Ternok heräsi Ilmaraptorin hyttiin levitetyssä makuupussissaan. Uni oli virkistänyt, mutta masentava tunnelma ja karu totuus iskivät päälle kuin lauma Kikanaloja. He olivat yksi keskellä merta ja vailla paon mahdollisuutta. Onu-Matoran puhdisti Kaukaunsa linssin ja kiipesi tikkaita veneeksi muuttuneen ilma-aluksen katolle, missä hänen toverinsa Ontor istui tähystämässä, josko meren keskeltä löytysi maata tai jopa sivistystä. Matoranin avattua kattoluukun paksu hernerokkasumu iskytyi vasten hänen naamansa.
”Huomenta”, Ternok sanoi mannaryyniasennossa istuvalle ystävälleen, ”Näkynyt mitään?”
”Tässä sumussa ei huomaisi edes majakkaa, vaikka kulkisi vierestä”, Ontor vastasi masentuneella äänellä.
”Karzahnimpi homma. Pääsemmeköhän koskaan kotiin tai mihinkään, mitä voi sanoa kodiksi”, Ternok manasi ja istahti Ontorin viereen.
”Olisi pitänyt taistella! Meistä ei ole mitään apua näin. Ne voittivat, Ternok. Me räjäytimme heidät ja hukutimme heidät, mutta ne voittivat. Kaiken vaivan jälkeen! Ja me piilouduimme.”
”Ainakin tottelimme Keetongun viimeistä käskyä.””
”Tuskin sillä enää mitään väliä on. Haen meille aamupalaa. Tai iltapalaa, miten vain”, Ontor sanoi, kipusi alas ohjaamoon, kaivoi Nynrahin teollisuushallista otetusta laatikosta hieman lisää haamujen kanttiinamössöä ja sytytti tulen aluksen höyrykoneiston tulipesään. Sille ei ollut nyt muuta käyttöä kuin ruoan ja Matoranien pitäminen lämpimänä, sillä Feterrat olivat tuhonneet aluksen vasemman moottorin eikä korjaustyöt onnistuneet merellä. Pian husibroilerin tuoksu täytti koko aluksen. Ontor täytti kaksi lautasta, otti leilin ja kipusi lautaset toisessa kädessään takaisin katolle.
Ternok otti lautasen vastaan ja alkoi mussuttaa mössöä. He istuivat siinä vierekkäin kymmenisen minuuttia maailman sumujen keskellä. Toivoa ei juuri ollut, mutta maisemassa oli jotain kiehtovaa. Täällä Nazorakein sodat tai Rautaiset kuolemat eivät järisyttäneet maailman järjestystä.
”Katsho”, Ternok sanoi yhtäkkiä iso kasa ruokaa suussaan ja osoitti viistosti vasempaan, ”Eikhö tuoltha loistha khumma valoh?”
”Näen sen! Siellä on jotain. Kumma! Ehkä se on Lentävä Steltiläinen. Yksi Klaanin Turagoista höpisi siitä joskus.”
”No se nyt on ihan humpuukia”, Ternok vastasi, jätti ateriansa ja nousi, ”Mutta se voi ihan hyvin olla laiva tai vene. KUULETTEKO SIELLÄ! OLEMME HAAKSIRIKOSSA! KAKSI TOAA JA MATORANEJA! AUTTAAKAA!”
”Eihän meillä mitään Toia ole.”
”Minä en halua joutua orjaksi”, Ternok kuiskasi, ”Merillä liikkuu paljon merirosvoja nykyään. Ne eivät uskalla hyökätä Toain kimppuun. KUULETTEKO! APUA!”
”Hiljaa! Kuulin sieltä jotain. Ihan kuin skarrarrar, skakdien puhepartta! Ne on saletisti skakdeja!”
”Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono juttu. Arpa on heitetty.”
Matoranit hiljenivät kuin jonkinlainen punainen salama singahti sumussa näkyvien valojen lulta ja katosi rätisten ilmaan. Se valaisi hetken sumun läpi ja paljasti luodon ja kivikehän, jossa oli kolme viittoilevaa, erikokoista hahmoa. Valo kuitenkin sammui ja sumu peitti hahmot.
”Hätäraketti. Hekin ovat merihädässä! No, ei auta kuin mennä tuonne. Virta kuljettaa meitä sopivasti. Vähän pelottavaa kyllä.”
Piakkoin vetiseen elementtiin muuttaneen Ilmaraptorin keula osui valokivikehän rantaan.
”…” Makuta Nui kommentoi.
”Mitä. Oikeasti”, G sanoi ja tuijotti Matoraneja epäuskoisena. Se ei kuitenkaan onnistunut pitkään, kun Keetongun sulki alaisensa isoon halaukseen.
Jonkun aikaa myöhemmin
Husibroilerikattilan porina oli iloisin ääni, mitä luodon Klaanilaiset olivat kuulleet pitkään aikaan. Gurttu ja Manfred santsivat kunnolla, sillä olihan tämä heille ensimmäinen lämmin ateria hetkeen. Tongu oli syötyään vetänyt Ilmaraptorin hajonneen moottorin rannalle ja korjaili sitä puuhakkaana. Höyrykoneiden kanssa pelailemin karkoitti keltaisen jätin murheet ja huolet. Kohta tämä beibi hurraisi kuin kissanpoikanen.
”Okei”, täysi Guardian aloitti puheensa tyhjennettyään kolmanne lautasellisensa, ”Me kerroimme tarinastamme sen osan, mistä olemme perillä. Entä te? Miten kaksi Matorania löytyy ilma-aluksesta täynnä murkinaa ja vahingoittumattomina, kun kolme raavasta klaanilaista on saanut tuta liikaakin Zorak von Maxtrillianin vieraanvaraisuudesta?”
”Me vain toteltiin käskyjä, G-mies. Tongu käski meidän piiloutua, ja hyppäsimme hansikaslokeroon. Olimme siellä hipi hiljaa, kunnes SPLASH, tunsimme, kun alus tippui mereen. Vesi ei onneksi päässyt sisään (Kauan eläköön Nynrah-haamut ja heidän ammattitaitonsa!) ja kun oli ollut jonkin aikaa hiljaista, tulimme esiin. Ja te olitte kadonneet kuin tuhka tuuleen. Meinasimme lähteä partioimaan, mutta kun käynnistimme moottorit, niin WIIUH! Alus pyöri vinhasti ympyrää, koska toinen moottori oli rikki! Luulimme ensin, että se oli hajonnut alassyöksyssä, mutta siinä oli palojälkiä, joten hyökkääjät, Feterrat, kai tuhosivat sen. Emme voineet korjata sitä merellä. Onneksi pomo hoitaa homman!” Matoranit selittivät asiansa puhuen vuorotellen ja välillä toistensa päälle.
”Yksi asia kummastuttaa”, Manu sanoi miettien, ”Miten te löysitte meidät näin helposti? Jumalattomasta sumusta aavalta mereltä? Mahdollisuudet ovat tosi pienet.”
”Kaipa joku halusi meidän pääsevän takaisin Klaaniin”, G sanoi ja pyöritteli Vartija-kivääriään, ”Miksi ne muuten olisivat antaneet aseeni takaisin. Siinäkään kun ei tunnu näin yksinkertaisesti olevan järkeä.”
”Tässä maailmassa on vanhempia ja mahtavampia voimia kuin torakat tai skakdiaateliset”, Manu sanoi. Makuta oli huomattavasti paremmalla tuulella kun aikaisemmin. Hän katsoi taivaalle ja sitten omiin käsiinsä. ”Esimerkiksi minä.”
Tongu avasi hitaasti ainoan silmänsä. Hän ei nähnyt mitään, pimeys verhosi hänen näkönsä. Hän makasi jollain karhealla, ja hänen jalkojaan nuoli jokin märkä – ilmeisesti meri, sillä aaltojen ääni kantautui hänen korviinsa. Karhea alusta saattoi olla hiekkaa. Silmä alkoi jo nähdä jotain. Valkoisia täpliä taivaalla. Tähdiksihän niitä kutsuttiin. Näkökentässä oli myös sirppimäinen kellertävä kappale, joka heijasti valoa jättiläisen silmään. Hetken maattuaan raukeana paikallaan Tongu huomasi näkökenttänsä rajalla punaista hehkua. Hän oli myös kuulevinaan hienoista rätinää meren kuohunnan keskellä, joten hän pinnisti voimansa ja nosti itsensä ylös kosteasta hiekasta.
Guardian istui parin metrin korkuisen kivimuodostelman vieressä. Kivimuodostuma oli kaareva, kuin leveä hautakivi, joka kaareutui heistä poispäin. Guardianin vieressä oli nuotio, jossa kasa kosteaa puutavaraa paloi kitsaasti. Guartsu yritti hieman tuulettaa pahanhajuista savua pois käsillään, mutta se puski hänen naamalleen.
Kivimuodostuma ei ollut täysin tasainen, vaan siihen oli kiinnittyneenä useita erivärisiä valokiviä, jotka hohtivat kauniisti yössä. Tongu katsoi kivisen luonnonihmeen yli ja näki merta. Hän päätti kävellä muodostuman taakse katsomaan, oliko saari tosiaan niin pieni kuin se hänestä näytti olevan. Guardian katseli Tongun menoa ja puraisi merilevää, jota oli pieni kasa hänen vieressään. Sitten hän irvisti ja sylkäisi tuleen.
