Klaanon

Avainsana: Zaiggera

  • Zakaz 21: Viimeisen Vartijan velvollisuus

    Zakaz
    Zaiggeran mökki

    Tämä sota jatkuu. Tulemme näkemään vielä paljon päiviä.

    Raivokas ”AMPUKAA!”-huudahdus jai tummanvihreän palkkasoturin viimeiseksi sanaksi ennen kuin paksu teräsluoti lävisti sen otsan. Zaiggera napsautti tottuneen viileästi kiväärinsä auki. Tyhjät haulit lennähtivät yhdessä vilkkaassa liikkeessä vanhan kiväärin uumenista ulos ja ruskeanoranssi naissoturi veti viisi uutta hampaankolostaan. Samalla hänen piti kyykistyä alas, sillä voimakas Zamor-pistoolien tulitus rei’itti juuri saman kohdan vanhan puumökin seinästä, jonka taakse Zaiggera oli aiemmin piiloutunut. Vanha puutavara pöllähteli mökin sisälle suurissa pilvissä ja täytti huoneensisäisen ilman. Kirkas auringonvalo tunkeutui sisään mökin uusista aukoista.

    Pahimpia päiviä. Pahin on takuulla vielä edessä, vahtikoira. Tulet vetämään liipaisimesta niin usein, että pian se on refleksi.

    Skakdi-palkkasoturit juoksivat kohti päättäväisinä raivokkaiden sotahuutojen säestämänä. Hetkeksi Nektannin palkkaama rikollisjoukko oli unohtanut taistelevansa vain suuren palkkapussin takia. Ajatuksissaan soturit olivat taas keskellä sisällissotaa. Talon sisältä syöksyvät luodit ja Zamorit kaatoivat skakdeja tasaisesti, mutta palkkasotureilla oli selvä määrä- ja aseylivoima. Makuta Nui, Guardian, Zaiggera ja Warrek pysyivät suurimman osan ajasta äärimmäisen matalina, sillä ammukset lävistivät huteraa mökkiä jokaisesta ilmansuunnasta.

    Tulee rumia päiviä. Painajaismaisia päiviä. Päiviä, jolloin tuntuisi täysin loogiselta juoda tynnyrillinen rommia, suudella kiväärinsä piippua ja vetää liipaisimesta.

    Guardian puristi korjattua, uutena hohtavaa kivääriään. Se oli kevyempi kuin aiemmin, mutta lipas niksahti tutulla tapaa.

    Mutta me emme tee niin, vahtikoira. Sinä et tee niin.

    Guardian tarkensi kiikarinsa röntgentoiminnolla ja veti liipaisimesta. Plasmakiväärin tuttu kajahdus räjäytti reiän suoraan mökin takaseinään. Tähän ammukseen eräs takaseinää kohti ovelasti hiipivä skakdi ei ollut selvästi varautunut. Polttava plasma osui suoraan palkkasoturin rintakehään ja heitti hänet puoli metriä taaksepäin. Guardian latasi aseen nopealla vasemman kätensä liikkeellä, väänsi pienen kytkimen kiväärin kyljessä yläasentoon ja kääntyi toiseen suuntaan, kohti mökin ovea, jonka takaa hyökkäsi kahdella revolverilla mökkiä rei’ittävä palkkasoturi. Plasmakiväärin sarjatulitoiminto räjäytti sekunnissa seitsemän reikää oven läpi. Muutama ammus osui palkkasoturin molempiin asekäsiin ja yksi sen polveen. Palkkasoturi kaatui karjaisten maahan ja lähti uikuttaen kömpimään kauemmas mökistä.

    Sinä kestät.

    Guardian veti tyynesti aseen lippaan ulos ja heitti sen tottuneesti sivuun. Sininen skakdi veti vyöltään uuden, täyden plasmalippaan ja kytki sen aseen sisään. Ase niksahti jälleen tutusti. Vartija-kiväärissä oli kuitenkin jotain uutta. Zaiggera oli lisännyt kiväärin kahvaan yhdellä ruuvilla pienen metallisen laatan, jossa oli tuttuja kirjaimia. Ohut nimilaatta oli kiinnitetty ruuvilla kahvaan juuri siitä kohtaa, josta laatan läpi oli ennen kulkenut ohut ketju. Laatassa oli viisi kirjainta.

    Roqce

    Sinä kestät, koska jonkun täytyy.
    Eihän tässä maailmassa muuten mitään järkeä olisi.

    Warrek ja Zaiggera olivat kaataneet huoneen keskellä olevan puisen pöydän ja jakoivat nyt laukauksia palkkasoturiskakdeja kohti sen suojasta. Laho puinen pöytä ei tarjonnut Warrekille ja tämän luutnantille kuitenkaan oikeaa suojaa osumilta vaan räsähteli tikuiksi jokaisesta ammuksesta. Suoja oli kuitenkin enemmän taktinen. ”Ehkä ne luulevat, että olemme oikeasti turvassa”, Warrek oli sanonut hymyillen pakotettua, raukeaa hymyä.

    Manu oli luovuttanut hetken aikaa sitten käyttämänsä sisällissodanaikaisen kiväärin kanssa. Myöskään kuudestilaukeava ei ollut osoittautunut Makutan mieleiseksi. Makuta ei ylipäätään ymmärtänyt ampuma-aseita.
    Toisaalta hän ei ollut joutunut aiemmin tilanteeseen, jossa niitä käyttävillä oli ylivoima. Manu kaiveli raivokkaasti Zaiggeran mökin maton alle salaluukkuun piilotettua hauta-arkkua, joka oli luiden sijaan täynnä erilaisia ampuma-aseita. Ampumisen sijaan Makuta keskittyi jakelemaan aseita ja lippaita eri suuntiin tulittaville skakdi-tovereilleen.

    Manu ei ollut tottunut pysymään taustalla taistelutilanteissa. Hän oli Makuta. Hänet oli luotu taisteluun. Nyt hän kuitenkin ymmärsi, että ampuma-aseet eivät olleet hänen vahva alansa. Ja vaikka palkkasoturien päättymätön tulitus ei olisi vahingoittanut Makutaa tämän kaasumaisen olemuksen takia, hän ajatteli olevansa huomattavasti hyödyllisempi haarniskassa, joka ei vuotanut.

    Yksi verenhimoisista skakdeista kommunikoi lajitoveriensa kanssa ulkopuolella harvinaisen äänekkäästi.
    ”Keskittäkää tuli! Savustakaa ne ulos!”
    Juuri silloin yhdestä ikkunasta lensi sisään kanisteri, joka mätkähti mökin lattialle metallisesti kolahtaen. Guardian tuijotti kanisteria hetken.
    ”Kredipselleeniä!” hän karjui. ”Älkää hengittäkö!”
    Hulluuskaasuksikin kutsuttu hermomyrkky alkoi levitä huoneeseen. Kaasuvaarasta vähiten kärsivä Makuta Nui pomppasi ponnekkaasti asearkusta ulos ja tarttui kanisteriin. Hän juoksi vauhdilla kohti ikkunaa ja viskasi kanisterin ulos. Juuri silloin skakdien konetulimainen keskitys osui häneen. Kymmenet luodit lävistivät Makutan ja tämä kaatui lattialle veltosti.
    ”Ai. Skarrarar vieköön.” Makuta sanoi. Nyt hänen haarniskansa oli entistä rumempi. Se ei pysyisi kasassa kauaa. Zaiggera osoitti kenraalilleen kehotuksen suojata ja juoksi makutan luokse tarkistelemaan tämän haarniskan kärsimiä vahinkoja.

    ”Kaasumies”, Zaiggera sanoi nopeasti, mikä sai Manun nyrpistämään ilmettänsä lempinimelle. ”Oletko kunnossa?”

