Snowman avasi silmänsä. Sitten suunsa. ”Mhhmömmöm?” ”Kas vain, herätys sinullekin” hänen vieressään loikova Make sanoi huvittuneisuutta äänessään.
Snowie nousi hieman ryhdikkäämpään asentoon pehmeässä tuolissaan ja katseli ympärilleen. ”Torkahdin?” ”Voi kyllä.” ”Eh, paljonko kello on?” ”Et sinä uinaillut kolmea tuntiakaan, katso ulos ikkunasta niin näet.”
Näennäisen suuren ponnistelun tuloksena lumiukko vääntäytyi ylös tuolista ja tallusti ikkunalle. ”Kappas. Pimeää tuolla ulkona.” Makekin nousi seisomaan ja liikkui Snowien rinnalle. ”Joo. Vasta äsken tummui tuollaiseksi, ei se ole vasta kuin myöhäinen ilta. Tai ehkä tämä on jo aikainen aamu. Paha sanoa, kun minäkin nukuin tovin.” ”Mitenkäs Kepen tutkimus, saiko hän-”
Snowie kuitenkin sai vastauksen omaan kysymykseensä, kun hän näki ikkunan heijastuksesta takan ääressä kyhjöttävän vihervalkoisen Toan. Kepe oli selvästi hereillä, mutta näytti kuitenkin olevan jonkinasteisessa transsissa. Hän käänteli edessään olevia papereita aina vähän väliä ympäri ja mutisi hieman itsekseen. Hänen silmänsä verestivät selvästi, eikä Toa näyttänyt pysyvän hereillä kuin ajatuksen voimalla.
Tarkkailtuaan toveriaan hetken Snowman viittoili Makea kumartumaan puoleensa, ja supatti tämän korvaan. ”Kutsun tuota ’Spinsterin uskomattoman jääräpäiseksi mutta ihailtavan sinnikkääksi onkominunmuktarkoitustutkiajotainilmankahvia -tilaksi’. Olisit nähnyt pari kuukautta takaperin, kun hänen Valvojansa reistaili. Kaveri pysyi hereillä varmaan kolme päivää putkeen.” Make katseli siirsi katseensa Kepestä Snowieen. ”Tuota, sepä hienoa. Eikö meidän pitäisi auttaa häntä noiden papereiden kanssa tai jotain?” ”Muuten kyllä, mutta ainakaan minun työpanostani hän ei niinkään arvosta kuin pidä äärimmäisen häiritsevänä. Joten, ehkä annamme hänen hoitaa käännöstyön.” ”Aa. Okei.”
Sitten Make kääntyi takaisin ikkunaan päin, Snowie teki perässä. ”Myrsky tuntuu vain voimistuvan” punainen moderaattori mietti ääneen. ”Hellittääköhän se tuosta vielä?” Kummatkin klaanilaiset tuijottivat pimeyteen. Lumimyrskyn näkeminen kaikesta siitä valottomuudesta oli vaikeaa, mutta tuulen tuiverruksen kuuli hiljaiseen mökkiin hyvin. ”Sen täytyy. Emmehän me muuten voi jatkaa matkaamme, vai mitä?” Snowie sanoi hymyillen.
Paksun teräsoven palaset putoilivat lattialle kolisten. Ammuskelusta lommoinen ja vaurioitunut Avhrak Feterra leijaili verkkaisesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania, jotka perääntyivät askel askeleelta taaemmas koodilukon takana olevaan huoneeseen. Juuri kaksikon huoneeseen siirtänyt Manu tunsi olonsa uupuneeksi. Uuden kehon kanssa tulisi olemaan vielä tottumista, ja makuta-voimien täysi hallinta tulisi olemaan näin vähillä voimilla hyvin vaikeaa. Kaksikkoa lähestyvä mekaaninen hirviö venytti teräskäsivartensa niiden äärimmäiseen pituuteen, mikä sai olennon näyttämään huomattavasti suuremmalta ja uhkaavammalta. Feterran metallinen pää oli kyyristynyt mahdollisimman etukenoon ja lähelle sen kahta uhria. Metallinen pää kääntyili tarkoituksenmukaisesti puolelta toiselle, mutta sinisten silmien jäinen hohde pysyi tarkasti makutassa ja skakdissa. Feterran mukana huoneeseen leijaili kaksi syyttävästi tuijottavaa Avhrak Va:ta, jotka asettuivat sen molemmille puolille. Tainnutussäteiden lasertähtäimet syttyivät.
Guardian vilkuili ympärilleen. Huone, johon rautainen kuolema oli ajanut kaksikon oli täynnä suuria teräskanistereita, joiden pintaa ruoste alkoi jo joistakin kohdista syödä. Matoran-kielisiä kemikaalien ja kaasujen nimiä luki kanisterien etiketeissä. Huoneen seinät olivat kivisen harmaat ja erittäin jykevät, eikä niiden pinnassa ollut ainuttakaan naarmua tai edes kulumaa. Vain yhdestä ovesta pääsisi ulos. Guardian katsoi sinihohtoisiin silmiin ja piti ilmeensä vakavana.
”Vai niin. Ajoit meidät umpikujaan.” Guardian nosti kiväärinsä hitaasti esiin ja piti tähtäyksensä Feterran keskimmäisessä silmässä. ”Nokkelaa”, Guardian joutui myöntämään hampaidensa välistä.