Tongu katsoi kivimuodostuman taakse. Sen takapuolella oli niin ikään valokiviä, mutta rantaviiva oli aivan kiinni siinä. Saari oli ehkä kymmenen neliömetrin kokoinen. Masentava ajatus. Tongu käveli takaisin nuotion luokse. Sitten hän huomasi seisovansa jonkin mustan vetelän aineen päällä. ”Onko tuo…” Tongu kysyi hämmentyneenä, ”… raakaölyä?” ”Se on Manu”, Guartsu vastasi värittömällä äänellä. ”Plurpl”, Manu sanoi. ”Aaaahaaa”, Tongu sanoi ristiriitaisin tuntein ja perääntyi pois mustan aineen päältä. Guartsu hymyili itsekseen ja heitti yhden puista tuleen. Se sihisi ikävästi ja räsäytti Guartsua päin kipinän.
”Missä me olemme?” Tongu kysyi. Guardian kohautti olkiaan. Hän istui hiekassa, nojasi laiskasti kallionmuodostelmaan toinen jalka ojennettuna suoraksi ja toinen koukussa kalliota vasten ja mussutti merilevää, joka ilmiselvästi ei miellyttänyt maullaan skakdia. Tongu istahti nuotion toiselle puolelle ja huokaisi. Makuta Nui yritti kasata itsensä.
Onnistuttuaan saamaan kiinteän olomuotonsa Manu jäi makaamaan maahan. ”Essentia. Eksistenssi”, hän tuhahti. Hän katseli jälleen tähtiä, jotka olivat kiehtoneet häntä vuosisatojen ajan. Astronomia oli kiehtonut häntä vuosisatojen ajan. ”Ja astrologia on humpuukia”, Manu sanoi virnistäen. Tongu käänsi katseensa häneen ja hymyili hennosti. Keltainen kyklooppi yritti selvittää ajatuksiaan. He olivat keskellä ei mitään – keskellä merta pienellä hiekkaisella luodolla, jossa oli vain kaunis kivimuodostelma. Syötävänä vain merilevää, jota sai pyydystämällä matalastakin vedestä. Guardianin jäljellä olevat varusteet – vartijakivääri ja kaksi revolveria – makasivat vähän matkan päässä nuotiosta. Muut tavarat olivat menneet. Juomaleilit, Warrekin tietojen perusteella tehdyt muistiinpanot… Vaikka eihän Guardian enää niitä tarvinnut, hän tunsi jo Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen tarpeeksi hyvin.
Kuin olisi lukenut skakdin ajatukset, Manu sanoi yhtäkkiä: ”Perämies on sairas. Hyvin sairas.” Tongu näytti huvittuneelta, mutta Guardiania ei naurattanut. Hän ei myöskään sanonut mitään. ”Minä vannon, että kostan hänelle. Kostan hänelle vielä vaikka se olisi viimeinen tekoni. Tai en nyt sentään, häpeä on aina vähemmän tuskallista kuin kuolema.” ”Lieneekö noin?” Tongu sanoi mietteliäästi. ”En tiedä”, Manu myönsi, ”enkä kyllä aio kokeilla.” Guardian heitti jälleen uuden puupalikan tuleen. Tongu käänsi katseensa takaisin nuotioon Manun maatessa edelleen selällään hiekassa katsellen tähtiä. ”Ensin minä suolistan sen. Sitten leikkaan sen kaikki raajat irti… tai hetkinen, se taitaisi kuolla jo suolistuksessa. Sen pitää kärsiä. Paljon. Hmm.” Manun suunnitellessa raakuuksiaan Tongu pohti edelleen heidän tilannettaan. Kuka heidät voisi ikinä löytää täältä?
Manu oli lopettanut puhumisen, kun nuotio sammui. Guardian oli kääntynyt kivimuodostelmaa vasten makuuasentoon niin, että hän oli selkä nuotioon päin. Tongukin yritti asettua nukkumaan, muttei voinut, sillä valokivet häikäisivät häntä. Manu nousi seisomaan huterin jaloin ja asteli varovasti epätasaisella maaperällä nuotion jäännösten luokse. Sitten hän istahti selkä merelle päin ja katseli kaksikkoa, joka yritti nukkua kivimuodostelman helmoissa. ”Miten te sytytitte tuon nuotion?” Tongu kysyi lopulta, kun hänelle oli käynyt selväksi, ettei sinä yönä tulisi uni. ”G:llä on erämiehen taidot”, Manu tokaisi. Hän kumartui Guardianin ylle ja huomasi tämän nukkuvan kevyesti. Varmistuttuaan asiasta Manu virkkoi: ”Vaikka minä taisin avittaa häntä pienellä kipinällä…” Tongu soi Manulle hymyntapaisen ja nousi sitten takaisin istuma-asentoon.
”Se Arsteinin piru pitäisi pistää tosiaan kappaleiksi”, hän murahti kaunaisesti. ”Sinustakinko? Sitten meitä on neljä.” ”Neljä?” ”Minusta tuntuu, että hän ei voi muuta kuin vihata itseään.” ”Mitä hän teki sinulle?” ”Hän on sairas, sen sanon. Minulta kesti tunteja liottaa itsestäni kaikki valokiven muruset tuonne veteen.” ”Ahaa”, Tongu huokaisi ja veti polvensa rintaansa vasten. Sitten hän kysyi: ”Mitä sinä näit kredipselleenin jälkeen?”
Manu oli hiljaa pitkän tovin. Tongu ajatteli, ettei hän aikoisi vastata, mutta sitten Makuta sanoi hienoisella äänellä: ”Minä taidan hieman pelätä itseni menettämistä.” ”Pelkäätkö… kuolemaa?” ”En, en minä sitä.” ”Mitä siis?” Manu huokaisi. Hän nousi seisomaan ja venytteli niin, että hänen selkärankansa naksui. Sitten hän käveli muutaman askeleen ympyrää vettä kohti ja palasi takaisin. Seuraavaksi hän rojahti makaamaan hiekkaan. ”Minä en halua olla, kuten muut. Se on typerää. Että kaikki ovat samanlaisia. On typerää, miten monet tahtovat olla jonkin tietyn mallin mukaisia – samanlaisia keskenään. Suurin osa meistä pyrkii tietynlaiseen suosiossa olevaan rooliin. Kaikki haluavat olla ’muodin mukaisia’. Minä en halua. Ehkä minä olen jonkinlainen antisankari. Mutta en minä halua mikään makutakaan olla. En minä voi mitään sille, mikä olen, mutta en halua olla osa massaa, johon kaikki kuuluvat. Pimeys.” Tongu katsoi Makutaa pitkään. Tämä vain makasi silmät ummessa hiekassa kädet ja jalat levitettyinä kuin meritähti. Sitten hän avasi silmänsä ja tuijotti jälleen tähtitaivasta. ”Minä olen, mitä olen. En voi sille mitään. Mutta yritän olla sitä omalla tavallani. Ja aina silloin tällöin minusta tuntuu – itse asiassa aika usein, että minä en ehkä ole ihan kunnossa. Olenko minä hullu? Ehkäpä jotenkin sekaisin?” Tongu katsoi makutaa ja koetti miettiä, oliko tämä tosissaan puheissaan. ”Olen vuosien varrella tullut johtopäätökseen, että minä olen äärimmäisen sekaisin. Eikä se aina ole niin mukavaa. Mutta en anna sen haitata. Minua ohjaavat päämäärät ovat tarpeeksi selkeitä, jotta voisin elää niiden mukaisesti. Ja minusta tuntuu… nyt loppujen lopuksi… että on ihan siistiä olla hyvis.” Hänen kasvoilleen levisi haalea hymy, näin Tongu uskoi, mutta se katosi heti, jos sitä oli ikinä ollutkaan. ”Tähdet ovat kauniita”, hän jatkoi. ”Niin”, Tongu mutisi. ”Ne ovat jotain paljon suurempaa kuin voisimme kuvitellakaan… Ajatella, että jotkut uskovat niiden olevan reikiä jossain suuressa katossa. Kuinka typerää.” ”Jokaisella uskomuksensa.” ”Niin. Minä uskon tähtiin. Minä tiedän, että ne ovat suuria. Suurempia kuin voimme edes kuvitella. Ne tuottavat energiaa. Kuten auringot. Ne pyörittävät ydinfuusioreaktiota.”
Tongu uskoi seuraavaksi tulevan selostusta ydinfuusioreaktion toiminnasta, mutta Manu ei ikinä jatkanut puhettaan. Hän vain makasi paikallaan, kunnes aurinko nousi. Siitä Keetongu ei kuitenkaan saanut tietää mitään; hän oli nukahtanut.
Kun Tongu nukkui sikeästi, Manu katsoi nousevaa aurinkoa ja sanoi hiljaa: ”Pimeä ja valo kohtaavat… ja Punainen Mies nousee meren takaa.” Sitten hän hymyili sanoilleen ja sulki silmänsä.
Pimeys itsessään ei haitannut keltaista kyklooppia, joka makasi sileällä alustalla. Pelottavampaa oli pimeyden tyhjyys, äänettömyys, passiivisuus. Tongu oli ansassa aivojensa kanssa. Eivätkä ne olleet hiljaa.
Normaalisti sekään ei olisi haitannut. Tällaisessa tilanteessa hän olisi normaalisti suunnitellut mielessään jotain aluksen prototyyppiä, yhdistellyt kuvitteellisia rattaita tai miettinyt aivosähköstä koostuvia voimansiirtojärjestelmiä.
Mutta nyt hän oli nähnyt unia. Hirveitä unia. Se takkimies… Feterrat. Sitä kaasua, mitä Guartsu sai köhiä. Tongulla ei ollut hajuakaan aineen nimestä. Se tietämättömyys oli harvoja asioita, jotka olivat nyt hyvällä mallilla.
Kesti tunti. Ehkä kaksi. Ehkä monta.
Oli kuin salama olisi iskenyt. Kymmenet kirkkaat loisteputkilamput syttyivät katossa. Tongu peitti äkillisen valaistuksen leimahtaessa ainoan silmänsä toisella kädellään.
Silmä tottui pikkuhiljaa. Kesti kolme varttia ennen kuin Tongu näki kunnolla.