    ”En…tiedä. Voi karzahni. Voi karzahnin karzahni. Minä valun.”
    Vihreää nestekaasua alkoi ilmaantua haarniskaan revenneestä reiästä. Zaiggera otti kaulansa ympärillä roikkuvan punaisen huivin ja sitoi sen makutan ”haavan” kohdalle. Kaasumainen pimeyden olento ei tiennyt, mitä sanoa. Hän tyytyi vain tuijottamaan Zaiggeran silmiin hämmentyneenä.
    ”Tuon pitäisi pitää sinua kasassa johonkin asti”, Zaiggera sanoi. ”Älä liiku. Älä ole enää rohkea tai joudun ampumaan sinua.”
    Kumma kyllä, Zaiggera sai viimeisen lauseen kuulostamaan jollain tavalla lämpimältä. Manu ei voinut muuta kuin hymyillä kevyesti. Niin kevyesti kuin hengenvaarallinen tilanne salli.

    Tulitus koveni entisestään. Valo täytti hämärää mökkiä entistä enemmän osuma osumalta. Nyt kaikki kolme skakdia ja yksi makuta olivat maantasolla. Guardian, Warrek ja Zaiggera jakelivat vielä satunnaisia laukauksia, jotka osuivat mökin seiniä kurittaviin ja raakalaismaisesti karjuviin palkkasotureihin, mutta eivät pysäyttäneet niiden loppumatonta laumaa. Nämä sotilaat eivät ajatelleet nyt enää edes tulevaa palkkaansa. Ainoa, mistä ne välittivät oli puhdas tappamisen ilo. Guardian alkoi epäillä, että Nektann syötti kredipselleeniä jo omille sotilailleenkin.

    Guartsu, Warrek, Zaiggera ja Manu vilkuilivat toisiaan. Lievä epätoivo kiiri kaikkien kasvoille. Palkkasotureita oli yksinkertaisesti liikaa ja luodit ja zamorit alkoivat loppua. Jopa Guardianin plasma oli viimeisillään. Pian ainoa vaihtoehto olisi yrittää lamauttaa vihollisjoukkoja yhteiselementtivoimilla, mutta kaikki kolme tiesivät, että he eivät saisi vähäisillä skakdi-elementeillään paljoa aikaiseksi.
    Warrek luuhistui. ”Tässäkö se sitten oli. Kaikesta minä selviän ja täällä kuollaan.”
    Warrek hymyili kuitenkin kevyesti. ”No, ainakin kuolen hyvässä seurassa. Tämä olisi täydellistä, jos olisi vielä jotain…juotavaa.”
    Silloin Zaiggeran silmät laajenivat. Naispuolinen skakdisoturi näytti ymmärtäneen jotain. Muut katsoivat luutnanttia pitkään peläten hieman, mitä hän oli tällä kertaa keksinyt.
    ”Kyllä, kenraali. Itseasiassa minulla on…yksi viinipullo.”
    Warrekin hymy leveni. ”Mahtavaa! Mihin olet piilottanut sen, sinä kiero ihanuus?”
    Zaiggera osoitti peukullaan astiakaapin suuntaan. ”Se on lasien joukossa. Ota vain.”

    Salamannopeasti Warrek syöksyi kohti kaappia. Hän ei tuntunut edes välittävän mökkiä ympäröivästä tulituksesta. Myös Nektannin palkkasotilaiden kiväärien ja revolverien zamorit ja luodit alkoivat vähitellen loppua. Nyt osa oli vaihtanut kirveisiin, nuijiin ja muihin lyömäaseisiin. Vaikka liipaisimen veto oli palkkasotureille refleksinomainen reaktio, ne nauttivat erityisen paljon siitä, kuinka vihollisen haarniska ja luut rusahtelivat lyömäaseen alla. Nyt osa hakkasi talon seiniä, tärisyttäen ammuskelusta huterana seisovaa tönöä. Nektannin ja Gaggulabion sotilaat nauttivat vihollistensa pelosta.
    Skakdikenraali Warrek tuntui jättävän tämän huomiotta täysin. Hän oli päättänyt, että pyrkisi nauttimaan viinistä viimeiset hetkensä.
    Guardian katsoi vuorotellen Zaiggeraa ja Warrekia. Vähitellen hän alkoi yhdistää palasia.
    ”Et kai sinä…”

    Ennen kuin Guardian oli ehtinyt lopettaa lausettaan, Warrek oli vetänyt pullon kokonaan ulos kaapista. Pettymyksekseen hän havaitsi sen olevan tyhjä. Yllätyksekseen hän kuitenkin havaitsi, että pullon ympärillä oli vaijeri, joka johti jonnekin kaapin taakse. Sieltä se johti ulos yhdestä mökin puisissa seinissä olevista pienistä aukoista. Kun Warrek veti viinipulloa tarpeeksi, vaijeri kiristyi ja jotain niksahti.
    Warrekin hymy hyytyi.
    ”Zaiggera.”
    ”Warrek.”
    ”Ne xialaiset miinat.”
    ”Ne, kenraali.”
    ”Annoinko minä ne sinulle, kun sota oli ohi.”
    ”Joo.”

    Warrek räpsäytti silmiään. Guardian käänteli päätään tutkien ympäristöä. Manu hymyili hermostuneesti. Pian jotain niksahti mökin ulkopuolella. Niksahduksia toistui useampi. Pian ne repesivät dominomaiseksi ketjureaktioiksi, joita kulki pitkin Zaiggeran kuivaa pihamaata. Osa raivokkaista palkkasotureista ihmetteli ääneen, mitä maaperässä tapahtui.

    ”Ai”, Warrek sanoi ilman, että kääntyi kohti Zaiggeraa. ”Halusinpa vain tietää.”
    Sen sanottuaan Warrek pudotti tyhjän viinipullon ja siirsi molemmat kätensä suojaksi päänsä ympärille. Hän kyykistyi.
    ”KAIKKI MAAHAN.”

    Seuraavaksi tapahtunutta asiaa oli erittäin vaikea kuvailla sanoilla, jotka antaisivat sille sen täyden arvon. Tuhoisa määrä valoa, lämpöä ja tulista voimaa täytti ilman mökin ympärillä. Reaktio kesti vain sekunteja, mutta se oli aivan tarpeeksi.

    Hetken päästä oli hiljaista. Satunnaiset ruohomättäät mökin ympärillä olivat ilmiliekeissä. Suurta osaa hyökkäävistä palkkasoturi-skakdeista ei löytynyt näkyvistä ja harvat vielä skakdeiksi tunnistettavat juoksivat jo kaukana mökistä yrittäen sammuttaa harjaansa, pidellen korviaan tai nilkuttaen hitaasti. Palkkasoturien huudot kuuluivat vaimeina horisontissa.
    Zaiggeran mökki oli osoittautunut yllättävän vankkarakenteiseksi. Sen kyljet olivat mustuneet ja yläkerran tiilikatto oli romahtanut suurilta osin, mutta seinät olivat pystyssä. Lattiatasolla makaavat Zaiggera, Warrek, Makuta Nui ja Guardian nousivat yksi kerrallaan vähitellen ylös ja uskaltautuivat lopulta ottamaan kätensä pois kuuloelintensä edestä.

    Manu uskaltautui avaamaan suunsa ensimmäisenä.
    ”Tuo juuri tapahtui.”
    ”Niin. Niin se taisi.” Guartsu vastasi käheällä äänellä.

    ”Hmm”, Zaiggera sanoi. Hän ei ollut vielä noussut pystyyn. ”Talo kaipasikin pientä remonttia.”
    Hetken päästä jostain kaukaa alkoi kaikua piinaava sireenimäinen ääni. Se toistui kolmesti. Tämä ei ollut ääni, joka olisi kuulunut Zakazilla usein. Se tarkoitti kuitenkin erittäin paljoa.
    ”Tiedättekö”, Guartsu sanoi. ”Minusta tuntuu, että Nektann on vähän vihainen.”

