Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on? Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on? Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.
Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa. Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.
”Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon”, Fun selitti tilannetta. ”Millä tulemme pois?” ”MINUN laivallani tietysti” ”Aha”, Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.
”Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?”, Matoro kysyi hiljaa Notfunilta. Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa. ”Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin” ”Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa” ”En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu…” Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.
Kyseinen saari, sisämaa
”Missä on Nimdan temppeli”, musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin. ”E-ette voi mennä sinne…” matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin. ”Kysyin missä”, Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.
”P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla”, ko-matoran vastasi särisevällä äänellä. ”Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity….” Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.
Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia. Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.
Bingo.
Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.
Ilma-alus oli saapunut sankan sumun vyöhykkeelle. Keetongu ei nähnyt, minne ohjata. Hänen täytyi luottaa täysin navigaatiolaitteistoon. Omiin silmiin ei ollut luottamista.
Guardian istui tuolissa huolestuneen näköisenä. Manu lillui edelleen lasisessa purnukassaan. Eikö ole ironista, hän sanoi, että minä olen lasipurkissa. Guardian katsahti häneen. Jos minä olisin omassa ruumiissani, minä – ”Tiedetään”, Guartsu huokaisi silmiään hieroen. ”Olisit hävittänyt tämän sumun.” Olin kyllä sanomassa, että olisin voinut kuurata tuulilasin, mutta miten vain.
He lensivät sumussa muutaman tunnin ajan. Kaikki näytti yksitoikkoisen samalta sumussa. Guardian koetti nukkua hetken. Pian tuli vaihdon aika. Guardian tarttui ruoriin, Tongu painoi pehkuihin. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua Ternok sanoi: ”Herra Guardian, me olemme nyt viidenkymmenen kilometrin päässä Nynrahista.” ”Sepäs mukava uutinen”, Guartsu vastasi väsyneenä. ”Käypä herättämässä Tongu.” Kun Tongue herää, kielipeli alkaa, Manu sanoi hihittäen.
Hetken kuluttua keltainen jättiläinen talsi heidän luokseen. Edestäpäin kajasti valoa. Sitten, yhtäkkiä, sumu loppui. Muutaman metrin välillä se hälveni olemattomiin. Nyt he näkivät meren ja heidän edessään odottavan saaren.
Saari, jonka he näkivät, ei ollut mikään kaunis näky. Ilmasta käsin näkyi monia tulipaloja. Savupatsaat nousivat korkealle Nynrahin taivaalle. Rakennuksia näkyi palasina siellä, missä asutusta oli. Kasvillisuus oli suurimmaksi osaksi liekeissä. ”Mitä tämä on?” Guardian kuiskasi ja iski nyrkkinsä pöytään. Keetongu sulki ainoan silmänsä hetkeksi ja avasi sen sitten uudestaan. Näky oli todellinen. Ai oliko täällä jokin ongelma, vai? Manu ivasi.
He alkoivat laskeutua Nynrahia kohti. Mutta heidät yllätti joukko lentäviä pikku aluksia. Ne olivat lautasen muotoisia ja ampuivat heitä kohti. Mikä pahinta, ne olivat liian pieniä maalitauluja. ”Ne vahingoittavat jotakin ja pahasti, jos emme pian laskeudu”, Tongu ärisi tarttuen ohjaimiin. Koko alus huojui ja tärisi. Guardian kaatui lattialle kompastuttuaan tuoliin. Manu purkki putosi lattialle ja kieri Tongun jalkojen juureen. Keltainen rahi yritti kaikin voimin joko karistaa tai tuhota hyökkääjät. Hän ohjasi alusta vasemmalle ja oikealle, mutta pienet lentävät lautaset pysyivät heidän kannoillaan. Ne olivat aivan aluksen vasemmalla puolella ja ampuivat reikiä Kirikori II:n kylkeen. ”En saa niitä karistettua!” Tongu huudahti. Guardian oli noussut pystyyn ja koetti nyt pitää asemansa. Hän ei onnistunut, vaan aluksen keikahtaessa viidenkymmenen asteen kulmaan vaakatasosta lensi toiselle puolelle alusta ja iski päänsä ikkunalasin läpi.
Manun ajatukset sinkoilivat sinne tänne purkin pyöriessä lattialla ympäriinsä. Mikä kummallisinta, Guartsu aisti hänen päässään pyörivän erilaisia monimutkaisia yhtälöitä ja kaavoja. ”Manu, eikö matematiikalle löydy parempiakin ajankohtia?” ”G, me joudumme pakkolaskeutumaan!” Tongu murahti ja käänsi vasemmalle. Muutaman kymmentä robottilentäjää murskaantui aluksen kylkeen. Suunnilleen saman verran jäi jäljelle. Tongu huudahti voitonriemuisena, mutta ei ehtinyt iloita kauan, kun jostain kuului posahdus. ”Aha. Ne hajottivat höyryventtiilin…” ”Ja se on…?” G kysyi. ”Paha asia”, Tongu vastasi.
He laskeutuivat kohti kallioista maaperää. Rysähdys oli kova, mutta kovin paljon vahinkoa se ei aiheuttanut Kirikori II:lle. Hetken kuluttua sekä Guardian että Keetongu olivat aseistautuneet ja raahanneet itsensä ulos aluksesta. Sitten alkoi ammuskelu. Kymmenisen lentävää lautasta lensi heitä kohti. Ne eivät tähdänneet klaanilaiskaksikkoon vaan maassa röhnöttävään alukseen. Muutaman he ampuivat alas suoralta kädeltä, mutta robotit viisastuivat ja alkoivat tehdä monimutkaisia liikesarjoja. Niihin oli nyt huomattavasti vaikeampi osua.