Huone oli nelikulmainen, seinät olivat vain hieman Tongua pidemmät. Nurkissa oli hiekkaa. Yhdessä oli ruukusta kasvava palmupuu. Se oli muovia. Huone oli myös hyvin korkea. Seinät olivat panssarilasia, mutta niiden takana oleva laajempi huone oli tyhjä paria pömpeliä lukuun ottamatta.
Suuremman huoneen ovi avautui. Sisään asteli liiankin tuttu hahmo. Viimeisten päivien aikana Tongu oli oppinut vihaamaan Zorak von Maxtrillian Arstein kahdeksatta melkein eniten kun mitään muuta tässä universumissa. Melkein.
Arvioimatta sen kummemmin lasin kestävyyttä keltainen jätti nousi ja yritti iskeytyä lasia vasten. Tuhoon tuomittu yritys kuitenkin epäonnistui, kun takeista pitävän Skakdin kädessä oleva pieni kaukosäädin lähetti signaalin Keetongun kehoon asetettuihin pieniin sähköshokkikojeisiin.
Zap.
Se sattui.
Aika lailla.
Kun Tongu oli jotenkuten toipunut shokista hän värisi ja huojui yhä- Skakdi painoi säätimensä toista nappia. Tongun häkin (Tai no, kokonsa puolesta vitriinin) katosta aukesi luukku. Sieltä tuli kirkasvärinen rengas, muutaman metrin halkaisijaltaan. Sieltä tuli myös mekaaninen käsi, joka piteli banaania. Se jäi renkaan taakse vähän kykloopin päätä korkeammalle.
Banaania. Se saakelin hienohelma pitää minua pilkkanaan.
Tongu nappasi suurilla kourillaan renkaasta vääntääkseen sen rullalle. Hän ei olisi hovinarri tai koulutettu apina pakonkaan edessä.
ZAP.
Tällä kertaa isolla kirjoitettuna. Jättiläisen biomekaaninen pumppu ei kestäisi tällä tahdilla kovinkaan pitkälle. Ei auttanut muu kuin kivuta renkaan läpi. Bio-Klaanin laivaston komentaja ja pääinsinööri tunsi itsensä typeräksi ja voitetuksi, mutta nieli kunniansa. Banaani putosi. Se oli ruskea ja eltaantunut, mutta jätti nieli senkin.
Hedelmää pitänyt mekaaninen käsi palasi katon sisään. Se palasi sytkäri kädessään ja sytytti sirkusrenkaan palamaan. Uusi banaani. Uusi temppu. Tongu puri hammasta. Panssarilasin takana Zorak von Maxitrillian hymyili sanomatta sanaakaan. Eiväthän elukat ymmärtäneet puhetta.
Tätä kaikkea jatkui kymmenien minuuttien ajan. Zorak hykerteli itsekseen nähdessään suuren ja mahtavan Keltaisen jättiläisen tottelevan käskyjään. Olkoon, että klaanilaiset olivat voittaneet Nynrahilla. Olkoon, että skakditiedemies oli ensimmäistä kertaa lähellä kuolemaa sitten Zakazin sodan. Välillä työn ja tieteen välissä tarvittiin myös viihdykettä.
Kun Zorak von Maxitrillian Arstein VIII kuuli ruosteisen, saranamaisen äänen takaansa ja useita hitaita, onttoja ja lähestyviä askelia, hän tajusi, että viihdykkeen aika oli ohi. Vielä lievää jalkakipua poteva Zorak kääntyi kokonaan ympäri. Skakdi-tiedemiehen harmaiden kasvojen hymy laantui, kun hän näki pitkän käytävän päässä seisovan vihreäkaapuisen hahmon.
Hahmo otti pitkillä, kaavun peittämillä jaloillaan jäykkiä, vieterimäisesti joustavia askelia kohti Zorakia ja Keetongua. Ruosteinen natina kaikui pitkin huonetta ja olennon nivelet naksahtelivat vanhuuttaan. Jäykästä liikehdinnästään huolimatta hahmo oli kuitenkin muutamassa silmänräpäyksessä aivan Zorakin edessä. Skakditiedemies katsoi kaavun sisälle. Sieltä tuijotti takaisin jotain muinaista. Jotain elotonta. Kaksi silmää kiilui eleettöminä tummanvihreän kankaan keskellä. Olento hengitti ensiksi raskaasti sisäänpäin ennen kuin henkäisi tuskaisesti ja vihloen ulospäin. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kasvoille puhaltui jääkylmää, kuolemalta tuoksuvaa ilmaa.
Zorak katsoi kysyvästi vihreäkaapuisen olennon kiiluviin silmiin. Kesti hetken, että olento sai nostettua skakdista katsottuna vasemman, kaavun hihan peittämän kätensä ja osoitettua sillä suurta keltaista Rahia, joka katseli hämmentyneenä vankisellistään tulijaa. Kaapuhahmon vasen käsi piti noustessaan suuren metallisen jousen virittymisääntä, kunnes pysähtyessään se kuulosti lukittautuvan metallisesti korvia vihloen paikalleen. Olennon vasen kämmen valahti esiin ja Zorak vilkaisi sitä vaivihkaa. Kämmen oli osittain tummanvihreä ja osittain musta. Tarkemmalla tutkinnalla Zorakille selvisi, että mustat ja vihreät alueet oli kuin neulottu toisiinsa kiinni groteskisti ruskeilla ompeleilla. Olennon luonnottoman pitkät sormet olivat luisevat ja ruosteen värjäämät. Käsi tärisi hieman.
Zorak lakkasi hymyilemästä. Hän tiesi täysin, mitä tämä Nukke oli tullut hakemaan. Hän ei tiennyt, miten se oli päässyt sisään hänen huomaamattaan, mutta asiaa olisi tutkittava. Ei olisi suotavaa, että Punainen Mies pääsisi Zorakin luo milloin tahansa.
Zorak huokaisi ja lähti astelemaan kohti omaa huonettaan. Sopimus oli tehty ja hänen olisi luovutettava vangit toisiin käsiin. Pian Feterrat kantoivat kolmea sähkön voimin tainnutettua klaanilaista Nihilistille. Olennolle, joka veisi heidät Avdelle. Guardianin henkiinjättämisestä Zorak oli tyytyväinen, mutta hän ei löytänyt tarvetta muille kahdelle. Kukaan ei olisi surullinen, jos se makuta poistettaisiin tästä maailmasta lopullisesti. Avde kuitenkin löysi. Hän löysi aina käyttöä kaikelle. Juuri nyt liiketoverin pyyntöihin oli vain myönnyttävä, mutta sitä ei onneksi enää kestäisi kauaa.
Pimeys Lähetti. Torni. Sotilas.
Lähetti. Se, joka astuu mustaa tietä. Se, joka on uhmaava mustaa kuningasta. Vanha soturi. Sinua tarvitsemme vielä taistelemaan urhoollisesti. Sinua tarvitsemme vielä syötiksi.
Torni. Se, joka suojaa valkoista kuningasta. Se, joka suojaa valkoista kuningatarta. Se, joka suojaa kansaa kuin rautamuuri. Sinua tarvitsemme vielä puolustamaan itseäsi heikompia.
Sotilas. Sinua me emme tarvitse nyt. Mutta aikasi on koittava. Sillä tulee aika, jolloin astut pelilaudan päähän. Aika, jolloin vapautat täyden potentiaalisi. Sinua tarvitsemme vielä.
[spoiler=* * *]Tongukohdat ovat Tongutuotantoa ja loppu on loletteikinäarvaakukatuotantoa[/spoiler]
Klaanin tilanne oli kaoottiseen kokonaistilanteeseen nähden yllättävän järjestäytynyt. Huolimatta kuin kirkkaalta taivaalta alkaneesta salamaiskusta, pommisuojiin siirtyminen oli sujunut yllättävän hyvin. Suurempi heikkous oli pommisuojien heikko kunto ja keskeneräisyys, Niiden rakentamisessa ei oltu suotta pidetty kiirettä, ja nyt se kostautui.
Bio-Klaanin linnoituksen yläkerrat olivat tyhjentyneet nopeasti. Toimintasuunnitelmaa ilmahyökkäyksen varalle oli harjoiteltu vain kerran, eikä kukaan pitänyt mahdollisena sitä, että se tulisi nyt.
Klaanin harvat pommeilta selvinneet ilmatorjuntatykit rätisivät muurinharjalta, mutta pimeyden ja tulihelvetin paradoksaalisessa yhteistanssissa ei kyetty maasta käsin toimimaan. Kaiken lisäksi tulipalot olivat tehneet paikoin täydellisen savuverhon kaarteleville pommittajille.
Erilaiset sireenit kaikuivat yössä. Sekavasta kakofoniasta oli tunnistettavissa ainakin Klaanin palolaitoksen nopea ja kimeä huuto sekä Klaanin ilmahälytyksen matalan surullinen ulina.
[spoiler=Bluu]Laimea ja lyhyt pätkä, odottelen että Tongu saa postattua ilmataistelua… jossa voi kestää, kun hänen koneensa on rikki.[/spoiler]
[spoiler=Alkuun]Minun käsialaani ovat kohdat Killjoyn ja Tawan kanssa (Tawan avustaessa oman hahmonsa kanssa) ja Keetongu ja Matorot hoitivat muun.[/spoiler]
Bio-Klaani, Tornikahvila
Laivasto pilotti Ämtur siemaili mausteista teekupillista Tornikahvilan pehmeällä sohvalla ja katseli suuresta ikkunasta pohjoiseen, missä Ämkoo-vuoren silhuetti nousi tummia pilviä vastaan. Kahvila kuului Klaanin ympärillä olevan kylän kalleimpiin, mutta Ämtur oli päättänyt palkita itsensä voitokkailla sotatoimilla ansaitun palkankorotuksen johdosta. Viehkeä Ga-Matoran-tarjoilija toi akakupäiselle Onu-Matoranille korillisen teeleipiä. Ämtur antoi tarjoilijalle pari mutteria tippiä, otti mukavamman asennon ja nakersi puikulaista leipää.