Makuta Nui seisoi Guardianin vieressä, osoitellen Feterraa sen lajitoverin irtonaisella kouralla. Hän vilkuili Feterran takaa näkyvää oviaukkoa toisella silmällään, mutta katsoi vihjailevasti Guardianiin toisella. Makuta raotti suuaukkoaan ja ilmeili Guardianille niin huomaamattomasti kuin vain kykeni.
Ennen kuin makuta ehti lähettää Guartsulle minkäänlaista viestiä, jokin tukki oviaukon ja sulki ulos siitä huoneeseen pilkistävän valon. Guartsun ja Manun silmät laajenivat. Oikeanpuoleisesta Va:sta alkoi kuulua radionomaista säröääntä. ”…hieno ajatus, nokkelat antagonistini, mutta olen askeleen teitä edellä”, Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni sanoi suorastaan kohteliaasti. ”Astuitte juuri teollisuuskemikaalien ja kaasujen säilytyshuoneeseen, ja turvallisuussyistä noita seiniä ei kaataisi edes ohjusisku.”
Makuta Nui pihisi happamasti ja sekä Makuta- että Feterra-käsi puristuivat nyrkeiksi. ”Rrrrrgh. Hieno palo-ovi.”
Zorak hykerteli. ”Nimenomaan. Toisaalta taas…en haluaisi heittää näin hyvää vastustajaa roskiin näin…tylsässä paikassa. Jos jaksatte kuunnella tarkasti, voin antaa pienen mutta hyödyllisen vinkin.” Skakdi-tiedemies naurahti taas lämpimästi, mutta nauru loppui lyhyeen. Yhden kemikaalivarastossa kaikuvan plasmalaukauksen jälkeen oikeanpuoleinen Avhrak Va putosi maahan kolmena savuavana osana, jolloin sen jäänsininen silmävalo välkkyi vähitellen sammuksiin. Guardian siirsi tähtäimensä takaisin uhkaavasti leijuvaan Feterraan.
Kesti joitakin sekunteja radiohiljaisuutta, ennen kuin jäljelle jääneestä Avhrak Va:sta kuului ääntä. ”…otan tuon kieltävänä vastauksena. En siis pakota. Hyvästi, Vartija. Hyvästi, hirviö.”
Radioäänien kaikottua Va ja Feterra hyökkäsivät välittömästi, mutta niin tekivät myös Guardian ja Makuta Nui. Huoneen katonrajaan vetäytynyt Avhrak Va ehti ampua seitsemän lumenvalkoista tainnutussädettä skakdin ja makutan suuntaan ennen kuin äänekkäiden siivenheilahdusten myötä Manu sinkoutui korkealle. Viimeinen näkymä kamerarobotin sinisessä silmässä oli metallinhohtoinen Feterra-kämmen, joka musersi sen ruttuun.
Sillä aikaa Guardian opetteli tanssimaan. Hän hypähteli suorastaan rytmikkäästi edestakaisin väistellessään Feterran ammuksia. Rautarobotin kämmenpohjista syöksähtelevät valkoisena hohtavat sarjatuliammukset kimpoilivat pitkin huonetta ja ajoittain hipaisivat Guartsun jalkoja aiheuttaen pieniä palovammoja. Päästyään jaloilleen Guardian jakoi pari hajanaista laukausta kivääristään kohti Feterraa. Molemmat tärähtivät sen pintaan voimakkaasti ja saivat ilmassa leijuvan koneen heilahtamaan taaksepäin ja kolahtamaan vasten kaasukanistereita. Laukauksista jäi koneen pintaan vain tummanpuhuvia naarmuja ja lommoja ja Feterra näytti pääasiassa ärtyvän osumista. Punahehkuinen plasma kerääntyi sen olkapäätykkien sisällä ja näytti olevan valmiina räjähtämään tulisesti kohti Guartsua.
Ennen mahdollisesti kohtalokkaaksi osoittautunutta kämmensädelaukausta Feterran päähän kuitenkin kolahti jotain. Siipiään kärpäsmäisesti räpyttelevä Manu roikkui nyt metallihirviön päässä ja hakkasi sitä molemmilla nyrkeillään, mikä sai olennon heilumaan edestakaisin. Manun harhauttaessa Feterraa Guartsu vaihtoi vikkelästi Vartija-kiväärinsä tulitustoiminnon sarjatuleksi ja antoi aseen laulaa. Tuhoisan plasmaoopperan jokainen nuotti osui suoraan Feterraan ja pehmensi sen kuorta. Huoneen akustiikka sai äänet kaikumaan niin, että mikään muu ei edes kuulunut varastossa. Makuta Nuin oli pakko turvautua telepaattiseen kanavaan. ÄLÄAMMUÄLÄAMMUUUUUUUUUUUUUH! En minä sinuun osu, älä huoli, Guardian pohti kylmän viileästi tilanteesta huolimatta. Et takuulla, mutta satutko hyvä Gurvana nyt vain huomaamaan, että takanani on tasan neljätoista kanisteria tulenherkkiä kemikaaleja. Guardian asteli Feterraa kohti, vaikka kiväärin tuoma vastus sitä vaikeutti. Leijonanosa ammuksista osui teräksiseen tappokoneeseen ja loput seinään sen takana. Saanen pyytää edes vähän luottamusta?