Alukselle oli aiheutunut jo paljon vaurioita, kun robotteja oli ilmassa enää kolme. Ne päättivät, että oli järkevää alkaa ampua kaksikkoa, joka oli tuhonnut suurimman osan niiden hyökkäysjoukoista. Yksi paljasti kaksi terää kyljissään ja syöksyi Guardiania kohti. Tämä olisi silpoontunut kahteen osaan, ellei Tongu olisi heittäytynyt sen päälle niin, että se lensi maahan ja rysähti klaanilaisen painon alle.
Sillä väli Guartsu harjoitti tarkka-ammuntaa kiikarisilmineen ja vartija-kivääreineen. Lopulta enää yksi lentävä lautanen oli jäljellä, mutta se ei hyökännytkään, vaan lähti pakoon. ”Se ei saa päästä karkuun!” Guartsu henkäisi. Hän yritti juosta sen perään ja ampua sitä vielä, ennen kuin se katosi kallioiden taakse. Keetongu pyyhälsi ähisten hänen vierelleen. Hetken he vain seisoivat paikoillaan. Sitten he kääntyivät mustunutta alustaan kohti. Palanut puu oli reikiä täynnä, mutta alus oli varmaan yhä, ja varsinkin korjauksen jälkeen, lentokykyinen.
”Mitäs nyt?” Tongu sanoi. ”En tiedä”, Guartsu vastasi. Ehkä noudatte minut täältä? ”Ai, juu”, Guardian sanoi vaisusti. Vaikka eihän Manu sitä kuullut. Guardian ja Keetongu kävelivät sisään alukseen. Matoranit tulivat pois pöydän alta, ja Guardian nosti Manun purkin ylös. Sain laskettua lentorata ja mahdolliset pakkolaskupaikat, mutta kukaan ei tainnut kuunnella minua… Guartsu kohautti olkiaan. Keetongu sanoi: ”Oli vähän kiire…” Manu tyytyi hymähtämään vastaukseksi. ”Mitä meidän nyt pitäisi tehdä?” toinen Matoraneista kysyi. Ei kai auta muu, kuin alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Ja kannattaa välttää kuolemista. Guardian pyöritteli silmiään ja sanoi: ”Joku näyttää vallanneen tämän saaren, ja –” Hyvä huomio, Manu kommentoi. ”– ja meidän täytyy selvittää, kuka ja miksi.” Tongu nyökkäsi. ”Meidän pitää pelastaa saaren Matoranit ja vapauttaa heidät alistajien hirmuvallasta. Kuka ikinä tekikään nuo robotit…” … oli fiksu mies, Manu jatkoi Tongun virkkeen loppuun. ”Olin sanomassa täysi idiootti”, Tongu hörähti. … ai. ”Mitä me teemme?” Matoranit kimittivät yhteen ääneen. ”Teidän taitaa olla pakko tulla mukaamme”, Guartsu sanoi. ”Täällä on vaarallista.” ”Eli meidän täytyy jättää Kirikori?” Tongu sanoi haikeasti. ”Kyllä”, Guardian vastasi, ”ainakin vähäksi aikaa. Onhan meidän poiskin päästävä.” Jos mitään poispääsyä on. ”Pessimismiä tuollainen.” Realismia. ”Eli pessimismiä.” Ehkä arkimerkityksessään. Entä, jos olen ontologinen realisti? Guardian ei vaivautunut vastaamaan.
He astuivat ulos aluksesta. Kirikori II:sta nousi savua. Vielä pahemmin savusi ympäristö. Minne tahansa he katsoivat, he näkivät savupatsaan, jos toisenkin. Kasvillisuus oli joko tulessa yhä edelleen tai palanut maan tasalle. Nynrahilla oli olut hiekkaranta ja trooppista kasvillisuutta, mutta nyt tilalla oli tuhkainen hiekkakerros ja palaneita käppyröitä. Taivas näytti violetilta ja valkoiset pilvet pyyhkivät sitä kuin pyyhekumi paperia. He olivat laskeutuneet jonkinlaisen kylän viereen. Kylä oli tuhoutunut hiljattain. Savuavia rakennuksia oli muutama, ja suurin osa oli romahtamispisteessä tai jo luhistunut. He kävelivät kylän halki. Ei ristin sieluakaan näkynyt matkan varrella. Guardian pälyili epäilevänä ympärilleen. Hän oli odottanut tapaavansa vihollisia heti siltä seisomalta, kun he astuivat ulos aluksesta toisen kerran. Keetongu katseli murheellisena tuhottuja maisemia. He saapuivat pienelle järvelle. Oletan, että tämän järven vesi ei tavallisesti ole… punaista, Manu totesi. He jatkoivat kävelyään eteenpäin. Edessä kohosi pienoinen kukkula, jonka huipulle he päättivät kiivetä nähdäkseen, mitä edessäpäin oli. Epäluuloinen Guardian ryömi rinteen ylös ja kurkisti varovasti toiselle puolelle kukkulaa. Maisema jatkui samanlaisena näköesteisiin asti. Näitä olivat suuret siirtolohkareet sekä palaneet puut.
Guartsu viittoili seuralaisilleen, että oli turvallista tulla. Keetongu, joka kantoi Manun purkkia, ja Matoranit hänen jäljessään kipittivät rinteen huipulle. Sitten he jatkoivat eteenpäin palaneeseen metsään. Tropiikin kulottunut kasvillisuus oli puolittain elossa, mutta noen peitossa. Jotain oli tapahtunut Nynrahin saarella. Eikä se varmasti ollut ollut miellyttävää kenenkään mielestä.
Zakaz
”Kuinka niin ssssinulla ei ole heitä?”
