”…ja niin, ainahan se on niin että…”
”…”
Snowmanin monologi jatkui jo toista tuntia. Kepe ei enää kiinnittänyt siihen paljoa huomiota, mutta oli huomannut muutamaan otteeseen Snowmanin puhetavan aalloittaisen vaihtelun. Vaikka sisällöltään tämän puheesta ei käsittänyt pääasiassa mitään, välillä tämän itsevarmuus tuntui kohoavan jopa ylimieliselle tasolle ja välillä vajoavan jopa surkeaan itsesääliin. Hänen laskujensa mukaan kumpikin ääripää oli saavutettu tähän mennessä jo kolmesti.
Paatti jatkoi tasaista vauhtiaan eteenpäin, eikä mitään keskeytyksiä ilmennyt. Kepe oli tämän reissun aikana jo kokenut paljon vastoinkäymisiä ja toivoi loppumatkan sujuvan rauhallisesti. Vai toivoiko? Miksi hän ylipäätään lähtenyt matkalle mukaan? Snowmanin ylivertaisten suostuttelutaitojen (jotka pahimmillaan olivat karusti töksäytetty ”ystävänpalvelus” päin naamaa) ansiosta vai jostain muusta syystä? Seikkailuja kokemaan, pitkästä aikaa? Laastaroidakseen oudon jotain tärkeää on vielä tekemättä -tunteen?
Tämän tunteen ajattelu toi mieleen toisen tunteen. Nyt olen unohtanut jotain tärkeää -tunteen. Hän kuitenkin huojentui muistaessaan ettei se ollut mitään sen vakavampaa, kuin että hän oli epähuomiossa lukinnut lähtiessään Doxin ja Ignikan varastoonsa. Eivätköhän he siellä selviäisi sulassa sovussa vähän aikaa. Kunhan eivät vain rikkoisi mitään.
Kepe siristeli silmiään. Oliko tuo musta piste taivaalla auringon vieressä lintu vai jokin muu?
Hänelle tuli nyt on jotain pahasti pielessä -tunne.
Kepe vain lukitsee Doxin ja Iggyn Verstaaseen. Hieno juttu hei. Mietin tätä lukiessani että kaksikko on Kepen koiria.
Kepe on aika outo hyypiö.
Hyvä kun ei muista miten nämä cliffhangerit menevät niin on aina jotain jännitettävää. Hyvä sieluntutkintaviesti!
Näissä on kyllä loistavaa synergiaa sen puolesta, että tekijä ovat hyvin perillä paitsi hahmojen sisäisyydestä myös siitä, miltä nämä vaikuttavat toisilleen; alkuklaanonin vähän eri vivahteilla kirjoitettu Snowie on selvästi läsnä myös toisen kirjoittajan viesteissä.
Varastoonsa… Kunhan vaan eivät rikkoisi mitään…
Kiinnostavalla tavalla kirjoitettu lyhyt viesti korvaa tavallisen dialogipätkän hahmon sisäisellä maailmalla.
Joko nämä kaksi kirjoittajaa ovat juonineet hahmojensa tuntoja keskenään tai sitten tuntevat vain toisensa niin hyvin että näistä pätkistä välittyy sellainen yhteisymmärrys siitä missä mennään.
Minusta on hauskaa että nämä Snowmanin ns ärsyttävät piirteet tuodaan niin voimakkaasti ilmi tässä, se jotenkin petaa hahmon mahdollista tulevaa kehitystä. Ja kans tämä kontrasti Kerosiinipellen hahmon insinööri/tiede/analyyttisyyteen. Tavallaan sellasta old married couple energiaa
Vanhan avioparin dynamiikka on aivan ehdottomasti ollut mielessä näitä kirjoittaessa. Väitän, että siitä saadaan joskus myöhempinä vuosina ihan kiinnostavaakin draamaa irti, kun henkilöiden kivettyneet olettamukset toisistaan meinaavat tulla aidon vuorovaikutuksen tielle. Tästä myöhemmin lisää.
lmao tämä on täysin käyttäjä:kerosiinipelle roastaamassa käyttäjä:snowmania
Öh, osuu maaliinsa, I guess! Muistan, että lukiessani tämän tajusin, että tuomalla tarinaan itse läjäpäin metakerroksia ja kirjoittamalla sitä kautta itsestäni, muut voivat tehdä samoin. Muistutukseksi irl-aikajanoista, minä ja Kepe olemme tässä vaiheessa olleet jo neljä vuotta samalla luokalla ja hyvin läheisiä ystäviä. Meidän keskinäinen metasekoilumme on ehkä mennyt vähän omissa sfääreissään.
Hahmo:kepen hajamielisyys ottaa tässä erinomaisia kierroksia.
Hei tuo on heitteillejättöä