Makuta oli vastaamassa jotain. Ajatuksen voimalla vastaamisessa sattui kuitenkin olemaan se sisäinen ongelma, että ajatuksia oli vaikea hallita. Ajatusten hallinta osoittautui erityisen vaikeaksi silloin, kun ajattelija koki suuria tuskia. Avhrak Feterra tarttui hetken hallitsemattomuuden jälkeen Manuun kaikilla neljällä kourallaan. ”K-k-kehotus: Ku-ku-KU-kU-kUoLE.” Kaikki kourat ampuivat yhden valkoisen ammuksen Manuun, joka karjaisi tuskissaan. Sitten Avhrak Feterra heitti Makutan taakseen. Yllättävän painava pimeyden olento törmäsi takanaan oleviin kanistereihin ja jäi makaamaan liikkumattomana.
Guardianin ilme oli epäuskoinen, mutta se muuttui sekunnissa vihaiseksi. Skakdi veti lippaan ulos, iski uuden sisään ja jatkoi tulitusta kohti Feterraa, mutta nyt se osoittautui vaikeammaksi. Metallikonetta ei häirinnyt enää mikään ja Guartsu joutui ampumaan varovaisemmin välttääkseen kanistereihin osumista. Varovaisuus osoittautui kohtalokkaaksi, sillä ripeästi liitävä Feterra oli kahdessa sekunnissa aivan Guardianin edessä. Sen teräskoura nappasi kiinni skakdin kaulasta ja nosti tämän ylös teräksisen tiukkaan kuristusotteeseen. Sininen skakdi pudotti kiväärinsä lattialle ja yritti epätoivoisesti vääntää Feterran suurta kättä irti kurkustaan. Veri alkoi maistua Guardianin suussa ja näköaisti alkoi vähitellen pettää. Hirviön olkapäissä kuumenevat plasmalaukaukset olivat valmiina ampumaan. Ne kääntyivät kohti skakdin päätä päästääkseen sinertävän sotaveteraanin tuskistaan.
Feterra kuitenkin sammutti plasma-aseensa välittömästi suorastaan hätääntyneenä, kun se huomasi ympäröivän huoneen täyttyvän kellertävästä, pistävänhajuisesta kaasusta. Teräskoura aukesi ja Guardian putosi lattialle metallihirmun otteesta. Skakdi hengitti kuin viimeistä päivää pidelleen kurkustaan kiinni. Feterran pää kääntyi kokonaan ympäri. ”Si-Sih-sInÄ..” Makuta Nui seisoi valtavien teollisuuskaasukanisterien päällä vahingoittuneena, mutta virnuillen voitokkaan näköisenä. Kanisterit olivat auki ja bensiiniltä haiskahtava kaasu täytti vähitellen huonetta. ”Ha ha ha haa. Ammu meidät ihan vapaasti, jos haluat.” Guardian nousi pystyyn plasmakivääri käsissään, mutta hän ymmärsi sen olevan huono vaihtoehto. Skakdi laittoi kiväärin takaisin selkäänsä ja naksautti rystysiään.
Feterra sammutti sekä kämmenpohjissaan että olkapäissään olevat sädeaseet. Jos tunteeton tappajakone olisi pystynyt raivoamaan, se olisi tällä hetkellä kiroillut kuin merimies. Feterra puristi kouransa nyrkkeihin ja syöksyi kohti Manua.
Keetongu ja hänessä roikkuvat kolme Matorania olivat päässeet ulos Valimosta voitokkaan sähkömagneetti-välikohtauksen jälkeen. Vaikka sula rauta olikin sulattanut pätkän rautasillasta pois, oli siltaverkostosta löytynyt reitti ulos Valimosta. Nyt nelikko piti taukoa huomattavan rauhallisemmassa voimalaitoksessa, joka oli rakennettu joen luo kasvaneen energiantarpeen tyydyttämiseksi vain vähän aikaa sitten. Laitoksessa oli vielä paljon rakennusroinaa ja pakkauksia, joista Tongu kyhäsi väliaikaisen piilopaikan. Sankarit miettivät seuraavaa siirtoa ja tutkivat tehtaan karttaa. Kukaan ei sanonut mitään vähään aikaan.
”ULOS PÄÄSTÄNI.” ”Häh?” Ontor hätkähti. ”Aaauh. Pääni. Se oli, tuota, mielensisäinen linkki Manulta. Pyytävät apua. Minun pitää mennä pelastamaan heidät. Kertoi sijainnin.” ”Ja me tulemme mukaan,” Ternok sanoi. ”Ette varmaan tule”, Tongu sanoi, ”Menkää padon yli varastoille. Q neuvoo teidät perille. Pistäkää alukseni runko (kelluuhan sen?) joen uomaan ja pitäkää matalaa profiilia. Minulla on suunnitelma.”
Kyklooppi nosti Matoranit pois piilopaikasta ja laski heidät patosillalle vievälle rampille. Q-mies kääntyi kuitenkin vielä hänen puoleensa.