Nektann huokaisi ja vilkaisi olkansa yli sotureitaan. He kaikki seisoivat tykkitornilla, jonka luota klaanilaiset olivat ovelasti paenneet. Sotilaat olivat hermostuneita. He seisoivat rivissä Nektannin takana ja pälyilivät johtajaansa sekä toisiaan. Nektannin edessä oli suurehko näyttö, jonka sisuksista pällisteli Abzumon julma pärstä. ”Minulla ei ole niitä”, Nektann sanoi, ”koska ne pääsivät karkuun.”
Abzumo kohotti kulmaansa ja asetti hetken kuluttua kätensä leualleen, jota alkoi hivellä mietteliään näköisenä. ”Sssse ei ole vaihtoehto, Skakdi.” ”Mitä sinä puhut”, Nektann sihahti. ”Minä teen mitä tahdon. Nyt näyttää vain siltä, että sinä jäit ilman vankejasi ja minä ilman rahojani.” ”Ei aivan niinkään, Nektann.” ”EI?” ”Ei.” Nektann oli turhautunut sananvaihtoon ja purkaakseen kiukkuaan iski tajuttomaksi sotilaan, joka eturivissä oli yrittänyt kurkkia hänen keskusteluaan. Sitten hän kääntyi takaisin Makutan puoleen ja karjui: ”Sinä väität, että tämä ei ole ohi! Mitä sinä kuvittelet, saastainen Makuta? Että minä aikoisin yrittää uudelleen? Minun ei olisi alun alkaenkaan pitänyt yrittää tehdä kauppaa sinun kaltaisesi typerän pellen kanssa! Minulle ei ole aiheutunut muuta kuin harmia. Ja kyllä, halusin tekosyyn tapattaa Warrekin, mutta se ei vain ole tarpeeksi Makutan kanssa asioimiseen! Minä tarvitsen jotakin, mikä pitää minut iskussa. Haluan päästä tapattamaan jonkun. Sellaisia me Skakdit olemme. Mutta minä en päässyt, mikä turhauttaa minua erittäin isosti, enkä edes saanut rahojani! Ja nyt minä joudun puhumaan vielä lisää sinun kanssasi, Makuta. Minua kyllästyttää puhuminen. Skakdeja ei ole tehty puhumaan! ME OLEMME TAPAJIA!” Makuta kuunteli raivoamista hetken, mutta kohotti sitten kätensä. Nektann vaikeni heti. Abzumo hymyili ilkeästi ja sanoi: ”Sssssanoinko minä…” Hän piti taukoa. ”… että sinä ssssaisit yrittää uudestaan?” ”Mitä sinä…” ”Sssssanoinko minä, että sinä joutuisit puhumaan kansssani vielä lisää?” ”No mitä skarrarrarrin väliä sil-” ”Ssssssssssssanoinko minä”, Abzumo kuiskasi, ”että sssssinä ssssselviäisit hengisssssä…” Hän alkoi nauraa hiljaa. ”… ssssselviäisit hengissä tämän kessssskusssstelun jälkeen?” Nektann oli aivan hiljaa ja vain mulkoili Makutaa. Tämäkin oli hiljentynyt ja katseli Nektannia suoraan silmiin. Oli hiljaista kauan. Sotilaat alkoivat hermostua. Monet kiemurtelivat paikoillaan paahtavassa auringossa. Useat Skakdit pohtivat, kuinka paljon kello mahtoi olla ja kuinka kauan he ehtisivät vielä istua baaritiskillä.
Lopulta Makuta puhui jälleen. ”Minä oletin, Nektann, että ssssinä onnissstuissssit. Mutta ssssinä et onnissstunut. Ssssinä petit luottamuksssseni etkä ssssaaanut eliminoitua kolmea henkilöä, joissssta kakssssi oli Sssskakdeja ja ykssssi… Makuta, jolla ei ollut voimiakaan. Minä ehdin jo toivoa, että ssssaisssin haluamani ja lähetin jopa erään palvelijoisssstani hakemaan sssssitä.” Nektann vilkuili nopeasti ympärilleen. ”Mitä sinä olet tehnyt, Makuta?” hän sylkäisi. Makuta katsoi edelleen hänen silmiinsä. ”Hyvässsti, Nektann. Sssse on ohi.” Sitten helvetti pääsi irti.
Aurinko porotti korkealta taivaalta. Oli keskipäivä ja Klaanin linnakkeessa oli erityisen paljon hälinää. Klaanilaiset pysähtyivät kukin vuorollaan ihmettelemään linnoituksen keskelle ilmestynyttä kärryjen ja telttojen hässäkkää. Yleisimmät kysymykset olivatkin ” Mitä tämä nyt on ” ja ” Mitä täällä oikein tapahtuu ”.
Tivolin johtaja, Amaka asteli kohti korkeahkoa puusta rakennettua lava systeemiä. Hänen palkkaamansa vartiat seurasivat vanavedessä. Harvinaisen kirkas aurinko sai tulisen hahmon palamaan normaalia koreammin.
” Herrasväki… Rahit ja muut otukset. Minulla on lio ja kunnia ilmoitaa kansalle, että maineikas Kolmannenkuunfestivaali on saapunut maan kuuluun kaupunkiinne!” Amaka huusi suorastaan sydäntä lämmittävällä vanhuksen äänellä.
Kun väkeä oli alkanut kerääntyä lavan ympärille. Väkirykelmästä kuului kysymys ” Mikä ihme on Kolmannenkuunfestivaali?”. Väki joukko suorastaan kuohui ihmetyksestä. Mitä ilmeisemmin Kolmannenkuunfestivaali ei ollut kovinkaan kuuluisa klaanin saarella.