  • Zakaz 20: Tuki turpasi ja mene asemiin

    Zakaz, Nektannin linnoitus

    Nektann käveli ympäri tummaa huonetta. Hänellä oli paljon ajateltavaa. Entinen vartija, Guardian, oli riehunut baarissa Warrekin kanssa. Nektann oli jo vuosia etsinyt syytä saada pidättää Warrekin. Nyt se tarjoutui hänelle, ja hänellä oli myös mahdollisuus napata vartija. Lisäksi asiaan oli sotkeentunut joku Makuta. Jättipotti.

    Huone oli melkein kokonaan musta; seinät olivat mustat, samoin lattiaa peittävä koristeellinen matto. Huoneessa oli musta tuoli ja musta pöytä. Nämä kalusteet olivat huoneen ainoita. Sysimusta ovi oli raollaan. Huoneen mustasta katosta roikkui musta kynttiläkruunu, jonka mustavahaiset kynttilät oli sytytetty. Lisäksi ovea vastapäätä olevalla seinällä roikkui suuri plasmanäyttö.

    Eihän Nektann yleensä oleskellut tässä hyvin tummanpuhuvassa huoneessa. Se oli vain erityisiä tarkoituksia varten. Nektann ei oikeastaan edes pitänyt mustasta väristä, mutta hänen sisutusarkkitehtinsä oli vakuuttanut, että neuvotteluun tarkoitetussa huoneessa mustuus tekisi vaikutuksen vastapuoleen.

    Kello tikitti, ja aika tuli täyteen. Nektann avasi laitteiston ja asettui huoneen mustaan valtaistuinmaiseen tuoliin. Senkin oli tarkoitus osoittaa, että hänellä oli valtaa. Nektann kyllä piti enemmän kullalla vuoratusta istuimesta. Mutta se ei olisi sopinut huoneen tyyliin.

    Näyttöön ilmaantui tumma hahmo. Nektann kiinnitti huomiota siihen, kuinka mustaa myös vastapuolella oli. Ilmeisesti tämä hahmo oli yhtä mustasta pitävä kuin Nektannin sisustaja. Näytössä näkyi nyt tumma, pitkä hahmo, jonka silmät hohtivat – kuinka ollakaan – punaisina. Nektann siristeli silmiään nähdäkseen hahmon piirteitä tarkemmin, mutta hän ei erottanut juurikaan muuta kuin tämän ääriviivat ja punaisena hehkuvat silmät.

    ”Nektann”, hahmo sanoi, ”miten tilanne edistyy?”
    ”Pari miestäni menehtyi Warrekin entisen luutnantin luodeista. Voitko kuvitella, hän oli nainen.” Vaikka Nektann ei sitä varsinaisesti nähnytkään, hän tiesi hahmon kohottavan kulmiaan.
    ”Oli?”
    ”Ja on yhä. Emme saaneet häntä hengiltä. Mutta uudet sotilaani ovat miehittäneet alueen. He eivät poistu hengissä alueelta.”
    ”Hienoa, Nektann. Minä vakuutan sinulle, että tämä lämmittää sydäntäni.” Nektann epäili tätä suuresti.
    ”Kunhan muistat”, hahmo lisäsi vielä, ”että Makuta Nui lähetetään minulle. Joko elävänä tai kuolleena. Haluan todisteet siitä, että hän on menettänyt henkensä teidän käsissänne.”
    ”Kyllä”, Nektann tokaisi. ”Luultavasti lähetämme sinulle silvotun ruumiin. Vaikka…” Sotalordi tärisi pidätetystä hihityksestä. ”… se Makuta näytti jo valmiiksi aika silvotulta. Näin hänen kuvansa.” Musta hahmo kavensi silmiään.
    ”Hän yrittää varmasti seuraavaksi Nynrahille.”
    ”Miksi hän sinne yrittäisi?”
    ”Se ei kuulu sinulle. Tärkeintä on, että hän ei pääse sinne.”
    ”Hyvä on sitten. Muut saan kai pitää voitonmerkkeinä?”
    ”Pidä. Minä en tee mitään kahden Skakdin ruumiilla. On kuitenkin tärkeää, että myös Guardian kuolee. Hänestä voi olla minulle ja… kumppaneilleni arvaamatonta haittaa. Ja hyvin arvattuakin haittaa, itse asiassa.” Nektann pyöritti silmiään.
    ”Siispä hankin sinulle Makutan ruumiin. Warrekin pään säästän itselleni ja Guardianin heitän tuliseen pätsiin.”
    ”Miten vain. Ota yhteyttä, kun työsi on tehty. Ja muista, että minä en maksa sinulle tyhjästä.”
    ”Selvä, oi suuri ja mahtava Makuta”, Nektann sanoi sarkasmia tihkuvalla äänellä. Abzumo ilmeisesti irvisti ja katkaisi yhteyden. Nektann hymyili. Hän sai jopa sanan ”Makuta” kuulostamaan loukkaukselta.

    Zaiggeran mökki

    Guardian vilkuili hermostuneena laudoitetun ikkunan lautojen välistä ulos. Hän luuli nähneensä jotain. Tunti ja viisikymmentäkahdeksan minuuttia oli kulunut siitä, kun Zaiggera ja Manu olivat kadonneet yläkertaan. Warrek oli hetki sitten lähtenyt pöydästä ”tarkastelemaan tupaa”. Eli toisin sanoen etsimään viinaa. Guardian katsoi taas kelloaan. Minuutti.

    Tuskaisen minuutin kuluttua luukku avautui. Nais-Skakdin alaruumis ilmestyi näkyviin. Pian yläpää seurasi käsissään kuin uudesti syntynyt ampuma-ase. Manua ei vielä näkynyt. Zaiggeran kasvoilla oli voitonriemuinen ilme. Sitten kuului kolahdus. Zaiggera jätti pyssyn erään lipaston päälle ja pisti päänsä takaisin yläkertaan. Guardian hillitsi halunsa rynnätä aseen kimppuun heti.

    Sitten kuului kiljaisu:
    ”Ei, älä koske siihen!”
    Räjähdys. Kuului lasin särkymisen ääntä. Ja jotain muutakin taisi särkyä. Katossa olevasta aukosta virtasi savua. Zaiggera astui alas tikkailta ja yski. Pian jotain putosi alas yläkerrasta. Manuhan se oli.
    ”Minähän sanoin…” Zaiggera aloitti. Manu keskeytti hänet:
    ”Se oli pelkkä rikkinäinen romu.”
    ”Se oli kallis!”
    ”Ehkä pimeällä keskiajalla.”
    ”Senkin barbaari, hävitit kalliin laitteeni!”
    ”Minä olen hyvin sivistynyt Makuta. Äläkä sinä lyö minua, kun minäkään en lyö sinua. Olen pasifisti. Aina, kun siitä on minulle hyötyä siis.”

    Guardian keskeytti väittelyn polkaisemalla lattiaa niin, että kuului tömähdys. Zaiggera muisti aseen ja nosti sen lipaston päältä. Sitten, yhtäkkiä, hän heitti sen päin Guardiania. Guartsu nappasi sen refleksinomaisesti ilmasta.
    ”Siinä nyt on kiväärisi”, Zaiggera sanoi ylpeänä, ”entistä ehompana.”
    Guardian mumisi kiitokset irrottamatta katsettaan aseesta. Zaiggera nauroi vaimeasti.
    ”Tuo tuli varmasti suoraan sydämestä”, hän sanoi ivallisesti. Ennen kuin Guardian ehti vastata, Warrek kirkaisi. Manu tukahdutti halunsa kommentoida, että Warrek kiljui kuin pikku tyttö, sillä Warrek saapui heidän luokseen huutaen: ”HYÖKKÄYS!”