”Ota kartta, tehdas on melkoinen sokkelo. Me pärjäämme kyllä. Hyvitän sinulle myöhästymisen. Mene!” Matoran sanoi, ojensi kartan Tongun lapiomaiseen kouraan ja lähti Ontorin ja Ternokin perään. Tongu sulloi kartan taskuunsa ja sukelsi takaisin tehtaan pahoihin syövereihin oppaanaan vain häilyvä mielensisäinen kuva kohteestaan.
Abzumo oli rentoutumassa riippumatossa, joka oli sidottu kahden palmun välille. Stephen kykenee hoitamaan asiat, hän ajatteli. Aurinko paistoi miellyttävästi lämmittäen, mutta palmun varjo suojasi Zumon kasvoja. Visorak tarjoili Makutalle virvoittavaa porkkanamehua. Lisäksi pari muuta visorakia istui löyhyttelemässä palmunoksaa viilentäen Makutan oloa.
Sitten rantaa pitkin heidän luokseen asteli uusi Visorak, jolla oli jotain sanottavaakin. Se mutisi omalla kielellään Toain korvaan käsittämättömiä, mutta Makuta ymmärsi kyllä. Ai, Aine tahtoo tavata? No lähetä tänne. Lisää mutinaa. Mitä se siellä hytissä. Visorak painautui maahan. Ai, minäkö sen sinne lähetin. No, käske silti tänne.
Kuuliainen Visorak kääntyi ympäri ja kipitti takaisin rantaviivaa pitkin.
Abzumo muutti hieman asentoaan riippumatossa ja mietti, mitä asiaa Harmaalla Aineella mahtoi olla. Tai mitä sillä edes voisi olla.
Ei kai niitä soluja nyt niin paljon ole, että se mitään omaa kehittelisi.
Hetkisen odoteltuaan Abzumo huomasi Visorakin tulevan takaisin rannalta. Tällä kertaa sillä oli mukanaan hieman Exo-Toan näköinen hahmo, joka liikkui kummallisen näköisesti. Abzumo hihitti mielessään omalle tyylitajulleen, kun Harmaa Aine rullaluisteli hänen eteensä.
Kaunis luomukseni.
Harmaa Aine oli Exo-Toasta muokattu ja raskaasti panssaroitu haarniska. Pelkkä suurien, harmaiden panssarilevyjen peittämä keskiruumis näytti kolmen Toan painoiselta. Pienillä renkailla varustetut jalat ja äärimmäisen hienostuneet kämmenet eivät olleet niin järkälemäisiä, vaikka raajatkin olivat liki kahden Toan reiden paksuiset. Panssaroidut kaulukset piilottivat päänä toimivan lasisen kuvun, niin että siitä näkyi vain pieni osa.
Tahdoit tavata? Makuta kysyi laiskasti luomukseltaan, ja nousi istuma-asentoon riippumatossaan. Odotin laivassa, kuten käskit massiivinen haarniska vastasi oudolla äänellään. Harmaan Aineen puheesta oli hyvin vaikea sanoa, kuuluiko se robotille vai elävälle olennolle. Pientä hienostuneisuutta äänessä kuitenkin oli. Ja se onkin oikein hienoa että odotit. Mutta oliko sinulla jotain asiaakin? Rahkshi-partio saapui ja ilmoittautui minulle suunnitelman mukaan. Olivat löytäneet etsimänsä. Aaah, tämäpä hienoa. Onneksi jätin sinut Rakhshi-ryhmän komentoon. Hienoa työtä. Nyt, takaisin kaleeriin siitä.
Harmaa Aine oli juuri kääntymässä ympäri, kun Abzumo vielä avasi terävähampaisen suunsa. Olet Rakhsheille korvaamattoman tärkeä, sinulla kun on tuota aivokapassssssssiteettia.
Makuta alkoi nauraa sihisevää nauruaan ja koputti huvittuneesti Harmaan Aineen päänä toimivaa kupua, jonka alta näkyivät irtonaiset aivot.
Ja kuka antoi teille luvan lopettaa tuulettamisen? Abzumo kivahti palmunlehtiä suussaan kantaville Visorakeille, jotka kävivät heti hätäisesti nöyrään työhönsä.
[spoil]Pisteitä Manfrediukselle, kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]
Sininen Skakdi ja vihertävä Makuta tulittivat Avhrak Feterraa, joka lähestyi uhkaavasti. Kaikki ammukset kimposivat sen panssarista ja lensivät päin seiniä, joista ne kimposivat edelleen niin, että käytävässä alkoi olla tukalaa. Feterra lähestyi.
”En pidä. En pidä yhtään”, Manu sanoi ärsyyntyneenä. ”En minäkään, mutta onko muita ehdotuksia?” Guartsu murahti takaisin.