Amaka avaa kurkkunsa ” Krhm… Ette kai te yritä väittää, että sana ei ole kantautunut meidän mahtavasta Gladiaattori-areenasta eikä ainutlaatuisista herkuistamme joita myymme?… Noh eipä se mitään. Kerta se on ensimmäinenkin.” Amaka hengähtää syvään ja lopettaa lyhyen puheenvuoronsa sanoin ” Nyt menkää, tutkikaa, ihmetelkää ja ennenkaikkea iloitkaa siitä että Kolmannenkuunfestivaali on saapunut tänne!” Väkijoukko alkoi hurrata ja lopulta hajaantua, jolloin Amaka kääntyi ympäri ja käveli alas lavatla omalle teltalleen ja katosi sen uumeniin.
[spoil]En jaksa kirjoittaa pitkiä posteja…[/spoil]
”Moderaatori Umbra, teidän puheenvuoronne”, Guardianin ääni kaikui laajan oikeussalin läpi. Oikeussali oli rakennettu kuin amfiteatteri, jossa syytetty seisoi kaikkien klaanilaisten alhaalla keskellä.
Kookas, keltaisenmusta Toa nousi tuolistaan ja otti esiin pitkän kirjatun paperilistan.
Syytetty hikoili ja hieroi kättään hermostuneesti.
”Syytetty Toa Sheelika, jäsen nro. 00560, on ollut osallisena useiden Klaanin siviili-matoralaisten murhasta ja hänen toimintansa on haavoittanut kymmeniä muita, kaksi heistä halvaantunut loppuiäksi.” ”Se ei ollut minun syytäni!” Sheelika huusi epätoivoisena.
”Syytetty pitää suunsa kiinni ennen kuin annetaan lupa!” Admin huusi tuomarin pöydästään ja hakkasi puuvasaraansa, josta hän nautti enemmän kuin myöntäisi.
”Mutta…” Sheelika ei ehtinyt edes aloittaa, kunnes Admin hakkasi puuvasaransa uudestaan. ”Todisteet puhuvat toisin, Sheelika”. Nais-Toa katsoi ympäriinsä, vaikka tämä vain teki hänen oloa vielä tukalammaksi. Oikeussalin tuoleista hän erotti moderaatorit Doxin ja DN:än. DN istui yhtä vakavana kädet ristissä eikä sanonut koko aikana yhtään mitään. Hänen silmät olivat kiinni, mutta hän selvästi kuunteli hyvin tarkkaan mitä oli tapahtumassa. Guardianin vieressä istui vihreämusta Toa, jota Sheelika ei tunnistanut. Toa ei näytä edes piittaavan koko tapahtumasta. Joka ikinen Klaanilainen tuijottivat Sheelikaa. Ainoastaan Tawa oli ainoa joka ei pitänyt katsekontaktiaan häntä päin.
”Moderaattori DN, jos teidän puoleltakin olisi kommentteja?”
DN nousi seisomaan tuolistaan ja alkoi viimein sanoa jotain. ”Siitä asti kun tämä Klaani on ollut olemassa, olemme taistelleet yhteisen rauhan puolesta. Suojellaksemme jokaista viatonta uhria ja jokaista, joka ei halua kokea sodan tuomaa kauhua, olipa se Matoralainen, Skakdi, Vortixx tai mikä tahansa muu. Se on meidän kaikkien Velvollisuus”, mustakaapuinen moderaattori katsoi Sheelikaan päin ja saneli, ”ja juuri nyt, sinä et pelkästään laiminlyönyt velvollisuuttamme; sinä revit sen kappaleiksi, syljit sen päälle ja heittelet sitä kuin Kohlii-palloa kasvojemme edessä.
En välitä mitä sinä ajattelit tai miksi sinä teit näin. Ainoa, mistä välitän, on, että olet häpeätahra. Klaanilaisena ja Toana. Mikään ei voi mahdollisesti oikeuttaa mitä sinä teit.”
Myöntymisen merkkejä liikkui salissa. Melkein jokainen klaanilainen olivat kääntyneet DN:n puolelle ja Sheelikaa vastaan. Sheelika ei enää kestänyt ja heikotti hieman stressistä. DN istuutui takaisin paikalleen alkuperäiseen asentoonsa.
Guardian kuunteli klaanilaisia ja alkoi harkita päätöstään.
”Olisiko syytetyllä mitään kommenttia?” Admin kysyi katsoen alas Sheelikaan.
Sheelika katsoi ylös klaanilaisia päin.
”Kyllä, minulla on jotain sanottavaa”, Sheelika sanoi, hänen äänensä kuului kovemmin kuin ennen mutta selvästi hieman tärisevä, ”enkä aio sanoa tätä uudestaan”.
”S-se ei ole minun syytäni”, Sheelikan vapisi ja nyyhkytti, mutta jatkoi puhumista, ”ja jos te, te koreat-t, hienosto jäsenet, et-ette ymmärrä sitä, ni-iin t-te kaikki olette vain, vain pe-pelkkiä surkeita, Karzahnin, pelkurimaisia typeryksiä! Te… te joka ikinen teistä! Ja te, teidän kaikki v-velvollisuudet, ei ole mitään! Ja teidän, kohtalot ja teidän rauhat, ovat kaikki ei, ei merkitse mitään! Ei… ei…”
Sheelika ei enää kestänyt ja alkoi juosta ovea päin, mutta ennen kuin hän ehtikään oven lähelle yksi viittaan pukeutunut Toa ja yksi valkoinen titaani estivät hänet; Axel ja Kindak.
Sheelika yritti taistella vastaan, mutta kyseessä olivat hyvin kokeneita Klaanin jäseniä.
Oikeussalin klaanilaiset alkoivat väitellä keskenään.
”Olipa se ilkeää”, kesken tämän kaiken vihreämusta Admin viimein alkoi puhua.