    Luotien ääniä alkoi kuulua. Kaikki suojautuivat. Ikkunat nimittäin räsähtivät rikki. Laudat, jotka olivat peittäneet ikkunoita, olivat pian täynnä reikiä. Zaiggera toimi nopeasti. Hän poimi oman kiväärinsä, latasi sen nopeasti ja heitti Guardianille ammuksia. Guartsu latasi oman aseensa pitkästä aikaa. Manulle ja Warrekille nainen heitti kiväärit, joita hänellä oli useampia.
    ”Osaatko käyttää?” Skakdi sanoi Makutalle. Warrek otti sijainnin erään ikkunan alla.
    ”Tietysti minä osaan”, Manu sanoi. ”Minähän keksin nämä aseet.” Zaiggera kohotti kulmiaan.
    ”No hyvä on, en keksinyt, mutta osaan kyllä käyttää.”
    ”Hyvä.”
    ”Toisaalta siitä on vuosia, kun olen viimeksi käynyt Zakazilla… eikä minun silloinkaan tarvinnut tarttua Skakdien aseisiin. Mutta teoriassa osaan kyllä kaiken. Käytännön tasolla teorioita voi soveltaa, mutta yleensä lukuarvojakin on approksimoitava, jotta…”
    ”Tuki turpasi ja mene asemiin!”
    Manu näytti loukkaantuneelta, mutta asteli nopeasti viimeisen ikkunan alle. Katsoessaan ulos ikkunasta hän näki, että heitä tähtäsi ainakin kymmenen Skakdia. Ja hänellä oli vain noin kahdeksankymmenen asteen näkyvyys. Hyökkääjiä oli vielä enemmän.
    ”Ei auta muuta, kuin panna kovat kovaa vasten”, Guardian sanoi ja ampui ensimmäisen luodin. Yksi hyökkääjistä menetti päänsä. Muut alkoivat ammuskella vielä hanakammin. Lisäksi kaatuneen Skakdin tilalle astui uusi.
    Ei näytä ollenkaan hyvältä, Manu ajatteli. Ja lisäksi minusta tuntuu, että Zaiggera on minulle vihainen.

  • Zakaz 19: Makutan teekutsut

    Zakaz
    Mökin etupiha

    ”Skanneri. Päälle.”
    Muakojen elintoiminnot olivat pysähtyneet. Jotain positiivista oli kuitenkin siinä, että ne eivät olleet kärsineet kovin kauaa.
    ”Skanneri. Pois.”
    Guardian kyykistyi maassa makaavien kissaeläinten tasolle ja sulki niiden suuret silmät käsillään. Se oli vähintä, mitä hän pystyi tekemään. Sininen skakdi nousi seisomaan ja kääntyi kohti pientä puuhökkeliä. Noustessaan pystyyn vauhdikkaasti Guardian koki päänsärkynsä voimistuvan sietämättömäksi. Vielä vähän raukeana kaatuessaan saamastaan tällistä vartija hieroi otsaansa voimakkaasti vähentääkseen kipua.
    Guartsun, Warrekin ja Manun kolmikko lähti astelemaan kohti puumökkiä, jonka ovi oli juuri auennut nähtävästi itsestään. Aavikon hiekkadyynit alkoivat loppua ja maasto muuttui kuivaksi aroksi, jolla kasvoi muutama nyivettynyt ruohomätäs.
    Vuosikymmenten syömä puumökki seisoi kuivalla maaperällä huteran näköisenä. Jos mökin puisilla seinillä oli joskus ollut pienikin kerros maalia, ajoittaiset hiekkamyrskyt olivat tehneet siitä selvää. Tummanruskeat, epävalmiit puulaudat näyttivät siltä kuin rakennus olisi selviytynyt vähintään yhdestä tulipalosta.

    Puumökin avonaiseen oviaukkoon käveli hahmo. Hahmo oli skakdi, mutta se oli hieman hoikempi kuin yksikään Manun matkalla näkemistä skakdeista. Skakdin astuessa polttavaan auringonvaloon oli nähtävissä, että se oli naispuolinen. Tämä skakdi oli väriltään jonkinlainen harmoninen sekoitus ruskeaa ja oranssia, mutta sen pitkä harja oli kokonaan punertavampaa oranssia. Skakdin kaulan ympärillä oli punainen huivi ja hänen leuassaan oli pieni taisteluarpi. Käsissään naispuolinen skakdi piti jykevää harmaata ja pitkäpiippuista sisällissodan kivääriä.
    ”Warrek”, Zaiggera sanoi happamasti ilme mahdollisimman neutraalina.

    ”Luutnantti!” Warrek sanoi hymyillen leveästi koko hammasrivistölläni. ”Näytät yhä yhtä ihastuttavalta kuin aina!”
    Jykevä aseen laukeamisen ääni täytti ilman. Kukaan ei ollut ehtinyt edes huomata Zaiggeran painaneen kiväärin liipaisinta, mutta aseen piipusta leijaileva savu viesti muuta.
    Luoti oli osunut täsmälleen millimetrin tarkkuudella Warrekin oikean jalan varpaiden välissä olevaan aukkoon. Se oli heittänyt kuivaa, savuavaa maa-ainesta useampaan suuntaan ja teki Warrekin varpaiden välissä olevaan kuivaan maahan huomattavan reiän. Kellertävä skakdikenraali ei ollut liikahtanut mihinkään suuntaan, mutta ei ollut helppo sanoa, oliko hän kangistunut kauhusta vai jättänyt koko ammuksen kokonaan huomioimatta. Warrekin kasvoilla oli edelleen sama typerä hymy kuin ennen osumaa.
    ”Äbbäbäb”, Warrek sanoi.

    ”Olet minulle velkaa, kenraali”, Zaiggera sanoi tyynesti, ”nyt jo toisen kerran.”
    ”Äbbäb. Kiitos, kulta.”
    ”Kappas”, Zaiggera sanoi kääntäen päänsä kohti Guartsua ja kävellen kohti kolmikkoa. ”Kukas se siinä.” Zaiggera sanoi tämän enemmänkin hämmästyksestä kuin ilosta.

    ”Hei, Zaiggera”, Guardian sanoi ja väänsi kasvoilleen pienen hymyn. ”Kiva nähdä pitkästä aikaa.”
    Zaiggera nyökkäsi hitaasti ja avasi suunsa. ”Tuhlasin kolme luotia takianne säälittäviin palkkatappajiin.”
    ”Tiedän”, Guardian sanoi vaatimattomasti. ”Kiitos.”

    ”Hetkinen”, Manu sanoi äkkiä. Ruskeanoranssi skakdi ei vaikuttanut nauttivan kaapua käyttävän muukalaisen keskeytyksestä, mutta antoi tämän puhua loppuun. ”Kolme”, Manu sanoi toistaen Zaiggeran sanoja. ”Noita raatoja on viisi. Laskit varmaan-”
    Zaiggera päätti keskeyttää makutamaisen olennon tällä kertaa. ”Kolme luotia.”
    Manun silmät laajenivat ja hän vilkaisi liikkumattomana hiekassa lojuvaa ruumiskasaa äärimmäisen hitaasti vielä kerran. Makutan kunnioitus skakdiluutnanttia kohtaan nousi huomattavasti.

    Zaiggera kääntyi kohti mökkiänsä pitäen kivääriään silti uhkaavassa valmiusasennossa. ”Tulkaa sisälle”, hän sanoi vaiteliaasti. Makuta Nuin, Guartsun ja Warrekin muodostama kolmikko epäröi hetken ennen kuin he astelivat yksi kerrallaan Zaiggeran perässä. Warrek käveli innokkaimpana ensimmäisenä.

