Jos oli olemassa helvetti, rikkinäisen jumalan johtama karvas kiirastuli, täytyi olla myös paratiisi, kaikkien kauhujen vastakohta, alkukantainen elämän lähde. Sen rantahietikolla loistava utelias katse oli vartonut jo pitkään. Kurittoman viidakon reunalla vaahtoavat aallot kohisivat sinä päivänä niin lujaa, että sademetsän eläimien ja sen yläpuolella kaartelevien vesilintujen kirkumista oli vaikea kuulla. Mutta vaikka tuuli oli luja, … Jatka lukemista Apsityisetsivä
Avainsana-arkisto: Totuus
Musta Käsi III
TARINOITA VOISI LUONNEHTIA PALAPELEIKSI. NIIDEN KOKOAMINEN VIE AIKAA JA VAATII SEKÄ KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ETTÄ HAHMOTUSKYKYÄ. JOKU ALOITTAA KOKOAMISEN EROTTELEMALLA REUNAPALAT, KUN JOKU TOINEN LÖYTÄÄ KAKSI TOISIINSA SOPIVAA PALAA KUVAN KESKELTÄ JA ALKAA RAKENTAMAAN NIIDEN YMPÄRILLE. LOPPUTULOS ON MOLEMMILLA KUITENKIN SAMA: KOKONAISUUS. SE LIENEE VAIN OSA LUONTOAMME. KUN NÄEMME OSAT MAASSA, MEIDÄT VALTAA TARVE SAATTAA NE KOKONAISEKSI. … Jatka lukemista Musta Käsi III
Sokeattaren tanssi
Rapusaaren pohjoiskärjen ulkoilualue oli nähnyt iloisempia päiviä. Jonain toisena vuonna Bio-Klaanin kaupungin musiikkitapahtumista, ulkoilmateatterista ja kesähäistä tunnettu jokisaari olisi ehkä kelvannut vielä loppusyksystäkin miellyttäväksi piknik- ja grillausmaastoksi. Nyt siellä oli kuitenkin puistoakilinin ja pussikaljoittelun sijasta vain parakkeja ja väliaikaisia telttamajoituksia kaupungin vajavaisten puolustusvoimien koulutukseen. Nurminiittyjen ympäröimällä hiekkakentällä oli meneillään poikkeuksellisen intensiivinen harjoitustaistelu. Kaksi haukasvoa mittailivat … Jatka lukemista Sokeattaren tanssi
Haamujahti
Kepen paja Useiden tuntien väkertämisen jälkeen kummituslinssi koristi Kepen kanohia. Vihreä vekotin hänen vasemman silmänsä päällä surisi, kun keksijä vaihtoi katseensa tarkennustasoa. Tämä on oikeastaan aika kotoisa tunne… hän ajatteli zoomaillessaan silmällään ensimmäistä kertaa viikkoihin. Hän nykäisi tietokoneeseen luikertelevan johdon irti kummituslinssin kyljestä. Vekottimen paranormaalitietokanta – ja sen myötä koko laite – oli valmis. Kummitusimuri … Jatka lukemista Haamujahti
Dynamo: Äpärät
Tyhjyyden reunalla, ikuisuuksien päässä raksuttavan kellokoneiston kaikkinäkevän katseen rajalla seisoi kaksi pientä hahmoa. Niistä tummanpunainen, paljolti matorania muistuttava vipatti jalkaansa hermostuneena. Tämän toveri, mustiin riepuihin kiedottu, taas oli naulinnut katseensa tiukasti todellisuuden puhtaaseen valkeuteen ilmestyneeseen synkkään säröön. Se leijui keskellä ei niin yhtään mitään vain muutaman metrin sitä seurailevan kaksikon yläpuolella. Se ei ollut kuin … Jatka lukemista Dynamo: Äpärät
Dynamo: Isä
Kun metallisen sylinterin sisältä kuoriutunut kansalainen avasi silmänsä ensimmäistä kertaa kylmän ja pohjoisen saaren rantahietikolla, vastasi katseeseen ainoastaan liekkien valtautunut pauhaus. Valkoinen pieni olento istui peloissaan entisen matkustusvälineensä palasissa ja tuijotti sinisillä silmillään kylää jonka liepeille oli saapunut. Tuli oli jo ottanut omakseen puiset rakennukset. Tundran viileys ei ollut täällä avuksi. Matoranin ensimmäinen yritys sanoa … Jatka lukemista Dynamo: Isä
Baterra
Sisällys YKSI NOLLA NELJÄ KAKSI VIISI KAKSI KUUSI Me elämme tietämättömyyden tyynellä saarella keskellä äärettömyyden mustaa merta, eikä meidän ole tarkoitus matkata kauas. — Howard Phillips Lovecraft Baterra Yksi Tuntikausia kestäneen naputuksen jälkeen taltta viimein läpäisi kiven. Viimeinen vasaranisku murensi syntyneen aukon juuri sen verran suureksi, että hopeanaamioiset kasvot mahtuivat työntymään siitä läpi. Pimeys oli … Jatka lukemista Baterra
keetongu
Ilmaraptori Tunnelmat höyryaluksessa olivat vähintäänkin vaihtelevat. Juuri alukseen harppuunakaapelilla rullanneet Matoro ja Oraakkeli kömpivät sisään Ilmaraptorin alaluukusta ja tapasivat normaalia hiljaisempaa vauhtia lentävän Ämturin, poissaolevana näköisen Blozarin, jalkojaan heiluttevan ja loukkaantumisestaan paranevan Ontorin, tämän vieressä penkillä totisena istuvan torakkapanttivanki 1034:n, konehuoneessa hiiliä hutkivan Ternokin, aluksen yläosan Matoran-riippukeinuun lepäämään käpertyneen Troopperin ja Pyhää Äitiä ja Sadjea … Jatka lukemista keetongu