Parvi isoja lintuja nousi jostain metsiköstä lähellä Klaanin pohjoisrannikkoa. Onu-Matoraneille epätyypilliseen tapaan Ämtur rakasti lentämistä ja lintuja, ja hän päätti tarkentaa Kanohinsa teleskooppisilmän optiikkaa nähdäkseen nämä kunnioitusta herättävät ilmojen valtiaat tarkemmin.
Ne eivät olleet lintuja. Eivät ollenkaan lintuja.
Lentokoneita. Nyt tuli kiire. Telakkaan piti ilmoittaa, jos puolustus haluttiin käyntiin.
Ämtur heitti lompakostaan kasan muttereita maksuksi teestään ja lähti juoksujalkaa kohti aulaa. Se ei kuitenkaan vaikuttanut hyvältä idealta, sillä kahvila oli tähän aikaan tupaten täynnä parempaa väkeä, joka ei sietänyt juoksemista ja möykkäämistä. Pitkissä portaissa väen läpi tunkemiseen olisi mennyt niin paljon aikaa, että olisi ollut sama jäädä tänne ja odottaa, että hyökkäys huomattaisiin Telakalla. Ämtur pohti vaihtoehtoja. Hän katseli ikkunasta parikymmentä metriä alapuolella olevalle sisäpihalle.
Roskalava täynnä pehmeitä säkkejä. Ihanaa. Ja Ämtur kaiken lisäksi rakasti lentämistä.
Matoran avasi ikkunan, hyppäsi ikkunalaudalle, kiitti paikalle kiiruhtavaa portsaria (Kuinka infantiilia!) ja katosi.
Muks. Maks. SNÖÖRF.
Maha täynnä kompostia tyytyväisenä nukkuvan Tapiirin vaistot heräsivät, kun taivaalta tippunut Onu-Matoran muksahti sen selkään. Varoitusta antamatta suurikokoinen kärsärahi lähti kiitämään pitkin katuja kuin sukulaisensa viidakossa. Ämtur tarrasi kauhuissaan elukan korvista, sillä tästä vauhdista tippuminen olisi aiheuttanut ainakin kolmen elintärkeä elimen rikkoutumisen. Tapiiri vinkaisi ja kääntyi sen korvan suuntaan, mistä Matoran-pilotti tarrasi kovempaa. Se syöksyi kohti kaupustelevia Matoraneja, kaatoi hedelmä- ja kalakojun ja nappasi vauhdista melonin kitaansa.
Juokse, suurisydäminen! Ämtur huusi ja väänsi Tapiirin telakelle vievän tien puoleista korvaa. Snörf! vastasi ratsu ja kiisi kivitettyä tietä pois Klaanin muurien suojasta kohti Telakkaa. Tapiirin mieliala oli kohonnut huomattavasti makoisan hedelmän seurauksena eikä se enää välittänyt selässään kiikkuvasta lentäjästä. Tanner tömisi ja Telakan valtavat hallit lähenivät. Hämmentyneet ovenvartijat avasivat ilmapainetoimiset ovet tunnistaessaan Ämturin. Koskaan ennen ei moista tuomionpäivän ratsumiestä oltu Telakan portilla nähty. Tapiiri syöksyi hallin eteiseen, otti sutia öljylammikosta ja kääntyi Ämturin ohjastamana kohti Keetongun työhuonetta. Hieman ennen määränpäänsä avonaista oviaukkoa Tapiiri kuitenkin huomasi eräässä kulmauksessa munakasta päivälliseksi nauttivat Walsinatsin ja pysähtyi kuin seinään. Ämtur lensi Tapiirin pään yli, oviaukosta sisään, liukui Tongun työpöydän yli ja tönäisi kakkospäälikkö Tehmutin pois ylipitkältä jakkaraltaan.
Torakoita, pomo. Ainakin viisitoista ja lentokoneissa.
[Musiikin voisi sulkea tässä, jos se vielä jatkuu]
Linnoitus, komentotornin puoliväli
Hissi oli varattu, joten Killjoy juoksi. Puolessavälissä matkaansa Metsästäjä törmäsi käytävällä harhailevaan Matoralaisjoukkoon, joka kirjaimellisesti hyppäsi pois tieltä Killjoyn rynniessä kierreportaita ylös. Killjoy oli huonossa kunnossa, hänen rintakehänsä jokaista vammaa vihloi ja hänen hengityksensä oli raskas. Visokki kuitenkin halusi tiedon perille heti ja sen Killjoy aikoi myös tehdä. Kivulias matka sai jatkua ja Killjoyn päässä pyöri vain yksi asia: Se pirulainen joka päätti käyttää hissiä juuri nyt, saa kokea kivuliasta palautetta.
Tawan toimisto
Joten me siis lähdemme tänään?
Vihreä lyhyehkö toa ja lääkintätunnuksella varustettu Vahki seisoivat Tawan pöydän edessä selkä suorana ja naama virallisena. Keltainen Toa istui pöytänsä takana valtavan kirja- ja paperipinon keskellä, nojaten päätään toiseen käteensä. Se on siis sovittu, otan teidän nimenne vielä ylös, tämän jälkeen voisitte mennä kokoustiloihin odottamaan tarkempia tietoja lähdöstänne.
Konguboss, tai KooBee, tai miten vain haluat, ilmoitti Vihreä toa, joka ryhdisti asentoaan naputellen sormellaan veitsensä kahvaa. Black Hand neljäs tiimi, lääkintäyksikkö 7, valmiina astumaan palvelukseen. Julisti Vahki.
Tawa katsoi jälkimmäistä puhujaa hetken ja raapusti paperiinsa numeron seitsemän. Hän nyökkäsi kaksikolle, joka ymmärsi poistua huoneesta. Oven sulkeuduttua Tawa pudotti kynän kädestään ja hautasi kasvonsa kokonaan käsiinsä. Violetti viitta lepäsi epätoivoisen hahmon selkänojalla. Klaanin viimeaikoinen tapahtumasarja alkoi vaatia veroaan.
Mitä minä teen… Tawa raotti käsiään ja tuijotti edessään lepäävää paperipinoa. Tuntien työ kirjastossa, Klaanien asiat hoidettava perustöiden lisäksi, kymmeniä hätääntyneitä Matoraneja päivittäin. Useita tarkkaa huomiota vaativia erikoistehtäviä… jonka päälle huoli monista ystävistä. Tawa nosti päänsä ylös ja jätti kätensä lepäämään pöydälle kämmenpuoli ylöspäin. Toinen niistä oli miltei tunnoton, hän oli työskennellyt jo usean päivän putkeen ilman lepoa.
Nöpö hurisi ruokakuppinsa ääressä huoneen nurkassa. Tawa nousi ylös ja nosti pienen ravun syliinsä, vieden sen mukanaan pöydän ääreen. Toa rapsutti Ussalia vatsasta, saaden pikkuisen kierähtämään selälleen, heiluttaen samalla saksiaan ilosta. Tawa sai nostettua pienen hymyn kasvoilleen. Hän lepäsi nyt pää ja kädet pöydällä, tuijottaen pientä Ussalia tämän tasolla: Sinä et taida tietää mitä täällä tapahtuu ethän?
Nöpö hiljeni ja tuijotti Tawaa suoraan silmiin, inahtaen yllättäen surumielisesti. Ravun sakset laskeutuivat ja sen silmät lupsottivat nyt alaspäin. Tawan hymy katosi nopeasti ja nyt toan naama värisi, yrittäen päättää miten reagoida. Toa kuitenkin kokosi itsensä ja nosti ravun olkapäälleen. …niin, minä kaipaan häntä myös.
Tawan seuraava ajatus alkoi jälleen työmäärän kauhistelulla, toinen ajatus oli ihmetys ovelta kuuluvasta rytinästä ja kolmas koski sitä faktaa, että toimiston ovi makasi kahdessa osassa lattialla. Tämän jälkeen Tawa katsoi eteensä pöydälle ja näki punaisen kypäräpäisen hahmon puoliksi retkahtaneen tämän päälle.
Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes huohottava hahmo nosti päänsä ja nosti kätensä pöydälle. Lattialle levinneet paperit saivat nyt uuden tulokkaan. Paperin, joka sisälsi viisi nimeä.
Tiesitkös, että siinä ovessa oli kahvakin?
Killjoy nousi ylös, tyrkyttäen lappua aivan Tawan eteen. Metsästäjä huohotti, hän oli päässyt kivusta huolimatta vauhtiin ja rysähtänyt suoraan oven läpi. Hän tiesi, että jos hän olisi pysähtynyt, olisi hän varmasti lyyhistynyt ennen kuin pääsisi sisään. Killjoy sai kuitenkin kakistettua itsestään puhetta ulos, joskin vaivoin: Normaalisti… rahinaa …normaalisti, keihääsi olisi tunkeutujan kurkulla jo sillä sekunnin murto-osalla kun ovi alkaa murtua… sinun… pitäisi olla varovaisempi.
Tawa oli ottanut Killjoyn ojentaman lapun käteensä, pitäen katseensa edelleen pöydällään makaavassa Metsästäjässä. …en odottanut näin äkillistä vierasta. Tawa katsoi lappua, katsoi viittä nimeä siinä. Mikä tämä on, miksi tällä on tällainen kiire?