    * * *

    Puuhökkeli oli sisältä jopa ankeampi kuin ulkoa. Minkäänlaisia väliseiniä ei ollut ja kaikki oli käytännössä osa samaa tilaa. Pieni pöytä täytti tilan keskiosan ja sen ympärillä oli huteria jakkaroita. Huoneen perällä oli tiskiallas, jossa oli sameaa vettä ja heikosti vaappuva kasa likaisia lautasia ja juomakuppeja. Muutama likainen ja säröinen juomalasi houkutteli kärpäsiä. Tiskialtaan vieressä oli aukko huoneen katossa, josta roikkui alas pienet köysitikkaat mökin yläkerrokseen.
    Huoneen toisessa päässä oli pieni pedattu sänky. Sängyn vieressä oli vanha lipasto, josta pullotti erilaisia papereita ja vaatteita. Zaiggeran sängyn alla vaikutti olevan jotain kättä pidempää ja pieni pahvilaatikko, jossa oli kiloittain luoteja ja zamoreja.

    Warrek, Manu ja Guardian istuivat pöydän ympärillä hiljaisina katsellen vaatimatonta asuntoa. Zaiggera seisoi hiljaa tiskipöydän edessä ja etsi sen kaapeista jotain.
    ”Otatteko teetä?” hän sanoi melkein kuiskaten.

    ”Öhm?” Guardian sanoi. Hän oli keskittynyt hetkeksi tarkkailemaan pöydällä olevaa mustavalkovalokuvaa, jossa Zaiggera seisoi sotilasrivissä toisen, tuntemattoman skakdiluutnantin kanssa. ”Joo. Kiitos, otan kyllä.”
    Zaiggera kääntyi ympäri ja yritti näyttää kiinnostuneelta. ”Kenraali, entä sinä?”
    Edelleen typerästi hymyilevä Warrek havahtui hetkeksi. ”Ei missään nimessä. Onko sinulla viskiä?”
    Zaiggera huokaisi ja pyöritti silmiään. ”Sinä senkin vanha juoppo.”
    ”Minusta sinäkin olet ihana”, Warrek sanoi hekotellen itsekseen. Zaiggera vaihtoi taas aihetta välittömästi ja puhutteli nyt Manua ensimmäistä kertaa.
    ”Muukalainen, kelpaako tee?”
    ”Kyllä, tietenkin!”, makuta sanoi osittain yllättyneenä. Guartsu kääntyi kohti Manua ja näytti hämmentyneeltä.

    ”Sinä olet makuta, joka suostui teekutsuille”, Guardian sanoi epäuskoisena painottaen jokaista sanaa aivan yhtä voimakkaasti.
    ”Hei”, Manu sanoi puolustavalla äänensävyllä. ”Tee on hyvää.”
    ”Niinpä…kai”, Guartsu sanoi hitaasti. Warrekilla ei ollut näemmä tähän lisättävää eikä hän edes näyttänyt huomanneen Manun ja Guartsun puhetta. Hymy ei ollut poistunut skakdikenraalin kasvoilta. Hän nautti tämänhetkisestä olinpaikastaan suunnattomasti. Kaunis, terävähampainen nainen. Huomattavasti erilaisia ampuma-aseita.
    Jos jossain kaapissa olisi ollut vielä viskiä, Warrek olisi löytänyt jo henkilökohtaisen taivaansa.

    Zaiggera käveli hetken päästä pöydän luo kädessään kaksi teekuppia ja pieni lasillinen vettä, jonka hän ojensi Warrekille. Kenraali ei viitsinyt valittaa vaan joi vetensä yhdellä hörpyllä. Zaiggera istui pöydän päähän ja katseli hiljaisena, kun Manu ja Guartsu joivat teetään hitaasti. Hiljaisuus oli jokseenkin piinaava ja kävi selväksi, että Zaiggeralla ei ollut usein vieraita. Guardian yriti herättää keskustelua epätoivoisesti.
    ”Ai joo, voisin esitellä teidät kaksi”, hän sanoi osoittaen Manua ja Zaiggeraa. ”Luutnantti Zaiggera, Makuta Nui.” Naispuolinen skakdi vilkaisi Manua hetkellisesti ja kohotti kulmaansa.
    ”Päivää vain”, Manu sanoi teekuppi suulla ja heilautti kättään.
    ”Kappas”, Zaiggera sanoi. ”Et ollut vain tosi ruma Toa. Huhut olivat näemmä totta. Oikea makuta.”
    Zaiggera pyöritteli pientä luotia pöydällä sormellaan. ”Olen kuunnellut huhuja. Nektann kuulemma haluaa kiinnittää ’sen skarrararin juopon’, ’viimeisen vartijan’ ja ’klaanilaismakutan’ päät seinälleen. Kuuli teistä joltain baarikärpäseltä, joka oli menettänyt puolet hampaistaan.”

    ”Vau”, Warrek sanoi ylpeällä äänensävyllä. ”Uutiset liikkuvat vauhdilla.”
    ”Niinpä niin”, Zaiggera sanoi. ”Tuo äskeinen aavikkorottalauma ei ollut mitään. Niitä on tulossa kuulemma paljon enemmän.”
    ”Minkälaisista luvuista olet kuullut?” Guartsu kysyi vanhalta sotatoveriltaan.
    Naispuolinen skakdi oli hetken hiljaa ja tuijotti laudoilla peitetystä ikkunasta ulos. ”Puhuivat pataljoonasta. Nektann on oikeasti vihainen.”
    Warrek naurahti, mutta hänen ilmeessäni oli pieni hiven vihaa. ”Se pätkä ja sen armeijat. Antaa tulla vain.”

    Zaiggera silmäili entistä kenraaliaan pitkään. ”Kenraali. Teidän täytyy oikeasti kadota maasta.”
    ”Miksi haluaisin poistua täältä?” Warrek kysyi kiilto silmissään ja hymy suullaan.
    ”Kenraali, kaikella kunnioituksella. Ammun sinut, jos et ajattele omaa turvallisuuttasi.”
    Warrekin hymy pieneni. Zaiggeran logiikka oli jälleen pettämätöntä.

    ”Zaiggera”, Guardian sanoi väliin. ”Ongelma on se, että minulla oli oikeatakin asiaa sinulle. Tämä on pakko tehdä nyt.”
    ”Mikä?” Zaiggeran kysymys sai melkein välittömästi vastauksen, kun Guardian laski hiiltyneen ja rikkinäisen Vartija-kiväärin puiselle pöydälle. Tärähdys heilautti epätasaisella pohjalla olevaa pöytää ja sai teekupit melkein putoamaan reunoilta alas. Zaiggera katsoi Feterran plasman runtelemaa kivääriä pitkään.
    ”Näitä on vain yksi”, naispuolinen skakdi sanoi tyytymättömänä. ”Mitä skarrararria sinä olet mennyt tekemään?”

    Manu ja Guartsu katselivat toisiaan hetken pohtien yhdessä, kuinka paljon heillä olisi Klaanin nimissä lupa kertoa. Manu ehti avata suunsa ensiksi.
    ”Vähän pitkä juttu.”
    Guardianin suu oli ammollaan, mutta hän ei keksinyt mitään sanottavaa. ”Niin. Kuitenkin. Sinähän osaat korjata noita.”
    Zaiggera kohautti olkapäitään. ”Yleensä pitäisi olla jotain korjattavaa”, hän sanoi kylmästi. ”Tästä ei ole paljoa jäljellä.”
    ”Onhan sinulla edes varaosia?” Guartsu kysyi hiljaa, toivoen parasta.
    ”On, mutta olisi tehokkaampaa rakentaa kokonaan uusi”, Zaiggera sanoi koputtaen rikkinäistä kivääriä. ”Entä jos minä vain sulatan tämän.”

    Guardian nousi pystyyn niin nopeasti, että hänen jakkaransa kaatui. ”Et.” Sinisen skakdin kasvoilla oli poikkeuksellinen määrä ärtymystä. Zaiggera suorastaan yllättyi.
    ”Vartija”, hän sanoi. ”Tiedän, että kivääri on sinulle kunnia-asia, mutta ymmärrä, että se on vain metal-”
    Guardian keskeytti Zaiggeran pamauttamalla nyrkkinsä pöytää vasten. Warrek hätkähti ja Manu tarttui vauhdikkaasti teekuppiinsa, että se ei olisi pudonnut. Zaiggeran silmät laajenivat. Guardian hengitti raskaasti.
    ”Se ei ole metallia. Se on Roqcen kivääri.”

