan miekallaan. Myös eversti oli kiskaissut teräaseensa uudemman kerran esiin ja terien mahtipontinen kalina säesti kauempaa kuuluvia huutoja ja räjähdyksiä.

    ”Sinun joukkojasi?” Eversti uteli iskiessään samalla miekkansa Ämkoon olkapäätä kohti. Klaanilainen kyyristyi, heitti itsensä taaemmas ja huitaisi sitten kolmesti nazorakia kohti pysäyttäen tämän etenemisen. Kysymykseen Ämkoo vastasi kuitenkin vain kevyellä virneellä. Torakka tuhahti ja jatkoi kiivasta hyökkäystään.

    – – –

    Raskaalla ilmatorjuntasingolla varustautunut torakkavalloituksen reunamilla seisova jämäkkä torakkasotilas tiiraili kiivaasti taivaalle vaihtaen tuon tuosta tähtäyskohdettaan. Nazorak ei tahtonut tuhlata viimeistä ammustaan, mutta taivaalla suunnattoman suurella nopeudella viuhuvat petolinnut olivat koostaan huolimatta epävarmoja maaleja. Torakka nielaisi, latasi aseensa väkevällä liikkeellä ja valmistautui ampumaan.

    ”Hei sinä, naamassasi on jotain.”
    Nazorak kääntyi miltei Toan pituisen puhujan puoleen vain saadakseen kaksi terävää vihreää sormea suoraan silmiinsä. Karjuva nazorak pudotti aseensa ja lyyhistyi vaikertaen maahan vihreän matoran kaitan eteen.
    ”Nimittäin TUSKAA!!” Ibrahamel nauroi ja kiskaisi selässä kantamansa ketjusirppinsä esiin. Sitten matoran kaita singahti juoksuun väistellen samalla taivaalta putoilevia ammuksia ja lentoromua.

    [spoil]user posted image[/spoil]

  • Killjoyn kiusalliset kätköt

    Bio-Klaani, Kahvio

    ”On todella ärsyttävää, kun hän ei kerro asioista, vaikka tietäisi niistä. Miten hän kuvittelee meidän tekevän mitään, kun hän ei kerro koko totuutta. Ja joo, minä olen varma, että hän tietää niistä rumiluksista jotain.”

    Creedyn valitus oli jatkunut koko sen ajan, kun hän ja Saraji olivat istuneet Kahviossa Killjoyn kanssa erkanemisen jälkeen. Matoran oli tuohtunut ja nyt hän purki kaikkea mahdollista edessään istuvaan Vahkiin. Saraji näytti poissaolevalta ja vastaili Creedylle lähinnä mumisemalla.

    Matoran keskeytti puheensa tajutessaan, ettei Vahkia kiinnostanut. Creedy oli tottunut siihen, että häntä kuunnellaan, joten hän päätti näpäyttää vastineeksi. ”Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että välittääkö Killjoy sinusta millään tapaa? Mieti nyt, onko hän koskaan kysynyt sinun mielipidettäsi. Ei ole. Hän vain kertoo mitä sinun pitää tehdä. Sinä olet hänelle vain alainen, työkalu johonkin omaan typerään asiaansa.”

    Saraji vajosi vähitellen nojaamaan otsaansa ja mulkaisi edessään vaahtoavaa Matorania. Sarajilla olisi tehtävää, hänelle oli jätetty töitä ja nyt hän joutui väittelemään yliaktiivisen Matoranin kanssa. ”Kenraalin teoilla, tavoilla eikä tunteilla ole mitään väliä. Hän on johtaja, hän on järjestön ylin ja minä teen hänen käskyjensä mukaan. Se on minun työni ja siksi minä olen täällä. Minut luotiin seuraamaan johtajaa ja olen uskollinen vain ja ainoastaan hänelle.”

    ”Äääh, älä anna minulle taas tätä. Se teidän ikiaikainen juttunne on kuollut. Sinä et tiedä mitä kaikkea Killjoy teki lähtönsä jälkeen. Hän ei ole mikään johtaja…”

    Saraji nousi pöydästä ja tuijotti Creedyä tuimana. Hänellä ei ollut aikaa tälle. ”Sinä puhut asioita, joita sinä et ymmärrä. Kukaan ei pakota sinua tekemään mitään. Minä menen nyt huoneeseeni hoitamaan asioita ja sen jälkeen lähden vartioimaan mökkiä, kuten minua käskettiin. Sinä et ole osa Kättä. Voit tehdä mitä haluat.”

    Saraji käveli rajuin askelin pois kahviosta, Creedyn jäätyä ärtyneenä istumaan. Juuri sillä hetkellä Matoran vihasi Sarajia. Hän vihasi tämän asennetta ja vihasi hänen naiiviuttaan. Punaisen Matoranin mielessä vilisivät kuvat Killjoyn päiväkirjasta, siitä päiväkirjasta, joka lojui sillä hetkellä palasina mökin raunioissa.

    Creedy oli päättänyt. Hän ostaisi tarvikkeita ja muonaa ja menisi hakeman päiväkirjan. Hän todistaisi Sarajille, sillä hän oli varma siitä, että hänen vanha ystävänsä ei ollut, mikä hän väitti olevansa…