Feterra lähestyi. Guardianin oli pakko lopettaa ampuminen, koska Feterra oli enää metrin etäisyydellä hänestä. Seuraavaksi Guartsu huomasikin, että Feterra piteli häntä kurkusta. Hän nousi puolen metrin korkeudelle ilmaan, kun Feterran kuristava käsi nosti hänet. Hänen aseensa putosi lattialle. Sitten se loppui, yhtäkkiä. Feterra alkoi vetäytyä taaksepäin. Guardian, joka oli pudonnut lattialle, näki hetken pelkkää mustaa, kunnes riittävä hapensaanti palautui. Hän hieroi kaulaansa ja katsoi, mitä oli tapahtumassa:
Punainen varjokäsi veti Feterraa kohti Manun ruumista. Makuta näytti voitonriemuiselta. ”HAH HAH HAH NYTPÄ TULI LOPPU TÄLLEKIN ROSKAIJAIJAIJAIJAIJAI!” Useita teriä upposi Makutan vartalon läpi. Varjoenergiasta muodostunut käsi hajosi hitaasti katoavaksi punaiseksi usvaksi. Makuta lähti juoksemaan toiseen suuntaan käytävää pitkin. ”EI ENÄÄ KOSKAAN UUDESTAAN”, Manu huusi Feterran lipuessa perässä erittäin nopeasti. Se ammuskeli plasma-aseellaan, mutta Manu, joka käytti paljon energiaansa pysyäkseen haavoittumattomana, kimmotteli ammuksia pois. ”Kaipaisin hieman apua!” hän huusi. Guardian nousi seisomaan ja katsoi ympärilleen. Nyt piti keksiä jotakin fiksua. Sitten hän huomasi katossa kulkevan putken. Mitähän sen sisällä on? Guartsu ajatteli. Ota selvää. Houkuttelen sen sinne, Manu viestitti. Guardian ei enää edes hätkähtänyt, vaikka yllättyikin aina jonkin verran, kun Makutan ääni kaikui hänen päässään.
Makuta oli nyt käytävän päässä. Hän huomasi, että ovesta ei ollut pääsyä ulos; Feterra oli hitsannut sen kiinni. ”Voi pas-” Manu aloitti, mutta Feterra saavutti hänet. ”No niin, romukasa. Nyt nähdään, mistä sinut on tehty”, hän uhosi Feterralle. ”Kysymys: Eikö sinut tapettu jo kerran?” ”Vähän niin kuin joo”, Manu vastasi. ”Kuole uudestaan.” ”En taida. Ei kuulosta mukavalta.” Sitten Manu sulautui varjoon. Feterra oli hetken täysin liikkumatta paikallaan, mutta alkoi sitten tulittaa joka paikkaan. Seinät tulivat täyteen koloja. Guardian, joka roikkui katossa olevasta putkesta pää alaspäin, ei pitänyt siitä, että häneen melkein osui lähes koko ajan. Makuta ilmaantui Feterran taakse ja muodosti varjoenergiasta käteensä verenpunaisena hehkuvan pallon. Triviaa: Tämänkin pallon muodostamiseen tarvitsin pallon yhtälön kolmiulotteisessa koordinaatistossa, Manu viestitti Guartsun päähän. Kiitos tästä. Ja mitä minä teen tällä tiedolla? Et SINÄ tee sillä mitään. Minä teen. Aha. Joko valmista? Kyllä, tuo se tänne.
Manu työnsi energiapallonsa Feterran keskivartaloon. Se rätisi epämiellyttävän kuuloisesti ja jätti mustan jäljen Feterran panssariin. Feterra ei pitänyt. Se tarttui äkkiarvaamatta Manuun käsillään, nosti hänet ilmaan ja heitti koodilukittua panssariovea kohti. Sitten se lähti itse perään. Guardian odotti ja odotti. Hän toivoi, että Feterra ei ollut huomannut, mitä hän puuhasi. Hän oli valmiina katkaisemaan kaasua sisältävän putken, kun Feterra sitten ampui hänen päänsä vireen niin, että putki halkesi. Hänen naamalleen syöksyi tulikuuma kaasupurkaus.
Tuskissaan kiljaisten Guartsu päästi irti putkesta ja putosi suoraan Feterran syliin. Rautainen kuolema alkoi hakata sinisen Skakdin päätä seinään. Rajusti. Manu huomasi, mitä oli tapahtumassa. Guardian ei selviäisi hengissä kovin kauan. Niinpä Manu sitten alkoi tehdä uutta hyökkäystä. Hän keräsi elementaalienergiaa huoneen varjoista ja alkoi muodostaa energiaa käsiinsä. Hän laittoi jalkansa tukevaan asentoon, asetti kätensä oikean kylkensä vierelle, kuin hänen käsiensä välissä olisi ollut pallo, ja itse asiassa siinä olikin energiasta muodostuva pallo. Sitten hän aloitti. ”Kaaaaaaaa-meeeeeeeeeee-haaaaaaaaaaaa-” ”MANUUUUUAAAAARGH!” Guardian karjui. Manu päätti jättää huudon kesken ja ampui mustan säteen Feterraa kohti. Feterra väisti viime hetkellä, mutta säde raapaisi sen kylkeä, josta lähti palanen irti. Guadian oli pudonnut lattialle. Hänen naamansa oli aivan mustelmilla.
Feterra poimi Guartsun maasta ja heitti hänet Manua päin. Makuta ei ehtinyt väistää vaan skakdi osui häneen, jolloin kumpikin klaanilaisista lensi lukittua ovea päin. Siinä he makasivat hetken Feterran lipuessa heitä kohti. ”Ilmoitus: Te kuolette nyt.” ”No skarrarrar”, Manu huokaisi. Sitten klaanilaiset katosivat. Feterra jähmettyi paikalleen. Minne ne menivät?