    Zaiggera vaikeni. Warrek vaikeni. Manu oli entistä hämmentyneempi, mutta joi teensä. Zaiggera nosti kivääriä varovaisesti ja katsoi sitä merkillisesti. Sitten hän katsoi Guardiania pitkään silmiin. Sinisen skakdin silmissä oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niissä sitten sodan.
    Zaiggera avasi suunsa, mutta epäröi sanavalintansa kanssa hetken. Sitten hän ymmärsi.
    ”Siinä kestää kaksi tuntia”, Zaiggera sanoi vaimeasti ja antautuvasti. ”Makuta, tule ylös. Saat auttaa.”
    Manu nyökkäsi. ”No, miksei.” Hän nousi tuoliltaan ja vilkaisi hetkellisesti Guartsun silmissä vellovaa raivoa ja epätoivoa ennen kuin seurasi Zaiggeran hitaita askelia kohti köysitikkaita, jotka veivät pienen mökin yläkerrokseen.

    Guardian hengitti yhä raskaasti. Vähäinen viha alkoi väistyä hänen kasvoiltaan ja hän laskeutui takaisin tuolilleen. Sininen skakdi nojasi kyynärpäillään pöytään pitäen kiinni päästään käsillään. Hän tuijotti pöydän pintaa ja oli hiljaa.
    Warrek istui Guardianin vieressä ja tuijotti valokuvaa Zaiggeran pöydällä, mutta ei varsinaisesti keskittynyt siihen.
    ”Sinä siis pidit sen, eversti”, hän sanoi. ”Kaikki se puhe siitä, että tuo pyssy on ’toiseksi vanhin ystäväsi’. Heh.” Warrekin kasvoilla kävi pieni alakuloinen hymy.

    Vahtikoira. Hymyä huuleen.

    ”Minä lupasin hänelle”, Guardian sanoi käsiensä välistä. ”Lupasin hänelle, että vahtisin hänen selustaansa.”

    Warrek ei keksinyt vastausta. Hän päätti siis vain kuunnella.

    ”Koko Zakaz on vain yksi hemmetin peili”, Guardian kuiskasi puoliksi itselleen. ”Peili, josta näen kasvot, joita en halua katsoa.”

    ”Eversti”, Warrek sanoi tiukasti. ”Nosta pääsi. Olin väärässä suhteesi. Sinä et ole kadottanut juuriasi, sinähän skarrarar vieköön kannat niitä mukanasi. Et sinä ole heikko.”
    Warrek henkäisi syvään. ”Sinä katsot menneisyyttäsi silmiin joka päivä. Sinä haluat unohtaa, mutta et unohda. Sinä et vain kävele tavernaan, tilaa tuoppia ja unohda maailmaa. Sinä muistat, eversti, ja se on tärkeää.”

    Warrek katsoi pöydällä olevaa valokuvaa hetken. Hän tiesi, kuka Zaiggeran vieressä seisoi, mutta muistot sumenivat joka päivä. Oli liian vaikeaa ajatella. Liian tuskaisaa.
    ”Olisinpa minä yhtä rohkea. Muistamaan.”

  • Zakaz 18: Aavikon kukka pelastaa

    Zakaz, erämaa

    Kaksi Muakaa läähätti keskellä autiomaata. Manu huomasi erään hänen vieressään seisovan kaktuksen muuttuvan tuhkaksi. Hän hieroi hetken silmiään. Ehkä se oli kangastus. Guardian ja Warrek ratsastivat hänen vieressään aivan yhtä läkähtyneinä kuin hänkin. Pian heidän täytyi pysähtyä jälleen juottamaan ratsuille vettä. Viimeisetkin pisarat katosivat niiden kitoihin. Guardian kirosi hänen ja Warrekin ratsua, joka imi enemmän vettä kuin Makutan ratsu. Asialle ei kuitenkaan voinut mitään.

    Pian he olivat taas matkalla. Ehkä tunnin he olivat jo matkanneet, kun Guardian sanoi:
    ”Tuolla se on.” Kaikki katsoivat seuraavan dyynin takana erottuvaa hökkeliä. Se näytti vanhalta ja oli melko kaukana. Manu kannusti ratsunsa nopeampaan käyntiin. Muut kiristivät tahtia hänen mukanaan.

    Kun heidän ja pienen mökin välillä oli enää muutama sata metriä, Manu pystyi jo erottamaan joitain yksityiskohtia. Mökki oli rakennettu puusta, sillä oli musta peltikatto ja ikkunat oli naulattu umpeen. Ainoa elämästä kertova merkki oli pyykkinaru, joka oli kahden kepin varassa pystytetty mökin vierelle. Sillä roikkui musta vaate, jonka muotoa ei saanut selville.

    Sitten, yhtäkkiä, jostain ammuttiin. Guardianin ja Warrekin ratsuun osui. Muaka kaatui kuolleena maahan. Kaksikko lennähti kyydistä kivuliaan näköisesti. Kumpikin raapi maata, Guardian menetti tajuntansa ja Warrek upposi kaulaansa myöten hiekkaan. Makuta Nui kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä vauhkoontunut Muaka nousi takajaloilleen nähdessään viiden Skakdin lähestyvän sitä. Yksi hyökkääjistä ampui Muakaa mahaan, minkä seurauksena tämä kaatui Manun jäädessä valtavan eläimen alle. Makuta ehti vain parkaista ennen kuin jäi puristuksiin.

    Viisi mustaa Skakdia lähestyi nyt Warrekia, joka oli saanut päänsä pois hiekasta. Nyt hän sylki suustaan hiekkaa ja ravisteli sitä ympäriinsä. Hyökkääjät katselivat esitystä huvittuneena. Yksi heistä meni Guardianin luo ja tökkäsi tätä kiväärillään. Kaksi niistä otti esiin köyttä ja alkoi sitoa Warrekia, joka kiroili ja räyhäsi heille. Loput kaksi menivät Manun Muakan luokse ja alkoivat nostaa Rahia. Kun tiikeriä oli saatu ylös muutaman kymmenen senttimetrin verran, sen alta syöksyi varjoenergian aalto. Kummaltakin Skakdilta lensi jalat alta. Tästä seurasi, että Muaka putosi takaisin Manun päälle. Hän ei pitänyt tilanteesta.

    Guardian alkoi virota. Warrekin suu oli tukittu. Manu oli Muakan alla. Viisi hyökkääjä-Skakdia tähtäsi aseillaan Guartsuun. Tämä piteli oikealla kädellään päätään ja nojasi vasemmalla maahan. Avatessaan silmänsä hän huomasi tilanteen ja nosti kätensä ilmaan. Yksi Skakdeista, ilmeisesti johtaja, vilkaisi toisia ja hymyili. Sitten hän sanoi:
    ”Ylös.”
    Guardian totteli. Hänet tutkittiin läpikotaisin. Sama oli jo tehty Warrekille, minkä jälkeen tämä oli tainnutettu väkivaltaisesti nuijanukutusta käyttäen. Vaimeaa muminaa kuului Makuta Nuin Muakan alta. Guardiankin sidottiin. Ja tiukasti hänet sidottiinkin. Hän tunsi nimittäin pulssin käsissään. Se ei voinut olla hyvä asia.
    ”No niin, Guardian”, sanoi mustien Skakdien johtaja yhä hymyillen. Sinun on aika tehdä tiliä Nektannille. Warrekin päästä hän voisi myös olla tyytyväinen. Makutaa emme uskalla vielä päästää ulos tuolta, mutta eiköhän iso kiho jotain hänellekin keksi.