Killjoy kurlasi, hänen kätensä hapuilivat kypärälle, yrittäen vetää sitä pois. Killjoyn kädet eivät kuitenkaan jaksaneet edes näin yksinkertaista operaatiota ja kypärän irroittaminen koitui Tawan tehtäväksi. Kurlauksen syy löyty ja kypärän mukana pöydälle valahti suuri määrä Killjoyn omaa verta, johon hän oli hetki sitten meinannut tukehtua. Me tarvitsemme lääkärin, minä kut-
Petturi…
Tawa nosti sormensa kauemmaksi hapuilemastaan hakulaitteesta ja jäi jälleen tuijottamaan nyt omassa verilammikossaan makaavaa Killjoyn päätä. Tawa työnsi muutaman tahriintumisvaaran alla olleen kirjan syrjään ja nosti yhdellä kädellä Killjoyn pään ylös ja piteli tätä pystyssä soturin koettaessa saada velttoihin jalkoihinsa eloa. Killjoy väänsi käsillään itsensä väkisin polvilleen ja nyt hänen päänsä lepäsi leuan varassa pöydän reunalla. Yksi noista… päästi sisään… Feterra…
Tawa nousi hitaasti seisomaan. Viitta putosi selkänojalta lattialle, Nöpön hypätessä tämän perään. Mistä tämä tieto on peräisin?
Hän otti yhteyttä, äsken, viesti täytyy… saada perille. Saada sinulle.
Tawan silmät laajenivat ja hän tarttui Killjoyta olkapäistä koettaen tukea tätä paremmin. Visokki? Hän otti sinuun yhteyttä?
Killjoy väänsi pakotetun virneen kasvoilleen, joutuen lopettamaan tämän uuteen verenpurskahdukseen. Tawa kavahti taaksepäin ja nappasi nyt vihdoin hakulaitteensa, pistäen sinisen napin pohjaan. Kuuleeko alakerta? Meillä on toimistossani vakavasti haavoittunut, tarvitsemme ensiaputiimin.
Älä…
Sinä tulet tänne sairasvuoteesta juosten suoraan oven läpi yskimään verta, sinut pitää saada hoit-
Hän haluaa että tiedät tuon… sinä olet harvoja varmasti luotettavia. Sinun täytyy tiet- Tämä lause päättyi kivunvihlaisuun, jonka seurauksena Killjoy lyyhistyi nyt kokonaan maahan.
Tawa painoi sinisen napin uudelleen pohjaan ja toisti nyt jo tuimalla äänellä: Haloo! Kuuleko alakerta? Minä toistan, meillä on-
He eivät kuule.
Vielä kerran Killjoy nosti päänsä lattiasta ylös, katsoen salaman Toaa nyt suoraan silmiin: Etkö sinä kuule? Ne ovat täällä.
Hakulaite tipahti Tawan käsistä. Hän ei voinut uskoa, hän oli uponnut ajatuksiinsa ja seuranneisiin tapahtumiin liikaa… hän ei voinut uskoa ettei ollut kuullut sitä. Vinkuva ääni kuului komentotorniin helposti, Tawalle tuttu ääni, ääni jota ei ollut valmis vielä kuulemaan. Ensimmäinen räjähdys kaikui pihamaalta ja nyt sisälle kantautui muos Matoranien rääkäisyjä.
Minä luulen… että jatkamme tätä myöhemmin. Tämän sanottuaan Metsästäjä menetti tajuntansa. Tawa sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Säpälöityneen oven taakse oli ilmestynyt nyt uusi mustiin kankaisiin sidottu pitkä hahmo, joka piteli käsisään valtavaa miekkaa. Tawa, meillä on ongelma.
Saraji katsoi maassa makaavan Metsästäjän ruumista ja nyökkäsi Tawalle. Salaman Toa kiisi nyt portaita alas, Sarajin kumartuessa maassa makaavan ruhon ylle.
Idiootti.
Bio-Klaani Kahvio
Kylmän viiman tavoittamattomissa, kotoisassa Kahviossa oli rento tunnelma. Lämmintä valoa loistavat lamput paistoivat kahvion suuresta ikkunasta terassille ja sieltä pimeyteen. Kuului iloista naurua ja rupattelua. Matoro istuskeli Kahvion nurkkapöydän ääressä Delevan ja Nurukanin kanssa. Joukko oli keskustellut jo pitkään kaikesta Klaaniin liittyvästä, ja kaksi vierailijaa ovat yhä enemmän vakuuttuneita Klaaniin liittymisen positiivisista puolista.
Matoroa häiritsi jatkuvasti hänen katkaistu kätensä. Se muistutti jatkuvasti Nukesta, vaikka Matoro kuinka yritti ne hirviöt unohtaa. Käden tynkä oli sidottu ja periaatteessa se ei tarvinnut enää hoitoa, kiitos parannuskivi-käsittelyn. Hän kuitenkin halusi käden tilalle jotain, ainakin uuden harppuunan kiinni rannepanssariin. Lisäksi hänen pitäisi raportoida Nimda- retken tulokset Tawalle. Senkin lisäksi hän aikoisi vielä tutkia kaiken mahdollisen Arupakista.
Paljon väkeä puuttui Kahvion vakiomiehityksestä. Nopeasti katsottuna ainakin Guartsu, Tongu, Manu, Kepe, Snowie ja Make loistivat poissaolollaan. Illanistuminen kahviossa oli silti rentouttavinta mitä Matoro oli tehnyt aikoihin. Paikka oli tuttu ja turvallinen. Sinne oli helppo tulla eikä siellä tarvinnut ajatella vaaroja.
Sillä hetkellä hälytyskello pärähti soimaan kahvion ovenpielessä. Tunnelma sähköistyi välittömästi. Nazorakien lentolaivue havaittu. Toista, Nazorakien lentolaivue havaittu, kuului kovaäänisistä pitkin Klaania. Matoro pudotti kaakaomukinsa lattialle. Mit- ei tämä voi olla mahdollista! Mitä tämä on, Deleva kysyi välittömästi. Nurukan tunnisti äänen välittömästi. Hän muisti Metru Nuin pommitukset.
Sitten muut äänet peittyivät ulkoa kuuluvaan ulvontaan. Nuolenkärjen malliset syöksypommittajat syöksyvät käytännössä alaspäin ja pudottavat ensimmäisen erän Torakium- pommejaan.
Tilanne riistäytyi käsistä kaikilta. Salamahyökkäys oli lamauttanut muurin vajaamiehitetyn ilmatorjunnan. Laivaston joukot eivät olleet vielä ilmassa. Syöksypommittajien päätähuimaavat syöksyt ja koukkaukset kylvivät tuhoa suurten räjähdysten muodossa. Tuliset soihdut loistivat öistä taivasta vasten kylväen kuolemaa ympärilleen.
Ennen kuin kahvion illanistujat ehtivät tehdä mitään shokiltaan, pommi osui vain muutamia metriä terassista sivuun, murskaten kivistä seinämää lasiseinän särkyessä pieniksi siruiksi. Matoro suojasi vaistomaisesti päänsä käsillään, mutta se ei paljoa auttanut. Paineaalto heitti koko kahvion irtaimiston ilmaan, ja yhden hidastetun hetken Matorosta tuntui kuin hän olisi ollut painottomassa tilassa. Ilmassa ikään kuin leijui suuri määrä tavaroita ja satoja pieniä lasinsirpaleita. Sitten karu todellisuus iski kaiken irtaimiston Kahvion sisäseinään.
Kun räjähdyksen välittömät seuraukset olivat lakanneet, Matoro nousi varovasti pystyyn kaapin edustalta. Toa huokaisi helpotuksesta, sillä sohvat eivät olleet syöksyneet seinään. Ne olivat nähtävästi hyvin kiinnitetty lattiaan.
ovatko kaikki kunnossa? Matoro kysyi. Hän tiesi kysymyksen olevan turha eikä odottanut vastausta. Nurukan nousi kivimurskan ja lasinsirpaleiden joukosta. Hän veti Delevan myös pois kasasta, ja nuori Plasman Toa vaikutti saaneen pahempia vaurioita kuin Nurukan itse. Uhrg, kuului ääni jostain. Joku matoran karjui täysillä. Ensimmäiset lääkintämatoranit olivat päässeet Kahvioon. Kukaan ei ollut uskonut tämän tapahtuvan.
Matoro piteli olkapäätään. Se oli iskeytynyt suoraan seinään eikä tunne ollut mieluinen. Jään Toa nousi varovasti seisomaan. Hänen jalkansa tärisivät hieman paineaallosta. Hän otti pari juoksuaskelta ja pysähtyi kontalleen siihen, missä oli ennen ollut Kahvion ulkoseinä.
Ylhäältä näkymä oli karmaiseva.
Tulipaloja ympäri Klaanin yön verhoon peittyneitä rakennuksia. Pieniä olentoja pakeni sortuvista rakennuksista yön pimeyteen. Sireenien ulvontaa.
Ei tämän pitänyt olla mahdollista. Ei kukaan odottanut tätä.
Toa peitti kädentyngällään normaalin silmänsä valtavalat välähdykseltä ja tulipatsaalta, joka kohosi Kauppatorin keskeltä. Pieniä sirpaleita lasia putoili Matoron haarniskan väleistä alas pimeyteen. Kahvion lattia oli vielä kuuma taannoisen räjähdyksen myötä. Ennen terassia tukeneet metallipalkit loistivat oransseina ulkoseinässä pienten liekkien nuolless niitä.
Pimeyden keskellä taivaalla näkyi nyt majesteettisessa rauhassa lentävä suuri ilmalaiva. Sen kyljen Nazorak-tunnuksen vaaleat värit loistivat pimeydessä. Näkymä oli kuin hidastettu. Koi pudotti jotain, mikä näytti kymmeniltä pimeydessä palavilta, hitaasti putoavilta soihduilta. Ne satoivat maahan tuottaen kuolemaa. Etäisinä kaikuvat räjähdykset jymähtelivät Klaanin rakennusten yllä tuhoten kaiken alleen. Jossain Telakan suunnassa näkyi räjähdys.