”Teleporttausvoima, ja miksi vasta nyt?” Guardian raivosi. ”En minäkään kaikkea voi ottaa huomioon. Sitä paitsi teleporttaus vie hirvittävän määrän energiaa, enkä minä ole missään loistokunnossa.” ”Mutta oven toiselle puolelle!” ”No hei, se on sentään paksu ovi. Minä en ole kanohi Olmak. Teleporttaukseen vaaditaan sama määrä energiaa kuin siihen, että tunkeutuisimme suoraan läpi.” ”Ai”, Guardian sanoi hieman happamana. ”No, ehkä minä sitten ymmärrän…” ”Ja sanon vain, että minä tuskin jaksan enää kävellä metriäkään.” ”No, onneksi se Feterra –” Kuului ikävä räsähdys. Feterra oli tunkeutunut oven läpi. ”Nyt taitaa olla pakko juosta”, Guartsu sanoi hiljaa. ”Joo, niin taitaa.”
Viisi Zyglakia oli kerääntynyt kartan ympärille. Kaikki katselivat keskittyneinä monimutkaista tunneliverkostoa ja painoivat taas ties kuinka monetta kertaa mieleensä sen mutkia ja kiemuroita. Punainen ja harteikas Guechex kurtisti kulmiaan erityisen ankarasti. Hän oli suostunut sopimukseen sen metallihirviön edustaman Skakdin kanssa, joten luonnollisesti hän tunsi myös olevansa vastuussa operaation onnistumisesta.
Pian olisi lähdön hetki ja Guechex loi kartaan vielä viimeisen katseen. Kyseinen paperi oli äärimmäisen arvokas. Se hologrammissa virnuileva Skakdi oli väittänyt kartan vievän vanhoja Ortonien tunneleita pitkin Klaaniin. Ja pieni vertaileva tutkimus oli osoittanut tämän todeksi: jos kartan tunneliverkosto tosiaan piti kutinsa, pitäisi Zyglakien päästä sitä pitkin iskemään suoraan Klaaniin. Guechex mietti kovasti, mistä tämä Z.MA. oli kartan saanut käsiinsä. Skakdi ei ollut kertonut.
Punainen Zyglak katseli ympärilleen luolassa. Hän ja reilu tusina lajikumppaneitaan olivat pakanneet varusteet, aseistautuneet ja tulleet tänne viime yönä, ja tämän päivän he olivat odottaneet kärsivällisesti.
Kärsivällinen odottaminen ei ehkä ole lajini parhaita piirteitä, Guechex mietti. Mutta ainakin olemme siinä parempia kuin ne skakdit. Kärsimättömät olennot. Tai ne ötökät, niistä ei ole tehokkaaseen toimintaan, liikaa byrokratiaa.
Ilta kuitenkin tummui jo ja pian oli aika iskea. Todistaa Allianssille Zyglakien mahtavuus. Tälle epäreilulle liittoumalle on asetettava rajat.
Guechex ei ehkä pitänyt liittolaislajeistaan, mutta ymmärsi strategisen edun. Hän tahtoi syrjityn kansansa parasta, ja oli tarpeen tullessa valmis menemään vaikka paljon tätä liittoumaa pidemmällekin. Mutta tämä ei ollut oikein, muut osapuolet ajoivat Zyglakeja alas oikein urakalla. Siksi Zyglakit eivät olleetkaan kertoneet muulle Allianssille tästä iskusta.
Kymmenkunta holografisia ruutuja valaisi pientä, terässeinäistä ohjaamohuonetta. Moniväriset valot heijastuivat ohjaustuoliinsa rennosti nojaavan Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kelmeän harmaille kasvoille. Skakdin kasvoilla oli vaitonainen hymy, mutta se alkoi vähitellen muuttua vakavammaksi. ZMA hieroi leukaansa ja siirteli katsettaan monitorista toiseen, yrittäen muodostaa kokonaiskuvaa tilanteesta. Monitorien kuvamateriaali tuli suoraan Nynrahilta. Useissa huoneissa matoranit ja ikuisesti työskentelevät koneet jatkoivat yhä Feterra-teräksen tuottamista ja sulan materian muokkaamista robottien haarniskan osiksi. Valimon alueella oli kuitenkin lievä kaaos. Useita koneita oli vakavasti epäkunnossa ja yksi Avhrak Feterra, numeroltaan 11 ja tunnukseltaan Za, oli kuollut tulisen kuoleman. ”Täytyy sanoa”, Arstein sanoi itsekseen, pieni hymyn jäännös suullaan. ”Nämä matoranit pystyvät enempään kuin osasin odottaa.”
Zorak von Maxitrillian Arsteinin oikea käsi puristui vaivihkaa nyrkkiin. Hän kiristeli hampaitaan hieman. Skakdin sisällä velloi viha, mutta hän kuitenkin päätti hengittää syvään ja suoristaa siistiä takkiaan.
Kolme sinistä valoa heijastui Arsteinin silmiin monitoreista. ”Varmistus: Vartija ja makuta ovat kuolleita, herra?”, Feterra sanoi. Sen mekaaninen ääni kaikui läpi pohjavesissä kulkevan suuren teräksisen ajoneuvon. Toivottavasti ei, Arstein ajatteli napsauttaen sormiaan. Se olisi…liian helppoa. ”Lähetä Va-partio tutkimaan alue. Siirrä videokuva monitoreille.”