”Paeta kesken oikeudenkäynnin?” vihreämusta Admin sanoi piittaamattomasti, ”eiköhän tuo ole aika epäilyttävää puuhaa?”
Klaanilaiset alkoivat heti huudella.
”Niin, miksi hän yritti paeta?!”
”Jos hän on viaton, miksi hän pakeni?!”
”Miksi hän haukkuu meitä noin?!”
”Hänen on pakko olla syyllinen!!”
”Hän on syyllinen! Syyllinen!”
Klaanilaiset huutelivat kysymyksiä salin ympäri eivätkä pysyneet rauhassa. Kesti hetki ennen kuin sali rauhoittui Guardianin hakatessaan puuvasaraansa.
”Kuten olemme nähneet, nämä todisteet ja äskeinen tempaus puhuvat enemmän kuin tuhatta sanaa. Täten olemme päättäneet, että sinä, Toa Sheelika, olette syyllinen!” Guardian hakkasi puuvasaransa viimeisen kerran.
”Täten rangaissemme syytetyn…” mutta ennen kuin Guardian ehti lopettaa julistustaan, klaanilaiset alkoivat taas huudella mielipiteitään.
”Heittäkää Tyrmään!”
”Elinkautinen!”
”Selliin loppuiäksi”
”Eihän voi maksaa elämää istumalla sellissä. Teloittakaa hänet!”
”Teloitus!”
”Hän ei saa elää!”
Guardian alkoi rehellisesti tylsistyttää puuvasaran jatkuva hakkaaminen, mutta juuri silloin yksi Admineista seisoi tuolistaan. Se oli Tawa. Kaikki salissa lopettivat puhumisen. Sheelika vain katseli hämmästyneenä.
Tawa katseli muutama kerta ympärillä olevia klaanilaisia.
”On totta, että hän… Toa Sheelika on tappanut useita linnoituksen asukkaita ja samalla vahingoittanut useita lisää”, Tawa puhui selkeällä, mutta hieman monotonisella äänensävyllä, ”mutta, olen juuriadminina päättänyt, että hä… syytetty, ei laitettaisi tyrmään eliniäksi tai teloiteta.
Sen sijaan, haluan, että syytetty karkotettaisiin Klaanista. Toa Sheelika ei tule olemaan koskaan tekemisissä Klaanin kanssa eikä hän koskaan saa palata takaisin. Syytetty kielletään tulemasta Klaanin alueelle niin kauan kuin Klaani on elossa.”
Sheelika ei sanonut mitään. Hänen katseensa tippui lattiaan päin eikä hän enää voinut keskittyä ympäristöönsä. Hän ei voinut uskoa, tai pikemminkin hän ei tahtonut uskoa mitä juuri on tapahtui. Nais-Toa oli murtunut täysin Tawan julistaessaan hänen rangaistusta.
”Täten Toa Sheelikan elinkautiseen porttikieltoon”, Guardian julisti ja hakkasi puuvasaraansa. Hän hakkasi pari kertaa lisää jottei kukaan alkaisi huudella lisää.
Sheelika vietiin pois oikeussalista. Kaikki klaanilaiset poistuivat salista ja jatkoivat väittelyään keskenään.
Kaikki paitsi kaksi.
Tawa ja Guardian jäivät ainoina ihmisinä saliin.
”Tawa, mitä…”
”Älä sano mitään”, Tawa keskeytti Guardianin ennen kuin hän ehti lopettaa.
”Mutta Tawa, miksi?” Guardian jatkoi silti kyselyään.
”En halua riistää hänen elämäänsä”, Tawa huokaisi syvään.
”Tawa, tiedän että olet tuntenut hänet jo ennen kuin tämä koko paikka oli edes olemassa…”
”… Ja tiedän myös, ettei hän koskaan riistäisi elämää keneltäkään”, Tawa keskeytti Skakdin paljon vakavammalla äänensävyllä, ”en tiedä miksi tai minkä takia hän tappoi kaikki nuo Matoralaiset, mutta minä haluan uskoa ettei se ole hänen syytään”.
”Tawa…”
”Tiedän, että velvollisuutemme on silti pitää rauhaa ja sen puolesta ketään ei pitäisi katsoa sormien välistä, mutta en siltikään halua nähdä häntä kituvan tyrmässä hänen loppu iäksi. Guardian, annan hänelle mahdollisuuden.”
”Mutta mitä jos hän aiheuttaa harmia Klaanin ulkopuolella? Mitä silloin?”
Tawa ei vastannut.
Guardian päätti luovuttaa ja käveli pois salista.
”Visokki, tiedän sinun olevan siellä”
Salin varjoista ryömi mustapunainen Visorak.
”Näit varmaan kaiken, Visokki?” Tawa kysyi kääntymättä Visorak-adminiin päin.
”Kaiken mitä tarvitsin”, Visokki vastasi.
”Visokki, luuletko, että tein oikean päätöksen?” Tawa kysyi.
”Se on sinun päätöksesi”, Visokki vastasi.
Bio Klaanin Tyrmä
Sheelika heräsi ja nousi ylös sellin vuoteestaan. Nais-Toa ei voinut uskoa viimein tottuvansa hiekkasäkin kovaan sänkyyn. Päivät olivat vierineet nopeammin kuin hän olisi kuvitellut, hän ei edes tiedä mikä kellon aika on. ”Onko hän tosiaan jättänyt minut?” Sheelika ajatteli.