    Sillä välin Manu oli huomannut, että olo kävi tukalaksi. Ehkä hänen pitäisi ikään kuin murtaa vastustajat sisältäpäin. Hän kurotti mieltään kohti Skakdeja, mutta huomasi, että näiden mielien ympärillä oli jonkinlainen muuri. Johtaja-Skakdi hymyili.
    ”Ystävänne yrittää tutkia päidemme sisustoja. Hän ei valitettavasti onnis-” Skakdi keskeytti puheensa ja tarttui päähänsä. Manu tunsi voitonriemua – hetken. Kaksi hänen lähellään ollutta Skakdia oli nostanut Muakan ruumista uudelleen ja pudottanut sen alas noin metrin korkeudelta. Se sattui.

    Johtaja nousi ylös maasta.
    ”Pirullinen Makuta”, hän ärisi. ”Kirottuja olkoot kaikki Makutat ikuisesti.” Guardian ei voinut estää hienoista hymyä. Tästä hyvästä hän sai iskun kasvoilleen.
    ”Virnuile sinä vain, Vartija. Pian saan nähdä, kuinka sinut teloitetaan. Minä nautin siitä, Guardian.”
    Warrek mulkoili hyökkääjiä vihaisesti. Guardian taas keskittyi mökkiin. Hän zoomasi kiikarisilmällään sitä kohti.
    ”Lämpökamera”, hän mutisi. Musta Skakdi käänsi katseensa häneen.
    ”Et sinä piru parka mitään löydä”, hän sanoi välinpitämättömästi. ”Zaiggera ei ole asunut tuossa läävässä vuosiin.”
    Skakdin pään lävisti luoti. Guardian virnisti.
    ”Ei tosiaankaan.”

    Muut Skakdit katsoivat nopeasti taloa. Ikkunasta oli työntynyt esiin kiväärin piippu. Pian Manua vartioivat Skakdit saivat maistaa luotia. Kaksi viimeistä yritti paeta, mutta hekin saivat kohdata kohtalonsa. Makutan onnistui ryömiä pois häntä musertavan taakan alta. Hän vilkuili mökkiä kohti. Tämä Zaiggera lienee hyvä ampuja, kun osuu tuolta, Manu ajatteli. Sitten hän käveli Guardianin ja Warrekin luokse ja katkoi näitä sitovat köydet.

    Mökin ovi oli avautunut. Sitten he kuulivat äänen, kuin kuiskauksen, mutta kuitenkin se kantoi heidän korviinsa asti.
    ”Tulkaa sisään. Nopeasti. Niitä saattaa olla lisää.”

  • Zakaz 17: Pako aavikon yli

    Zakaz, puoliaro

    ”Pystyt nopeampaan, senkin ruma karvakasa!”
    ”Manu.”
    ”Olen nähnyt sinun kaltaisesi pyörivän unissaan nopeammin!”
    ”Manu.”
    ”Miksi tällä yhdentekevällä lattiamatolla ei ole kaasupoljinta? Minkälainen makuta luo rahin, jossa ei ole-”
    ”Manu”, Guartsu keskeytti. ”Se voisi varmaan hengittää paremmin, jos pitäisit noita valjaita oikein.”
    ”Vaiti.”

    Sade oli ohi.
    Tiikerimäiset ratsut jatkoivat epätasaista matkaansa. Kaikista paikoista märät matkalaiset kuivattelivat itseään paahtavassa auringonpaisteessa. Välillä Guardian ja Warrek heiluttelivat harjojaan ravistaakseen pois viimeisetkin vedet. Omalla muakallaan ratsastava Makuta Nui otti inhoten etäisyyttä vettä ympäriinsä sinkoavaan skakdikaksikkoon aina kun se tapahtui.

    ”…onko teidän aivan pakko.”
    Guardian nyökkäsi hymyillen omahyväisesti. Vastaukseksi Manu vetäytyi syvemmälle kaapuunsa. Makuta piti mykkäkoulua joitakin minuutteja, mutta sitten se kysyi jotain:
    ”Seuraako joku meitä?”

    Guardian kääntyi ympäri ja ojensi muakan valjaat Warrekille. Hän sulki oikean silmänsä ja näytti äärimmäisen keskittyneeltä. Mekaaninen vasen silmä kohdistui, tarkensi ja vaihtoi väriään siristen kuin heinäsirkka. Kaiken läpäisevällä katseellaan Guardian tutki ympäristöä jonkin aikaa ennen kuin silmävalon väri vaihtui lopulta tutun punaiseksi.
    Guardian kääntyi kohti Manua ja kohautti olkapäitään. ”Jaa-a.”
    Manu tuhahti vääntäen hupun sisältä hehkuvan punasilmäisen katseensa merkilliseen kurtistukseen. ”Miten niin ’jaa-a’?”
    ”En nähnyt ketään”, Guardian vastasi, ”mutta lämpöskanneri nappasi jotain punertavia läikkiä.”
    Manu heilautti valjaita vauhdikkaasti kehottaakseen muakansa nostamaan vauhtia. ”Ehkä ne olivat aavikkoraheja.”
    ”Toivotaan”, Guartsu sanoi vilkuillen vesihöyryntäyteistä märkähiekkaista aromaisemaa. Alueen harva kasvillisuus näytti menestyvän paremmin kuin aikoihin.
    Joskus harvoin luontoäiti palkitsi jopa aavikkoa.

    Matka kiihtyi pääasiassa sen takia, että nyt ratsun valjaista kiinni pitävä ja krapulastaan epäinhimillisellä nopeudella toipunut Warrek innostui kisailemaan Manun kanssa muaka-ratsastuksen mestaruudesta. Guardian katui välittömästi, että oli antanut valjaat Warrekille. Hän piti kuitenkin erittäin hienona sitä, että Warrek ja Manu tulivat toimeen keskenään.
    Pian kahden muakan selässä istuvat kolme ratsastajaa näkivät horisontissa pilkottavan kalastuskaupungin. Takaisin muakan valjaihin siirtynyt Guartsu kuitenkin viittoi ratsastajia aivan toiseen suuntaan, mikä sai useita kysymyksiä heräämään Manun päässä.
    ”Hei”, makuta ärähti, ”veneitä saa aivan toisesta suunnasta.”
    ”Tiedän.”
    ”Ja emme ole menossa sinne.”
    ”Jep.”
    ”Mitä olet vailla?”

    Sekunnin päästä Guardianilla oli käsissään jotain mustaa ja etäisesti kiväärin muotoista. Warrek ja Makuta Nui eivät olleet täysin varmoja, missä Guardian oli säilyttänyt entistä kivääriä.
    Sininen skakdi heitti kiväärin Manua kohti rennosti. Makuta piti eripariset Nazorak-kätensä tiukasti valjaissa, mutta sen kaavun alla olevasta rintakehästä syöksähti tummanpuhuva, aavemainen kolmas käsi, joka tarttui kivääriin tiukasti. Manu tuijotti tummaksi palanutta ja keskeltä epätoivoisesti kiinni hitsattua tuliasetta hetken.
    ”Vau,” Makuta sanoi lievästi sarkastinen sävy äänessään. ”Mikset vain suoraan hanki uutta?” Tämän sanottuaan Makuta heitti kiväärin takaisin kohti Guardiania, mutta aseen ottikin kiinni Warrek. Myös keltamusta sähkön skakdi tutki vuorostaan Guardianin entistä Vartija-kivääriä.
    ”Aijai”, hän äännähti. ”Ongelmana on se, että tämä taitaa olla…viimeinen ’Vartija’. Nektann teetti muista kuokkia ja lapioita.”
    ”Ah”, Manu vastasi, kiinnittäen hetkeksi huomiota siihen, kuinka hiljaiseksi Guartsu oli mennyt. ”En kyllä näe tuossa paljoa korjattavaa.”
    Warrek tuhahti. ”No en kyllä minäkään.”