”Vastaus: Tottelen.”
Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Feterra sai kontaktin Va-partioon neljä. Kuvamateriaalia ei kuitenkaan riittänyt jokaiselle ohjauspaneelin valvontaruudulle, sillä osa nelospartion Va-lautasista oli jostain syystä signaalin tavoittamattomissa. Neljälle ruudulle ilmestyi videokuvaa neljästä eri lähteestä. Entinen makuta-haarniskojen varasto näytti jokaisesta kuvakulmasta aivan täysin tuhoutuneelta. Kralekus 4000 -pommit eivät yleensä jättäneet kaunista jälkeä, mutta nyt jäännökset eivät näyttäneet siltä, että kukaan olisi voinut selviytyä. Romun keskeltä pilkisti kärähtänyt matoranin käsi.
Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sisällä velloi ristiriitaisia tunteita. Hän oli samaan aikaa tyytyväinen tilanteen kulusta ja pettynyt siitä, kuinka helppoa kaikki oli ollut. Tämä oli skakdille uusi tunne. Hän ei ehtinyt perehtymään siihen, sillä kaksi Avhrak Va -kameroiden lähettämistä videokuvista pimeni aivan selittämättömästi ja kolmannessa vilahti punertava käsi ennen kuin oli täysin mustaa. Viimeinen näkyi yhä selvänä.
Sininen palovammainen ja ontuvasti kävelevä skakdi käveli kuvaan. Sillä oli kädessään zamor-revolveri, jonka piippu savusi. Skakdi nosti aseensa hitaasti kohti kameraa – ja Zorakia.
”Tarkenna!” Zorak huudahti takanaan olevalle Feterralle, suoristaen ryhtiään tuolilla. Skakdin suulle vääntyi leveämpi hymy. Guardian ei hymyillyt. Skakdi tähtäsi edessään leijailevaan Avhrak Va -robottiin kasvoillaan haudanvakava ilme, jossa oli ripaus vihaa. ”Arstein.”
”Tiesin, että pieni nanoräjähde ei sinua pysäyttäisi, rakas Guardian!” Zorakia olisi huvittanut taputtaa, mutta hän hillitsi itsensä. ”Olen…yllättynyt. Sinä olet tosiaan maineesi arvoinen.”
Guardian piti tähtäyksensä vakaana kohti Avhrak Va:ta. Hän ei vaikuttanut reagoivan siitä kaikuvaan ylistyspuheeseen. ”Missä olet?”
”Istun henkilökohtaisessa sukellusveneessäni”, Zorak sanoi heilauttaen kättään rennosti. ”Olen tulossa. Enhän voi jättää väliin tämänkaltaista yhdenvertaisten tapaamista.” Guardianin kämmen puristui tiukemmin revolverin kahvan ympärille. Jotain naksahti aseessa. ”Haluamme sinun muistavan kaksi asiaa, Arstein. ”…’haluamme’? Et siis ollut ainoa selviytyjä?” Arstein hieroi leukaansa kiinnostuneen näköisenä. Siinä samassa Makuta Nui käveli ruutuun. Varjojen olennolta puuttui vielä yksi käsi, mutta se oli muodostanut itselleen jo tilkkutäkkimäisen parin jalkoja ja yhden käden. Puuttuvan käden paikalla heilui pikkuruinen, niljakas ja musta lonkero. Makutan kasvoilla oli vihainen ilme. ”Heeeeei, Arsestein.” Pian Zorak jakoi saman vihaisen ilmeen. ”…mitkä kaksi asiaa?”
Guardian avasi terävähampaisen suunsa ja pakotti sanat ulos raivonsa läpi. ”Ensiksi. Hänen nimensä oli Pordok. Muista se.” ”Ja?” ”Me tulemme luoksesi.” Siinä samassa Guardian veti liipaisimesta ja viimeinenkin ruutu pimeni täysin. Zorak nousi tuoliltaan. Skakdin kalpeilla kasvoilla oli käärmemäisen velmu ilme. Hän kääntyi katsomaan takanaan odottavaa sinihohtoisilla silmillä tuijottavaa neljän metalliolennon ryhmää. Skakdi siirsi tuolin sivuun, nappasi vasemmalla kädellään seinää vasten nojaavan kävelykepin ja asteli Feterrojen välistä pyöritellen keppiä rennoin ranneliikkein. ”Valmistautukaa, kaunokaiseni. Show on alkamassa.”
Guardian ja Makuta Nui juoksivat läpi hyvin valaistujen tehdaskäytävien. Manu juoksi edellä paiskoen ovia auki ja irroittaen erilaisia lukkojärjestelmiä telekineettisellä mahdillaan. Guardian vilkuili vasemmalla silmällään taaksepäin kaiken aikaa ja jakoi kiväärillään harhalaukauksia takana seuraavaa Avhrak Va -parvea kohti. Lentävät lautaset putoilivat tasaisesti, mutta jostain niiden takaa leijaili kolmisilmäinen, nelikätinen painajainen. Punaisena hehkuva plasma loisti sen olkapäistä.