Hänen ajatuksensa katkesi, kun yhtäkkiä joku kaatui hänen sellin edessä useiden laatikoiden kanssa. ”Taas sinä?” Sheelika tiesi välittömästi kuka kaatui hänen sellinsä eteen. Tosin, ei kukaan joka päivä tapaa vaaleanpunaista Toaa. ”Jep, taas minä”, Toa GT vastasi yhtä pirteästi ja keräili tiputtamat laatikot. ”Mitä nuo laatikot ovat?” ”Lounaslaatikoita.” ”Lounas… mitä?” ”No, en tiennyt mistä ruuasta sinä oikein pidät, joten päätin tehdä kaikenlaista.” ”Miksi?” ”On aina hauskempaa syödä jonkun muun kanssa kuin yksikseen”, GT selitti ja hymyili. Sheelikan kärsivällisyys alkoi hiipua pikku hiljaa. ”Kenet sinä luulet minun olevan?” Sheelika kysyi kääntämättä katsettaan GT:ä kohti, ”mitä sinä oikein yrität?” ”En minä yritä mitään”, GT vastasi viattomasti, ”haluan vain sinusta ystävän”
”Minusta? Ystävän?” Sheelika nousi seisomaan ja kääntyi GT:en päin, ”mitä sinä luulet minun olevan?”
”No, minusta sinä olet ihan mukava ihminen…”
”Minäkö mukava ihminen? Mikä Karzahnin typerys sinä oikein olet?” Sheelikan ääni nousi heti ja alkoi passata GT:tä päin, ”Tiedätkö läheskään minkälainen olen? Tiedätkö minusta yhtään mitään?”
”Mu-mutta…” GT alkoi hermostua hieman.
”Luuletko, että sinun typerät laatikkosi auttavat mitenkään? Minkälainen typerys sinä olet?!” Sheelikan passaus kuului kovemmin, ”Tiedätkö minkä olen käynyt läpi? ET! Et tietenkään! Et tiedä yhtään mitään ja silti yrität kutsut minua ”mukavaksi ihmiseksi”?! Inhoan Klaania, inhoan joka ikistä klaanilaista ja kaikki minkä puolella he ovat! Minä tappaisin jokaisen klaanilaisen maan päällä jos minulla olisi mahdollisuus enkä minä räpäyttäisi silmiänikään! Ja minäkö muka ”mukava ihminen”? Mitä Karzahnia sinä oikein ajattelet?! Minkälainen Karzahnin idiootti sinä olet?
Minä en ole sinun ystäväsi. En nyt enkä koskaan tule olemaan!
Lähde pois ja jätä minut rauhaan! En kaipaa sinua täällä!”
Sheelika lopetti paasaamisensa ja hengitti raskaasti.
”… Ai”, GT vastasi masentuneesti, ”no, minä lähden sitten…”
GT otti osan lounaslaatikoista ja käveli pois. Ainoastaan pari laatikkoa jäi vielä sellin oven eteen.
Sheelika kaatui vuoteensa päälle. Hän tärisi hieman ja puristi kätensä kasvoihinsa.
”Mitä minä oikein teen…?”
Sheelika alkoi kyynelehtiä.
Tuntematon
Kultainen Metalliolento, Feterra, liisi huoneen keskellä olevan parrasvalon viereen. Zorak istui valon alla ja soitti hänen pianoaan keskittyneesti.
”Ilmoitus: Mestari Z.M.A, olemme…”
”Tiedän, tiedän”, Zorak keskeytti Olennon, ”vielä muutama nuotti jäljellä”
Zorak alkoi kiihdyttää soittamistaan. Hänen sormensa tanssivat kosketinsoitimen päällä villisti ja lopetti kappaleen muhkealla loppusoinnulla.
”Crescendo”
Skakdi nousi ylös ja silitti hieman soitintaan, hyvästellen sitä.
”Palaan vielä.”
Zorak ja hänen Feterransa lähtivät ulos huoneesta.
”Onko kaikki valmis?”
”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”
”Onko viestejä Zyglakeilta?”
”Vastaus: He sanoivat hyväksyvänsä sopimuksensa ja odottavat vastaustanne.”
Keskustelun jälkeen Zorak saapui metallioven eteen, jonka takaa paljastui suuri, maanalainen laituri. Laituri oli alun perin suunniteltu Vortixxien salakuljetuksia varten, mutta nykyisin laituria käyttää kaikki muut kuin Vortixxit, kiitos Zorakin.
Zorak katseli tyytyväisenä ja alkoi miettiä yksikseen.
”Voi Avde, aina ajattelemassa olevan yhden askeleen minua edellä. Minkälainen hölmö hän luulee olevansa. Jo vuosia olen odottanut tätä hetkeä ja olen viimein saamassa sen käsiini”
Mutta juuri kesken ajattelunsa, räjähdys kuului kaukana laiturissa. Hän katseli tarkoin ja näki yhden Feterroista hyökkäämässä kaikkeen mikä oli sen lähettyvillä ja päästi epäluonnollista ja selkäpiitä karmivaa huutoa.
Feterra on tullut berserkiksi.
”Mitä… Miten tämä voi olla mahdollista? Feterra Xa, mikä on hänen yksikkönumeronsa?” Zorak kyseli kärsimättömästi kultaiselta Metalliolennolta.
”Vastaus: Malli 2.5, yksikkö 7, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra vastasi.
”… Se raskaasti vahingoittunut yksikkö joka sokaistiin. Ei ihme”, Zorak lausui itsekseen, ”katkaiskaa sen jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin ja tuhotkaa se.”
”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra Xa vastasi.
Feterra Xa lähetti käskyn jokaiselle lähettyvillä olevalle Metalliolennoille. Berserkki-Feterra tuhosi ja heitteli viereisiä kanistereita, ennen kuin muut Feterrat saapuivat sen lähettyville. Berserkki taisteli vastaan, mutta sekopäissä Feterra ei voinut puolustaa itseään yhtä hyvin. Kaksi Feterraa saivat kiinni berserkin raajoista. Metalliolennot repivät berserkin raajat irti. Berserkin huusi kovemmin kuin aikaisemmin. Revittyään Feterrat perääntyivät ja tuhosivat Berserkkin plasma-aseillaan vahvimmassa asetuksessa, jättäen jäljelle vain savuavan ruhon.