    Guardian tarttui tummanpuhuvaan kivääriin ja veti sen vikkelästi Warrekin käsistä, mutta piti katseensa yhä eteenpäin. ”Te ette olekaan mekaanikkoja.”
    ”No…en”, Manu vastasi. ”Mutta olimme muutenkin menossa Nynrahille. Eikö tuliluikkusi voisi korjauttaa siellä?”
    Guardian pudisti päätään. ”Ei tarpeeksi hyvä.”
    ”…mitä”, Manu sanoi. ”Ne osaavat tehdä Makuta-haarniskoja. Eikö se riitä?”
    ”Ei”, Guardian toisti. ”Minun mekaanikkoni on parempi.”

    Warrek oli hetken hiljaa mietiskelevän näköisenä. ”Hei, eversti. Tiedänhän, kenestä on puhe?”
    ”Jos nyt et ole päätäsi aivan tyhjäksi juonut.”
    Warrekin kasvoille vääntyi innostunut virne. ”O-ho-ho. En minä häntä koskaan unohtaisi.”

    Manu tiiraili Warrekin ja Guardianin keskustelua hämmentyneenä. Hän kuitenkin tiesi sisimmässään, että pääsisi piakkoin tutustumaan jälleen yhteen uuteen ihastuttavaan skakdi-tuttavuuteen ja tämän nopeaan asekäteen. Manu ei suorastaan malttanut odottaa.

    Kauempana

    Musta skakdi istui märän ja nahkealehtisen pensaan takana. Olennon kaulalla roikkui vesipullo, josta skakdi otti välillä kulauksen. Käsissään skakdi piti kiikareita, jotka se välillä siirsi silmiensä eteen ja tarkensi parhaansa mukaan.

    Skakdin takana hiekkaisella maaperällä makasi neljä muuta skakdia, jotka vilkuilivat toisiaan ja viestivät käsimerkein. Yksi teroitti suurta veistään tummalla kivellä, toinen taas puhdisti sisällissodanaikaista tarkkuuskivääriään osa osalta harjalla ja liinalla. Yksikään ei avannut suutaan sanoakseen sanaakaan. Kaikki odottivat merkkiä pensaan takana istuvalta tarkkailijalta.
    Lopulta musta skakdi siirsi toisen kätensä hitaasti pois kiikareilta ja näytti tovereilleen kolmea sormea. Vähitellen sormet puristuivat nyrkkiin yksi kerrallaan. Viimeisen sormen heilahdettua alas koko skakdi-joukko nousi hiljaa ylös maastosta.

    Aavikko

    Kolmikko oli pysähtynyt hetkeksi juottamaan ratsujaan ja he pystyivät nyt kauhukseen huomaamaan, kuinka paljon vettä yksi Muaka kykeni tuhlaamaan heidän säiliöistään. Ratsastajille ei tulisi jäämään paljoa.
    ”Hei”, Manu sanoi yhtäkkiä, kääntyen taaksepäin.

    ”Mitä?” Guartsu kysyi pidellen vesitynnyriä Muakan kuonon edessä. Vettä pärskyi joka suuntaan ja se kasteli Guardianin haarniskan.

    ”…en tiedä. Luulen kuulleeni jotain.”

    ”…kuten?”

    ”Öh. Saattoi olla vain minä.”

    Guartsu katsoi Manua hetken ihmeissään ennen kuin päätti vain unohtaa koko jutun. Kääntyessään takaisin Muakaa kohti hän havaitsi, että kissaeläin oli onnistunut jo litkimään koko tynnyrin kuivaksi.
    Guardianin ilme muuttui happamaksi.
    ”…senkin ahne lihakasa.”
    Tähän vastaukseksi muaka lipoi kieltään pirullisena. Guardian kohautti olkapäitään ja nousi takaisin sen selkään.

    ”Hei muuten”, Warrek sanoi äkkinäisesti. ”Nynrah. Mitä skarrararia te Nynrahilla teette?”

    Makuta Nui veti kaapuaan pois päältään ja osoitti rujoa tilkkutäkkimäisesti kasaan karsittua kehoaan. ”Uusi haarniska olisi kiva.”
    Warrek kohotti kulmaansa. ”Hmh. Niinkö saita sinä olet, että ei voinut tilata paikan päälle?”
    Manu naurahti. ”Ei, vaan-”
    ”Kyllä on”, Guartsu keskeytti virnuillen.
    ”…vaan Nynrahin mörökölleihin ei ole saatu yhteyttä.”

    ”Vai…niin”, Warrek sanoi hitaasti laskevalla äänensävyllä. ”Ymmärrän, eversti. Ymmärrän, makuta. Asia on vain niin, että…”

    Guardianin kasvoilta katosi virne. Hän vakavoitui ja laskeutui ratsultaan alas.
    ”Mitä?”
    Warrek katsoi aurinkoon hetken. Sitten hän vilkaisi Manua ja Guartsua.
    ”Minulla ei ole ollut vuosiin näin hauskaa”, skakdi sanoi hymyillen alakuloisesti. ”Ja sitten te lähdette. Niin kaikki tekevät.”

    Guardian oli hetken hiljaa. Hän taputti Warrekia selkään.
    ”Hei. Kamu. Älä viitsi. Tässä me vielä olemme.”
    Warrek nyökkäsi hitaasti pitäen ilmeensä samanlaisena. ”No, lähdetäänpäs sitten matkaan.”

    Hetken hiljaa ollut Manu päätti yhtäkkiä korottaa ääntänsä. Hän pyrki kuitenkin tekemään sen niin kohteliaasti kuin vain pystyi.
    ”Hei, ketä me edes olemme menossa tapaamaan?”

    ”En usko, että tunnet häntä”, Guardian vastasi tyynesti.

    ”No…nimi edes.”

    Warrekin kasvoille vääntyi leveämpi hymy. ”Hän on ’Zaiggera’, ’Aavikon kukka’. ’Hiljainen kuolema’. Ja toivon, että en ole hänelle enää velkaa.”

  • ZMA:n monet elämät

    Arkistot

    Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa.
    Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.

    ”Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään”, Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen.
    Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa.
    Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä.
    Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: ”ZMA”. Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa ”ZMA”:han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan ”ZMA”. Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak… Mutta ei ”ZMA”:ta.
    Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä.
    Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa.
    Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.

    ”Domek.”

    Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan.
    Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan.
    Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten.
    Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse.
    Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin.
    Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki.
    Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.

    Valon Toa

    Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut.
    Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.

    Valon Toa

    Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.

    D o m e k

    Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua.
    Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään.
    Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään.
    Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa.
    Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.

    Warrek

    Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan.”

    Zaiggera

    ”Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan.
    Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen.”

    Zaktan

    ”Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille.”

    Zameckirg

    ”Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen.”

    Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.

    Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA

    Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.

    ”Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa.
    Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi.
    Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon.
    ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan

    Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen.
    Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.

    Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse.
    Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua.
    Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.

    ”Matka Zakaziin siis”, Domek julisti itselleen.

    Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten

    ”Olemme perillä”, Sheelika ilmoitti.
    ”Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika”, yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen.
    ”Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme”, Matoralainen sanoi.
    ”Ei kestä”, Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä.
    ”No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin”, Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin.
    ”Eipäs hoppuilla”, ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, .
    Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. ”Rowash, mutta… Mutta…”.
    ”Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?”, Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, ”Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua.”
    ”Mutta… Toa Sheelika, miksi sinä… Mitä…”, Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla.
    Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan.
    Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia.
    Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. ”Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!”
    Rowash tirskui itsekseen, ”Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää.”
    Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot.
    Sheelika kaatui polvilleen, ”Mitä minä tein. Mitä minä tein.”
    ”Älähän nyt Sheelika rakas”, Rowash sanoi itsetyytyväisesti, ”Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä”.

    [spoiler=Tärkeää]Tietystiä syistä, ämä tapahtui vähän jälkeen edellistä viestiäni, joten tavallaan sijoittuu joko ennen tai samaan aikaan muiden viestien kanssa.[/spoiler]