Matoro katsoi katse jäätyneenä synkän taivaan kauhunäytelmää. Voiko tämä olla mahdollista. Hetkessä Klaanin ilmatila peittyi moottorien ääniin ja tulitukseen. Lentue Lohrakeita syöksyi pommittajalaivuetta päin tuliaseet soiden. Jotain räjähti taivaalla.
Sota oli alkanut.
Koin komentosilta
088 oli tyytyväinen. Pirullinen hymy kasvoillaan hän seisoi aluksensa komentosillalla. Suuren kaarevan tuulilasin läpi hän nautti näkymästä. Koko sota Klaania vastaan oli vitsi. Yksin Ilmavoimat kykenisivät nujertamaan Klaanin vastarinnan yhdellä hyökkäyksellä.
Lentue kaksi, kolme minuuttia. Kohteena sydän-Klaani, hän lausui pieneen mikrofoniin, joka oli kiinnitetty hänen harmaan takkinsa kaulukseen.
Päähän sattuu. Siinä aineessa oli enemmän potkua kuin osasin kuvitella. Vai oliko? Osasinko? Sattuuko?
Auts. Missä? Valoa. Kirkasta. Liian kirkasta. Valkoinen huone. Täysin puhtaan valkoinen ja kirkas. Seinät ovat valkoista marmoria ja ikkunat, joista virtaa helvetillisen kirkasta valoa, ovat kuin kirkkainta timanttia. Katto samaa marmoria. Sieltä roikkuu timanttinen kattokruunu, jossa on kuusi puhtaanvalkeaa kynttilää. Ne on sytytetty, ihan kuin valoa ei olisi tarpeeksi muutenkin. Ei varjon varjoa missään. Missä on ovi? Pää ei käänny taaksepäin. Missä?
Kirkkaat ketjut, säteilevät sateenkaaren väreissä. Pohjimmiltaan valkeat – tai ehkä hopeat. Kiinnittävät raajat jonnekin. Katse kiertää, päähän sattuu. Ajatukset lentävät. Kauanko minä nukuin? Miksi olen täällä? Kuka minut tänne toi. Makaan jollain. Pöydällä? Kun nyt yltäisi. Kaulaa ei saa pidemmäksi. Kyllähän se on ennen toiminut, mutta nyt ei. Johtunee ketjuista. Leikkaussaliko tämä on? Turhan koristeellinen. Pöytä sopisi hyvin kirurgiseen operaatioon, mutta kirurgia ei näy. Ehkä parempi niin. Ketjut sitovat pöytään.
Raskas olo. Mitähän tapahtui. Ja missä. Kuka. Miksi. Muistele. Se oli taas sitä kaasua. Epämiellyttävä kokemus. Ja voi, kuinka hallusinaatiot voivat olla irrationaalisia. En pidä siitä. Pääni sisällön on oltava järjellinen. Looginen. Kristallinkirkas.
Väärä sanavalinta. Ei kristallia. Kristalli ei ole ikinä hyvä. Kristallinen kattokruunu, kristallisoitunut antidermis merkitsee kuolemaa.
Nyt muistankin. Se oli ilma-aluksessa. Kaikki sujui hyvin. Kunnes se perhanan Arsestein. Eikö se tajunnut jo hävinneensä?
Nynrahin ilmatila, Ilmaraptori I
”Vihdoinkin pääsemme täältä”, Manu hihkaisi. ”Tämä reissu olikin aika saada päätökseen”, Guartsu myönsi. Tongu väänteli ruoria, ja Matoranit nukkuivat ohuilla patjoilla lattialla. Taivas alkoi kirkastua sitä mukaa, kun he pääsivät kauemmas saaresta. ”En malta odottaa, että pääsemme Klaaniin”, Tongu sanoi hyväntuulisena. Ilmapiiri oli kaikin puolin mukava. ”Ehkä tämä matka muuttuu vielä miellyttäväksi”, Guardian tuumaili puoliääneen.
Manu venytteli ohuita raajojaan ja lysähti tuolille Guartsun viereen. Sitten hänen päähänsä alkoi virrata informaatiota. ”Öhm, minä kuulen jotain”, hän sanoi. ”Mitä niin?” Guartsu kysyi, vaikkei oikeastaan kuunnellut. ”No, tämä on aika pitkä sarja ykkösiä ja nollia. Se Avhrak Va -vaihde taisi jäädä ikään kuin päälle…” ”Ykkösiä ja nollia?” Tongu sanoi huvittuneena. ”Kyllä”, Manu sanoi närkästyen. ”Ja se informaatiovirtaus tulee jostain päin tätä alusta.” ”No minä tarkistan”, Guartsu sanoi. Yökatse. Päälle.
Hän tutkaili hetken huonetta. Sitten hän sammutti yökatseen. ”Olet vakavan näköinen”, Manu totesi. ”Tuolla nurkassa on jotain.”
Manu lähestyi nurkkaa. Hän ei ehtinyt kovinkaan lähelle, kun sieltä jo singahti lentävä lautanen, Avhrak Va. Se liiteli katoon ja jäi sinne rahisemaan. ”Mitä hel-” Manu aloitti, mutta sitten Avhrak Va teki jotain odottamatonta. Se alkoi sihistä. ”Mitä se tekee?” kysyi Tongu, joka oli kääntänyt huomionsa hetkeksi ohjaamisesta. ”Se taitaa…” Guartsu mutisi. Hän yritti katsella tarkemmin sitä päin, mutta hänen päänsä alkoi tuntua raskaalta. ”Harmaata kaasua”, Manu tuhahti. ”Mitä tuo romu yrittää?” ”Se… se on…” Guardian sanoi ja yskäisi kerran. Sitten hän putosi lattialle tuoliltaan. ”Kredipselleeniä.”
Tongu pongahti seisaalleen tuoliltaan. Manu perääntyi robotin luota. Vaaleanharmaata kaasua, vaikeaa huomata, valui robotin sisältä alukseen. Matoranit nukkuivat yhä lattialla ja Manu oli kompastua heihin. Tongu syöksähti kohti ovea, mutta Avhrak Va sinkoutui suoraan häntä päin ja suihkutti hänen naamalleen kaasua. Tongu tuupertui kasaan lattialle huitoen käsillään ilmaa. ”Ei, ei… PYSYKÄÄ KAUKANA!” Manu sävähti tätä karjaisua. Hän oletti tietävänsä, mitä Tongu näki mielessään. Guardian vääntelehti lattialla toisella puolella alusta. Nukkuviin Matoraneihin kaasu ei näyttänyt vaikuttavan. Manu oli nyt viimeisessä nurkassa, jonne kaasu ei ollut vielä päässyt. Avhrak Van robottisilmä tarkkaili häntä vaarallisen tietoisen näköisenä. ”Pirullinen kone”, Manu yskäisi. ”Minuahan sinä et saa!” Sitten hänkin kaatui polvilleen, tarttui päähänsä ja yski.
Kammottava tilanne. Kredipselleeni ei ole terveellistä, ei varmasti ole. Minä jouduin tänne. ZMA. Arsestein. Vielä minä kostan hänelle tämänkin tuskan. Henkisen, fyysisen, kaiken. Hän kärsii erittäin paljon. Kyllä, erittäin paljon. Minä näytän hänelle.
Muisto… vihattavaa. Missähän muut ovat? Guardian, Tongu… miksi. Missä. Arsestein. Minä tapan sinut tästä hyvästä.
Hallusinaatio. Hah. Minä hallitsen omaa mieltäni täydellisesti. Huumausaineet eivät vaikuta minuun.
”No miksssssi sinä sitten uneksssssit?” ”Turpa kiinni, Abzumo. En minä sinua pelkää. Eikö se ole jo osoitus siitä, että tämä ei toimi?” ”Onko ssssse?”
Manu näki edessään vain tyhjyyttä, mustaa pimeyttä. Hän ei pelännyt pimeää. Hän hallitsi sitä. Jotain oli pielessä. Miksi kredipselleeni näytti hänelle varjon, pimeyden?
”Olen täällä. Me olemme täällä. Sssssinun veljesssssi.” ”Älä uhoa siellä.”
Makuta Nui käveli pidemmälle. Hänen edessään alkoi erottua hahmo. Hahmolla oli kasvoillaan kanohi Kraahkan. Olenko se minä? Onko tuo peilikuvani? Hän käveli lähemmäs. Ei, se en ole minä. En todellakaan. Se on tuo.
”Kas, Makuta Nui”, sanoi kylmä ääni. ”Kas, Tyranni. Miten on aika kulunut? Oletko leikkinyt vallalla, jonka anastit Miserix-paralta?” ”Hän oli huono johtaja. Ja sinun tulisi pelätä minua.” ”Niin ehkä tulisi, mutta en valitettavasti pelkää. Mikä tätä kredipselleeniä vaivaa?”
”Ehkä ssssse oli vanhentunutta”, sanoi Abzumo, joka astui varjoista. Hän jäljessään astuivat Mutran ja Chirox. Heidän perässään astuivat kaikki muut Makutat. ”Mitä te luulette tekevänne? Minä en pelkää ketään teistä, saastat.” ”Etkö tosiaan.” ”Mitä sinä sitten pelkäät?” ”Etkö sinä itsekään tiedä?” ”Eikö sinulla ole ajatustakaan siitä?”
Makutojen äänet sulautuivat yhteen hirvittäväksi kakofoniseksi kuoroksi. Heidän ruumiinsakin näyttivät sulautuvan yhdeksi mustaksi massaksi. Manu perääntyi massan tieltä. Massa kasvoi niin suureksi, että katto, joka heidän yllään näytti yhtäkkiä olevan, romahti alas. Osa siitä tarttui mustaan limaan ja jäi kiinni siihen. Erilaisia epämuodostuneita lonkeroita työntyi esiin aaltoilevasta massasta ja yritti tavoitella Manua.