”Tarkistakaa muut yksiköt jotka ovat olleet tekemisissä malli 2.5, yksikkö 7:n kanssa, emme saa antaa tämän tapahtua uudestaan.”
”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Feterra Xa vastasi.
Zorak peräätyi tämän jälkeen taas omiin ajatuksiinsa. ”Vuosien ohjelmointi, vuosien verta ja hikeä, enkä vieläkään pysty parantamaan kaikkea. Voi kuinka tarvitsen sen merkittävän osan. ”Hänet” on saatava kiinni välittömästi. Vain silloin voin nousta takaisin tuhkasta ja saada jokainen polvistumaan edessäni.
Amazua katseli itsekseen laivan keulassa merelle. Hän avasi Notfunin kaukoputkea ja tähyili eteenpäin. He olisivat saarella pian.
Amazua oli hyvällä tuulella. Laivankaappaus oli sujunut ongelmitta ja juopon kapteenin miehistö oli nyt hänen puolellaan. Hän menisi saarelle, kävelisi ansojen läpi, ottaisi Nimdan ja häipyisi. Lisäksi se niin kovin Gaggulabion pelkäämä Jään Toa vaikutti aika helpolta vastukselta. Tai ainakin Amazua oli voittanut sitä kovempiakin tyyppejä. Häntä sensijaan ei ole voittanut… kovin moni.
Miksihän Gaggulabio pelkäsi Toaa niin paljon? Varmaan jokin outo pakkomielle, palkkasoturi ajatteli.
Tumamnruskea puinen purjelaiva alkoi saavuttaa edessä siintävää saarta. Amazua kohotti taas kaukoputkensa ja katsoi kohti saarta. Rannalla jatkui pitkälle hietikkoa. Dyynit kimaltelivat polttavan auringon alla. Hiekan jälkeen näkyi matalaa metsikköä ja puiden lomasta näkyi jokin rakennuskin. Kaukana matalan saaren takana siinsi sinisenä Pohjoisen Mantereen itäinen rannikko.
Laiva ankkuroitiin laguuniin ja Amazua lähti matoranjoukon kanssa rantaa kohti veneellä.
Zakaz, kauan sitten
Gaggulabio oli hyvällä tuulella. Metsästäjien ja Toien sota oli raunioittanut Metru Nuin ja nyt universumin valtakeskukset olivat keskipohjoisessa – Xia, Pohjoinen Manner, Zakaz. Zakazin saaren valta perustuu siihen, että liian montaa rikollisorgansiaatiota johdettiin tuolta kauan sitten tuhotulta saarelta käsin. Myöskin Gaggulabion palkkasoturien tukikohta sijaitsi Zakazin etelärannikolla, vähän matkan päässä Nektannin linnoituksesta. Skakdijoukot olivat laajentaneet valtaansa tehokkaasti kun suuri osa Toia oli Metru Nuilla. Kiven Skakdi oli muunmuassa vallannut yhden saaren Koillisväylän lähistöltä. Matoranit olivat myyty Karzahnille ja saaren rikkaat kaivokset otettu hyötykäyttöön.
Keltainen skakdi ojensi itsensä pitkäksi ja nosti jalat siistille, kalliista puusta tehdylle pöydälle. Zakazilla kaikki puu oli arvokasta tuontitavaraa. Gaggulabio oli voimansa tunnossa. Hänen alaisuudessaan palveli lähemmäs kolmesataa Sisällissodan veteraania. Hän oli liittoutunut Zakazin suurimman sotalordin, Nektannin kanssa. Hänellä oli rahaa ja omaisuutta suuret määrät. Sotalordi otti hörpyn kallista Xialaista viiniä ja nautti elämästään.
Nazorak-pesä, nykyhetki
Gaggulabio veti syvään paksua Steltiläistä sikaria. Hän tunsi sen helpottavan hermostuneisuuteen ja rentouttavan skakdin ruumiin. Sotalordi oli viime aikoina entistä hermotuneempi. Hän ikävöi huippupätevää kenraaliaan, Metorakkia. Hän ei luottanut juurikaan Amazuaan, mutta palkkasoturi oli liian tehokas hylättäväksi. Skakdi puri hammastaan yhteen ajatellessaan Matoroa. Hän maksaisi sille Toalle vielä kalliisti kaikesta. Jään Toa oli piikki hänen lihassaan, häiritsi jatkuvasti kaikessa. Vai luuliko hän vain. Oliko hän itse hankkinut tämän Toan kimppuunsa? Gaggulabiota harmitti.
Vieraalla saarella, vieraassa tukikohdassa, rahien palveluksessa.
Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.
Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia. Hoi! Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. Mitä puuhaat?
Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.
Niin juuri, sinä siellä Snowie jatkoi. Tulepas käymään.
Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.
Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.
Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa. Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai- On.
Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta. Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä- Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen. …öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä? Sananvapaus. Niin, joo, mutta… Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on? Neqetta. Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse? Olen. Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä? Mietipä sitä. Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä- Lue se ääneen.
Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa: Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ’Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?
Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella. Jatka lukemista. Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi. Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ’totuuden ääni’ kenties Visorakille? ’Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään? Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi. Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?
Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa. Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista? Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa? En.
Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan. Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän? Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.
Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen. Mistä löysit tämän? Snowman ihmetteli. Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja- Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut? On tässä alalaidassa allekirjoitus.
Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.