”Vauhtia!” Guardian karjui vaihtaen sarjatulitoimintoon. ”Yritän, mutta…en…en tiedä koodia.” Plasmakiväärin raskas konetulijyske täytti ilman. Ammukset tuntuivat vain kimpoavan Feterran metallikuoresta. Vielä kaukana oleva robotti puristi luurankomaiset kämmenensä nyrkkeihin kuin vihaisena.
”Arvaa!” Guardian karjui heilauttaen itsensä sivuun, jolloin Avhrak Va -lautasten tainnutussäteet lensivät hänen ohitsensa. Manu katseli koodinäppäimiä hetken hiljaa. Sitten hän paineli sen nappeja. ”Yksi-yksi-yksi-yksi.” Tylsistynyt valmiiksi nauhoitettu ”väärin”-ääni kaikui ruman tööttäyksen säestämänä. Guardianin ilme oli epäuskoinen. ”Ai”, Manu sanoi yllättävän rauhallisena. ”No…yksi-yksi-yksi-kaksi.” Ääni toistui. Kylmä hiki valui sekä Guardianin että Makuta Nuin otsalta. Feterra leijui aina vain lähemmäksi.
”Ovatko Tongu ja muut varmasti tässä suunnassa?” Guardian kysyi huolestuneena. ”Pitäisi. Lähetin hänelle viestin kun kovistelit Arsteinia.”
”POIS PÄÄSTÄNI.” Keltaisen jättiläisen päähän sattui. Se kuitenkin tiesi, minne oli mentävä. Toivon mukaan Manfred ja Gurvana vain pysyisivät mahdollisimman elävinä siihen asti.
Feterra oli lähes huoneessa. Se ei puhunut sanan sanaa. Verenpunainen hohto alkoi tuntua jo kuumuutena Guardianin ja Makuta Nuin lähellä. ”Yksi-yksi-yksi-kol-” ”Ei.” ”Se voi toimia!” Uusi kiväärin lipas niksahti paikalleen. ”Ei.”
Huoneen lattialla lojui useita teräksisiä osia. Osa niistä muistutti maalaamattomia Feterra-panssareita ja pari ilmiselvää päätäkin löytyi. Joukossa makasi yksi puolivalmis, luurankomainen robottikoura. Guardian kyykistyi vauhdikkaasti, tarttui käteen ja heitti sen Makuta Nuille. Makuta tuijotti kouraa useita sekunteja. Sitten se vilkaisi säälittävää lonkeroa toisen kätensä paikalla. Manun kasvoille muodostui virne.
Makuta siirsi kädentyngän kohti lonkeroa. Musta lonkero kurouttautui Feterra-käsivartta kohti ja kietoutui sen ympärille, vetäen sen tiiviisti kiinni Makutan kehoon. Epäluonnollinen, viherhehkuinen antidermis kulkeutui vielä löysänä roikkuvaan käteen ja pian se alkoi liikkua. Luurankomaiset sormet aukeilivat ja sulkeutuivat. Kämmenpohjassa oleva sädease hohti valkoisena. Guardian ja Manu käänsivät molemmat katseensa takaisin Feterraan. Nyt he molemmat tähtäsivät sitä.
Niin monta asiaa, niin monta kysymystä, mutta niin surullisen vähän vastauksia.
Klaanin rakennuksen katto
Makuta oli kiivennyt katolle ja katseli alhaalla hänen perästään tulevia toia.
”Voih, minäkin osaan olla epäreilu”.
Varjo purkaus lähti makutan kädestä rusauttaen yhden toista maahan siihen kuntoon, että hän ei vähään aikaa ylös kiipeäisi.
Teko ilkeää naurua
makuta lähti sulavast hyppimään pitkin rakennuksen kattoja, Tawa oli itseasiassa ihan melkein tiennyt mitä tämä typerys aikoisi tehdä.
”Etumatkasi ei nyt oikein auta, se vain on oikeastaan paha asia”, Tawa sanoi ja lähetti sähköpurkauksen Makutan jalkojen alle ja makuta lysähti katosta läpi.
”Tiedätkös, neiti jos nyt tapat minut niin ette koskaan löydä sitä omahyväistä ja outoa ulottuvuus sekoilijaa.
Tawa hyppäsi makutan selän päälle aukosta katosta, matoranit olivat juoseet pois paikalta. ”Sähkön käyttötarkoitus on harvemmin tappava”.
”Mitä sinä…!”, Tawan ase kipinöi hetken ja sammui. ”Helei, tarvitsen jotain millä kuljettaa tämä sairastuvalle”, Tawa sanoi rauhallisesti vain, että ei aiheuttaisi yleistä paniikkia.
Hoitaja matoran saapui juosten ja katsoi hetken tavan osoittamaa möykkyä lattialla.
”Ahaa…”
***
”Missä… minä olen”, punaiset silmät avautuivat ja makuta yritti nousta, mutta ei pystynyt.
”Ahaa… tekö vangitsitte minut”.
”Itseasiassa kyllä”, Same vastasi: ”Sinä haiskahditkin vähän muullekin kuin saaste vedelle, mutta tätä en silti odottanut.”
Paaco seisoi vieressä katsoen kahlittua olentoa, joka ei kykenisi tekemään enään mitään.