Punainen varjokäsi syöksähti irvokkaan olennon vatsasta kohti Manua ja tarttui tämän keskiruumiiseen. Hän pyristeli ja rimpuili, mutta käsi veti hänet hitaasti ja varmasti kohti mustaa limaista massaa, joka vääntelehti hänen edessään.
”Ei, minä olen yksilö! Minä en kuulu veljeskuntaanne! Minä lähdin… minä jätin teidät. Te olette heikkoja ja minä vahva. Ette voi tehdä tätä!”
Manua näki ympärillään suuren katsomon. Katsomo oli täynnä hänen luomuksiaan. Nazorakit täyttivät suurimman osan koliseumin tilasta, mutta niiden joukosta pilkisti myös vaaleanpunainen jänis, jonka suusta valui verta hukuttamaan torakoita. 001 istui valtaistuimella ja näytti alaspäin suuntautunutta peukaloa.
”STEVE. MINÄ LOIN SINUT. SINÄ OLET MINUN.” 001 vain hymyili. Julmasti. Massa lähestyi.
Manu huomasi katsomossa Matoron. Tämä katseli häntä surullisin silmin, hymyillen. Hänen vieressään oleva Nazorak alkoi yhä enemmän muistuttaa Guardiania. Tämäkin hymyili surullisesti ja zoomaili häntä päin kiikarisilmällään. Matoron toisella puolella Nazorakien joukosta nousi esiin Keetongu. Tämä tuijotti ainoalla silmällään häntä – yhtä surullisesti kuin toiset kaksi. Maken pää pilkisti Matoron olan takaa. Keetongun takaa esiin astui Gekko. Summerganon asetti kätensä Guardianin olalle. Killjoy makasi kyljellään ylemmällä rivillä. Kepe istui toimettomana hänen vieressään. Tawa ja Visokki lojuivat pitkin katsomoa kuin katselisivat laiskana televisiota. Kaikki tuijottivat häntä surullinen ilme kasvoillaan.
Musta massa saavutti hänet. ”Auttakaa nyt minua! Auttakaa!” Kukaan ei vastannut. Hitaasti Makuta Nui sulautui osaksi Makutain veljeskuntaa, osaksi isompaa kokonaisuutta, osaksi yhteiskuntaa. Osaksi mustaa, limaista massaa.
Projektinimellä Kewa kulkeva keskeneräinen ilma-alus rantautui ilkeiltä katseilta suojaavaan lahden pohjukkaan. Jonkun matkaa rannasta kohoavat kukkulat kertoivat, että sankarit olivat lähellä paikkaa, jossa heidän vanha aluksensa Kirikori II teki ikävän pakkolaskun havumetsän sekaan. Kaikeksi onneksi aluksen raato oli suhteellisen lähellä rantaa, eikä Klaanilaisilla mennyt kauaakaan, kun yksi Haamuista paikansi aluksen taskukokoisella tutkavitkuttimella. Kaikkialla romun ympärillä oli ruostumattomia Avhrak Va:ita ja niiden kappaleita. Kaikki olivat iloisia huomatessaan, että alusta ei ollut ryöstetty. Tongu siirsi moottorin alle rakennetun arkistomyyrän pesän pois ennen kuin hän alkoi Matoranien avustuksella järkkäämään Kewaa lentokuntoon.
Ensin Tongu kantoi Kirikorin suuret potkurimoottorit rantaan ja asetti Kewan siipien juureen. Nynrah-haamut olivat rakentaneet koneeseen millilleen sopivat kolot moottoreille, putkistoille ja muille monimutkaisen höyrykoneiston osille. Haamut ahkeroivat kuin vanhat tekijät aluksen kimpussa ja työ eteni nopeasti. Keetongu kantoi kaksi Kirikorin jäljelle jäänyttä Cordak-tykkiä, toisen raskaan jonka paria hän oli kantanut Takomossa ja toisen kevyemmän. Uudessa aluksessa ei ollut vielä niille paikkaa, joten Tongu tyytyi pulttaamaan kevyemmän kiinni aluksen perään ja jätti toisen matkustamoon. Kirikori II:n gramofonin hän pisti Kewan ohjauspöydän jatkeeksi. Ohjauspaneelit ja navigointilaitteistot Haamut ottivat vanhasta aluksesta ja virittivät ne Kewalle ominaisella N.N.E.N.N-tekniikalla suoraan höyrymoottoreihin. Nyt alus ei tarvinnut ollenkaan sähköä tai muuta energianlähdettä halkojen tai hiilien lisäksi.
Tongu katsoi ylpeänä penkereeltä uutta alustaan. Sen siivet pystyi vetämään suppuun ohjaamon suuresta vivusta ja sen mielikuvituksellinen muotoilu harhautti varmasti vastustajaa. Nynrahin käsityöläiset olivat todellakin ylittäneet itsensä. Kewa on hyvä nimi alukselle, Keetongu aloitti, Mutta tarvitsemme jotain, jonka torakat muistavat, kun heidän naurettavat aluksensa uppoavat yksi toisensa jälkeen. Tämä lentoalus on Ilmaraptori I ja se tullaan muistamaan Klaanin historiassa.”
Q-mies laski varovaisesti jakoavaimensa nurmikolle jalkojensa juureen ja pyyhki hikeä otsaltaan rätillä, joka oli jo öljystä musta. ”Se on tosiaan kaunokainen, vaikka itse sanonkin”, uupunut matoran sanoi virnuillen. ”Sääli, että en pääse lentämään sen mukana.” Matoranit Ternok ja Ontor vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Keetongu huokaisi. Kyljestään pitelevä ja pahoinvoivan näköinen Guardian nousi nurmelta ja asteli kohti matoran Qinftatheousia.
”Oletko varma, että haluatte jäädä?” Guardian kysyi. ”Aluksessa olisi takuulla tilaa.”
Työstä uupunut seitsemän Nynrah-haamun joukkio kerääntyi vähitellen Q:n taakse. Keltaista Komauta ylpeänä kantava Takomon matoran seisoi selkä suorana nousten muiden Aaveiden yläpuolelle. ”Ehkä olisikin, admin Guardian. Mutta hidastaisimme vain matkaanne. Lisäksi Nynrah on täynnä ystäviämme, ettekä mitenkään saisi kaikkia evakuoitua edes Laivaston voimin.”
Makuta Nui oli jo astumassa Ilmaraptori I:n sisään, mutta sitten hän kääntyi ympäri hämmentyneenä. ”Ei mitään väliä, jos haluatte oikeasti kuolla, mutta onko teillä aavistustakaan, mitä Rahkshit tekevät?” Makuta ärisi. ”Tänne on tulossa pieni armeija Tridaxin poikia. Tiedättekö, mitä ne tekevät teille?”
”Tiedän hyvinkin, Makuta”, Q sanoi pitäen kunnioittavan äänensävyn. ”Minä olen sentään työskennellyt sinun väellesi.” Qinfatheous katsoi maastoa vaiteliaana. Manu ei poikkeuksellisesti keksinyt minkäänlaista nasevaa vastausta. ”Ne jättävät meidät henkiin, koska tämä ei ollut syytämme”, Q totesi. ”Ne voivat rangaista, ne voivat uhkailla. Mutta ne pitävät meidät hengissä, koska työskentelemme niille.” Matoran-aaveet olivat hiljaa eivätkä hymyilleet enää. Guardian seisoi joukkion edessä ja katsoi Q:ta silmiin.
”Kaadoimme Arsteinin imperiumin vain jättääksemme ne suurempien hirviöiden käsiin”, Keetongu sanoi vaiteliaasti.
”Ei”, Guardian sanoi. ”Siinä on kaikki, mitä sinun täytyy sanoa. Tiedän, että sisällänne on rohkeutta taistella Arsteinin kaltaisia hirviöitä vastaan.” Sininen skakdi kumartui Q:n ja muiden Aaveiden tasolle. ”Ehkä jonain päivänä löydätte myös rohkeutta taistella makutoja vastaan.” Tämän sanottuaan Guardian hymyili pientä hymyä ja nousi pystyyn, lähtien kävelemään kohti uutta ilmalaivaa. Makuta Nui ja matoranit Ternok ja Ontor lähtivät myös lähestymään alusta, mutta Keetongu jäi katsomaan pientä Aaveiden joukkoa sanomatta sanaakaan.
Nynrahin Aaveet olivat hetken hiljaisia ja hämmentyneitä. Pian koko Aaveiden joukkio kuitenkin nosti pienet kätösensä sotilastervehdykseen seuraten Q:n esimerkkiä. ”Kiitos, Keetongu”, Q sanoi. ”Kiitos, Makuta Nui. Kiitos, admin Guardian. Kiitos, Laivaston Ternok ja Ontor. Olemme… ikuisessa kiitollisuudenvelassa.”
”Yrittäkää ensiksi itse selviytyä”, Keetongu sanoi hymyillen. ”Ehkä voitte maksaa velkanne jonain toisena päivänä.” ”Toivon niin, Keetongu.”
Viimein myös Keltainen Jättiläinen asteli Ilmaraptori I:n sisälle ja sulki sen oven. Q ja Aaveet jäivät katselemaan aluksen tulevaa lentoonlähtöä. ”Mata Nui siunatkoon heidän siipiään”, joku Aaveista sanoi.
Vihdoin kaikki oli valmista paluumatkaa varten. Tongu oli saanut seikkailukiintiönsä liiankin täyteen eikä malttanut odottaa pääsevänsä Klaaniin ja Telakalle muttereita kiristämään. Ilmaraptorin ohjaustuoli oli mukava ja ajosauvat tuntuivat tutuilta kädessä. Ontor oli sytyttänyt pesään tulen ja vesi alkoi kiehua. Guartsu kävi matkustajain penkeille makuulleen ja Manu katseli saarta lasittomista ikkuna-aukoista.