Pitkään kestäneen etsinnän jälkeen Tawa, Gahlok Va ja yli-innokkaat kirjastoapulaiset olivat löytäneet kaiken tiedon, mikä Rozum-nauhalla mainituista kolmesta nimestä oli löytynyt. Matoron ennakkotiedoista Tawa oli jo saanut kuulla, että Kezeniksi kutsuttu turaga oli antanut tietonsa Nimdasta Makuta Itrozille. Arkistojen merkintöjen mukaan Kezen oli ollut joskus Toakin, mutta siitä oli niin kauan, että hän ei ollut edes taistellut Toien ja Pimeyden metsästäjien välisessä tuhoisassa sodassa. Kezen-niminen kiven Toa mainittiin Pohjoisen mantereen vanhojen Toa-ritarien joukossa, mutta hänen urotöistään ei mainittu paljoa. Matoran Kezen oli taas ollut niin kauan sitten, että minkäänlaisia merkintöjä ei ollut.
Tawa siirsi Kezen-merkinnät sivuun toisella kädellään ja siirtyi katsomaan ainoaa dokumenttia, joka pystyttiin yhdistämään nimeen ”Selecius”. Lukiessaan paperia Tawa silitti pöydällä nukkuvaa Nöpöä vasemmalla kädellään.
Adorium Selecius mainittiin paperissa. Tawa luki nimen moneen kertaan hämmentyneenä. Tästä nimestä ei pystynyt päättelemään mitään siitä, minkälaiselle olennolle se kuului. Dokumentti oli myös todella vanhaa kieltä ja sen täydellinen tulkitseminen vaatisi takuulla Rau-naamiota. Se vähäinen tieto, mikä paperista kävi ilmi selvitti, että Selecius oli ollut jonkinlainen yksityisyrittäjä, joka oli rahoittanut aivotutkimuksia vuosisatoja sitten. Dokumentti ei paljastanut käytännössä mitään uutta.
Delek-nimisistä ei taas Arkistoissa ollut mitään mainintaa.
Tawa huokaisi ja jatkoi Nöpön silittämistä. Hän katsoi pöydällään olevaa valokuvaa. Mustavalkoisessa kuvassa poseerasivat kaikki Klaanin johtajat. Tämä oli siitä harvinainen kuva, että kaikki adminit oli saatu ikuistettua samaan aikaan. Visokki näkyi kuvan alareunassa juuri ja juuri. Klaanin pääjohtaja vilkuili ulos panssarilasisesta ikkunastaan. Visokin katoamisesta oli jo viikkoja. Epämääräisiä huhuja liikkui satunnaisista havainnoista, mutta mitään ei pystytty varmistamaan. Hyödyttömiä olivat jopa ne Klaanin alakerroksien valvontakamerat, jotka eivät olleet sammuneet sinä kohtalokkaana yönä. Kameroiden mukaan Visokki oli yksinkertaisesti astunut pääreaktorikammion ovesta sisään eikä ollut tullut koskaan ulos. Etsintäpartiot eivät olleet löytäneet huoneesta pientäkään merkkiä Visokin nykyisestä olopaikasta.
Tawa huokaisi. Hän nojasi kättään vasten ja tuijotti valokuvaa. Klaanin johtaja päätti ummistaa silmiään hieman. Nöpö tuhisi hiljaa hänen kämmenensä alla.
[spoiler=. . .]Nopea viesti koska Snowie. Syyttäkää presidenttiä.[/spoiler]
Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.
Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.
”En näe mitään, väistä toope.” Plaploo kuiskasi.
”En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman…” Hans ehdotti.
Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.
”Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail.” Jarp totesi.
”Siltä näyttää. Näettekö te mitään?” Hans kuiskasi.
”Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?” Plaploo ehdotti.
”EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana.” Hans sanoi.
”Älä huuda tai se kuulee meidät.” Plaploo sanoi.
”Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme.” Hans sanoi.
”Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin.” Jarp sanoi.
”Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään.” Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.
”Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian.” Hans sanoi. ”Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme.”
”Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia.” Plaploo totesi. ”Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus.”
”Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki.” Hans sanoi.
”Milloin?” Plaploo kysyi.
”Nyt.” Hans käski.
Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.
”Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis.” Hans totesi.
”Eipä kestä.” Plaploo sanoi.
Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.
hiljaista
hiljaista
hiljaista
*vaimea humina**
”Mikä tuo on?” Plaploo kysyi. ”En tiedä enkä ole varma haluanko tietää.” Hans sanoi. ”Totta kai haluamme tietää.” Plaploo sanoi.
*ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*
”AUTTAK-” ”HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään.” Plaploo sanoi.
*askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*
*keksimäsi ääni*
*keksimäsi ääni vielä kerran*
*keksimäsi ääni auto-tunetettuna*
!!!!!!!!
!!!!
!
…
”Moi tyypit.”
”No morjens. Kuka olet?” Plaploo kysyi.
”Olen Paaber. Teen musiikkia.”
”Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?” Plaploo kysyi.
”No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit.”
”Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?” Plaploo kysyi.
”Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon.”
”Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni.” Paaber sanoi.
”Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-”
Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.
…
”Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?”
”EI!” Hans rääkyi.
”KYLLÄ!” Plaploo kiekaisi.
”Ravistettuna, ei sekoitettuna.” Jarp purjosi.
Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.
Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.
Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.
”…Se oli ihan hyvä.” Hans totesi.
”Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian.” Plaploo sanoi.
”Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?” Hans kysyi.
”Ette vielä.”
Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin… Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.
”Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?” Paaco kysyi.
”Mitäs tässä.” Hans vastasi.
”Eipä erikoista.” Plaploo sanoi.
”Kahvi.” Jarp sanoi.
”Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä.” Paaco sanoi.
”Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!” Hans riemuitsi.
”Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!” Plaploo iloitsi.
”No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!”
…
…
…
…
[spoil]…kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]