Tongu ei ollut koskaan ennen lähtenyt vedestä ilmaan. Alus kuitenkin kellui moitteettomasti, ja merenpinta oli ainoa sopiva kiitorata lähimaastossa. Ilmaraptorin siivet oli taitettu runkoa vasten. Keetongu puristi suuret kouransa ohjaussauvojen ympärille ja veti ne napakasti taakse. Höyry pääsi turbiineihin ja alus syöksyi eteenpäin veden pintaa pitkien jättäen suuren V-aallon taakse. Oikealla hetkellä Tongu vetäisi siivet levittävän vivun taakse ja Ilmaraptori nousi ensimmäistä kertaa ilmaan.
”Kotimatka on aina parasta”, Keetongu totesi, ”Ihan kuin vierisi alamäkeen.” ”Älä puhu vierimisestä”, poikkeuksellista ilmailupahoinvointia poteva Guardian murahti penkeiltä. Skakdin tilaan saattoi vaikuttaa osittain tämän vatsassa oleva valtava haava. Tongun parannuskyky oli alkanut vaikuttaa, mutta kipua se ei vähentänyt. Guardianin oli kuitenkin pakko hymyillä hieman. He olivat onnistuneet ja kotimatka odotti. Nähdessään sinisen skakdin hymyilevän terävät hampaat kiiltäen matoranit Ternok ja Ontor eivät voineet muuta kuin jakaa saman hymyn. Jonain päivinä onnetar oli suosiollinen klaanilaisille.
[spoiler=* * *]Tongulle kiitos siitä, että hoiti puolet(kaikki, millä on jotain tekemistä ilmailun kanssa).[/spoiler]
Kylmän ja pimeän varastorakennuksen läpi kaikui voimakas ääni, kun sen suuret ulko-ovet pamautettiin auki. Sisään huohottaen juoksivat matoranit Ternok ja Ontor, Makuta Nui ja olkapäällään haavoittunutta Guardiania kantava Keetongu, jonka haarniskan raoista tulvi vettä varastorakennuksen kivilattialle. Keetongu laski Guardianin alas ja koko viisikko pysähtyi hetkeksi hengittämään.
”Juuri oikeaan aikaan, ystävät!” Matoran Qinfatheousin iloinen ääni kaikui varastorakennuksen pimeydestä, jota oviaukosta tuleva valonkiila hieman halkoi. Mustanpunainen ja keltaista Komauta kantava Q käveli valoon hymyillen ja valtava jakoavain käsissään. Seitsemän muuta Nynrah-aavetta tuli esiin Q:n takaa kantaen monenlaisia työkaluja. He kaikki nostivat kätensä kunnioittavaan sotilastervehdykseen.
Keetongun katse tarkentui pimeyteen. Hän näki jotain suurta. ”Onko tuo se, minkä luulen sen olevan?”
Q nyökkäsi pitkään. ”Moottori puuttuu ja maalaukset jäivät pahasti kesken, mutta-” ”Aikaa ei ole”, Guardian keskeytti. ”Aivan. Oli miten oli, teillä oli joku suunnitelma.”
”Kyllä vain”, Makuta Nui puhui huohotuksensa välistä. Hän tutki metallista Feterra-kouraansa. Se ei kestäisi enää kauaa. ”Sitä ennen”, Keetongu sanoi kaivellen jotain haarniskansa raoista. ”Q. Minä tulin Nynrahille vain tekemään kauppaa.” Q-mies näytti hämmentyneeltä. ”Ei, tämähän on keskeneräinen. Lisäksi… te pelastitte Nynrahin!” Qinfatheous hymyili leveästi ja osoitti takaan varjoissa lojuvaa suurta runkoa. ”Ottakaa tämä kiitoksena koko Takomon puolesta!” Keetongu pudisti päätään. ”Ostos on ostos”, keltainen jättiläinen sanoi tiukasti astellen kohti keltanaamioista matorania. Hän kyykistyi tätä kohti ja ojensi pienen, litimärän shekin. Q puristi parhaansa mukaan vedet pois paperista. ”…kiitos sitten.”
* * *
Entisen padon ja Takomon raunioiden suunnalta syöksyi tuhansia litroja vettä, jonka mukana virtasi suuria puunrunkoja ja teräksisiä pilareita. Zorak von Maxitrillian Arsteinin imperiumi oli musertunut, mutta niin oli Takomokin.
Sekalainen parvi hajanaisessa muodostelmassa lenteleviä Avhrak Va -lautasia syöksähteli hyönteismäisesti vastasyntyneen kosken yläpuolella. Punaisia hälytysvaloja vilkuttavat tiedustelurobotit olivat vailla komentavaa parviälyä, sillä sen signaalia lähettävä laitteisto oli tuhoutunut. Nyt koneet toimivat vain hätätilanteita varten sisäänrakennettujen alirutiinien ja Avhrak Feterroilta saamiensa komentojen varassa. Ne skannasivat mahdollisia eloonjääneitä koskesta, etsien monenlaisten olentojen elonmerkkejä. Mitään ei löytynyt. Yksi, hieman vahingoittunut ja märkä Avhrak Feterra leijui paikallaan kosken yläpuolella. Sen kommunikaatiojärjestelmä rahisi epäselvästi, mutta se ei estänyt sitä puhumasta. ”P-päärutiini: Löytäkää Mestari. Alirutiini: Evakuoikaa joukot.” Sekavasti sinkoilevassa Va-parvessa oli liikaa komennettavaa yhdelle Avhrak Feterralle. Siksi se ei huomannutkaan välittömästi, että puolivalmis lentokoneen runko syöksyi alas koskea uskomatonta vauhtia kantaen kymmentä matorania, yhtä skakdia, yhtä jättiläistä ja yhtä Makutaa.
Feterran silmävalo alkoi punertaa keskittyessään koskea alas syöksyvää kohdetta. ”Alirutiini 2: Tappakaa. Ne. Kaikki.”
* * *
Keetongu puristi tiukasti kiinni puisesta, maalaamattomasta ruorista. Hän virnisti. Toimiihan tämä näinkin, keltainen jättiläinen mietti.
Suuresta ilma-aluksesta oli valmiina vain runko ja siivet, mutta niissäkin oli puutteita. Puuta ja metallia saumattomasti yhdistävä ulkokuori oli vielä maalaamaton ja ikkunoita ei ollut. Lisäksi katossa oli huomattavia aukkoja, joista roiskui sisään vettä, kun puolivalmis, moottoriton alus syöksyi alas koskea. Sekavasti sinkoileva Avhrak Va -parvi kiisi perässä ja vitivalkoiset energialaukaukset iskeytyivät aluksen pintaan, vahingoittaen sitä. Guardian makasi selällään pidellen kiinni kyljessään olevasta haavasta, mutta jaellen silti revolverillaan laukauksia kohti robotteja. Manukin oli liittynyt ammuskeluun, mutta teräksisen Feterra-kouran energia-aseen teho alkoi vähitellen hiipua. Kaikki kymmenen matorania pysyivät istuimissaan turvavyöt tiukasti kiinni. Ontor puristi kädessään suosikkijakoavaintaan luodakseen edes jonkinlaista turvallisuudentunnetta.
”Herra… herra Keetongu!” Ternok huusi kurkku suorana kosken pauhannan yli.
”Sano asiasi, Ternok”, Tongu huusi tehden tiukan käännöksen, jolloin massiivinen vesiryöppy pesi Kewana tunnetun puolivalmiin aluksen komentosillan. Kaikki kastuivat.
”Eikö tämä malli ole…” Ternok aloitti, mutta sai ämpärillisen vettä suuhunsa. ”Pthyi. Vähän kallis?”
”Se taitaa olla pienin ongelmistamme”, Guardian köhi. Avhrak Va -parvi lenteli liian arvaamattomasti eri suuntiin, että niihin olisi voinut osua. Makuta Nui puri hammasta huomatessaan, että Feterra-kädessä ei ollut enää virtaa. Makuta ei jäänyt leikkimään tehottomalla aseellaan. Yksi Avhrak Vaista koki nöyryyttävän lopun, kun aluksen rungosta heitetty irtonainen Feterra-käsi lävisti sen.
Makuta Nui tuijotti epäuskoisena kohtaa joesta, johon Va oli uponnut. ”Sepäs oli…” Manu aloitti. ”… kätevää.” Guardian kääntyi hitaasti kohti makutaa. Hänen ilmeensä ei edes värähtänyt, mutta Manu virnuili totutun mielenvikaisesti. ”Kieltäydyn nauramasta tuolle”, Guardian sanoi äänensävy tasaisena. ”Älä ole tylsä”, Manu iski.
Ennen pitkää Avhrak Va -joukkio alkoi vähitellen hajaantua. Osa jatkoi yhä klaanilaisten ja näiden kulkupelin jahtaamista, mutta vaikutti siltä kuin ne olisi käsketty aivan toiseen suuntaan. Lopulta kukaan ei enää seurannut koskea pitkin laskevaa ilmalaivan runkoa. ”Pakenevatko ne?” Guardian kysyi. ”Siltä… näyttää”, sanoi Manu. ”Rahkshit. Ne taitavat olla jo aika lähellä.”
Kosken pauhua lukuunottamatta Nynrahilla oli hiljaista. Vat ja Feterrat olivat jo kaukana, mutta jotain pahempaa oli tulossa. Koski alkoi rauhoittua ja Kewa matkustajineen lähestyi Nynrahin metsien ja kallioiden täyttämää rannikkoa. Moneen osaan hajonnut Kirikori II odotti rannalla.